Arki

Toimintasuunnitelma vanhempainvapaan jälkeiseen elämään

-->
Tänään on vanhempainvapaan viimeinen päivä. Viime kuut olen yrittänyt järjestellä duuniasioita sekä käytännössä että henkisellä puolella. Molemmissa on vielä tekemistä.
Mä olen joutunut syömään sanojani vanhempainvapaan aikana, eivätkä hienot visiot ole toteutuneet todellisuuden huitoessa puklurättiruoskalla vihlovia iskuja naamaan. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että totta hitossa vanhempainvapaa jaetaan äidin ja isän kesken. Jos niin ei tee, naiset eivät ikinä nouse palkkakuopasta ja miehet eivät lakkaa ohittelemasta päteviä naistyöntekijöitä, kun ylennyksiä jaetaan.
Naiset eivät saa olla työnantajan silmissä ainoita tikittäviä pommeja, jotka saattavat minä hetkenä hyvänsä ruveta lisääntymään aiheuttaen tolkuttomasti lisäkustannuksia. Työnantajan silmissä miehen pitäisi olla yhtälailla mahdollinen useamman vuoden kotivanhempi kuin mitä naiset ovat nyt. Eivätkä naiset saisi omia itselleen täysin niitä onnen ja toisaalta syvävitutuksen tunteita, joita vanhempainvapaa tarjoaa.
Ja miten kävi. Minähän sen koko vanhempainvapaan olen pitänyt. Ensinnäkään mulla ei ole vakiduunipaikkaa odottamassa toisin kuin Lähiöjepellä, joten tähän luisuttiin ihan huomaamatta. Olisinhan mä voinut jotain duunia etsiä, jotta Lähiöjeppe olisi voinut jäädä kotiin, mutta totta puhuen musta oli yllätyksekseni kiva viettää nämä kuukaudet kotona opetellen äitiyttä. Omin osan vauva-ajasta vain itselleni. Isäkuukausi toki odottaa vielä pitämistään tammikuussa.
Toiseksi tämä järjestely nyt oli vain paljon kätevämpää. Mä täysimetin Minimetä puolivuotiaaksi, ja edelleen tyyppi kiskaisee maitoannoksensa suoraan tankilta noin viisi kertaa päivässä. Olisi tuntunut hölmöltä pumpata maitoa pulloon, varastoida sitä ja kuskailla sitä duunipaikan ja kodin väliä, lämmittää maitoa ja syöttää se sitten lopulta pullosta, kun nyt homma hoitui raottamalla imetyspaidan luukkua.
Tasa-arvon puolestapuhujalle oli hankala myöntää, että on syynsä, miksi äidit hoitavat pääsääntöisesti vauvat ja pitävät vanhempainvapaat. Meidän keississä olisi tuntunut hölmöltä jakaa vanhempainvapaat puoliksi vain siksi, että se on mahdollista, tasa-arvoista ja nykyaikaista, kun käytäntö olisi tehnyt hommasta hitosti hankalampaa. Ja näin minä omilla toimillani pidän naisen euron 80 senttinä.
Vanhempainvapaan jakamiseen liittyvien kannanottojeni lisäksi olen joutunut kiskomaan takaisin mielipiteeni siitä, että meidän lapsi kyllä menee hoitoon heti vanhempainvapaiden loputtua. Mä olen itsekin mennyt yhdeksänkuisena perhepäivähoitajalle, josta mulla on hataria mutta lämpimiä tuntemuksia ja muistoja. Mä olen myös sitä mieltä, että päivähoidossa lapsista tulee itsenäisiä, sosiaalisia ja osa kaveripiirejä, jotka muodostuvat jo varhain. Ja että lapset myös tahtovat nähdä muitakin naamoja kuin äitinsä tai isänsä.
Jälkimmäiseen Minime on alkanut osoittaa kiinnostusta jo nyt. Kotona kitistään ja vängätään, mutta esimerkiksi Stockan lastenhoitohuoneessa hän voisi viettää tunti tolkulla aikaa flirttaillen muiden lasten kanssa. Koko tyyppi ihan tärisee innostuksesta ja nauraa onnesta piukeena, kun näkee muita lapsia. Kunhan siis minä olen näköpiirissä. Vaikka 24/7-ripustautuminen muhun on onneksi jo helpottanut, hoitoon hän ei vielä ole valmis.
Lyhyitä hoitoaikoja vieraalla on koitettu usean kuukauden ajan huonoin tuloksin. Se itku ei ole vain kamalaa ja lohdutonta, se on hysteeristä. Eikä se lopu muiden lohduttelulla, vaan vasta kun minä tulen takaisin. Hoitajien naamasta näkee, miten ne kiroaa mielessään, että taas tuo vaativa kakara. Sanovat, että Minime vie yhden hoitajan kädet kokonaan. Ihan niin kuin en sitä olisi itse tässä huomannut. Tästä lisää myöhemmin, sillä toivon edelleen saavani stoorille onnellisen lopun.
Lisäksi tyyppi ei osaa vielä edes kunnolla konttia, joten en tahdo viedä häntä talvea edellä päiväkotiin, jossa mun kauhuskenaarioissa kiireiset ja vaihtuvat hoitajat sekä opettajat unohtaisivat kävelykyvyttömän lapsen makaamaan lumihankeen. Toivoisin myös, että Minime osaisi edes muutaman sanan, joilla kertoa, miten hoitopäivä on mennyt ja onko hoidossa hyvä olla.
Niinpä ollaankin yritetty Lähiöjepen kanssa rakentaa duuni- ja kotonaolopalikoista tornia, joka ei huoju kovin pahasti. Kodinhoidontuki on anottu ja saatu, mutta pelkälle hoitovapaalle ei toisen ole varaa jäädä. Emme halua tinkiä hyvästä ruuasta ja asuntolainaa on lyhennettävä, joten jotenkin mukaan on saatava myös ansiotuloja.
Onkin lopulta onni, että mulla ei ollut duunia, johon palata. Ei tarvinnut tehdä kuukausia sitten päätöksiä siitä, että jääkö jompikumpi kokonaan kotiin vanhempainvapaan loputtua tai palaanko duuniin. Mä olen toimittajapestipätkien ohessa tai välillä kokopäiväisesti tehnyt töitä myös vapaana toimittajana. Nyt olenkin pyrkinyt elvyttämään vanhat duunikuviot ja paikkaamaan lopetettuja lehtiä ja projekteja uusilla. Yrittäjänä voin itse päättää, miten paljon duunia teen, koska ja minne. Lähiöjepelle moinen ei ole mahdollista. Käytännön syistä 50-lukulainen malli siis jatkuu ja minä jään kotiin. Ja töihin kotona.
Yhtäkkiä myös Lähijepen kolmivuorotyö ja pitkät työpäivät ovat onni. Mä pystyn juosta duuniasioilla hänen viikko- ja päivävapaillaan. Minimen päivä- ja yöuniaikana kaivan läppärin esiin ja alan naputtaa.
Noin niin kuin hienoissa suunnitelmissa. Syyspimeällä on tuntunut raskaalta vetää sama arkishow kuin ennenkin ja lisäksi vielä yrittää tienata jotain – tai nyt vasta edes järjestellä asioita, jotta tulevaisuudessa saisi jotain säästöpossuun laitettavaa. Minime ei oikein vieläkään ymmärrä kunnon päiväunien päälle, joten en voi laskea duunien deadlineja niiden varaan. Iltaisin aivotoimintaa ei ole jäljellä kuin korkeintaan blogin kirjoittamiseen. Perheen yhteisistä vapaapäivistä on tullut mun duunipäiviä, jolloin mä yritän korvatulpat päässä keskittyä työhön, vaikka yksi roikkuu jaloissani kiinni pyyhkien räkäistä nenää housuihini.
Pitäisi lähteä vaikka johonkin kahvilaan kirjoittamaan, mutta kun sitten pitää olla meijereiden kanssa taas hetken kuluttua saatavilla. Tai lypsää pulloon. Ja no myönnetään, on myös ihana välillä pitää taukoa ja ajaa pikkuautoilla rallia Minimen kihertäessä mutsinsa huippuosaamiselle.
Mä leijuinkin kaksi päivää pilvissä pää täynnä uskoa tulevaisuuteen, kun tajusin, että lähellä oleva rakennus puistoineen ei olekaan päiväkoti vaan asukaspuisto. Enhän mä maalaisena tuollaisista ennen ollut  kuullutkaan. Ja siellä voisi olla pelastus hätäpäiviin – puistotäti! Mahdollisuus viedä lapsi sopuhintaista korvausta vastaan ja ilman varoitusta hoitoon muutamaksi tunniksi olisi hätäportti niinä päivinä, kun aika ei riitä. Hoitoaika 9-12 olisi vielä just sitä aikaa, kun mä tykkään työskennellä ja saan eniten aikaiseksi.
Meidän lähipuistossa hoitolapsen pitää osata kävellä, sen tarkempaa ikärajoitusta en löytänyt. Eli siihen on vielä aikaa – ehkä just sopivasti sen verran, että Minime tottuisi ajatukseen myös. Nyt vain pitäisi uskaltautua puistoon tutustumaan myös sen aukioloaikoina, kun aitauksen sisällä pörrää ahdistukseen tarvittava määrä äitejä ja isiä lapsineen. Mä toivon, että puistotäti tulisi tutuksi Minimelle ja että jonain päivänä uskallan ja pystyn Minimen sinne toviksi jättää hoitoon.
Sillä mä olen jäytävän aikapula-ahdistuksen lisäksi myös ihan superinnoissani duuneista. Mä haaveilen omasta tutkijankammiosta, johon pystyisin vetäytymään rauhassa ja suoltamaan koneelle kaikki päässä pyörivät ajatukset. Yksi tietokirjaprojektikin on vireillä, mutta niin alkutekijöissä, että en uskalla vielä huudella mitään. No ja tietty se satukirja-ikuisuusprojekti. Ja pari nettisaitti-idearaakiletta, joista tuskin kuitenkaan tulee koskaan idealeikkiä kummempaa. Niin ja aplikaatio älypuhelimiin.
Blogissakin tulee tapahtumaan ensin pieniä juttuja ja ehkä myöhemmin isompia juttuja. Katsellaan, kaikenlaista on ilmassa, enkä oikein tiedä, mihin kaikkeen rahkeet riittää ja missä tahdon mukana olla.
Että jos vain tähän kaikkeen kyetään, Minime on kotona meidän kanssa ainakin puolitoistavuotiaaksi, eli ensi syksyyn. Siihen asti voi fiilistellä, miten ihanaa olisi, jos tämä toteutuisi Suomessakin.
DIY

Vauvan makuupussin päällystäminen

Posket punaisiksi ja nenänpään kylmäksi jäätävä sää sai vipinää ompelujalkaani. Minime kun tarvitsi lisälämmikettä kärrylenkeillä pötköttelyä varten, ja sain vihdoin ommeltua uuden päällysteen kirpparilta kesällä hankkimaani vauvan makuupussiin.
Vaunuaikoina käytössä ollut siskoni vanha ja kaunis makuupussi ei enää toiminut, kun tyyppi siirtyi matkustamaan ilman vaunukoppaa istuen yhdistelmävaunujen valjaissa. Pussiin olisi pitänyt tehdä reiät valjaita varten, mutta en halunnut ruveta saksimaan perintöpussia. Jätin rauhaan myös lähes käyttämättömänä olleen Minimen äitisypakkauksessa tulleen makuupussin, sillä uskon edelleen vahvasti tyypin itsensä vielä joskus hokaavan mutsiaan paremmin makuupussin äklösöpöjen nallekuvien hienouden.
Makuupussin päällystäminen on ihan äärihelppo juttu. Siihen tarvitsee vain vanhan makuupussin (jonka vetoketju/vetoketjut toimivat), makuupussin kokoisen palan mieleistänsä kangasta, kanttinauhaa (ei pakollinen) ja ompelukoneen, lankaa sekä tarpeeksi paksun ompelukoneneulan, jotta kone jaksaa paksua makuupussia ommella.
Itse ostin vanhan 90-luvulta haiskahtavan makuupussin kahdella eurolla kirpputorilta. Tykästyin sen mintunvihreään sisukseen, joka jäi valmiissa pussissa näkyviin. Päällyskankaaksi valitsin rakastamani Räsymatto-kuosin Marimekolta. Uuden kankaan takia homma ei siis itselläni tullut halvaksi, mutta jos löytää mieleisensä päällyskankaan vaikka kirpputorien lakanakasoista, hommaan ei välttämättä kulu muutamaa euroa enempää.
Päällystin makuupussin uusiksi Tosimummon ohjetta hieman varioiden ja pidemmälle vieden. Ja näin se käy:
Mikäli päällystämistä varten hankkimasi kangas on uusi, huolittele kankaan reunat siksakilla tai saumurilla ja pese se. Näin päällyskangas ei kipsahda kun peset valmista pussia ensimmäisen kerran. Silitä kangas, jotta sitä on helpompi ommella.
Ratko makuupussista irti vanhat vetoketjut ja kanttinauhat. Koska tätä mun tekemää pussia käytetään rattaissa valjaiden kanssa, jätin pienen vetoketjun kokonaan pois uudelleen päällystetystä makuupussista. Pitkän vetoketjun silitin ompelun helpottamiseksi, sillä se oli vuosien ja pesujen saatossa mennyt aikamoiselle myttyrälle.
Leikkaa päällyskankaasta makuupussin kokoinen pala. Eli käytä makuupussia kaavana.
Kiinnitä vetoketju tai vetoketjut makuupussin reunoihin niille kohdille, joista ne irti revit. Vetoketjun nurjan puolen pitää olla pussin sisäkangasta vasten, eikä uusi kangas ole vielä tässä vaiheessa mukana. Itse ompelin ensin paikoilleen makuupussiin vetoketjusta sen pään, jonne vetoketjun klipsi vedetään vetoketjun ollessa auki. Siitä sitten ompelin vetoketju avoinna molemmat puolet ketjusta kiinni makuupussiin.
Tsekkaa, että kiinni vedettäessä vetoketjut ovat kohdillaan. Sitten on varsinaisen uudistamisen aika. Iske uusi päälliskangas pussin päälle oikea puoli vasten pussin sisäpuolta. Ompele kangas kiinni pussiin ympäriinsä, mutta jätä noin 20 senttimetrin pätkä ompelematta (hyvä paikka pussin yläreuna, etenkin jos käytät vielä kanttinauhaa), että saat käännettyä pussin oikein päin. Samalla kun ompelet, myös ketju kiinnittyy pussiin ja uuteen päälliskankaaseen.
Käännä pussi kääntöaukosta oikein päin. Ompele käsin kääntöaukko kiinni. Ompele myös vetskarin päihin jääneitä kohtia paremmiksi, sillä kuten varmasti huomasit, niihin ei ompelukoneella kunnolla pääse.
Seuraavaksi ommellaan tikkaukset. Itse ompelin valkoiset tikkaukset samoihin kohtiin kuin makuupussin sisäpuolen tikkaukset. Eipä tarvitse mittailla oikeita kohtia, kun on valmiit mallitikkaukset käytettävissä. Ompelukone saattaa vähän tarvita työntöapua tässä vaiheessa. Itselläni yksi neula katkesi paksua täkkiä jurruttaessa. Tikkaukset voi toki jättää myös tekemättä, mutta mielestäni ne tuovat pussiin huoliteltua ilmettä.
Loppusilauksena pussin yläreunaan voi ommella haluamansa värisen kanttinauhan. Sillä saa vähällä vaivalla ja rahalla huolitellumman ja mielestäni kauniimman pussin.
Jos tahdot käyttää pussia valjaiden kanssa, mittaa rattaiden valjaiden kohdat ja merkkaa ne nuppineuloilla pussiin. Minimen rattaissa on myös haaroista kulkeva valjasosa, mutta se ei ole mielestäni oleellinen, joten sille ei tehty omaa reikää. Leikkaa valjaiden mentävät aukot, tässä tapauksessa siis neljä aukkoa. Siisti ja vahvista niiden reunat käyttäen ompelukoneen napinläviohjelmaa.
Istuta bebe vaunuihin, lisää tarvittaessa vällyä väliin, vedä vetskari kiinni ja kiskaise vielä viimaa vastaan jalkapeitto koko komeuden päälle. Kyllä näin päheässä makuupussissa kelpaa Minimen matkustaa ja päikkärinsä kiskaista!
Kirjat

Yökyöpelit / Allakka Pullakka -lorukuvakirja

Voi ihana, omituinen, kimurantti, hullunkurinen ja rakas äidinkieleni. Mä niin rakastan suomen kieltä tuplakonsonantteineen, ääkkösineen ja rouheine r-kirjaimineen. Suomen kielen nuotti on ainutlaatuinen sekasotku, joka on töksähtelevä, mutta samalla myös jäykästi lentävä. Se on antoisa ei päätä eikä häntää -taivutusmuotoineen, ja puhuttuna se kuulostaa kieltä tuntemattoman korvaan yhdeltä pitkältä sanalta.

Musta on ihanaa leikkiä sanoilla, antaa kirjainten löytää paikkansa tanssimalla ja kuunnella lauseiden keimailua keskenään. Mä toivon kykeneväni sytyttämään myös Minimen rakkauden äidinkieltään kohtaan. Siksi innostuin, kun bongasin Kristaliinan Puutalobabystä veikeän lorukuvakirjan Yökyöpelit / Allakka Pullakka.
Tattis Otavalle kirjalähetyksestä, sillä nyt meilläkin on päästy vääntämään kieltä mutkalle Laura Ruohosen runolorujen tahtiin. Minimen mielestä elämässä pitää olla sopiva määrä kolinaa, pärinää ja kilinää, ja se toive täyttyy tätä kirjaa lukiessa. Tyyppi kuuntelee haltioituneena, kun suollan suustani lorujen kovaa konsonanttitykitystä, sanojen tasatahtista tanssimista ja loppusointujen helinää. Vaikka vauva ei ymmärrä vielä sanojen merkitystä, tässä kirjassa on silti kuunneltavaa.

Ja sitten kun sanojen päälle ymmärtää, lukuhetki menee ihan hulvattomaksi. Mä arvostan lorujen rosoista kieltä ja leikkisyyttä, jossa ei tyydytä tylsiin jaarituksiin ja ennalta aavistettaviin loppusoihtuihin. Loruissa suomen kieli näyttää, mihin kaikkeen se pystyy notkeasti taipumaan.
Väriä sanojen ympärille tässä kaksi kirjaa yhdistävässä yhteisniteessä tuo Erika Kallasmaan kuvitus, jossa värikirjan viivojen sisäpuolella pysyminen ei ole niin justiinsa. Joka kerta kun lorukirjaa lukee, piirroksista löytyy joku uusi jekku, jota ei ole aikaisemmin huomannut.

Että jos ei tällä kirjalla syty rakkaus äidinkieleen, ainakin saadaan tulta lässyttämiseen sortuneen äidin kieleen.
Kengät

Lähiöstä minityypeille Vans-popoja minihintaan

Ei kannata lähteä lähiötä edemmäs kalaan – tai kenkäostoksille. Kävimme koko perhe muutama viikko sitten videovuokraamoreissun ohessa Outlet 6 -myymälässä kuluttamassa aikaa Minimen päikkäreiden ajan. Lähiöjeppe on se tyyppi, jolla on farkut haaroista ratkenneet ja minä se, joka ei mahamukavuussyistä edelleenkään kisko kuin pieruleggareita jalkaansa. Tarttis siis tehdä jotain.
Lähiöjeppe kantoi sovituskoppiin huojuvan kasan farkkuja, ja siinä sovituskoppishowta sivusilmällä seuratessani se iski taas tajuntaani. Miten mä en ole aikaisemmin huomannut, että täällä on näin paljon tuotteita myös lapsille? No koska ennen mutsitumistani en kiinnittänyt lapsiasioihin minkäänlaista huomiota.
Mutta nyt kyllä meinasi lirahtaa innostuksesta pissa pieruleggareihin! Kutosessa myydään Vansin popoja outlet-hintaan myös lapsille. Kasapäin löytyi etenkin mallikappalekokoa 30,5. Mutta myös kokoa 21 ja hajakokoja ja -malleja siitä ympäriltä. Koska tuotteet ovat muiden putiikkien jämiä, nyt tarjolla on pääasiassa kesämallistoja. Muutamat vuorilliset talvitennaritkin hyllyistä kaivamalla löytyi.
Oli lähellä, etten kotiuttanut Minimelle noita yksinkertaisen tyylikkäitä ja pirteitä Le coq sportifin tennareita. Mutta kun ei tiedä, kuinka paljon tyyppi aikoo ketaroitaan ensi kesäksi venyttää, en uskaltanut roposiani vielä moisiin sijoittaa.
Ei siis vielä perheen minemmälle mitään, mutta Lähiöjeppe löysi Wranglerin farkut sopuhintaan, ja minäkin vielä joku päivä ostan uudet tummansiniset Wranglerini. Sitten kun vyötärön yli ei enää tursua mahaa kuin pullataikinaa.
Muuten kotimutseille ja -faijoille kyllä löytyy vaatehimosteltavaa. Kuten vaikka Coston lätsiä hiekkalaatikolla kökkimiseen ja Makian parkoja pulkkamäessä hytisemiseen.
Siinä vaaterekkejä ja kenkähyllyjä hypistellessämme huomasimme, että molempien kenkäosastollakin olisi parantamisen varaa. Lähiöjepellä oli jalassaan kengät, jotka olin jo mielestäni kantanut roskakatokseen. Itse olen vauvallisista syistä johtuen jämähtänyt käyttämään 99 prosenttia ajastani vain tennareita. Kahdet Converseni eivät ole enää tehokäytön jäljiltä vain tyylikkäästi kuluneet, vaan rei’ille ja lahoamispisteeseen kuluneet.
Taitaa olla lähellä ne ajat, kun painelemme pitkin Herttoniemen merenrantoja samanlaiset tuulipuvut kahisten, sillä päädyimme mallailemaan samanlaisia Vansin tennareita. Erivärisiä sentään. Puntaroituamme, kuinka noloa on kävellä samanlaiset popot jalassa, päädyimme johtopäätökseen, että just sopivasti noloa. Kävelimme siis kassan kautta kotiin samiskengissä.
Jos sinäkin tahdot tehdä Outlet-retken Herttoniemen Hitsaajankadulle, tuolle Helsingin ankeimmalle ostoskadulle, löytyy kadunpätkältä myös muita outlet-myymälöitä. Niin kuin vaikka Halti, jossa voit laittaa toppahousuasiat kuntoon. Muuttipa samalle kadulle hiljattain myös Salainen agentti, joiden tuotteista löytyy esimerkiksi armeijan ylijäämävaatteita. Toimii siis myös lapsiperheen räjähtelevässä arjessa – Lähiöjepen kantotakkina käyttämä armeijatalviparka todistaa sen. Ja löytyyhän tuosta ihan nurkan takaa Marimekon iso tehtaanmyymäläkin.
Ekoilu

Vauvan hampaiden pesu ja fluorihämmennys

Minimen alaleukaan puhkesi viime kuussa kaksi komeaa hammasta. Olin jo niin tottunut hampaattomaan hymyyn, että en ollut tajunnut ennakkoon pohtia tyypin kotihammashuoltoa. Äitiyspakkauksesta löytyi onneksi hammasharja, mutta ongelmaksi muodostuikin hammastahna.
Joidenkin lähteiden mukaan tämän ikäisten naperoiden hampaiden pesussa ei edes tarvita hammastahnaa. Joidenkin mukaan sitä pitäisi käyttää heti, kun ensimmäinen hammas puhkeaa. Kolmas taho huutaa, että tahnaa harjaan vasta, kun poskihampaat puhkeavat. Mun suhtautuminen hampaiden pesemiseen ja hoitoon on ääritiukkis, niin paljon hampaat vaikuttavat ulkonäköön, terveyteen ja sitä kautta itsetuntoon. Siksi valitsin kuuluvani hammastahnaa lapsellani ekasta hampaasta lähtien käyttävien mutsien kerhoon.
Kauppareissun ohessa syynäsin lähimarketin lastenhammastahnavalikoiman, joka oli yllättävän kattava. Jokaisen putkilon INCI-lista kertoi kuitenkin saman: niihin on lisätty fluoria. Mä olen niitä 80-luvun lapsia, jotka söivät fluoria hammaslääkärin määräyksestä tabletteina, kunnes sanottiin, että ei ehkä kannatakaan. Fluorihan on myrkkyä, jonka sanotaan aiheuttavan aftojen lisäksi esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa ja uniongelmia.
Fluoripeloissani mä itse käytin hetken aikaa luonnonkosmetiikkafirmojen tahnoja, joissa fluoria ei ole. Mutta kun entinen duunikaverini Hertta selvityksensä jälkeen tuli siihen tulokseen, että fluori on tehokkain ase kariesbakteeria vastaan estäen hampaiden reikiintymistä ja vahvistamalla hammaskiillettä, palasin fluorin pariin. Nykyään käytetään Lähiöjepen kanssa Frantsilan Luonnon hammastahnaa, jossa fluoria on vähemmän kuin markettitahnoissa, 0,092 prosenttia.
Pointtina kun kuulemma onkin, että fluorista tulee elimistölle ongelma vasta paljon käytettynä. Siksi hammastahna pitää sylkeä pois, eikä nielaista, vaikka se kuinka maistuisi mansikalle tai Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraiselle. Aikuisten hammastahnoissa fluoria saa olla enintään 0,15 prosenttia ja lapsilla vielä vähemmän, 0,05 prosenttia. Lisäksi lapsille tahnaa riittää vain riisin kokoinen hipaisu, kun aikuiset voivat tursottaa harjalle herneen verran tahnaa.
Mutta miten sanoa vauvalle, että älä nielaise sitä fluoripitoista tahnaa? Mä en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin valita lapsen hammashuollon keskilinjan, jossa kyllä käytetään hammastahnaa heti vauvalla, mutta ei fluoria. Ruohonjuuresta löytyi luonnonkosmetiikkamerkkien lastenhammastahnoja, joita oli yllättävän laaja valikoima niitäkin. Purtiloilla on yksi yhteinen tekijä: fluoria niissä ei ole.
Koska en ole mikään mestari INCI-listojen lukemisessa, valitsin Minimen tahnan maun perusteella (ei liian tymäkkä heti alkuun, mutta kuitenkin raikas) ja luottamalla omassa käytössä laadukkaaksi todettuun Laveraan. Isosta tuubista riittää tahnaa varmasti siihen asti, että Minime alkaa tajuta mutsinsa kieltoa olla nielemättä tahnaa. Eri asia on tietenkin, kiinnostaako kieltoa noudattaa. Sitten luultavasti siirrytään fluorilliseen tahnaan, vaikka siihen suomalaiseen Herra Hakkaraisen hammastahnaan. Siinä kohdassa voi vaihtelun vuoksi siirtyä pohtimaan kyseenalaisia parabeeneja, joita tahnassa kuulemma on.
Nyt on sitten hammashuollon pelit ja vehkeet kunnossa, mutta käytäntö ei. Hampaiden pesusta on tullut mun inhoama vauvanhoitotoimenpide numero yksi. Jos vain mahdollista, yritän aina sälyttää homman Lähiöjepelle. Minime on nyt vajaan kuukauden aikana oppinut jo innoissaan avaamaan suun hammasharjalle – imaistakseen tahnan äkkiä suuhunsa ja sen jälkeen sulkemalla montun visusti.
Hampaidenpesusta pitäisi tehdä kiva rutiini, mutta sitä se ei vielä kiemurtelevan ja päätään lähestyvän harjan mukaan kääntelevän vauvan kanssa ole. Ostin tyypille toisen hammasharjan leikkejä varten, jotta hän tottuisi hommaan. Siedätyshoidon kanssa olisi kuitenkin pitänyt olla aikaisemmin matkassa. Nyt olen tyytyväinen jos saan harjalla edes hipaistua niitä kahta tiukasti kielen alla piilossa olevaa hammasta. Kun kitinä alkaa, lopetan suosiolla, ettei hampaiden pesusta tule myös Minimen inhokkitoimenpidettä.
Parannusta on kuitenkin aistittavissa kylpyhuoneen ilmassa. Hampaidenpesulaulu saa tyypin melkein unohtamaan, että mutsi törkkii harjalla suuhun. Kivaksi homma muuttuu, kun Minime saa harjan itselleen käteensä ja minä pesen omia hampaita samalla, kun vauva istuu sylissä tyytyväisenä omaa harjaansa järsien.
Sinnikkyyttä se vaatii, mutta jos se musta on kiinni, Röllin hampaita sille ei tule.
Kuukausipäivitys

Vauvan kehitys: Minime 9 kuukautta

-->
Kah, taas hujahti yksi kuukausi ja 9 kuukauden komeaan ikään ehättänyt Minime tuntuu päivä päivältä vähemmän vauvalta. Tyypin oma persoona alkaa puskea esiin selvemmin, ja sen verran veikee ja huippu tyyppi sieltä on kuoriutumassa, että hyvä tästä tulee.

Kuukauden aikana Minime on hokannut läjän uusia juttuja, hujahtanut monta senttiä pituutta ja luultavasti päättänyt lopullisesti, että konttaaminen on ihan yliarvostettu kehitysvaihe.
9 kuukauden iässä Minime:
- Istuu ilman tukea. Jossain vaiheessa huomaamatta Minime on alkanut istua tukematta ja suorassa kuin etupenkin mallioppilas. Istumaan hän ei itse nouse, mutta tykkää viettää aikaansa lattialla istuskellen ja leikkien jonkun turvatessa tarvittaessa selustaa. Sylissäkään ei enää vain röhnötellä, vaan istutaan ryhdikkäästi. Tasapainon mennessä laskeudutaan joko smoothisti vatsalleen tai mukkelismakkelis nenälleen.
- Ei kuulu konttauksen faneihin. Minime pyörii yhä ketterämmin napansa ympäri ja ryömimisessä peruutusvaihe pelittää parhaiten. Punnertaa ja kannattelee vaivoitta koko ylävartaloaan napaa myöten suorilla käsillä. Jos joku avittaa jalat konttausasentoon, tyyppi heiluttelee konttausasennossa aikansa kuin pilateksesssa ikään, kunnes vetää navan kohti maata ja alkaa tutkia keskittyneesti maasta bongaamaansa leivänmurusta. Okei. Harpataan tämä vaihe suosiolla ohi ja siirrytään haastavampiin harjoituksiin.
- Seistä pönöttää tukea vasten. Tyyppi seisoo sylissä ja aikuisesta tukea ottaen niin vahvasti omilla ketaroillaan, että päätin pistää Minimen seisomaan kädet sohvalta tukea ottaen. Ja siinähän hän seistä nökötti innoissaan jalkojaan notkutellen pitkän tovin. Ja monet kerrat sen jälkeen. Taaperokärryä Minime riepottaa seisaaltaan eestaas, mutta askelia ei oteta kuin jonkun avustamana. Ja kun torni lähtee kaatumaan, jonkun pitää olla turvaamassa ja nappaamassa pötkylä kiinni. Turha on myöskään odottaa, että hän vielä itse nousisi seisomaan tukea vasten.
- Pukkas esiin kaksi hammasta. Alaleuassa kolmikuisesta asti jumittaneet hampaat puhkesivat vihdoin komeiksi leegoiksi.
- Kävi puolivahingossa unikoulun. Luultavammin hampaiden puhkeamisen takia yöt olivat kuukausi sitten hurlumheita. Tyyppi heräsi vähän väliä, kitisi, itki, oli rauhaton ja säpsähteli hereille, kun minä tai Lähiöjeppe käänsi kylkeä. Mä olin ensin tarjoamassa unenpöpperössä jokaiseen inahdukseen rintaa, vaikka Minime olikin vedellyt jo menneet kuut yhdellä yösyötöllä. Eihän siitä tullut kuin väsymys, vitutus ja epätoivo. Äitiyden kolminaisuuden ytimessä siis jälleen.
Niinpä maidolta haisematon Lähiöjeppe otti tehtäväkseen istua yöt pinnasängyn vieressä rauhoitellen Minimetä takaisin uneen ja asetellen rinnan sijaan tuttia suuhun. Hampaat puhkesivat, yöt rauhoittuivat ja yhtäkkiä minä olin ainut, joka tottumuksesta heräsi neljältä imetystä varten. Mutta imetysyöpaidan luukut pysyivät hiljentyneen kysynnän vuoksi kiinni.
Nyt siis Minime nukkuu hyvänä yönä kahdeksasta kuuteen, huippuöinä ehkä jopa puolta tuntia pidempään. Valitettavasti keskivertoyöksi on kuitenkin muodostunut viideltä tai aikaisemmin sängystään pirteänä huuteleva vauva. Myöhäisempään herätykseen pyrkimisessä ei auta edes vahvin aseeni, imetystainnutus makuultaan. Helvetillisimpinä öinä Minime säpsähtelee ja mysteerikitisee pitkin yötä ja herää pirteänä, mutta kiukkuisena ja vaativasti itkien viideltä.
- On fiiliksissä saduista. Ennen viisi minuuttia satukirjaa oli maksimiaika, jonka Minime jaksoi keskittyä kuuntelemaan lukemistani. Siltikin vaikka olisin pistänyt peliin kaikki ääninäyttelytaitoni. Nykyään saatetaan pötkötellä sohvalla vieretysten koko kirjan ajan, jesjesjes!
- On hokannut pinsettiotteen. Kun ennen mentiin kouratuntumalla, nyt Minime nappaa ruuanpalasen tai vaikka lelun tarkasti etusormen ja peukalon väliin. On muutenkin näppärä käsistään, ja tutkii leluja tarkasti joka puolelta ja kädestä toiseen siirrellen. Pikkutarkuuttakin on havaittavissa, sillä saattaa poimia matolta pienen leivänmurusen tarkasti hyppysiinsä ja tutkia sitä antaumuksella monta minuuttia. Kunnes murunen katoaa parempiin suihin.
- Ei varsinaisesti vierasta, mutta ujostelee ja pahoittaa mieltään. Minime arvioi uusia ihmisiä mielellään tovin vanhempien sylistä käsin, mutta antaa hyväksynnän ja hymyn nopeasti. Jotkut ihmiset saavat alaleuan väpättämään, varsinkin parrat ovat vähän epäilyttäviä. Jos olen vetänyt oikein ranttaliksi ja mennyt yksin saunavuorolle tai salille, saan tuta sen tullessani takaisin. Vaikka kaikki olisi mennyt hienosti, minut nähdessään tyyppi hokaa, että hetkonen, tuo on tainnut jättää minut toviksi, kun ei ole hetkeen näkynyt. Naama vääntyy mutruun ja suuret krokotiilinkyyneleet lähtevät valumaan pitkin poskia.
- Syö mitä vain, kuinka paljon vain. Vielä ei ole tullut vastaan ruokaa, josta Minime olisi kieltäytynyt. Hän popsii hyvällä ruokahalulla puuroa, johon olen sekoittanut tyrnimehua ja napsii pöydälle katetusta valikoimasta oliiveja suuhunsa. Erityisiä lemppareita ovat bataatti, kukkakaali, mango, rucola, punainen linssi ja banaani. Jälkimmäinen ei kuitenkaan enää maistu muusattuna vaan se pitää saada järsiä ikenillä ja niillä kahdella hammasnysällä itse. Muutenkin safka menee jo huomattavasti sosetta karkeampana. Syö esimerkiksi riisit ja raastesalaatit itse käsipelillä.
- Fiilistelee muita vauvoja ja lapsia. Minime on kokenut ahaa-elämyksen ja tajunnut, että hän ei olekaan ainut vauva maailmassa. Ja että sehän on hänestä siistiä! Välillä voisin jäädä hengailemaan ylimääräistä vaikka Stockan lastenhoitohuoneeseen, sillä niin hyvin Minime viihtyy seuraillen muiden lasten tekemisiä.
- Kikkailee ääntelyn kanssa. Minime naksuttelee, maiskuttelee, suhistelee, kiljahtelee ja ”kurkkukorisee” . Jokeltelee etenkin tä-tä-tä-tä-tä ja nä-nä-nä-nä.
- Viljelee sanavarastoaan maltillisesti. Viime kuussa opittu kissa on lyhentynyt kishss-suhinaksi. Äithi ja ishsi päästetään ilmoille vain erikoistilanteissa.
- Viestittää elekielellä. Sylistä toiseen syliin päästäkseen Minime ojentaa käsiään ja kumartuu mielekkäämpää syliä kohden. Rintaa tahtoessaan hän kiehnaa sylissä, painaa päätään apajia vasten ja repii paitaa. Minime myös halaa painautuen vasten ja moiskauttaa märän pusun halutessaan suoraan suulle.
- Rakastaa rytmiä, musiikkia, tanssimista, kukkuuleikkejä, vanhempien laulua, yhteisiä aterioita perheen kanssa, kylpemistä, hyppimistä jonkun avustuksella tai hyppykeinussa, halailua, eläimien katselua ja paijaamista, kyläilyä, lennätysleikkejä, pusuttelua, sylissä oloa, kantorepusta käsin maailman ihmettelyä, kutittelua, vanhempien hassuja ilmeilyjä, rämiseviä ja kolisevia leluja ja tavaroita sekä vilinää, menoa ja meininkiä kaikissa muodoissaan.
Arvonta

Konttivan ja kävelemään opettelevan lapsen talvitöppöset + Stonz-arvonta

-->
Selkää pitkin virtaava hiki, villakamppeissaan eteisen lattialla kitisevä lapsi ja rappukäytävään tippuva lapanen. Eipä ole ollut ikävä tätä ulkovaatehärdelliä. Mutta niin se vaan on taas vallannut eteisemme, joka tuntuu sitä ahtaammalta, mitä kiireempi lähtö on kyseessä.
Ilmojen kylmetessä on täytynyt alkaa miettiä, eteiskaaoksen hallintasuunnitelman lisäksi, minkälaiset kengät Minimelle hankkii talveksi. Loskapaskan lisäksi haastetta popoille asettaa toive siitä, että ennen ensi kesää Minime jaksaisi innostua konttaamaan ja kävelemään. Lisäksi niiden pitäisi pelittää niin kantaessa kuin rattaiden kanssa kulkiessa.
Olen kotiuttanut kirpparilta muutamat talvikenkähelmet, mutta Ipanaisen Annilla oli tarjota joka sään ja joka tilanteen töppösratkaisu, pehmeät Stonz-kengät. Saimme valita Minimelle omaksi testiparin, jonka väriksi valikoitui navy blue, vaikka myös Oi mutsi mutsin -huudeilla näkynneet keltaiset pingiivi-töppöset olisivat olleet päheät.
Minime on nyt valloittanut maailmaa Stonzit jalassaan pari viikkoa. Töppöset sujautetaan jalkaan, minkä jälkeen ne kiristetään sopivaksi pohkeessa ja nilkassa olevista kuminauhoista. Täytyy myöntää, että ihaniin, mutta niin epäkäytännöllisiin Converseihin verrattuna Stonzejen kanssa pääsee vähemmillä ähinöillä ja vauvan kiemurteluilla liikenteeseen. 
Stonzejen päälliskangas on veden- ja tuulenpitävää nylonia, joten ne soveltuvat niin märälle hiekkalaatikolle kuin kantorepussa kulkemiseen, jolloin juuri jalat jäävät tuulen armoille muun kropan ollessa suojassa repun sisällä. Pohja on kumia, jonka luvataan pitävän huteratkin jalat tukevasti maassa kiinni ilman liukasteluja.
Sisällä Stonzeissa on ohut fleecevuori, joka on pitänyt Minimen räpylät loistavasti lämpiminä koleinakin syyspäivinä. Lisävarusteena Stonzeihin on saatavissa lisälämmikkeeksi Linerz-sisukset. Mä vähän epäilevänä Annilta kyselin, miten nämä mahtavat pitää paukkupakkasilla kävelevän lapsen jalat lämpiminä, kun routaisen maan ja jalan välissä ei paksua pohjaa. Annin kokemuksen mukaan pelkän villasukankin kanssa kuulemma hyvin. Ja onhan Stonzien keksijä kanadalainen mutsi, jolla on salettiin kokemusta jäätävistä talvista. Mä jäin viluvarpaana silti vähän epäilevälle kannalle, mutta katsotaan kuinka käy.
Minimen syystestissä Stonzit ovat pärjänneet hyvin. Ne mukautuvat liikkeisiin, eivätkä ole tiellä tai haittaa ryömimistä ja pyörimistä. Pohkeen kiristyskumppari piti yhden hiekkalaatikkotestikerran aikana hiekat poissa kengistä. Jos sotkua tulee, Stonzit voi heittää pesukoneeseen. 
Konttimisvaiheessa uskoisin näiden olevan parhaimmillaan, kun jalat tarvitsevat ulkona suojaa, mutta kenkien pitää mukailla jalkojen vipellystä. Kävellessä Stonzit taas antavat jalkapohjan ja varpaiden pientenkin lihasten tehdä töitä ja mahdollistavat avojaloin kulkemisen fiiliksen turvallisesti ja lämpimästi. Vähän niin kuin omat Feelmaxini.
Stonzeissahan ei tietenkään ole tukea niin kuin ensikengissä. Mutta mä en itse ole vielä hahmottanut, miksi kävelemään pitäisi opetella kengillä, ei jaloilla. Enpä tosin ole asiaan vielä perehtynytkään, joten luultavasti uudet ensikengätkin tullaan minityypin kenkävalikoimaan hankkimaan, saas nähdä.
Siihen asti töpötellään menemään Stonzeilla. Ja arvatkaa mitä! Nyt myös jonkun teidän lapsella on mahdollisuus saada omat töpöttely-Stonzinsa ihan ilman kukkaron nyörien avaamista. Anni nimittäin antoi arvottavaksi yhden töppösparin vapaavalintaisella kuosilla ja koolla. Arvoahan niillä on 37,90 euroa.
Stonz-arvontaan osallistut jättämällä kommenttilootaan kuvauksen omista lempparikengistäsi, nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti sekä julkaisen onnettaren suosikin Lähiömutsin Facebook-sivuilla. Arvonta päättynyt, jättimäinen tattis kaikille osallistujille. Muistathan myös Ipanaisen Facebook-tontin.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe