Duuni

Työ tekijäänsä opettaa



Muistatte varmaan sen hiljan somessa kiertäneen haasteen, jossa jengi listasi seitsemän ensimmäistä duuniaan? Itse en koskaan ehtinyt listaani väsätä, kunnes ilmiö oli jo ohi, mutta innolla luin muiden työelämän alkuvaiheita. Tutuistakin ihmisistä tuli ihan uusia tarinoita esiin. Asia, joka mua jäi pohdituttamaan duunilistavillityksen jälkeen, olivat joidenkin ihmisten nyreät kommentit haasteesta.

Pohdittiin sitä, onko tämä vain kivaa tai kovaa uraa tykittävien ihmisten tapa näyttää ja ylpeillä, että kyllä hekin ovat joskus niska limassa ja kädet paskassa puurtaneet. Ihan hassu ajatus! Sillä tietenkin siitä saa olla ylpeä, että on työurallaan tehnyt myös aivan toisenlaisia juttuja kuin nyt. Minä itse ainakin olen tavattoman ylpeä ja onnellinen siitä, että olen ennen nykyistä unelmaduunikenttääni tehnyt jos jonkinlaista pestiä. Ja kyllä, olen ollut ihan sananmukaisesti kädet paskassa luodessani lantaa navetassa ja siivotessani kahvilan vessan seinille vessaharjalla piirreltyjä kakkagraffiteja.
Saatoin olla uppiniskainen nulikka nuorena, mutta väitän, että en osaisi nykypäivänä olla samoissa määrin onnellinen töistäni ja arvostaa kanssakulkijoideni duunipanosta, jos olisin heti päässyt tähän pisteeseen kuin nyt; elättämään itseni ja perheeni kirjoittamalla. Vaikka en ole aina tehnyt unelmatöitäni, olen silti ollut ylpeä jokaisesta pestistäni ja jokainen niistä on opettanut paljon.

Mansikanpoiminta opetti sisukkuutta ja taukojumppien merkitystä. Nyt tiedän myös varmasti, että jos joku on poiminut mansikoita koko kesän (eikä ole luovuttanut parin päivän jälkeen, kuten yllättävän moni), se tyyppi tuskin ihan helposti antaa periksi nykypäivänäkään. Pari vuotta hampurilaisravintolassa opetti hallitsemaan monia asioita samaan aikaan, venytti muistin äärimmilleen (ei todellakaan ollut mitään lappuja ja pöytänumeroita, vaan tilaukset ja naamat piti painaa mieleen) ja hioi minut kaikenkirjavan asiakaskunnan keskellä häärätessä ja hymyillessä asiakaspalvelutimantiksi.
Kaikki työkokemukseni postinjakamisesta jäätelöpallon pyörittämiseen sekä kasvaminen monialayrittäjien perheessä on saanut ymmärtämään kaikenlaisen työn arvokkuuden ja merkityksen. Joku ehkä oppii sen pääsemällä suoraan unelmaduuneihinsa kiinni – oli se sitten oma kahvila, pieni jäätelötehdas tai luomunavetan ylläpito – mutta minä olen tarvinnut siihen rönsyilevän CV:n ja ne sadat töissä kohtaamani duunikaverit ja ihmiset. Siksi minä täällä bloggissakin niin mielelläni tuon esiin suomalaisia yrityksiä ja palveluita. Sillä on merkitystä, sillä ne ostopäätökset luovat niitä töitä tänne meille, Suomeen.

Olettekin ehkä kuulleet, että jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa kymmenellä eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa. Älytöntä, mutta niin yksinkertaista. Eikä suomalaisuus tarkoita vain arvokkaita uniikkituotteita tai sitä, että nyt pitäisi väkisin jotain ostaa. Suomalaisen valinnan kun voi tehdä ihan vaikka marketin hyllyllä päivittäistavaroita kärryyn lapatessa. Mä pyrin nappaamaan lähikaupassa ostoskoriin suomalaisena niin vessapaperin, suklaan, pyykinpesuaineen, vaipat kuin lasten kaverisynttäreiden servetit. Viime aikoina olen alkanut tarkemmin kiinnittää huomiota myös ostamiini oluisiin ihan siitä itsekkäästä syystä, että nykyään on onneksi saatavilla erinomaisia suomessa pantuja oluita.
Nyt kun remontoidaan uutta kotia, kaikenlaisten hankintojen suomalaisuutta on tullut pohdittua maaleista ja lattialakoista keittiökaappeihin ja ikkunatiivisteisiin. Ollaan tilattu kotimme eteiseen aidot marokkolaiset lattialaatat, mutta tajusin, että laasti voidaan kuitenkin ostaa avainlippumerkittynä. Täysin kotimaiseen kuluttamiseen tuskin siis koskaan pääsen, mutta haluan silti näitä asioita miettiä ja ymmärtää kulutukseni merkityksen myös työllistämisen kannalta. Lohduttaudun sillä, että jo se työllistää naapuria ja jonkun toisen kaupunkin mutsia, kun tuote on suunniteltu Suomessa. Tämä näkyy meillä niin vaatekaapissa kuin astiakaapissa. Ja itse asiassa ne marokkolaislaatat tilattiin suomalaiselta välittäjältä, joten siivunsa suomalainen työ saa siitäkin.

Kun joskus muinoin kysyin eräältä Lähiömutsin yhteistyökumppanilta, miksi ihmeessä he eivät pidä enemmän meteliä suomalaisuudestaan, olin vastauksen kuullessani lentää perssiilleen hämmästyksestä. Heidän tuotteistaan oli häivytetty suomalaisuus pois, sillä kotimaisesta imagosta tuli kuulemma 80-luvulla rupuista ja kotikutoista, kun kaupan rajat aukesivat ja tuontitavara oli uutta ja ihmeellistä. Onneksi enää ei ole näin, vaan suomalaisesta työstä todellakin kannattaa pitää meteliä. Tämän postauksen yhteistyökumppanin Suomalaisen Työn Liiton kampanja Sinivalkoinen jalanjälki teetti tutkimuksen, jonka mukaan lähikaupan hyllyillä tiistaina kello 17.30 seisoessaan ihminen valitsee suomalaisen käyttötavaran juurikin sen laadun takia. Heti kakkosena tulee työllistämisvaikutus kotimaahan.
Tuossa samaisessa tutkimuksessa mut yllätti, että vähiten ostopäätökseen vaikutti eettinen ja ekologinen näkökulma. Vaikka yleistäen voi sanoa, että lähellä tuottaminen on ympäristölle mukavampaa, kun kuljetusmatkat ovat lyhyitä ja tuotteita ei tarvitse suojella esimerkiksi homeenestoainein pitkien kuljetusten aikana. Ehkä näitä asioita ei niin tule niin aktiivisesti ja tietoisesti miettineeksi ikkunanpesuainetta tai kynttilöitä ostaessaan, mutta enemmän sitten isompia hankintoja harkitessaan.

Suomalaisia tuotteita ja palveluita kun on lopulta sen verran hienosti tarjolla, että ainakin itse yllätyn välillä positiivisesti. Siksi Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan #suosittelesuomalaista -temppaus on erinomainen juttu. Sen ideana on jakaa kampanjahastagin kera omat suomalaiset suosikkinsa vaikka Insagramissa, jotta muutkin löytäisivät nuo suomalaiset huipputuotteet. Kampanjalla on myös omat Facebook-sivut.
Mä itse suosittelen esimerkiksi noita meidän siivoushommissa joka viikko käyttämiämme Sini-siivousvälineitä, joista valtaosa valmistetaan Sinituotteen omalla tehtaalla Kokemäellä Satakunnassa. En ollut tajunnut, että heillä on myös imurin mikrokuituisia pölypusseja suomalaisena! Muuten ollaan käytetty ihan tietoisesti suomalaisina esimerkiksi Sinin vaihtopäisiä tiskiharjoja ja monitoimimoppia, jonka pieneen tilaan menevään teleskooppivarteen voi liittää kätevästi (ja pienen kodin tilaa säästäen) myös muita Sinin välineitä. Ja tuo puhdistusterä on niin paras apuri keraamisen lieden pitämiseen putsussa!

Olisipa hauska kuulla myös teidän suomalaisia tuote- ja palvelusuosikkeja, siellä on varmasti sellaisia helmiä, joista itse en ole kuullutkaan. Niin ja hei, millaisia suomalaisia tuotteita tai palveluita te työksenne olette valmistaneet tai valmistatte?
Koti

Ensimmäinen ateria uudessa kodissa

Saimme eilen uuden kotimme avaimet. Kuljimme kaikuvissa huoneissa ja piirsimme mielessämme siitä meidän kotiamme. Tuohon ruokapöytä, tuohon lasten kerrossänky ja tuohon riippumaan korikeinu.

Uusi kotimme on 50-luvun kerrostalo kuten vanha kotimmekin. Tykkään sen aikakauden hengestä, kotoisuudesta ja näppärästä kaupunkiasumisesta. Uudessa kodissa talon rakennusvuosi näkyy paremmin kuin vanhassa kodissa, mistä tykkään. On lankavetimiä, pulleita pattereita, rautaisia naulakoita ja kermanvalkoisia ikkunanpieliä. Mutta on myös ihan valtavasti asioita, jotka eivät toimi.
Keittiön kodinkoneet ovat aikansa eläneitä, eteisessä ei ole kuin parin nupin naulakko ja pesukonetorni ei mahdu kylpyhuoneeseen. Lattian listat on asennettu miten sattuu, huoneet on maalattu useamman tapettikerroksen päälle ja keittiön alakaapit ovat päältä kauniita, mutta sisältä räjäytyskunnossa. Vaatehuone on katastrofi, ja pelkäämme pahoin, että sen alkuperäinen verenpunainen muovimatto kätkee alleen asbestia. Yhtä seinää pitäisi purkaa, mutta siinä kiemurtelee kummallista sähköjohtoviritelmää. Ja niin edelleen.

Tekemistä siis riittäisi niin paljon kuin aikaa ja rahaa vain piisaa. Meidän vanhan kodin uusien asukkaiden (terkkuja!) kanssa saatiin onneksi sovittua kaikille hyvä järjestely, ja saamme asua vanhassa kodissamme vielä syyskuun. Sinä aikana toivottavasti ehditään laittaa uutta kotia kuntoon vanhaa kunnioittaen, mutta tämän päivän lapsiperheen tarpeisiin päivittäen.
Hyvä siitä tulee, vaikka sitten vähän kerrallaan laittaen. Sen näkee ja tuntee jo nyt. Isot ikkunat aukeavat kolmeen eri ilmansuuntaan ja huoneet kylpevät valossa. Tilaa on useampi kymmenen neliötä enemmän kuin aikaisemmin, huoneita kahden sijasta neljä. Vessa on erillinen ja eteinen isompi sekä valoisampi kuin vanhassa kodissa. Lapset juoksevat keittiön, olohuoneen ja eteisen muodostamaa ympyrää ja täpinöivät ikiomasta huoneesta.

Missä uusi kotimme sitten on? No täällä Herttoniemessä tietenkin. Eihän me täältä minnekään olla lähdössä, ainakaan ihan heti. Lähiömutsi pysyy Hertsikan lähiömutsina. Kolme vuotta me täältä ehdittiin etsiä uutta kotia säännöllisesti vaikkakaan ei kuumeisesti. Aika hintsusti näitä useamman huoneen koteja Herttoniemessä on tarjolla, ja kun on, aika moni muukin sitä samaista himoitsee. Yhdestä kodista tätä ennen ehdittiin tehdä tarjous, mutta siinä hinta nousi asunnon täysräjäytyskuntoon nähden turhan korkeaksi meidän budjettiin.
Mutta nyt se on tässä, koti melkein loppuelämäksi. Kuljetettiin eilen ensimmäinen muuttokuorma korissa uuteen kotiin. Siellä oli ruokailuvälineet meille neljälle, vessapaperia, saippuaa, käsipyyhkeitä, astianpesuainetta, tiskiharja, piknikpeitto ja valo siltä varalta, että ehtii tulla pimeää. Jos olisi hokannut, olisin pakannut mukaan myös viinipullonavaajan, mutta sen sijaan pakkasin pyllypyyhkeen ja kosteusliinoja.

Piknikviltti levitettiin uuden kodin olohuoneen lattialle. Siinä syötiin pizzalähetin tuoma ensimmäinen päivällinen uudessa kodissa. Puhe kaikui tyhjien huoneiden seiniltä, ja tuli vähän haikea olo. Vanhaa kotia tulee hurja ikävä. Samalla kutkuttaa jo päästä remonttihommiin, vaikka onhan tämä ihan hullua. Kuukausi aikaa, suunnitelmat alkutekijöissään, budjetti olematon ja koko ajan tuntuu paljastuvan uusia asioita, jotka olisi hyvä fiksata. Siksi lienee parasta perustaa blogiin ihan uusi tagi: remontti.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe