Blogimatosta mutsiblogimattoon

25.5.13

Kun taannoin hankimme blogimatoksikin tituleeratun Ikean Stockholm Rand -maton mä olin riemuissani. Vihdoinkin me ollaan niin aikuisia, että meillä on ihan oikea villamatto! Ja jumantsuikka, vielä ihanan värinen ja näpsäkällä kuosilla. Valkoista, mustaa ja raitaa! Olin varma, että rakkautemme aikuismaton kanssa kestää ikuisesti. 

Mutta meitä ei ole taidettu tarkoittaa aikuisiksi. Sillä kissaperheessä tuo matto on kuin paholaisen itsensä kutoma. Villa imee itseensä kaiken moskan kilometrin säteeltä. Ja etenkin ne kissankarvat. Vaikka olisit juuri imuroinut, koti näyttää puolessa tunnissa taas likaiselta keskellä asuntoa olevan maton takia. Valkoinen raita täynnä Pekon mustia karvoja, mustat raidat kirjavanaan Alman karvoja. Ja sitten kaikki muu möhnä, jota lapsiperheessä lattialla ajelehtii.
Niin kaunis raitainen aikuismatto kuitenkin on, että siedimme sitä lähes kaksi vuotta. Välillä se imuroitiin kaksi kertaa päivässä. Jos oikein tarkalla tuulella oltiin, pikkutarkkaan maton imurointiin sai kulumaan helposti 10 minuuttia pelkkää suulaketta käyttäen. Yleensä imurointiväli venähti pariin päivään, ja koko sen ajan siivousaddikti minussa voivotteli, kuinka paskaista kotonamme onkaan. Vaikka ainut näkyvästi likainen alue kodissamme oli blogimaton kokoinen.

Kun näin Oi mutsi mutsin Elsan kauniin maton, tulin vihdoinkin järkiini. Maton kuvioissa on hyvä määrä graafisuutta ja veikeyttä, väritkin ovat kohdillaan. Ja mikä tärkeintä, matto on käytännöllinen. Sen pinnan nukka on lyhyttä, joten se ei ime itseensä tolkuttomasti nöftää ja on helppo pitää siistinä. Niinpä hankittiinkin blogimaton tilalle mutsiblogimatto, Ikean Lappljung Ruta. Mieluummin sitä toki tallaisi ja lapsensa kanssa leikkisi villamatolla kuin keinokuituisella muovimatolla, mutta maton ensimmäinen imurointi sai aikaan spontaanin riemuhyppelyn – niin vaivatonta ja sukkelaa entiseen verrattuna!
Mä haaveilen, että vielä joku päivä saan käyttöön sen ullakolle jemmatun villaisen aikuismaton. Mutta järjellä ajateltuna sitä päivää ei tule. Meillä tulee varmasti aina asumaan karvaisia kavereita. Mahdollisella työhuoneella moinen ei taas ole kätevä, kun tiloissa liikutaan osittain myös ulkokengillä. Onkin aika luopua tuosta aikuiselämämme kulmakivestä, Ikean kudotusta Stockholm Rand -villamatosta.

Jos siis joku teistä on niin hullu, että vielä näiden mun maalaamien kauhukuvienkin jälkeen on valmis kestämään maton kauneuden edellyttämät huoltotoimenpiteet liian monta kertaa viikossa, ostotarjousta voi laittaa alle. Maton hinta Ikeassa on 129 euroa ja toivoisin saavani siitä ainakin 50 euroa, miksipä ei enemmänkin, jos tarjoajia löytyy. Maton koko on 170 x 240 senttiä ja se näkyy esimerkiksi tässä postauksessa lattiallamme. Postittamaan tai roudaamaan en ala, joten vain nouto Hertsikasta.

Lue myös nämä

26 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Hullut :D Viiskymppiä hyvä hinta? Jos ei tule korkeampia tarjouksia, sotkunimijämatto tulee teille!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jess, hyvä! Me ollaan elelty ilman mattoa koska en oo jaksanut alkaa metsästämään, joten tää tuli kuin tilauksesta! Kiitos :) Voitais tulla joku ilta ens viikolla noutamaan. Sovitaan vaikka huomenna sopiva päivä?

      Poista
    2. Joo! Jos ei nyt joku tarjoa mieljoonia sitä ennen :D

      Poista
  3. Nyt on pakko kommentoida, että minusta kunnon villamatto on parhautta. Paranee vaan vanhetessaan ja puhdistaa itse itsensä (no toki pitää imuroida, tuulettaa ja harjata) ja näyttää aina hyvältä. Tosin satasella tai kahdella ei sellaista saa. Että jos villamatto ei näytä hyvältä, vika ei ole siinä, että matto on villaa, vaan villa/työ ei ole laadukasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että luonnonmateriaalit ovat parhautta, etenkin juuri villa. Ja että laadusta täytyy suurimmassa osassa tapauksista maksaa paljon. Mutta en usko, että jos ostaisin valkomustaraidallisen villamaton, jossa hinnassa olisi nolla tai kaksi ikealaiseen verrattuna, saisin kissankestävän maton. Villaan irtonöftä tarttuu helpommin, etenkin kun värit ovat mitä ovat, vaikka varsinainen lian kanssa villa itsessään auttaa siivoushommissa.

      Voi kun saisi räsymattoja "kirjokudottuna", sitten meidän kaikki matot olisivat puuvillaräsyistä!

      Poista
  4. Meillä ei oo ollut mattoja kauheesti kakkapeppukoiriemme takia. Nyt oon kuitenkin alkanut pikkuhiljaa raahaamaan matto kerrallaan niitä kotiin, ja ehdinkin jo kelailemaan tuota "blogimattoa" seuraavaksi raahattavaksi. Luin tämän lisäksi, jostain muustakin blogista, että matto on hankala puhdistettava. Ei siis tuu muuttamaan meille! :) Pitää yrittää miettiä just joku tollainen helpostipuhdistettava, jotta sen viitsii tänne vauva-/koiramestaan tuoda. Onko tuo kyseinen matto sellainen, että sitä voi pestä? Meillä on ollut pari Ikean mattoa, ja niissä on ollut ehdoton nou nou vesipesuille. Vaikkakin tällä hetkellä eteisessä möllöttelevä ikeamatto on myös niitä nounoumattoja, mutta oon mä silti siitä pelkällä vedellä pesassut mitä milloinkin, eikä se ole miksikään mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on myös pesulapesumatto. Mutta meillä on kans aikaisemmassa kodissa ollut vastaavanlainen, joka myytiin pois, kun ei muodoltaan seuraavaan kotiin istunut. Ja sitä myös pestiin ihan ronskisti vedellä, eikä miksikään mennyt. Saman kohtalon aion antaa tälle.

      Poista
  5. Ostakaa laadukas villamatto (ei lähelläkään Ikeaa). Siinä on parhautta ja kestää lemmikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti tästä postauksessa kirjoittaa, mutta jätin pois, ettei olisi mennyt ihan rönsyiseksi. Mä uskon kans luonnonkuituihin ja siihen, että monesti laadusta pitää maksaa enemmän. En kuitenkaan olisi valmis teilaamaan jokaisen halpaketjun jokaista halpatuotetta huonoksi. Mä olen esimerkiksi ostanut todella kauniina ja vuosien tehokäytössä hyvänä pysyneen kashmir-villapaidan Zarasta reilulla satasella.

      Jos räsymatoista vain saisi muitakin variaatioita kuin raitaa, meillä olisi kaikki matot räsyä. Ne ovat kauniita, kotoisia ja helposti huolettavia ja puhdistettavia. Toki olen kiinnostunut kuulemaan, minkälainen villamatto teillä on ja mistä olette sen hankkineet. Silti luulen vahvasti, että villamatot eivät vain sovi meidän kissa/lapsi/siivousintoilijaperheelle, olisi niiden perässä ikealaisiin verrattuna sitten nolla tai kaksi.

      Poista
  6. Aivan ihana matto! Meilläkin on karvaongelma seitsemän kissan kanssa, joten matot pitää miettiä hyvin tarkkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kissat tuovat vähän lisäpohdintaa kaikkiin kodin hankintoihin :D

      Poista
  7. Tarttuisiko kudottuun puuvillamattoon karvat pahasti? Sellaisia mattoja näyttää olevan muunkinlaisina kuin raidallisina näin nopean nettiselauksen perusteella. Meillä ei ole lemmikkieläimiä, mutta sellaiset matot ovat kestäneet pesusta toiseen vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tartu juuri lainkaan! Ja vaikka tarttuu, siitä ne on helppo puristaa ja imuroida pois. Mutta taidan olla ihan urpo, kun en ole moisia nähnyt muunlaisina kuin raidallisina, enkä nytkään nopeasti kuvahaulla löytänyt mitään.

      Poista
    2. Vai onko esimerkiksi tää sellainen? Ainakin on kiva matto, mutta tuonkin pinta ihan vain näköfiiliksellä tuntuu liian karhealta, eli kissankarvoja imevältä materiaalilta.

      Poista
    3. Voi kyllä niitä räsymattoja saa muutenkin kuin raidallisina! Oma äitini kutoo kangaspuilla mitä villeimpiä kuvioita, koska on kyllästynyt paukuttamaan pelkkiä raitoja ja kaipaa haastetta käsityöharrastukseensa. Harmi vain, että jälkikasvunsa silmää miellyttäisivät eniten juurikin ne perinteiset raitamatot, joita äiti puolestaan ei oikein enää jaksaisi toteuttaa. Pitänee alkaa opettelemaan itse kangaspuilla kutomista.

      Poista
    4. Ja sitten löyty tällänen http://www.ellos.fi/ellos-home/matto-140x200-cm/378504 mut taitaa olla vähän pienempi ku mitä haluaisit...

      Poista
  8. Jokohan matosta on kaupat sovittu? Tarjoan 70€ jos on vielä myynnissä. -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo ehdin sähköpostiisi vastata, valitettavasti ehdin jo sopia kaupat.

      Poista
  9. Meidän kahden kissan perheessä on talvisin olkkarissa tällainen villamatto: http://www.carpetvista.fi/matot/Handloom/matosta_182185-Handloom_-_Light_Blue.html.
    Matto on tosi hyvälaatuinen ja niin paksua ja korkeaa nukkaa, ettei ainakaan sinisessä näy kissankarvat ollenkaan. Matto ei siis vaadi päivittäistä imurointia. Loimi on vahva ja ei murene, ja matto kestää kissan kynsimisen yllättävän hyvin. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin erinomainen! Kesäisin meilläkin on villamaton tilalla ihana perinteinen räsymatto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän näyttää tuo lähikuva matosta pelottavalta kissaperheellisen silmin, mutta uskon sua, että on helppo pitää puhtaana :DDD Ja on muuten kyllä edukas villamatto!

      Poista
  10. Sivuhuomio: tuo Ikean nykyinen Stockholm-matto ei ole enää Rand. Se on samanoloinen, mutta jotain siinä oli erilaista, kun hypistelin yks päivä Ikeassa. Ja siksi lienee Rand tippunut pois. Olisko ollut jopa "tiukemmin kudotun" oloinen kuin tuo kahvitahralla varustettuna keittiössäni köllöttelevä Rand.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä ihmettelinkin, miksi nettikaupassa ei ollut loppupäätettä. Toi meidän on kuitenkin just se Rand. Tai onneksi ei oo enää kauaa meidän, huh.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe