Kotitekoinen mysli

Tiedättekö sen tunteen, kun hämmästelee ihmeissään, miksi ei ole aikaisemmin tehnyt näin? Kuten käyttänyt kuukuppia, ostanut käyttömukavuussyistä kokoa liian isoja sukkahousuja, huuhdellut vaippapyykkejä etikalla, hankkinut laadukasta kashmirvillapaitaa – tai tehnyt mysliään itse. Sen fiiliksen jälkeen ei nimittäin ole paluuta menneeseen. 

Kaupasta saatavat myslit ovat pääsääntöisesti pahoja. Vaikka ostaisi mitä lie kallista luksusmysliä, aina se on valjua ja pettymys. Ja vaikka en sokeria välttelekään, valmismysleissä sitä on yleensä ihan turhaan. Puhumattakaan muista ylimääräisistä ainesosista. Siksi onkin kumma, että vaikka monet ystäväni hehkuttivat kotitekoista mysliä ja heistä Nooralla on jopa Kemikaalicoctail-blogisssaan useampikin mysliohje, mä kannoin kaupasta kotiin ylihinnoiteltuja sokerikuorrutettuja kaurahiutaleita rusinoilla.

Onneksi Noora on sinnikäs. Vuosi sitten hän vei mut kädestä pitäen Punnitse ja Säästä -puotiin pähkinä- ja kuivahedelmäostoksille, jotta vihdoin saisin aikaiseksi väsätä myslini itse. Ja jestas, mysliparatiisi oli löytynyt! Itse tehtynä myslistä saa juuri sellaisen kuin itse haluaa. Koska mä lisään myslilautaselleni aina pakastettuja tai tuoreita marjoja sekä hedelmiä, mun myslissä pääpaino on pähkinöillä. Niitä pitää olla paljon ja ne saavat olla isoina palasina, jotta mysliin tulee rapsakka suutuntuma.

Peruspohjan mä valmistan Nooran ohjeen mukaan, tuplana. Tässä kuitenkin hillitympi koko peruspohjasta:

• 10 dl kaurahiutaleita
• 2 dl auringonkukansiemeniä
• 1 dl seesaminsimeniä
• 1 dl pellavansiemeniä
• 1 dl kookosöljyä
• 2-3 rkl hunajaa

Sulata kasarissa kookosöljy ja hunaja. Sekoita seos muiden ainesten kanssa ja levitä uunipellille. Paahda 175 asteessa noin vartin ajan käännellen välillä aineksia.

Sen jälkeen paisko makusi ja kuivakaappisi sisällön mukaan muut namit. Mä laitoin tällä kertaa pekaanipähkinöitä, kuorimattomia manteleita, saksanpähkinöitä, omerenkaita, banaanilastuja, pistaasipähkinöitä, mulperimarjoja, parapähkinöitä ja talkmuruja. Välillä olen maustanut mysliä vaniljalla tai kanelilla.

Ja kas, olet valmistanut helposti superhyvän myslin, jossa ei ole lisättyä sokeria tai lisäaineita. Kylmän soijamaidon tai vaniljasoijajugurtin kanssa tuntuu kuin herkuttelisi iltapalaksi jälkiruokaa, on niin törkeän hyvää.

DIY: Viiden minuutin trikoopipo

Joka päivä oppii jotain uutta. Suurimmat välähdykset saa, kun menee joko omalle epämukavuusaluelleen tai kokeilee jotain, johon suhtautuu epäluuloisesti. Tämänkertainen ahaa-elämykseni syntyi, kun rikoin ennakkokäsitykseni lastenvaatekutsuista. 

Oi mutsi mutsi -blogin Elsa piti taannoin Noshin kotikutsut, jonne mekin Minimen kanssa kurvattiin häsäämään. Vaikka tiesin, että Elsan kemuissa on saletisti aina letkeä ja hauska meininki, naureskelin, että tämän enempää mammailuksi homma ei kai voisi mennä. No ehkä niin, mutta johan oli hauska mutsiköörikokoontuminen! Vaatteita en ostanut, mutta nautittiin miniavecin kanssa auringosta, safkasta, juomasta ja kivoista ihmisistä. Täydellisestä sunnuntaista siis!

Päivän varsinainen ahaa-elämys ei kuitenkaan ollut todiste siitä, että kemujen pitäminen kannattaa aina, vaan mä täpinöin ja opin eniten Elsan ideoimasta pipopajasta. Kutsujen aikana kaikki halukkaat saivat surauttaa saumurilla Noshin kankaasta trikoopipot. Ja oli muuten törkeän helppotekoinen pipo se! Mä en muista varmasti, ketkä kaikki mua tämän yksinkertaisen ja nopean pipon tekemisessä neuvoivat, mutta Elsan lisäksi ainakin Hupsistarallaa-blogin Norsis. Kiitos!

Mä saumuriamatöörinä riemastuin pipon nerokkaasta alareunasta, ja olenkin käyttänyt samaa tekniikkaa nyt myös muihin omelutöihin. Sen ansiosta trikoinen pipo valmistuu todellakin alle viidessä minuutissa. Oikeasti. Niinpä mä ompelinkin kotiinviemisiksi saamastani kangastilkusta suitsait omat kaverisamispiponsa myös kahdelle ystäväpiiriin vastikään syntyneelle pikkutyypille.

Jos sullakin on mahdollisuus käyttää saumuria ja viisi minuuttia aikaasi, tässä pipon ohje.

Superduberhelppo trikoopipo:

Taita kangas kaksinkerroin. Leikkaa neliönmallinen kangastilkku niin, että neliön toinen reuna on puolet lapsen päänympäryksen koosta ja lisää vielä muutama sentti leikkausvaraa ja saumavaroille. Pienentää voi aina, mutta isontaa ei. Neliön toisen laidan pituus riippuu ihan siitä, miten haluat pipon lököttävän päässä. (1.)

Taita neliö kaksin kerroin pystysuunnassa. Nyt kangasta on nipussa neljä kerrosta (2.). Leikkaa pitkittäin puolikkaan pipon malliin (3.). Ja kas, sinulla on kaksi symmetristä pipokappaletta (4.).

Ompele saumurilla pipon kappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain. Ja tietty jätä alareuna ompelematta, jotta pää saadaan pipon sisään (5.).

Taita pipon alareuna parin sentin matkalta nurjalle puolelle (6.). Sen jälkeen taita vielä alareuna vielä kertaalleen pipon oikealle puolelle niin että mukana on myös ensimmäinen taitos (7.). Ompele saumurilla pipon alareuna. Pidä huolta, että saumuri haukkaa kaikista päällekkäin olevista kankaista palasen (8.).

Muotolaskosta varten leikkaa pipon yläkulmaan kolmion mallinen kiila (9.). Avaa pipo ja saumuroi leikkauskohta kiinni (10.).

Jos haluat käyttää pipoon viiden minuutin lisäksi vielä 5–30 minuuttia sorminäppäryydestä riippuen, väkerrä siihen mun tapaan lankatupsu.

Ja eiku pipo päähän ja baanalle!

Imurin tuulessa bailaava lapsi

Vauvavuotena mulla oli ikävä imuria. Mä en voinut viettää aikaa rakkaan kaverini kanssa juuri lainkaan, sillä vauva oli sille verisen mustasukkainen. Joskus yritin vain pikatärskyjä, nopeaa paritanssia imurin kanssa keittiönpöydän alla tai kissanhiekkalaatikon ympärillä. Imurille kateellinen vauva huusi lattialla tai sitterissä raastavaa itkua ja teki selväksi, että moinen heitteillejättö on teoista hirvittävin. 

Välillä järjestin kolmoissokkotreffit. Kutsuin ystäväni esiin siivouskaappiyksiöstään ja kietaisin vauvan kantoliinaan. Vauvaa ei kuitenkaan hämätty. Heti kun se ymmärsi, kuka oli mukana kolmantena pyöränä, se alkoi ovelana vaatia rintaa tai kehitellä vaipanavaihtotoimia vaativia tekoja syrjäyttääkseen kilpailijansa.

Ei se imuria pelännyt, kuten joillakin lapsilla on tapana. Mutta se pelkäsi yksin jäämistä ja ykköspaikkansa menettämistä. Se oli onnellinen ja tyytyväinen vain välittömässä ihokontaktissa äitiinsä tai isäänsä, eikä siihen väliin mahtunut imuria.

Pariskuntatreffeille imuri oli onneksi vauvan mielestä tervetullut. Silloin yleensä mies ja imuri tanssivat ympäri asunnon ja lapsi kujerteli tyytyväisenä sylissäni menoa seuraten. Pariskuntatreffeille ei kuitenkaan ollut aikaa tarpeeksi usein ja se hiersi seurueemme välejä. Minä olisin halunnut tavata imurin kanssa useammin.

Välillä tapasinkin imuria vauvan vastusteluista huolimatta ilman miestä. Tapaamisen jälkeen sain lohduttaa lapsen holtittomaksi kiihtynyttä itkua suurin piirtein yhtä kauan kuin olin käyttänyt imuritreffeihin aikaa. Välillä luovutin kesken tapaamisen, sillä lapsen raastava itku sai pään humisemaan mustana ja sydämen tykyttämään lujaa ja painavasti.

Sitten pikkuhiljaa jotain muuttui. Muistan edelleen, miten viime syksynä sain imuroitua melkein koko olohuoneen ennen kuin huuto alkoi. Pian ehdin jo keittiöön asti. Joskus sain palan makuuhuonettakin mukaan. Joka kerta lähetin miehelle tekstiviestin: ihmeellistä, mä melkein imuroin!

Kun on yli vuoden haaveillut salatapaamisista imurin kanssa, en voisi olla iloisempi nykytilanteesta. Lapsi ratsastaa imurin päällä mun vetäessä kaverikaksikkoa perässäni, tanssii nauraen ja hiukset hulmuten imurin poistoilmasuodattimen tuulessa ja siivouksen päätteeksi tahtoo painaa napista virtajohdon sisään.

Nyt mä olen alkanut haaveilla, että pian ne tapaavat jo ihan kahden kesken, lapsi ja imuri.

Kerrostaloasukkaiden ulkolelukuljetin

Kun on kotoisin maalta, jossa polkupyörien avaimet ruostuvat käyttämättöminä lukkoihin kiinni ja jossa kotien ulko-ovet yritetään ehkä muistaa laittaa lukkoon öiksi, kerrostaloasukkina on toisinaan H. Moilasena. Vaikka nykyään napsautan fillarit lukkoon automaattisesti ja pyrin kurkkaamaan ovisilmästä ennen oven avaamista, välillä tunnen silti itseni niin maalaiseksi. Kuten esimerkiksi nyt, kun ulkoleikkikausi on päässyt kunnolla alkuun. 

Omassa lapsuudessani mentiin ulos, leikittiin pihalla olevilla leluilla tai ilman ja mentiin illalla takaisin sisälle. Mutta kerrostaloasukkina pihalle mennessään ne mahdolliset lelut pitää raahata mestoille mukanaan ja viedä lähtiessään pois. Mä kun en ainakaan mitään hiekkalapiota arvokkaampaa ulos ilman lukkoja jättäisi. Toki leikkipuistoissa on omat yhteiset lelunsa, mutta monesti retki suuntautuu jonnekin muualle, ja tuolloin mukaan olisi kiva napata lapselle muutama lelu.

Tarvelistalle ilmestyi siis ulkolelukuljetin. Yritin kevään ajan etsiä sellaista kirpputoreilta, mutta sopivaa ei löytynyt. Vanhat korit eivät oikein soveltuneet, sillä niitä ei saa tungettua rattaiden kyytiin eikä niistä saa niin helposti putsattua pois kuraa ja hiekkaa. Muovipussimutsiksikaan musta ei ole.

Ratkaisun probleemaan tarjosi lopulta ruotsalaisihme Ikea, jonka punottu jättikassi yhdistää korin ja muovipussin. Korikassin hinta oli alennuksessa vajaat 4 euroa. Se on punottu kovista ja kestävistä muovinauhoista, joten kassin voi huuhtaista suihkun alla puhtaaksi. Materiaalin ansiosta se on taipuisa, joten se kulkee kätevästi mukana ja painaa vähän. Lisäksi se on niin nätti ja pirteä ilmestys, että sitä ei tarvitse jemmata kotona kaappiin, vaan se saa toimia ulkolelusäilyttimenä ihan kodin paraatipaikalla.

Kokonsa puolesta sinne mahtuu myös kuravaatteet ja kumisaappaat tai toivottavasti tänä kesänä sadekamoja useammin piknikviltti, krokettipeli ja vähän evästä. Uskoisin sen palvelevan hyvin myös rantakassina, joka ei säikähdä märkiä pyyhkeitä tai jäätelöstä tahmaisia käsiä. Me ollaan valmiina leikkisään kesään!