Juhla

Kukkainspiraatiota jouluaikaan

Taas ne sen tekivät. Keittiön pöydällämme olevat hyasintit osasivat avata nuppunsa tasan joulukuun ensimmäisenä, ihan kuten viime vuonnakin. Ihan kuin ne olisivat vartoneet malttamattomina juuri sitä oikeaa hetkeä – pinnistelleet niin että juuret menevät odotuksesta myttyrälle. Yhtäkkiä koko kodin täyttää lapsuusjoulujen tuoksu.

Vievätköhän hyasintit tuoksuineen minut lapsuuskotini keittiöön vielä 50 vuodenkin kuluttua? Ei tarvitse edes laittaa silmiään kiinni, kun näen edessäni ikkunaan ripustetut tonttuverhot ja puisen kynttelikön, jonka yksi havukoriste on hukkunut vuosia sitten. Ruskeat kaakelit toistavat talvihämärässä vuosikymmeniä vanhan enkelikellon säihkettä ja sinapinruskea astianpesukone hurisee turvallisesti. Kaikki asioita, joita ei ole ollut olemassa enää vuosiin, mutta jotka yksi pieni hyasintti tuo eteeni hetkessä.
Kävin fiilistelemässä kukkajoulua jo marraskuun puolella Kauppapuutarhaliiton aamiaisella, josta postauksen kuvatkin ovat. Viena K oli luonut kahvila Rootsin tiloihin kotimaisilla joulukukilla satumaisen kauniin ja rauhallisen tunnelman. Asetelmat olivat samaan aikaan metsäisen reheviä ja eleettömän yksinkertaisia.

Viena muisutti, että hän ei ole mikään floristi, joten hänen tekemänsä kranssit ja asetelmat eivät vaadi sellaista ammattitaitoa. Niissä oli käytetty paljon metsän antimia, käpyjä, risuja, keppejä, marjoja ja ikivihreitä oksia. Minä lumouduin ikkunaan eteen oksaan ripustetuista lasipulloista, joissa jokaisessa oli pieni nippu tulppaaneita. Lasipullot säihkyivät aamuauringossa kuin kristallit.
Minä en ole aikaisemmin viehättynyt joulutähdistä niin paljon kuin hyasinteista ja tulppaaneista, mutta kiitos Vienan, nyt löydän itseni haaveilemasta olohuoneen pöydällä olevasta rehevästä joulutähtipuskasta, valkoisen sävyissä tietenkin. Ja kranssi! Joko tänä jouluna saisin aikaa sellaisen askarteluun. En tiedä teistä, mutta minulle kranssin tekeminen edustaa sellaista joulutraditiota, jonka jälkeen ymmärtää keskitalven juhlasta jotain vielä syvempää. Ympyrän koristelu, siinä on jotain ikiaikaista ja meditatiivista.

Jos hyvin käy ja lapsiperhesairastaminen helpottaa edes vähäsen viikonlopun aikana, uskallan hiippailla häkkivarastoille kaivamaan esiin ne muutamat tärkeät joulukoristeet. Pari hauraan ohutta lasipalloa, joiden ripustaminen esille lapsiperheessä on suorastaan kohtalonsa kiusaamista. Niin ja tietenkin enkelikellon, jonka osaset ovat ajansaatossa tummentuneet ja vääntyneet mutkille. Sen helinä yhdistettynä hyasintin tuoksuun tuo viimeistään joulun meidän kotiin.
Arki

Lapsiperhetotuus sairastamisesta

Jännä, miten sitä joskus huomaa jossain stressihourepäissään miettivänsä, että joku flunssa tähän väliin voisi olla jopa ihan jees. Saisi hyvän syyn vain hetken ajan rauhassa kelailla mielen nauhoja, istuskella vilttien alla kuumaa mustaherukkamehua juoden ja nauttia kodin huoneissa vaeltavasta hiljaisuudesta. Kun päiväuniltaan joutaisi, voisi vähän lukea lehtiä tai katsoa pari leffaa. Ja muutamassa päivässä taas takaisin normiarkeen noin vain!

Että mitähän helvettiä sitä päässä liikkuu, kun moisista fantasioi. Ajatuksessa on yhtä paljon itua kuin fiilistellä ylimääräisten kilojen laihduttamista salmonellaan sairastumisella. Ja sitten kun sen salmonellan ottaa vastaan levelillä lapsiperhe, kaikenlaiset muutkin fantasiat ja päiväunet voi heti hinkata hikisellä ja ripulisontaisella rätillä mielestään.

Ei ole onneksi salmonella. Mutta on influenssa, jollaista en ole ennen kokenut. En ole aikaisemmin pitänyt influenssarokotetta järkevänä ajatuksena, mutta tämä viikko on saanut miettimään asiaa uudestaan. Vain sairaalaan asti vienyt keuhkokuume on saanut voimat näin pois. Silti sitä normiarkea täytyy yrittää pyörittää säästöliekillä, vaikka oikeasti on niin väsynyt, että pyyhkii räkänsä paitaansa, kun ei jaksa nousta hakemaan paperia.

Ansaitsisin jonkun vanhemmuuden oksupaska -kunniamerkin siitä miehen työyöstä, kun kuulen lapsen tyhjentävän vatsaansa parisänkyymme samalla kun itse olen sen verran kiinni takapuolestani vessanpytystä, että on parempi olla nousematta ylös. Influenssan eteneminen vatsaan asti on kyllä sellainen viemärireitti, että sitä pitkin pulikoidessa otetaan ihmiseltä luulot pois.

En tiedä kummasta olen onnellisempi, siitä että kuopus on ollut täysin terveenä vai että esikoinen on ollut samassa taudissa ja aivan yhtä voimaton kuin minä. Kuluttavin vaihde on ehkä nyt, kun minä taudin kanssa jälkijunassa tuleva olen yhtä iloista ja jaksavaista seuraa kuin merisiili ja yksi lapsi vetää hyperaktiivisena kenguruna ja toinen luulee jo olevansa terveempi kuin onkaan. Miten paljon tappelua, tahallista ärsytystä, vaarallisiin tilanteisiin päätymistä, suoranaista idiotismia ja kipeän vatsani päälle tehtyjä ninjapomppuja voi ihan vain yhteen iltaan mahtua?

Kun tästä joskus selvitään, pidän sovittuna, että tällä viikolla kuitattiin myös se joulukuun perinteinen vatsatautiepidemia. Ei tartte tulla. Mä muistan taas erinomaisen tarkasti, miten ihanaa on olla terve.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe