Info
x

Tämä blogi on yhteistyössä Imagen ja Suomen Blogimedian kanssa

Image › A-lehdet mediamyynti › Suomen Blogimedia ›

Lähiömutsi

perjantai 23. tammikuuta 2015

Mut kun mä ta-aaah-don!

1. Että aina halutessaan saisi päälle fiiliksen kuin olisi perjantai. Tiedättehän, sellaisen kuplivan odottavaisen. Sillä onhan se epäreilua, että esimerkiksi näin vanhempainvapaalla ollessa ja vuorotyöläisen kanssa elellessä päivillä ei lopulta ole väliä, ja fiilis tulee vain siitä, mitä kalenterissa lukee. No oli miten oli, ainakin aina pitäisi olla aikaa rauhassa syötyyn kunnon aamupalaan.

2. Että myös kotona töitään tekevän työetuihin kuuluisi IT-tuki. Tai ainakin tulostinkuiskaaja, joka saa takkuavan mustan rakkineen toimivaan halauksellaan. Meinaa nimittäin kupoli haljeta, kun printteri alkaa vilkuttaa punaista juuri silloin, kun on viimeinen päivä lähettää kirjanpitopaperit tai kun juhlia varten suunniteltu suuri koristespektaakkeli on kiinni printterin mielentilasta.

3. Että joku päivä vielä matkustan ainakin Meksikoon, Tanskaan, Kroatiaan, Vietnamiin, Japaniin, Islantiin ja Italiaan.

4. Että saisin joka päivä pyyhkiä itseni juuri pesusta tulleeseen pyyhkeeseen ja nukahtaa juuri vaihdettuihin lakanoihin. Tämä tahtotila sisältää myös oletuksen siitä, että joku muu hoitaa pyykkäämisen ja että maapallo ei ole moisesta luksushaihattelusta millänsäkään.
5. Että lantionpohjalihakset ja muutenkin paikat siellä niin olisivat aina kuin ei-synnyttäneellä.

6. Että talviaikaan lasten kanssa ulos lähteäkseen ei tarvitsisi pukea laskelmieni mukaan tasan 20 erilaista vaatekappaletta. Plus ne omat vaatteet. Ja kantoväline. Ja mahdollisesti vaunujen hakeminen pyörävarastosta. Lisäksi tahdon, että kukaan kuraloskainen otus ei takaisin sisälle tultaessa marise sitä, että ei jaksa kävellä niitä tasan neljää kerrosta ylös.

7. Että voisi joskus tehdä spontaanisti asioita. Kuten nukkua päikkärit, harrastaa seksiä, juoda päiväskumpat tai jukoliste, käydä vessassa.

8. Että koskaan jääkaappia avatessaan ei joutuisi toteamaan, että kahvimaito on loppu.
9. Että bodypumpissa ihmiset laittaisivat steppilaudan oikean kulman maassa olevien merkkien kohdalle. Näin toimittaessa ei tarvitsisi tehdä esimerkiksi askelkyykkyjä takana jumppailevan tyypin sylissä.

10. Että kaupoissa ei myytäisi muovista tai jostain muusta epämukavasta ja huonosti kulutusta kestävästä materiaalista valmistettuja vaatteita. Muovisuuteen poikkeuksena tekniset sporttailuvaatteet. Epämukavista materiaaleista tuli mieleen myös lankakätköni, jonne olen joskus hamstrannut kökköjä lankoja. Tahdon, että niiden tilalle ilmestyy unelmapehmeitä ja superlaadukkaita luonnonmateriaaleista valmistettuja lankoja.

11. Että koskaan en huomaisi vasta ennen saunavuoroa, että saunakaljaa ei ole laitettu kylmenemään. Tässä iässä alkaa tajuta, että elämä on ihan liian lyhyt taskulämpöisiin kaljoihin.

12. Että kukaan ei pitäisi ruuhkaisessa julkisessa liikennevälineessä laukkuaan viereisellä penkillä, menisi uimaan altaaseen ilman peseytymistä tai pakottaisi lähellä oleviaan – etenkään lapsia – hengittämään röökinsä katkuja. Ainakin voisivat olla vähemmän pölmistyneitä, kun näistä asioista heille huomautan.

13. Että jalkojen alla voisi aina olla auringon lämmittämä puulattia. Myös auringon lämmittämä hiekka käy. Tai räsymatto. Kunhan on auringon lämmittämä.

14. Että ymmärrätte minun pitävän myös talvesta ja ylipäätään vuodenajoista. Mutta villasukkavarpaani ovat toista mieltä. Ne tahtovat jo lämpöä ja aurinkoa.
15. Että saisin lisää tunteja vuorokauteen. Niinä tunteina tekisin koneella pikselöitymässä olevista valokuvista kuvakirjoja, nukkuisin pidempiä yöunia, kässämuijailisin enemmän ja laittaisin haaveprojektit tulille. Niin ja katsoisin putkeen monta jaksoa Game of Thronesia.

16. Että juusto ei olisi niin hekumallisen hyvää, jotta voisin jättää sen surutta pois ruokavaliostani.

17. Että voisin pienistä kodin neliöstä ja tarpeen puuttumisesta huolimatta omistaa useita erilaisia astiasarjoja ja söpöjä parittomia kirpputoriastialöytöjä.

18. Että sietäisin huonoa asiakaspalvelua paremmin. Harmittaa pilata päivänsä sillä, että jollakin muulla on pää perseessä. Voisin myös halutessani harkita tarkasti, alanko kouluttaa niitä huonoja asiakaspalvelijoita työhönsä. Kun ei sen asiakkaana pitäisi olla minun hommani, ja yleensä myös seuralaisiani alkaa nolottaa.

19. Että joskus vielä kirjoitan ne mielessä muhivat kirjat, ääninäyttelen lastenelokuvissa ja kudon maton.

20. Että muistaisin ne kaikki nokkelat tahtotilani, joita pyörittelin mielessäni imettäessäni vauvaa viime yönä kello 02.14, kun olin juuri saanut tietää vastaanottaneeni haasteen tällaisen listan väsäämiseen Project Maman Katjalta.

Katjaa inspiroineen Markus Kajon lisäksi vastaavan listan ovat väsännyt ainakin Valeäiti. Nyt on sun vuorosi!

torstai 22. tammikuuta 2015

Äidin ja vastasyntyneen vauvan osteopatia synnytyksen jälkeen

Yhteistyössä Mommy & Me ja Suomen Blogimedia 

Muistatte varmaan, kun raskausaikana kävin huollattamassa kroppaani osteopatiassa Mommy & Me:n Marjo-Riitalla. Synnytyksen jälkeen oli aika viedä Marjo-Riitan laverille hoidettavaksi sekä uskomattoman työn tehnyt kroppani että kohtutuore vauva.

Synnytyksen jälkeen tehtävä osteopatia tuntuu olevan Suomessa vielä melko harvinaista, kun taas esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa ja Saksassa on yleistä, että sekä äiti että vauva tsekataan ja hoidetaan osteopaatin toimesta heti synnytyksen jälkeen. Eikä suotta. En varmasti ole ainut, jonka tuttavapiiristä löytyy äitejä, joilla kroppa tuntuu menneen synnytyksen jäljiltä solmuun. Eikä vauvallekaan ole mikään helppo nakki syntyä maailmaan, vaikka synnytys menisi kuinka hyvin. Osteopatiassa puhutaankin synnytystraumoista, jotka voivat jäädä lapsen kehoon synnytyksessä vauvaan kohdistuneen voiman ja paineen takia.
Me kävimme synnytyksen jälkeisessä katsastuksessa pojan ollessa yhdeksän päivän ikäinen. Marjo-Riitta kävi Minihen kehon läpi kosketuksin ja hierontaa muistuttavin liikkein. Poika rauhoittui käsittelyssä ja näytti todella nauttivan kosketuksesta. Mitään suurempaa remppavaatimusta pojan kehosta ei löytynyt, minkä osasinkin aavistaa, kun takana oli helppo synnytys ja sylissä tyytyväinen vauva.

Marjo-Riitta kuitenkin huomasi, että Minihe kääntää mielellään päätään vain oikealle päin. Saman olin huomannut myös itse, sillä kantoliinassa ollessaan hän rauhoittui kunnolla vain pään levätessä rinnallani oikealle kääntyneenä. Marjo-Riitta paikallisti pojan kallossa pienen jännitteen, mikä luultavimmin oli syynä päänkääntelyn toispuoleisuuteen. Lyhyen käsittelyn jälkeen Marjo-Riitta sai ohjattua tuota jumia paranemaan, minkä tällainen taviskin huomasi pojan pään vapautuneemmasta liikeradasta.
Meidän vauvamme kohdalla ei siis tällä kertaa tarvittu suurempia remontteja, mutta esimerkiksi koliikkivauvat saattavat saada osteopatiasta helpotusta. Kuten olen aikaisemmin kertonut, esikoisen vauvavuonna huolilistalla olivat niin itkuisuus kuin vatsavaivatkin. Noihin molempiin olisi voinut löytyä apu osteopatiasta, sillä synnytys ei ollut ennenaikaiselle vauvalle helppo. Ponnistusvaiheessa vauvan sydänäänet laskivat välillä huolestuttavan alas, joten ei ihme, jos rankaan ja kalloon kohdistuva paine oli jättänyt pieneen kehoon jälkensä. Turhahan sitä nyt on jossitella, mutta harmittaa, että emme silloin tajunneet hakea aktiivisesti apua erilaisista hoitomuodoista. Olisi voinut se perhe-elämän alku olla aika paljon helpompaa meille kaikille.

Minut Marjo-Riitta ehti tutkia vain päällisin puolin, sillä muuten pikasyömärinä kunnostautunut jätkä päätti käyttää koko vastaanottoajan syömällä hitaasti nautiskellen. Mutta kuten itsekin tunnen, mitään erityisempää kramppia kehossani ei synnytyksen jäljiltä ole. Itse asiassa tuntuu kuin toinen synnytys olisi eheyttänyt ensimmäisen aiheuttamia kolhuja. Hartiani olivat kyllä jumissa, mikä johtui välillä epätoivoisistakin yrityksistä imettää suihkutissien kanssa.
Kävimme kuitenkin varmuudeksi Marjo-Riitan tsekattavana toisenkin kerran, sillä välttämättä kaikki vastasyntyneen oireet eivät puske pintaan heti. Pojan kroppa oli onneksi kunnossa toisellakin kerralla ja itselläni vaivana vain vanha tuttu hartiajumi. Niin ja väsymys. Univajeen huomasi siitä, että me molemmat pojan kanssa nukahdimme hoidon aikana. Otimmekin Minihen kanssa puolentunnin yhteispäikkärit siinä Marjo-Riitan laverilla. Se olikin sillä kertaa se, mitä kehoni eniten tarvitsi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...