Kerrostaloasukkaiden ulkolelukuljetin

12.5.13

Kun on kotoisin maalta, jossa polkupyörien avaimet ruostuvat käyttämättöminä lukkoihin kiinni ja jossa kotien ulko-ovet yritetään ehkä muistaa laittaa lukkoon öiksi, kerrostaloasukkina on toisinaan H. Moilasena. Vaikka nykyään napsautan fillarit lukkoon automaattisesti ja pyrin kurkkaamaan ovisilmästä ennen oven avaamista, välillä tunnen silti itseni niin maalaiseksi. Kuten esimerkiksi nyt, kun ulkoleikkikausi on päässyt kunnolla alkuun. 

Omassa lapsuudessani mentiin ulos, leikittiin pihalla olevilla leluilla tai ilman ja mentiin illalla takaisin sisälle. Mutta kerrostaloasukkina pihalle mennessään ne mahdolliset lelut pitää raahata mestoille mukanaan ja viedä lähtiessään pois. Mä kun en ainakaan mitään hiekkalapiota arvokkaampaa ulos ilman lukkoja jättäisi. Toki leikkipuistoissa on omat yhteiset lelunsa, mutta monesti retki suuntautuu jonnekin muualle, ja tuolloin mukaan olisi kiva napata lapselle muutama lelu.

Tarvelistalle ilmestyi siis ulkolelukuljetin. Yritin kevään ajan etsiä sellaista kirpputoreilta, mutta sopivaa ei löytynyt. Vanhat korit eivät oikein soveltuneet, sillä niitä ei saa tungettua rattaiden kyytiin eikä niistä saa niin helposti putsattua pois kuraa ja hiekkaa. Muovipussimutsiksikaan musta ei ole.
Ratkaisun probleemaan tarjosi lopulta ruotsalaisihme Ikea, jonka punottu jättikassi yhdistää korin ja muovipussin. Korikassin hinta oli alennuksessa vajaat 4 euroa. Se on punottu kovista ja kestävistä muovinauhoista, joten kassin voi huuhtaista suihkun alla puhtaaksi. Materiaalin ansiosta se on taipuisa, joten se kulkee kätevästi mukana ja painaa vähän. Lisäksi se on niin nätti ja pirteä ilmestys, että sitä ei tarvitse jemmata kotona kaappiin, vaan se saa toimia ulkolelusäilyttimenä ihan kodin paraatipaikalla.

Kokonsa puolesta sinne mahtuu myös kuravaatteet ja kumisaappaat tai toivottavasti tänä kesänä sadekamoja useammin piknikviltti, krokettipeli ja vähän evästä. Uskoisin sen palvelevan hyvin myös rantakassina, joka ei säikähdä märkiä pyyhkeitä tai jäätelöstä tahmaisia käsiä. Me ollaan valmiina leikkisään kesään!

Lue myös nämä

17 kommenttia

  1. Samanlaiselle ois meilläkin tarvetta! Me asutaan kanssa kerrostalossa ja ulkoleluja kuljetellaan vähän milloin missäkin, useimmiten vaunujen alla tai jossain kangaspussissa. Muovinen ois tosi hyvä ja helppo, kokokin ois plussa. Pitää pitää silmät auki,jos vaikka täältäpäin löytyis vastaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangaspussissa meni meilläkin ennen, mutta tuo muovinen on vaan tässä tapauksessa niin paljon kätevämpi. Toivottavasti löytyy jotain vastaavaa! Jos Tigeria on lähellä, sielläkin muistelisin vastaavia nähneeni.

      Poista
  2. Kaupungissa asumisen turvallisuudesta puheen ollen:
    Varmaan herään todella virkeänä äitienpäivään:
    Mies lähti tänään iltamyöhään viemään koiraa ulos pelattuaan pidempään ja tuli takaisin kahden poliisin kanssa. Pari isompaa korstoa oli ollut varastamassa pyöriä talomme edestä ja mies ei taas ajatellut ja meni puuttumaan asiaan kyselemällä, mitä tyypit puuhaavat. Juuri ja juuri pääsi irti ja juoksemaan karkuun, kun olivat saman tien kurkussa kiinni. Aikamoinen määrä taloyhtiön asukkaiden pyöriä lähti ja mies on ihan mustelmilla. Plus meidän kotiavaimet on niillä. Pääsin sitten yön ratoksi desifioimaan naarmuja ja pesemään vaatteita. Spreijasivat miehen vaatteetkin.
    Nyt selailen blogeja hermoja rauhoittaakseni.

    Olen meinannut ostaa tuon korikassin jo kolmella viimeisellä Ikean reissulla, mutten ole keksinyt, mihin sitä käyttää, mutta nyt sain tekosyyn sen ostamiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, voi jösses! Mä olen kans just se, joka menee tilanteisiin ajattelematta yhtään, että siinä voi sattua jotain. Ihan ihme, että mitään ei ole vielä käynyt. Mutta siis mitähä, mukiloivat ja vielä spreijasivatkin - mitä helvettiä?!!?

      Noita korikasseja myydään vissiin päätarkoituksena pyykkikasseiksi, mutta mä kyllä aioin kulkea pyykkikassi kainalossa reteesti kylillä.

      Poista
    2. Kuristivat niin että meinasi taju lähteä ja jahtasivat sitten pitkän pätkän, kun mies sai rimpuiltua irti.
      Komeassa kunnossa on kaula tällä hetkellä.

      Se tässä eniten harmittaa että tekijöitä tuskin saadaan kiinni. Ja ne veivät muiden pyörien ohella miehen pyörän ja meidän kotiavaimet. Yöllistä herätystä odotellessa, kun tulevat hakemaan loputkin tavarat. (Tai sitä kun hakkaavat jonkun puolustuskyvyttömämmän sivullisen hengiltä.)

      Ai miten niin Itä-Helsinki on ghetto? Kerava on ghetto. ;)

      Poista
    3. No jo on älytöntä ja sairasta touhua, huhhuh!

      Poista
  3. Katsoin kuvia, että onpa hieno tutunnäköinen kassi. IKEASsahan sen plen nähnyt monesti. Olen itse myös pohtinut ulkokamojen kuljetusta, vaikka kotipihamme hiekkalaatikolle voi jättää leluja. Meidän kerrostaloalähiö taitaa olla aikamoinen lintukoto. Meillä on jopa iso puinen säilytyslaatikko pihalla leluja varten, ilman lukkoa :)
    Leluja tarvitaan kuitenkin mukaan jos lähdemme kotipihalta pois. Olisikohan kasseja vielä ensi viikolla jäljellä, toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa kyllä kivalta lähiöltä. Meillä ei edes ole omaa hiekkalaatikkoa, johon leluja jättää. Mutta vaikka olisi, useimmiten sitä varmasti tulisi kuitenkin lähdettyä johonkin muualle, joten kassi on hyvä. Ja sen lisäksi että se on kuljetin, se on myös säilytin. Ei tarvi pohtia, mihin niitä hiekkaisia leluja sisällä laittaa, kun oleilevat samaisessa kassissa.

      Poista
  4. Ompa kätevä, kun leluista tulevat hiekat saa huuhtaistua nopsaa tuosta kassista.

    Joo, vei aikansa oppia lukitsemaan asioita kaupungissa. Nyt se tulee niin selkärangasta, että ukot kotikylän kauppani edessä naureskelevat, kun lukitsen auton ovet. Sellainen ei siellä ole tapana, yleensä avaimet vielä jätetään virtalukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo! Tuttu fiilis kyläkaupan edessä :D

      Poista
  5. Kiitos vinkistä :) Juuri tuollaista ollaan etsitty. Meillä on hiekkalelut tällä hetkellä tungettuna lasten siniseen Ikea-kassiin, joka on kyllä muuten loistava mutta liian pieni kahden lapsen leluille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon kyllä mahtuu pientä sälää yllättävän paljon. Ja kun hiekkalelut ovat yleensä keveitä, ei lastista tule täyteen pakattunakaan liian painava.

      Poista
  6. Hmmm, kyllähän talojen pihojen hiekkalaatikoissa on yhteisinä kaikki lelut. Tietysti sitten kun menee leluttomaan puistoon tai aukioloajan ulkopuolella leikkipuistoon niin täytyy kuskata omat mukaan - mutta maalla ei varmaan sitten ole niitä puistojakaan mihin mennä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä ei ole hiekkalaatikkoa kerrostalon pihassa. Ja vaikka olisi ja kun retket suuntautuvat leikkipuistoja useammin esimerkiksi puistopiknikille, maauimalaan, rannalle tai lähimetsään, on niissä muiden aktiviteettien lisäksi kiva olla mukana myös joitakin leluja. Ja ei, maalla ei välttämättä ole puistoja, joihin mennä - mä en lapsuudessa käynyt leikkipuistoissa kuin ulkomailla!

      Poista
  7. Kaupungissa asumisessa itseäni ahdisti eniten juuri tuo kaiken lukitseminen. Onneksi nyt onnellisesti takaisin maalla - ne auton avaimet voi jättää virtalukkoon ja kodin ovet auki yötä-päivää. Ah, miten vapauttavaa. Ja kyllä maallakin yleensä jonkinlaisia leikkipuistoja on (yksi per paikkakunta), mutta ei niissä siis mitään ohjattua toimintaa tms. ole, mutta ehkä joku liukumäki, keinu ja hiekkalaatikko saattaa löytyä. Pärjäämme niillä :D Ja kassikin on hieno ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juu, maalla asumisessa on puolensa. Mä taidan kuitenkin olla niin kaupunkilainen, että vaikka maalla on kiva käydä, vielä kivempi on palata takaisin kotiin kaupunkiin.

      Ja juu, toki maalla leikkipuistoja on. Mutta mun lapsuudenkodissa se oli niin kaukana, että puistoon olisi pitänyt lähteä autolla. Eipä sinne siis ollut mitään järkeä lähteä, kun ympäriltä löytyi leikkiä ja puistoa ilmankin.

      Poista
  8. Mä olen yrittänyt keksiä tekosyitä hankkia hiekkaleluja, mut ku ei tarvita niin ei tarvita. Ehkä jossain vaiheessa kun nyt jo hiekkalaatikkoiästä varttuneiden lasten lelut alkaa olla säpäleinä on sitten reilua hankkia jotain tilalle. Nyt niitä on kukkurallinen tuolla säilytyslaatikossa ja jopa neljä Plaston mopoa on parkkeerattu hiekkiksen reunalle ;) Asukaspuistoon tietty jos osutaan kiinnioloaikana niin lelut on lukkojen takana, mut silloin usein jollain muulla on mukana leluja joita lainata... Ai miten niin siivellä matkustajia? :D

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe