Lapsen eläytymisopissa

26.6.13

Meillä asuu mimiikka-näytelmätaiteen tuleva supernimi. Sen verran hyvin liioittelevat eleet ja ilmeet ovat hallussa. Ovat olleet jo ennen kuin minityyppi osasi kääntyä kyljelleen tai tajusi löytäneensä omat varpaansa.

Kun hän vauvana haukotteli, se oli juuri sellainen Suomi-Filmi -elokuvista tuttu liioiteltu haukotus, jossa suu aukaistaan niin isolle kuin saadaan ja samalla huokaistaan kuuluvasti. Ja kun hän oli todella väsynyt, hän hieroi nyrkeillä silmiään, kuten mykkäfilmeissä on tapana. Mä olin aina luullut, että moiset eleet elokuvissa tai lavalla ovat vain ylinäyttelemistä, mutta vielä mitä. Todellisuudessahan ne taitavatkin olla niitä aidoimpia ja primitiivisimpiä ihmiseleitä!

Kun vauva kehittyi, hänelle alkoi ilmestyä yhä uusia tapoja kertoa ilman puhetta, mikä on meininki. Niistä osa on saattanut saada inspiraationsa ympäröivästä maailmasta ja sen ihmisistä, mutta mä veikkaisin silti vahvemmaksi lähteeksi ihan selkärankaan koodattua tapaa olla ihminen.
Kun saippuakuplan nappaa ilmasta käteensä, se poksahtaa rikki. Lapsi reagoi siihen nostamalla kulmat ylös, loksauttamalla leuan auki ja ottamalla yhden hämmästyneen hengenvedon. Huoneessa ainoallekaan katsojalle ei jää selkeiden ilmeiden ansiosta epäselväksi, mikä fiilis päätähdellä on.

Jos lautasella on jotain kerrassaan herkullista, lapsi maiskuttaa kuuluvasti ja pitää tyytyväistä mmmmm-öninää. Kun hän silittää kissan pehmoista turkkia, silmät loistavat ja suu toistaa silitysten tahtiin pehmeästi mantraa aaaaai aaaaai aaaaaai. Kun jotain kivaa tapahtuu, hän nostaa kätensä taputukseen ennen kuin kukaan muu ehtii huudahtaa edes jes. Ja kun on kurjaa, kulmat mutristuvat, alahuuli vetäytyy tiukasti eteen ja pää painuu alas.

Parasta on lapsen ilo ja innostus. Se tarttuu. Kun hän on jostain täpinöissään, hän nytkyttää polviaan, viuhtoo käsillään ylös ja alas, ottaa muutaman iloaskeleen sivulta toiselle ja sen jälkeen säntäilee äidin ja isän välillä osoitellen suu innosta avoinna iloittelun aiheuttanutta. Nauraa kämmeniään polviin lyöden ja kiljahtelee innoissaan. Hän kertoo eleillään lähipiirilleen, miten pienetkin asiat voivat olla mahtavia. Kuten vaikka roskista tonkiva lokki.
Jossain vaiheessa nämä vahvat ja sydämestä sekä selkärangasta tulevat eleet, ilmeet ja reagoinnit latistuvat ja niistä hioutuvat särmät pois. Alamme käyttäytyä, kuten ympäristö olettaa. Emme juokse innoissamme joka paikkaan, kättelemme vaikka tekisi mieli halata, pidätämme pierua vaikka mahaan sattuu, nielaisemme haukotuksen kesken tylsän puheen ja sanomme ”ei se mitään” vaikka tekisi mieli itkeä.

Käytöstavat on oltava, mutta toivon voivani pitää lapseni mahdollisimman kauan tuossa lapsuuden häpeämättömyyden tilassa. Siinä kuplassa, jossa tunteensa voi näyttää, eikä niitä tarvitse jemmata sisuskaluja jäytämään. Ehkä siinä samalla lapseni suostuu mulle mentoriksi, jotta löytäisin taas tanssin syvimmän ilon. Minäkin haluan olla ihminen, joka aina kuullessaan hyvää (tai ylipäätään rytmillistä) musiikkia alkaa välittömästi tilanteesta riippumatta vatkata lannetta, notkua polvistaan ja aistia musiikin iloa niin voimakkaasti, että ihan tärisee.

Lue myös nämä

22 kommenttia

  1. Meidän lapsemme tärisee useimmiten raivosta. Tuo oman tahdon vaihe on aika kuumaa kamaa tällä hetkellä. Toki innostustakin ilmenee, mutta sitä ilmaistaan tamppaamalla paikallaan, puhisemalla ja virnistelemällä.
    Ässiä ilmekuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah totta, täristä raivosta! Mulla ilmenee tämä primitiivinen eleiden ja tunteiden myrsky välillä edelleenkin, kun yritän pitää raivon edes hitusen aikuismaisesti ja käytöstapoja noudattaen sisälläni. Eli terkkuja teidän minityypille – i feel you!

      Poista
  2. Lapset ovat kyllä parhaita!! ♥
    Kirjoittelin keväällä samantyyppisistä ajatuksista. Minäkin kaipailin itsessäni sellaisia juttuja, joita lapset taitavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat kyllä uskomattomia tapauksia - välillä pahassa, yleensä onneksi vain hyvässä. Kiva postaus sulla, voi kun pystyisi jokaiseen päivään, lumisateeseen ja ihmiseen suhtautua lapsen ilolla ja ennakkoluulottomuudella.

      Poista
    2. Kiitos! Voi jos tosiaan pystyisikin. Sitä mä työstän parhaani mukaan ja yritän muistuttaa itseäni ilosta niinäkin hetkinä kun se unohtuu.

      Poista
  3. Niin usein olen näitä miettinyt, sä vaan osasit pukea hyvin sanoiksi.

    Onneksi sinne lapsen kuplaan pääsee hiukan sisälle, kun lapsen "varjolla" voi alkaa sitä lannetta hytkyttää missä tilanteessa vaan, koska kukaan ei pidä mua ainakaan ihan niin hölmönä kuin jos alkaisin hytkyä ilman, että lapsi hytkyy. Jestas, miten mä osasin sanoa ton vaikeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihanaa, että voi hytkyä kun toinenkin hytkyy :D

      Poista
  4. Ihanan aitoja kuvia! :)
    Sain kuulla lapsena usein, että ei saa innostua liikaa... aika tyhmästi sanottu. Onneksi oon päässy siitä yli ja uskallan innostua! Ja sitä paitsi - nyt saa ihan "luvan kanssa" innostua liukumäestä ja keinuista kun on tuo lapsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni asia, etenkin einuminen, on aina yhtä siistiä - oli sitten lapsi tai aikuinen!

      Poista
  5. Ihania ilmeitä :)

    Mä olen melkein jopa vähän kade meidän pikkutyypille, kun se koko ajan vaan hymyilee ja kikattelee. Ihan parasta on kontata äitiä nauraen karkuun ja välillä aina vilkaista taakse katsomaan tuleeko se äiti vielä perässä. Ja rynnätä sitten entistä kovempaan vauhtiin. Kunpa itsekin muistaisi ottaa elämän noin rennosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ne on otettu jo useita kuukausia sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa niiden innoittaman postauksen.

      Lapsen ilo on ihanin asia maailmassa. Mitä sitä onkaan valmis tekemään, että saa toisen kikattamaan!

      Poista
  6. kiitos, ihanasti puettu taas tämäkin ajatus sanoiksi! <3
    -miuku

    VastaaPoista
  7. Ihana ihana ihana teksti! Kiitos, että kirjoitat. -Taija-

    VastaaPoista
  8. Kiva teksti ja ihania kuvia! Ja tosi tuttua molempien meidän skidien kanssa. Mäkin haluaisin heidän säilyttävän jotain tästä ihanasta tunteenilmaisun aitoudesta (ja raakuudesta), vaikka ikää tuleekin koko ajan lisää mittariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti lapsi ei koskaan ala lukita tunteitaan ja kerätä niitä möykyksi sisälleen.

      Poista
  9. Oi kuinka ihana ja osuva kirjoitus! Totta kyllä tuosta lopusta joka sana. Ei se ole aina niin päin että me aikuiset opetetaan noita muksuja, vaan kyllä niilläkin on aika paljon opetettavaa meille.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe