Reppureissaajat

28.1.13

Suuren maailman meininkiin meillä on Thaimaan matkallamme sponsorit, Ipanainen ja Liinalapsi, joilta saimme reissuun mukaan kantoreput. Vanha, rakas ja rähjäinen vauvakokoinen Ergo-kantoreppummekin olisi kotioloissa vielä pärjännyt muutamat kuukaudet mainiosti, mutta koska lähdimme matkaan ilman rattaita, kantovälineiden on pitänyt olla täysin toimivia ja oikeankokoisia, jotta pienin matkalainen voi vaivatta kiskaista päiväunensa repun uumenissa. 

Ipanaiselta saimme taaperokokoisen Tula-kantorepun ja Liinalapselta keskikoisen Wompat-kantorepun. Emmehän me kahta reppua tarvitsisi, joten vähän nolostuttaa moinen yltäkylläisyys. Toisilla on kaksi autoa, meillä ei ole yhtäkään. Näin yritän reppuahneuttani selittää. Näin reissussa on myös ollut kätevää, että toinen reppu on voinut levätä hiekkaisista ja hikisistä reissuista toisen ollessa tositoimissa. Pesettää en ole reppuja täällä uskaltanut, vaikka ovat jo melkoisen reissunöftän peitossa molemmat.
Niin kuin teistä monet tietävätkin, kulkeminen pelkästään kantorepun kanssa ei ole meille uusi juttu, sillä perheen mineimmän huutokarjuen esittämien toiveiden mukaisesti kannoimme häntä sataprosenttisesti viiden kuukauden ajan rattaiden pölyttyessä pyöräkellarissa. Nykyään rattaat ovat kuitenkin onneksi vaihtoehto ja lähes päivittäin käytössä, joten tovin pohdimme, pitäisikö rattaat siltikin ottaa mukaan, varmuudeksi. No onneksi emme ottaneet, sillä ne olisivat täällä olleet vain vaivaksi.

Taksissa, niin Suomessa kuin täällä Thaimaassakin, ne olisivat täyttäneet tavaratilan ennen kuin sinne olisi laitettu yhtäkään kapsäkkiä. Tuktukeista nyt puhumattakaan. Lentokentällä säästyimme yhdeltä säätämiseltä, kun ei tarvinnut pakata rattaita ruumaan. Meidän vierailemissamme kylissä ja etenkään kaupungeissa mitään skootteria hitaampaa ja pienenpää kulkupeliä ei ole otettu huomioon.
Esteettömyydestä ei ole kuultukaan, oli kyseessä sitten temppeli tai ruokakauppa. Täällä täytyy pystyä pujahtelemaan, kiipeilemään esteiden yli ja hyppimään askeleelta toiselle. Iltatoreilla ne muutamat rattailla lapsiaan työntävät turistit olivat pulassa kuin kaksoisrattailla Hullujen Päivien pahimpaan ruuhkaan eksyneet. Hiekkarantojen sannalla meidän mörssärirattaat ilmakumipyörineen olisivat voineetkin liukua melko kivuttomasti, mutta matkarattaiden kiikkerät pyörät olisivat porautuneet hiekkaan ja jumittuneet niille sijoilleen.

Mutta ennen kuin sinä Lähiömutsin ja muiden reissaajien hyvien kantokokemuksen innoittamana pakkaat tavarat rinkkaan, lapsen reppuun ja karautat lentokentälle, mieti kuitenkin, kuinka moni lasta voi reissussa kantaa. Mulla on paljosta kävelemisestä ja kantamisesta huolimatta selkä pysynyt kuosissa, sillä voimme vaihdella Lähiöjepen kanssa kantojuhdan paikkaa (ja käydä ottamassa thai-hierontoja). Yksin kantaminen voi pidemmän päälle olla raskasta. Lisäksi nyt toinen kantaa repullista tavaroita, joka muuten päätyisi sekin matkaseurueen ainoan aikuisen hartioille. Olisiko siis sun syytä ottaa rattaat, jos ei muuten niin varmuudeksi?
Thaimaassa meidän vierailemiemme kohteiden perusteella sanoisin kuitenkin, että rattaiden kanssa joudut nostelemaan rattaita kivilohkareiden, katumyyjien, rappusten, lehmien ja puolimetristen katukivetysten yli ja ympäri vähän väliä päästäksesi liikkumaan – tai vaihtoehtoisesti vaarana saattaa olla hotellin altaan mukavan tasaiseen ympäristöön jumittuminen. Silloin kannattaakin ehkä harkita jotain muuta matkakohdetta, jossa esteettömyys on otettu paremmin huomioon.

Ainoana aikuisena matkustamisen lisäksi yritimme Lähiöjepen kanssa oikein keksimällä keksiä asioita, jotka ovat miinuspuolia reissussa kantamisessa. Ykkönen irtosi melko helposi, sillä se on vanha ja tuttu; kuumuus. Jos lämpöasteita on kolmisenkymmentä ja kyydissä ihmislämpöpatteri, onhan selvä, että hiki virtaa. Meidän on kuitenkin yllättänyt se, että hikoilu täällä tuntuu huomattavasti vähemmän nahkealta kuin se hiki, joka iskee, kun sekä kannettava että kantaja ovat täysissä talvitamineissa ratikassa ruuhka-aikaan. Niissä tilanteissa kitisee sekä kannettava että kantaja, mutta täällä asiasta ei ole kuulunut urputusta kenenkään toimesta. Mutta paljon pitää muistaa juoda, ja kantajalle ja kannettavalle vielä ekstahörpyt päälle.
Toinen ähinää aiheuttanut asia on välipalojen syöminen liikkeessä. Tätä ei yleensä normioloissa tapahdu, mutta täällä Minime välillä natustaa välipalansa menemään kantorepussa istuen. Ja sehän tarkoittaa sitä, että kantajankin vaatteet ovat nopeasti kuorrutettu tahmalla, josta erottuu jotain banaanin ja maissinaksun oloista. Tietenkin tämän voi ajatella niin, että kantajan vaatteet on kuitenkin helpompi pesettää kuin rattaiden verhoilu.

Mitä hyvää reissussa kantamisessa sitten on? Tärkein ja tuntuvin asia on helppous. Senkun istuttaa lapsen reppuun ja lähtee välittämättä esteistä, rappusista ja ahtaista kulkuväylistä. Lentokentillä (kun rattaat on jo pitänyt luovuttaa ruumaan vietäviksi tai ne vielä ovat matkalla ruumasta) lapsi kulkee näppärästi mukana ja omat kädet jäävät vapaaksi. Sama pätee tiloihin, joihin rattaita ei välttämättä saa ottaa, kuten museoihin ja temppeleihin. Reppu tekee myös mahdolliseksi vanhempien semiromanttisen kävelyn merenrannassa varpaat vedessä kahlaten, kun salamatkustaja nukkuu päiväuniaan repussa.
Isoissa tapahtumissa ja ruuhkaisissa paikoissa tunnen myös turvallisemmaksi, kun lapsi on ihan lähellä. Voisin kuvitella, että etenkin pieni lapsi ajattelee asiasta samoin. Markkinoilla kannan Minimetä mieluummin etu- kuin takapuolella, jotta näen hänet koko ajan. Täällä Thaimaassa välillä ihastelun lisäksi ovat myös riesana ja kiusana apinat, jotka voivat varastella ja jopa purra. Yllätyshyökkäysten varalta onkin rennompaa, että lapsi on koko ajan jo valmiiksi sylissä.

Uusien isompien kantoreppujen ansiosta Minime voi kiskaista mukavasti repun uumenissa tarvittaessa päikkärit, eikä se sido meidän menemisiämme. Sylimatkustajana lentokoneessa kulkeva lapsi (ja sylin tarjoava aikuinen myös) nukkuu unensa helpommin, kun reppu pitää unipakettia kasassa.
Sama homma on myös nukkumisen ja matkustamisen kanssa noin yleensä vaikkapa veneessä ja tuktukissa. Molempiin kulkupeleihin kivutakseenkin on helpompaa, kun lapsi on kiinni äidissä tai isässään like a little monkey, kuten paikallisen sanovat. Sama pätee myös ihan perusautoihin, joissa niissäkään ei yleensä ole kunnon turvavöitä. Kentälle tilaamassamme taksissakin oli kyllä luvattu turvakaukalo, mutta ei kunnon vöitä, joihin kaukalo kiinnittää.

Ehdottomasti siis isot peukut täältä Thaimaasta pelkän kantorepun kanssa matkustamiselle. Lapsen ja aikuisen täytyy tietenkin olla kantamiseen tottuneita, sillä yhtä lailla kun meidän lapsemme huusi kuin riivattu rattaissa kuukausien ajan vaikka mitä teki, toiset lapset protestoivat kantoreppussa matkaamista. Ehdottomasti kannattaa myös ottaa haltuun selässä kantaminen, jos sitä ei vielä ole opetellut, sillä se keventää etenkin tällaisen yksivuotiaan kantamista rutkasti. Lisäksi pakkaa mukaan ohuesta kankaasta valmistettu pitkä huivi, jonka saa tarvittaessa suojaamaan kannettavan jalkoja auringolta.

Vaikka meillä nyt onkin mukana matkalaukku, olemme oikeastaan ensimmäistä kertaa varsinaisella reppureissulla!

Lue myös nämä

16 kommenttia

  1. Kiitos valaisevasta kantoasiasta! Just tuo kuumuus on mullakin ollut mielessä ainoana huonona puolena. Meidän matkaan Thaimaahan taitavat lähteä sekä reppu että rattaat - jos on laiska päivä altaalla isomman lapsen (5 v.) pulikointia seuratessa, voi vauvan nukuttaa rattaisiin, tai illalla saattaa voida mennä ravintolaan syömään ja antaa vauvan (6 kk) nukkua se aika rattaissa. Viimeksi mainittu ei onnistune kantorepulla! ;)
    Meidän kantorepussa (Sutemi Gear; niitä ei enää vissiin tehdä - ostettu esikoiselle) ei ole mitään tuollaista huppua/pääntukea, mitenkähän niiden päiväunien kanssa on ilman sitä? Voiskohan DIY-menetelmällä tehdä jonkin vastaavan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos postauksesta oli jotain jelppiä, vaikka mitään maailmoja mullistavaa ei ollutkaan tarjota! Altaalla rattaat ovat pienemmän kanssa varmasti kätevät. Ja ravintolassa tuon ikäisen kanssa, joka ei vielä syö välttämättä samaan aikaan kuin muutkin. Mutta toki se syöminen onnistuu tyyppi kantorepussa nukkuen, mulla on sitä kymmenien ja kymmenien kertojen kokemus hihi! Mutta onhan se salettiin mukavempaa ilman etu- tai takauloketta se syöminen.

      Mä suosittelen myös harkitsemaan, josko itkuhälytin mahtuisi matkalaukkuun mukaan. Jos esimerkiksi allas on lähellä hotellihuonetta, vauva voi nukkua unensa huoneessa, vaikka muut perheenjäsenet olisivatkin altaalla. Meillä ei ole hälytintä mukana, ja se vähän harmittaa, kun olisi esimerkiksi ihana iso kattoterassi vain meidän käytössä iltaisin, mutta ei siellä huvita yksinään jurnuttaa, kun toisen pitää kuitenkin olla kuuloetäisyydellä makuuhuoneeseen, jos tyyppi jostain syystä herää.

      Ja jos rattaiden käyttö jää vähäiseksi, kannattaa myös tsekata, josko hotelleilla olisi lainata rattaita. Meidän majapaikoilla ei ole ollut, mutta satuin kuulemaan, että naapurihotellissa se olisi ollut tarvittaessa mahdollista. Sitten ei tarvitsisi raahata niitä takseissa yms.

      Huppu on kyllä ainakin Minimellä unien kannalta aikas must, mutta voi olla, että se on tottumiskysymys. Sen kun napsauttaa paikoilleen, tyyppi yleensä tajuaa olevan uniaika. Mä luulen, että DIY-huppu ei ole ollenaan mahdottomuus, mikäli yhtään omeputaitoa on!

      Poista
    2. Kestovaippakaupat yleensä omaa kam neppejä, niillä itse askartelin reppuun hupun

      Poista
    3. Hyvä vinkki, kiitos Kippuralla!

      Poista
  2. Aivan ihanaa, kun pystyt kantamaan lasta paljon. Mulla ei kestä selkä, kun meillä on vain liinoja. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että ensimmäisestä palkasta meille muuttaa upouusi Tula.

    Onko tuo sun päässäsi kuvissa oleva sininen "liina" päähineeksi tarkoitettu vai joku tavallinen huivi? Aivan ihanan näköinen ja suojaa varmasti hyvin auringolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kyllä onnekas, että mun selkä on lujaa tekoa. En tiedä mihin oltaisiin muuten jouduttu sen viiden kuukauden aikana, kun tyyppi ei suostunut edes katsomaan rattaisiin päin ilman paniikkihuutoa.

      Sinisen silkkihuivin olen saanut lapsena mummiltani, joka on värjännyt sen silkinvärjäyskurssilla tai vastaavalla. Se on nähnyt monta maata ja lomaa, sillä sen saa kiepsautettua monella tavalla ja tosiaan suojaa auringolta hyvin. Mustakin se on ihana!

      Poista
  3. Voi vitsi että tuo Tula onkin ihana ! Meillä oli se lainassa ipanaiselta Helsinkireissulla ja oli tosi näppärä bussissa ja kaupungilla liikkuessa !
    Onko tuo Wompat paljonkin erilainen kuin Tula? Olen miettinyt kantorepun ostamista kun pikkukakkonen saa alkunsa. 1-vuotiaalle en viitsi enää omaa ostaa, kun välillä saattoi tulla Tulassakin raivarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kätevää, että Ipanaiselta voi lainata reppuja postikuluja vastaan, niin voi kokeilla, toimisiko se oman perheen arjessa.

      Wompatista ja Tulasta on tulossa vertailu, mutta kuten Lähiöjeppekin tässä loman aikana on pohtinyt "niiden vertailu tulee olemaan hankalaa". Ne kun ovat ihan törkeän hyviä molemmat. Pieniä eroja on, ja toisena päivänä olen varma, että juuri se pikkuero vie Tulan voittajaksi ja sitten heti seuraavana päivänä mietin jonkun Wompatin eron vievän sen voittajaksi. Ulkonäköasiatkaan eivät pääse vaikuttamaan lopputulokseen, sillä tykkään molemmista hurjasti.

      Poista
  4. Mekin koettiin kantoreppu tosi käteväksi Thaimaan-reissulla! Mukana oli silti myös matkarattaat. Niistä oli hyötyä 4-vuotiaan kärräämisessä, joka ei pitkiä matkoja tuossa kuumuudessa jaksanut kävellä, eli jos haluttiin lähteä jonnekin ilman tuktukia, pienempi reppuun ja isompi rattaisiin - olihan siinä kyllä välillä nostelua että pääsi etenemään...

    Yllättävää kyllä rattaista oli hyötyä myös sisällä, kuopus kun nukkui yleensä päiväunet keskipäivän kuumimpaan aikaan ilmastoiduissa sisätiloissa, ja koska oli tottunut Suomessa nukahtamaan rattaisiin, sujui päiväunet niissä hyvin. Ja niin kuin mainitsit niin ravintolassa ne olivat apuna myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullahan ei ole kahden lapsen kanssa kulkemisesta kokemusta, mutta voin kuvitella rattaiden olevan kätevät jo senkin takia, että kannettavia on enemmän kantojuhtien määrän taas pysyessä suurin piirtein vakiona.

      Rattaa sisätiloissa päiväunia varten - mitäpä sitä ei tekisi lapsen kunnollisten päiväunien (ja oman hengähdystaukonsa) eteen! :D

      Poista
  5. Pakko kysyä että tiedätkö minkänimistä kuosia tuo teidän Wompat on? Aivan ihanan näköinen. Meillehän ei siis uutta reppua tule, Ergo passaa ihan hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mä en kyllä nyt enää muista, enkä nopeasti etsimällä löytänyt sitä. Mutta ihana se on mielestänikin! Meidän vanha ja kullanarvoinen vauvakokoinen Ergomme lähti juuri kiertoon...

      Poista
  6. Nyt kävi harmittaa etten opetellu käyttämää rintareppuu kun sen aika oli ja vaikka meilt sellanen ois löytyny, näyttää niin kätevält!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämähän ovat siis kantoreppuja, eivät rintareppuja, mutta kukapas näissä termeissä pysyisi perässä, jos ei ole asiaa "harrastanut". Kätevää kantaminen kyllä ehdottomasti on!

      Poista
  7. Moikka! Onko sulta tullu jo wompatin ja tulan vertailu? Ehkä mä en vaan löydä... Kovasti toivoisin sellasta! Mä oon pitkään jo pähkäilly näiden kahden repun välillä. Mulla oli molemmat reput vuokralla (wompatin saa Lainahaikarasta vuokralle), mutta tosiaan päätös on aika vaikea. Meinasin jo ostaa tulan, mut sitten mietin, etten saakaan säätöjä tarpeeks kireelle. Tuntui, että lapsi roikkui vähän irti selästä ja kävelin sen takia vähän kumarassa. Wompat on mahtava, koska siinä on mukavasti kantoliinan tuntua. Kuitenki tulan lantiovyöhön verrattuna en saanut wompatissa painoa hyvin lantiolle. Tosin epäilen, etten säätänyt reppua tarpeeksi kärsivällisesti. Te olitte ilmeisesti tyytyväisiä molempiin reppuihin? Saitteko wompatilla painon hyvin pois harteilta?

    Ajattelin myös, että hommaisin tässä välissä (ennen kesävaateaikaa) ergon ja kesällä liinan tai wompatin. Mutta missä vaiheessa ergo jäi teille pieneksi? Meidän poitsu on 11 kuukautta, ja reppuretkillä tuo nukahtaa lähes varmasti. Kannattaakohan tuo ergo passata...

    SannaK
    - Sori anonyymi kommentointi, oon ollu liian laiska nimimerkin luomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Joo, mä tosiaan olen vallan unohtanut koko vertailun kirjoittamisen. Vaikka kuvatkin on otettu tällä postauksen Thaimaan-reissulla yli vuosi sitten! Lupaan kirjoittaa postauksen loppukevään aikana. Me tosiaan ollaan tykätty molemmista repuista kovasti. Kumpi meille on parempi, sitä on hankala sanoa. Ehkä vastaus tulee siinä, kumpi reppu yleensä napataan mukaan. Ja sekä mies että minä tykätään jostain syystä käyttää enemmän Wompattia. Oisko se just se liinamaisuus sitten tai Tulaa parempi huppu, en tiedä.

      Minime on näissä kuvissa vuoden vanha ja muutamia viikkoja päälle. Ja käytössä ovat siis siitä asti olleet nuo taaperokokoiset reput. Olisihan Ergollakin vielä pärjännyt tuossa vaiheessa, mutta paneeli alkoi jäädä lyhyeksi meidän makuumme. Jotkut lapsethan tykkäävät, kun voivat nostaa kätensä repun reunan yli. Meillä kuitenkin paneelin antama tuki etenkin nukkuvalle lapselle oli tärkeä, kun vietimme kuukauden Thaimaassa, jossa lapsi nukkui päiväunet yleensä aina repussa.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe