Bloggaaminen

Tienaako bloggaaja vuodessa yli 100 000 euroa?

Joku varmasti tienaakin, mutta minä en, vaikka kivasti tulenkin toimeen. Helsingin Sanomissa oli muutama viikko sitten juttu minusta, Satusta ja meidän Unelmahommissa-kirjasta. Jutussa kerron, että Lähiömutsissa karkea lähtösumma kaupalliselle yhteistyöpostaukselle on 2000 euroa. Kerroin jutussa myös, että viime vuonna noita postauksia oli 52 kappaletta, eli yksi joka viikolle. Moni teki yksinkertaisen laskutehtävän ja ajatteli, että tililleni tipahti viime vuonna yli 100 000 euroa palkkaa. 

Asiahan ei toki ole noin yksinkertainen. Unelmahommissa-kirjassa avaankin tarkemmin, mistä bloggaajan tulot ja menot koostuvat omalla kohdallani. Lehtijutussa pitää vetää mutkia suoriksi. Lienee kuitenkin paikallaan vähän avata tuota summaa myös täällä blogin puolella, sillä kuten tiedättekin, rahastakin pitää mielestäni puhua.
Lähiömutsin kanssa kunnolliseen ja hiottuun kaupalliseen sisältöyhteistyöhön siis pääsee, jos on mahdollista ladata tiskiin noin 2000 euroa + alv. Lisäksi yhteistyökumppanin pitää tietenkin mätsätä Lähiömutsin arvoihin ja brändiin. Tuon hinnan ympärillä hajontaa on kuitenkin isosti. On eri asia tehdä kauppaa pienen aloittelevan brändin kuin pörssiyhtiön kanssa.

Tein viime vuonna noiden maksullisten sisältöyhteistöiden lisäksi myös 17 oravannahkayhteistyötä, josta olen saanut palkkioksi rahan sijaan esimerkiksi 10 kertaa elvyttävää hoitokertaa kiropraktikolla, vaatehuoneemme sisusteet tai lastenvaatteita. Tuolloin yritykseni tuloihin kirjataan työkorvauksena noiden palveluiden tai tuotteiden käypäarvo. Kirjanpidossani ne siis näkyvät rahana, josta sitten maksan veron.
Myös työmäärä vaikuttaa hintaan. Joidenkin projektien läpivienti voi viedä puolivuotta tai yli, kun settiin kuuluu testaamista, haastatteluja, vierailuja ja vaikkapa haastattelujen antamista tai brändikasvona toimimista. Postaukseen sisällytetty video nostaa hintalappua, samaten kuin esimerkiksi se, jos asiakas tahtoo ostaa kuviani tai haluaa sisällöntuotantoa myös omalle saitilleen.

Oli yhteistyön hintalappu mikä tahansa, se ei ole sama kuin bloggaajan tilille jäävä nettoansio. Toimin yrittäjänä, joten työntekijän palkkaan noita summia on turha verrata. Hieman kuin ostaessasi kahvilasta 3 euron pullan, ei se summa kokonaisuudessaan siirry yrittäjän taskuun. Bloggaajalla yrityksen kulurakenne on tietenkin erilainen.
Tuosta 2000 eurosta maksan esimerkiksi myyntiin osallistuneelle taholle sekä projektijohtamisesta huolehtineelle taholle oman siivunsa. Tällä hetkellä tuota duunia hoitaa Suomen Blogimedia, enkä valitettavasti voi avata summia sen tarkemmin. Jos hoidan nuo työt itse, laskutan työnosuuden tietenkin itselleni. Tämän lisäksi menevät yksinkertaiset laskut, kuten tulovero ja alv-vero (joista jälkimmäisen laskutan siis asiakkaalta tuon 2000 euron päälle).

Lisäksi tuosta summasta maksetaan nippu muita juoksevia kuluja, joista työsuhteessa yleensä huolehtii työnantaja. Maksan summasta pakollisen eläkevakuutuksen ja lisäksi säästän myös vapaaehtoisia eläkevakuutusmaksuja. Tuosta kahden tonnin paketista irrotan myös lomarahani, vakuutukseni, työn vaatimien reissujen kustannukset, sähköni, nettini, kahvitaukokahvini, työmaavessan paskapaperini, tulostinpaperini ja klemmarini. Noh, ymmärtänette varmaan pointin.
Tällä hetkellä minulla on töitäni varten kotona työhuone, jonka suoraa kustannusta on hankalampi määrittää. Aikaisemmin olen maksanut työhuonevuokria. Ostan myös it-timantiltani palveluita vähän turhankin usein, ja vaikkapa tämän nykyisen liian halvalla ostetun blogipohjan rakentamiseen ja korjailuun on lopulta mennyt nelinumeroisia summia. Eikä valmista ole vieläkään. Nyt olenkin rakentamassa ihan uutta saittia. Maksan myös useammasta domainista, jotka ohjaavat tänne blogiin. Samaten maksan Googlelle, jotta voin torpata tavaraa tänne Blogger-pohjalle. Jatkossa teen sen maksun jollekin webbihotellille.

Olen myös ostanut Lähiömutsin logon ja mietityn väri-ilmeen, fontin ja sen sellaisen ammattilaiselta. Kirjanpitäjältä ostamiini palveluihin menee siivunsa joka kuukausi. Yrittäjänä huolehdin myös työkalustostani itse. Ostin juuri yli 2000 euron tietokoneen Balilla lopullisesti hajonneen tilalle. Tällä hetkellä kuvaan siskolta lainaan saadulla kameralla, sillä kamerakin pihisi viimeiset elonmerkit vähän Balin jälkeen. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja sitä rataa.
Laitehuoltoihin ehtii vuosien aikana upottaa mukavat määrät rahaa. Erilaiset videoeditointi- tekstinkäsittely- ja kuvanmuokkausohjelmat maksavat nekin satasia ja satasia. Koska maksan itse koulutukseni, myös esimerkiksi valokuvauskursseihin, it-koulutuksiin ja kirjoitusoppaisiin saa kulumaan rahaa niin paljon kuin vain niihin tahtoo upottaa.

Mistä asiakas sitten maksaa, kun hän lataa Lähiömutsin tiskiin 2000 euroa? Sillä hän saa Lähiömutsin rehellisen mielipiteen, osaamisen, brändin ja aseman mielipidevaikuttajana. 2000 euroa saattaa kuulostaa isolta summalta yhdestä postauksesta, mutta siinä asiakas maksaa siitä kaikesta työstä, jota olen tehnyt jo vuosien ajan rakentaessani blogia ja brändiäni.
Kaupallisten postausten avulla voin pitää yllä myös muuta sisällöntuotantoa tällä tahdilla: kuusi huolella mietittyä ja tehtyä postausta viikossa. No joo, välillä on vähän vähemmän timanttistakin sisältöä, mutta se menkööt kaiken muun joukossa.

Bloggaajien hinnat riippuvat tietenkin paljon myös blogin koosta. Minulla on onni kirjoittaa yli 60 000 uniikkikävijälle kuukaudessa (Google Analytics), teille siellä. Se tarkoittaa sitä, että vaikka Lähiömutsin kovin fani, eli äitini, käy täällä kolme kertaa päivässä ja samaa konetta käyttävä isini kerran, he ovat yhdessä vain yksi uniikki kuukausikävijä. Lähiömutsi onkin yksi Suomen suurimmista (perhe)blogeista, mikä näkyy hintalapussa.
Koko ei tietenkään merkitse kaikkea. Myös laatu merkitsee. Otetaan esimerkki printtipuolelta. Vaikka sekä Helsingin Sanomat ja 7 päivää ovat suuria lehtiä, on niiden brändiarvo ihan erilainen. Vaikka bloggaajaksi ei ole ainakaan vielä korkeakoulukoulutusta, omalla medianomikoulutuksellani ja toimittajataustallani on selkeästi markkina-arvoa. Asiakkaat tietävät, että minä voin ja mielelläni teen myös journalistisempaa sisältöä tai otan pureksittavaksi hankalia aiheita, joita en entuudestaan tunne.

Itselleni nuo kaupalliset sisältöyhteistyöt ovat suurin tulonlähde sekä viime että tänä vuonna. Sen lisäksi viime vuonna kirstuun tipahteli rahaa bannerimainoksista, affiliate-linkeistä sekä -bannereista, erinäisten asiakkaiden konsultaatiosta, pr-töistä, tuottajaduuneista, luennointikeikoista ja kirjaa varten saaduista apurahoista sekä kirjaennakkomaksuista.
Jos nämä kiinnostavat enemmän, Unelmahommissa-kirjassa avaan palasiksi bloggaajan tulovirran ja myös sen, mitä esimerkiksi sen kaupallisen yhteistyöpostauksen tekemisen taustalla tapahtuu ennen postauksen ilmestymistä blogiin. Kerron kirjassa myös, miten bloggaaja voi käyttää hyödyksi verovähennyksiä, jotka taas pienentävät yrityksen viivan alle jäävää summaa, josta sitten maksetaan tuloveroa.

Yritykseni tulos ei siis ole vuodessa yli 100 000 euroa, mutta olen onnekas ja aivan kertakaikkisen mielettömän onnellinen, että voin tällä hetkellä tehdä työkseni jotain itse luomaani ja sellaista, mitä rakastan – ja vielä tulla sillä perheeni kanssa mukavasti toimeen.

Kuvista kiitos Milla, ja kuvakaveruudesta Kurvin mies, joka tahtoi myös blogikuviin mukaan. Paita saatu Alina Piulta osana kesän mittaista bärndilähettiläspestiä. 
Neliö

Pellavaisia unia ja makuuhuoneen tapettihaaveita

Viikonloppuna petasin miehen ja minun sänkyyn uudet lakanat. Pellavaisen karheat ja utuisen pehmeät. Ne tuoksuivat pyykkipäivän jäljiltä raikkaalta ulkoilmalta ja kesältä. Miten voikaan joku materiaali tuntua iholla niin oikealta.

Pellavaisten lakanoiden tieltä laitoin vihdoin haikein mielin pois lapsuudenkodista mukanani kulkeneet kelta-valkoraitaiset lakanat. Ne olivat jo niin kuluneet, että kankaassa oli pienen pieniä reikiä joka puolella. Koitin katsoa, olisiko jostain kohdasta saanut leikattua muistoksi edes mekkokankaan esikoiselle, mutta ei. Niin ohueksi kangas oli kulunut niistäkin kohdista, joissa ei ollut vielä reikiä. Jos osaisin tehdä mattoja, räsymaton lakanoista olisi vielä ehkä saanut.
Makuusoppemme pellavaiset pussilakanat, aluslakana ja tyynyliinat ovat Lapuan Kankureiden. Heillä oli tovi sitten Helsingin myymälässään ystävämyynti ja kaikki tuotteet -20 prosentin alessa. Päätin, että nyt on se hetki, kun meille tulee pellavalakanat. Pellavaiset Usva-lakanat olisivat olleet kotimaiset ja Kankureiden tehtaalla tehdyt, mutta päädyin kuitenkin ei-kotimaisiin yksivärisiin pellaviin. Alulakana on pellavaisen beige, muut hankin harmaana. Harmaa pellava taittaa upeasti aavistuksen violettiin, mikä tuo mieleeni syreenipuut ja kesäöiden usvan.

Ostin samalla vihdoin päiväpeiton uuteen sänkyymme. Tatamien päällä olleelle futonpatjalle aikoinaan ostettu päiväpeitto ei enää toiminut, ja mietin hetken teetättäväni meidänkin sänkyyn samanlaisen vetoketjupeiton kuin lasten sängyissä on. Nyt kuitenkin nautin siitä, että sänkyä ei ole pakko suojata niin tarkoin. Kaksiossa sänky oli osa olohuonetta päivisin, ja sen päällä leikittiin, juostiin ja painittiin. Nyt sänky on tarkoitettu nukkumiseen ja lepäilyyn, ja se saa olla kutsuvasti puolittain auki koko päivän.
Päiväpeitto on Heini Riitahuhdan Lapuan Kankureille suunnittelema Ruut. Luomupuuvillasta ja pellavasta kudottu kaunokainen on tehty Lapualla ja se on oikeastaan pöytäliina. Pitkittäin sängylle levitettynä se peittää mukavasti osan pedistä luoden näennäisen huolitellun petauksen. Silti voin pedatessa jättää täkit hotellityyliin päädystään rullalle ja nostaa tyynyt pystyyn. Ai että. Melkein nautin näyn katselusta yhtä paljon kuin näyn keskellä nukkumisesta.

Viikonlopun jäljiltä tuota näkyä voi tosiaan myös katsella päivisin. Mies nimittäin käänsi makuuhuoneemme oven. Se on asennettu talon rakennusvuonna 1956 väärinpäin, ja ovi on auennut ulospäin. Se tarkoitti sitä, että ovi tukki makuuhuoneeseen johtavan eteisen ja esti kulkemisen viereisestä ovesta. Makuuhuoneen ovi olikin aina kiinni. Mutta 61 vuotta myöhemmin mies irrotti oven listoineen sekä karmeineen, käänsi sen ja porasi takaisin paikoilleen. Nyt kelpaa pitää ovea auki ja katsella pellavaista näkyä myös päivisin.
Nyt kun ovi on vihdoin käännetty, voidaan eteisen maalaustyöt aloittaa. Ehkä olemme saaneet kuukausien vatvomisen jälkeen päätettyä sen maalisävynkin. Samalla voimme alkaa fundeerata makuuhuoneen tapetteja. Saataisiin sitten joskus yövalotkin paikoilleen, taulut seinälle ja ehkä mietittyä jonkinlaisten yöpöytien nikkarointia tai hankkimista. Ja ne lattialistat, köh.

Pinterestin tapettikollaasistani voi käydä kurkkimassa tapettihaaveitani. Englantilaisen Hannah Unnin herkkä ja uninen Paper meadow -luontotapetti sopisi makuuhuoneeseen. Mutta selailenpa kuinka monia tapettimallistoja tahansa, palaan aina Birger Kaipiaisen suunnitteleman sinisen Kiurujen yö -tapetin luo. Olen kuolannut sitä vuositolkulla, muun muassa Vihreä Talo -blogin kesätalon kammarissa, eikä huokailut ole siitä kuluneet tai vähentyneet. Se olisi myös aikalainen kotimme kanssa, sillä Birger suunnitteli tapetin vuotta kotimme valmistumisen jälkeen, vuonna 1957.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe