Kiinteiden aloitus

Vauvanruokakurssi

-->
Esiliina lanteilla ja kauha kädessä on hyvä olla. Mä olen aina tykännyt ruuanlaittohommista, ja vaikka välillä saan kokeiluillani aikaan ihan syömäkelvotonta saastaa, useammin yllätyn itsekin, miten hyvää tulikaan.
Ymmärränkin keittiöhifistelyn terminologiaa paremmin kuin alakoululaisten matematiikan tehtäviä. Silti vauvanruoka oli mulle Minimen synnyttyä kuin kryptinen matemaattinen kaava. Siksi olinkin täpinässä, kun ystäväni pyysi minua seurakseen kansanopiston järjestämälle vauvanruokakurssille. Nyt otetaan soseet, vellit ja sormiruuat haltuun!
Noh, aika pettymys kurssin anti oli, eikä mukaan tarttunut toivomaani määrää ahaa-elämyksiä. Olisin odottanut kahden iltapäivän mittaiselta kurssilta jotain innovatiivisempaa kuin porkkanasoseen tai vadelmakiisselin tekeminen. Suomalaista ja omasta mielestäni aikansa elänyttä lautasmallia pidettiin ainoana totuutena ja kasvisruokavalioon opettaja suhtautui epäilevästi. Samalla kuitenkin pidettiin ravintoarvoiltaan tyhjyyttään kolisevaa perunasuurimovelliä ihan passelina sapuskana lapsille.

Olisi sitä kuitenkin voinut paskemminkin pari huhtikuista iltapäiväänsä viettää. Vauvan sai ottaa kurssille mukaan, ja aikataulutettu meininki oli tervettä piristystä arjet ja pyhät yhdeksi löntiksi muovaavaan äitiysvapaaseen. Kurssipäivinä päivällisen saanti oli myös itselleni taattu, kun valmistamamme ruuat sai kurssipäivän päätteeksi pistellä napaansa.
Ja toki sieltä harmituksen lisäksi myös muutamia oppeja tarttui mukaan. Silloisena vauvanruokaummikkona yllätyin iloisesti etenkin siitä, että vauvankin ruokia voi jo 7 kuukaudesta eteenpäin maustaa erilaisilla yrteillä. Mä kun olin luullut, että ne poloiset vetelevät niitä mauttomia mömmöjä ainakin vuoden ikäisiksi!


Pääasiallisena antina oli kuitenkin oivallus siitä, miten helppoa ja vaivatonta vauvanruuan valmistus on. Soseet surauttaa hetkessä, ja kun noi minityypit syövät ainakin alkuun niin vähän pöperöä, pienenkin pakastimen varannot riittävät pitkäksi aikaa. Sen ymmärtäminen on antanut rohkeutta tehdä ja kokeilla erilaisia vauvanruokia nyt Minimen sapuskoidessa kiinteitä. 

Nyt kun Minime on popsinut kiinteitä vajaan kuukauden, yllätyksiä ja oppeja on kertynyt lisää kirjoista, netistä, kavereilta ja eniten kokemuksen kautta. Vaikka olenkin pyrkinyt välttämään yhden yleisimmän blogifraasin käyttämistä täällä lähiössä, tässä se nyt tulee: mutta siitä lisää myöhemmin, usean postausrynnäkön voimin.
Lastentarvikkeet ja lelut

Ullakon lelulöydöt

-->
Vanhempieni ullakko ei petä koskaan. Joka kerta käydessäni Pohjanmaalla, teen löytöretken ullakolle. Ja joka kerta sieltä myös löytyy jotain, jonka toivon saavani omia.
Asiat ja himotukset kiertävät ympyrää, joten äitini vanhat vaatteet kiertävät minun vaatekaappiini ja vanhempieni yksiön esineistö meidän kotiimme. Nyt muutamat korut tekevät jo kolmatta kierrosta, kun jo kerran käyttämäni ja sitten takaisin ullakolle kätkemäni riipukset miellyttävät taas silmää muutaman vuoden tauon jälkeen.
Vauvan saaminen on nostanut ullakon aarre-esiintymiä 90 prosentilla. En ollut esimerkiksi tajunnut, että vanhempani olivat säästäneet pikkusiskoni ja -veljeni käytössä olleen pinnasängyn. Huomasin keskelle ullakkoa parkkeeratun pinniksen vasta, kun asia kosketti itseäni kohdusta pamahtelevien potkujen muodossa.
Ja jestas, mitä kaikkea muuta äitini onkaan tajunnut laittaa säästöön! Osa vauvavälineistöstä on tuoreimmilta kierroksilta 90- ja 2000-luvuilta, mutta yllättävän moni lelu ja vaate on säilynyt hyvänä minun ja vanhemman pikkusiskoni vauva-ajoista 80-luvulta. Nämä tässä postauksessa fiilistelemäni lelut löytyivät, kun tein ensimmäisen vauvavetoisen aarteenmetsästysretken ullakolle kuukausia sitten.
Punaisen television luulin jo hukkuneen, mutta sielläpä se odotti löytäjäänsä ullakolla. Muistan tuijotelleeni Maijalla oli karitsa -biisiä popittavaa tv-ruutua lapsena minuutteja minuutin perää. Nyt telkkarin sisälmykset ovat menneet jotenkin vinoon, sillä biisi on riitasointuista älänmölöä. Se ei kuitenkaan Minimetä haittaa, vaan tyyppi tuijottaa edestakaisin keikkuvaa Maijaa kavereineen monttu ihmetyksestä avoinna.
Muovisten atomilelujen luulin niidenkin hävinneen, mutta äitini oli pakannut ne nätisti pieneen pussiin odottamaan uutta leikkijää. Minä olen saanut nämä lahjaksi iso-mummaltani, eli Minimen äidinäidinäidinäidiltä. Muistan, että näistä oli kiva kasata rykelmiä, mutta etenkin niitä oli kiva järsiä. Pahiten raadelluksi joutuneet atomit äitini olikin perannut joukosta pois. Niinpä pidän atomitutkan päällä aina kirpputoreilla käydessäni, jotta saisin kerrytettyä Minimen muoviatomirykelmän vähän isommaksi.
Muovinen ankka on saanut leikeissä naarmua poskeensa, mutta se ei haittaa. Nyt se uiskentelee Minimen kylpyseurana ja selvästi nautti lähiöankkana olemisesta.
Pyöreä helistin on hyvä esimerkki lelujen muotokielestä, joka iskee sekä mutsille että vauvalle. Tämä oli hymynaama-helistimen lisäksi ensimmäisiä leluja, joista Minime alkoi olla kiinnostunut tajutessaan, että maailmassa on muutakin jännää kuin äidissä kiinni roikkuvat trippipurkit. Liekö helistimen mehevän pyöreällä muodolla tekemistä asian kanssa, mene ja tiedä.
Ullakon kätköistä löytyi myös toinen Lettipää-nukke. Se aito, alkuperäinen ja nuhruiseksi kuolattu versio on kehystettynä Minimen sängyn yläpuolella. Se oli vauva-aikana kuulemma rakkain leluni, jota ilman unikaan ei tullut. Kerran Lettipää jäi vahingossa mummilaan ja siitähän poru syntyi. Vanhempani kävivät ostamassa uuden samanlaisen nuken tilalle, mutta eihän se nyt mennyt läpi. Niinpä vanha kuolainen Lettipää haettiin mummilasta takaisin minulle, ja tämä korvike säilyi vähemmillä rakkauden osoituksilla. Nyt Minime saa antaa sille sen määrän rakkautta, mitä nukke-polo ei minulta saanut!
Pakkasin rinkkaan kotiinviemisiksi myös pirteän rock-a-bye ponyn, jonka soittama biisi ja värikäs olomuoto saavat mutsin pieruleggarit muuttumaan pilkullisiksi sukkahousuiksi, sottunutturan ruoheaksi tötterötukaksi ja nuhjuuntuneen tunikan kellohelmaksi.
Minun ja kolmen sisarukseni jäljiltä vanhempieni ullakolle (ja vähän jokaiseen kodin muuhunkin nurkkaan) on kertynyt aikamoinen lastenkirjasto. Tulevaisuudessa Minime saakin lainata aina mummilassa vierailun yhteydessä läjän kirjoja, jotka palauttaa ensi kerralla lainatessaan taas uuden kasan lukemista. Näin pienessä kaksiossamme säilyy joku tolkku tavaran määrässä ja kirjat tuntuvat henkilökohtaisen kirjaston takia aina uusilta ja jännittäviltä – myös minulle ja Lähiöjepelle. Eikä tarvitse muistaa eräpäiviä.
Maltoin jättää kirjapinoja koluttavaksi myös seuraaville reissuille, mutta yhdestä läjästä pilkisti tämä värikkäillä ja konstailemattomilla piirroksilla kuvitettu kirja. Se on niin nätti, että se oli pakko pakata saman tien rinkkaan ja kotona asetella paraatipaikalle kirjahyllyyn. Kirjan nimi saa feministit ärähtelemään, mutta Neuvostoliitossa painetussa satukirjassa on yllättävän suorapuheinen opetus. Jos et arvosta ystäviäsi, huomaat pian olevasi ypöyksin ja sen pituinen se.
Helsinki

Mutsi ja vauva lomalla Helsingissä: Kalasataman Ihana Kahvila

-->
Olemme röhnötelleet Minimen ja kissojen kanssa maalla nyt reilun viikon ajan. Voi pojat, kyllä voi aika käydä pitkäksi ja tunnit mataa. Osasyynä tylsyydelle saattaa olla jatkuva sade ja pikkutyyppi, jonka mielestä maaseudulla lattialla ei jaksa pötkötellä yhtään sen kummemmin kuin kotikaksiossakaan.

Kun tajuaa poteneensa viimeksi akuuttia tylsyyttä joskus alta kymmenen vanhana, huomaa myös kuinka ihanaa Helsingissä onkaan asua. Vaikka mistään metropolista ei ole kyse, aina löytyy tekemistä – myös sellaista, joissa viihtyy sekä mutsi että vauva.
Niin kuin nyt esimerkiksi Ihana Kahvila. Se tuo ihanan säväyksen muutosvaiheessa olevalle Kalasatamalle, johon vuoteen 2035 mennessä aiotaan rakentaa koti 17 tuhannelle ihmiselle ja duunipakka 10 tuhannelle tyypille. Ja siellä työmaan takana, ihan niemen perimmäisessä nokassa on konttikahvila, johon ei noin vain sattumalta tule poikettua. Jättimäisten asfalttipalojen hautausmaiden, maansiirtokoneiden ja laivanrotiskojen välissä puikkelehtiessaan kun tulee vähän olo, että saisikohan täällä edes olla.
No saa, ja miniretki Ihana Kahvilaan kannattaa tehdä, sillä harvemmin saa moista mahdollisuutta olla osana muuttuvaa kaupunkikuvaa ja takuulla omalaatuista urbaania kahvilakulttuuria. Kalasataman metroasemalta kävelee kahvilalle asfalttiin piirrettyjä opasteita seuraten, mutta fillari on kätevämpi kulkupeli. Siinä samalla voi pällistellä yli 800 metriä pitkää graffitiaitaa, koripalloa pelaavia porukoita, skeittaajia, mahdollisesti konttiaukion pop-up -tapahtumia ja Dodon kaupunkikasvimaata, josta myös meidän tilukset löytyvät.
Ihana Kahvila onkin mainio syy jaksaa käydä kastelemassa kurpitsat, pavut ja herneet. Palkkioksi tiluksille kävelemisestä kun lupaan itselleni jätskin kahvilassa tai vaikka palan marjapiirakkaa. Ne maistuvat mahtavilta katsellen kaupungin ehkä komeinta ja varmasti ainutlaatuisinta kahvilamaisemaa. Kaakaokupposen äärellä voi tuijotella meren yli Merihakaan, Kruununhakaan, Katajanokalle ja Korkeasaareen. Ja silti lähin varsinainen tie on parin kilometrin päässä, aikamoista!
Sisustus Ihana Kahvilassa on ihanasti vinksallaan ja sulautuu työmaahan niin, että jos kahvilassa ei ole asiakkaita, ei ihan heti tajua löytäneensä perille. Kahvit noudetaan tapetoidusta ja maalatusta kontista, pöytinä toimivat betoniset kaivorummut ja takamuksen voi asetella puutarhatuolin lisäksi riippukeinuun tai pressukankaisista jätesäkeistä valmistettuihin säkkituoleihin. Terassina toimii vanha jalkapallokentän tekonurmi, kaiteina graffitipintaa saaneet betoniporsaat.
Mutsiutuneita ilahduttaa paikan lapsiystävällisyys. Siltarumpuihin on rakennettu pienet hiekkalaatikot,  kahvilassa on leluja ja syöttötuolit, säkkituolikasoissa on kiva mellestää, tekonurmi on pehmeää pienenkin ryömijän alla ja vessakontissa on hoitopöytä (ja bajamaja, jonka voisin väittää olevan siistein ja hyväntuoksuisin käyttämäni). Kuvien oton jälkeen kahvilan ylle on pingotettu pari kangasta, jotka suojaavat naperot terävimmiltä auringonsäteiltä, mutta silti mutsi voi halutessaan napata yliannoksen d-vitamiinia vieressä.

Ihana kesä, ihana Helsinki, Ihana Kahvila!
Kuvista kiitos kulttuurigasellilleni Ainolle!

Muut Lähiömutsin vinkit äidin ja vauvan lomailuun Helsingissä löydät tagipilven kotikaupunkimatkailu-sanaa napauttamalla.
Raskaus

Yhden mutsin kokemus synnytysharjoitusvälineestä

-->
Muistatteko, kun kerroin vetäneeni kaakot väärään kurkkuun viimeisillään raskaana olevan ystäväni ostoksesta? No nyt pumpattavan dildon näköisen synnytysharjoitusvälineen hankkinut ystäväni ei enää ole raskaana, vaan äiti.

Koska hänen välineistönsä synnytykseen valmistautumiseen sai aikaan reaktioita kiinnostuksesta yökötykseen, hän ehdotti oman synnytysharjoitusvälinekokemuksensa jakamista. Sehän passaa! Tässä siis Lähiömutsin ensimmäinen vieraileva kirjoittaja, Anonyymi Synnytysharjoitusvälinenainen ja hänen tarinansa tuon mystisen laitteen käytöstä ja vaikutuksesta synnytykseen:

”Homma toimii siis näin: treenit saa aloittaa 3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Treenata saa enintään 2 kertaa päivässä enintään 20 minuuttia kerrallaan. Ja näin se sujuu: pallo ujutetaan emättimeen tarvittaessa liukuvoiteen avustamana. Liukuvoiteen pitää olla vesiliukoista, ihoöljy tai muu vastaava ei käy, sillä se voi haurastuttaa kumista palloa. Liukkari ei tule härvelin mukana vaan pitää itse ostaa.

Ja sitten vaan pumppaamaan sen verran että vähän kihelmöi, mutta ei vielä satu. Eli kun mittarin vieressä olevasta möllyrästä painelee, pallo emättimessä kasvaa. Tavoitteena on 10 senttimetrin halkaisija, mikä vastaa reilua 31senttimetrin päänympärystä. Tämähän ei vastaa ihan keskivertovauvanpäätä, mutta mä laskin toivoni sen varaan, että synnytyshormonit varmasti avaavat paikkoja vielä.

Aluksi musta tuntui ihan järjettömältä ruveta ehdoin tahdoin löystyttään paikkoja jo etukäteen. Mutta kun kaveri lähetti mulle linkin laitteesta raskausviikolla 36, aloin olla jo niin epätoivoinen ja jännityksissäni synnytyksestä, että tilasin laitteen samoin tein. Ja sanoisin että kannatti. En tiettykään tiedä, miten synnytys olisi mennyt ilman, mutta ainakin laite antoi tälle kontrollifriikille edes illuusion siitä, että saatoin etukäteen tehdä jotain repeämien ehkäisemiseksi. Repeämät nimittäin pelottivat mua ehkä eniten.

Ekan viikon treenasin kerran päivässä, sitten kaks. Pidin palluraa sisälläni aina noin 3–5 minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen annoin sen liukua/punnersin sen hitaasti ulos. Toistin homman kolmisen kertaa per treeni. Ohjeiden mukaan joko näin tai sitten pitää palleroa kerralla 10 minuuttia. Ajattelin että olisi tehokkaampaa tehdä kolme lyhyttä kuin yksi pitkä, kun ulostulohan on se kriittisin vaihe.

Kolmessa viikossa pääsin neljästä sentistä yhdeksään. Synnytyksen kannalta vielä ehkä venymistäkin olennaisempaa oli, että totuin siihen tunteeseen, että jalkojen välissä möllöttää keilapallo. Ainakin kätilöt kehuivat, että osasin hyvin olla ponnistamatta silloin kun ei saanut. Ja muutenkin lopputulos oli mainio: vain pieni nirhauma ja kaksi tikkiä. Toki vauvakin oli pieni, alle 3 kg ja pää 34 cm, mutta vois sitä rahansa turhempaankin laittaa. Vaikka tyyrishän tuo on, noin 115 euroa, etenkin kun valmistajan mukaan tuota ei saa kierrättää seuraavalle käyttäjälle koska sitä ei saa keittää/steriloitua kunnolla.

Lisäksi laitteella voi treenata lantionpohjalihaksia, tai ennemminkin tarkkailla lihasten kuntoa: laitteessa oleva mittari kertoo lihasten puristusvoiman. Pallon halkaisijaa ei mittarista näe, vaan se on tsekattava erillisestä mittataulukosta sen jälkeen kun on pullauttanut pallon ulos. Sinänsä laitetta ei lantionpohjalihasten harjoittamiseen tarvitse: samoja liikkeitä voi tehdä ilmankin. Mutta ehkä laite antoi vähän lisätsemppiä, että jaksoi puristaa kunnolla, kun joka puristuksella näkee, kuinka paljon viisari värähtää.

Tosin nyt synnytyksen jälkeen en ole vielä uskaltanut  koklata vehjettä siinä pelossa, että tulos olisi surkeaakin surkeampi."
Vauvan ensimmäinen vuosi

Vauvan kehitys: Minime 6 kuukautta

-->
Kun Minime oli juuri syntynyt, katselin vajaan kolmikiloisen vauvan rinnalla puolivuotiaita vauvoja ja ihmettelin, pitääkö noin isoille lapsille tosiaan vielä vaihtaa vaipat. Ja että imevätkö ne vielä rintaa, kun näyttävät ihan siltä, että menevät pian kouluun. Hämmästyin tajutessani, että ne eivät yleensä vielä edes istu tai konti, saati kävele.

No jestas, tuo meidän nykyään seitsemän kilon pötkäle vauvaa on yhtäkkiä puolivuotias ja kasan päiviä päälle. Onkin taas aika kirjata ylös, mitä kaikkea Minime on kuukauden aikana oppinut ja touhunnut. Ja juu, edelleen vaihdetaan vaippaa, hotkitaan äidinmaitoa ja liikkumisessa ollaan muiden armoilla.

Kuuden kuukauden iässä Minime:

- Pyrkii nousemaan ylös puolimakaavasta asennosta, kun esimerkiksi imetän häntä. Yhtenä yönä puoliunessa oleva tyyppi ponkaisi kesken imetyksen täysin pystyyn istumaan, joten ainakin tokkurassa vatsalihakset toimivat paremmin kuin mutsillaan. Välillä syömätouhut menevätkin jumppatuokioksi, kun vauva ottaa nopean huikan rinnasta, ponkii ylös heittäen samalla rintakumin lattialle ja taas seuraavassa sekunnissa on makuulla vaatimassa sapuskaa suu auki kuin pääskysen poikanen. Ja uudestaan alusta.
- Jumittaa muuten paikallaan liikkumisen hokaamisessa. Esimerkiksi välillä vatsallaan ollessaan kädet vetävät edelleen ”lentokoneasentoon”. Neuvolan kehotuksesta ollaan oikein harjoittelemalla harjoiteltu kääntymistä lattialla. Etenkin nakuna sille päälle sattuessaan tyyppi kääntyy hujauksessa selältä vatsalleen. Kääntyminen vatsalleen saattaa huvittaa myös harjoitusleirien ulkopuolella, mutta yleensä paljon kivempaa on pönöttää sylissä. Pienellä avustuksella myös vatsalta selälleen kääntyminen hoituu, mutta tässä vaiheessa harjoituksia minityypillä tulee yleensä mitta täyteen.

Neuvolassa huomasivat myös, että taidot kääntymiseen löytyvät, intoa harrastukseen ei. Terveydenhoitaja kelasikin puolitosissaan, mahtaako Minime jättää ryömimiset ja konttaamisen väliin ja siirtyä suoraan kävelyyn. Täytyy kuitenkin muistaa, että Minime syntyi kuusi viikkoa etuajassa, joten jos hän olisi syntynyt laskettuna aikana tai sen jälkeen, ikää ei olisi vielä kertynyt kuin neljä kuukautta ja rapiat. Onhan tässä vielä aikaa.
- Ei vielä maistele varpaitaan. Ennen viiden kuukauden ikää ilmaantunut intensiivinen varpaiden tuijotus on nyt saanut lisäkseen väsymättömän jalkapohjien yhteen hinkkaamisen. Välillä käy niin kova suhina, että melkein kipinät lentelevät.

- On taas auton kanssa kaveria. Yhtä mystisesti kuin autoilun aiheuttama itkuraivohuuto alkoi, se myös loppui. Olemme nyt maalla, jossa autolla on pakko kulkea, eikä Minime ole kyydissä istumisesta muutamien viikkojen tauon jälkeen moksiskaan, mitä nyt vieressä istuvan yhden ihmisen sirkuksen ja jukeboksin täytyy olla koko ajan toimintavalmiudessa.
- Vierastaa. Riippuen tilanteesta, fiiliksestä ja ihmisestä enemmän tai ei ollenkaan. Joidenkin ihmisten kasvot saavat minityypin suun mutrulle ja  alahuulen väpättämään. Joidenkin sylissä joinakin päivänä hän kiihdyttää itsensä paniikki-itkuun sillä aikaa, kun pyrin tekemään vessassa käynnin nopeusennätystä. Joidenkin ihmisten sylissä tyyppi ei taas olla moksiskaan.
- Unitouhuilee epäsäännöllisemmin. Olemme saaneet viivästettyä nukkumaanmenoa tunnilla, noin kello 20-21 asti. Mutta muuten ollaankin menty takapakkia. Liekö vierastaminen ja sen syynä oleva ”tajuan nyt olevani erillinen yksilö, enkä yhtä äidin kanssa” -hokaus  takana unihommien epäsäännöllisyyteen. Yleensä iltaisin omia aikojaan sänkyynsä nukahtava Minime tarvitsee nyt paljon enemmän tyynnyttelyä nukahtaakseen. Välillä pinnasänkyyn laittaminen on laukaissut itkukohtauksen, joka on pahimmillaan sisältänyt 45 minuuttia veret seisauttavaa itkua, johon ei auta sylissä tyynnyttely.

Myös yöheräilyt ovat pompsahtaneet muutaman viikon kestäneestä läpi yön nukkumisesta kolmeen yöruokailuun. Kolmannen aamuyön sapuskoinnin jälkeen olen ottanut Minimen väliimme nukkumaan, sillä ilman tissiä suussa tyyppi ei enää nukahda. Tai minä en nukahda, kun vauva on 15 minuutin välein vaatimassa lisää rintaa läheisyyttä. Kävin hakemassa vinkistänne pimennysverhonkin, mutta mitään mainittavaa eroa en huomaa. Tai no minä nukun paremmin, mutta sitä veemäisemmältä sitä tuntuukin herätä makoisista unista muutaman tunnin välein tyydyttämään hänen korkeutensa tarpeita.

No nyt tosin maalla on taas vedetty takana olevat muutamat yöt hyvin. Täällä makuuhuoneet eivät kiehu aurinkoisen päivän jäljiltä, millä luulen olevan tekemistä asian kanssa.
- Ei edelleenkään ihan ymmärrä päiväunien päälle. Kun vauvaa on yritetty uneen vaikka päällään seisoen vajaan puolen vuoden ajan, päätin luovuttaa. Ainut toimivaksi havaittu keino saada bebe uneen on makoilla hänen kanssaan vatsa vasten vatsaa ja työntää tissi suuhun. Ja asento on pidettävä just niin kauan kuin Minimellä unta riittää. Yleensä sitä riittäisi enemmän kuin mulla riittää makuulihaksia könöttää hievahtamatta kylkiasennossa.

Tää toimintamenetelmä on lopetettava viimeistään silloin, kun Minimen leuassa edelleen jumittavat valkoiset pisteet puhkeavat hampaiksi. Nyt en jaksa vielä ajatella sitä, vaan nautin, kun vauva nukkuu ilmiselvästi tarvitsemansa päiväunet muutaman minuutin torkkujen sijaan. Täytyy myös myöntää, että olen ehtinyt koukuttaa itsenikin noihin pakollisiin iltapäivän lepohetkiin.
- Ei kulje vaunuissa tai rattaissa lainkaan. Vaunukoppa pakattiin jo ullakolle ja rattaat ovat nyt kuukauden ajan odottaneet uutta tulemistaan pyöräkellarissa. Ihan hemmetimoinen helpotus sekä mulle että Minimelle. Mä en ymmärrä, miten jaksettiinkin niin kauan yrittää niitä viikon muutamaa lenkkiä rattailla, kun seurauksena oli vain hysteerisenä itkevä vauva ja paniikista väsynyt mutsi. Yhtä maalla tapahtunutta lainarataskokeilua lukuun ottamatta minityyppi onkin kulkenut nyt pelkästään kantorepussa.
- On oppinut protesti-itkun jalon taidon. Aikaisemmin Minime itki, kun jokin oli hätänä. Tai ainakin piilotti hyvin sen, että kyseessä olisikin ollut protesti-itku. Nyt vauva itkee välillä selvästi tekoitkua, kun joku harmittaa. Vauvoille tiedoksi, että tekoitkusta jää aika hyvin kiinni, kun kesken itkun nauraa äidin hölmöille jutuille. Ei auta, vaikka mokaa yrittäisi paikkailla vääntämällä kasvonsa hekotuksen jälkeen äkkiä mutruun. Etenkään jos mutristuksen jälkeen taas meinaa naurattaa.

- Seuraa mielenkiinnolla muiden ihmisten suun liikkeitä heidän puhuessaan. Erilaiset äänet, kuten päristely ja maiskuttelu, saavat riemun repeämään. Juttelee (pitää älänmölöä) välillä ihmisten lisäksi myös leluille.
- Vaihtaa lelua kädestä toiseen. Aluksi homma vaikutti koordinaatioratojen summittaiselta kohtaamiselta, mutta nykyään tuntuu, että ihan tietoisesti Minime räpeltää helistimen toisesta kädestä toiseen.

- Laajentaa makumaailmaansa. Tasan puolivuotispäivänä Minime sai ensimmäiset maistiaiset äidinmaitomaailman ulkopuolelta.

- On hokannut kissojen olemassaolon. Meitä on Lähiöjepen kanssa ihmetyttänyt, miten vähän kiinnostusta Minime osoittaa kissojamme kohtaan. Nyt yhtäkkiä Minime on kokenut kissavalaistuksen ja seuraa suu hämmästyksestä auki karvaisten olioiden vaeltamista reviirillään.
- Rakastaa musiikin päälle laulamista (kiljumista), kun joku pöristää vauvan vatsaa suullaan, ihon sivelemistä, pitkiä ja rauhallisia aamuja sängyssä vanhempien välissä, lennättämisleikkejä, äidin laulua (!!), että saa osallistua vanhempien ruokahetkeen tärkeänä sylissä istuen, rapisevia leluja, kylpemistä (ja Leenalta saatua kylpykissaa, jonka ”sylkemä” vesi saa aikaan holtitonta kikatusta), tanssimista mutsin kanssa, retkiä kaupungilla kantorepussa matkaten ja etenkin kaikkea, mihin liittyy menoa, meininkiä ja äksöniä.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe