Äidin valta ja voima

27.8.13

Postaus on toteutettu yhteistyössä Elisa Kirja -palvelun ja Suomen Blogimedian kanssa, eli bloggaaja saa postauksesta pätäkkää. Tässä tapauksessa myös lukulaite, eli Samsung Galaxy Tab Note 10,1, on saatu Elisalta.

Raskaana ollessani ahmin kahta asiaa, joihin mulla ei aikaisemmin ollut himoja: äklömakeita leivonnaisia ja kasvatusoppaita. Salamatkustajan pesäksi muuttunut keho vaati leivonnaisia ja yllättävästä raskaudesta pyörälle mennyt pää kasvatusoppaita. 

Leivoshimon tarkoitusperä jäi mysteeriksi ja pysyväksi olotilaksi kroppaani myös raskauden jälkeen. Kasvatusoppaita luin kyetäkseni sisäistämään uuden elämäntilanteen osaksi itseäni ja yrittäessäni ottaa tuntemattoman ja pelottavan tilanteen haltuun. Mutta niiden himo ei todellakaan jäänyt pysyväksi olotilaksi. En ensimmäisten vauvakuukausien jälkeen halunnut lukea mitään kasvatukseen liittyvää – tosin eipä Herttoniemen kirjaston hyllyissä olisi enää ollutkaan kovin montaa asiaa koskevaa opusta, jota en olisi jo lukenut.

Kasvatusopasmässäilyn jälkeinen ähky kesti yli vuoden. Tässä kuussa alkoi taas himottaa, ja luin työmatkojen aikana Äidin valta ja voima -kirjan, joka löytyi Elisa Kirjan Perhe ja kasvatus-kategorian alta. Mutta tämäpä kirja ei kerrokaan varsinaisesti kasvatuksesta vaan keskittyy äitiyteen. Ja se jos mikä on mielenkiintoinen aihe.
Kirjan kirjoittaja on psykoanalyytikko Elina Reenkola, joten kirjassa ei tyydytä käsittelemään vain äitiyden näkyviä muotoja, vaan mennään syvemmälle mutsien mieleen. Reenkola kaivaa esiin asioita, joita äidit eivät ehkä itsekään tiedosta, mutta jotka vaikuttavat heidän äitiyteensä ja sitä kautta heidän lapsiinsa. Reenkolan mukaan yleensä nämä tiedostamattomatkin asiat juontavat lapsuuteen ja etenkin äitiin, joka on ensimmäinen vallankäyttäjä ihmisen elämässä.

Kirja laittoi mut miettimään oman äitiyteni lisäksi myös asioita, joita en ole tiedostanut edes olevaksi, kuten kohtukateus. Mulle ei ole aikaisemmin edes tullut mieleen, että sitäkin voisi kadehtia. Että lapsi kadehtii sitä äidiltään ja vanhat naiset hedelmällisessä iässä olevilta naisilta. Ja että erityisen kateellista porukkaa löytyy miehistä, jotka eivät voi hyväksyä sitä, että vain äideillä on kyky luoda sisässään uusia ihmisiä.

Mä imin myös mielenkiinnolla tarinoita ja uskomuksia, joita on aikojen saatossa liitetty äitiyteen. Miten naisen sukupuolielimillä on koettu olevan yliluonnollisia ominaisuuksia ja miten naisen kykyä synnyttää, luoda uutta elämää, pelättiin ja pelätään yhä tiedostamattakin. Reenkola kuljettaa faktan mukana mielenkiintoisia äitiyttä koskevia ajatuksia muun muassa Raamatusta, Kalevalasta ja kreikkalaisista antiikin myyteistä, joita hän on sitten tulkinnut psykoanalyytikkona.
Äidin valta ja voima -kirja sai mut ymmärtämään vielä paremmin, miten valtavasti ulottuvuuksia äitiydessä on. Miten äidin ja tyttären suhde saa tyttären vanhempana haluamaan tai ei haluamaan itsekin lapsia. Miten monenlaista narsismia nainen voi toteuttaa äitiydessään ja miten monen sukupolven päähän vaikutukset näkyvät. Miten joillekin äidiksi tulo uhkaa minuutta ja toivottukin lapsi saattaa ajaa äidin psykoosiin. Miten liian omistautuva äiti voi ryhtyä vankilaksi lapselleen, joka ei pääse äitinsä kahleista irti rakentaakseen omaa elämäänsä. Tai miten jotkut saavat viisi kertaa päivässä orgasmin imettäessään.

Päiväkotipaniikin keskellä kirja antoi lohtua, sillä se ruotii äitimyyttiä ja äitiyden ihanteita sekä historialliselta että psykoanalyyttiselta pohjalta kertoen, että äitimyytin ihanteet ovat suuntautumassa pikku hiljaa myös kodin ulkopuolelle. Ja minähän tietenkin nappasin vain ne itselleni mieleiset asiat talteen, kuten esimerkiksi sen, että äidin kokema menestys työelämässä tuo tyytyväisyyttä ja koituu siten myös lapsen hyväksi.

Kirja on julkaistu tänä vuonna, joten mä en olisi voinut lukea sitä raskaana ollessani. Se on harmi. Kasvavan vatsan ja oman elämänsä menettämisen pelon kanssa panikoivalle tulevalle mutsille olisi pieni kohtuylpeyden nostattaminen tehnyt terää. Sillä vaikka kuinka pölöltä se kuulostaakin, kirjan lukemisen jälkeen en olisi peitellyt ja niin kovin nolostellut vauvavatsaani, vaan kulkenut ylpeänä pää ja kohtu pystyssä tietoisena siitä, miten uskomaton valta ja voima mulle on annettu sisäänrakennettuna.

Muistathan alennuskoodit Elisa Kirja -paveluuun. Saat yhden maksuttoman LongPlay-artikkelin (numeroista 1–5) Elisa Kirjasta naputtelemalla ostotilanteessa hanne1-koodin. Käyttämällä maksutilanteessa koodia hanne2, saat 10 prosentin alennuksen kaikesta Elisa Kirja -palvelun normaalihintaisesta valikoimasta. Sekä LongPlay-koodi että alennuskoodi ovat voimassa syyskuun puoleen väliin.

Lue myös nämä

11 kommenttia

  1. Olen lukenut Reenkolan "Nainen ja viha" nimisen kirjan. Näitä voi kyllä suositella. Oma naiseuden kuva laajenee ja syvenee, ymmärrys ja lempeys lisääntyy. Miten paljon asioita on piilotajunnassa. Täytyy tämä uusinkin ottaa luettavaksi. Kiitos vinkistä. Miiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä oli ensimmäinen Reenkolan kirja, mutta goolailin heti, mitä muuta luettavaa häneltä löytyisi. Tykkään hänen tavastaan kirjoittaa mielenkiintoisesti ja tarinaa kuljettavasti myös asioista, joista jotkut muut voisivat kirjoittaa pitkästyttävän puisevasti.

      Poista
  2. Mielenkiinto tätä kirjaa kohtaan heräsi, vaikuttaa kovin mieltä avartavalta ja houkuttelevalta. Ainakin tämän kirjoittamasi tekstin perusteella voisin kuvitella, että kirja sopisi myös lapsettomille lukijoille, jotka voisivat miettiä esimerkiksi suhdetta omaan äitiinsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti sopii myös lapsettomille. Juurikin vaikka omaa äitisuhdetta avaamaan tai ylipäätään naiseutta avartamaan.

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta lukuvinkistä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta lukuvinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä, tämä kirja kiilasi ehdottomasti siihen kirjajoukkioon, jota suosittelen äitien lukevan!

      Poista
  5. On muuten tosi surullista kuunnella kuinka kaksivuotias pieni poika suunnittelee kuinka hänen masustaan sitten joskus tulee vauva, viisivuotias sisko siinä vieressä väittää että ei voi tulla koska olet poika, ja toinen inttää että kyllä voi! Ymmärrän siis itse vähän paremmin tuon kohtukateuden tältä kannalta.

    VastaaPoista
  6. Maria Akatemiassa näitä äitiysasioita pohditaan kasvuryhmissä mm. sukupolviketjun vaikutuksen ymmärtämisen kautta (http://www.maria-akatemia.fi/20120904/olen_aiti_olen_mina ja http://www.maria-akatemia.fi/20120104/naisten_kasvuryhma_aitiyden_teema), jos jotakuta kiinnostaa. Osallistuin muutama vuosi sitten erääseen ryhmään siellä ja koin saavani ryhmästä paljon eväitä silloiseen elämäntilanteeseeni ja nyt kun olen itse äiti, harmittelen vain, etten pysty osallistumaan, kun en asu Helsingissä enää.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä! Asiasta toiseen, kuka ottaa kuvat sinusta blogiisi? Hyviä kuvia, ja usein näytät olevan niissä tilanteissa yksin tai kaksin lapsesi kanssa, ja olen usein ihmetellyt annatko kameran jollekin ohikulkijalle. :-)

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe