Lastentarvikkeet ja lelut

Piparkakkureunainen nukkekoti

Olisikohan paappani voinut kuvitella tätä äidilleni nikkaroidessaan, että 46 vuoden kuluttua se matkaa yli 400 kilometriä junalla Helsinkiin. Ja että sen saa hänen tyttärentyttärentytär, jota hän ei ehtinyt näkemään. Niin paljon muistoja, rakkautta ja leikkihetkiä yhdessä nukkekodissa.

Minime saa tämän aluperin äidilleni kuuluneen nukkekodin joululahjaksi. Paappani teki piparkakkureunaisen talon Pellervo-lehden ohjeilla, eikä ajattomasta talomallista voisi ikinä arvata sen ikää. Jopa maalit ikkunaluukkujen punaisia sydämiä myöten ovat paappani talon pintaan sutimat, eivätkä menneet juuri miksikään vuosikymmenien aikana. Mä ajattelin aluksi, että tapiseeraisin talon seiniä, mutta enhän minä malta tai voi. Ja ehkä lopulta tuo skandinaavisen harmoninen ja eleetön värimaailma sopiikin taloon riemunkirjavia tapetteja paremmin.
Nukkekodin sisältö on sen sijaan vajaassa 50 vuodessa kokenut kovia. Paappa joutui tekemään uudet rappuset nuorimmaisia sisaruksiani varten, kun minä ja vanhin pikkusiskoistani olimme antaneet talon alkuperäiset rappuset Ville-lemmikkimarsumme käyttöön. Ville oli kova järsimään ja pissaamaan, joten se oli niiden rappusten menoa se.

Myös kalusteet ovat kadonneet, hajonneet ja lahonneet. Alkuperäisiä mööpeleitä ei ole jäljellä yhtäkään, mun ajoilta edustuskunnossa on enää yksi puinen pikkukirstu. Ikkunaverhoja ei ole näkynyt vuosiin. Samaten pikkuisilla mattopuilla kutomani räsymatot ovat käytetty sittemmin luultavasti pupujen koppipehmikkeinä.
Mies osti jouluksi kotiin uudet asukkaat Lundbylta. Kyllä ovatkin nätit nuket! Nivelet taittuvat ja kaikkea, ei meidän aikana vaan. Samalla nukkekotiputiikilla näyttäisi olevan piparkakkureunaisen talon henkeen sopivia kalusteita, puuta ja pohjoismaista muotoa. Vaikka tärkeintä taitaa lopulta kuitenkin olla kalusteiden leikinkestävyys. Jos joku nukkekotitietäjä osaa sanoa, mistä juuri tähän piparkakkureunaiseen nukkekotiin kannattaisi hankkia kalusteita, vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Myös hyvät paikat kytätä nukkekodinkalusteita käytettynä kiinnostavat.

Toivottavasti saamme nukkekodin pian asumiskuntoon. Muuten Alma-kollimme olettaa, että hänen alamaisensa ovat hankkineet tämän valloittavan minikaksion ihanilla kurkistusluukuilla vain hänen majestettinsa käyttöön.
Helsinki

Uusi tapa liikkua Helsingissä


Helsingissä kulkevat tietävät varmaan sen tunteen, kun spora sulkee ovensa ja lähtee juuri kun olet vetänyt vuosisadan spurtin ehtiäksesi sen kyytiin. Ja että miten pännii, kun seuraava menopeli tulee vasta neljän minuutin kuluttua. Neljän minuutin!

Mä olen kotoisin maalta, mutta silti löydän itseni harva se päivä hyppimässä kiukussani tasajalkaa, kun kuulen metron ovien sulkeutumisesta kertovan piippauksen saapuessani asemalaiturille. Nopeasti näemmä voi unohtaa sen tunteen, kun lähimmälle bussipysäkille on pari kilometriä katuvalottomalla tiellä tarpomista. Ja että miten aina silti sai jännittää, tuleeko se muutaman kerran päivässä kulkeva bussi, vai onko kuski jäänyt suustaan kiinni kirkonkylän Matkahuollon leidien kanssa vai onko rämisevä linja-auto itsessään jumittanut lumeen.
Siksi mä arvostankin toimivaa joukkoliikennettä jopa korkeammalle kuin kunnallista hammashoitoa tai kävelymatkan päässä olevaa lähikauppaa. Siltikin, vaikka sporan, metron tai bussin ovien sulkeutuminen nenän edestä saa välillä aikaan kohtuuttoman suuren kiukkuärinän. Asuminen Helsingissä on ihan pirun kallista, mutta säästämme useamman satasen kuussa pelkkiä auton käyttömaksuja, kun pystymme elämään mukavammin ilman autoa kuin auton kanssa. Jos joukkoliikenne olisi ihminen, mä antaisin sille ison märän muiskun poskelle.

Ihmismieli on vain siitä kummallinen, että se ajan myötä löytää täydellisestäkin puutteita tai korjattavaa. Näin on käynyt myös rakkaussuhteessani Helsingin seudun liikenteeseen. Mua on useasti pänninyt, miten tökkivää poikittaisliikenne on. Jos haluan kiidättää itseni täältä idästä länteen tai vaikka Helsingin pohjoisiin kolkkiin, ovat reittivaihtoehdot vähäisiä, ainakin Helsingin menoon tottuneelle. Yleensä matkan varrella menopeliä pitää vaihtaa ainakin yhden kerran, jos ei kaksikin. Siinä vaiheessa julkisilla kulkemisen helppous etenkin lapsen kanssa alkaa haihtua, ja jos pätäkkää vain olisi tarpeeksi, ottaisin aina mieluummin taksin.
Mutta katsopas! Rakkaani HSL on kuullut murheeni ja ottanut käyttöön Kutsuplus-palvelun. Se on vähän kuin risteytettäisiin bussi ja taksi. Kiesi tilataan reaaliaikaisesti syöttämällä netissä lähtö- ja kohdeosoite palveluun, minkä jälkeen Kutsuplus-pikkubussi nappaa mukaansa lähimmältä pysäkiltä ja vie ilman vaihtoja kohdeosoitteen lähimmälle pysäkille. Hintakin on taksin ja bussin välistä, lähtömaksu on 3,5 euroa ja siihen päälle 0,45 euron kilometritaksa. Kutsuplussan idea on yhdisteltävyys, mikä tarkoittaa sitä, että bussi yhdistelee tilauksia ja nappaa matkan varrelta kyytiin muita samaan suuntaan meneviä.

Ja mähän olin ihan että jes! Kunnes aloin tutustua palveluun tarkemmin. Vaikka Kutsuplus-kiesit suhaavat aamukuudesta yhteentoista illalla, ne eivät kulje viikonloppuisin. Eli juuri silloin, kun olisi aikaa kruisailla ystävien luo toiselle puolelle kaupunkia. Eniten pänni se, että alkuun olin siinä käsityksessä, ettei Kutsuplus kulje lainkaan Herttoniemeen, mikä hieman söisi homman ideaa meidän kohdallamme. Noh, kun olin asiasta vaahdonnut oikeissa paikoissa, kävi ilmi, että kyllä se kulkee metrikselle asti ja alkuvuodesta lähtien muuallekin vanhaan Herttoniemeen.
Olin kuitenkin vähän nuivana ja epäileväisenä, kun testasin ensimmäisen kerran Kutsuplussaa. Olin lähdössä työpaikaltani Punavuoresta Pasilan poliisilaitokselle uusimaan passia. Pituutta reitillä ei ole kilometreissä kuin kuusi ja puoli, mutta julkisilla kulkiessa siihen saa kahden tai vaihtoehtoisesti jopa kolme vaihdon kanssa kulumaan yli 40 minuuttia. Kutsuplus ei paljoa ajallista helpotusta tuonut, sillä sen kanssa matka-aika näytti ohjelman mukaan pisimmillään vievän 35 minuuttia. Mutta ajatus ilman vaihtoja tapahtuvasta matkasta sai painamaan tilaa-nappia.

Ja niin minä köröttelin lyhyintä mahdollista reittiä Pasilan poliisiasemalle. Koska mukaan ei tullut muita matkustajia, matkaan meni alkavassa ruuhkassa 22 minuuttia, jonka aikana ehdin turista kuljettajan kanssa. Hän kertoi, että Kutsuplussaa käyttävät etenkin nuoret koulutetut aikuiset, jotka mielellään maksavat paremmasta pari euroa lisää – oli se sitten punaviini tai julkinen kulkuneuvo. Ja mä kun luulin tätä enemmän sellaiseksi kantakaupungissa asuvien eläkeläisten hommaksi! Yleensä Kutsuplus kuulemma napataan alle silloin, kun pitää hoitaa asioita kaupungilla ja halutaan välttää vaihtoja, ihan kuten mäkin nyt tein. Myös jotkut autolliset kulkevat keskustaan mieluummin Kutsuplussalla, kun ei tarvitse itse hermoilla ajamisen kanssa ja Kutsuplus kustantaa saman verran kuin parkkimaksut oman auton kanssa.
Poliisilaitokselle päästyäni mulle jäi ihan liiaksi luppoaikaa ennen varattua aikaani virkailijan kanssa, mutta vietin sen paljon mieluummin odotussalissa lehtiä lukien kuin kulkupelistä toiseen vaihtaen vesisateisessa Helsingissä. Vaikka suorilla yhteyksillä ihan perinteinen julkinen kulkuneuvo toimii jatkossakin tarpeeksi hyvin, ihan salettiin aion kutsua taksibussin tulevaisuudessakin mua kiidättämään. Seuraavaksi uudenvuodenaattona, kun matkaamme yökylään toiselle puolelle kaupunkia, ja kuljetettavana on perheen ja matkatavaroiden lisäksi taittopatjat.

Toki mua edelleen pännii, ettei Kutsuplus kulje viikonloppuisin, kun sille itselläni eniten käyttöä olisi. Pännimistä hälventää kuitenkin muisto parin vuoden takaa. Olin käymässä vanhempieni luona Pohjanmaalla ja lähdin siskoni kanssa koluamaan kirpputoreja viereiseen kaupunkiin. Yleensä kuljemme suosiolla autolla, mutta nyt jouduimme matkaamaan bussilla. Iltapäivällä olimme tarponeet jalkamme kipeiksi ja kävelimme bussiasemalle. Pyysin virkailijalta lippuja seuraavaan kotipaikkakunnallemme vievään bussiin. Virkailija teki työtä käskettyä ja printtasi liput. Vilkaistuani niitä, totesin niiden olevan neljän tunnin päästä lähtevään bussiin. Huomautin virkailijalle, että anteeksi, minähän pyysin lippuja seuraavaan mahdolliseen lähtöön. Virkailija hymyili ja sanoi, että siinähän ne ovat. Seuraava lähtee neljän tunnin kuluttua.

Sen neljän tunnin norkoilun jälkeen ei paljoa luulisi haittaavan, että seuraava spora tulee neljän minuutin kuluttua tai että viikonloppuisin pitää Kutsuplussan sijaan vaivautua poikittaisliikenteessä vaihtamaan välissä kulkupeliä.
Juhla

Joulu lähiössä

Joulu pitäisi olla parin kuukauden välein. Silloin vähän pakonkin edessä pitäisi lopettaa laukkaaminen ja keskittyä hengittämiseen. Miten hyvältä onkaan tuntunut vain olla. Vaikka olikin ikävä sisaruksia, vanhempia ja muita Pohjanmaalla jouluaan viettäviä, oikeastaan erilainen joulu Helsingissä oli hyvä juuri nyt. Kun katselin tänään rautatieasemalta purkautuvia hikiotsaisia joulumatkaajia kantamuksineen, lapsineen ja lemmikkieläimineen, ei käynyt kateeksi. Oli ihana olla koko ajan perillä.

Vihmova vesisade on pitänyt meidät kotona. Aattoaamuna yritin pukea jotain edustavampaa niskaan, mutta kun paketista paljastui toivomani yöpaita, vietin koko joulun sen uumenissa. Muutenkin tontut olivat jemmanneet kuusen alle juuri sitä, mitä toivoin. Kotikutoisia villasukkia sekä kirjoja.

Lapsi meni ihan sekaisin paketeista. Pään päälle syttyi säkenöimään lamppu, kun tyyppi ensimmäistä kertaa tajusi lahjapaketin merkityksen. Hän repi kääreitä hihkuen auki, halusi testata jokaista saamaansa vaatetta heti päälle ja lopulta pyöri niin ylikierroksilla, että oli pakko pitää glögitauko ja jatkaa riehumista ja holtitonta säntäilyä taas uudestaan sen jälkeen.

Kun mies oli mennyt aattoiltana yövuoroon ja lapsi nukahtanut, mä vietin laatuaikaa vanhan hyvän ystäväni Bridget Jonesin ja hänen uusimman Mad About The Boy -tarinan kanssa. Siinä kehräävä kissa sylissäni tajusin, että en muista, milloin moiseen lököilyluksukseen olisi viimeksi ollut aikaa. Nukkumaankin menin aikaisemmin kuin koko vuonna.

Vaikka hyasinttien ja havupuun tuoksu pian kodistamme häviääkin, mä aioin jatkossakin nauttia jouluisista yökkäripäivistä. Vuoden pari viimeistä kuukautta ovat olleet aikataulullisesti ihan hulluja ja tappokuluttavia, mutta pian kalenterissa häämöttää vuosi 2014. Silloin on taas aikaa tehdä kässäprojekteja, lukea sohvalla lököillen, juoda pannullinen teetä kahteen pekkaan ja leipoa lapsen kanssa rauhassa muulloinkin kuin jouluna.
Juhla

Rauhallista ja iloista joulunaikaa!

Lapsi ja yövuorolainen nukkuvat päiväunia. Mulla on vatta pullollaan riisipuuroa, jaloissa uudet villasukat ja päällä paketista löytynyt yöpaita, jota en malttanut olla pukematta, vaikka se pitäisikin ensin pestä. Lähiössä kaikki hyvin.

Leppoisaa, nautinnollista ja rakkaudentäyteistä joulua teille ihanat! Olen täysin varma, että me kaikki olemme sen ansainneet.
Juhla

Kuusi toi erilaisen joulun

Joulukuusi tuodaan sisälle vasta jouluaattona. Sitä sääntöä ei kyseenalaisteta, niin on aina ollut. Aluksi näin oli ihan käytännön syistäkin, sillä isäni myi lapsuudessani joulukuusia. Viidentoista vuoden ajan hän sahasi perheemme metsistä kuusia, asetteli ne traktorin peräkärrylle ja körötteli läheiseen kaupunkiin.

Muistan, miten hän pakkasi mukaansa termarin sekä kesäkiireiden ajalta lukemattomat Käytännön maamies -lehdet ja puki päälleen siniharmaan haalarin sekä paksut saappaat. Välillä käväisimme muun perheen kanssa myyntipaikalla. Istuin hengitys höyryten traktorinkopissa ja olin niin ylpeä. Meidän isin ansiosta kaupunkilaisetkin saavat havuntuoksuisen jouluntuojan kotiinsa!
Ihailin kauneimpia ja tuuheimpia kuusipuita, mutta tiesin, että sellaista meidän olohuoneemme nurkkaan tuskin tulee. Me kun valitsimme joulukuusemme niistä poloisista yksilöistä, jotka eivät olleet kelvanneet jouluun mennessä kenellekään. Kuusemme olikin yleensä harvaoksainen ja hontelo. Mutta se oli juuri meidän joulukuusemme.

Aattona kuusi kannettiin eteiseen sulamaan, minkä jälkeen se nostettiin paikoilleen. Ensin isäni asetteli kuuseen kynttilät, ihan kuten nykyäänkin. Saattoi mennä tovi, ennen kuin hän oli tyytyväinen asetteluun. Kynttilöiden sommitteluun kuuluva hartaus ja tarkkuus oli hieman hassuakin siihen nähden, että sen jälkeen pienet kuusenkoristelijat päästettiin joulupuun kimppuun ilman sääntöjä, neuvoja tai ohjeita. Kuten kuuluukin. Me ripustimme kuuseen varsinaisten joulukoristeiden lisäksi kaiken mahdollisen irtaimiston, joka oksilla vain pysyi. Yleensä roina keskittyi koristelijoiden rajoittuneen pituuden takia alaoksistoon.
Nykyään isäni ei ole enää moneen vuoteen myynyt joulukuusia, vaan metsästä haetaan aattona vain yksi kuusi. Mielestäni se on aina vähän turhankin tuuhea ja komea. Mä kun tahtoisin antaa jollekin rumalle ja piskuiselle kuuselle tarkoituksen, jota se ei elämässään tule muuten koskaan saamaan.

Tänä jouluna perinteet ja kirjoittamattomat joulusäännöt kipsautetaan ympäri. Vietän joulun ensimmäistä kertaa elämässäni jossain muualla kuin lapsuudenkodissani Pohjanmaalla, jonne matkustin jouluksi silloinkin, kun opiskelin ulkomailla. Tulossa on joulu Helsingissä, omassa kodissa, ihan vain oman pienen perheen kesken. Tämä siksi, että mies on jouluna töissä. Siinä ei ole mitään uutta hänen ammatissaan, jossa jonkun on oltava töissä aina, mutta siinä on, että nykyään meillä on tuo pieni joulutonttu. Tahdomme olla jouluna yhdessä niin paljon kuin töiltä vain voimme.
Ja koska Pohjanmaan joululait eivät täysivaltaisesti Helsingissä pidä, kävimme hakemassa joulukuusen jo perjantaina. Vaikka kuusen hakeminen metsästä ei ollut mahdollista, ajattelin tehdä kuusenhakureissusta silti mahdollisimman tunnelmallisen. Suomalainen metsäkuusi sen on oltava, pakkasen on suurena kuusennoutopäivän paukuttava ja myyntipaikan pitää olla satumaisen kaunis, ajattelin.

Joopajoo. Satumainen kuusenhakureissumme kohdistui lähimarketin lumettomalle pihalle. Eivätkä suomalaiset kuuset olleet metsäkuusia, vaan kasvatettuja. Mutta kun paljastui, että myyjä on toisen polven kuusikauppias, aloin päästä loisteputkivalojen hohteessakin oikeaan tunnelmaan. Jäljellä oli vain yksi ongelma, jota en suostunut nielemään: jokainen puu oli liian kaunis, liian joulukuuseksi kasvatettu. Lopulta kysyin kauppiaalta, mikä on heidän onnettomin ja rumin kuusensa. Myyjä tovin epäilevänä tuumaili kysymystäni, mutta kaivoi sitten nolostellen autonsa takaa kuusen, joka oli kuljetuksessa kärsinyt. Sen toinen puoli oli hiertynyt osittain kaljuksi ja alaoksia oli katkeillut sieltä täältä. Tiesin heti. Siinä se on, sille tahdon antaa arvoisensa tehtävän!
Ja niin kuusi kannettiin kerrostalon ylimmän kerroksen pieneen kaksioon lapsen hihkuessa ja pyöriessä innoissaan. Saunan jälkeen ripustimme oksille peltisiä ja savisia sydämiä, puisia tähtiä ja villalangasta tekemiäni tupsupalloja. Koristeet ehkä kertovat siitä, mitä tältä joululta toivon: levollisuutta, seesteisyyttä ja pysähtymistä. Ehkä ensi jouluna kuusi näyttää enemmän meiltä ja tehdään siihen lapsen kanssa yhdessä sata neonväristä tupsupalloa.

Nyt odotamme innolla, minkälainen joulu Helsingissä tulee olemaan. Mitä te Helsingissä tai ylipäätään kaupungeissa jouluanne viettävät yleensä teette? Varmaan aika samoja juttuja kuin maallakin, luulisin. Itse tahtoisin vain ottaa Helsingin jotenkin mukaan juhlaamme. Lumi-iloittelu on nyt unohdettava, mutta ehkä nautin siitä, mikä juhannuksenakin Helsingissä on kauneinta ja lumoavinta: autio kaupunki. Ehkä käydään kävelemässä tyhjällä Aleksilla jouluvalojen loisteessa ja katsomassa Stockmannin jouluikkuna ilman ryysistä. Pitävätkö jotkut kahvilat tai ravintolat oviaan auki jouluna? Sellaisessakin voisi olla kiva piipahtaa tunnelmoimassa.

Yksi asia pysyy kuitenkin samana. Se on joulukuusi. Yhä edelleen se on valoineen niin kaunis, että yöllä herätessäni mun tekisi mieli nousta ylös ja hiipiä olohuoneeseen vain tarkistamaan, onhan kuusi siellä yhä. Ihan kuten tein lapsuudessakin.
Helsinki

Kasvatusoivallus Lasten kaupungissa

Museokävijänä mä olen lapsenmielinen. Parhaita näyttelyitä ja museoita ovat sellaiset, joissa näyttelyn tekemiseen saa osallistua ja museon esineisiin koskea. Sellainen paikka löytyy Helsingin kantakaupungin vanhimmasta rakennuksesta, vuonna 1757 valmistuneesta Sederholmin talosta Senaatintorin kupeesta, jossa piipahdimme taannoin seikkailemassa ystäväni Riikan ja hänen minityyppinsä kanssa.

Lasten kaupunki -museossa pääsee tutustumaan helsinkiläisten lasten menneisyyteen, eikä sisäänpääsy kustanna mitään. Museo on liian tomuinen määritelmä paikalle, sillä Lasten kaupungin tiloissa (lähes) kaikkeen saa koskea ja kaikella saa leikkiä. Sanoisinkin paikkaa elämysmuseoksi. Lasten kaupungissa voi auttaa laivan lastaamisessa 1700-luvun satamassa tai myydä kangaspinkkoja ja makkaralenkkejä puotipuksuna. Asianmukaiset releetkin löytyvät paikan päältä lainattavaksi.
Vuosikymmenten takaiseen koulumeininkiin pääsee uppoutumaan 1930-luvun kansakoululuokassa, josta tosin löytyi tuttuja asioita myös tällaiselle 1990-luvulla piskuisessa kyläkoulussa oppitiensä aloittaneelle. Tuskin olen ainut ikäluokkani mutsi, joka voi sitten joskus tylsistyttää teini-ikäistä lastaan kertomalla, miten omassa lapsuudessa musiikintunnilla säestys soitettiin urkuharmonilla, välitunnilta sisään kutsuttiin painavalla messinkisellä välituntikellolla, biologian tunnilla katseltiin pahvisia opetuskuvia ja maantiedon tunnilla opetuksessa käytettiin rullattavia karttoja, joissa esiintyvien maiden nimet ja rajat olivat jo silloin menneessä ajassa.

Vielä tutumpia juttuja oli Lasten kaupungin 1970-luvun mummolassa, jossa mustavalkotelevisiossa piirsi Kylli-täti, kirjahyllyt notkuivat hämmentäviä matkamuistoja ja tapettien väreissä ei kuvioita ja värejä säästelty. Yhdessä huoneessa oli vitriineihin kerätty menneiden aikojen leluja, joiden äärellä seurueemme kasarilapsetkin pääsivät huokailemaan ”tuolloinen meillä oli, ja tuollainen!”.
Eniten pähkinöinä Minime oli Lasten kaupungin huoneesta, joka oli täynnä erilaisia nukkekoteja monelta vuosikymmeneltä. Hän keskittyi peittelemään nukkeja sänkyihinsä niin hartaudella, että en ole koskaan moista nähnyt. En koskaan! Mä kykenin istumaan sivummalla Riikan kanssa turinoiden, kun lapsi järjesti yhden nukkekodin sisustusta varmoin mutta hellin ottein uusiksi. Eikä kertaakaan turhautunut tai vaatinut mua leikinvetäjäksi, kuten leikkikuvioissa kotona käy abauttiarallaa 10 sekunnin jälkeen.

Ja silloin se muhun iski: kasvatusoivallus. Siinä lapsen leikkiessä nukeilla kotia, tajusin, ettei hänellä ole kotona yhtään nukkea. En ole pitänyt sitä minään tietoisena ratkaisuna, se nyt vain on ollut niin. Lapsi kun ei ole ollut juuri kiinnostunut edes pehmoleluista, mitä nyt vasta viime kuukausina on alkanut ymmärtää uninalleajatuksen. Tyypin mieleen ovat olleet enemmän asiat, jotka rämisevät ja paukkuvat tai joista voi lukea satuja.
Mutta nyt ymmärsin, että olin tietämättä itseltäni pyrkinyt välttämään perinteistä hoivaroolin iskostamista tyttölapseen. Sillä jos Minime olisi poika, olisin mitä todennäköisimmin hänelle nuken jo hommannut, siinä missä autot, pallot ja värikynätkin. Nyt olin itseltäni salaa tarjoillut tytölle sukupuolineutraaleja leluja ja ehkä jopa ohjannut olemaan oman elämänsä Peppi Pitkätossu mieluummin kuin Muumimamma. Vaikka onnihan on siinä, että on vapaus valita ja olla juuri sellainen kuin haluaa. Muumimammakin on onnellinen, eikä todellakaan vain essuhelmainen kotipiika. Mitä jos Minime tahtookin olla Pepin sijaan Muumimamma?

Siinä samassa Minimen joululahjaidea muuttui. Aikomuksenani oli paketoida kuusen alle vanhempieni ullakolta pieni aloitussatsi Brion junarataosia, mutta ne jääkööt odottamaan seuraavia juhlapäiviä. Muistin nimittäin, että ullakolla on myös jotain alun perin äidilleni ja sen jälkeen minulle ja sisaruksilleni kuulunutta. Arvaattekin varmaan jo, mikä se on.
Bloggaaminen

Bloggaajan kuukausi

Multa kysytään aina välillä, miten paljon mulla menee aikaa blogiin. Hyvä kysymys, olen miettinyt, mutta vastausta mulla ei ole ollut antaa. Mutta nyt on. Pidin kuukauden ajan tarkkaa kirjaa siitä, miten paljon ja mihin asioihin blogini ympärillä käytän aikaa. Kertyneiden tuntien määrä yllätti itsenikin.

Bloggaamiseen käytettyjä tunteja on hankala laskea siinä missä monen muunkin työn, harrastuksen ja intohimon. Samalla tavalla kuin toimittajana on tavallaan koko ajan töissä etsien juttuaiheita ja tunnustellen puheenaiheita, myös bloggaaja elää ja hengittää bloggaamista. En esimerkiksi millään kyennyt kirjata ylös, mistä monien postausten ideat tulivat ja miten paljon käytin aikaa niiden pyörittelyyn ennen kuin varsinaisesti istuin koneelle kirjoittamaan.

Bloggaajana vapaa-aika, harrastus ja työ sekoittuvat niin iloisesti, että jouduin monesti pohtia, onko tämä nyt blogiin käytettyä aikaa vai ei. Esimerkiksi isäinpäivä ei tietenkään ole blogiin käytettyä aikaa, vaikka siitä kaksi postausta kirjoitinkin. Osan kuvaamiseen käytetystä ajasta sentään kirjasin ylös, sillä otin erikseen blogiin soveltuvia kuvia niiden kotialbumikuvien rinnalle. Epämääräistä aikaa kului myös lukiessani kirjaa, josta on tulossa postaus, mutta en merkinnyt tätä aikaa mitenkään ylös. Vaikka kävimme lapsen kanssa pressilipuilla teatterissa ja kirjoitin illasta postauksen, en millään voi mieltää sitä blogiin käytetyksi ajaksi. Minun ja lapsen yhteistä vapaa-aikaa se oli.
Tapaamisen Suomen Blogimedian Nooran kanssa merkitsin lopulta blogiajaksi, vaikka työasioiden läpikäymisen ohessa oli myös ihana nähdä ystävää aamupalalla. Myös pressitilaisuudet ovat selvästi blogiaikaa, vaikka niiden sivulisänä tapaa toimittaja- ja bloggaajatuttuja sekä voi ehtiessään nauttia korruptioruokia ja -juomia.

Tämä kuukausi erosi peruskuukaudesta, sillä en joka kuukausi ole puhumassa bloggaajan ominaisuudessa paneelissa, anna haastatteluja radioon tai vedä bloggaajana asiantuntijachattia Yle Areenassa. Tämä lisäkiire näkyi siinä, että jouduin varastaa perheajalta ja tehdä blogihommia lapsen ollessa hereillä, mitä en yleensä tee. Jouduin myös lainaamaan päivätyöltäni tunteja, joita makselin takaisin käymällä muutamana viikonloppupäivänä töissä. Poikkeuksellisesti en myöskään ehtinyt vastata kuin muutamiin lukijoiden kommentteihin, mikä on pyllystä se. Lukijoiden kommentit tekevät blogista blogin, ja haluan osoittaa arvostavani kommentteja vastaamalla niistä jokaiseen. Ja se vie välillä enemmän aikaa kuin itse postauksen kirjoittaminen. Nyt kuitenkin jouduin priorisoimaan ja kirjoitin mieluummin uusia postauksia, joista on iloa isommalle lukijakunnalle kuin yksittäisistä kommenteista.
Mitä numeroita kuukauden loppuun sitten kertyi? Kirjoitin kuukauden aikana 15 postausta, joiden varsinaiseen kirjoittamiseen käytin aikaa 19 tuntia ja 35 minuuttia. Se tekee noin tunti ja 20 minuuttia per postaus. Jotkut valmistuivat 15 minuutissa, joihinkin meni useampi tunti.

Mutta kuten töissä ja harrastuksissa yleensä, eniten aikaa ei mene siihen, mikä lopulta näkyy muille. Käytin nimittäin blogihommiin yhteensä 31 päivän aikana 99 tuntia ja 30 minuuttia. Jos sen jakaisi viidelle viikkotyöpäivälle, se tekisi reilut 4 tuntia ja 20 minuuttia päivässä. Eli puolipäiväinen työ. Mutta koska kyseessä on yötyö ja -harrastus, sitä tehdään joka päivä. Silloin se tekee 3 tuntia ja 10 minuuttia blogihommia kuun jokaisena päivänä.

Onhan siinä tunteja. Ja hommaa. Mutta tiedättekö mitä? Jos vain voisin, käyttäisin tähän vielä enemmän aikaani.
Tässä vielä tarkempi erittely, miten kuukauteni bloggaajana käytin:
28.10. ma

6.20–6.50 = Sähköpostien läpikäymistä. Siirrän yhden postauksen haastattelun kevääseen ja selvittelen yhden mahdollisen yhteistyön kuvioita. Luen tiedotteita, mutta mikään ei nappaa tarpeeksi, jotta siitä tulisi jatkotoimenpiteitä.

20.50-21.15 Vastaan sähköposteihin ja pohdin perjantain pressitilaisuutta. Tulostan pari kuittia kirjanpitoa varten. Päivitän postauskalenteria, sillä olen pitänyt löyhempää postaustahtia kuin kalenteriin tekemieni suunnitelmien mukaan.

21.15–22.30 Töissä se on mahdollista -postauksen kirjoittaminen.

22.30-23 Postauksen kuvat on otettu valmiiksi, mutta muokkaan vielä kuvat. Siirrän tekstin ja kuvat blogialustalle ja muokkaan fonti ja muut nippelit kuntoon. Päivitän postauksen muihin sosiaalisiin medioihin.

23-23.25 Muutamaan kommenttiin vastaaminen ennen kuin väsy pakottaa unille.

Yht: 3 h 5 min

29.10. ti

13–13.15 Vastaan sähköposteihin. Jeesin blogikollegaa domain-asioissa sekä sovin palaveriaikatauluja.

21.15–22.35 Muutama sähköposti sekä blogin kommentteihin vastaamista.

Yht: 1 h 30 min

30.10. ke

6.30–6.45 Käyn läpi sähköpostit

12.30–13.15 Käväisen Milttonin pressipäivässä.

13.45–14 Matkalla takaisin toimistolle soitan Bablerin Hanna-Maijalle, jonka kanssa puhumme tulevasta keskustelupaneelista.

17.15–18.15 Käyn testaamassa Nurmen farkkuja Nudgessa ja keskustelen samalla myös muista liikkeen tuotteista.

22.30–22.50 Käyn läpi kuvia valitakseni otokset 7 kuvaa kesästä -postaukseen.

Yht: 2 h 35 min

31.10. to

19–19.45 Katselen lapsi sylissäni istuen läpi kuvia kesän ajalta ja yritän samalla tehdä mahdottomalta tuntuvan lopullisen päätöksen siitä, mitkä kuvat tiivistävät kesän ja sopisivat täten postaukseen.

21.45–22.40 7 kuvaa kesästä -postauksen kirjoittaminen.

22.40–23.30 Siirrän tekstin ja kuvat blogialustalle, teen muokkaukset ja päivitän postauksen someen. Joko kone, alusta tai aivot tökkivät ja hommaan menee aikaa.

Yht: 2 h 40 min
1.11. pe

8.30–11 Olen mukana Suomen Blogimedian järjestämä pressitilaisuudessa ”Avokadopastasta aktivismiin – kuinka bloggaamisesta tuli ammattimaista.”

19.30– 20 Miehen hoitaessa lapsen iltapuuhia varastan vähän aikaa blogille. Päivitän uudet SBM:n bloggaajat sivugadgetiin, luen sähköpostit ja vaihdan ajatuksia muiden SBM:n bloggaajien kanssa suljetussa FB-ryhmässä.

20.40–20.55 Kaivan pilvipalvelusta Puttosen Mikon kuvat esiin ja valitsen niistä julkaistavat.

20.55–22.10 Tästä blogataan vielä -postauksen kirjoittaminen. Ajatus vähän tökki, joten luin aivoja tuulettaakseni muita blogeja samalla.

22.10–23.30 Säädän postauksen ja kuvat alustalle. Lisään somenäkyvyyttä ja vastaan muutamiin kommentteihin.

Yht: 5 h 40 min

2.11. la

Päivän aikana käytän ripottellen aikaa ainakin reilun tunnin sähköpostien lukemiseen, muutamaan viestiin vastaamiseen ja keskusteluun SBM:n suljetussa FB-ryhmässä. Puhumme muun muassa tulevista projekteista sekä siitä, pitäisikö alaikäisten käyttäminen markkinointikanavana blogiyhteistöissä tehdä laittomaksi. Mun mielestä ei missään nimessä, vaan perseilevät mainostajat pitäisi laittaa ruotuun.

13.30–13.50 Farkkumutsi-postauksen kuvien kuvaaminen. En ole täysin tyytyväinen otoksien monipuolisuuteen, mutta koska lapsi herää kesken kuvaamisen rattaissaan päikkäreiltä, näillä mennään.

Yht: 1 h 20 min

3.11. su

Noin 15 min päivän aikana SBM:n FB-ryhmässä keskustelua esimerkiksi siitä, miten eri tavalla sisältöyhteistyöpostausten sisältö ja ilme koetaan ihan meidän omassakin jengissä.

13.50–14 Tutkailen uutta tulostinta netistä. Kirjanpito vanhoin menetelmin alkaa olla liian aikaa vievää ja hermoja raastavaa, joten uudelle masiinalle on tarvetta.

14.05–14.50 Valitsen Virkattu myssy -postauksen kuvat ja pikamuokkaan ne. Lapsen herätessä katselemme yhdessä myös muita tuleviin postauksiin otettuja kuvia, joita samalla pikaisesti rankkaan huonoimpia poistaen.

15.40–15.55 Otan Puisesta muistipelistä on moneksi -postauksen kuvat samalla, kun leikimme lapsen kanssa.

19.30–19.45 Päivitän blogin bannerimainokset.

21.15–22.05 Kirjoitan Lapsen virkattu talvihattu ja villanhylkimisreaktio -postauksen.

22.05–22.40 Laitan postauksen ja kuvat alustalle, säädän linkit kuntoon ja levitän valmiin postauksen someen. Vastaan muutamaan kommenttiin.

Yht: 3 h 45 min

Ensimmäinen viikko yhteensä: 20 h 35 min
4.11. ma

Noin 30 minuuttia sähköposteihin vastaamista, roskapostikommenttien poistamista ja uusimman postauksen kommenttien lukemista puhelimella työmatkoilla.

22.15–23 Vastaan koommentteihin sekä valitsen ja muokkaan Nurmi Jeans -yhteistyöpostauksen kuvat.

Yht: 1 h 15 min

5.11. ti

8.05–8.45 Kirjoitan Ymmärrys elon perustarpeista -postausta bussissa matkalla palaveriin Sanoma Magazinelle. Samalla vilkaisen myös sähköpostit.

Noin 45 min. Bussimatkalla töihin Punavuoreen luen tiedotteita, ilmoittaudun muutamaan pressitilaisuuteen. Lounastauolla ja vähän muussakin välissä juttelen suljetussa FB-ryhmässä A-lehtien ja Suomen Blogimedian yhteistyön herättämistä ajatuksista. Metromatkalla takaisin kotiin etsin kuumeisesti erään kiinnostavan tuotteen maahantuojaa tai edustavaa pr-toimistoa, mutta Google ei osaa kertoa, vaikka kuinka kysyisi.

21.45–22.35 Kirjoitan Ymmärrys elon perustarpeista -postauksen valmiiksi.

22.35–23.35 Nakkaan postauksen ja kuvat alustalle. Muokkaan tekstiä vielä hiukan, muun muassa poistan siitä yksinhuoltajuutta koskevan kappaleen. Heittelen postauksen vielä someen.

Yht: 3 h 15 min

6.11. ke

Noin 15 minuuttia päivän aikana kulutettuna kommenttien sekä sähköpostien lukemiseen. Tuhkalapsi-kampanja oli niin hyvä ja tarpeellinen, että laitoin kampanjavideon saman tien Lähiömutsin FB-sivuille.

22.15–22.50 Käyn läpi sähköpostisavottaa sekä vastaan blogin FB-ryhmän kommentteihin. Vaikka pitäisi vielä tehdä vaikka ja mitä, raskas viikko vaatii painumaan unille.

Yht: 1 h 50 min

7.11. to

12–14 Päivälle osuu useampi pressitilaisuus, jotka juoksen läpi keskellä päivää ja pidennän aamuvarhaisella alkanutta työpäivää iltaan.

14–14.30 Ihan liian myöhäiseen menneen lounaan aikana käyn läpi tiedotemateriaalia bongailen sieltä postausaiheita ja mahdollisia yhteistyökumppaneita.

17.15–17.30 Kotimatkalla metrossa mietin ja kirjaan puhelimeen ylös Mikä lapsestani tulee isona -postauksen aihiot.

22–22.15 Luen sähköposteja ja poistan roskapostikommentteja. Piti olla postauspäivä, mutta illan hikirääkkijumppa vei viimeisetkin mehut pitkän päivän jäljiltä.

Yht: 3 h
8.11. pe

Noin 45 minuuttia päivän aikana käytettynä SBM:n suljetussa ryhmässä keskusteluun muun muassa tulevasta Docventures-projektista, josta olen niin täpinöissäni! Lisäksi luen sähköposteja ja linkaan blogin FB-ryhmään siskoni vinkkaaman hauskan nettilinkin.

19.30–21.10 Mikä lapsestani tulee isona -postauksen kirjoittaminen.

21.10–21.40 Kuvat on jo otettu, joten voin vain heittää tekstin ja kuvan bloggeriin, tehdä muokkaukset ja linkittää postauksen somekanaville.

Yht: 2 h 55 min

9.11. la

Poikkeuksellisesti teen lauantainakin täyden työpäivän, ja erityisen poikkeuksellisesti päästään miehen kanssa lauantaina (!!!) illalla (!!!) kahdestaan (!!!) leffateatteriin (!!!) siskoni ollessa hoitamassa Minimetä. Blogihommat jäävätkin vain noin puolentunnin sähköpostirummutteluun sekä roskapostikommenttien poistamiseen. Jos ei nyt sitten lasketa, että valmistelen yöhön asti seuraavan päivän isäinpäiväaamupalaa, josta sittemmin ilmestyy blogiin fiilispostaus haha!

Yht: 30 min

10.11. su

8–8.15 Samalla kun muutenkin kuvaan isäinpäiväaamuntunnelmaa, nappaan blogiin soveltuvat kuvat.

13.20–13.50 Lapsen päiväunien aikaan kuvaan isäinpäivätaide-postaukseen kehystettynä olevan valmiin teoksen. Teoksen tekemisestä kuvat on tietenkin jo otettuna. Vaikka pääsen kuvaamaan päiväsaikaan, valoa ei meinaa riittää tarpeeksi. Lopulta päädyn olkkarin ikkunan eteen, kuten etenkin talviaikaan liiaksi on tapana.

21.30–22.15 Lataan päivän kahden isäinpäiväpostauksen kuvat koneelle. Osa onkin jo valmiina. Valitsen parhaat ja blogiin soveltuvat kuvat ja muokkaan niitä aavistuksen.

22.15–22.30 Isäinpäivätaide-postauksen kirjoittaminen. Koska postaus on kuvapainotteinen ja teksti fiilistelyä, homma on tehty nopeasti.

22.30–22.50 Pieni hetki isäinpäivästä –postauksen kirjoittaminen. Tämänkään kirjoittamiseen ei kauaa mene.

22.50– 23.20 Heitän olemmat postaukset liveksi ja someihin. Vastaan muutamaan viestiin.

Yht: 2 h 35 min

Toinen viikko yhteensä: 15 tuntia ja 10 minuuttia

11.11. ma

Sähköposti on kukkuroillaan lukemattomia viestejä, joten hoidan niitä kaikkina mahdollisina siirtymäaikoina päivän aikana. Tähän kuluu yhteensä noin 30 minuuttia.

21–23 Käyn läpi loput sähköposteista ja vastaan sellaisiin, jotka vastausta vaativat. Saapuneissa on myös paljon viestejä, jotka vain tukkivat postilootaa, kuten ihan genren ohi menevät tapahtumakutsut. Kirjoitan SBM:n Facebook-ryhmään muutaman yhteistyötahoehdotuksen sekä muita ideoita. Ryhmä tietää kertoa, että toimistolla on oltu nopeita ja ovat saaneet päivän aikana tehtyä pohjat hyväntekeväisyyskamppikselle, joka kerää tukea Filippiineille.

Yht: 2 h 30 min

12.11. ti

18.30–19.15 Kasaan firman viime kuun paperihommat lähetettäväksi kirjanpitäjälle ennen kuin mies lähtee iltavuoroon. Fiksuna likkana olen tulostellut kuitteja pitkin kuuta, joten hommaan ei tuhraannu paljoa aikaa. Lisähelpotuksena uusi tulostin, joka toimii ilman kirosanoja – miksi en hankkinut sitä jo aikaisemmin!

21.30–23.20 Farkkunaisen paluu suomalaisissa Nurmi-farkuissa -postauksen kirjoittaminen.

23.20–0.10 Postaus blogipohjalle, kuvat paikoilleen, linkit kuntoon ja liveksi. Postauksen levittäminen somekanaviin sekä yhteistyökumppanille.

Yht: 3 h 25 min

13.11. ke

14–15 Koska postilaatikko täyttyy päivän mittaan nopeaa reagointia vaativista posteista ja mies hakee lapsen päiväkodista, pidän keskellä työpäivää tunnin tauon hoitaakseni blogihommia ja pidemmän päivätyötuntejani iltapäivästä. Posteissa, tiedotteissa ja ajatustenvaihdoissa teemoina muun muassa hyväntekeväisyyskampanja Filippiinien auttamiseksi, Docventures-projektin speksit ja bloggaajapaneeli Kiseleffillä.

22.30–23.30 Lapsen mentyä nukkumaan hoidan freelancer-duunihommia, joten pääsen blogijuttujen kimppuun vasta myöhään illalla. En ehdi tehdä juuri mitään, mitä olin suunnitellut. Kommentitkin ovat kokonaan vastaamatta monen viikon ajalta, mikä harmittaa ja ahdistaa. Vastaan sähköposteihin ja käyn läpi Astu Butiikkiin -saitin valikoimaa tulevaa yhteistyöpostausta varten, kunnes aamun kello 5.30 -herätys mielessäni kömmin peittojen alle.

Yht: 2 h

14.11. to

Sähköposteihin yms meni päivän aikana varmasti yhteensä reipas tunti.

12–13 Marimekon showroomilla hakemassa ideoita ja ajatuksia samalla kun tutustuin kevään ja kesän lastenmallistoihin ja päivitin tietoani myös muihin duunijuttuihin. Sain nippelitietoa terällisistä potkupuvuista niistä kertovaan postaukseeni (joka vasta tulossa).

18–18.10 Tyttöjen teatteri-ilta -postausta varten kuvia ennen Fedja-setä, kissa ja koira -esitystä Kansallisteatterilla.

21.50–22.50 Tuntuu hölmöltä laskea tunteja, kun kirjoitin hyväntekeväisyyskampanjasta Filipiinien hyväksi. Mutta tämän verran siihen meni.

22.50–23.20 Kuvien valitseminen ja muokkaus. Postaus pohjalle ja liveksi. Postauksen some-levitys. Lipas-gadgetin laittaminen blogiin.

23.20–23.50 Etsin kuumeisesti Docventuresin ja Ylen käyttöön itsestäni suht tuoretta pärstäkuvaa, jossa olisin vian minä. Tajuan, että jokaisessa parin viime vuoden aikana otetussa kuvassa on myös minityyppi mukana. Väsyneenä turhaudun ja lähetän muutaman summanmutikassa valitun kuvan.

Yht: 5 h 10 min

15.11. pe

11.15–11.30 Päiväkoti on kiinni, joten olen lapsen kanssa kotona. Toisin sanoen hoidan freelancer-toimittajahommia sekä blogiasioita lapsi mukanani. Lounaalla ollessamme SBM:n Hanna-Maija soittaa ja keskustelemme Bloggarit Kiseleffissä -tapahtumasta.

13–14.15 Iltapäiväksi on sovittu tapaaminen Lumille, jossa valitsen Kiseleffin tapahtumaa varten bloggaajan suosikkituotteen. Mä rakastan heidän tuotteitaan, joten valinta ei ole helppo – etenkään kun lapsi ei suunnitelmien mukaan nukukaan päiväuniaan, vaan herää lyhyet torkut vedettyään huutamaan väsyään syliini.

15–16 Kotona lapsi nukahtaa supermyöhäisille päiväunille, jona aikana mä kuvaan saamani Lumin laukun illan postaukseen. Lisäksi käyn läpi sähköpostit, joista ilahduttaa etenkin yhteistyöehdotus mielenkiintoiselta ja freesiltä suomalaiselta kalustevalmistajalta. Päivitän postauskalenteria.

20.40–21.20 Lapsin nukahtaa saunan jälkeen aikaisin, joten olen blogihommien kimpussa normaalia aikaisemmin. Lataan kuvat kamerasta koneelle, perkaan ne ja pikamuokkaan pimeät teatterikuvat siedettävämmiksi. Lataan Kansallisteatterin Flickr-tililtä kuvia näytelmästä, joita en sitten lopulta käytä postauksessa lainkaan.

21.20–22.55 Kirjoitan Tyttöjenilta teatterissa -postauksen. Tuntuu, että flunssakuume on ottamassa riveleistä kiinni, ja kirjoittaminen on tahmeaa.

22.55–23.50 Teksti, kuvat ja linkit pohjille ja postaus liveksi. Linkkailen sitä somessa ja väsyneenä jumitan miettimään ihan liian pitkäksi toviksi, onko ensimmäisessä kappaleessa kirjoitusvirhe vai ei. Päätän, että ei ole ja menen nukkumaan.

Yht: 5 h 40 min
16.11. la

0,5 h Käymme Minimen ja kavereiden kanssa Lasten kaupunki -museossa. Parin tunnin seikkailun aikana napsin samalla kuvia aiheesta kertovaan postaukseen (joka tulossa myöhemmin).

14.45–15.30 Minimen päiväunien aikana perustan toimiston kahvilaan. Sähköpostissa odottaa kutsu vieraaksi Yle Puheelle. Kyllä! Alan kirjoittaa Bloggaajat Kiseleffissa -postausta.

19.50–20.20 Mies tulee työvuorosta kotiin ja alkaa hoitaa lapsen iltapuuhia sillä aikaa, kun mä poikkeuksellisesti kirjoitan blogia lapsen ollessa hereillä. Flunssa yrittää tunkea päälle, joten on päästävä ajoissa nukkumaan. Otan kuvia kestovaipoista kertovaan postaukseen ja kirjoitan Bloggaajat Keseleffissa -postauksen loppuun.

20.20–22.15 Postaus liveksi ja someen. Vastaan edes osaan rästissä olevista kommenteista.

Yht: 3 h 40 min

17.11. su

21–21.30 Järjestän postauskalenteria ja luen sähköpostit.

22–23.45 Iltatoimien jälkeen kirjoitan Sosiaalisen elämän loppu –postauksen, vaikka aikaisen aamuherätyksen takia pitäisi olla jo nukkumassa.

23.45–0.10 Kuvat ovat onneksi valmiina postausta varten, joten niiden kanssa venkslaamiseen ei mene aikaa. Postaus pohjille, kuvat ojoon ja some-näkyvyys haltuun.

Yht: 2 h 40 min

Kolmas viikko yhteensä: 25 h 5 min

18.11. ma

20.45–22 Käyn läpi sähköpostit ja käyn läpi varmistuneen yhteistyödiilin kuvioita. Tutustun Docventures-matskuihin.

22–24 Kirjoitan Docventures-postauksen ja käyn samalla läpi matskuja seuraavan päivän haastattelua varten. Docventuresin valitseman dokkarileffan saamisessa auki ongelmia.

00–00.30 Ensimmäiset Suomen Blogimedian kautta tulevat bannerimainokset ilmestyvät sivuilleni vuorokauden vaihtuessa. Vaihdan affimainosten paikkaa selkeyttääkseni blogin ilmettä. Leffa ei pelitä edelleenkään, mutta eivät tosin aivotkaan, joten menen nukkumaan.

Yht: 3 h 45 min

19.11 ti

8.10–9.50 Vietän lapsen kanssa aamun, kunnes mies tulee yövuorosta ja mun aikatauluja helpottaakseen käy viemässä lapsen puolestani päiväkotiin. Otan päivätyöltäni velaksi aikaa ja katson päivän radiohaastattelua varten The World Before Her -dokkarin, jonka linkki vihdoin toimii. Käyn läpi Docventures matskuja.

10–10.30 Matkalla töihin käyn pädiltä läpi Docventures-matskuja ja mietin omaa suhtautumistani naiseuteen ja identiteettiin.

15.45–18.10 Docventuresin radiosetti äänitetään poikkeuksellisesti ennakkoon. Tekniikan kanssa säätäessä hommaan menee odotettua kauemmin aikaa.

19.35–20.35 Joudun varastaa perheajasta minuutteja blogilleni. Lähetän kuvia Docventures-tiimin käyttöön, käyn läpi sähköpostit ja vastaan oleellisiin maileihin.

20.35–20.50 Valitsen ja muokkaan Puupalapeli-postauksen kuvat.

20.50–22 Kirjoitan Puisen muistipelin nerous -postauksen.

22–22.40 Postaus pohjille. Kuvien lataamisen kanssa ongelmia. Yksi parhaista kuvista näyttää todella omituiselta, kun sen vie Bloggeriin. Koitettuani tovin säätää kuvan kanssa, päätän vain kylmästi jättää sen pois postauksesta. Pitäisi kirjoittaa vielä huomisen postaus valmiiksi, sillä seuraava päivä on pitkä ja raskas. Mutta on ihan liian väsy.

Yht: 7 h 40 min
20.11. ke

12–13 Käytän ruokatunnin kiireellisien blogihommien hoitamiseen. Vinkkaan Yle Puheen Docventures-ohjelmasta Lähiömutsin some-kanavilla. Käyn läpi illan materiaalia, soitan pari puhelua ja lähetän aiheesta tekstaria sekä sähköpostia. Seuraan sen minkä ehdin radio-ohjelman huutolaatikkoa, jos vaikka tulisi ideoita illan chattia varten.

17–19.15 Arabian bloggareille järjestämässä muumi-tapahtumassa (josta tulossa postaus, kun ajankohta on parempi). Mukana myös lapsi ja mies, joiden kanssa tämä parituntinen on myös päivän ainut yhteinen hetki. Tapahtuman jälkeen muu perhe hyppää bussiin ja minä taksiin, jolla suhaan Pasilaan Ylelle.

19.30–23.30 Docventures: nainen -sarjan ensimmäinen dokkari suorina jälkiliukkaineen Ylen bunkkerista lähetettynä. Ohjelma alkaa kello 21, ja minä vedän illan kutsuvieraschatin vierailevana bloggarina.

Kun vihdoin kotona istun koneelle suihkun jälkeen kello 00.30 valmiina kirjoittamaan ”päivän” postauksen, on olo niin tyhjä, etten vain kykene.

Yht: 7 h 15 min

21.11. to

Aamulla matkalla töihin käyn läpi illan paneelin aiheita herätellen aivoja noin 20 minuutin ajan. Iltapäivällä käytän noin 45 minuuttia illan paneelin valmisteluun lukien esimerkiksi kuluttaja-asiamiehen linjausta blogien sponsoroiduista postauksista. Lasken, että joudun pian tehdä täyden 8 tunnin päivän tulevana sunnuntaina korvatakseni päivätyölleni siltä lainaamani ajan.

17.30–21.15 Bloggarit Kiseleffissä -tapahtuma. Ensin siis paneeli, joka oli supermielenkiintoinen, vaikka itse sanonkin. Ilta jatkuu Lumilla, jossa oli esillä ja tarjouksessa minun valitsemani laukku.

22.15–22.45 Käyn läpi osan lukemattomista sähköposteista.

22.45–23.30 Valitsen omat suosikkini Astu butiikkiin -saitin valikoimasta ja teen tuotteista kuvakollaasin.

23.30–00.30 Kirjoitan Keltainen joulukuu -postauksen.

00.30–01.00 Postaus pohjille ja linkit kuntoon. Somenäkyvyys haltuun. Ja sitten pää tyynyyn ja äkkiä.

Yht: 7 h 35 min

22.11. pe

Päivän aikana käyn läpi sähköposteja ja keskustelen SBM:n tyyppien kanssa Facebookissa reilun tunnin ajan. Illalla laitan muistutuksen yömyynnistä Facebookkiin, mutta muuten pidän ansaitun vapaapäivän.

Yht: 1h
23.11. la

5 min Matkalla muihin menoihin sisko nappaa kuvia Yhden laukun taktiikalla -postaukseen.

19.20–21.30 Luen läjän sähköpostiviestejä, vastaan niihin joihin täytyy ja kirjoitan muutaman viestin. Otan kuvan Pimp my vessapaperiteline -postaukseen ja lataan ne sekä muut kameran kätköissä olevat kuvat koneelle. Plärään ja karsin nopeasti kuvasaaliin, tarkempaan syyniin otan ne myöhemmin. Päivitän postauskalenteria ja huomaan, että huolestuttavan monista seuraavien viikkojen postauksista puuttuu vielä kokonaan valokuvat, eikä mulla ole mahdollisuutta kuvata valoisaan aikaan.

21.30–22.05 Darling, pimp my vessapaperiteline -postauksen kirjoittaminen.

22.05–22.30 Postaus ja kuvat pohjille sekä liveksi. Somenäkyvyys kuntoon ja laatikkoon kolahtaneiden kommenttien sekä sähköpostien lukeminen.

Yht: 3 h 45 min

24.11. su

09.45–10.50 Kuvaan Yhden laukun taktiikalla -postaukseen laukun sisällön ja kirjoitan niistä listan valmiiksi postausta varten.

23.15–23.30 Illan teen muita kirjoitustöitä, joten ennen iltatoimia ja unia ehdin vain lähettää kaksi blogihommiin liittyvää sähköpostia.

Yht: 1 h 20 min

Neljäs viikko yhteensä: 32 h 20 min

25.11. ma

21.30–22.30 Vastaan pariin meiliin ja valitsen kuvat Yhden laukun taktiikalla -postaukseen sekä lähetän ne Lumille java-linkitettäväksi. Valitsen Docventures-kuvat ja muokkaan ne.

22.30–23.15 Docventures-postauksen kirjoittaminen. Säädän linkkien ja oikeiden tietojen hakemisessa tovin.

23.15–23.45 Postaus ja kuvat pohjille, linkit kuntoon ja liveksi. Some-näkyvyys haltuun ja vielä muutama lootaan kolahtanut sähköposti ennen yöunia.

Yht: 2 h 45 min

26.11. ti

8.30–9.45 Tapaan Suomen Blogimedian Nooran aamupalalla. Käymme läpi menneitä ja tulevia blogihommia sekä muut kuulumiset.

22.30-22.50 Teen muita töitä lapsen mentyä nukkumaan, joten en ehdi kuin lähettää muutaman blogiasioihin liittyvän viestin sekä käydä läpi torstaisen paneelin kuvia ennen kuin 5.30-herätys pakottaa iltatoimiin ja unille.

Yht: 1 h 5 min
27.11. ke

21.05– 22.25 Kirjoitan Yhden laukun taktiikalla -postauksen.

22.25–23.35 Muokkaan postauksen kuvat ja takkuan java-linkitettyjen kuvien ja niiden kokomääritysten kanssa. Siirrän postauksen sekä kuvat pohjille, teen tekstin sisäiset linkitykset sekä heitän julkaistun postauksen someen.

Yht: 2 h 30 min

Viides vajaaksi jäänyt viikko yhteensä: 6 h 20 min

Kaikki yhteensä: 99 h 30 min

Postauksen kuvat Lähiömutsin Instagram-otoksia tuon kuukauden ajalta. 

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe