Bali

Kolme pientä paratiisilahtea valkoisella hiekalla ja turkoosilla merellä

Pienen pieni Padangbai yllätti. Kuulimme etukäteen Balin itärannikolla sijaitsevasta rantakylästä ristiriitaisia fiiliksiä. Ubudin talonmiehemme perheineen oli sitä mieltä, että emme varmasti viihdy Padangbaissa reilua viikkoa. Eihän siellä ole edes mitään tekemistä, he sanoivat. Toisaalla pienen lahdelman kainaloon levittäytynyttä kylää pidettiin vain pakollisena välietappina, jonka minikokoisesta satamasta pääsee laivayhteyksillä Lombokiin ja Gilin saarille.

Kun ei odota kummempia, paikka voi viedä jalat alta. Me olemme ihan rakastuneita tähän pikkuiseen kylään, jota ympäröi turkoosina kimaltava meri. Tai kaupunki tämä taitaa balilaisittain mitattuna olla, vaikka keskusta on oikeastaan vain parin pidemmän kadun ja niiden poikkikatujen summa. En tiedä, onko se Padangbai vai muuttuneet säätilat, mutta piiskaavien ja hautovien sateiden jälkeen aurinko on hellinyt ihomme raukeiksi. Sadepilvet tuntuvat lipuvan tästä ohi ja pysähtyvän itkemään itsensä tyhjiksi vasta vuorille.
Kuumuudesta huolimatta mereltä hönkäilevä tuuli on raikas. Ensimmäistä kertaa viikkoihin bikinini ehtivät kuivua kokonaan, vaikka pulahdankin mereen uimaan vähintään kerran päivässä. Ilmankosteus ei enää tunnu niin kokonaisvaltaiselta ja raskaalta, vaan antaa varvassandaaleissa tepasteleville varpaille kevyemmän askelluksen. Ne kuluttavat perhekahinatkin ovat hävinneet, kun ei tarvitse kököttää nelistään sisällä sadetta pitämässä.

Johtuen kai satamasta, Padangbaissa on tiettyä reppureissaajafiilistä. Matkaajat kulkevat auringon haalistamat rinkat selissään ja hostellien paras myyntilauseke on shower with hot water. Pidän tunnelman letkeydestä ja rentoudesta. Siitä, että Amedin tyhjien rantojen ja polkujen jälkeen ympärillä on taas pöhinää ja kaveriporukoiden nauruja. Täällä ravintolassa matkaajan kädessä näkyy useammin kalja kuin vihermehu. Silti mikään bilekohde tämä ei ole. Iltaisin lahti hiljenee iltakymmeneen mennessä.
Padangbain läpi kulkevat matkaajamassat tuovat tänne kuitenkin turismin lieveilmiöitä. Kaupustelijoita joutuu etenkin rannoilla ensin kohteliaasti kieltämään viltillesi parkkeeraamista ja lopulta ehkä hätistelemään ihan urakalla. Hierontaa, aurinkolaseja, koruja, sharonkeja, kookospähkinöitä madam? Cheep price, only for you! Toisena päivänä turistin liha ei onneksi enää ole tuoretta, ja pienessä kylässä turistien naamat jäävät mieleen. Tuo oli täällä jo eilen, sen kimppuun ei kannata enää käydä.

Rannat ovat paikoin myös surullisen likaisia ennen kuin ne on aamulla siivottu. Meressä kimaltelee aaltojen lisäksi muoviroskaa. Tästä on kuitenkin valitettavasti oman kokemukseni mukaan enemmän syyttäminen paikallisia kuin turisteja. Jokainen, jonka olen nähnyt eri puolilla saarta heittävän roskia maahan tai mereen, on ollut paikallinen. Eivätkä he näytä yhtään edes piilottelevan tai häpeilevän tekoaan. Mies oli pari päivää sitten veneretkellä kysellyt kuskilta meren roskista, ja kuski oli olkiaan kohauttaen sanonut jokien tuovan mereen roskia – ja sen jälkeen heittänyt ilmekään värähtämättä muovisen eväsrasiansa veteen.
Välillä tuntuukin, että balilaisilla ei ole ihan ymmärrystä siitä, mitä roskat ja etenkin muovit tekevät merelle ja luonnolle. Kylissä oman putiikin ja talon edustat siivotaan, eli roskat lakaistaan naapurin puolelle tai tielle muiden riesaksi. Ainoat, joiden olen nähnyt kunnolla siivoavan tienvierustoja, rantoja tai meriä roskista, ovat turisteja tai saarelle pidemmäksi aikaa kotiutuneita länkkäreitä. Me olemme yrittäneet tehdä osamme ja poimineet uintireissuilla ja snoklatessa meressä kelluvia roskia mukaamme. Mihin ne siitä rantojen täpötäysistä roskakoreista sitten päätyvät, en tiedä.

Vielä enemmän ruohonjuuritason merkitystä on sillä, että kuljetamme mukanamme omia kangaskasseja. Näin voimme kieltäytyä niistä rapisevista muovipusseista, joita tarjotaan joka paikassa, ostit sitten kuusi kiloa hedelmiä tai yhden jäätelön. Täytämme myös vesipulloja mahdollisuuksien mukaan isoista (ja uudelleenkäytettävistä) kanistereista, jotta emme joudu veden mukana aina ostamaan muovia.
Ihan rypytöntä rakkautemme Padangbaihin ei siis ole, mutta silti täällä on ihmisen hyvä olla. Kävelyetäisyydellä Padangbaista on kolme valkohiekkaista rantaa. Ihan hotellimme (johon palaan omassa postauksessaan myöhemmin) vieressä on Bloo Lagoon Beach. Se on pienen pieni noin 50 metrin valkohiekkainen kaitale rantaa, jota ympäröi korkeat mustat kalliot ja meren turkoosi helinä. Lahdelman virtaukset ovat voimakkaat, joten pienten lasten kanssa uimiseen se ei sovi, mutta snorkausmaastona se on ihanteellinen lapsiperheelle. Yksisarviselta värinsä lainanneet kalat uivat jo ihan rantavedessä.

Isoin ranta on Padang Bai Beach, jonka rannassa on myös satama. Kuunsirpin muotoinen ranta on täynnä värikkäin maalein kuvioituja balilaisia kalastusveneitä, joiden sivupoijut saavat ne näyttämään ihan hämähäkeiltä. Rannalle ei juuri mahtuisi uimaan, mutta auringonlaskun aikaan sitä pitkin on mukava käyskennellä ja seurata paikallisten lasten kirmaamista rantahiekassa. Täällä lapsia tuntuu olevan joka paikassa, ja sen mukana myös naurua ja ääntä. Pidän noista tunnelmallisista hetkistä juuri ennen pimeäntuloa, kun paikallisten keskellä nauraminen kaappaa mukaansa niin voimakkaasti, että melkein unohtaa olevansa lentokoneen tuoma.
Kolmas kävelyetäisyydellä oleva ranta on White Sand Beach, noin satametrinen valkohiekkainen rantakaistale hieman sivussa kylästä. Rannalla olevissa hökkeleissä pitää majaa kuutisen ravintolaa, joista voi ostaa lounaaksi vaikka paistettua riisiä tai juuri vedestä nostettua ja grillin kautta käytettyä kalaa. Yhdessä ravintolassa jammaillaan aamusta iltaan rumpujen ja kitaran kanssa länsimaalaisia ikihittejä, mikä on omiaan tuomaan rentoa travelleritunnelmaa. Rannalla on aika paljon väkeä, mutta turismimittakaavassa tätä voi sanoa hiljaiseksi rannaksi. Ruuhkaa ei ole, ja ihmiset ovat auringosta hehkuvia ja hyvällä tuulella.

Ehkä ubudilaiset ystävämme eivät ymmärtäneet tätä. Merenranta riittää meille tekemiseksi. Kokonainen päivä saattaa kulua, emmekä tee juuri muuta kuin leiki hippaa meren kanssa, rakenna hiekasta linnoituksia ja välillä pulahda tutkimaan merta ja sen asukkaita snorkkeleiden kanssa. Itse asiassa en tarvitsisi edes noita aktiviteetteja. Voisin vain istua hiekalla ja antaa katseen levätä maisemassa. Miettiä mieleen tulevia ajatuksia ja antaa niiden sitten leijua pois. Olen kertakaikkisen onnellinen, että se vuosikausia vaivannut pistelevä levottomuus on poissa. Minä vain olen, ja se riittää.
Duuni

Se lähti painoon – tilaa Unelmahommissa-kirja ennakkoon!

Postaus sisältää *-merkityn affiliate-linkin 

Nyt on pölmistynyt ja riehakkaan onnellinen olo. Vähän kuin siinä vaiheessa raskautta ja synnytystä, kun on juuri saanut uuden ihmistaimen rinnalleen. Takana on rutistus, jossa olen välillä ollut epätoivoinen ja varma siitä, että en saa ikinä tätä projektia kasvatettua valmiiksi yksilöksi ja vielä pukerrettua uloskin. Mitä jos mä en osaakaan, voiko homman vielä perua?

Ja sitten samalla kuluneeseen vajaaseen vuoteen on sisältynyt niitä upeita kausia, kun luomisenonni hehkuu kehostani jo kauas. Flow on ottanut siivilleen kadottaen ajantajuni, ja on tuntunut, että olen luotu tähän hommaan.

Sitten yhtäkkiä se on siinä, valmiina ja kertakaikkisen upeana. Kaikki takana oleva tuntuu jo kaukaiselta. Naamallani on hölmö hymy, ja vähän itkettääkin helpotuksesta ja ilosta.
Ihan pian voin esitellä luomukseni myös teille. Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät -kirja lähti painoon.

Olemme kirjan toisen kirjoittajan Satun sekä kustantamomme WSOY:n kanssa viilanneet ja höylänneet kirjaa kuluneet pari kuukautta. Ollemme lukeneet tekstit taas uudelleen ja sitten vielä kerran uudelleen, muokanneet, tarkistaneet ja nakutelleet pilkut juuri oikeille paikoilleen. Olemme muovailleet otsikoita, heittäneet kappaleita ympäri ja pallotelleet parannusehdotuksia.
Oli mahtavaa saada kirjaan ihan loppuvaiheessa mukaan palanen myös Balia. Sillä pitkälti omien unelmahommieni takia tämä lähes neljän kuukauden reissu on mahdollinen. Onhan mukanani minne vain kulkeva rakas Lähiömutsi-blogini nykyään pääelinkeinoni, se johon liittyvistä duuneista laskutan yritykseni kautta eniten.

Kirja ilmestyy 28. maaliskuuta, mutta halusimme Satun kanssa antaa teille lukijoillemme ja muille tasapanoista, innostavaa sekä onnellista työelämää etsiville ja rakentaville mahdollisuuden ostaa kirjamme jo ennen sen ilmestymistä. Adlibriksestä voitte napata Unelmahommissa-kirjan ennakkoon rapiaan 20 euron hintaan*, eli melkein kympin ovh:ta edullisemmin. Jahka kirja saadaan painokoneista valmiina teoksina markkinoille, ennakkotilaajat saavat sen käsiinsä ensimmäisinä.
Mistä kirjassa on kyse? Annetaan takakansitekstin kertoa:

Harrastuksesta työ?
Jep!

Bloggaamisesta elanto?
Onnistuu!

Haaveena unelmien kivijalkakauppa?
Tartu toimeen!

Haaveiletko jättäväsi palkkatyön ja alkavasi tehdä työksesi sitä mistä pidät? Mietitkö miten yhdistää intohimo ja elannon hankkiminen? Haittaako, jos yhden intohimon sijasta onkin monta kiinnostuksen kohdetta? Kaksi luovan alan yksityisyrittäjää Satu Rämö ja Hanne Valtari kertovat, miten he tekivät loikan unelmien töihin – ja miten se voi onnistua sinultakin. Rämön ja Valtarin kokoamat hauskat tarinat ja käytännölliset vinkit opastavat, miten suunnitella ura tai vaikkapa työpäivä niin että pääsee poimimaan rusinat työelämän pullasta. He puhuvat avoimesti unelmaduunarin arjesta, onnistumisen tunteista ja vaikeista hetkistä.

Kirjaan on myös haastateltu eri alojen ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä itselleen oman unelmatyön. Unelmahommissa on innostava vertaisopas kaikille niille, jotka haluavat tehdä työkseen sitä mitä rakastavat!

Tässä postauksia tämän unelmahomman matkalta:

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe