Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Lähiömutsi

maanantai 28. heinäkuuta 2014

29. raskausviikko

Nautin kesästä ja raskaudesta niin täysin sydämin, että välillä on pakko ottaa muutama iloloikka. Miten upeaa saada olla tässä ja nyt, juuri minuna, kohtu täynnä elämää. Helle saa lämpöä rakastavan kehräämään, ja kotona käydään vain nukkumassa liian lyhyitä yöunia ja tekemässä pakolliset työt. Loppuviikon saamme nauttia harvinaisesta koko perheen yhteisestä viikonloppuvapaasta. Blogi on retuperällä, pahoittelut siitä.

Olo on parempi kuin missään vaiheessa kumpaakaan raskauttani. Jos ei tarvitsisi pukea vain venyvää trikoota ja sheivata sokkona, voisin vahingossa unohtaa olevani raskaana. Jalkojen pienen turvotuksenkin unohtaa, kun räpylät voi työntää varvassandaaleihin.

Hyvästä olosta huolimatta tällä viikolla fillaroin Kätilöopistolle tarkastukseen. Terkkarin kirjoittama lähete menee läpi, mikä tuntuu pöljältä. Silloin en saa aikaa, kun voin todella huonosti ja olen varma siitä, että lapsi syntyy just ja nyt. Mutta nyt kun voin hyvin, tarkastus järjestyy, koska se aikaisemman ennenaikaisen synnytyksen takia kuuluu rutiiniin.

Tarkistus on perinpohjainen. Käsikopelolla kohdunkaulaa olisi lääkärin mukaan jäljellä enää kaksi senttiä, mikä olisi huolestuttavaa. Ultra kuitenkin paljastaa totuudeksi 3,5 senttiä. Lyhentymistä edelliskäynnin viidestä sentistä on tapahtunut, ja lisäksi kohdunsuu on pehmentynyt hiukan. Nämä molemmat asiat ovat kuulemma kuitenkin normaaleja, kun kyseessä ei ole ensimmäinen raskaus. Kohdunsuu on lisäksi tiukasti kiinni, joten kaiken pitäisi olla hyvin.

Lääkäri tekee varmuudeksi myös kaksi kohdunsuulta otettavaa testiä, joista en ole aikaisemmin kuullutkaan. Toinen mittaa emättimeen mahdollisesti tihkuvaa lapsivettä, toinen ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Molemmat testeistä ovat negatiivisia. Ennenaikaista synnytystä mittaavan testin antama negatiivinen tulos on kuulemma melko luotettava, mutta kuitenkin vain ennuste. Mulla on silti päivä päivältä varmempi olo, että testitulos saattaa pitää paikkansa.

Lääkäri tarkistaa ultralla myös lapsen kasvun. Reisiluu on pitkä, joten tiedossa on pitkäkoipinen lapsi. Mitäs muutakaan, kun vanhempina on kaksi ehtaa hongankolistajaa. Painoa vauvalla on pari voipakettia ja vähän päälle, 1 kilo ja 200 grammaa. Tästä alkavatkin massaviikot, kun lapsi kuukaudessa jopa tuplaa painonsa. Tarkistuksen jälkeen fiilis on hyvä ja turvallinen. Henkilökunnalla tuntui olevan oikeasti aikaa keskittyä raskauteeni ja vastata hölmöihin kysymyksiini.

Iltauinnilla katselen viltillä istuen, miten mies ja lapsi kirmaavat vedessä. Aurinko laskee, mutta ilma on vielä kesästä lämmin. Olen niin onnellinen, että ottaa ihan kipeää. Ihanaa, että saan olla osa tätä perhettä, joka on pian vielä täydempi. Lapsi on oppinut kesän aikana hurjasti uusia asioita. Tunnen yhä lujempaa varmuutta siitä, että sisaruksen syntyminen juuri nyt on hyvä.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mitä jääkaapin ovesi kertoo sinusta?

Sanotaan, että kirjahylly kertoo kodissa asuvista ihmisistä. Meillä on kirjoille tilaa niin vähän, että niteiden kierto on liian vauhdikasta kirjahyllyn omistajien persoonallisuuden määrittelyyn. Mutta jääkaapin ovi onkin toinen juttu!

Jokainen joka tuntee minut tai on lukenut blogiani muutamaa lausetta pidemmälle, voi aavistaa, että meidän jääkaapin ovemme ei ole niitä, joihin ei sallita lippulappusten kiinnittelyä. Välillä ovi on niin vuorattu muistoilla ja muistettavilla asioilla, että mikään magneetti ei enää pidä. Nyt oveen kertynyttä ryönää piti kuitenkin vähän siivota, että sain tilaa kuville.
Sain tovi sitten testata Canonin uutta Selphy-tulostinta, jolla pystyi printata myös Instagram-kuvista tarroja. Kuvatarrat ovat sellaisia, jotka saa ainakin tuoreena irrotettua ja siirrettyä jääkaapin ovesta muualle. Toivottavasti eivät jämähdä kiinni, tai joudutaan sitten joskus muuttopuuhissa roudaamaan koko jääkaappi mukanamme, heh. Elsalla oli tontillaan vastikään hauskoja Intragram-magneetteja, jotka ainakin saa muuton yhteydessä ilman tärpättiä mukaansa.

Kävin samassa jääkaappi-inspiraatiohötäkässä hakemassa Granitista magneettinipsuja, joihin saa näppärästi esille lapsen piirustukset ja lehdistä repimäni reseptit, jotka odottavat testausta. Korvasin myös lehden kulmista revitys kauppalappuset ihan ehdalla kauppalappurullalla.
Mitä jääkaapin ovemme sitten kertoo meistä? Piirustusten ja kuvien perusteella olemme lapsiperhe. Ultrakuvat kielivät tulevasta perheenlisäyksestä. Tarrat ja kortit antavat osviittaa vaatemerkeistä, joita suosimme. Reseptiläjä kertoo rakkaudestamme ruokaan, mutta toisaalta siitä, että sen kokkailuun kotikeittiössä ei aina ole niin paljoa aikaa kuin reseptien kerääjä kuvittelee. Kuvista voi päätellä meidän tykkäävän ainakin ravintoloissa luuhailusta, retkeilystä, ystävistä ja sporttailusta. Kauppalistan mukaan meiltä ovat porkkana, näkkileipä ja vessapaperi loppumaisillaan. Viiltävä syväanalyysi, etten sanoisi.

Mitä teidän jääkaapin ovenne kertovat teistä? Jos pää on heinäkuun helteistä pehmeänä kuten itselläni, tämän voi halutessaan ottaa postaushaasteena.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Mummopyörästä kuoriutui perhepyörä

Yhteistyössä Papa’s Bike

Punainen mummopyörä ja minä olemme kulkeneet yhdessä lähes koko aikuisikäni, siitä lähtien kun löysin sen nokkosten peittämänä mieheni vanhempien mökiltä, liiterin takaa. Sille on tehty pientä remppaa yhteisien vuosiemme aikana, mutta nyt oli aika laittaa kiituri kunnolla kuntoon ja tehdä siitä samalla nykyelämäntilanteeseeni sopiva polkupyörä.

Laatikkopyörämme nimittäin löysi uudet omistajat Tampereelta, jossa oltiin valmiina ottamaan vastaan sähköttömän fillarin tarjoama perslihashaaste. Surku tuli etenkin pyörää rakastaneen lapsen puolesta, vaikka itse en ole laatikkoa kyennyt nyt raskauden aikana ajamaan lainkaan. Uuden ja ehdottomasti sähköavusteisen laatikkopyörän hankinta on mielessä, mutta siirrämme sen pohdintaa ainakin ensi kevääseen.
Haasteen rämisevän mummopyörän ehostamisesta turvalliseksi perhepyöräksi otti vastaan maaliskuussa Helsingin Lauttasaareen avattu Papa’s Bike. Se on kaupunki- ja perhepyöräilyyn erikoistunut pikkuinen pyöräliike, jonka tuotevalikoima ja meininki iskee muhun. Perheyrityksen toiminnassa on Papan lisäksi mukana muun muassa hänen neljä pyöräilyä intohimoisesti harrastavaa tytärtään. Ja kolmaskin sukupolvi on hyvin menossa mukana, siellä suvun taaperoikäinen ruuvasi hänkin tärkeänä mutteria molemmilla kerroilla liikkeessä käydessämme.

Papa’s Biken valikoimissa on paljon perhepyöräilyä helpottavia välineitä, jotka muistan niiltä ajoilta, kun asuin Hollannissa. Esimerkiksi pyörän eteen asennettava istuin, eli syli-istuin, on kiinnostanut. Sillä kun voi kuljettaa jo juuri istumaan oppinutta lasta aina siihen asti, kun naperolla on painoa 15 kiloa. Koeajolla juuri ja juuri istuimeen vielä mahtunut Minime hälvensi pelkoni siitä, että lapsi ei tykkää olla etummaisena, ikään kuin puskurissa kiinni. Jos Minimeltä kysyttäisiin, hän olisi leveän hymyn perusteella valinnut tämän tavan kulkemiseen mieleisimmäksi. Hänelle sitä on enää turha hankkia, mutta ehkä sitten aikanaan vauvalle.
Nyt me valittiin lapselle taakse asennettava maxi-istuin hollantilaiselta Yeppiltä. Mä olen jostain syystä arastellut lapsen kuljettamista takana, sillä ratkaisu on tuntunut kiikkerältä. Olemme kuitenkin päässeet vanhempieni luona kruisailemaan sisaruksieni vanhalla istuimella, ja sekä minä että lapsi olemme nauttineet. Yeppin tukeva istuin kiinnitetään pyörään asennettavaan adapteriin. Sekä mieheni pyörässä että mummiskassani on nyt adapteri, joten istuinta voi vaihdella kätevästi niiden välillä. Todella iso ja olennainen plussa moniin muihin istuimiin verrattuna!

Isompien lapsien kuljettamiseen Papa’s Biken valikoimasta löytyy muun muassa junior-istuin, joka on parempi vaihtoehto kuin pelkällä tarakalla kuljettaminen. Siinä on pehmuste, pieni selkänoja sekä jalkatapit. Näitä on saatavana myös tuplina, jolloin kyytiin mahtuu kaksi isompaan lasta. Toinen junior-vaihtoehto on pyörän vaakaputkeen kiinnitettävä satulaistuin, jossa on siinäkin paikkansa lapsen jaloille.
Kauppakassien kuljettamiseen Papa’s Biken valikoimissa on värikkäitä satulalaukkuja, isoja koreja sekä runkokiinnitteisiä etutelineitä. Hankimme miehen kanssa luultavasi molempien fillareihin etutelineet, sillä lapsen ollessa istuimessa, ei reppua voi pitää selässä. Oman pienen pyöräkorini kanssa tila on tullut vastaan, jos mukana on perustarpeiston lisäksi esimerkiksi uimakamat.

Pyöriä Papa myy sillä ajatuksella, että niillä on joku kytkös Suomeen. Valikoimissa onkin esimerkiksi Pelagoa, Helkamaa ja Jopoa. Ja miten staileja pyöriä Suomessa tehdään ja suunnitellaan! Mies osti Papalta itselleen uuden Avainlippu-merkityn Helkama kaupunkipyörän.
Myöhemmin myyntiin on tulossa myös Hollantilaisia pyöriä, kuten mahdollisesti kuvissakin näkyvää pitkäperäistä perhejuhtaa. Hollantilaiset fillarit sopivat perhepyöräilyyn, sillä ne ovat kookkaita, ja esimerkiksi kahden lapsen kuljettaminen niillä on varmasti kätevää. Mulla oli itselläni Hollannissa perinteinen musta katujyrä, jolla oli mahtava ajaa. Yritin saada fillaria mukaani palatessani Suomeen, mutta se oli palasiksi laitettunakin niin kookas, että postin tai vastaavan kuljetusjärjestelyn sijaan olisin kuulemma joutunut vuokraamaan sille oman laivakontin. Enpä sitten jaksanut selvittää asiaa lisää, mutta tarina kertonee, että hollantilaiset pyörät ovat kookkaita kavereita.

No mitä sille mun mummopyörälle sitten lopulta tehtiin, lastenistuimen asentamisen lisäksi? Sen käyrät vanteet suoristettiin ja sisä- sekä ulkokumit vaihdettiin uusiin. Samaten keskiölaakerit vaihdettiin uusiin, ja ohjainlaakerit puhdistettiin sekä rasvattiin. Rikkinäisen lokasuojan ja tavaratelineen tilalle Papa oli käynyt hakemassa Kierrätyskeskuksesta samaa aikakautta edustavat. Uusi seisontatukikin oli pitänyt vaihtaa, samaten kuin ketjut. Huh. Sanottaisiinko siis, että pyörä on melkoisesti perheturvallisempi ajaa nyt kunnon remontin jälkeen.
Mummopyörästä kuoriutunut perhepyörä on ollut mulla nyt käytössä pari päivää, ja poljettuja kilometrejä on kertynyt yli 50. Kumpulan maauimalaan pulikoimaan, Sörnäisiin falafelille, Lauttasaareen jätskille, Mustikkamaalle iltauinnille, toiselle puolelle kylää kaveria moikkaamaan, Viikin hiekkateitä kaahailemaan. Mikä vapaus (ja rusketusrajat)! Onnistuneen pyöräilypäivän tunnistaa siitä, että hampaiden väleihin on juuttunut ainakin pari pikku ötökkää. Suuta kun ei pysty hymyltään pitämään kiinni kesäisiä katuja viilettäessään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...