Äidin pikkuapina

29.7.13

Kirjojen lukeminen on jäänyt sivuseikaksi kirjojen katselun ollessa Minimestä kivempaa. Sivuilla olevia kuvia tutkitaan ja tulkitaan yhdessä pienintä yksityiskohtaa myöten. Hauskinta on, kun lukukaveri sanoo sanoja ja lapsi löytää ne joskus pitkänkin tuumailun ja etsimisen jälkeen kuvasta. Välillä uusien kirjojen kanssa hämmästyn, miten monia asioita Minime jo tunnistaakaan.

Löysin tovi sitten kirjakorin perälle unohtuneen eläinkirjan, jonka saimme Thaimassa jonkun pesuainepullon kylkiäisenä. Tutkimme kirjaa yhdessä, ja monet eksoottiset eläimet olivat Minimelle jo muista kirjoista tuttuja. Sitten tuli sivu, jossa on kuva apinasta. Kun kysyin, missä kirjan kuvassa on apina, Minime osoitti itseään. Kysyin uudestaan, mutta hän oli edelleen vahvasti sitä mieltä, että tässähän minä. Sama toistui kun seuraavalla kerralla tutkimme samaista kirjaa. Sitten käsitän.

Oli aika, ei niin kovin kauan sitten, kun Minime roikkui minussa kiinni kynsin ja hampain. Koko ajan. Ihan koko ajan. Sylissä, kädessä, jalassa, paidan helmassa, hiuksissa, koruissa – kunhan sai olla kiinni minussa. Jos mulla olisi jaloissa orangin karvoitus, hän olisi kulkenut mukana kätevästi jalkakarvoihini tarrautuneena. Niinpä kutsuinkin häntä tuolloin – turhautuneena mutta kaikella rakkaudella –pieneksi apinaksi.

Joten eihän tuo kirjan hörökorvainen ruskea otus tietenkään ole apina. Minimehän se apina on. Äidin rakas pikkuapina.

Lue myös nämä

7 kommenttia

  1. hahaa kun kuulostaa tutulle! Oma poikaseni roikkuu myös minussa, kantaessani häntä tuossa sivulla...lonkalla/lanteilla niin kai voi sanoa, niin hän tarraa itsensä kiinni minuun käsillään ja myös jaloillaan! :) Minun pieni little bit monkeyboy <3
    Ihanaa kun muillakin semmoisia apinamurusia on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta sylissä ollessaan nuo pikkuapinat tosiaan tarrautuvat kiinni kuin ehdat apinat. Varpaatkin kipristyvät pitääkseen kiinni. Joissakin asioissa ei olla tultu kovin erilaisiksi kaukaisista esi-isistämme hihi!

      Poista
  2. Minä sanon myös omaa tyttöäni pikku apinaksi! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on paljaspyllypaviaani! :D

    VastaaPoista
  4. Ihana :) Me opetettiin esikoiselle aikoinaan, mitä kaikki eläimet sanoo. Elefanteilla, kirahveilla, apinoilla ja muilla oli kaikilla omat saundinsa, jotka oli helppo tuottaa ilman sanoja. Oli tosi suloista, kun vähän yli vuoden ikäinen esitti melkoisen äänikimaran, kun kysyi putkeen, mitä mikäkin eläin sanoo. Kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin tarttuu lapselle kauniit hellittelynimet!
    Meidän lapset aikoinaan pitivät kovasti erilaisista luukkukirjoista, joista sai avattua sivuja ja ovia jne. aina jotain uutta katsottavaa. Myös Richard Scarryn kirjoissa oli taikaa. Paljon tavaraa joka sivulla tutkittavaksi. Kotimaisista Mauri Kunnas pääsee lähelle tuota kuvituksen runsautta, josta on kiva löytää kaikkia uusia juttuja.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe