Kirpputorit

DIY: Vanhojen rattaiden freesaus maalaamalla ja ompelemalla

Kun Minime vihdoin viime syksynä suostui matkaamaan kantorepun lisäksi myös rattaissa, aloimme kaivata toista vaihtoehtoa Hartaneiden rinnalle. Vaikka yhdistelmärattaamme ovat niin pienet, että mahtuvat vanhoista ratikoista sisään ja poikittain ahtaisiin hisseihin, on ne ostettu Herttoniniemen metsiköt mielessä. Rattaat ovatkin ilmakumirenkaineen melkoiset mörssärit. Tahdoimme jyrämenopelin rinnalle jotkut kevyet ja yksinkertaiset rattaat.

Emme tainneet edes miettiä uusien ostoa, vaan lähdin heti metsästämään Huutiksesta tiettyä vanhaa Brion Pony-mallia. Mä en tiedä tarkalleen, milloin näitä on valmistettu, mutta useampi vuosikymmen sitten. Varmaan lähes jokainen kasarilapsi mun lisäkseni on samanmoisissa istunut. Tykkään rattaiden klassisen yksinkertaisesta ilmeestä, kovalla muovilla päällystetystä työntöaisasta ja turvakaaresta, renkaiden metallisista vanteista, isosta tavarakorista ja supersimppelistä istuinosasta. Kauppoihin kuului myös uudempaa mallia oleva kuomu.
Simppeli malli oli edellytys, sillä halusin verhoilla rattaiden istuinosan uudelleen. Älkää kuulkaa kysykö, missä mielenhäiriössä mä moisen idean päähäni sain. Jotenkin kuvittelin sen olevan helppoa: siitä sen kuin vanha kangas kaavaksi ja muutamaa ompelukoneen surautusta myöhemmin homma olisi valmis. Oikeassa elämässä hommaan suttaantui monta pimeää syystalven yötä ja metreittäin lankaa, sillä jouduin purkaa, ommella ja fiksailla istuinta kymmeniä kertoja.

Periksi ei perkele anneta -periaatteella istuinosa viimein valmistui, mutta lähempää tarkastelua se ei kestä. Purkaminen ja uudelleenompelu näkyvät rispaantumana ja joistakin nurkista Marimekon Muijat-kuosisen kankaan alta näkyy vanhaa istuinosaa, kun kangaslaskelmat eivät ihan millilleen täsmänneetkään. Talvella se ei haitannut, kun rattaissa oli talja. Ja nyt kesällä mä olen jo kuukausien käytön jälkeen niin tottunut risaisuuteen, että hälläväliä.
Kiesiremontin yhtydessä delegoin Lähiöjepen maalaamaan rattaiden vihreät metalliosat krominvärisellä autospraylla. Se muutti Ponyn ilmettä hurjasti. Harmikseni maali on lähtenyt kulumaan paljolla käytöllä olevista kohdista, kuten kädensijoista. Tähän syynä saattaa olla kostea ja kylmä ullakko, jossa rattaat olivat kuivumassa maalaamisen jälkeen. Sillä tuskinpa autoihin tarkoitettu maali noin vähästä muuten säikähtäisi.

Noh, ite tehtiin ja sen kyllä huomaa, mutta jo on kiva lykkiä pimpattuja Ponyja pitkin kyliä! Tasaisesta kyydistä voi vain unelmoida, sillä nämä rämisevät ja kolisevat kuin kylän seitsemänkymppisen poikamiehen huoltoa vailla oleva Pappa-tunturi. Työntöaisa on pitkille ihmisille liian alhaalla, joten jykevien Hartaneiden jälkeen tuntuukin näitä lykkiessä kuin kuljettaisi mukanaan heppoisia nukenvaunuja.
Mutta kyllä ne vaan ovat pienet, ketterät ja sievät. Kaupungille lähtiessä ei tulisi mieleenkään napata alle ratasvalikoimasta kuin nämä. Vaikka torien mukulakivillä tenavalta meinaa tärinässä lähteä hampaat irti, kromi vaan kiiltää auringossa, kun kiidämme näillä pienistäkin väleistä ja raoista. Menevät myös suitsait kasaan, joten käyvät hyvin matkarattaista.

Pois alta, Kromi Pony tulee!
Kaupallinen yhteistyö

Wave Shoes eli puukkarifanin puiset flipflopit

Entisessä kodissamme oli lautalattiat. Keväisin odotin, että uskaltautuisin jo kuoriutua villasukista ja astella paljain jaloin puisella lattialla. Auringon lämmittämä puu paljasta ihoa vasten tuntui hyvältä ja kodikkaalta. Jollain mystisellä tavalla turvalliseltakin. Nykyisen kotimme parkettilattiassa ei ole ihan niin autenttista tuntumaa, vaikka silläkin kelpaa avojaloin kulkea.

Puu tuntuu jaloille niin luontevalta kaverilta, että kesäisin haluan kulkea puulla myös kodin ulkopuolella. Eteiskaapista löytyy kolmet puukengät, joilla kuljen niin kauan kunnes syksyn sateet pakottavat puukenkäfanin nauttimaan puun kosketuksesta vain sisätiloissa. Tänä kesänä Swedish Hasbeenseistä koostuva puukkarikokoelmani täydentyi suomalaisilla Wave-puukengillä*.
Sain valita Marita Huurinaisen suunnittelemista kengistä itselleni parin ja päädyin liikkeessä vierailtuani yksinkertaisen kauniiseen Laukka-malliin*. Ihan jo siksikin, että mutsiduttuani korkokengät ovat jääneet vähäiselle käytölle, joten matala kanta mahdollistaa kenkien vetämisen jalkaan aina kun aurinko vain lämmittää tarpeeksi. Lisäksi mun raskauden myötä entisestään levennyt jättiläislättäjalka ei näyttänyt hyvältä siroissa korollisissa puukkareissa, vaikka himostelinkin kesän juhliin Runo-mallia*.

Mä olen tottunut pitämään puukenkiä möhkömäisinä, ja siitä niissä oikeastaan tykkäänkin. Wave-popot poikkeavat tuosta linjasta ja niiden puunkäsittely onkin mieletöntä. Marita kertoi, että tyypit puualalla olivat aluksi sitä mieltä, että moinen puuntaivuttelu kengäksi on mahdotonta. Mutta niinpä vain puu taipui kengäksi, suomalaisten ammattilaisten käsissä! Puukkareiden viimeistelyn hoitaa ainakin vielä Marita tiiminsä kanssa.
Laukka-mallissa viimeistelyssä on käytetty nahkaa, josta kenkien remmit on tehty. Kengät ovatkin kuin fiinimmät läpsyt, joilla todellakin kehtaa läpsytellä rantaa ja lähikauppaa edemmäksi. Omaan silmään nämä ovat näyttäneet parhaalta farkkujen kanssa, jolloin kokonaisuus on sopivasti rento, mutta silti suoralinjaisen tyylikäs. Vaikka Marita on ylpeä juurikin kenkien skandinaavisuutta henkivästä ilmeestä, mä näen niissä myös palan ihailemaani japanilaista eleganssia. En olekaan malttanut piilottaa Laukkoja kaappiin, vaan pidän niitä esillä osana sisustusta.

Pitkän matkan vaellukseen puiset läpsyt eivät sovi, eivätkä myöskään kiireiseen paikasta toiseen juoksuun, mutta pitkään seisoskeluun kylläkin. Puu tuntuu pehmeältä ja lämpimältä jaloissa, joten näillä mä olen kevyesti kökkinyt myös leikkipuistossa. Maritan tiimiin kuuluva Andreas kertoi pitävänsä juuri tätä samaista unisex-mallia myös työkenkänä.

Mites on, ovatko nämä teidän mielestänne hirveet venkulat, kuten kaverini sanoi, vai niin nätit, ettette tekään niitä malttaisi kaappiin piilottaa?
Kaupunkiviljely

Säkkiviljelmäkuulumiset

Rakennustyömaiden ja graffitien keskellä vihertää taas. Dodon kaupunkikasvimaan kolmas kausi Kalasatamassa startattiin talkoin sunnuntaina. Mä olin silloin juoksemassa kymppiä, mutta nyt meidänkin kolmesta vuokrasäkistä koostuvat tilukset on pöyhitty. Reippaasti rehottavan ruohosipulin kylkeen on istutettu kavereita: vihreää ja keltaista kesäkurpitsaa, avomaakurkkua, pensaspapua ja uutena kokeiluna vesimeloni.

Jälkimmäinen oli kyllä tarkoitettu parvekkeellemme, mutta taimikassit menivät sekaisin, meloni päätyi väärään paikkaan ja nyt tiluksilla pitäisi ehtiä käydä tarpeeksi usein kastelemassa janoista tulokasta. Kävin hakemassa melonin myös parveellemme, joten voidaan samalla testata, kumpi puutarhoistamme tuottaa mehevimmät ja pulleimmat melonit.

Melonin tavoin ostimme kylmien ilmojen ja täten myöhästyneen kauden takia suurimman osan tiluksien kasveista taimina. Kahtena edellisenä vuonna olemme kylväneet siemenet suoraan maahan ja avomaakurkkua lukuun ottamatta kaikki ovat onnistuneet ja rehottaneet satoisasti.

Säkkipuutarhaan pääsyä odottaa vielä siskoni ikkunalaudalla siemenestä idätetyt papulajitelmat. Lisäksi Hakaniemen torilta kotiutettu munakoiso karaisee lehtiään lasitetulla parvekkeella ennen tiluksille päätymistään. Munakoisokin on meille uusi viljelykokeilu, mutta luotto on kova, sillä se menestyy kuulemma hienosti Kalasatamassa. Jos tilaa jää, säkkeihin heitellään myös muutamat siemenet retiisiä ja sokerihernettä.

Mikä ihaninta, nyt meidän pikkuapulainen on kasvanut viime vuoden satokaudesta ja on jo riemulla tunkemassa vanhempiensa kanssa käsiä multaan. Mitä nyt ehtii säkkiviljelmälabyrintissä juoksemiseltaan.
Bloggaaminen

Mutsit Naisten Kympillä

Eilen se rykäistiin: kymmenen kilometriä jolkotellen muiden naisten kanssa Helsingin kaduilla. Meidän Mutsien kymppi -tiimimme säkenöi voimaa ja energiaa, mutta mä panikoin vielä tapahtumapäivän aamuna. Miksi mä tähänkin lupauduin, apua!

Mä en ollut tehnyt mitään liikuntaan viittaavaa kolmeen viikkoon ennen lähtökarsinaan marssimistani. Ensin sairasti lapsi ja hoitovuoroja vaihdettiin miehen kanssa läpsystä. Sitten minä niistin kaksi viikkoa omaa nenääni ja yritin pitää kolottavan kroppani kasassa. Edellisiltana vedin herkkuöverit syntymäpäiväjuhlissa. Ja sitten sillä kropalla piti yhtäkkiä kirmata kymmenen kilometriä.
Ilokseni ja hämmästyksekseni heti ensimmäiset askeleet tuntuivat kuitenkin hyvältä. Kengät rullasivat asfaltilla ja ilma oli loistava reippailuun. Tapahtumahumukin tarttui iholle ja fiilis oli kutkuttavan ihana. Alkumatkasta oli hauskaa juosta keskellä osittain suljettua Mannerheimintietä. Matkan varrella tsempanneet katsojat, puhallinorkesteri, cheerleaderit ja muut esiintyjät saivat hymyn kasvoille. Kanssanaisten kanssa juostessa ei edes huomannut kilometrien kulkua. Puolessa välissä matkaa tajusin, että voisin ihan hyvin saada kymmenen kilometriä taitettua tavoitteeni, 1 tunnin ja 15 minuutin, sijaan tunnissa.

Vaikka Naisten Kymppi onkin juoksutapahtuma, ei -kilpailu, aloin kilpailla itseäni vastaan. Mutta kun samaa reittiä rymistelee lähes 20 tuhatta naista, ohittelu kapoisilla poluilla oli kuitenkin sama kuin olisi yrittänyt Hulluilla Päivillä sen halvimmat pussilakanan luo ensimmäisenä. Haastavaa jos ei mahdotontakin. Lopulta vajaan kilomerin pituisella loppusuoralla taival leveni ja pistin tossua toisen eteen niin rivakasti kuin vain kykenin. Jalat tuntuivat elävän omaa elämäänsä, syke tykytti korvissa ja suuhun tunki raudan makua. Sykemittarini antama epävirallinen aika maaliviivan ylittäessäni oli 1 tunti ja 7 minuuttia.
Hyvä minä! Mä olen melko varma, että eilinen vetäisy oli ensimmäinen kerta, kun juoksin kymmenen kilometriä putkeen. Moisia lenkkejä olen toki vetänyt aikaisemminkin, mutta silloin olen välillä himmannut kävelyksi tai ainakin pysähtynyt ihailemaan puussa laulavaa mustarastasta.

Kun lopulta kilistelimme sponsoriskumppaa ja mutustimme sponsoripullaa muiden mutsien kanssa, ilmassa oli todellakin urheilujuhlan tuntua. Joku ehkä muisti juoda myös tarpeeksi vettä sponsorijuomapulloista. Sponsorihierojat kantoivat piknikpaikallemme hierontapöydät ja antoivat jaloille palauttavat vatkutukset. Lavalla lauloi Olli Lindholm, mutta ei se mitään. Taas opin sen, että oli tapahtuma mikä tahansa, siihen kannattaa lähteä mukaan. Hyvällä jengillä meininki on ratkiriemukas ja mieli sekä kroppa nauttii joka tapauksessa.
Kaksio

Blogimatosta mutsiblogimattoon

Kun taannoin hankimme blogimatoksikin tituleeratun Ikean Stockholm Rand -maton mä olin riemuissani. Vihdoinkin me ollaan niin aikuisia, että meillä on ihan oikea villamatto! Ja jumantsuikka, vielä ihanan värinen ja näpsäkällä kuosilla. Valkoista, mustaa ja raitaa! Olin varma, että rakkautemme aikuismaton kanssa kestää ikuisesti. 

Mutta meitä ei ole taidettu tarkoittaa aikuisiksi. Sillä kissaperheessä tuo matto on kuin paholaisen itsensä kutoma. Villa imee itseensä kaiken moskan kilometrin säteeltä. Ja etenkin ne kissankarvat. Vaikka olisit juuri imuroinut, koti näyttää puolessa tunnissa taas likaiselta keskellä asuntoa olevan maton takia. Valkoinen raita täynnä Pekon mustia karvoja, mustat raidat kirjavanaan Alman karvoja. Ja sitten kaikki muu möhnä, jota lapsiperheessä lattialla ajelehtii.
Niin kaunis raitainen aikuismatto kuitenkin on, että siedimme sitä lähes kaksi vuotta. Välillä se imuroitiin kaksi kertaa päivässä. Jos oikein tarkalla tuulella oltiin, pikkutarkkaan maton imurointiin sai kulumaan helposti 10 minuuttia pelkkää suulaketta käyttäen. Yleensä imurointiväli venähti pariin päivään, ja koko sen ajan siivousaddikti minussa voivotteli, kuinka paskaista kotonamme onkaan. Vaikka ainut näkyvästi likainen alue kodissamme oli blogimaton kokoinen.

Kun näin Oi mutsi mutsin Elsan kauniin maton, tulin vihdoinkin järkiini. Maton kuvioissa on hyvä määrä graafisuutta ja veikeyttä, väritkin ovat kohdillaan. Ja mikä tärkeintä, matto on käytännöllinen. Sen pinnan nukka on lyhyttä, joten se ei ime itseensä tolkuttomasti nöftää ja on helppo pitää siistinä. Niinpä hankittiinkin blogimaton tilalle mutsiblogimatto, Ikean Lappljung Ruta. Mieluummin sitä toki tallaisi ja lapsensa kanssa leikkisi villamatolla kuin keinokuituisella muovimatolla, mutta maton ensimmäinen imurointi sai aikaan spontaanin riemuhyppelyn – niin vaivatonta ja sukkelaa entiseen verrattuna!
Mä haaveilen, että vielä joku päivä saan käyttöön sen ullakolle jemmatun villaisen aikuismaton. Mutta järjellä ajateltuna sitä päivää ei tule. Meillä tulee varmasti aina asumaan karvaisia kavereita. Mahdollisella työhuoneella moinen ei taas ole kätevä, kun tiloissa liikutaan osittain myös ulkokengillä. Onkin aika luopua tuosta aikuiselämämme kulmakivestä, Ikean kudotusta Stockholm Rand -villamatosta.

Jos siis joku teistä on niin hullu, että vielä näiden mun maalaamien kauhukuvienkin jälkeen on valmis kestämään maton kauneuden edellyttämät huoltotoimenpiteet liian monta kertaa viikossa, ostotarjousta voi laittaa alle. Maton hinta Ikeassa on 129 euroa ja toivoisin saavani siitä ainakin 50 euroa, miksipä ei enemmänkin, jos tarjoajia löytyy. Maton koko on 170 x 240 senttiä ja se näkyy esimerkiksi tässä postauksessa lattiallamme. Postittamaan tai roudaamaan en ala, joten vain nouto Hertsikasta.
Helsinki

Pääkaupunkiseudun lapsiperheiden palvelukartta

Mä sain eilen tärkeän tehtävän: lähdin oppaaksi muutama viikko sitten mutsiksi tulleelle ystävälleni ja hänen vauvalleen, kun he ensimmäistä kertaa lähtivät kaupungille yhdessä. Muistan itse, miten paljon jännitin ensimmäistä kertaa vauvan kanssa keskustassa. Miten metroon mennään vaunujen kanssa? Mitä jos vauva alkaa huutaa keskellä kinoksia? Missä vaipan voi vaihtaa? Missä voin itse syödä? Entä imettää? Kuinka pääsen itse vessaan?

Talvivauvan kanssa kaupungista muodostui imetyskartasto. Koko ajan piti olla mielessä lähin paikka, johon voi pujahtaa tarvittaessa imettämään. Ja kun se paikka ohitettiin, piti mielessään paikallistaa kartalta seuraavan lähin paikka. Kesävauvan kanssa homma on vähän eri, sillä imetys onnistuu vaikka puistonpenkillä, samaten kuin tarvittaessa myös vaipanvaihto.
Silti moni asia on yhtä uutta ja ihmeellistä myös kesän kynnyksellä mutsiksi tulleelle. Kuten vaikka paikallisjunalla kulkeminen – saati matkustaminen korkealattiaisessa vaunussa, jonne vaunut pitää nostaa. Se jännitys hoidettiinkin ystävän kanssa heti tutustumispäivän kärkeen pois alta. Ja kun olimme päässeet julkisilla kulkemisen makuun, ajelimme testiksi myös metrolla yhden pysäkinvälin, Rautatieasemalta Kamppiin. Hissien paikallistaminen ja niihin tunkeminenkin sujui tuoreelta mutsilta papukaijamerkin arvoisesti. Päivä jatkui lastenhoitohuoneita ja vaunuystävällisiä kahviloita esitellen.

Yhdessä päivässä kaikkea ei kuitenkaan ehdi näyttää, eivätkä palvelutarpeet ole jokaisella lapsiperheellä identtiset. Ja kun vauvasta kasvaa taapero, homma on taas ihan eri. Saati kun niistä vauvoista tulee koululaisia. Siksi onkin huikeata, että helsinkiläisäiti Milla on perustanut sivuston Kidd.io.
Se on pääkaupunkiseudun lapsiperheiden palvelukartasto, jonne kuka tahansa voi merkitä vaikka lapsiystävällisiä ravintoloita, kivoja retkikohteita, parhaita uimarantoja tai esimerkiksi rauhaisaan imetyshetkeen soveltuvia paikkoja. Kartalle voi lisätä mitä tahansa aiheeseen sopivaa, joten sieltä löytyy esimerkiksi hyndiä metsikössä ja seikkailurauniot. Mäkin kävin lisäämässä joitakin juttuja, kuten Lähiömutsissakin esittelemäni Kivinokan ulkoilupuiston.

Kidd.io on varmasti kätevä Helsinkiin lomailemaan tuleville lapsiperheille, sillä vinkit ovat toisten vanhempien antamia ja testaamia. Toki sinne voi joku ravintola käydä lisäämässä mainoksensa, mutta ainakaan itse en moiseen viittaavaa vielä huomannut. Ja koska toisten lisäämiä paikkoja voi kommentoida, eivät valheelliset ylisanat mene noin vain läpi.
Parhaiten tämä toimii kuitenkin ihan pääkaupunkilaisille itselleen. On kiva bongata omalta alueeltaan uusia paikkoja päiväretkiä varten ja nähdä, mitä ravintoloita, ulkoilualueita ja palveluita muut pääkaupunkiseudun vanhemmat suosittelevat. Ja koska palvelusta löytyy myös ilmainen mobiilisovellus iPhonelle ja Android-luureille (lataa Grafetee-app ja valitse valikosta Kidd.io), lähimmät palvelut ja suositukset voi tarkistaa samalla kun jo mennä viipottaa menemään.

Käy sinäkin jakamassa kartuttamasi lapsiperhepalvelutietous. Sillä kuten Kidd.ion tunnus kuuluu: All urban parents for one and one urban parent for all!

Kuvissa Minimen kanssa siskoni Susanna. Paikkana tänään tihkusateessa kärvistellyt Linnanmäki, joka lapsiperheiden kestosuosikkina ei varmaan esittelyjä tai vinkkauksia sen kummemmin kaipaa.
Helsinki

Retki Japaniin naapurilähiössä

Japani ja japanilaisuus näyttäytyy mulle mielenkiintoisina ja mystisinä vastakohtina. Toisessa päässä on hienostunut vihreä tee ja teehuoneiden hiljaisuus, toisessa taas discopalloräiske ja äklömakeat neonväriset kuplateet. Vaikka en ole koskaan päässyt käymään Japanissa, koen samaistuvani japanilaisten tapaan olla ja elää jokotai. Joko villisti tai seesteisesti. 

Jos me joskus saamme oman puutarhan, sekin on joko villi tai seesteinen. Villi huvikumpumaiseen tapaan tai seesteinen japanilaisten puutarhojen tapaan. Todennäköisesti siitä tulisi huvikumpu. No, onneksi nauttiakseen japanilaisen puutarhan seesteisyydestä ei tarvitse edes omistaa maapalaa tai matkustaa Japaniin. Riittää kun retkeilee Herttoniemestä naapurilähiöön, Roihuvuoreen.
Siellä sijaitsee japanilaistyylinen puisto. Puisto on kauneimmillaan nyt kirsikkapuiden kukkiessa, mitä juhlistettiinkin sunnuntaina perinteisellä hanami-juhlalla. Me käytiin puistossa vasta juhlahumun laskeuduttua, mutta kirsikkapuiden pitäisi onneksi olla vielä vaaleanpunaisessa loisteessaan ainakin tämän viikon loppuun.

Puisto on tietenkin retken arvoinen myös kukinta-ajan jälkeen. Puutarha on jaettu neljän ilmansuunnan mukaan omiksi alueikseen, joissa jokaisessa voi tehdä mielikuvitusretken Japaniin. Puutarha ei kuitenkaan ole mikään japanilaisten kliseiden kollaasipuisto, vaan kaunis puutarha, jossa on kiva viettää aikaa.
Lapsillekin riittää tekemistä mielikuvituksen päästessä erilaisessa maisemassa irralleen, kivenlohkareilla kiipeillessä ja pieniä kivilaattapolkuja kirmatessa. Eikä polulla tarvitse pysyä. Puistoa kunnostanut työntekijä totesi lapsiperheen riemua seuratessaan, että kaikkialle saa mennä tutkimaan ”sillä ihmisiä vartenhan tämä on”. Ihana ja just oikea asenne!

Ja koska retki ilman eväitä on tyhmä retki, me pistettiin päiväkahviksi kirsikkapuiden alle. Mutta myös sammalmättäiltä, puron vierestä penkiltä tai sileältä kalliolta löytyy paikkansa piknikviltille.
Jos sinäkin tahdot tehdä halvan pikaelämysmatkan Japaniin, tee ensin Pienen sankarin viittakirjan ohjeilla koko perheelle Kokeshi-viitat ja asusteet. Sen jälkeen ota allesi metro ja kurvaa Herttoniemeen. Jos et itse ehdi tehdä eväitä, käy hakemassa mukaan esimerkiksi sushit Herttoniemen Hanko Sushista (Hitsaajankatu 12). Sen jälkeen patikoi puolentoista kilometrin matka japanilaiseen puistoon (Roihuvuorentie 12) tai vaihtoehtoisesti ota alle bussi numero 80 tai 82 ja jää pois Keijukaistenpolku-pysäkillä. Ja sitten vain ole, ihmettele ja nauti.

Lähiksen muut matkailutärpit Helsingissä löydät täältä, klik klik!
Kasvatus

Kasvatusoppia sinisissä nahkatepsuttimissa

Mä toivoisin voivani opettaa Minimelle kolme asiaa elämästä, joiden tajuamiseen itselläni meni turhan kauan. Pojat, vieraat kielet ja kengät.

Haluaisin hänen tajuavan, että ei ole järkeä tuhlata itseään ihan peruskivoihin seurustelusuhteisiin. Eikä etenkään siksi, että parempaakaan poikaa (tai tyttöä) ei ole tarjolla. Se paras, se joka saa sydämen heittämään kärrynpyörää, on kyllä tulossa. Tämä nyt ei onneksi ole vielä ajankohtaista yksivuotiaan kohdalla.

Toivoisin hänen myös tietävän, että mitä tahansa hän elämässään aikookaan, vieraiden kielien osaaminen on unelmien tavoittelussa apuna. Haaveiden opiskelupaikan ja upean työpaikan lisäksi vieraiden kielten avulla saattaa luoda läpi elämän kantavia ystävyyssuhteita. Ja mistäs sitä tietää, kenties löytää myös rakkauden. Tämänkin opetuksen käytännönharjoitteiden aloitukseen menee vielä muutama vuosi.
Kolmantena aion saada hänet ymmärtämään jo pienestä pitäen, että kengillä ja niiden materiaalilla on väliä. Mä itse tuhosin jalkojani ihan liian kauan muovisissa, epämukavissa, hiostavissa ja rumissa tekonahkahirvityksissä. Eivätkä teiniaikojeni halppiskengät tulleet lopulta edes halvaksi, sillä niitä joutui olla koko ajan ostamassa uusia. Toisin kuin nahkakenkiä, jotka hyvällä hoidolla ja kerran pari vuoteen tehdyillä suutarivierailulla kestävät vuosia.

Samaten kuin itselläni, Minimellä kuivan kelin popot ovat joko nahkakenkiä tai kangastennareita. Hänen ensikenkiään, jo pieneksi jääneitä Converseja, lukuun ottamatta jokainen pari on joko saatu tai ostettu käytettyinä. Nyt kun tyyppi on alkanut kävellä kunnolla, ajatukset ovat välillä harhautuneet pohtimaan ensiaskelkenkien tarpeellisuutta – vaikkakin olen sitä mieltä, että jaloillaan ne lapset kävelemään oppivat, eivät kengillään. Olen miettinyt, pitäisikö lapsella sittenkin olla nyt käytössä ihan uudet kengät, joita entiset käyttäjät eivät ole muokanneet.
Lindexillä oli taidettu etälukea mun epävarmat mietteet, sillä he lähettivät Minimelle Kavatin nahkakengät. Lindexin online-shopista on nimittäin huhtikuusta lähtien saanut ostettua tuon ruotsalaisen popofirman lastenkenkiä, ja yhteistyö jatkuu ainakin ensi syksyyn. Mulle kolahti kenkien klassinen muotoilu sekä unisex ilme ja etenkin materiaalien laatu. Ulkopinta on tietenkin nahkaa, mutta mikä tärkeintä, myös sisäpinta on unelmapehmeää ja hengittävää nahkaa. Muotoillun sisäpohjan luvataan antavan hyvän tuen askeleille, joten sen luulisi pitävän ensiaskelkenkämietteeni tyytyväisen hiljaisena.

Tästä Minimen saamasta Fjäril-kenkämallista on saatavilla koot 19–24. Koot ovat reiluja, sillä vaikka mittasin sentilleen Minimen jalan ja vertasin niitä nettisivuilla olevaan kokotaulukkoon, kengät ovat vähän turhan isot. Parempi tietty niin kuin liian pienet.
Joka tilanteen kengät nämä eivät lopulta kuitenkaan ole. Ne eivät sovellu rymyämiseen, sillä rasvauksesta huolimatta konttiminen, potkiminen ja kiipeily näkyvät tietenkin etenkin kenkien kärjissä. Vaikka vaatteet ja kengät ovatkin mielestäni tehty käytettäviksi, nämä taitavat jäädä edustuskengiksi, jotka kiskaistaan jalkaan vain kaupungille mennessä. Rymyämiseen toimivat näin kesällä paremmin kangastennarit, jotka voi huoletta heittää pesukoneeseen, jahka on ensi kopistellut edes suurimman osan muta- ja hiekkakuorrutuksesta pihalle.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe