Ruokatouhut

Hyvien kavereiden ja paljaiden varpaiden burgeribileet

Ravintolassa saatujen ruokaelämysten apinoiminen omassa kotikeittiössä on lempipuuhiani. Tiedättehän idean: syöt ravintolassa jotain niin jumalaista, että nuoltuasi lautaselta viimeisetkin rippeet, yrität udella ravintolan keittiöstä kaikin keinoin ruuan salaisuutta. Ja vaikka et saisikaan kuin pieniä vihjeitä, sitä samaista sapuskaa on ihan pakko yrittää loihtia myös kotona.

Koska pikkulapsivuodet ovat saanet rakkauteni kokkaamiseen haalistumaan, ovat tällaiset kutkuttavat ruokaleikit vähän kuin ruuhkavuosien parisuhdeterapiaa minun ja keittiön välillä. Se toimii muistutuksena siitä, että meillä oli joskus intohimoinen suhde ja oli viikonloppuja, kun olisimme voineet nauttia toistemme seurasta aamusta iltaan. Ravintola-annosten apinoiminen antaa toivoa siitä, että se rakkaus on siellä kiireen takanakin hengissä, ja että vielä joskus meillä on keittiön kanssa taas paremmin aikaa toisillemme.
Tällä kertaa idea lähti niinkin yksinkertaisesta elämyksestä kuin marinoiduista punasipuleista. Kyllä, tämä on ehkä Suomessa sama kuin kertoisi, että ei ole koskaan valmistanut perunamuusia tai kaurapuuroa, mutta näin se vain on; minä en ole koskaan tehnyt marinoituja punasipuleja. Tiedän kyllä, että yksinkertaistahan se on, mutta muistan niiden ihanuuden aina vain ravintolassa. Kuten nyt kesän Pohjanmaan-reissulla syödessämme Raawkassa merileväwrapit ja salaatit, joissa oli käytetty marinoitua punasipulia.

Ettei niiden ihanuus taas unohtuisi, päätin laittaa hösseliksi ja punasipulit marinoitumaan. Outi osasi kertoa, miten punasipulit marinoidaan ja ehdotti, että tehtäisiin halloumi-burgereita, joiden väliin marinoitu sipuli sopisi. Kuka nyt tuollaisesta ehdotuksesta kieltäytyisi!
Lopulta kaiken taaperosekoilun ja eroahdistusitkun keskellä kävi niin, että Outi illallisen suunnittelun lisäksi marinoi ne punasipulit ja muutenkin valmisti koko illallisen. Mutta kun kyseessä on näppituntumalla pyörryttävän hyviä ruokia valmistava nainen (muun muassa se puolukka-valkosuklaakakku kuopuksen yksivuotissynttäreille!), hän etenkin sitä laatuaikaa kahdestaan keittiön kanssa on ansainnut. Minun hommakseni siis jäi raahata pöydät ja tuolit keskelle pihaa burgeribileitä varten sekä lasten pitäminen poissa keittiöstä. Ekassa tehtävässäni onnistuin paremmin kuin toisessa.

Lopulta kannoimme notkuvat tarjottimet pihalle ja katoimme pöydille briossisämpylät, cheddar-juustoa, tomaattia, ketsuppia, jäävuorisalaattia, suolakurkkua ja paistettua halloumia. Dijon-majoneesiin Outi oli sekoittanut näppituntumalla majoneesia, dijonsinappia, mustapippuria ja hunajaa. Keskelle pöytää nostettiin marinoidut punasipulit, jotka Outi oli valmistanut apauttiarallaa tällä meiningillä:

  • 2–3 punasipulia ohuina viipaleina / renkaina
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • 0,5dl punaviinietikkaa / balsamicoa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • Suolaa ja mustapippuria

Kaikki marinadin ainekset sotketaan punasipulin kanssa yhteen ja annetaan maustua niin kauan kuin aikaa on, mutta vähintään 4 tuntia.
Ja ai että, miten hyvää oli! Kyllähän se tiedetään, että ulkona ruoka maistuu aina paremmalta, mutta näemmä taikaan ei tarvita kuin kymmenen metrin hajurako taloon (ja oletettavasti myös taitavalla kokilla on tekemistä asian kanssa). Ulos kattamisessa on myös se hyöty, että vaikka tulee sotkua, ei sen niin väliksi. Muruset hujahtavat nurmikkoon ja pöydät (sekä lapset) voi tarvittaessa ruokailun jälkeen huljutella puhtaaksi puutarhaletkulla.

Vieläköhän sitä tarkenisi kattaa illallisen ulos, jos ottaisi mukaan vilttejä ja tunnelman lämmittämiseksi kynttilöitä ja lyhtyjä? Pitää kyllä kokeilla! Ja jos vaikka samalla vihdoin ihan itse marinoisin ne punasipulit, nyt kun ohjekin on.
Duuni

Työ tekijäänsä opettaa



Muistatte varmaan sen hiljan somessa kiertäneen haasteen, jossa jengi listasi seitsemän ensimmäistä duuniaan? Itse en koskaan ehtinyt listaani väsätä, kunnes ilmiö oli jo ohi, mutta innolla luin muiden työelämän alkuvaiheita. Tutuistakin ihmisistä tuli ihan uusia tarinoita esiin. Asia, joka mua jäi pohdituttamaan duunilistavillityksen jälkeen, olivat joidenkin ihmisten nyreät kommentit haasteesta.

Pohdittiin sitä, onko tämä vain kivaa tai kovaa uraa tykittävien ihmisten tapa näyttää ja ylpeillä, että kyllä hekin ovat joskus niska limassa ja kädet paskassa puurtaneet. Ihan hassu ajatus! Sillä tietenkin siitä saa olla ylpeä, että on työurallaan tehnyt myös aivan toisenlaisia juttuja kuin nyt. Minä itse ainakin olen tavattoman ylpeä ja onnellinen siitä, että olen ennen nykyistä unelmaduunikenttääni tehnyt jos jonkinlaista pestiä. Ja kyllä, olen ollut ihan sananmukaisesti kädet paskassa luodessani lantaa navetassa ja siivotessani kahvilan vessan seinille vessaharjalla piirreltyjä kakkagraffiteja.
Saatoin olla uppiniskainen nulikka nuorena, mutta väitän, että en osaisi nykypäivänä olla samoissa määrin onnellinen töistäni ja arvostaa kanssakulkijoideni duunipanosta, jos olisin heti päässyt tähän pisteeseen kuin nyt; elättämään itseni ja perheeni kirjoittamalla. Vaikka en ole aina tehnyt unelmatöitäni, olen silti ollut ylpeä jokaisesta pestistäni ja jokainen niistä on opettanut paljon.

Mansikanpoiminta opetti sisukkuutta ja taukojumppien merkitystä. Nyt tiedän myös varmasti, että jos joku on poiminut mansikoita koko kesän (eikä ole luovuttanut parin päivän jälkeen, kuten yllättävän moni), se tyyppi tuskin ihan helposti antaa periksi nykypäivänäkään. Pari vuotta hampurilaisravintolassa opetti hallitsemaan monia asioita samaan aikaan, venytti muistin äärimmilleen (ei todellakaan ollut mitään lappuja ja pöytänumeroita, vaan tilaukset ja naamat piti painaa mieleen) ja hioi minut kaikenkirjavan asiakaskunnan keskellä häärätessä ja hymyillessä asiakaspalvelutimantiksi.
Kaikki työkokemukseni postinjakamisesta jäätelöpallon pyörittämiseen sekä kasvaminen monialayrittäjien perheessä on saanut ymmärtämään kaikenlaisen työn arvokkuuden ja merkityksen. Joku ehkä oppii sen pääsemällä suoraan unelmaduuneihinsa kiinni – oli se sitten oma kahvila, pieni jäätelötehdas tai luomunavetan ylläpito – mutta minä olen tarvinnut siihen rönsyilevän CV:n ja ne sadat töissä kohtaamani duunikaverit ja ihmiset. Siksi minä täällä bloggissakin niin mielelläni tuon esiin suomalaisia yrityksiä ja palveluita. Sillä on merkitystä, sillä ne ostopäätökset luovat niitä töitä tänne meille, Suomeen.

Olettekin ehkä kuulleet, että jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa kymmenellä eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa. Älytöntä, mutta niin yksinkertaista. Eikä suomalaisuus tarkoita vain arvokkaita uniikkituotteita tai sitä, että nyt pitäisi väkisin jotain ostaa. Suomalaisen valinnan kun voi tehdä ihan vaikka marketin hyllyllä päivittäistavaroita kärryyn lapatessa. Mä pyrin nappaamaan lähikaupassa ostoskoriin suomalaisena niin vessapaperin, suklaan, pyykinpesuaineen, vaipat kuin lasten kaverisynttäreiden servetit. Viime aikoina olen alkanut tarkemmin kiinnittää huomiota myös ostamiini oluisiin ihan siitä itsekkäästä syystä, että nykyään on onneksi saatavilla erinomaisia suomessa pantuja oluita.
Nyt kun remontoidaan uutta kotia, kaikenlaisten hankintojen suomalaisuutta on tullut pohdittua maaleista ja lattialakoista keittiökaappeihin ja ikkunatiivisteisiin. Ollaan tilattu kotimme eteiseen aidot marokkolaiset lattialaatat, mutta tajusin, että laasti voidaan kuitenkin ostaa avainlippumerkittynä. Täysin kotimaiseen kuluttamiseen tuskin siis koskaan pääsen, mutta haluan silti näitä asioita miettiä ja ymmärtää kulutukseni merkityksen myös työllistämisen kannalta. Lohduttaudun sillä, että jo se työllistää naapuria ja jonkun toisen kaupunkin mutsia, kun tuote on suunniteltu Suomessa. Tämä näkyy meillä niin vaatekaapissa kuin astiakaapissa. Ja itse asiassa ne marokkolaislaatat tilattiin suomalaiselta välittäjältä, joten siivunsa suomalainen työ saa siitäkin.

Kun joskus muinoin kysyin eräältä Lähiömutsin yhteistyökumppanilta, miksi ihmeessä he eivät pidä enemmän meteliä suomalaisuudestaan, olin vastauksen kuullessani lentää perssiilleen hämmästyksestä. Heidän tuotteistaan oli häivytetty suomalaisuus pois, sillä kotimaisesta imagosta tuli kuulemma 80-luvulla rupuista ja kotikutoista, kun kaupan rajat aukesivat ja tuontitavara oli uutta ja ihmeellistä. Onneksi enää ei ole näin, vaan suomalaisesta työstä todellakin kannattaa pitää meteliä. Tämän postauksen yhteistyökumppanin Suomalaisen Työn Liiton kampanja Sinivalkoinen jalanjälki teetti tutkimuksen, jonka mukaan lähikaupan hyllyillä tiistaina kello 17.30 seisoessaan ihminen valitsee suomalaisen käyttötavaran juurikin sen laadun takia. Heti kakkosena tulee työllistämisvaikutus kotimaahan.
Tuossa samaisessa tutkimuksessa mut yllätti, että vähiten ostopäätökseen vaikutti eettinen ja ekologinen näkökulma. Vaikka yleistäen voi sanoa, että lähellä tuottaminen on ympäristölle mukavampaa, kun kuljetusmatkat ovat lyhyitä ja tuotteita ei tarvitse suojella esimerkiksi homeenestoainein pitkien kuljetusten aikana. Ehkä näitä asioita ei niin tule niin aktiivisesti ja tietoisesti miettineeksi ikkunanpesuainetta tai kynttilöitä ostaessaan, mutta enemmän sitten isompia hankintoja harkitessaan.

Suomalaisia tuotteita ja palveluita kun on lopulta sen verran hienosti tarjolla, että ainakin itse yllätyn välillä positiivisesti. Siksi Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan #suosittelesuomalaista -temppaus on erinomainen juttu. Sen ideana on jakaa kampanjahastagin kera omat suomalaiset suosikkinsa vaikka Insagramissa, jotta muutkin löytäisivät nuo suomalaiset huipputuotteet. Kampanjalla on myös omat Facebook-sivut.
Mä itse suosittelen esimerkiksi noita meidän siivoushommissa joka viikko käyttämiämme Sini-siivousvälineitä, joista valtaosa valmistetaan Sinituotteen omalla tehtaalla Kokemäellä Satakunnassa. En ollut tajunnut, että heillä on myös imurin mikrokuituisia pölypusseja suomalaisena! Muuten ollaan käytetty ihan tietoisesti suomalaisina esimerkiksi Sinin vaihtopäisiä tiskiharjoja ja monitoimimoppia, jonka pieneen tilaan menevään teleskooppivarteen voi liittää kätevästi (ja pienen kodin tilaa säästäen) myös muita Sinin välineitä. Ja tuo puhdistusterä on niin paras apuri keraamisen lieden pitämiseen putsussa!

Olisipa hauska kuulla myös teidän suomalaisia tuote- ja palvelusuosikkeja, siellä on varmasti sellaisia helmiä, joista itse en ole kuullutkaan. Niin ja hei, millaisia suomalaisia tuotteita tai palveluita te työksenne olette valmistaneet tai valmistatte?

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe