Ulkoilun kipristämän ihon täsmätuotteet

4.4.13

Mitä enemmän aurinko hellii säteillään, sitä enemmän sekä oma että lapsen iho tuntuu tarvitsevan kosteutta. Hassua, sillä kuvittelisi ihon tarvitsevan apupanssaria enemmänkin talvipakkasia kuin leppoisia kevätkelejä vastaan. Luultavasti syynä purkkirasvankaipuuseen onkin auringon myötä lisääntyneet ulkoilutunnit ja uskallus kaivaa ihoa esille kaulahuivien, pipojen ja hanskojen suojista. 

Jos jollakulla muullakin tuntuu iho kipristyvän keväthankien ja mutalammikoiden loisteessa, tässä Lähiön rasvapurkkisuositukset, joita tarvitaan välillä perusrasvojen ja -öljyjen lisäksi:
Ennaltaehkäisystähän se kaikki lähtee. Mutta kuten Weledan Baby-sarjan Calendula Wind and Weather Cream* -purtelosta näkee, sitä ei ole montaa kertaa muistettu pursottaa kasvoille ennen ulkoilua. Mutta silloin kun on, ihon fiilis on reippailun jälkeen ollut hyvä. Se on toki saattanut olla myös sattumaa. Tökötistä ihoa suojaavan tekee mehiläisvaha ja lanoliini eli villarasva. Käytössä voide on rasvainen, mutta ei tahmainen.

Kun iho sitten kuitenkin on koppuralla ja punoittaa, apu löytyy vuosikausia peilikaapissa paraatipaikalla majailleesta Weledan Skin Food* -voiteesta, joka sopii hyvin myös lapsen ihonhoitoon. Tässä tuubissa kosteutuksesta pitävät huolen auringonkukkaöljy, villarasva ja manteliöljy. Iho todellakin ihan syö tätä rasvaa, ja kun sitä levittää illalla iholle, ei salettiin aamulla enää kiristä. Vaippa-alueen ihokin saa tästä tarvittaessa kosteutta, samaten kuin ilman hanskoja rattaita työntäneet koppurakädet. Kesällä kun näin tymäkkää rasvaa ei tarvita, tuubi toimii kynsinauha- ja huulivoiteena.
Tämän rasvakauden yllättäjänä on ollut äidiltäni saama Herbamedicusin Kehäkukkavoide. Jos Weledan tuotteet tuntuvat budjettiin turhan tyyriiltä, tämä purtelo maksaa vain reilut pari euroa. Hinta näkyy sitten sisällössä, jonka pääraaka-aine on ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttava vaseliini. Lapsuudessa mummini pyöräytti poskilleni pakkaspäivinä suojaksi juuri vaseliinia, jota pidetäänkin yhtenä turvallisimmista ja vähiten ihoärsytystä aiheuttavista aineosista. Tuntuu silti vähän kummalliselta levittää oman lapsen iholle tuotetta, joka saadaan maaöljyn jalosteena. Oli miten oli, tököttihän toimii. Lapsen kasvojen kuiva punotus tuntuu ihan sulavan, kun tätä levittää poskiin.

Ja eihän tässä mene enää kuin tovi, kun voidaan siirtyä keveisiin helmoihin ja aurinkovoiteisiin!

Lue myös nämä

6 kommenttia

  1. Kiitos tuosta Herbamedicusin voidevinkistä, olen varmaan yli 5 vuotta etsinyt tätä tai siis vastaavaa vaseliinipohjaista kehäkukkavoidetta eri kaupoista. Toimii myös hyttysenpuremiin kokemukseni mukaan ja on parempi vaihtoehto kuin kortisonipohjaiset voiteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ollos hyvä! Aikamoista, että pystyin ratkaista sun viisi vuotta kestäneen etsinnän :DD Pistetään tulevaa kesää varten muistiin, että voide toimii myös hyttysenpuremiin.

      Poista
  2. Meillä käytetään myös weledan tuotteita, mutta ihan lyömätön on karitevoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo karitevoi, sitä voisi vaikka syödä! Se kuuluu vakituotteisiin myös, mutta jostain syystä en ole sitä käyttänyt kasvoilla tai muutenkaan lapsen ihonhoidossa. Syy saattaa olla yksinkertaisesti se, että se ei ole näpsäkästi saatavilla kylppärin kaapissa, vaan käsien yövoiteena makkarissa.

      Poista
  3. Täytyypä kokeilla noita purnukoita. Näin keväisin tuntuu että iho on yhtä kuiva kuin näkkileipä. Ja sama se pn myös meidän neidillä; posket punoittavat ja tuntuu että on kovin vaikeaa löytää mitään vauvaystävällistä rasvaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti purnukkatärpeistä olisi apua. Ei siis olla ainoita, joilla naamaa kiristää kun päivät pitenevät ja lämpenevät.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe