Lastentarvikkeet ja lelut

Materialistimamma

-->
Olen tehnyt rankan tuomion: suurin osa markkinoilla liikkuvista lasten leluista on ihan hemmetillisen rumia. Lelufirmat tuntuvat kuvittelevan, että siinä vaiheessa kun kotiin muuttaa mittarimato, vanhempien tyylitaju muuttaa samalla oven avauksella pois.
Niin kauan kun Minime antaa mutsin päättää, mitkä lelut ovat kuul, meidän ovesta ei pääse sisään yhtään yhtään Nalle Puh -kuosia,  kirkuvan rumaa väriyhdistelmää tai rajuissa leikeissä rikkoutuvaa muovivimpainta. Koska kaksioon ei mahdu yhtään ylimääräistä krääsää, aikomuksena on vetää muualta vakoiltua ja hyväksi todettua linjaa, jossa parhaiksi leluiksi käytössä osoittautuvat esineet, joita ei alun perin ole edes leluiksi tarkoitettu. Keittiönkaapit muuttuvat pienellä mielikuvituksella lelukaupan laareiksi.
Vaikka Minimen mielestä tällä hetkellä kivoin leikki on tissin teurastus (syömäpuuhat aloitetaan liikkeillä, jotka tuntuvat saaneen mallinsa petoeläimiltä, jotka tappavat saaliinsa ravistelemalla niiltä niskat poikki), olen hankkinut muutamia leluja. Hommassa on saanut käyttää aarteenmetsästäjän vaistojaan.
Hankalimmaksi tapaukseksi osoittautui jumppakaari. Jumaliste, miten rumia hökötyksiä tarjolla onkaan! Kaivelin kirpputorit ja nettikaupat läpi, mutta kaikki löytämäni viritykset näyttivät lähinnä ansoilta, joihin oli ripustettu pari muulin oksentamaa pehmolelua ja vedenpuhdistuslaitokselta ongittua muovivimpainta. Miksi niitä tehdään halvan näköisestä muovista, eikä tyylikkäästä  ja kestävästä puusta? Muistin kuitenkin nähneeni yhden potentiaalisen version retkelläni ruotsalaiseen huonekalumaahan. Miten ne naapurit aina osaavatkin! 
Kotiutin siis Ikean Leka-jumppakaaren käytettynä Huutonetistä. Siinä ei mikään vilku, soi tai värise, mutta mulla on kova luotto siihen, että Minimestä ei tule keskenkasvuista sen takia, että sen jumppalaitoksessa ei ole laulavaa pehmo-Nasua.
Muutama muukin puulelu on saanut avaimen kotiimme. Kesällä löysin Berliinin Mauerparkin kirppikseltä kaksi Haban puulelua muutamalla lantilla. Niissä käytettävät maalit ovat myrkyttömiä, joten lelujen toimivuutta Minime voi huoletta testata makunystyröillään.
Brion legendaarisen kulkushelistimen löysin Fidan lelukorin pohjalta eurolla. Pidän aarretutkan valmiina kirppareilla myös muille Brion klassikoille, kuten mäyräkoiralle ja klovnille. Uudemmista naamoista mua hykerryttää ajatus etenkin lystikkäästä pinopöllöstä, jossa on yhdistetty mahdottomuus: miellyttää sekä mutsin silmää että lapsen leikkimieltä.
Ehtoton klassikko on kuitenkin hymynaamahelistin, joka vuosikaudet löytyi jokaisesta äitiyspakkauksesta. Nykyään näin ei enää ole, eikä omaa hymyilevää naamaa saa ostettua kaupoista, sillä helistintä tehtiin vain äitiyspakkauksia varten. Jos mutsi on moisen kanssa vauvana innoissaan seurustellut, onhan sellainen saatava myös Minimelle. Huutonetin konsultoiminen auttoi tälläkin kertaa pulmassa.
Uutena hankin ällösöpöydessään jo mahtavuuden puolelle menevän Sophie-kirahvin. Ranskalainen klassikko on luonnonkumia ja se on saanut värityksen niskaansa elintarvikepohjaisilla maaleilla. Kemikaaliton kaveri siis, joten tänkin kanssa tuttavuutta voi huoletta tehdä suun välityksellä. 
Muutamia ei suunnitelmiin kuuluvia ostoksiakin on tullut tehtyä. Repsahduksesta voi syyttää niitä pirun ruotsalaisia. Pehmoinen pallo ja norsuhelistin tarttuivat vahingossa matkaan Ikeasta. Siellä olisi ollut myös veikeä kettupehmo, joka toimi soittorasiana, kun sen hännästä vetäisi. Ajateltiin kuitenkin että näin kissaperheellisenä on ehkä parempi, että Minime ei opi odottamaan discoa aina kun vaan vetäisee hännästä.
Minä

Siitä se ajatus sitten lähti

-->
Näin päheä parivaljakko körötteli pitkin Vaasan keskustaa vappuna 1998. Vaunuihin nököttämään olin napannut siskoni, mutta lähiömutsilook oli jo tuolloin ihan omasta takaa. Katsokaa nyt miten retee nojailuasento ja valkoiset lahkeista avattavat verskat ja kaikki!
Äitiys

Täydennä tähän, mutsi


--> -->
Lähiössä on viime aikoina ollut hiljaista. Toivottavasti siihen ei ole ollut syynä se, että Minimen takalisto kasvoi sopivan kokoisiksi new born -kestovaippoihin ja aloitimme elämässämme kauden, jolloin kodin vapailla pinoilla roikkuu aina joko ureaisia tai puhtaita vaippoja kuivumassa. Toivottavasti siihen on ollut syynä se, että perhepetimeininki on alun kokeilun jälkeenkin toiminut kuin voi paahdetun ruisleivän päällä ja näin ollen lopettanut mutsin tarpeen pitkittää ”nukkumaan” menemistä notkumalla blogosfääreissä vuorokauden paremmalla puolella.
Koska olen sujautellut enemmän taittoimuja taskuvaippojen sisään kuin lukenut bloggauksia, vastaan Project Maman Katjan tunnustukseen törkeän myöhässä. Kirjaprojektinsa kässärin kustannustoimittajalle jättämisen kunniaksi hän läväytti muutamalle blogille Vuoden mutsi -palkinnon ja yksi niistä löysi tiensä Herttoniemeen saakka. Lähiömutsi on niin otettu moisesta huomionosoituksesta, että melkein vetää nolouksissaan haaroista virtyneet kotikalsarinsa pään yli. Spandexit ovat muuten hemmetti vieläkin mammamallisia, joten moinen temppu onnistuisi helposti!
Tunnustuksen saamiseen liittyy haaste, jossa blogisti täydentää muutamat lauselitaniat omilla ajatuksillaan. Minä tein työtä käskettyä:
1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun… hiippailen vauvojen iltasatuajan jälkeen ystävieni luota tai kaupungilta takaisin kotiin Minime kantoliinassa takin alle kätkettynä. Toivon, että kukaan kerrostalomme lastenhoitoasia -kyttääjä ei näe tai joudun kuuntelemaan luennon siitä, miten vauvan pitää olla omassa sängyssään iltakuudelta. Kaupan päälle kysymättä tarjotaan myös muita vauva-aiheisia luentoja.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... asioiden suunnittelu oman navan tuijottelun sijaan kolmen ihmisen menemisiä ja tarpeita ajatellen. Aikana ennen vauvaa (aev.) unohdin reissuja täpinällä suunnitellessani monesti miettiä, kukas sitten hoitaa kissoja loman ajan. Nyt setissä on vielä yksi kakkaava otus lisää. Ostin eilen hiihtolomareissullemme junalippuja netissä. Juna oli jo lähes täynnä, joten palapeli, jossa paikoilleen piti sijoittaa kaksi aikuista, yksi vauva, kaksi lemmikkiosastopaikkaa vaativaa kissaa kantokoppineen, yhden vaunut ja koko konkkaronkan matkatavarat osoittautui liian hankalaksi. Jouduin konsultoimaan VR:n asiakaspalvelua saadakseni kaikki palikat kohdilleen.

3.  Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... nälkäisenä poikkeaa milloin minnekin pystytettävään pop up -maitobaariin ja muutaman imaisun otettuaan vilkaisee minua silmiin ja viestittää ”jestas mutsi, miten hyvät sapuskat sä olet taas laittanut”.  
 4. Kello 12 yöllä olen yleensä.... unihiekasta tokkuralla. Jos Lähiöjeppe on yön töissä, yritän juuri hiipiä suihkuun sillä aikaa, kun Minime seuraa touhua vierestä sitterissä nököttäen. Välillä mutsin itseensä sijoittama aika hyväksytään ja jopa sinetöidään nukahtamalla, mutta toisinaan – juuri kun olen saanut sampoot päähän – Minime ilmoittaa äänekkäästi pakottavasta tarpeesta päästä syliin nyt ja heti. Jos Lähiöjeppe on kotosalla, saattaa olla käynyt niin mahtis homma, että koko perhe on iltapalasta täynnä, iltapesuista puhtaana ja jännittävästä arjesta väsähtäneenä nukkumassa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä.... yöpaita maidosta märkänä torkkumassa ja pohtimassa, miten muka aikana ennen vauvaa (aev.) aamu oli sitä parempi, mitä aikaisemmin se alkoi. Onneksi mikään ei herätä tokkuraisesta olosta huolimatta varmemmin kuin vauvan vaihda nyt hitto sentään nää mun vaipat ja sitten sitä safkaa niin kuin olis jo -komento.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... yleensä sitä kuulee vanhempien toivovan lapsilleen parempaa elämää kuin itselleen, mutta sun ansiostasi ja sun kanssasi mä voin toivoa, että Minime tulee olemaan elämässään yhtä onnellinen kuin minä – ja jos se ylipäätään on mahdollista, vielä onnellisempi. Joskus myös kuulee, että äidit toivovat tyttäriensä löytävän rinnalleen paremman miehen kuin he itse ovat saaliikseen saaneet. Mä en voi muuta kuin toivoa, että Minime tulee joskus löytämään kumppanikseen jonkun yhtä upean ihmisen kuin sinä.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... kiitos. Olet hurjan rakas ja nyt mä vasta ymmärrän edes vähän, mitä olet mun puolesta tehnyt. Mä olen onnekas, että mulla on ystävänä ja äitinä sinut. Sun ja isin läpipuskema kasvatustapa, joka sotkee iloisesti vallatonta hippeyttä, hullunkurista porvarillisuutta, päätöntä landepaukkuutta, iloista seikkailunhalua ja ymmärtävää avarakatseisuutta on just hyvä. Siitä voi mainiosti ottaa mallia, niin ei tässä hommassa mene täysin metsään.
8. Viimeksi kiroilin, kun.... joku oli jättänyt alakerran pesutiloihin lapun, jossa isoilla kirjaimilla kerrottiin, että sunnuntaina ei pestä pyykkiä. Vaisso, no meillä pestään, ihan kolmen koneellisen verran. Maksutta käytössä olevia taloyhtiön pesukoneita en kuitenkaan käytä, sillä jengi pesee niissä pyykkiä sellaisilla myrkyillä, että se katku haisee kellaritiloista rappukäytävään asti. Pesen pyykit omalla koneella, mutta pyykkishown suuruudesta johtuen käytän taloyhtiön kuivaushuoneita. Näin tein myös nyt sunnuntaina, alakerrasta kun sellaiset tyhjillään kerran löytyy. Joku oli sitten ottanut asiakseen käydä tarkistamassa, että seitsemäntenä päivänä on varmasti rauha maan päällä ja taloyhtiön pesutuvassa. Ja vielä sanotaan, että kotimutsit on ne, joilla ei ole elämää.
9. En ole koskaan osannut... olla tarpeeksi kiinnostunut tuiki tuntemattomien muksuista. Oma aikaansaannokseni on tietenkin kulmakunnan ihanin, söpöin ja kiinnostavin. Ystävien muppelot ovat myös hauskoja tyyppejä. Mutta ei kuulkaa voisi vähempää kiinnostaa minkä ikäisiä, painoisia ja pituisia random-mutsikollegoiden naperot ovat. Siksi koen välillä oloni kovin epämiellyttäväksi yleisissä lastenhoitohuoneissa, joissa jokainen vaipanvaihtaja on potentiaalinen toisen muksuista innostuja. Nyt olen jo oppinut heidän voi onpas se pieni ja ihana minkä ikäinen onko kakkaa kuinkas se noin hienosti päätä kannattelee voi hellanlestas -litaniansa jälkeen kysymään takaisin epämääräisesti jotain lapsiaiheista, vaikka heidän tarinointinsa kuuntelemisen sijaan mietin jo, mitäs seuraavaksi syötäisiin. 
Onneksi en enää ole raskaana, sillä silloin oli hemmetin piinavaa osua samaan aikaan ja paikkaan jonkun toisen pystyvatsaisen kanssa. Yritin aina katsella seinille, ettei vaan joutuisi katselemaan sitä tässä sitä ollaan, samassa tilassa -hymyä. Ainut asia, joka meitä yhdistää on se, että ollaan sutinoitu ilman ehkäisyä (tai ainakin toimivaa sellaista…)! Neuvolatarkastukset olivatkin yhtä tuskaa, sillä siellä pystymahaisia miinoja osui tielle väistämättä. Kerran neuvolan terveydenhoitaja löysi minut piilottelemasta käytävän taaimmaisen kulman takaa. Hän oli huolissaan, kun olin näyttänyt niin huonovointiselta ja halusi ehdottomasti, että menisin pitkäkseni. Hän ei oikein tiennyt, miten asennoitua, kun kerroin, että huonovointisuuttani ei suinkaan aiheuta raskauteni (muuta kun välillisesti), vaan muut äidit.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... viettää aikaa miehen kanssa ilman aikatauluja ja suunnitelmia jossain eksoottisessa ja lämpimässä paikassa. Silloin voi poiketa ruuhkaisille markkinoille ilman huolta siitä, että vaunuilla ei mahdu tai kantoliinassa muksu saa hittiä. Silloin voi syödä ravintolassa käyttäen sekä haarukkaa että veistä ja tilata listalta tulista ruokaa valkosipulilla ilman, että tarvitsee pelätä oman safkan vaikutusta muksun saamaan maitoon ja vatsavaivoihin. Silloin voi kuljeskella rannalla ilman että tarvitsee miettiä, missä voi kätevästi vaihtaa vaipan, jos tarve ilmenee tai mihin pysähtyä imettämään pakkaselta suojassa. Silloin voi unohtua rantabaariin jalat hiekkaan kaivautuneena, vaikka pimeä on jo laskeutunut, sirkat sirittävät ja varmuus majapaikasta on vielä vähän niin ja näin. Silloin voi ensimmäisen kaljan jälkeen tilata toisen ja vaikka pehmeään humalaan vaadittavan määrän. Niin ja silloin voi ilman suunnittelemista ja aikataulutusta ottaa ne housut pois jalasta.
Parisuhde

Vannon kautta kiven ja kannon, etten muita ole kuksinut

-->
Lähiöjeppe kävi tänään tunnustamassa, että on minun kanssani sutinoinut ja näin ollen saanut alulle Minimen. Minä taas vuorostani kirjallisesti vakuutin, että en ole kuksinut muiden kuin Lähiöjepen kanssa niihin aikoihin, kun kohtuuni muutti salamatkustaja.
On ihan älytöntä, että vielä nykypäivänäkin avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden selvittämiseksi pitää käydä sosiaalivirastossa näyttäytymässä. Avioliitossa syntynyt mukula katsotaan automaattisesti aviomiehen aikaansaannokseksi, vaikka ukko olisi ollut työkomennuksella meren tuolla puolen viimeiset viisi vuotta ilman piipahduksia kotona.
Kun tiedetään, että joka kolmas suomalainen muhinoi sormus sormessa aviovuoteen ulkopuolella, on koomista laittaa avo- ja aviosiipat näin eriävään järjestykseen. Etenkin kun emme nykypäivänä ole ainoa pariskunta, joka on ihan tosissaan homman kanssa, vaikka ole rakkauttaan pitsein ja puvuntakein virallistanut. 

Vannon kautta kiven ja kannon -paperit kiertävät vielä maistraatin kautta ja parin viikon kuluttua Lähiöjeppe on virallisissa kirjoissa Minimen huoltaja. Tähän asti mä olen ollut yksinhuoltaja.
Ajatellaanpa tilanne, joka ei onneksi ole totta. Minä kuolisin synnyttäessäni Minimetä. Vastasyntynyt määritettäisiin papereissa orvoksi – sillä, että isä oli mukana synnytyksessä ei ole mitään painoarvoa. Minimen huoltajuus siirtyisi minun vanhemmilleni, jotka tässä sadussa vihaisivat Lähiöjeppeä (toimituksen huomiona vielä kerran lisättäköön, että tämä ei siis pidä paikkansa kuin tässä sadussa). Huoltajina he päättäisivät, että Lähiöjepellä ei ole asiaa Minimen elämään. Se satu loppui siihen, vaikkakaan ei onnellisesti.
Tai kuvitellaan toinen tilanne, josta toivottavasti ei koskaan ikinä milloinkaan tule totta. Lähiöjeppe lähtisi käymään kaupassa, jäisi suojatiellä rattijuopon yliajamaksi ja kuolisi. Minime jäisi ikuisesti papereissa isättömäksi ja myös perinnöttömäksi. Minä en olisi leski, vaan yksinhuoltaja – ilman toista elatusvastuullista. Vaikka pyrimme kaikin keinoin kirjoittamaan meidän perheemme sadulle onnellisen lopun, koskaan ei tiedä. Niinpä otimme raskauden alussa henkivakuutukset ja kirjoitimme kirjalliset sopimukset, jotka antavat meille oikeudet toistemme vakuutusrahoihin, jos paskasti käy.
En ehdota, että isyyden voisi tunnustaa tekstarilla tai iPhonen ”Tunnustan!”-sovelluksella, mutta voisi lakia tuoda 1970-luvulta muutamat vuosikymmenet eteenpäin. Isyyshommat voisi mielestäni laittaa järjestykseen jo raskausaikana tai viimeistään muppelon tullessa maailmaan ponnistamolla. 
Yhdessä asumisella on virallisten tahojen mukaan merkitystä siinä, kuinka todennäköisesti siittiö kohtaa munasolun. Huomattiin vasta jälkikäteen, että siittämisajankohta on Minimen ennenaikaisuuden takia kuukautta liian aikaisin "Emmää nyt sitte enää varma oo".
Lisäksi äpärän maailmaan luoneet vanhemmat voisi päästää vähemmällä ristikuulustelulla. Olen kuullut tarinoita, joissa sosiaalivirastossa tuoreita vanhempia on hiostettu kysymyksillä ”Oletko nyt ihan varma, ettei naisesi oli pettänyt sinua?” ”Onko teidän parisuhteenne sellaisella pohjalla, että syrjähypyt voi varmasti laskea pois pelistä?” ”Kuinka monen muun miehen kanssa olet ollut yhdynnässä suhteenne aikana?” Jösses! Eräällä Lähiöjepen tuttavapariskunnalla on kolme lasta ja he ovat joutuneet moiseen hiillostukseen jokaisen syntymän jälkeen. Olinkin jo kerryttänyt raivoa ja sarkastisia kommentteja sossupiinajan varalle, kun tänään huristimme hissillä Minime kainalossa Kallion virastotalon kuudenteen kerrokseen.
Mutta mitä. Lastenvalvoja Rolf kysyi vain, koska olemme muuttaneet yhteen ja sen jälkeen hyvin asiallisesti, olemmeko yksimielisiä isyydestä. Allekirjoitimme paperit ja olimme ulkona rumilla toimistokalusteilla sisustetusta huoneesta alle 10 minuutissa.
Olisi nyt voinut jotain alapääjuttuja udella, että olisi kotimutsilla ollut jotain kakkajuttuja jännempää ja mielipiteitä herättävää kerrottavaa kavereille!
Ninja-vauva, joka ei ole pusuhuuliaan perinyt ainakaan huulipunaa enemmän hampaissa kuin huulissa -mutsiltaan.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe