Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Lähiömutsi

torstai 28. elokuuta 2014

Paluu päiväkotiin

Minime palasi tänään päiväkotiin lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen. Moisen luksusloman teki mahdolliseksi vuoristoratainen raskauteni, joka on pakottanut ottamaan iisimmin. Laskimme miehen kanssa keväällä, että vaikka tekisin kesän ajan vain vähän niin kutsuttuja oikeita töitä, pärjäisimme blogista saamieni tulojen ansiosta. Ja siinä samalla lapsi voisi olla kanssani kotona. Kaikkien mutkien kautta kiitos pitkästä kesälomastamme kuuluu siis teille lukijat. 

Oli hauskaa päästä maistamaan muutamien kuukausien ajaksi, miltä tuntuisi olla vielä hoitovapaalla. Se kun lapsen iän puolesta olisi vielä mahdollista. Ainakaan näin kesäaikaan kotimutseilu ei tuntunut lainkaan hullummalta! Itsellä ei ole päätä hajottavia määriä kiirettä tai stressiä, ja kaksivuotias osaa olla mitä parhainta lomailuseuraa. Lapsi oppi kesän aikana hurjasti uusia asioita. En tiedä, oliko se loman ansiota vai oliko nyt muuten vain oikea aika.
Toisaalta kesään mahtui myös monia päiviä, kun olin jo lähellä poiketa päiväkodin portilla anellakseni heiltä apua. Niinä päivinä on supistanut, oksettanut ja huipannut. Ja sitten on ollut niitä työpäiviä, kun lapsi ei olekaan – ihan ymmärrettävästi – jaksanut kulkea niin reippaana työmenoissa mukana. Niinä päivinä olen tiennyt, että sekä lapsen että itseni olisi parempi, jos lapsi olisi sillä hetkellä päiväkodissa tekemässä hiekkakakkuja kavereiden kanssa. Kaiken kaikkiaan kesä oli kuitenkin ikimuistoinen, hyvällä tavalla. En tiedä, koska moiseen rentoiluun ja rusketusraitojen kehittämiseen on seuraavan kerran mahdollisuus.

Pitkän loman jälkeen mua jännitti, miten lapsi ottaisi päiväkotiin paluun. Vaikka päiväkodin perään onkin kyselty koko kesän ajan. Asumme ihan päiväkodin vieressä, joten hän näkee usein tutun pihan. Päiväkotikavereita on taas näkynyt harva se päivä pihoilla, puistoissa, kaupoissa, julkisissa liikennevälineissä ja kaverisynttäreillä. Sellainen on nostattanut sosiaalisessa lapsessa ikävän päiväkotiin. Hoitajiakin on ikävöity. Tietenkin, ovathan he vuodessa muodostuneet tärkeiksi ihmisiksi, joita lapsi näkee kolmena päivänä viikossa. Se on rutkasti enemmän kuin vaikka kaukana asuvia isovanhempia, joita heitäkin lapsi ikävöi.
Ensimmäinen päivä loman jälkeen sujui jännityksestäni huolimatta hyvin. Tänään päiväkotiin lähti reipas tyttö, joka oli innoissaan uusvanhoista kumppareistaan. Riemukas jälleennäkeminen parhaan päiväkotikaverin kanssa sinetöitiin kertomalla, miten hän tuota kaveria rakastaa. Päiväunetkin olivat menneet hyvin, vaikka kesällä aikataulut ovat olleet mitä sattuu. Päiväkotipäivästä riitti kerrottavaa koko illaksi.

Se taisinkin taas olla minä, jolle paluu päiväkotiin aiheutti haikeutta. Kun on viettänyt lähes kolme kuukautta vuorokaudet läpeensä toisen kanssa, olo tuntuu tyhjältä ja vajavaiselta. Kävin kaupungilla, eikä repussa ollutkaan lapsen tavaroita. Meinasin käyttää hissejä ja unohtaa maksaa metromatkani, kun olen niin tottunut kuljettamaan rattaita mukanani. Mikään ei oikein tuntunut miltään, kun lapsi ei ollut jakamassa asioita kanssani. Mutta enköhän minäkin tähän taas totu, kun pääsen kiinni vanhempainvapaan ajalle suunnittelemiini kirjoitusprojekteihin.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Parvekevaunut vuosikymmenien takaa

Esikoisen vauva-aikaan suhtauduin parvekevaunuihin jääräpäisesti. Meillehän ei sellaisia rumiluksia ja parvekkeen tukkivia härpäkkeitä tulisi! Siinähän sitten kuljin pitkin kyliä aina päiväuniaikaan, kun sisälle nukkumatti ei tietään löytänyt. Tällä kertaa ajattelin päästää itseni helpommalla.

Halusin parvekevaunujen olevan ehdottomasti sellaiset, joita jaksan katsella olohuoneen ikkunasta koko niiden käyttöajan. Koska olen haaveillut vintagekiesien ostamisesta ihan normaalikäyttöön, päätin hankkia sellaiset parvekevaunuiksi. Kun lykkimispinta-alaa on muutama metri, mahdollisesti epäkäytännöllinen vaunutekniikka ei haittaisi yhtään.

Onneksemme saimme ystäväperheeltä lainaan heidän vanhat Suomessa valmistetut Jovin vaunut. Tiedän, että kiintyisin tällaisiin niin paljon, että jälleenmyyntihetkellä pitäisi tirauttaa pari kyyneltä. Nyt on hyvä tietää koko ajan, että vaunut ovat vain lainassa. Vaunujen tarkkaa valmistusvuotta en tiedä, olisivatko peräti värityksensä puolesta 70-luvulta? No päheät ne ovat joka tapauksessa ja kuin luotu kaveriksi siirtolapuutarhahenkisen parvekkeemme kanssa.

Vaunujen sisään sopii täydellisesti kesällä kirpputorilta ostamani vakosamettinen ja viininpunainen kantokoppa. Sen pitäisi sopia myös kaupunkivaunujemme koppaan, jahka ne vain ensin saadaan kotiin. Näin voin pakata vauvan kantokoppaan jo sisällä ja kantaa hänet kopassa alakertaan tai parvekkeelle – tai alakerran ja parvekkeen väliä. Pikkusiskoni sininen äitiyspakkausmakuupussi pääsee taas lämmittämään yhtä uutta suvun jäsentä.

Nyt sitten vain pidetään peukkuja, että toisin kuin esikoinen, kuopus suostuisi ottamaan vaunut edes vaihtoehtona kantorepun ja -liinan rinnalle.

tiistai 26. elokuuta 2014

Lääkkeetön kivunlievitys synnytyksessä: tens-laite ja guasha-kampa

Mä toivoisin tälläkin kertaa voivani synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Haluan tuntea kroppani ja vastata synnytyksen edetessä sen antamiin alkukantaisiin toimintaohjeisiin. En myöskään haluaisi itselleni tai herkälle vastasyntyneelle lääkkeiden tuomia sivuvaikutuksia

Siksi olen tälläkin kertaa valmistautunut ottamaan synnytyskivut vastaan ikivanhoin luonnonmukaisin keinoin ja lisäksi nykyteknologiaa hyväksikäyttäen. Ei tässä nyt sentään pellonlaidassa olla ponnistamassa, onneksi. Jos koen lääkkeelliset puudutukset ylivoimaisen tarpeelliseksi oman ja täten vauvan jaksamisen kannalta, toki olen valmis niihin turvautumaan. Toivon kuitenkin, että saan kokea samanlaisen tai vielä paremman synnytyksen nyt kuin ensimmäisellä kerralla.

Valmistautuminen. Synnytyskipujen lievittämisessä ja sietämisessä omasta mielestäni tehokkain ja kokonaisvaltaisin tapa on valmistautuminen synnytykseen. Monesti kuulee, että mitäs sitä miettimään, kun jokainen synnytys on erilainen ja kätilöt osaavat hommansa. On totta, että synnytyksen kulkua ei voi todellakaan ennustaa. Yhden ennenaikaisen ja nopeahkon synnytyksen kokeneena olen saanut siitä yllätyksellisyydestä palaseni. Mutta sitä suuremmalla syyllä synnytykseen pitäisi valmistautua.
Lukemalla aihepiirin kirjallisuutta, saa käsityksen siitä, miten synnytys suurin piirtein etenee. Omia kirjasuosikkejani ovat Minna Haatajan Hyvä syntymä sekä Malla Rautaparran Kantamisen kausi. Myös Katerina Janouchin Synntys-kirja on hyvä selvennys siitä, mitä synnytyksessä voi eteen tulla. Kirjallisuuden lukeminen on antanut itselleni varmuutta, turvallisuudentunnetta ja etenkin fiiliksen siitä, että tilanne on hallussani siinä määrin kuin voi. Ajatus siitä, että makaisin sairaalasängyssä tietämättömänä ja täysin muiden vietävänä on kamala. Kun tietää, mitä ympärillä tapahtuu, voi itse aktiivisesti osallistua synnytyksen kulkuun. Valmistaudutaanhan työhaastatteluunkin, vaikka koskaan ei voi tietää, mitä edessä on.

Itse imin etenkin ensimmäiseen synnytykseen valmistautuessani myös muiden synnytyskertomuksia. Mitä verisempiä ne olivat, sen parempi. En halunnut elää vain jenkkileffojen synnytyskuvausten varassa. Luin ja kuuntelin mielenkiinnolla myös kaikki luonnonmukaiset synnytystarinat, sillä halusin tukea omille ajatuksille ja toiveilleni. Olen myös miettinyt synnytysvalmennukseen osallistumista tällä kertaa osana valmistautumista. Fiksuna likkana olisin osallistunut sellaiseen jo esikoista odottaessa. Kyllähän sitä uimistakin nykyään harjoitellaan, eikä vain tiputeta uimataidotonta veneestä keskellä järveä.

Myös synnytyssuunnitelman kirjoittaminen on järkevää, vaikka ei olisikaan pukertamassa ulos ensimmäistään. Siinä samalla tulee taas käydyksi omat toiveet ja pelotkin läpi. Lista on lisäksi kätevä muistilappu puolisolle etenkin siinä vaiheessa, kun synnyttäjä on vaipunut omaan kuplaansa, jossa ulkomaailma unohtuu.
Tens-laite. Itselläni oli ensimmäisen raskauden aikana varaus Tens-laitteen vuokraan Aktiivinen synnytys ry:ltä. Esikoinen syntyi kuitenkin ennenaikaisena, joten en koskaan päässyt kokeilemaan laitetta. Tällä kertaa sain Tens-laitteen lainaan ystävältäni.

Tens-laite on härpäke, joka lähettää ihoon kiinnitettävien elektodityynyjen avulla hermokudokseen sähköimpulsseja. Nuo sähkärit auttavat kehoa vapauttamaan sen omia kipua lieventäviä kemikaaleja, kuten endorfiineja. Laitteen impulssit tuntuvat kuulemma kihelmöintinä tai jos tahtoo, napit kaakkoon vääntämällä kunnon täräyksenä. Muun muassa Kempparin Noora on käyttänyt Tenssiä molemmissa synnytyksissään.

Mä voisin kuvitella tämän toimivan itselläni, sillä oman kropan kipua lievittävät endorfiinit olivat isossa osassa ensimmäisessä synnytyksessä. Olin niin endorfiinipöllyissä vielä viikon synnytyksen jälkeen, että en tarvinnut lainkaan kipulääkkeitä leikellystä taistelutantereesta ja kätilöiden hämmästelystä huolimatta. Vasta kotona episiotomiahaava alkoi tuntua. Lopulta olin niin kipeä, että vaikka yleensä vältän kipulääkkeitä ja lisäksi imetin, vetelin Buranoita kuin karkkia. Siinä vaiheessa aloin vasta tajuta, miksi kätilöt kummastelivat, kuinka ylipäätään pystyin istumaan sairaalassa ollessani.

Supistusaaltojen mukaan heittäytyminen. Tätä en olisi tajunnut ilman valmistautumista. Ja mukaan heittäytyminen oli varmasti yksi tärkeimmistä syistä, että kykenin kokemaan lääkkeettömän synnytyksen. Supistukset tulevat aaltoina. Ne voimistuvat, saavuttavat kuohuvan huippunsa ja sitten laantuvat. Sellaisiakin tapauksia tietty on, että yksi supistus kestää tunnin, mutta onneksi omani tulivat ja menivät.

Pyrin aina heittäytymään supistusaaltojen vietäväksi. Jos en olisi tehnyt sitä tietoisesti, olisin joka kerta supistuksen saapuessa jännittänyt kroppani lukkoon kipua vastaan. Ja sehän sattui aivan helvetisti enemmän – tuli todettua muutamaan kertaan, kun unohdin supistuksilla surffailun. Mitä rennompana kropan pystyy supistusten aikana pitämään, sitä vähemmän sattuu. Jännitys kuulemma myös hidastaa synnytystä. Rentoutumiseen itselläni auttoi sen surffailuajatuksen lisäksi vauvan miettiminen. Synnytyskipu ei ole mitä tahansa kipua, vaan tuo vauvaa koko ajan lähemmäksi. Kun luotin kehooni ja siihen, mitä se on tekemässä, oli helpompi antautua synnytyksen vietäväksi.
Kauratyyny. Tätä ei ehditty edellisessä synnytyksessä edes kaivaa kassista, mutta käytössä olivat sairaalan kuumavesipullot. Lämpö jeesii itselläni mukavasti, vaikkakaan ihan loppuvaiheen kivunlievittäjäksi tästä ei enää ole. Kauratyyny toimii kuitenkin hyvin myös maidon noususta arkojen rintojen hellimiseen.

Agua-rakkulat. Näitä käytin kivunlievityksessä ensimmäisessä synnytyksessäni. Aqua-rakkulat eli papulat tarkoittavat sitä, että kätilö ruiskuttaa synnyttäjän ihoon steriiliä vettä sisältäviä rakkuloita. Itselläni niitä laitettiin ensin neljä vatsaan ja sitten myöhemmin neljä selkään, kun kipukin oli siirtynyt selkään.

Aqua-rakkulat tuntuivat kuin ampiaisenpistoilta, ja jos oikein olen ymmärtänyt, niiden teho perustuu myös kehon omien kipua lievittävien kemikaalien, endorfiinien vapauttamiseen. Niiden vaikutus kesti noin tunnin, ja totta puhuen olin ajatellut niiden lieventävän kipua hieman tehokkaammin.
Gusha-kampa. Ikivanha kiinalaisen lääketieteen ihmekapistus. En ollut kuullutkaan tästä läpyskästä ennen esikoisen syntymää, mutta onneksi kätilö osasi sitä tarjota. Sitä käytettiin mulla kivunlievityksessä ihan viimeisenä ennen ponnistusvaihetta ja jösses! Vaikka en edes nähnyt, miten ja millä mies minua hieroi, vaivuin pehmoiseen tiedottomuuteen.

Siksipä tällä kertaa tahdoin varmistaa gushan saatavuuden myös tässä synnytyksessä. Tilasin kamman Ipanaiselta, vaikka kuulemma ihan säilöntäpurkin pyöreäreunainen kansi ajaa samaa asiaa. Kammalla siis rapsutetaan, painellaan ja kaavitaan iho melkein vereslihalle. Kuulostaa brutaalilta, mutta ainakin loppuvaiheessa synnytystä guashaaminen tuntui ihanina säkenöivinä tähtinä kropassa.

Liike, vesi ja akupunktio. Yllä mainittujen lisäksi toivon tällä kertaa pystyväni hyödyntämään liikettä paremmin kivunlievityksenä. Esikoisen synnytyksessä jouduttiin ennenaikaisuuden takia seurata vauvan sydänääniä tarkasti, joten olin koko synnytyksen kiinni piuhoissa. Se ei onneksi sitonut pelkojeni mukaisesti kokonaan sänkyyn, mutta rajoitti silti liikkumista. Tällä kertaa toivon voivani liikkua vapaasti kroppani viestejä kuunnellen. Itselläni auttoi etenkin kävely ja takapuolen vatkaaminen. Synntystwerkkaus sen olla pitää!

Piuhoissa kiinni olemisen takia en voinut ensimäisessä synnytyksessäni käyttää kivunlievityksenä vettä. Tiedän kehoni rauhoittuvan ja nauttivan veden painottomuudessa olemisesta, joten arvelisin sen olevan itselleni nappivalinta kivunlievitykseksi. Se että amme saattaisi hidastaa synnytystä ei kohdallani välttämättä olisi ollenkaan huono juttu, sillä esikoisen synnytyksen perusteella oletettavissa on nopea synnytys. Jos amme ei onnistu, voisin kuvitella lämpimän suihkuinkin tuntuvan jumalaiselta.

Olen valmis kokeilemaan myös akupunktiota, jos kohdalle sattuva kätilö sitä mahdollisesti osaa. Akupisteiden painelu ihan käsin kun tuntuu sekin varsin mellevälle.

Mitkä lääkkeettömät kivunlievityskeinot te olette kokeneet synnytyksessä toimiviksi?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...