Juoksuärsytys ja pelastava pupu

9.5.13

Mutsien kympin toinen juoksukoulu on ohi. Se oli se viimeinen ennen parin viikon päästä kiskaistavaa Naistenkymppiä. Koulunpenkille päätyminen lenkkarit jalassa on tainnut saada aikaan taantumisen yläasteikäiseksi, sillä koko kouluaine, juoksu, lähinnä ärsyttää. 

Juoksulenkkini tältä keväältä voi edelleen laskea kahden käden sormin. Mä olen sen verran hienopieru, että vedän juoksupopot jalkaan vasta, kun tiet ovat sulana ja kuivia. Ja lenkkini hölkkäilen menemään mielellään vain näteissä maisemissa metsässä, merenrannassa ja pellonreunoilla. Täällä Herttoniemen ikijääalueilla oli todistettavasti vielä paikoin hiihtokelpoiset ladut 22. huhtikuuta. Sen toteamisessa kengät kastuivat loskassa, jalkaan tuli rakko ja vitutus koko hommaa kohtaan kasvoi. Olin varma, että en ehdi aloittaa koko treenikautta ennen Naistenkymppiä.
Ja kun nyt en enää voi syyttää luonnonvoimia maratoonariurani pilaamisesta, syytän räkäkulkutauteja, deadlinesumia, salijumppien aikatauluja ja pyykkikonetta, joka ei ole itsekseen pessyt likaisina pyykkikorissa lojuvia juoksurintsikoitani. Eniten mua juoksussa taitaakin ärsyttää oma saamattomuuteni. Paikoin liialliseen perfektionismiin taipuvaisena mun on vaikea hyväksyä se, että mulla ei ole aikaa lähteä hommaan mukaan täysillä.

Sillä kyllähän sen kympin nyt aina juoksee vaikka hiihtomonot jalassa, rakot kantapäissä, tekemättömät työt kannustimena, suoraan jumpasta tulleena ja lätkänpelaajan munasuojuksilta haisevissa rintsikoissa. Mun kunto on ihan perusjees, joten jos mitään omituista ei ilmaannu, pystyn vetämään kymmenen kilometriä kevyesti hölkötellen ilman ongelmia.
Mutta kun pointti onkin se, että tahtoisin ottaa tästä mahdollisuudesta kaiken irti. Oppia ammattivalmentajan opein juoksemaan niin, että maaliviivan jälkeen ei tarvita hengitysmaskia tai hajusuolaa. Nyt juoksukoulusta jäi päällimmäisenä mieleen vain se, miten valmentaja kehtasi väittää hiihtoa palauttavaksi liikunnaksi. Jumankauta, mulle se on kyllä tehokasta ja monipuolista urheilua. Laji, joka vetää parissa tunnissa kaiken energian kropasta pois. Että jos se on löysäilyä, mikä sitten on hikirääkkiliikuntaa häh?

Onneksi meillä mutsien kymppiin osallistuvilla on oma suljettu Facebook-ryhmämme, jossa keskustellaan niin juoksuvarusteista, keskisykkeistä kuin puskakakkosistakin. Lenkkarit sujahtavat helpommin jalkaan, kun tietää muunkin porukan tekevän niin. Ryhmäpaine toimii kohdallani loistavasti.
Ryhmästä löytyi ehkä myös ratkaisu vaivakseni ilmestyneeseen juoksutiukkapipoisuuteen. Sillä vaikka tykkäänkin hifistelystä, juoksukoulun myötä homma on mennyt itselläni överiksi. Juoksen katse sykemittarissa ja stressaan. Onko keskisyke ok? Onko tämä tavoiteaikaani vastaava vauhti?

Ennen ehdin hölkötellessäni ihailla männyssä vilistäviä oravia, metsikköön ilmestyneitä valkovuokkoja ja meren ylle laskeutuvaa aurinkoa. Nyt muistan ehkä vain tien vieressä kasvavat puut, joiden tahdittamana teen intervallitreeniä. Siksi haluan muuttaa tapaani treenata takaisin nautinnollisemmaksi ja hauskemmaksi. Sen aioin saavuttaa miettimällä Paspartuu-blogin Doritin tapaan juostessani esimerkiksi pikkuautoja.
Dorit nimittäin käyttää lenkin pituutta ja muuta dataa mittavaa SportsTrackeria piirtämiseen. Eli ihminen on kuin kynä, joka juoksee maastossa luoden ohjelman kartalle kuvion. Kuten idean mutsin tapaan vaikkapa pikkuauton. Nerokasta! Seuraavalla lenkkikerralla mä aioin piirtää pupun.

Postauksen kuvistakin kiitän pikkuauto-Doritia.

Lue myös nämä

8 kommenttia

  1. Voi murunen, kyllä se siitä. Oliko tuo typerintä, mitä voi sanoa.. No mutta kun ei se oikeasti ole niin vakavaa, en mäkään ole hulluna treenannut -syytän myös järjetöntä stressiä ja sen jälkeistä flunssaa - mutta kyllä sen kympin vetää vaikka kylmiltään. Se on vasta alkua, kesällä voi sitten juosta kuivin jaloin ja nauttia lämpimistä hölkkäkeleistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yritän ottaa sulta oppia! Kesän kuivajalkaiset ja letkeät lenkin mielessä!

      Poista
  2. Puskakakkoset :D Minä oon yksinäinen lenkkeilijä enkä tiennyt että muutkin joutuvat näitä harrastamaan! Kiitos tästä, pelastit päiväni (vuoteni, vuosikymmeneni...)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku saattoi niistä jotain Fb-ryhmässä mainita.... :D

      Poista
  3. Toi piirtäminen on niin nerokata. Valokuvajilla on aina niin pirun hienoja visualisia ideoita, jotka ei ikinä tulisi itselleni edes mieleen. Että kiitos :D Juoksen huomenna sydämen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä! Mä en vielä ole piirtämisessä niin taitava, että se menisi siinä juoksun ohessa. Vaunulenkillä moinen saattaisi näin amatööriltä sujua paremmin.

      Poista
  4. Sydän on niin helppo! ja ennalta-arvattavat! Eli mun pitää nyt keksiä jotain muuta. Kaimalle tsemppiä, musta tuntuu että tää sama velloo vähän koko ryhmän pinnan alla right about now: on mennyt alkutuskan ja nyt kuherruskuukaudenkin yli ja rupee nyppii: pitääkö oikeesti edelleen juosta? Mun uus tavoite voiskin olla "kolme lenkkiä tänä vuonna vielä post 26.5.", koska veikkaan että siihen se jää. Kun ei ole enää pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä se sydänkin on yllättävän vaikea :D Mun alkutuska kesti kaks kuukautta ja kuherruskuukausi kolme lenkkiä. Jes.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe