Päivä lastenhoitajien silmin

5.7.13

Meidän makkari on ollut nyt reilun viikon yhtä suurta siskonpetiä. Kirjaimellisesti. Meidän kanssa nukkuu minun pikkusiskoni Susanna ja miehen pikkusisko Salla, jotka tulivat jeesimään lastenhoidossa. Tai pelastamaan pälkähästä olisi ehkä oikeampi ilmaus. Mun duuni alkoi maanantaina, mies on viettämässä ansaittua miesten lomaviikkoa lapissa kalastaen ja päiväkoti alkaa vasta ensi kuussa. Onneksemme siskomme saivat lomaa muista hommistaan ja ottivat vastaan tarjoamamme lyhyet au pair -pestit.

Viikko on mennyt ihan törkeän hyvin. Mun siskoni ehti olla mukana arjessamme monta päivää ennen lapinreissua ja mun duunia, joten ehti päästä rutiiniin sisään. Vaikka lomailimmekin Tallinnassa ja lojuimme rannalla, ehdittiin myös käydä notkumassa leikkipuistoissa ja leikkimässä lähimetsiköissä. Lapsikin ehti oirehtia vierastelunsa pois alta.
Niinpä mun perään ei ole jääty itkemään, vaikka lähtöhaleja antaessa lapsi on roikkunut mussa kiinni kuin pieni koala. Tänään minityyppi jäi jo iloisena vilkuttamaan ilman sydämen muljahtelua aiheuttavaa kitinää ja tarrautumista. Ekana päivänä ne olivat jo käyneet Korkeasaaressa, vaikka olin varma, etteivät uskalla noin nopeaan poistua Herttoniemeä pidemmälle. Toisena päivänä lapsi oli laitettu päikkäreiden ajaksi vaunuihin ja olivat kiertäneet keskustan kauppojen alennusmyyntejä beben koisiessa. Kolmantena päivänä olivat käyneet Sea Lifessa ja kun mä duunin jälkeen liityin mukaan meininkiin, olivat Linnanmäellä.

Kuusitoistavuotiaat au pairit itsekin sanovat olleensa ihmeissään, miten hyvin kaikki on mennyt. Koska mä tahdon tietää salaisuuden, jolla lapsen saa olemaan noin iloinen ja tyytyväinen, pyysin heitä kuvaamaan tämän päivän tapahtumat.
Kello 7–8 Lapsi herää seiskalta. Mä olen nostanut hänet aamuyöstä viereeni, mutta onnistuin ensimmäistä kertaa viikon aikana nousemaan herätyskellon soidessa 6.30 ilman, että lapsikin herää. Niinpä olen ehtinyt melkein hoitaa omat aamutoimeni, kun lapsi tepsuttelee kylppäriin. Hoidan lapsen aamutoimet, minkä jälkeen meikkaan loppuun ja juon kahvini lapsi sylissä istuen. Susanna alkaa sillä aikaa valmistaa aamupalaa; puuroa, hedelmiä, leipää ja kananmunia.

Mä lähden töihin puoli kahdeksalta halien ja pusujen jälkeen, kun toinen au paireista vielä koisii I love weekends -pussilakanaan kääriytyneenä. Susanna ja Minime syövät aamupalan rauhassa loppuun.
Kello 8–9 Salla herää kahdeksalta ja syö myös aamupalan. Susanna antaa Minimelle olohuoneen keinussa vauhtia ja lukee kirjoja.
Kello 9–11.30 Susanna lähtee Minimen kanssa lähipuistoon Sallan jäädessä siivoamaan aamupalan jälkiä, imuroimaan ja laittamaan lounasta. Ekassa puistossa lasketaan liukumäestä, rakennetaan hiekkakakkuja ja ollaan järkyttyneitä puistoon tulleiden päiväkotilasten käytöksestä. Käyvät vielä toisessakin puistossa ja kävelevät lähiympäristöä tutkien. Susanna kertoo huomanneensa, että lapsen kanssa olo ei olekaan niin raskasta, kun jaksaa vaan myös innostua hiekanmurusista ja kivistä. Fiksu likka.
Kello 10.30–11 Lounaaksi syödään tortilloja ja jälkkäriksi mustikoita.
Kello 11–21 Salla siivoaa keittiön ja Susanna rakentaa Minimen kanssa sillä aikaa maailman korkeimman palikkatornin. Lukevat yhdessä läjän kirjoja ja kiikkuvat keinutuolissa.

12–12.45 Menevät päiväunille. Muina päivinä uni on tullut kun on vain vienyt lapsen nukkumaan, mutta nyt Minime kieriskelee vieressä pitkät tovit ennen kuin nukahtaa. Susanna nukahtaa itse ja hätkähtäessään hereille uni on viimein tullut vieruskaverillekin.
12.45–15 Minime nukkuu päiväunia. Au pairit syövät lapsen unen kunniaksi jätskit. Salla datailee koneella ja katsoo padilta sarjoja. Susanna käy sillä aikaa kaupassa hakemassa eväät retkelle ja poikkeaa myös outletissa.
15–16 Minime herää. Syövät välipalaksi rahkaa ja herneitä. Tekevät lähtöä ulos ja järkyttyvät, miten paljon kantamukset lisääntyvät lapsen myötä.
16–17.30 Hurauttavat julkisilla Kumpulan maauimalaan. Ehtivät köllötellä, uida pari kertaa ja syödä eväät, kunnes mä liityn seuraan ja otan vahtivuoron.

Mä niin voisin rakentaa noille ihanille au paireille yksiön meidän makuuhuoneen nurkkaan, jotta voitaisiin nauttia tästä hoitokuvioluksuksesta (ja imuroidusta kodista) kauemmin!

Lue myös nämä

31 kommenttia

  1. Ihanaa että meihin nuoriin hoitajiin luotetaan hyvin. Itse aloitin ekan kerran lastenhoitohommat 13v. Kyllä oli kaupungilla mummoilla ihmettelemistä kun raahasin omankokoisia rattaita perässä. :D nyt onkin kokemusta kertynyt jo niin paljon että oikeen itseäkin ihmetyttää, kuinka paljon sitä lapsista oppii. Ja tulee tehtyä eriasioita. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen näitä meidän aupaireja 16 vuotta sitten hoitanut kumpaistakin. Etenkin tuota tummahiuksista siskoani. Kyllä oli mummoilla ihmettelemistä, kun kuljin kylillä kilo kajalia silmissä, housut hämähäkinseiteille revittynä, Metallica-paita päällä ja vaunuja lykäten :D

      Poista
    2. Haha voin kuvitella! Mulla oli niin päin, kun olen ikuinen babyface enkä silloin edes meikannut, näytin vielä 13v paljon nuoremmalta. :D

      Poista
  2. Kuulostaapa ideaalilta ratkaisulta!

    Voin vaan kuvitella, miten paljon 16-vuotiaista tosiaan on jo apua, kun miehen 11-vuotias pikkusisko on huimaksi avuksi meillä. 11-vuotiaassa on vaan se huono puoli, ettei ihan vielä uskalla kaksin jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kyllä iloinen, että kikkinen hoitotilanne ratkesi näin hienosti. Nyt aupairit ovat jo lähteneet koteihinsa ja meillä on kova ikävä.

      Poista
  3. Aivan liikuttavan ihana postaus! Noi teidän au pairithan vetää paremmin kuin minä omien lasteni kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä kans mietin, että ne oppi hadlaamaan homman muutamassa päivässä ja mä en osaa vieläkään!

      Poista
  4. Todella hauska aihe kirjoittaa! Hienoa, että läheltä löytyy noin hyvää lapsenhoitoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli ihanaa saada heistä apua. Vielä kun asuisivat 400 kilometriä lähempänä, niin voitaisiin pyytää heitä ilta-aupaireiksi tarvittaessa.

      Poista
  5. Ja heillä kaikilla oli niin mukavaa... Hyvä että tällainen hoitojärjestely löytyi!

    Kyllä minäkin jättäisin hyvillä mielin omalle 17-v veljelle tai miehen 16-v siskolle lapsen hoitoon. Kumpikin on nähnyt lastamme säännöllisesti jopa 1-3 krt viikossa, mikä tietysti helpottaa kun ei tarvitse edes totutteluaikaa. (Ja tiedän että homma onnistuu, kun olen itse aloittanut 15-vuotiaana muiden lasten hoitamisen MLL:n kautta.)

    PS. Jos värikkäät ja unisexit kuosit napaavat, blogissa olisi lauantaihin asti Villervallaa arvonnassa:
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/kesainen-villervalla-arvonta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltaisiin kyllä oltu pulassa ilman siskoja! Harmi, että asuvat niin kaukana. Heistä tuli parissa viikossa tosi tärkeitä Minimelle, joten onkin surullista, että nähdään heitä niin harvoin.

      Poista
  6. Nerokasta: 2 au pairia!!! Varmaan kaikille tosi hyvä juttu, että välillä yksi voi olla lapsen kanssa ja toinen häärätä ruoka- ja siivoushommia. Meillekin pari tuommoista supermimmiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supermimmejä juurikin! Kaksi oli hyvä ratkaisu, jotta kykenivät ottaa homman osittain myös loman kannalta.

      Poista
  7. Ihana postaus ja ihana mekko sulla tuo raidallinen! Ootko itse tehnyt vai saako moista valmiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään mekosta kovasti! Sellaisen varmasti tekisi aika helpostikin itse, mutta mä olen ostanut sen valmiina, Marimekolta. Ihan tuore ale-ostos, joten niitä saattaisi vielä löytyä myymälöistä.

      Poista
  8. Ihanat tädit Minimellä :D .....
    Ja landetätsyt näytää tykkäävän au pair tehtävästään :DD

    VastaaPoista
  9. tai sori, en tiä onko Salla "landelta", mut kuitenki.
    Minime nauttii,kun saa seurata nuorten tätien tekemisiä ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki me ollaan landelta, paitsi toi seurueen syntyperäinen itä-helsinkiläinen :D

      Poista
  10. Kuka/ketkä asustelee terraariossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä asustelee vanha rouva Dooris, leopardigekko.

      Poista
  11. Voi, mieki muistan ko olin 14-16v ''aupairina'' omalle tätitettävälle aikoinaan <3 Oli niin kivaa ja ne varhaislapsuudessa solmitut läheiset suhteet kantaa edelleen 10v myöhemmin :) Nyt oman lapsen kanssa on hieman erilaista, kun vastuu on 24/7, mutta ihanaa toki silti <3 Silloin tätinä sai vain tavallaan pelkät rusinat pullasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tädeistä tuli parissa viikossa Minimelle jo hurjan tärkeitä. Olisi ihanaa satojen kilometrien välimatkasta huolimatta kyetä näkemään enemmän, että se suhde pysyisi yllä. Ja juu, pyydettiin heitä molempia aupairhommiin, jotta voisivat vielä paremmin ottaa vain ne "pelkät rusinat pullasta".

      Poista
  12. Au parien lisäksi ihanalta näyttää sun elämä ja koti! Voisitko vilauttaa enemmänkin tämän tapaista! Tuo eka kuva on erityisen iiihana mutta myös muut kuvat ovat sööttejä :) Ja mikä mahtava vessan kaappi :) iso, ja peiliä täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin kivalta tämä elo maistuukin ja kotiakin rakastan, jotta mitäs tuohon sanoisi, kiitos kai! :D Koti on kyllä vilahdellut blogissa paljonkin. Syksyn tullen taas varmaan enemmän, kun elo ei ole niin vahvasti ulkoistettu auringon perässä pihalle.

      Poista
  13. Heippa!
    Multa on ehkä mennyt ohi jotain jos oot tehnyt uuden linjanvedon Minimen nimen julkisuuden suhteen kun kukaan muu ei oo mitään aiheesta kommentoinu, mutta ajattelin kuitenkin että parempi huomauttaa jos on vaan käynyt pieni vahinko niin ehdit vielä poistaa :) Eli heti tossa kolmannessa lauseessa päättelin että kyse olis Minimen nimestä kun en oo ennen kuullut!
    Aivan ihana nimi kyllä jos se se on, 12 vuotta sitten minä ja iskä rakastuttiin tohon nimeen ja saatiin se pikkusiskolle laitettua <3
    - Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos ihana! Tästä ehti jo yksi toinenkin ihana lukija lähtettää mailia. Pitäisi varmaan kirjoittaa lause uusiksi, sillä siinä ei siis lue Iiris-nimi isolla i-kirjaimella, vaan "palastamaan liristä" pienellä L-kirjaimella :DD Vaikka Iiris kovin kaunis nimi onkin!

      Poista
  14. Ai oho, sehän sen selittää :DD Mä niin ihmettelinki että kuinka muka kukaan muu ei oo huomannu sitä... Mutta varmaan just toi nimen läheisyys ittelle sai ymmärtämään ton lauseen noin :)

    VastaaPoista
  15. OMG miten kaunis raitamekko sun siskolla vikassa kuvassa!! Onko Marimekkoa vai ihan omin kätösin koneella surruteltu? T: Kade

    VastaaPoista
  16. Ei kun HAHAA sehän on bloggari itse vikassa kuvassa!! Olin satavarma, että se on sun sisko, kunnes selaisin postausta uudestaan ja näin mekon sulla aiemmissa kuvissa :D Onko kyseessä tämä vai joku muu? https://www.marimekko.fi/verkkokauppa/tuote/matikka-mekko-039248-111

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDDD jep, mullahan se päällä on! Ja joo, vaikka se olisi varmaan helppo surrautella itse, se on just toi Marimekon Matikka-mekko. Törkeen mukava päällä, ja kun sitä vähän korkeilla koroilla "ylentää", sitä kehtaa ainakin näin kesäaikaan käyttää myös toimistohommissa.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe