Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Lähiömutsi

maanantai 1. syyskuuta 2014

34. raskausviikko

Yritän kovasti muistella lupauksiani nauttia tästä raskaudesta täysin siemauksin. Mutta totta puhuen alan olla väsynyt. Väsynyt pelkäämään ennenaikaista synnytystä. Väsynyt varomaan ja varautumaan. Väsynyt voimattomaan kroppaani. Väsynyt olemaan äkäinen, paskapäinen, lyhytpinnainen ja elämäniloton ameeba, jota en itsekseni tunnista. Yritän tietoisesti muuttaa asennettani ja mielialaani, sillä en halua mustan mielen vaikuttavan myös vauvaan. Mielialaharjoitukset eivät vain tunnu tuottavan tulosta.

Alkuviikko menee siivotessa remontin jälkiä. Homma edistyy hitaasti, sillä huomaan tarvitsevani selvästi aikaisempaa enemmän lepoa. Samalla kun tunnen oloni väsyneeksi, nukkumisesta on tullut entistä katkonaisempaa. Syvimpään uneen pääsen joskus kahden aikoihin yöllä, mutta neljästä eteenpäin vilkuilen koko ajan kelloa luullen, että olemme nukkuneet pommiin.

Esikoinen aloittaa pitkän kesäloman jälkeen päiväkodissa. Hän on siitä innoissaan, mutta itse olen – niin kuin näemmä kaikesta näinä viikkoina – melankolisena. Sen lisäksi, että olen niin tottunut lapsen ympärivuorokautiseen läsnäoloon, päiväkoti tarkoittaa kesän loppua ja syksyn alkua. Yhden aikakauden loppua. Vauvan syntymä lähestyy koko ajan, ja mieli vetää esiin viime hetken panikoinnit siitä, miten jaksamme vauva-arkea nelihenkisenä perheenä.

Syksyn tulon tuntee myös siitä, että riveleihin tarttuu flunssa. Olo on kuin sumupainijjalauman tallomalla, vaikka lämpö ei edes nouse kuumeen puolelle. Räkää valuva nenä on mellevä lisä hankaloituneeseen hengitykseen, kun muutenkin keuhkokapasiteetti on pienentynyt kasvavan kohdun tieltä.

Perjantaina tunnen oloni sen verran stabiiliksi, että lähdemme miehen kanssa suunnitelmiemme mukaan ysärifestareille. En edes muista, koska olemme viimeksi olleet ilta-aikaan kahdestaan jossain, eikä seuraava kertakaan ihan hetkeen tule olemaan. Tämä olkoon meidän lyhyt babymoon, päätämme. Rantarock 1995 -simulaattori on kuitenkin, noh, mielenkiintoinen kokemus. Järjestelyt tökkivät pahasti ja lisäksi monet esiintyjät tuntuvat esiintyneen (ja harjoitelleen) viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Ja mistä lähtien jengi on taas röökannut yhtä paljon kuin yhdeksänkymmentäluvulla? Kuin röökikopissa olisi hengaillut. Illan viimeisen esiintyjän aikana käytän ensimmäistä kertaa raskauskorttia, ja järkkäri päästää meidät livahtamaan hätäpoistumistietä ulos alueelta. 

Viime viikot vaivannut pahoinvointi yltyy tällä viikolla entisestään. Oksennan muutamana aamuna ja välillä vielä päivälläkin. Muutenkin kroppa tyhjentää itseään innokkaasti. Tämänkin vaivan kanssa saa sitten olla huolehtimassa ja pohtimassa, mistä se kertoo. Että onko se vain normaali raskausvaiva, sekopään oireilua vai kenties merkki lähestyvästä synnytyksestä? Sopisi oireeksi kaikkiin kolmeen. Välillä olen jo varma, että olen ihan oikeasti yrjötaudissa, mutta kun yhtenä päivänä en purjoile ja seuraavana taas edes vesi ei pysy sisällä, voi kaiken laittaa raskauden piikkiin.

Mitään ruokaa ei oikein tekisi mieli. Lähinnä valkoista leipää ja kokista. Mitähän hittoa kroppani yrittää näillä ruokamieltymyksillä kertoa? Voisin juoda pelkkää kokista. Välillä, liiankin usein vauvaa ajatellen, annan himolle periksi. Herään öisin janoon ja ekana mietin kokista. Kokis, kokis, kokis. Jäillä! Pillillä! Saavista! 

Voi raskaus sentään.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Huomenna se alkaa: miesten Iholla!

Täpinöinnin määrä alkaa olla maksimissaan! Vielä kun malttaa nukkua yhden yön yli, on se päivä, kun Iholla-sarjan kolmas tuotantokausi käynnistyy Avalla kello 21. Olen elänyt Iholla-miesten ja heidän lähipiirinsä kanssa jo yli vuoden, enkä voisi olla enempää innoissani, että nyt vihdoin tekin pääsette tutustumaan heihin paremmin.

Ensimmäisen puolivuotisen elin miesten kanssa televisioruudun välityksellä toimien yhtenä sarjan toimittajista. Välillä olikin sellainen fiilis, että tiedän heidän kuulumisensa paremmin kuin oman mieheni, jonka kanssa ehdin tuona hektisenä syksynä viettää paljon vähemmän aikaa.

Postauksen kuvat ovat juhlista kahdeksan kuukauden takaa, kun sarjan päähenkilöt sekä tuotantotiimi tapasivat yhtenä köörinä ensimmäisen kerran. Se oli hauskimpia iltoja hetkeen! Oli hassu fiilis, kun itse tiesi sarjan ihmisistä niin paljon, mutta heille olin vielä silloin ihan vieras. Jotenkin oli silti helppo olla, kun tiesi heidän elämästään juttuja isoista ja aroistakin asioista pieniin hassuihin yksityiskohtiin, kuten siihen, missä he säilyttävät vessapapereitaan. Siinä ei tullut itsellekään tarvetta olla mitään muuta kuin itsensä.

Juhlien jälkeen ollaan pidetty tiiviisti yhteyttä. Viestitelty, tavattu, sporttailtu ja juhlittu. Koko porukalla ja pienempinä kokoonpanoina. Kun sarjan mainoksia alkoi ilmestyä katukuvaan, bongaili koko tekijätiimi mainoksia innoissaan. Kolmistaan-blogin Karoliina keräsikin noita bongauskuvia yhteen viimeisimpään postaukseensa. Varmaan tiesittekin, että tuon blogikolmikon Esko on yksi sarjan päähenkilöistä?

En olisikaan ikinä uskonut tuotantoon lähtiessäni, että siitä jäisi ympärilleni näin iso joukko upeita ihmisiä. Minimekin on saanut työni kautta kaverin, kun on ystävystynyt Eskon ja Karoliinan tyttären kanssa. Lapset ovat muun muassa laskeneet yhdessä pulkkamäkeä ja bailanneet festareilla. Siinä onkin mielenkiintoinen tarina kerrottavaksi ystävyyssuhteen alkamisesta, jos ja kun he pitävät yhtä vielä aikuisinakin!

lauantai 30. elokuuta 2014

Esimakua Mainion syksyn ja talven lastenvaatemallistosta

Tässä teillekin pieniä herkkupaloja Mainion tulevasta vaatemallistosta, joka julkaistaan ensi viikon perjantaina 5. syyskuuta! Me päästiin lapsen kanssa hipluamaan vaatteita jo tovi sitten, sillä kuten ehkä huomasittekin, Minime teki mallidebyyttinsä Mainion kuvauksissa. Joku varmaan bongaa sieltä myös muiden bloggaajien lapsia?

Kirjoitin Mainion vaatteista alkukeväällä, kun vaatemerkki julkaisi ensimmäisen kokoelmansa. Siitä lähtien Mainio on kuulunut sekä omiin että lapsen suosikkeihin. Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan luomupuuvillasta intialaisessa tehtaassa, jolla on yhteiskuntavastuullisuudesta kertova sertifikaatti. Vaatekokoja löytyy vauvasta koululaisille, mikä on iso plussa moniin muihin merkkeihin verrattuna. Tykkään myös siitä, että Mainiot ovat hintansa puolesta monien saatavilla.

Kuoseissa ja väreissä tämä uusikin kokoelma natsaa omiin mieltymyksiini. Lapsi sai kuvauksista vaatteita mukaansa, ja mielellään hänkin valkkaa niitä päälleen aamuisin. Alkaa nimittäin tuo tenava olla siinä iässä, että on ihan turha hankkia mitään vaatetta, ilman että kysyy häneltä ensin mielipidettä. Pidän siitä, että Mainion vaatteet ovat rennon tyylikkäitä, mutta silti maanläheisiä lastenvaatteita. Mä kun en oikein lämpene sille, että pukisin lapsen minikokoiseksi aikuiseksi. Vaatteet päällä pitää voida heittää kuperkeikkaa ja kiivetä puuhun.

Mainion suunnittelija Outi on hakenut kuoseihin vaikutteita itselleni rakkaista elementeistä: räsymatoista, ristipistoista ja kotikutoisista neuleista. Väreissäkin on potkua, mikä luo lisää mielenkiintoa. Tiilenpunaista, petrolinvihreää, korallinpinkkiä, kullankeltaista, mustikansinistä ja havunvihreää. Upeita väriyhdistelmiä, joita minä en olisi osannut laittaa kimppaan.

Mutta miten siellä kuvauksissa meni? Mikä oli lapsesta kivointa? Miten minimallit pitävät odotellessa fiilistä korkealla? Miten tehdään kuvauksiin syksy, kun on oikeasti helle? Koska tätä blogiklisettä pääsee käyttämään ihan liian harvoin, nyt on oivallinen paikka: siitä lisää myöhemmin, kun tiedossa on behind the scenes -matskua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...