Parisuhde

Yhtäkkiä olimme treffeillä

Myönnettävä se on. Me olemme miehen kanssa ihan onnettomia järjestämään kahdenkeskistä aikaa. Siis sellaista, joka on jotain muutakin kuin parvekepunaviinit tai Netflix-pötköttely lasten mentyä nukkumaan – niin tärkeitä kun nekin hetket ovat. Varsinaisten treffien järjestämisessä me ollaan kuitenkin ihan säälittävän huonoja. 

Ollaan me vuosien kuluessa kyllä yritetty. Mutta aina on ollut jotain; eroahdistusta hysteerisenä itkevää lasta ja tuttipullosta kieltäytyvää vauvaa. On ollut kausia, kun väsyneenä on kyllä haaveillut hotellihuoneesta, mutta vain itselleen. Sitten on ollut ne kaudet, kun perheajastakin on ollut pulaa, ja mieluiten on satsannut liikenevän ajan kaksikon sijaan nelikkoon.
Mutta enää ei kyse ole edes ollut elämäntilanteen aiheuttamista haasteista, vaan yksinkertaisesti saamattomuudesta ja noloudesta kysyä lastenhoitoapua. Kun treffeille pääsee harvoin, sitä tulee laskelmoivaksi. Onko tämä tilanne nyt varmasti sen arvoinen, että kulutamme yhden lastenhoitokerran siihen? Vai pitäisikö säästää se optio vaikka kesälle, talvelle, ensi vuoteen?

Tuskin oltaisiin kehdattu ja saatu aikaiseksi nytkään, ellei ystävä olisi pakottanut kaivamaan kalenterit esille, hiljentänyt ”ei ny meirän takia tarvitte” -mutinani, sanonut topakasti ottavana muksut yökylään ja häätänyt meidät treffeille. Sen sanon, että jokaisella pikkulapsiperheen vanhemmalla pitäisi olla tuollainen ystävä.
Siinä sitten vapaus vatsanpohjaa kutittaen mietittiin, mihin lähdetään ihan kahdestaan. Pohdittiin telttailua, majakkaretkeä ja ihan vain kotona remontointia rauhassa, että sekin projekti etenisi edes parin asennetun keittiölaatan verran. Sitten muistin Helenan kirjoituksen parisuhteeseen panostamisesta.

Tunnistin alkavani lipsua liiteri-ihmiseksi. Sellaiseksi ihmiseksi, joka mieluummin on järkevä ja laittaa rahansa treffien sijaan vaikkapa olohuoneen tapetteihin – tai sen liiterin korjaamiseen, jos liiteri omistettaisiin. Ja se järkevyys on ihan järjetöntä. On ihan turhaa liisteröidä kivoja tapetteja seinälle tai oikoa liiterin lautoja, jos ei ensin pidä huolta koko elämän kivijalasta ja kotimme perustasta; minun ja miehen parisuhteesta.
Niinpä päätimme remontoida parisuhdettamme ja varasimme huoneen pienestä ja suloisesta maalaishotellista Inkoossa. Saimme auton lainaan naapureilta ja kävimme viemässä lapset hoitoon. Sen jälkeen karautettiin takapenkki tyhjänä treffeille, joilla saimme olla kahdestaan yhden kokonaisen vuorokauden ajan. Ensimmäistä kertaa lähes kuuteen vuoteen olimme matkalla ilman lapsia. Vain tunnin ajomatkan päässä kodista, mutta kuitenkin.

Vaikka rakkauteni ei ole pikkulapsiaikoina vähentynyt, vaan enemmänkin vain vahvistunut ja monipuolistunut, on ihana huomata perhoset vatsanpohjassa. Siellä ne toden totta tanssivat villisti näin 19 vuoden yhteiselon jälkeenkin. Käsikädessä hiljaista hiekkatietä kulkiessa tekee mieli ottaa iloloikkia ja kahvilassa kahdestaan istuessa pussata huulet rohtuneiksi kuten silloin joskus teineinä. On juovuttavan ihanaa voida ilman keskeytyksiä ja yöunista lainaamista keskittyä vain meihin.
Tiedän, että hoen tätä joka kerta – eli kerran vuodessa rakkauspäissäni treffien jälkeen – että nyt kyllä pitää tsempata parisuhdeajan kanssa. Mutta nyt toden totta pitää. Olkoot lattialistat nipussa olohuoneen lattialla vielä 10 vuoden päästäkin, kunhan kodin kivijalka seisoo suorassa, vahvana ja hyväkuntoisena.
Ruotsi

Pikkukaupunkiseikkailu Ruotsin Södertäljessä

Reissuamme sponsoroi Visit Sweden

Olisitteko valmiit katselemaan Ruotsia muualtakin kuin Tukholmasta käsin? Näin minulta kysyttiin keväällä, kun mietimme Visit Swedenin ihmisten kanssa, minkälaisia seikkailuja tänä vuonna yhteistuumin tehtäisiin. Olemme käyneet Tukholmassa lukemattomia kertoja, esimerkiksi viime kesänä prinsessakierroksella, mutta muuten Ruotsi on jäänyt aika tuntemattomaksi.

Tottahan toki nappasin haasteesta kiinni. Seikkailuihin meidät kutsui Södertälje, pieni kaupunki, josta en ollut koskaan aikaisemmin kuulutkaan. Sinänsä sinne ei ole paljon sen kummempi matka reissata kuin Tukholmaankaan, sillä autolla sinne kurvailee Viking Linen Tukholman terminaalista 40 minuutissa. Junakin kuulemma kulkee, mutta kaupungin ulkopuolelle on vähän hankala seikkailla ilman autoa.
Niinpä ne haimme Helsingissä allemme vuokra-auton, mikä luo autottoman perheen lomailulle aina hauskan tunnelman. Kun autossa ei tarvitse istua joka päivä tai edes kuukausi, automatkailu tuntuu eksoottiselta ja omia lapsuusmuistoja peilaten jopa nostalgiselta. Ajoimmekin vuokrakaaran laivan masuun (yksi reissun jännittävimmistä jutuista lasten mielestä), söimme iltapalat laivalla, nukuimme hyteissä ja heräsimme Ruotsissa.

Oli hauska huomata, miten tavallinen Södertälje ihmisineen oli. Se oli ihan kuin mikä tahansa pieni ja itsestään meteliä pitämätön kaupunki Suomessa. Tukholma-kupla monipuolisine kasvisravintoloineen ja kahvin kanssa hifistelevine kuppiloineen näemmä loppuu kuin seinään heti Tukholman rajojen ulkopuolella. Katunäkymät Södertäljessä ovat ihan tavalliset ja vailla kuninkaallista loistoa. Ihmisten keskellä kulkiessa ei tule tarvetta istua alas ja vain katsella livenä ympärillä hyörivää lifestyle-lehden muotiosiota.
Södertälje on hyvä muistutus siitä, että jokaisessa maassa on monta todellisuutta. Yhden kaupunginkin sisällä on monta mahdollisuutta kokea kaupunki ihan eri tavalla kuin toisaalla seikkaillessa. Södertälje ei sykähdyttänyt ja inspiroinut itseäni siinä missä Tukholma, mutta se on hyvä roadtrip-kohde tai mainiota vastapainoa matkalle, johon kuuluu piipahdus Tukholmassa. Sillä seikkailtavaa Södertäljessäkin riittää koko pienen kaupungin edestä.

Vai mitä olette mieltä ruotsalaisesta linnasta, jonka kahvilassa on tarjolla yli 60 erilaista itseleivottua pikkuleipä-, torttu-, ja kakkulaatua? Olimme kuulleet huhua moisen olemassaolosta, ja väitteen paikkansapitävyys piti käydä itse tarkastamassa suupielet sokerissa. Taxingen linnan kahvilassa tosiaan oli notkuva herkkupöytä täynnä klassisia leivoksia. Raakakakuista tai muista nykyajan hömpötyksistä ei ole täällä kuultukaan!
Kahvittelun jälkeen kävimme tarkastamassa linnan tilukset. Kuljimme puutarhassa kuin muina aatelisina ja piipahdimme katsomaan linnan vieressä olevaa hevostallia sekä sen muita elämiä; possuja, kanoja ja pupuja. Kaipaan toisinaan ihan valtavasti hevosen selkään, vaikka heppatyttömenneisyyteni rajoittuu vain yhteen alkeiskurssiin ja talleilla notkumiseen siinä toivossa, että saisi edes harjata hevosen tai satuloida sen tunnille valmiiksi. Ehkä minusta voisi näin aikuisena taas tulla heppatyttö.

Reissumme seuraava päivä omistettiin kummallisuuksille ja ylösalaisin olemiselle. Södertäljessä on Tom Tits Experiment, jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä tissien kanssa, vaan se on tiedekeskus, joka on ikään kuin Ruotsin oma Heureka. Tutkimme siis maailman ihmeellisyyksien leikkien sekä sisä- että ulkotiloissa. Kokeilimme esimerkiksi, miltä tuntuu kävellä tai nauraa hirmumyrskytuulessa (kuola lensi pitkin poskia) tai antautua painovoimalle pienessä vapaapudotuksessa (olin pissata housuun). Tykkäsin siitä, että suurin osa asioista tehtiin ja kokeiltiin itse, eivätkä koneet olleet tekemiseen vaikuttamassa.
Jos pää ei ollut Tom Titsin jälkeen vielä tarpeeksi pyörällä, kävimme iltasella kieppumassa kaupungin rakentamassa ilmaisessa parkour-puistossa. Siinä on mahtava esimerkki siitä, miten vähäisellä vaivalla ja budjetilla saadaan aikaiseksi koko kaupungin käytettävissä oleva harrastusmahdollisuus, joka on sekä kivaa että hikistä. Iltauinneilla ja -pesuilla kävimme kaupungin uimahallissa, jossa on myös kylpyläpuoli. Olimme kuitenkin sen verran myöhään liikenteessä, että pääsimme pärskimään vain uimahallin puolelle. Ihan hyvä niin, sen verran väsynyttä sakkia alettiin siinä vaiheessa jo olla.

Södertäljessä ollessamme kallistimme päämme Quality Hotel Park Södertälje Cityssä, joka on ihan kaupungin ytimessä. Meillä oli näppärä hotellihuone, jossa oli kaksi erillistä pientä makuuhuonetta, mikä mahdollisti hengailun vielä lasten mentyä nukkumaankin. Aamupalalla ihastelin, miten lähes jokainen noutopöydän ruoka-aine oli luomua. Tarjolla oli myös vegaanisia tuotteita, kuten erilaisia kasvismaitoja ja -jukurtteja.
Viimeisenä päivänä ajoimme kaaramme kaupungin reunalla kohoaville kalliolle, jossa sijaitsee Södertäljen ulkoilmamuseo Torekällberget. Olin kuullut sen olevan kuin Helsingin Seurasaari, mutta täpinöimme ilosta, kun tajusimme sen olevan paljon enemmän. Vanhojen rakennusten fiilistelyn lisäksi alueella oli myös elämää ja tekemistä.

Moniin alueen rakennuksiin pääsi kurkkaamaan sisälle, mikä sai mielikuvitukseni liikkeelle. Keidenköhän askelien alla ovien kynnyksiin on kulunut syvennys? Mistä tässä pajassa työskennellyt seppä on haaveillut? Minkälaisen taistelun tämä yli sata vuotta sitten valokuvaajana työskennellyt nainen on joutunut tehdä voidakseen harjoittaa ammattiaan yksin? Talot oli sisustettu vastaamaan niiden alkuperäistä ilmettä, mikä saatteli mielikuvituksen vielä lennokkaampaan laukkaan.
Talojen ja muiden rakennusten lisäksi alueella oli myös monenlaisia kotieläimiä, joiden sielunelämää koitimme tavoittaa seurailemalla niiden laiduntamista historiallisessa miljöössä. Välillä kävimme syömässä lounaan ja kahvittelemassa museoalueen tunnelmallisissa ravintoloissa. Sitten palattiin taas tutkimaan historiaa. Lapset olivat riemuissaan muun muassa vanhan ajan mökistä ja navetasta, jotka oli tehty lastenkokoisiksi ja joissa he saivat vapaasti leikkiä. Aivan kertakaikkisen valloittava paikka tuo Torekällberget – ja vielä täysin ilmainen!

Päivä alkoi hiljalleen kääntyä iltapäivään, kun ajoimme auton taas laivan vatsaan ja lähdimme kotimatkalle. Laivamatkailussa hitaus on etenkin paluumatkalla ihanaa. Vaikka tavallaan matka on jo ohi, laiva mahdollistaa reissutunnelmissa keikkumisen vielä yhden yön yli.

Pilkulliset naistenhousut saatu Nansolta.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe