Image       x Suomen Blogimedia

Lähiömutsi

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Hassu hattu

Ei tullut rainereinotitteliä Aussie Academyn videoskabassa. Mutta tuli hassu hattu ja pienet kevyet skumppapöhinät akatemiasta valmistumisen kunniaksi!

Jättimäiset kiitokset ja isot märät muiskut kaikille Lähiömutsia äänestäneille. Onhan se nyt kreisiä osallistua sulkijalihastreenistä kertovalla arkirealismihupailuvideolla kilpailuun, jossa videot ovat pääasiassa sellaisia eteerisen utuisia ja kauniita bloggaajaunelmia.

Käytiin siskon kanssa kilistelemässä mukeja ja pöljäilemässä kameralle pönötysseinän edessä akatemian päätöskemuissa. Hauskan illan tunnistaa siitä, että kamera unohtui poseerausninjailun jälkeen laukkuun – ja että hassu hattu riisuttiin päästä vasta hiipiessä makuuhuoneeseen, jossa muut jo nukkuivat.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Mies vanhempainvapaalla?

Olemme miehen kanssa viime viikkoina keskustelleet jo kertaalleen kuopatusta ajatuksesta: mitä jos sittenkin vaihtaisimme miehen kanssa puikkoja. Mitä jos mies jäisikin lopuksi aikaa vanhempainvapaalle ja rakentaisi lasten kanssa majoja, kun minä keskittyisin taas töihin?

Ennen esikoisen syntymää pidimme itsestään selvänä, että vapaat jaettaisiin. Tekisimme sillä oman osuutemme siihen, että naisen euro olisi sen surullisen 82 sentin sijaan ihan kokonaisen euron. Se olisi myös tasa-arvoista vanhemmuutta. Sitä, että molemmat saavat sekä koti- että työkakusta oman osuutensa pureskeltavaksi.

Mutta niinhän siinä kävi, kuten suurimmassa osassa suomalaisperheitä. Minä pidin kaikki vapaat, joita ei ollut korvamerkitty isälle. Vanhempainvapaan jakoa ei tullut siinä uuden elämäntilanteen myllerryksessä lopulta edes mietittyä. Hoitovapaa kosahti minulle, sillä minä pystyin tekemään töitä kotoa käsin, mikä miehelle ei ollut mahdollista. Toisen heittäytyminen täysin tukien varaan tuntui taloudellisesti ja sitä kautta henkisesti liian riskaabelilta.
Esikoisen aikaan mies oli kotona isyysvapaan ajan sekä isäkuukauden. Sen lisäksi hän teki alkuun lyhennettyä viikkoa mun palattua lopulta täysipäiväisesti töihin ja esikoisen alettua käydä päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Vuorotyöläisenä hän pääsi kotimutseilemaan mun työpäivinä. Se oli valtavan opettavaista molemmille osapuolille. Etenkin itselleni se oli herätys ja vasta silloin ymmärsin, miten eritavalla raskas vauvavuosi on ollut miehelle.

Nyt kuopuksen kanssa vauvavuotta lähdettiin pelaamaan kortit levällään. Päätöksiä vapaiden jakamisesta ei tehty, vaan päätimme edetä vauvan ja tilanteen mukaan. Alkutilanne kun oli ja on samanlainen kuin esikoisenkin aikaan. Miehellä on keskimäärin parempi palkka kuin minulla, vaikka saatankin joinakin kuukausina tykittää parempaa kuittia. Mies on miesvaltaisella alalla ja minä siellä täällä uiva media-alan sekatyöläinen. Miehellä on vakituinen työ, kun minulla ei ole työtä mihin palata, vaan kokoan paletin taas ihan alusta työpöydän ääreen siirtyessäni. Meidän perheen kaltainen työ- ja taloustilanne tuntuukin olevan se yleisin syy, miksi nainen jää kotiin miehen sijaan. Mitä nyt poikkeuksen tekee se, että minä olen meidän perheessämme pienyrittäjä, jonka uraputkeen perhevapaat tekevät jättimäisen solmun. Uutena muuttujana on myös tämä blogini, joka nykyisellään mahdollistaa osaltaan veronmaksamiseni.

Pohdimme jo pari kuukautta sitten, mitä jos mies omasta työtilanteestani huolimatta jäisi vanhempainvapaalle. Ottaisi osansa siitä, mikä kuuluu yhtälailla hänelle kuin minulle – niin hyvässä kuin pahassa. Kääntelimme ajatusta tovin, mutta se tuntui liian kalliilta ratkaisulta. Sitten sain pienen herätyksen ollessani kuuntelemassa vaalikeskustelutilaisuutta tasa-arvoisesta vanhemmuudesta.
Yhtenä puhujana tilaisuudessa oli Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Johanna Lammi-Taskula. Hän sanoi, että perheet jättävät vapaat jakamatta yleensä juuri siksi, että sen koetaan olevan taloudellisti mahdotonta. Silti tutkimusten mukaan vain kolmannes perheistä ihan oikeasti laskee, miten paikkojen vaihtaminen näkyisi säästöpossussa. Itse asiassa laskelmia oli tehty eniten niissä perheissä, joissa vapaat oli päätetty jakaa vanhempien kesken. Lukujen näkeminen paperilla siis enemminkin rohkaisee jakamaan vapaita kuin näyttäisi toteen sen, että jakaminen olisi ihan taloudellisesti tuhoon tuomittu suunnitelma.

Nolostuin. Eihän mekään oltu mitään laskettu, kunhan vain oletettu. Kotona kaivoimme verotuspaperit esille ja lätkimme lukuja Kelan sivuilta löytyvään laskuriin. Ja kappas. Mies saisi huomattavan monta sataa euroa parempaa vanhempainvapaarahaa, se kun on ansiosidonnaista. Ja mä kun olen leijunut jo siitä, miten sievoisen summan valtio antaa mulle kuukausittain rahaa vain siksi, että hoidan vauvani itse. Miehen suurempi rahaetuus ei kuitenkaan poistaisi sitä tosiasiaa, että en millään saisi työllistettyä itseäni niin nopeasti, että pystyisin tuomaan kassaan lähellekään miehen palkkaa olevia summia vanhempainvapaan aikana. Eikä se olisi tarkoituskaan. Mutta jos vaihtaisimme paikkoja, erotus taloutemme kassavirrassa olisi miehen isommasta vanhempainrahasta huolimatta ainakin alkuun nelinumeroisen summan verran miinuksella. Joka kuukausi. Ja se on hemmetisti rahaa se.

Mutta se olisi silti mahdollista. Kyllä me pärjäisimme. Ollaan tultu toimeen paljon pienemmilläkin tuloilla ja elelty silti ihan mukavasti. Emme istu perittyjen osakesalkkujen tai lottovoiton päällä, mutta olemme keskituloisesta lompakosta ja huithaippelista taloudenpidosta huolimatta onnistuneet säästämään jonkin verran.
Ja se tärkein: tasa-arvoisessta vanhemmuudesta käydyn keskustelutilaisuuden jälkeen minussa nousi esille tahto oikeasti tehdä asian eteen jotain, eikä vain paasata paremmasta. Koen meidän miehen kanssa olevan vanhemmuudessamme tasa-arvoisia, mutta muusta kertoo se, että mä rohmuan kaikki jaettavaksi tarkoitetut vapaat. Tahdon olla osaltani muuttamassa yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi, vaikka se vaatisikin säästöpossun rikkomista ja asioiden tekemistä toisin kuin kylmällä järjellä ajatellen fiksua olisi.

On häpeällistä, että pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset isät ovat häntäpäässä vanhempainvapaiden käytössä. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan muutosta on saatu aikaan vain muuttamalla lakeja. Vuonna 2003 tuli voimaan muutos, jossa isille annettiin oikeus pidennettyyn isyysvapaaseen, jos hän piti vähintään kaksi viimeistä vanhempainvapaan viikkoa. Se oikeutti isät bonuksena tulevaan kahteen lisävapaaviikkoon. Ja kas. Kun vuonna 2002 vain vajaa 3 prosenttia isistä piti vanhempainvapaata, vuonna 2007 luku oli jo lähes 12 prosenttia.

Mutta tilanne on heti eri, kun katsotaan niitä vanhempainvapaita, joita ei oltu korvamerkitty isälle bonusvapaiden ehtona. Isäkuukauteen sisältyvää kahta viikkoa pidempää vanhempainvapaata piti vuonna 2012 vain 1,9 prosenttia isistä. Siis vain vajaa kaksi prosenttia, kaksi! Tuo onneton luku on jopa laskenut vuosien takaisista. Ja kyllä, meidän perhe kuuluu tuohon 98 prosenttiin, jotka lapsen molemmille vanhemmille kuuluvaa vanhempainvapaata eivät tuona esikoisen vauvavuonna 2012 jakaneet. Vuoden 2013 alusta isyysvapaa ja isäkuukausi yhdistettiin, ja nykyään isillä on oikeus yhdeksän viikon vapaaseen riippumatta siitä, jakaako hän vanhempainvapaata äidin kanssa.
Isien vanhempainvapaan käyttö siis lisääntyi etuuksiin tehdyn muutoksen jälkeeen, mutta tilastojen mukaan valtaosa isistä rajasi vapaansa keston tarkasti vain isille korvamerkittyihin vapaisiin. Ne perhevapaat, jotka saa pitää kumpi vain, jäävät edelleen naisen pidettäväksi. Onkin siis selvää, että jos yhteiskunta ei laita antamilleen etuuksille uudenlaisia reunaehtoja, vanhemmuuden tasa-arvo ei tule koskaan tapahtumaan Suomessa. Tähän nykyiseen tilanteeseen on jämähdetty, vaikka ihan varmasti vapaat jaettaisiin eritavalla, jos niitä alettaisiin säätää laiksi vasta nyt.

Mä itse kannatan 6+6+6-mallia, jossa kuusi kuukautta olisi varattu äidille, kuusi kuukautta isälle ja kuusi kuukautta vanhemmat jakaisivat parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämän mallin nähdään parantavan naperoiden hyvinvoinnin edellytyksiä, perheiden tuloja, vahvistavan miesten vanhemmuutta että naisten asemaa työelämässä. Samassa pitenisi myös vanhempainvapaan kesto, mikä ei varmasti erityisen montaa perheellistä harmittaisi. Tästä mallista me emme miehen kanssa vanhempina pääse nauttimaan, mutta toivoisin, että tulevat perheet pääsisivät. Kuten ehkä myös omat lapsemme, jos he joskus haluavat ja saavat perheenlisäystä.

Ja juuri siksi me tahdottaisiin nyt tehdä oma osuutemme vanhemmuuden tasa-arvon eteen. Tahdomme jakaa vanhempainvapaasta edes ne muutamat jäljellä olevat kuukaudet miehelle, jotta tulevaisuudessa yhdenvertaisuus miehen ja naisen välillä toteutuisi paremmin sekä kotona että työelämässä, myös niillä, joilla lapsia ei ole. En halua vain puhua muutoksen puolesta, mutta silti istua odottamassa, että joku määrää niin tehtävän.
Samalla kun muutettaisiin yhden perheen verran tilastoja ja vietäisiin omalta osaltamme yhteiskuntaa kohti tasa-arvoa, saisimme me myös ainutlaatuisen ajanjakson perheenä. Mä pystyisin yhdistämään työn ja perhe-elämän tekemällä töitä kotona ja lähikahviloissa. Blogikin toivottavasti alkaisi päivittyä paremmin reaaliaikaisena, eikä nykyisellä vähintään kahden viikon viiveellä. Mies saisi olla kotona. Ja me kaikki saisimme aika kivan perhekesän. Voisimme budjettimatkustella, sillä monet töistäni kuitenkin kulkevat mukana siinä missä läppäri ja puhelin.

Mutta uskalletaanko me sittenkään? Jääkö tämä vain paatoksellisen puheen tasolle? Miten te muut olette perhevapaata jakaneet? Eritoten kiinnostaa tietenkin vanhempainvapaan jakaneiden kokemukset. Miten se vaikutti taloudelliseen tilanteeseen, parisuhteeseen, lapseen/lapsiin, vanhempien työtilanteeseen ja, etenkin, onnellisuustasoon?

Lähteet ja lisälukemista: Työ, talous ja tasa-arvo (Tilastokeskus), Perhevapaat ja työelämän tasa-arvo (Työ- ja elinkeinoministeriö), Tilastotietoa perhevapaiden käytöstä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), Äidit kotona ja työssä – perhevapaavalinnat, työtilanteet ja hoivaihanteet (Yhteiskuntapolitiikka ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...