Syliin! Mennään!

23.7.13

Joukossamme on salakoodikielen taitaja ja salakuuntelija. Minime ei alkuinnostuksen jälkeen ole kummemmin viljellyt ensisanojaan; kissaa, äitiä ja isiä. Mutta sitä enemmän hän kyllä puhuu. Välillä hän puhua pälpättää niin antaumuksella, että en ehdi itse sanoa väliin mitään.

Harmillisesti mä en vain ymmärrä hölkösen pöläystä, mitä lapseni selittää. Puheen rytmi ja painotukset ovat kuin suomen kielestä, mutta lauseet ovat jostain hömpötipömpötimaasta. Voimme silti keskustella monet tovit, ja on ihanaa kuunnella hänen innostunutta puhettaan. Väliäkö sillä, että minä puhun iltapuurosta ja hän yksisarvisista.
Vaikka minä en ymmärrä hänen puhettaan, hän kyllä ymmärtää mun. Ajoittain jopa niin pelottavan hyvin, että tuntuu kuin kotiimme olisi soluttautunut salakuuntelija. Välillä pitääkin muistutella itselleen, että esimerkiksi tyttöjen lounailla nuorinkin osallistuja on jo osittain kärryillä, mistä puhutaan. Ja vaikka ei olisikaan, en tahdo hänen sanavarastoonsa ihan ensimmäisenä esimerkiksi jotakin sukupuolielimen nimitystä. Sutinointihommien vatvomiset, kaksimieliset läpät ja elämän syvimpien draamojen kertaamiset yritetään pitää puheenaiheissa minimissä tai ainakin lapsen korville sopivana.

Minimellä on etulyöntiasema. Hän ymmärtää, mutta minä en välillä ymmärrä, että hän ymmärtää. Häntä voi jo pyytää tekemään asioita ja kertoa esimerkiksi, mitä päivällisen jälkeen tehdään. Hän kuitenkin saattaa toimia puheistani huolimatta ihan toisella tavalla, mutta minä en voi tietää, tekeekö hän sen tahallaan vai siksi, ettei vaan vielä ymmärrä. Tyhmät sanat, kuten hampaidenpesu ja vaipanvaihto, hän jättää niin halutessaan ymmärtämättä.
Sen sijaan hän poimii ihmisten puheista sanoja, jotka ovat mieluisia. Esimerkiksi ruoka, jäätelö ja ulos ovat sellaisia sanoja, jotka saavat lapsen toimimaan välittömästi. Pyrkimään syöttötuoliin, vaanimaan pakastimella tai hakemaan kengät. Etenkin jälkimmäisen kanssa pitää jo vähän varoa, ettei sitä sano kuin vasta sitten, kun pihalle ollaan todella menossa. Muuten tyyppi hakee yöpaitaisillaan kuraiset kenkänsä sänkyymme, eikä voi uskoa, että ennen ulos lähtemistä pitäisi tehdä aamutoimet, syödä ja ylipäätään herätä.

Kaksi sanaa ovat Minimestä kuitenkin ylitse kaiken. Ne ovat niin ihania ja tärkeitä, että niitä hän myös aina toistelee hymyillen ja hartaudella ne kuullessaan. Syliin. Mennään. Nuo kaksi sanaa kertovat myös hyvin lapsen luonteesta. Hän on aina viihtynyt parhaiten, jos saa olla joko sylissä tai menossa. Mieluiten molemmissa yhtä aikaa.

Lue myös nämä

19 kommenttia

  1. Ihana huivipää! Kietaisitko ihan tavallisesta huivista samalla tavalla kuin aikuisellekin? Tosi tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään, että kovin hieno on! Tavallisesta huivista siis kiedoin pyykkärimuija-tyyliin, kuten itsellenikin huivia sitoessa.

      Poista
  2. Sinulla on edessä ihana aika, kun tyttö alkaa tutustua äidinkieleensä. Ne oivallukset ja ja kielen luova käyttö ovat mahtavia.
    Omalle pojalleni "keksi" oli se taikasana. Mikä hirvittävä huuto nousikaan kun keksiä ei ollutkaan tarjolla, vaan äiti oli vain ajatuksissaan puhunut ääneen "mitäs me tänään keksittäisiin?" Hän myös ihmetteli, voivatko tavarat olla myös "pitkin tytöin" siinä missä "pitkin poikin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha, pitkin tytöin, ihan loistavaa päättelykykyä! Ja hauskaa, miten nokkelasti bongasi keksi-sanaa puheen seasta! On tosiaankin ihanaa, kun pian tuon minityypin kanssa voi jo ihan oikeasti keskustella. Siitä tulee jännää!

      Poista
  3. Ihana kirjoitus! Meillä on jo vähän isommat lapset. Esim. Jäätelöstä on otettu käyttöön englannin kielinen nimi, mutta ei sekään enää toimi. Ovat jo oppineet, mitä ice cream tarkoittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin on jo edetty siihen, että välillä puhutaan englantia. Jos haluamme puhua ulos menemisestä, eikä kyseinen asia ole tapahtumassa sillä sekunnilla, vaihdamme puheen suosiolla englantiin.

      Poista
  4. Kannattaa myös huomioda, että vaikka hän ei nyt toista perässä kuulemaansa, voi hän tehdä sen myöhemmin. Itse kutsuin tyttöä aina tietyissä tilanteissa epäsäännöllisen säännöllisesti ennen vuoden ikää eräällä kaksisanaisella hellittelynimellä. Nyt eräänä päivänä yli puolivuotta myöhemmin, kun olin jo itse autuaasti unohtanut sanan, hän sanoi se yhtäkkiä. Mulla jäi ihan haavi auki, että mistä se nyt tuon muisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sen huomaa jo siitäkin, että hän tunnistaa esimerkiksi kirjan kuvista kysyttäessä asioita, jotka ovat puheessa esillä vain harvoin. Että saas nähdä, mitä sieltä vielä tulee vastaan. Aika paljon, mikäli meinaa jatkaa tuota taukoamatonta pälpätystä myös suomen kielellä.

      Poista
  5. on muuten välillä tosi rasittavaa, kun ei tiedä, johtuuko tottelemattomuus ymmärtämättömyydestä vai lapsen päätöksestä!

    Meillä taikasanat ovat suihku, ulos ja syliin. Hampaiden pesu on meillä kyllä mieleinen sanayhdistelmä, neiti jostain syystä tykkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä! Hampaiden harjaus ei onneksi ole enää täälläkään inhokkijuttu, mutta ei nyt niin mieleinenkään, että sen joka kerta vanhempien sanomana jaksaisi ymmärtää.

      Poista
  6. Hei kiitos aivan mahtavasta blogista! Täällä esikoistaan odottava kolmevitonen,joka jostain vahingossa bongasi synnytyskertomus-postauksesi, ja eksyi sen mukana blogiisi. Viettelen täällä ensimmäisiä kesäloma-äitiyslomapäiviä, ja on ollut superkivaa lukea juttujasi. Synnytyskertomuksestasi pääsi vähän kärryille, mitä siellä sairaalassa oikein ehkä tapahtuu. Söpö tyttö teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi, kiva että olet löytänyt tiesi tänne lähiöön! Nauti kesäloma-äitiyslomakombosta ja onnea sekä jaksamista synnytykseen!

      Poista
  7. nespresso-postauksesi yhteydessä ihmettelit, miksi sinua kommentoidaan kriittisesti kun olet vihdoin löytänyt mutsilandiasta oman paikkasi etkä enää angstaa niin paljoa. on mukavaa nähdä miten olet päässyt sinuiksi äitiyden ja äitielämän kanssa, mutta varmaan moni ikäänkuin on tottunut sinuun kriittisenä, ahdistuneena ja äitiyden ilmiöitä osin turhaankin suomivana postaajana. nyt kun olet ruvennut kaupallisemmaksi bloggariksi sinun on tietysti pakkokin olla ystävällisempi kommentoijille, mutta maineesi ylimielisenä ja tuomitsevana kirjoittajana ei katoa aivan yhtä nopeasti kuin mitä varmaan toivoisit. kriittisillä kommentoijilla tuskin on pointtina kateus tai dumaaminen vaan enemmänkin se, että sinusta on jossain mielessä tullut juuri sellainen blogimamma joita olet kritisoinut. itse olen iloinen siitä, että olet ruvennut ystävällisemmäksi kommentoijille. joskus blogisi alkuaikoina annoit positiivisesti kommentoineille aika äksyä ja vihamielistä palautetta ja moni varmaan muistaa sinut "tinkimättömänä" kirjoittajana. hyvänä esimerkkinä on tämä leikkipuistoaihe, kirjoitit "ankeuttajaäideistä" jotka sijaitsevat lähinnä omassa mielessäsi ja muutenkin loit outoja viholliskuvia.
    on oikeasti ilahduttavaa nähdä ettet enää ole samalla tavalla oman äitiytesi tuottaman ristiriidan vallassa siinä määrin, että olet ilkeä muille. tavallaan on harmi, että ystävällisyytesi on "ostettua", koska saat nykyään materiaa näistä kirjotuksistasi.
    tsemppiä kuitenkin jatkoon, minime sopeutuu varmasti hyvin päiväkotiin ja, hehheh, nyt et ainakaan pääse olemaan ylimielinen lapsensa hoitoon laittaville äideille, kun oma lapsesi menee keskimääräistä nuorempana tarhaan. tsemppiä :-)
    -Marilla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivoisin, että kommentit pidettäisiin siihen liittyvän postauksen alla, jotta se ei irtoa alkuperäisestä tarinastaan ja saa hämmennyksiin lukijoita, jotka eivät tuota keskustelua ole seuranneet.

      Ylimielinen ja tuomitseva kirjoittaja. Nämä tuntemattomien ihmisien kuvaukset osaavat aina kerta toisensa jälkeen yllättää. Ja minkälainen blogimamma? Mutta no joo, lähdetään tuosta ihan alusta. Mä en siis ihmettele, miksi mulle kommentoidaan kriittisesti. Mutta sitä ihmettelen, miksi osa jengistä toivoisi mun palaavan alkuun, tuoreeksi mutsiksi, joka on ihan helvetin sekaisin ja hukassa mutsilandiassa. Että vain vitutus ja sekaisin olo on aitoa ja oikeaa.

      Mä tartun edelleen postauksissani asioihin, jotka mua vanhemmuudessa ihmetyttävät ja ehkä jopa vituttavat. Sanon mielipiteitä, jotka ovat joskus ristiriidassa vallitsevan mielipiteen kanssa. Myös vanhojen postuksien ajatukset allekirjoitan edelleen suurimmilta osin. Mä olen edelleen sitä mieltä, että vauvakino on hirvittävä kidutusnäytelmäkonsepti, johon vielä pitää maksaa sisälle ja että metroissa vanhuksille ja raskaana oleville tarkoitetuilla paikoilla maleksivat nuorukaiset saisi sitoa munistaan metron kattoon kiinni. Mutta jossain vaiheessa näistä uusia vitutuksen aiheita ei enää tule vastaan joka päivä. Ja kun ei viitsi samasta aiheesta valittaa joka kuukausi, on keskityttävä siihen, mikä sillä hetkellä on ajankohtaista ja hämmästyttävää. Tai ilahduttavaa, niin kuin onneksi nykyään useasti käy.

      Mä en tiedä, missä vaiheessa sinä näet tuon kriittisen rajan ylittyneen siinä, että olisin ryhtynyt kaupalliseksi bloggaajaksi. Se kun tuntuu monesti olevan se raja, jonka jälkeen tästä tuutista ei ole tullut kuin höpöhöpöä ja muuta paskaa. Ensimmäisen materiapostauksen mä ehdin kirjoittaa kahden kuukauden blogiuran jälkeen ja kolmen kuukauden jälkeen ruodittavana olis ensimmäinen blogin kautta saatu tuote. En siis näkisi itseni pyllistäneen kaupallisuuden suuntaan missään vaiheessa.
      En nyt ihan ymmärtänyt, mistä leikkipuistoaihe olis mielestäsi hyvä esimerkki? Sehän on siis kirjoitettu neljä kuukautta sitten, jolloin olen kommenttien perusteella ollut jo kaupallisuudelle menetetty tapaus. Kerron siinä omaa kasvutarinaani mutsina ja siitä, minkälaiseksi mutsiksi päätymistä pelkäsin. Ja koska kaiken voi ottaa henkilökohtaisena vittuiluna, toki senkin moni niin otti. Puistopakosta olen edelleen samaa mieltä; on järjetöntä väittää, että leikkipuistoissa päivittäin ravaaminen olisi ainut tie hyväksi mutsiksi ja lapsen onnellisuuteen. Ja edelleen olen myös varuillani niiden ankeuttajien kanssa – bloggaaminen on tehnyt tehtävänsä.

      Kuulostaa oudolta, että olisin antanut positiivisesti kommentoineille äksyä ja vihamielistä palautetta. Virtuaaliriitaa haastaviin kyllä vastasin blogin alkuaikoina kärkkäästi ja kynnet esillä. Nykyään kommentteja tulee niin paljon, ettei mulla edes olisi aikaa moiseen turhanpäiväiseen tappeluun. Onneksi tajusinkin pian, että enhän mä noin vastaisi kasvotusten, joten aloin pyrkiä rakentavaan kommentointiin, joka tarjoaisi jotain uutta myös kommenttien lukijoille, vaikka vastapuoli olisi ollut sitä mieltä, että olen joka tapauksessa kusipää ja muutenkin ihan paska kirjoittaja. Mutta koska olen ihminen, edelleen välillä tekis mieli syödä joiltakin kommentoijilta pää.

      Ystävällisyyteni ei siis ole ostettua, opeteltua se osittain on. Tälläkin sivulla tällä hetkellä olevat postaukset olen kirjoittanut ihan ilman korvausta. Affibannerimainostulot ja silloin tällöin saamani sisältöyhteistyötulot vaikuttavat kyllä siihen, että mä voin antaa tällä blogille enemmän aikaani. Jos tämä olisi vain pikkuharratus, täältä löytyisi teille luettavaa luultavimmin vain muutamia kertoja kuukaudessa.

      Poista
  8. Mielettömän ihana kirjoitus! Juuri noinhan se puheen opettelu menee, olinkin jo unohtanut. Sulla on ihan paras blogi ikänä. Miten ihmeessä jaksat vielä työn ohessa kirjoittaa, itse olen töiden jälkeen täysin uupunut, vaikka lapset ovat jo isompia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten käsittämätöntä, miten monia asioita lapsen kehityksen varrelta unohtaa, vaikka luulisi, ettei niin vain voi käydä. Ja kiitos ihanasta palautteesta! Tällaisistä sitä energiaa kirjoittamiseen saa. Sillä toki välillä on päiviä, kun työpäivä painaa kropassa ja lapsen mentyä nukkumaan tekisi itsekin mieli kömpiä perässä. Onneksi kuitenkin harvoin joudun pakottaa itseäni kirjoittamaan, mutta välillä niinkin. Saan tästä kuitenkin pääsääntöisesti myös paljon energiaa, sillä nautin kirjoittamisesta. Ja koska pienen pieni osa tuloistani tulee blogista, annan itseni luvan antaa sille välillä aikaa myös silloin, kun sitä ei olisi. Nyt tietenkin myös valoisat illat pitävät virettä yllä, joten luultavasti talven pimeys tulee myös näkymään postausvauhdissa.

      Poista
  9. Meillä eletään kuopuksen kanssa samaa ihanaa vaihetta, sanoja tulee koko ajan lisää ja huomaa, että keskustelua seurataan hyvinkin tarkkaan. Meidän poitsulla on paljon sanoja, jotka eivät kuulosta vielä ihan siltä miltä pitäisi ja ai että mikä oivaltamisen riemu tulee äidille, kun tajuaa mitä toinen tarkoittaa.
    Esimerkiksi pontevasti syöttötuolissa seisomaan nousu kera kovaäänisen "AMMI" tarkottaa tietysti että valmis =) yhdet naurut saatiin koirakentällä, kun ensin oli pentukoirien ja muun rotuisten vuoro, Veikalle kaikki olivat "hauva"... kun ensimmäinen aikuinen rotikka tuli kentän portista sisään, Veikka hihkaisi suureen ääneen: "KOIJA"!

    Ja ihanaa huomata muukin matkiminen, mikä tähän vaiheseen kuuluu. Meillä esim. hörpitään "kaavia" äitin kupin pohjalta, kilisytetään lusikkaa ja nauretaan räkäisesti päälle. Ja toissailtana isovelji istui sohvalla, pikkuveli kirja kädessä sohvan vieressä ja "luki" kirjaa isommalleen! Suu vaan kävi, ja tuli sitä ihanaa höpöhöpö kieltä. Voinen kohta ulkoistaa iltasadut kokonaan....

    VastaaPoista
  10. Voikun mäkin osaisin kirjottaa noin!
    Meil ollaa nyt täl hetkel just tos vaihees. Poika on tasan 1v. Ihan oikeen kuulosii sanoi tulee koko aika mut ei se suomee ole :) mut silti on kiva keskustella vaikka puhutaakii varmaan ihan eri asioist :D

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe