Päiväkodin lait

4.8.13

Minimen päiväkoti alkaa huomenna. Ensin tutustumisjaksolla, jolloin Lähiöjeppe kulkee hänen mukanaan uudenlaisessa arjessa ainakin viikon verran. Se että mun työt alkoivat kuukautta päiväkotia aikaisemmin, on ollut hyvä homma sekä mulle että Minimelle. Me molemmat olemme nyt jo tottuneet pidempiin eroihin toisistamme, kun ensin Minimetä olivat hoitamassa mun duunipäivien ja Lähiöjepen matkan ajan kesäaupairimme ja sen jälkeen Lähiöjeppe, joka teki heinäkuun ajan lyhennettyä työviikkoa.

Ja kun työt alkoivat ensin, oli oma uusi arki panikointilistalla ensimmäisenä. En olekaan onneksi ehtinyt menettää yöuniani miettimällä, miten lapsi pärjää päiväkodissa. Hän viihtyy parhaiten, kun ympärillä on ihmisiä, tekemistä ja hulinaa, joten sitä varmasti päiväkodissa on tarjolla. Vaikka käymme molemmat Lähiöjepen kanssa täysipäiväisesti duunissa, olemme laskeskelleet, että pystymme lomittamaan työvuoromme siten, että lapselle tulee näin alkuun 2–3 hoitopäivää viikossa. Mulla on tuntuma, että lapsi itse päättää aika nopeasti, että voi viettää päiväkodissa enemmänkin aikaansa. Ja se olisi mukavaa, sillä kun tässä perhe kerran ollaan, olisi ihan kiva joskus viettää aikaa myös kolmistaan, eikä vain vaihtaa läpsystä vuoroa.
Yksi asia päiväkotiarjen alkamisessa on kuitenkin ottanut sydämestä kiinni ja puristanut sitä kuin märkää rättiä. Päiväkodin lait nimittäin, ne lasten luomat sellaiset. Muistutus niistä tuli, kun kesäaupairimme olivat järkyttyneet lähipuistoon tulleiden päiväkotilasten käytöstä. Osa porukasta oli tullut samalle liukumäelle Minimen kanssa, ja alkuun Minime oli ollut innoissaan uusista kavereista. Nopeasti tilanne oli kuitenkin kääntynyt siihen, että nämä noin 4-vuotiaat lapset olivat vallanneet koko liukumäen ja olivat estäneet Minimeltä pääsyn liukumäkeen, hieman jopa tönineet pois. Kuusitoistavuotiaiden aupairiemme sana ei ollut paljon liukumäkivalloittajia painanut.

Onneksi en ole itse ollut paikalla, sillä en osaisi tilanteessa ajatella moisten kakaroiden olevan vain lapsia. Mulla olisi ilmestynyt käteen tiikeriäidin kynnet ja kita olisi kasvanut niin suureksi, että olisin hotkaissut suuhuni moiset kurittomat länkyttäjät. Näen silmissäni, miten Minime on suhtautunut tilanteeseen. Ensin hämillään ymmärtämättä ollenkaan, mistä on kysymys, sitten vähän vielä yrittäen tehdä kaveruutta ja lopulta kummastuneena tilanteesta pois lähtien. Ja se näky sattuu jonnekin alkukantaisiin äitivaistoihin, joissa oma lapsi pidetään tyytyväisenä ja hengissä millä keinolla tahansa.
Hoitopaikassa kuten koulussakin olo on yhtä Kukkulan kuningas -leikkiä. Oma paikkansa ryhmässä pitää ansaita ja sen eteen on välillä jopa taisteltava. Valtasuhteet elävät koko ajan. Lasten ystävyys on puhdasta mutta myös raadollista. Suurin osa onneksi oppii käyttäytymään ryhmässä viimeistään peruskouluun päättyessä, jotkut jatkavat hyeenamaista taistelua vielä opiskellessaan tai jopa työelämässä aiheuttaen eripuraa ja äärimmilleen vietynä työpaikkakiusaamista. Valtasuhteita toki luodaan vielä aikuisenakin, mutta taisteluissa käytetään onneksi enää harvemmin kyynärpäätekniikkaa.

Siksi ryhmässä oloon onkin totuttava. Jokaisen on opittava toimimaan toisten ihmisten kanssa, eivätkä lapset opi sosiaalisia kanssakäymisiä toisten ikäistensä kanssa, jos heillä ei niitä ole. Tähän mennessä Minime ei kuitenkaan ole joutunut ikäistensä kavereiden kanssa kohtaamaan pettymyksiä. Joitakin kertoja kaverin kanssa on kiskottu samaa lelua eri suuntiin, mutta siinä se. Vaikka lapsen pitääkin oppia toimimaan myös kodin ulkopuolella, olen välillä sydän sykkyrällä miettinyt, tarvitseeko lapseni tosiaan jo puolitoistavuotiaana luopua illuusiostaan, jossa maailma on vain kivoja asioita ja ihmisiä täynnä. Että nytkö hänen jo tarvitsee oppia pitämään puoliaan, taiteilemaan sosiaalisissa tilanteissa ja ansaitsemaan paikkansa ryhmässä.
Jossain vaiheessa se paikka on kuitenkin löydettävä. Ja oman sekä lähipiirin kokemuksien mukaan sen on hyvä tapahtua varhain. Lapsi pääsee päiväkodissa osaksi naapuruston kaveripiirejä nopeammin kuin pelkästään käymällä silloin tällöin kerhossa tai osumalla sattumalta samalle hiekkalaatikolle ikäistensä kanssa. Jos lapsi aloittaisi päiväkodin paljon myöhemmin, olisi osaksi muotoutuneita kaveripiirejä hankalampi päästä. Sosiaalinen osaaminenkin saattaisi olla olennaisesti heikompaa kuin muilla ikäisillään – tietenkin, kun harjoittelemalla sitä vasta oppii. Muistan itse, miten hukassa ne pitkään kotihoidossa olleet lapset olivat aloittaessaan hoitopaikassa jopa useita vuosia muita myöhemmin.

Vaikka päiväkodin lait saavat vatsan sykkyrälle ja muljahtelemaan, olen varma, että sydämellisyydellään, huumorillaan, tilannetajullaan ja innokkuudellaan Minime oppii pian lukemaan noita kirjoittamattomia lakeja. Uskon vahvasti, että Minime osaa säilyttää henkisessä Kukkulan kuningas -leikissä paikkansa ja auttaa samalla jalkoihin jääviä nostamalla heidät ylös. Ja tarvittaessa minä jeesin ja yritän pitää tiikerinkynnet piilossa.

Lue myös nämä

115 kommenttia

  1. Onneks ne alle 2-vuotiaat on yleensä erillään isommista eikä siis vielä osaa yleensä käyttäytyä sikamaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Minimen päiväkodissa alle kolmevuotiaat ovat suurimman osan päivästä omassa osassa päiväkotia, omalla pienellä pihallaan.

      Poista
  2. Omat muksut (2,5v ja 1v2kk) aloittavat myös huomenna ns pehmeällä laskulla kun omat työt alkavat viikkoa myöhemmin. Vähän jännittää kyllä, tosin myös uusi työpaikka on lisä jännityksen aihe. Mutta täytyy luottaa siihen et hyvin se menee. Kyllä lapsista sitten huomaa, jos asiat ei hoidossa suju. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä, luottaa vain täytyy, vaikka mieli heittelee innokkaasta paniikkiin ja takaisin. Ja on ihan totta, että etenkin änin pienestä lapsesta huomaa, jos jokin on hoidossa vialla. Silloin ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin, mihin toivon ja uskon, ettei tarvitse ryhtyä.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Meillä toimi aikoinaan myös esikoisen kanssa tosi hyvin se, että mun työt alkoi pari viikkoa aiemmin ja voitiin rauhassa ensin totutella erossa oloon, ja sitten mies aina vei aamuisin hoitoon. Tsemppiä hoidon alkuun, teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää meidän järjestely tuli ihan vahingossa näin, vasta jälkikäteen olen tajunnut, että ihan kuin olisi sunniteltu, niin hyvä tapa toimia se on ollut.

      Poista
  5. Hei,
    toivottavasti minimen päiväkodin aloitus sujuu hyvin eivätkä "päiväkodin lait" liiaksi iske vasten kasvoja.
    Noin pienillä se suurin taistelu on vielä aikuisen huomiosta ja sylistä. Kaveritaistelut ovat ajankohtaisia myöhemmin.

    Olen erimieltä noista sosiaalisista taidoista. Työssäni olen nähnhyt monien lasten tulevan ensi kertaa lapsiryhmään isompana, osa vasta esikouluiässä eikä heillä ole ollut sen suurempia vaikeuksia löytää kavereita kuin muillakaan. Kasvattajille on ehkä helpompi, jos lapsi on ollut ryhmässä ennenkin.
    Päivähoidon kaverisuhteissa on persoonan lisäksi myös paljon kiinni tuurista. Millaisia ne muut ryhmän lapset ovat, löytyykö samanhenkistä ystävää. Sekä tietysti millainen kasvatusilmapiiri päiväkodissa yleensä vallitsee. Kuinka paljon annetaan lasten selvittää keskenään vai puututaanko ongelmiin heti.

    t: varhaiskasvattaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on juurikin persoonasta ja tuurista kiinni, miten hienosti lapsi sujahtaa sosiaalisiin tilanteisiin, sehän on selvä. Ja on ihana kuulla, että kuten oletettavaa onkin, myös vasta esikouluiässä kotihoidon maailmasta pois hyppäävät lapset löytyvät paikkansa sosiaalisista verkostoista. Nämä mun kokemukset siis nojaavat täysin omiinja lähipiirini kokemuksiin. Aloitti päiväkodin sitten minkä ikäisenä tahansa, on se suuri muutos niin lapselle kuin vanhemmalle. Siksi on lohdullista kuulla lapsiasioissa kokeneemmilta tuttavilta tarinoita, jotka puoltavat omaa vähän pakon sanelemaakin ratkaisua viedä lapsi hoitoon keskivertoa nuorempana.

      Poista
  6. "Yksi asia päiväkotiarjen alkamisessa on kuitenkin ottanut sydämestä kiinni ja puristanut sitä kuin märkää rättiä. Päiväkodin lait nimittäin, ne lasten luomat sellaiset. Muistutus niistä tuli, kun kesäaupairimme olivat järkyttyneet lähipuistoon tulleiden päiväkotilasten käytöstä. Osa porukasta oli tullut samalle liukumäelle Minimen kanssa, ja alkuun Minime oli ollut innoissaan uusista kavereista. Nopeasti tilanne oli kuitenkin kääntynyt siihen, että nämä noin 4-vuotiaat lapset olivat vallanneet koko liukumäen ja olivat estäneet Minimeltä pääsyn liukumäkeen, hieman jopa tönineet pois."

    Kysymys ei taida olla päiväkodin lakiviidakosta, vaan ikätasoisesta käytöksestä. Noin 3-4-vuotiaat ovat hyvin fyysisiä ja raadollisia käytökseltään, koska elävät vaihetta, jossa tilanteiden setvimiset päätyvät usein fyysiseen kontaktiin, sillä muita keinoja ei vielä ole. Lapselta puuttuu kokonaan tai ainakin suurelta osin tuossa iässä ongelmanratkaisukyky ja tilanteiden sovittelutaito + muiden empaattinen huomioonottamiskyky. Sillä ei ole oikeastaan juuri, jos lainkaan, tekemistä hoitopaikan kanssa. Toki lapsissa on tässä eroja, mutta joka tapauksessa tällainen käytös on erittäin tyypillistä tuolla ikäluokalle. Vaikka toisaalta empatiakyky jo tuossa iässä kasvaa, ei lapsi osaa vielä asettua touhussa ja tohinassa toisen asemaan (todellinen empatiakyky kun vaatii tätä), vaan tarvitsee aikuisen ohjausta tällaisissa. Se, että lapset kohtaavat tällaisia tilanteita toistensa kanssa, on heille kasvatuksellisesti ihan ok juttu, kun se tapahtuu aikuisten valvonnassa ja näihin tilanteisiin puututaan. Varmasti isossa lapsilaumassa jokunen juttu voi jäädä huomiottakin, mutta ainakin oman esikoiseni päiväkodissa kyllä puututaan mielestäni hienosti juuri näihin sosiaalisiin tilanteisiin ja opetellaan taitoja pikku hiljaa. Pari vuotta lisää ja taidot ovat karttuneet melko huimasti!

    Nelivuotias on vielä kovin pieni taitamaan empatiaa itsekseen kovin hyvin, jonka vuoksi käytös voi näyttää tottumattomalle todella raa'alta. Ja sitä se monesti onkin, mutta ei sen takia, että kyseessä olisi hirviökakara, vaan vielä näitä taitoja opetteleva pikkuinen ipana. Sitä varten on kasvatus, että voi olla sivistystä. Vrt. Kärpästen herra...

    Tsemppiä päiväkodin alkuun! Hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aikoinaan lukenut appron verran kasvatustieteitä, miltä ajalta muistelenkin jotain tällaista mieleeni tarttuneen. Järkytys johtuukin varmasti juurikin siitä, että ei ole tottunut olemaan tekemisissä tuolla tavalla käyttäytyvien lapsien kanssa. Samaten kuin ei ole Minimekään.

      Olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että on kasvatuksellisesti mitä hienointa, että lapset kokevat noita tilanteita toistensa kanssa aikuisen valvovan ja ohjaavan silmän alla. Ehkä tässä eniten sydäntä on rutistanutkin se, että oma lapsi ei vielä ole tuossa vaiheessa, eikä ymmärrä lainkaan, miksi kaikki eivät vain ole kavereita. Onkin kiva, että alle kolmivuotiaille on päiväkodissa oma paikkansa ja pihansa. Mutta on myös kiva, että iltapäivisin pihat yhdistetään. Minimestä kun juuri ne vanhemmat lapset ovat myös yleensä niitä kaikkein jänninpiä ja kivoimpia, kun ne osaavat jo kaikkea hauskaa, mitä puolitoistavuotias ei ole vielä edes tajunnut mahdolliseksi.

      Poista
    2. Niin totta on tuo ikävaihe-juttu,että 3-4v.ovat kehityksessään aika raadollisessa vaiheessa sosiaalisesti. Muistan itse ajatelleeni esikoisen kanssa samoin puistossa kunnes hän tuli tuohon ikään..niinpä niin. Meillä lapset ( 4 ja 6v)aloittivat päiväkodissa,missä kaikenikäiset 2-5v olivat samassa ryhmässä (toki välillä toimivat ikäryhmittäin pienemmissä ryhmissä) ja se on selkeästi opettanut huomaavaista suhtautumista pienempiinsä.

      Poista
    3. Huh, se on varmasti aika rankkaa aikaa vanhemmille, kun lapsi on uhmaikäinen ja vielä lisäksi sosiaaliseseti raadolliseseti käyttäytyvä. Ei kai ihme, että olen viime aikoina kuullut tuntemattomilta vanhemmilta useita huokaisuja, miten ihana ikä Minimellä onkaan meneillään :D Että odotas vaan, pian se riemu repeää!

      Mutta ihana kuulla, että ryhmä on opettanut lapsille huomaavaista käyttäytymistä toisiaan kohtaan.

      Poista
  7. Aikamoista bullshittiä, että päiväkotielämän olisi hyvä alkaa varhain. Vaikka sinulla on syysi laittaa lapsi päiväkotiin pienenä, on täällä turha todistella että se olisi lapsen parhaaksi. Sitä se ei ole. Lapsi varmasti näennäisesti pärjää, mutta rankkaa se hänelle kyllä on.

    Samoin kuin sinusta ei ikinä olisi kotiäidiksi, minulla ei ikinä olisi sydäntä tehdä sellaisia valintoja joiden seurauksena joku muu kuin minä viettää suurimman osan lapsen heräilläoloajasta hänen kanssaan.

    Jokainen tavallaan. Sä et ymmärrä kuinka jotkut syöttää lapselle purkkiruokaa, mä en ymmärrä tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa anonymi, missä minä sitten pohtisin päiväkotielon huonoja ja hyviä puolia, jos en täällä, henkilökohtaisessa blogissani? En latele universaaleja totuuksia sen kummemmin päiväkodeista kuin purkkiruuistakaan. Nämä ovat ajatuksia meidän perheemme arjesta, jonka kanssa teemme asiat kuten parhaaksi näemme. Matikkapääni on surkea, mutta laskeskelisin silti lapsen viettävän selvästi suurimman osan hereilläoloajastaan jomman kumman vanhemman kanssa. Aina se en toki ole minä, lapsella on myös isä.

      Poista
  8. Olet ensimmäinen, johon törmään, joka sanoo päivähoidon aloittamisen pienempänä olevan parempi juttu. Tässä olen kyllä itse erittäin vahvasti eri mieltä, päiväkodissa vuosia työskennelleenä voin sanoa, että kyllä lapselle parempi paikka pienenä on oma koti, alle 3-vuotiaalle kuitenkin tärkeintä on oma perhe. Vasta sitten alkaa tarhakaveritkin olemaan tärkeitä ja vanhemmat kertoilevat, miten lapset viikonloppuisin ja loma-aikaan ikävöivät kavereita.

    Monet aloitukset olen nähnyt, eikä niissä ikinä ole pystynyt katsomaan lapsen iästä, että miten aloitus menee, vaan on täysin lapsikohtaista. Toinen 1-vuotias on aloittanut täysin rauhallisesti ja toinen on ensimmäiset hoitopäivät itkenyt vanhempien perään eikä ole luottanut tarhan aikuisiin olleenkaan, sama juttu esim. 4-vuotiaalla.
    En tiedä mimmoinen tilanne Helsingissä on päiväkotipaikkojen suhteen, mutta ainakin Vantaalla ryhmät on täyteen buukattuja ja jonossa on pitkät listat lapsia, jotka on "vain pakko saada johonkin". Lahdessa tiedän olevan myös sama tilanne tällä hetkellä.

    Ja tuosta sosiaalisuudesta, sen myönnän kyllä myös itse huomanneeni, että esim. kotoa tai perhepäivähoidosta tulevat lapset esimerkiksi esikoulun alkaessa ovat varautuneempia ja lapset, jotka siirtyvät päiväkodista, tulevat reippaammalla otteella, mutta mielestäni tämä ei johdu millään tapaa siitä, etteivät he olisi sosiaalisia, he eivät vain ole tottuneet semmoiseen lapsilaumaan ja siihen tottumiseen menee tovi, ihan niinkuin pienelläkin menee pienenä.

    Itse olen mennyt vasta esikouluun 6-vuotiaana ja sisarukseni ovat myös saaneet olla esikoulu ikäiseksi kotona.
    Olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja jään hoitovapaalle, ja voi, toivoisin niin, että saisin olla lapseni kanssa piiiiiitkään kotona, mutta valitettavasti tuntuu siltä, että tänä päivänä se ei ole oikein mahdollista. Mutta niin pitkään kuin vain on mahdollista, aion olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toki sano sen olevan parempi juttu ja that's it. Kuten tästäkin postauksesta käy ilmi, tämän asian kanssa on menty innosta ja varmuudesta suoraan paniikkiin ja taas takaisin. Mutta koska tämä on nyt osittain myös pakon sanelema ratkaisu, olemme tietenkin pyrkineet löytämään aikaisesta päiväkodin aloittamisesta myös hyviä puolia. Kun yleensähän siitä kaivetaan vain kauhuskenaarioita, kuten valitettavasti niin usein ihan päiväkodistakin.

      Lapselle on varmasti koko päiväkotiajan tärkeintä perhe. Etenkin niille pienimmille. Mä kuitenkin näen, että lapsi voi myös tykätä hoitopaikastaan. Tai vihata sitä. Iästä riippumatta. Mä olen mennyt hoitoon alle vuoden vanhana perhepäivähoitajalle. Olen tykännyt olla siellä kuulemma niin paljon, että en olisi välillä tahtonut lähteä kotiin lainkaan. Ja sitten toisaalta mulla on omia muistoja myöhemmiltä ajoilta ja toisilta perhepäivähoitajilta siitä, miten pelkäsin ja itkin iltaisin, kun mietin, että seuraavana päivänä tarvitsee mennä hoitoon. Tällä hetkellä en voi kuin toivoa, että päiväkoti alkaa niin hienosti, että lapsi on aina innoissaan menossa sinne.

      Poista
    2. Meillähän on lapsi samassa päiväkodissa, ja hyvin on mennyt kaikki.

      Mä en ymmärrä, miksi vanhempia pitää päivähoidon aloittamisesta oikein erikseen syyllistää - jos lapsi on vietävä hoitoon syystä tai toisesta, kai siitä tosiaan saa hyviäkin puolia löytää, eikä elää seuraavaa kuutta vuotta hirveässä morkkiksessa ja itseään ruoskien.

      Poista
    3. Ei, missään nimessä en syyllistä tai hämmästele kenenkään päätöstä laittaa lapsi päiväkotiin, halusin vain itse päiväkoti maailmaa nähneenä sanoa, että se ei riipu iästä, miten aloitus sujuu. Itsekin tulen lapsen laittamaan hoitoon tod.näk. 2-vuoden iässä, ainakin näin on nyt suunniteltu, tulevaisuus näyttää miten käy. Onnea teille päiväkotitaipaleelle :)

      Poista
  9. Minä itse en näe päiväkotia ongelmana, vaikka pidänkin ehdottomasti ihanteena sitä, että lapsi osaisi ilmaista itseänsä puhumalla ennen päivähoidon alkua. Kaikista suurin ongelma mielestäni ovat isot ryhmäkoot + jatkuvasti "vaikeutunut lapsiaines". Itselläni on pitkä päiväkotiura työntekijänä takana, vaikka nyttemmin olenkin työskennellyt lastensuojelussa. Ja kuinka nurinkurista se onkaan, että siirtymän tein siitä syystä, että koin jatkuvaa riittämäättömyyttä päiväkoti arjessa. Lastensuojelu on rankaa, mutta koen pystyväni antamaan siellä itsestäni enemmän ja olemaan paljon energisempi työpäivän jälkeen.

    Päivähoidossa kaikki aika meni perushoitoon, pystyin todella vähän antamaan lapsille sitä mistä todella nautin (ja mikä on kasvavalle lapselle mielestäni arvokkainta) Aikaa, ymmärrystä, maailman ihmeiden ihmettelyä yhdessä, lepoa ja rauhaa kunkin lapsen tarpeiden mukaan. Eikä ole olemassa täydellistä maailmaa, kyllähän ne lapset sopeutuvat, vaikka suhdeluku meneekin välillä yli. On päiviä joista vaan selvitään kun henkilökuntaa on poissa ja sijaisia ei saada. Se mitä haluaisin enemmän päiväkotimailmaan on läpinäkyvyys perheiden ja päiväkodin välillä. Älä ikinä tyydy vastaukseen "ihan hyvä päivä ollut" , kun kysyt lapsen kuulumisia. Se on sellainen liukuhihnavastaus :) Kokemukseni mukaan työntekijät jotka eivät muista vastaavat juuri noin. Minusta päiväkodeissa pitäisi vanhempia aina informoida mikäli hoitajia on sinä päivänä liian vähän ja kysyä ehtisikö jolku isovanhempi tms. hakemaan hieman aikaisemmin. Se on vaan surku, että sellaista ei saa kaupungin paikoissa sanoa, aina pitää antaa kuva, että ihan hyvin me pärjätään. Vanhemmille jää usein tosi etäiseksi se päiväkodin ihan oikea arki.

    eepu

    VastaaPoista
  10. Jatkuu...

    Minusta sillä että lapsi saa aikaa ja mahdollisuuden kehittyä omaksi itselkseen pystyy tarjoamaan sekä koti, että päiväkoti. Se riippuu NIIN paljon siitä millainen se koti/päiväkoti on. olen nähnyt "viidakon lait" oppineita pitkän päikkyuran tehneitä eskarilaisia, jotka eivät kaihda käyttää oppimaansa itsensä hyödyksi. Olen nähnyt pärjääviä kotoa tullleita, joilla on vahva itsetunto. Olen myös nähnyt kotoa tulleita, joilla on vaikeuksia sopeutua ryhmän valtavirtaan jne..Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän on altis vaikutteille, jotka hän oppii osaksi käytösmalliaan. Jos lapsella ei vaihdu ryhmä ja hoitajat joka vuosi, se auttaa jo paljon.

    Loppujenlopuksi minun teki mieli antaa vanhemmille ihan niitä realistisia vastauksia. Että tönitty on, koska ei olla keretty väliin. Pienimmät ovat odottaneet pinnasängyissään ehkä liian kauan, koska on ollut pakko vessattaa kaikki jne.. Lopulta laskin haluanko enää jatkaa sillä uralla. En halunnut, en niillä resursseilla. Lapset ovat mahtavia ja työ niiden kanssa on muuten aivan ihanaa. En vain lopulta ollut enää se ihminen, jonkalainen olisin halunnut olla.

    ja nyt sitten töistä vapaalla kotiätinä, ehdin ihmetellä omieni kanssa maailmaa. Se on ihanaa, mutta välillä raskasta. En ole mikään super mutsi, kaukana siitä, vaikka usein kasvatusalan ammattilsisista niin ajatellaankin :) Olen kuitenkin riittävän hyvä ja hyvä oppimaan lapsiltani suhtautumista tähän maailmaan.

    Esikoista pystyin suojelemaan pitkään, se ei kohdannut raadollisuutta toisten lapsen kohdalta kuin vasta vähän vajaa kolme veenä. Nuorempi (Minimen ikäinen) on sitten kohdannut sen maailman hyvinkin varhain. Isomman töniminen, lelujen vienti, mustasukkaisuus ja ei aina niin lempeä äiti ovat ihan osa arkea. Pienempi on myös kovapäisempi ja kova äänisempi, mikä varmasti johtuu ainakin osittain tästä sisarus asetelmasta. En kuitenkaan stressaa aiheesta, kuten ei sinunkaan kannata liikaa stressata päivähoidosta. Pidät vaan silmät ja sydämen auki, kyselet kaiken mieleen juolahtavan ja muistat oikeutesi vanhempana tietää. Itse ainakin tykkäsin aikoinani niistä vanhemmista, joiden kanssa oli kunnon vuorovaikutus ja jotka myös kyseenalaistivat. Tiedän, että monet pelkäävät "nalkuttavan vanhemman" leimaa, mutta kyllä asiata saa sanoa. Ei se maailma muuten muutu ;)

    Kaikesta tästä vuodatuksesta huolimatta, ihanaa uutta arkea teille kaikille! Päivähoito noin kaiken kaikkiaan on mahtava asia, parhaimmillaan se on suomessa todella hyvää varhaiskasvatusta verrattuna moneen muuhun maahan. Työntekijöillä on mahtavaa ammattitaitoa. Vanhempien tehtävä on vaatia sitä laatua (ja yhteiskunnan resusseja!

    eepu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mäkin olisin toivonut, että lapsi olisi ehtinyt oppia ilmaisemaan tunteitaan sanoin ennen päiväkotia, mutta sitä ei ehtinyt tapahtua. Hän kuitenkin onneksi osaa vastata kun kysytää. Ja toki etenkin pienemmistä lapsista huomaa ilman sanojakin, jos kaikki ei ole hyvin.

      Täytyy muistaa sun sanojen tsemppaamana kysellä enemmän ja vaatia vastauksia henkilökunnalta. Myönnän, että saattaisin olla niissä vähän arka. Jotenkin sitä pelkäisi, että saa hoitajien silmässä just sen nalkuttajan leiman otsaansa, mitä en tietenkään halua. Tahdonhan pitää lastani hoitavat ihmiset mahdollisimman tyytyväisenä.

      Poista
  11. joo no kannatta tutustua Keltikangas-Järvisen teoksiin, voi valaista aika paljon mikä teoriassa on lapsille psyykeen ja kehityksen kannalta on hyvästä. Ja mitä tulee tuohon "kaveripiirissäni kaikkien mielestä päiväkoti on hyvä juttu" - en ole koskaan törmännyt vanhempaan joka ei puoltaisi päiväkotia kun sinne lapsensa joutuu/haluaa pistää. Jokainen vanhempi yrittää aina todistella sitä että se oma ratkaisu on paras lapselle. Harha on siinä että päiväkoti voi olla lapselle riittävän hyvä, mutta paras paikka se ei lapsen kannalta ole. Pienen lapsen kuuluu kasvaa kotona, sisarusten ja vanhempien ympäröimänä. Kavereita saa kyllä puistoista ja perhetutuista yms. Ei pienen lapsen täydy "sosiaalistua" luonnottomasti laittamalla hänet ylisuureen lapsilaumaan. Kuten eräs päiväkotityöntekijä on sanonut että "ihan sama mitä vanhemmat haluaa kuvitella päiväkoti on lasten säilytyspaikka jotta vanhemmat voi käydä töissä". Päiväkoti on vanhempia varten ei lapsia varten. Arvostan ihmisiä jotka kykenee myöntämään asian, että aina se oma juttu ei ole se paras lapsen kannalta - se ei tarkoita kuitenkaan että se oma valinta olisi huono.

    Itse ajon todellakin - ja kun taloudellisesti on mahdollisuus - olla kotona lapsen kanssa niin kauan kuin se on mahdollista ilman että menetän työpaikkaani, eli siihen asti kun lapsi täyttää 3 v. Töitä ehdin tekemään koko ikäni enkä koskaan tule saamaan lapseni lapsuusvuosia takaisin, koen itseni etuoikeutetuksi kun saan hoitaa itse oman lapseni varhaisvuosien ajan kuten luonnollisesti kuuluukin. Tiedän monia jotka ovat katuneet varsinkin ekan lapsen kohdalla että ovat laittaneet päiväkotiin liian nopeasti. Toisen lapsen kanssa ovatkin sitten olleet pitempään kotona.

    Tsemppiä joka tapauksessa, mutta mitään tieteellistä pohjaa ei ole sille että päiväkoti olisi parempi kuin kotihoito, eikä sillekään että lapsi tarvitsee päiväkotityyppistä sosiaalista ryhmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ahmin raskausaikana ja vauvavuoden alussa lähes joka ikisen kasvatus- ja vauva-aiheisen opuksen, jonka lähikirjastosta löysin. Myös Keltikangas-Järvisen. En nyt muista kirjojen nimiä, pitäisi nähdä kannet, niin muistaisin. Mitään kotiäitiysherätystä mikään noista kirjoista ei kuitenkaan herättänyt.

      Ja toki päiväkotiin varmaan lähes jokainen lapsensa päiväkotiin laittanut pitää asiaa hyvänä juttuna. En tiedä, kuka on sanonut, että se olisi paras paikka. En ainakaan minä. Muutenhan olisi aiheellista miettiä, pitäisikö mun luovuttaa lapseni päiväkotiin 24/7. Mutta sen sanon, että olen varma, että on mahdollista yhdistää onnistuneesti työ ja perhe-elämä.

      Hienoa, että sinulla on mahdollisuus tehdä niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Se, että toiset kokevat toisen ratkaisun paremmaksi, ei ole sinulta pois. Päinvastoin.

      Poista
  12. Yleisesti tähän keskusteluun liittyen: Perheitä ja perheiden tilanteita on niin kovin erilaisia. Mun mielestä jokaisella on oikeus ja velvollisuus päättää, mikä heidän kohdallaan on se paras ratkaisu. Jokaisesta asiasta kyllä löytyy kaivamalla ne huonot ja hyvät puolet; metsään mennään silloin kun aletaan puusilmäisesti väittää että vain tämä yksi vaihtoehto on se oikein ja luonnollisin ja kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia vaihtoehtoja.

    Jonkun asian luonnolliseksi määrittely on musta hankalaa. Luonnollista on joskus vuonna kirves ja kivi ollut syödä matoja ja nuijia ylimääräinen jälkikasvu hengiltä, kun ruokaa ei ole riittänyt kaikille.

    Ja joo, on varmasti vanhempia, jotka katuvat sitä, että ovat laittaneet lapsen päiväkotiin liian varhain. Yhtä lailla on varmasti myös heitä, joita kaduttaa, että eivät laittaneet lasta päivähoitoon ja jatkaneet työntekoa vaan jäivät kotiin.

    Oma lapsi meni päiväkotiin vuoden ikäisenä, ja jatkaa vakioasiakkaana (nyt 3 vee) edelleen. En ole nähnyt mitään muuta huonoa päiväkotihoidossa kuin sen, että lelupäivät tulevat aina puun takaa. Jollain muulla saattaa samastakin päiväkodista olla ihan eri kokemukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sepä. Mua vähän kauhistuttaa, miten tästä kommenttiboksista on tullut päivän aikana kuin suora putki jonnekin Vauva-lehden av-palstalle. Kun avaa tulleet kommentit ja näkee, että suurinta osaa ei ole voitu kirjoittaa nimimerkillä vaan anonyyminä, tietää, ettei mitään koviin rakentavaa ole tulossa.

      Poista
  13. Ajattelin ruveta paasaamaan, mutta moni muu oli jo ehtinyt ensin! Yritän siis olla lyhyt ja ytimekäs.

    Ymmärrän hyvin, että perheillä on erilaisia tilanteita ja usein lapsi on pakko laittaa päiväkotiin. Yksi argumentti, päivähoito on hyvä aloittaa varhain, meni kuitenkin yli ymmärrykseni. Väittämää on ruodittu jo edellä, mutta sanonpa silti sanasen, vaikka tuskin minulla mitään uutta on tarjottavana.

    Päiväkoti ei mitenkään voi olla paras paikka yksivuotiaalle. Piste. Ei, vaikka sieltä kuinka saisi kavereita ja sosiaalisia kontakteja. Sieltä ei saa syliä ja turvaa, joita tuonikäinen lapsi eniten tarvitsee. Hoito suomalaisissa päiväkodeissa on hyvää, mutta resurssit ovat niin pienet, että alle kolmevuotiaat ovat usein jopa 16 lapsen ryhmissä. Kuinka tällöin voidaan puhua yksilöllisestä hoidosta? Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja, mutta en ole tehnyt alan töitä vuosiin juuri sen takia, että päiväkotien tilanne on toivoton. Henkilökunnasta ja muista resursseista säästetään koko ajan, ja päivät ovat yhtä selviytymistä. Lapset saadaan pysymään hengissä, mutta mitään pedagogista ei ehdi tekemään, ellei nyt puhuta perushoidon kasvatuksellisesta puolesta. Usein päivähoidon puolustajat ovatkin juuri niitä, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä päiväkodin arki on.

    Huomionarvoinen seikka on mielestäni myös se, että tuntemani lastentarhanopettajat hoitavat lapsensa kotona niin pitkään, kuin pystyvät. Jos päiväkoti olisi se pikkulapsen auvola, kai varhaiskasvattajat panisivat oman lapsensa mahdollisimman varhain hoitoon virikkeiden äärelle. Päiväkotielämää nähneet tietävät kuitenkin, että koti tarjoaa paljon enemmän juuri sitä, mitä alle kolmevuotias tarvitsee. Itselläni on reilun vuoden ikäinen poika, ja vaikka kaipaisin jo työelämään (en siis ole supermutsi, joka leipoo innosta vinkuen hiekkakakkuja päivästä toiseen), en millään raaski viedä häntä hoitoon. Töitä ehdin tekemään myöhemmin; nyt tarjoan lapselleni sen, minkä näen hänelle parhaaksi.

    Stina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sano, että päivähoito on hyvä aloittaa varhain. Mutta osaksi sosiaalisia piirejä lapsen on mielestäni hyvä päästä varhain. Se on mielipiteeni, ei universaali totuus. Ja sosiaalisia kontakteja päiväkoti tarjoaa.

      Haluan nyt muistuttaa, että kirjoitin postauksen päivähoidon aloituksen aiheuttamasta pienestä paniikista. Siitä, että kauhistuttaa, miten pieni lapsi pärjää ja ymmärtää niitä kirjoittamattomia lakeja. Miten löytää paikkansa ja kuinka ottaa vastaan sen totuuden, että maailma ei olekaan pelkkiä kivoja asioita ja ihmisiä täynnä. Yhden kappaleen verran lohdutan itseäni sillä, että omien kokemusteni mukaan aikaisessa päivähoidon aloituksessa on se hyvä puoli, että sosiaaliset taidot kehittyvät ja pääsee luotevasti osaksi kaveripiirejä. Ja sitten tartutaan siihen ja paasataan, miten päiväkoti ei ole hyväksi pienelle lapselle. Jos ne kirjoittamattomat lait vääntävät sydäntä kuin märkää rättiä, nämä kommentit ovat sitten kuin märkä rätti naamalle.

      Hienoa, että sinulla on mahdollisuus tehdä niin kuin perheessäsi on parhaaksi todettu. Meillä tämä ratkaisu on paras. Kannustavien esimerkkien avulla ja oman sydämen seuraamana olen varma, että perhe-elämä ja työ on mahdollista yhdistää onnistuneesti ja niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.

      Poista
    2. Minä tunnen vain yhden lastentarhanopettajan. Hänen lapsensa aloittivat päivähoidossa yksivuotiaina.

      Poista
    3. Palataanpa nyt maan pinnalle. Kiikuttavatko nämä kotiäidit lastaan sylissä 24/7? Todennäköisesti eivät. Kun minä vien vajaan vuoden ikäisen lapseni hoitoon ja saan hänet riisuttua, kädet pestyä, tossut jalkaan jne, on vastassa heti omahoitajan syli. Aina kun haen lapsen (tuon huiman 3-6h pituisen hoitopäivän jälkeen), mistäs minä hänet kaappaan? Omahoitajan sylistä. En oikein ymmärrä mistä tuo käsitys tulee etteikö päiväkodissa olisi tarpeeksi syliä ja turvaa. Hoitajat istuskelevat lasten kanssa leikkihuoneen lattialla ja lapset kiipeilevät syliin sitä mukaa kun haluavat. Kyllä siihen mahtuu enempikin kuin yksi.. Mitäköhän kuuluu lapsen perustarpeisiin, jos siihen kerran kuluu koko päiväkotihoitajan työpäivä? :D Kyllä minusta suurin osa päivästä on leikkejä, loruja, satuja ja muuta höpöttelyä.. En tiedä onko meidän kohdallemme osunut sitten jotenkin erityisen hyvä päiväkoti, mutta itsekin aloitin samaisessa päiväkodissa hyvin pienenä, eikä ole kyllä mitään traumoja jäänyt.. Päiväkodin hoitajienkin mukaan pienet lapset sopeutuvat päivähoitoon paremmin kuin vanhemmat. Luovat helpommin siteitä uusiin ihmisiin, koska heille "kiva täti tai setä" tarkoittaa sitä joka antaa ruokaa, vaihtaa vaipan ja lohduttaa jos tulee pipi. Isommille lapsille sillä taas tarkoitetaan jotakuta joka ei komentele, puhuu kiltisti ja oikeastaan antaa tehdä mitä tahtoo. Ja tämän kerron tuoreella kokemuksella 4-vuotiaan ja ~1-vuotiaan päiväkodin aloituksesta.
      Myös esikoinen aloitti perhepäivähoidon alle vuoden ikäisenä, eikä se ole meidän välisestämme suhteesta pois. En osaa edes kuvitella että voisimmekaan olla tämän läheisempiä, vaikka olenkin laittanut hänet pienenä jonnekkin "talteen".

      Ja tämä nyt menee jo vähän aiheen ohi, mutta tiedättekös mitä minusta sitten sanottaisiin jos olisin kotona? Kaikki olisivat varmoja etten ikinä pääsisi työelämään asti. Olinhan kuitenkin esikoisen syntymän jälkeen melkein kaksi vuotta koulussa ennen kuin jo toista pukkasi. Suomalaisäideillä kun on tapana etsiä JOKAISESTA äidistä JOTAIN vikaa. Jos on kotiäiti, pitäisi tienata ja maksaa veroja, jos on töissä, pitäisi olla samalla lasten kanssa kotona. Mikään ei kelpaa ja kaikkien pitää olla samaa mieltä kaikesta. Mielelläni minäkin olisin lasten kanssa kotona, mutta uskon että meidän perheessämme on lasten kannalta tärkeintä että minäkin saan mieluisan ammatin ja pääsen työelämään. Muuten voisi olla mahdollista että joutuisin luopumaan nykyisestä koulupaikastani, en tulisi enää valituksi kouluihin, jäisin työttömäksi ja eläisin masentuneena 140kiloisena sossupummina koko loppuelämäni, kutsuen itseäni 17-vuotiaiden lasteni kotiäidiksi. Kärjistettyä, mutta mahdollista. Ja todellakin ohi aiheen, mutta antaa ehkä hieman uutta näkökulmaa.

      Poista
  14. Haluan tuoda joitakin näkökulmia tähän keskusteluun, asioita, jotka omasta mielestäni toisinaan unohtuvat silloin kun puhutaan alle 3-vuotiaiden päivähoidosta. Itse olen ammatiltani lastentarhanopettaja.

    Siihen missä alle 3-vuotiaan hoito toteutuu hyvin, voi olla useita oikeita vastauksia. Se voi toteutua hyvin tai erittäin huonosti niin kotona, perhepäivähoidossa kuin päiväkodissakin. Päiväkodin keskeisiä ongelmia ovat lapsiryhmien suuruus ja tilanteet, jolloin henkilökuntaa on vähemmän paikalla sekä väsyneet työntekijät. Osittain näistä tekijöistä johtuen Suomessa ei tarjota kaikkein pienimmille niin hyvää hoitoa kuin voitaisiin tarjota.

    Lapsen vieminen vieraalle hoitajalle aiheuttaa lapselle trauman. Se, että trauma syntyy ei ole oleellista, vaan oleellista on se, pystyykö lapsi kääntämään sen itselleen positiiviseksi. Uuden empaattisen, lämpimän ja lapsen asioista kiinnostuneen hoitajan avulla tämä trauma kääntyy kokemukseksi siitä, että: "maailmassa on muitakin hyviä ja luotettavia ihmisiä, jotka voivat huolehtia minusta kuin äiti ja isi "!.

    Merkityksellistä onkin se millainen lapsen uusi hoitaja on. Millainen tunne hänestä tulee? Onko hän lämmin, leikkisä vai työhönsä väsynyt? Millainen tunne tulee ryhmän aikuisten yhteistyöstä? Millainen tunnelma/ ilmapiiri lapsiryhmässä on? Näitä asioita kannattaa käydä "haistelemassa" lapsen tutustumisjakson aikana, vaikka edes yhden päivän ajan. Toki jokainen hoitaja yrittää parhaansa, kun häntä tarkkaillaan ja vanhempia on läsnä. Kannattaakin kiinnittää huomiota hoitajan tapaan reagoida, kun maidot kaatuvat, on hälinää ja hulinaa. Mitä hän tekee stressaavassa tilanteessa, millainen ilme hänellä on? Puhuvatko kasvot ja sanat samaa kieltä? Onko hymy aito? Meneekö hoitaja lattialle lapsen tasolle kohtaamaan lapsen? Ilmenneisiin omiin VAKAVIIN huoliin näistä asioista kannattaa kiinnittää huomiota. Päiväkodin johtajan kanssa kannattaa myös asioida AINA jos huolta jostain asiasta herää! Jos ongelmat ovat hyvin vaikeita kannattaa harkita hoitajan/ hoitomuodon vaihtoa. Alkuhankaluuksista ei kuitenkaan kannata masentua.

    Hyvin merkityksellistä on myös se kuinka pitkiä aikoja lapsi viettää päiväkodissa. Päivähoito on ikään kuin lapsen "työtä" ja liian pitkä hoitopäivä ei varmastikaan ole lapselle hyväksi. On lapsen kannalta raskasta jos lapsi on hoidossa kello 7-17:sta, vaikka hoitopaikka olisi kuinka hyvä. Lyhyemmät viikot myös lisäävät olennaisesti lapsen jaksamista. Aamupäivä on lapselle oman ja kavereiden vireystilan kannalta parasta aikaa päiväkodissa, päiväunien jälkeinen aika on jo luonnollisesti lapselle raskaampaa. Sekin on ihan mukava vaihtoehto, kun vaikka lapsen kummi tai isovanhempi hakee lapsen välillä aiemmin päivähoidosta.

    Päivähoidon aloittamisen aikainen elämä kannattaa rauhoittaa ihan täysin noin kuukaudeksi, se nimittäin saattaa merkittävästi helpottaa tulevaa elämää. Kun lapsi on päivän ollut uusien hoitajien kanssa, hän tarvitsee illalla kokemuksen siitä, että isi ja äiti ovat täysin läsnä ja olemassa häntä varten. Eli päivähoidon aloituksen aikoihin kannattaa perua iltamenot, zumbat ja humpat muutamaksi viikoksi ja keskittyä lapseen. Usein tämä uhraus palkitaan: lapsi tottuu päivähoitoon ja ymmärtää, että kotielämä odottaa hoitopäivän jälkeen (ja joidenkin viikkojen jälkeen äiti ja isä voivat käydä illalla jossain harrastuksessa).

    Kaikkea hyvää päiväkodin aloitukseen!

    Ps. Yritin välttää kirjoituksessa saarnaavaa sävyä, en onnistunut. Ehkä se voidaan sallia papeille ja opettajille...:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Meillä päiväkodissa on onneksi mahdollisuus roikkua mukana alussa niin pitkään kuin siltä tuntuu. Lähiöjeppe on lapsen mukana tämän ensimmäisen viikon ja tarvittaessa myös seuraavana. Muita näitä kohtia olenkin jo ainakin sivunnut tässä ja aikaisemmissa postauksissani, mutta vinkit taisivatkin olla laajempaan käyttöön, ei vain minulle.

      Poista
  15. Ihmisenä, jonka lapsi ei ole vielä edes siirtynyt kohdun ulkopuolelle, en voi kuin ihmetellä tätä saarnaamisen ja syyllistämisen määrää. Blogin pitäjä punnitsee täällä omia valintojaan, ja heti se tulkitaan palopuheeksi varhaisen päivähoidon aloittamisen puolesta. Kirjoituksen mukaan Minime on päivähoidossa alkuun 2–3 päivää viikossa, ja osa suhtautuu täällä asiaan aivan kuin vanhemmat olisivat toimittamassa lapsen viikoiksi pois kotoa vieraiden ihmisten armoille.

    Jokainen vanhempi tekee ratkaisut omien pohdintojensa ja elämäntilanteensa kautta, eikä kukaan muu kuin vanhempi itse voi tietää, mikä ratkaisu on juuri tietyssä tilanteessa toimivin. Hämmentävää on myös se, miten kärkkäästi muiden lasten päivähoidosta suuttuvat ne, jotka itse ovat olleet pitkään lapsen kanssa kotona. Jos kotona on niin ihanaa lapsen kanssa ja kotona oleminen lapselle parasta, mistä tämä viha ja katkeruus päivähoitoon lapsensa laittavia vanhempia kohtaan kumpuaa? Jos kotona olevat vanhemmat olisivat täysin sinut ratkaisunsa kanssa, en usko, että jokaisesta päivähoidosta jotain positiivista sanovaa tarvitsisi alkaa moittia välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ymmärrä, miksi eriävien mielipiteiden kirjoittaminen tulkitaan saman tien saarnaamiseksi ja syyllistämiseksi. Lähiömutsilla saa olla kärkeviä näkemyksiä asiasta kuin asiasta, mutta heti, jos lukija esittää toisenlaisen näkökannan, se on syyllistämistä, ankeuttajamutsien kateellista hyökkäystä tai jopa nettikiusaamista.

      Tässä päivähoitokysymyksessä monet alan ammattilaiset ovat esittäneet mielipiteensä alle kolmivuotiaiden päivähoidosta, ja luulisi heillä olevan muutakin kuin mutu-tietoa asiasta. Tarkoituksena ei nähdäkseni ole ollut syyllistää lapsen päivähoitoon laittamisesta vaan tuoda esiin eriävä mielipide siitä, onko yksivuotiaan paras paikka sittenkään päiväkodissa. Olettaisin myös, että blogikirjoittelu ja -kommentointi ovat oiva paikka keskustelulle eikä pelkästään bloggaajan tekemien arvovalintojen hyväksymiselle. Ei tätä yhteiskuntaa ole koskaan muutettu sillä, että kaikki olisivat samaa mieltä asioista. Solvaaminen on asia erikseen, mutta mielestäni Lähiömutsinkin (ja hänen kanssaan samaa mieltä olevien) tulee hyväksyä se, että maailmaan mahtuu aikamoisen paljon erilaisia mielipiteitä ja on ihan ok esittää ne.

      Poista
    2. Eriävät mielipiteet ovat tietenkin tervetulleita, on aina mielenkiintoista lukea toisenlaisia katsomuksia maailman menosta.

      Mutta on toki myönnettävä, että olen kummissani, miten tämä pääasiassa anonyymien kommentoijien käymä sota saatiin aikaiseksi postaukseen, jossa panikoin päiväkodin alkua ja sitä, miten lapseni tulee pärjäämään kirjoittamattomien lakien kanssa. Tässä on nyt tartuttu yhteen kappaleeseen, jossa olen innokseni löytänyt myös yhden mielestäni todella hyvän asian aikaisesta päiväkodin aloituksesta. Sitten on vedelty viivoja suoriksi, että postauksen tarkoituksena on sanoa, että mitä aikaisemmin lapsi päiväkotiin, sen parempi. Jos näin olisi, kai me olisimme vieneet hänet sinne jo aikaisemmin, emmekä vasta nyt puolitoistavuotiaana.

      Mielestäni lapsen paras paikka on onnellisessa kodissa. Ja meistä se onnellisuus voidaan toteuttaa vallan mainiosti, meidän tapauksessa myös paremmin, yhdistämällä sekä kotielämä että työt.

      Poista
    3. Sitähän toimittajatkin tekevät: irrottavat esim. poliitikon puheesta lauseen tai pari ja repivät niistä otsikot. Sitten kaltoinkohdeltu poliitikko jupisee toisaalla, ettei hän kyllä niin sanonut tai ainakaan tarkoittanut. Miksi blogin lukijakin ei saisi tarttua vaikkapa vain yhteen kohtaan, jos se sotii omia näkemyksiä vastaan? Uskon, että moni blogisi seuraaja on lukenut myötätuntoisena ajatuksiasi päiväkodin aloituksesta, mutta juuri tuo yksi kappale on kiepsauttanut asetelman ympäri. Fiksu, lapsensa parasta kaikissa asioissa ajatteleva äiti onkin sitä mieltä, että lapsi kannattaa viedä mahdollisimman varhain sosiaalisten kontaktien äärelle. Niin siellä lukee, eikä asia siitä miksikään muutu. Vaikka tarkoituksena olisi vain löytää hyviä puolia päiväkotielämästä, herättää juuri tämä kysymys paljon tunteita. Ei siis ole mielestäni ihme, että siihen on takerruttu.

      Poista
    4. Toki saavat tarttua, hyvänen aika. Tämä alkaa jo mennä koomiseksi tai ainakin surkuhupaisaksi. Ja kyllä olen tietenkin sitä mieltä, mitä olen kirjoittanutkin: omien kokemuksieni mukaan lapsen viemisessä hoitoon ennen sitä maagista 3 vuoden rajaa on se hyvä puoli, että hän oppii aikaisemmin ryhmäkäyttäytymistä sekä sosiaalisia taitoja ja pääsee helpommin osaksi ehkä jopa läpi elämän kestäviä ystäväpiirejä.

      Poista
  16. Ei kai tässä mitään hirveätä syyllistämistä ollut,lähinnä kommentit koskivat mielestäni sitä miten tekstissä sanottiin olevan parempi mitä aikaisemmin pk-hoidon aloittaa. Olen muuallakin törmännyt samanlaiseen ihainnointiin ja siihen ajatukseen,että pieni lapsi menee päiväkotiin nimenomaan oppimaan sosiaalisia taitoja mitä ei muualla oppisi. Näitä taitoja oppii kyllä myöhemminkin,eikä lapsi jää mistään paitsi vaikka ei olisi hoidossa päivääkään ennen kun menee eskariin. Tietenkin tuossa myöhemmässä vaiheessa on hyvä saada ainakin jonkinlaista ryhmäkokemusta kerhojen ja harrastusten kautta. Mutta se on käsittämätöntä,kun olen törmännyt 1-vuotiaiden vanhempiin, jotka ovat huolissaan siitä, että jääkö lapsi jostain paitsi kun ei ole päiväkodissa! Mutta noin muuten Minimen pk-uran aloitushan kuulostaa melko ihanteelliselta, ei pitkiä viikkoja ja joustoa työajoissa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla ylempänä jo totesin: Haluan nyt muistuttaa, että kirjoitin postauksen päivähoidon aloituksen aiheuttamasta pienestä paniikista. Siitä, että kauhistuttaa, miten pieni lapsi pärjää ja ymmärtää niitä kirjoittamattomia lakeja. Miten löytää paikkansa ja kuinka ottaa vastaan sen totuuden, että maailma ei olekaan pelkkiä kivoja asioita ja ihmisiä täynnä. Yhden kappaleen verran lohdutan itseäni sillä, että omien kokemusteni mukaan aikaisessa päivähoidon aloituksessa on se hyvä puoli, että sosiaaliset taidot kehittyvät ja pääsee luotevasti osaksi kaveripiirejä. En siis ole sanonut, että mitä parempi, mitä aikaisemmin hoidossa lapsi aloittaa, vaikka sosiaaliselle osaamiselle se on parempi. Jos ajattelisimme, että se olisi paras paikka maailmassa, emmeköhän olisi lapsemme sinne vieneet jo aikaisemmin.

      Poista
  17. itselläni lipsahti vähän saarnaamiseksi, sorry. Mutta tosiaan särähti pahasti korvaan nämä iänikuiset kliseet että lapsen pitäisi oppia varhain sosiaalisia taitoja. Ja että kaveripiirissä kaikki on olleet tyytyväisiä päiväkotiin. Jos ei kotona kestä olla sen lapsen kanssa ja täytyy päästä töihin, niin se ei tarkoita sitä että se päiväkoti olisi edelleen lapselle paras -vaan silloin mennään vanhemman tarpeen mukaan. Ja silloin se kokonaisuus voi olla parempi koska äitikin on jaksavampi ja parempi vanhempi kun ei tarvitse väkisin olla kotona lapsen kanssa jos ei sitä halua. Mutta se mikä on lapselle parasta niin se on kotihoito, silloin kun koti on normaali ja vanhemmat ns. normaaleita. On naiivia väittää jotain muuta. Ja fiksuja kirjoituksia kirjoittaneet ihmiset sortuu tähän ihmeelliseeen "päiväkoti on hyvä ja opettava paikka lapselleni" pohdiskeluun siinä vaiheessa kun sen lapsen on sinne laittamassa. Mä en väitä että kaikki päiväkodit on mätämunia tai että lapsi siellä traumatisoituu, mutta kyllä se nyt vaan on kehitetty vanhempien tarpeita varten ja se on lasten säilytyspaikka joka on yritetty niillä miniresusseilla tehdä edes vähän inhimillisemmäksi. Mä tiedän kanssa liudan lastentarhanopettajia jotka nähtyään sitä arkea eivät laita omia lapsiaan ko. laitokseen.

    Mä olisin vaan niiin mielelläni lukenut sulta kirjoituksen missä olisit todennut että menet töihin koska et jaksa olla kotona (kuten tosin edellisessä kirjoituksessa totesit) ja että Minime menee siksi päiväkotiin, ja jättänyt välistä tämän naiivin "pohdinnan" siitä että päiväkoti on lapselle hyvä paikka.

    Joka tapauksessa tsemppiä uuteen arkeen ja eiköhän kaikki mene hyvin. Ja hienoa että voitte pitää lapsen päiväkotipäivät lyhyinä tässä vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas. En näe mitään ihmeellistä siinä, että päiväkotiin lapsiaan laittavat yrittäisivät siitä löytää myös jotain hyvää. Tietenkin. Pelkkää paskaako sitä pitäisi olla kaivamassa paikasta, johon lastaaan on viemässä? Mä näen päiväkodissa myös paljon hyvää siinä missä huonoakin. Minä ajattelen "ihmeellisesti" että päiväkoti on myös opettavainen paikka. Koen, että päiväkodin etuna on sosiaalisen osaamisen kehittyminen. Mä en tiennyt, että jälkimmäinen on iänikuinen klise, mutta kiva tietää, että muutkin ovat tulleet siihen johtopäätökseen.

      Haluaisin myös huomattaa, kuten tuolla ylempänä olen jo tehnyt: Kirjoitin postauksen päivähoidon aloituksen aiheuttamasta pienestä paniikista. Siitä, että kauhistuttaa, miten pieni lapsi pärjää ja ymmärtää niitä kirjoittamattomia lakeja. Miten löytää paikkansa ja kuinka ottaa vastaan sen totuuden, että maailma ei olekaan pelkkiä kivoja asioita ja ihmisiä täynnä. Yhden kappaleen verran lohdutan itseäni sillä, että omien kokemusteni mukaan aikaisessa päivähoidon aloituksessa on se hyvä puoli, että sosiaaliset taidot kehittyvät ja pääsee luotevasti osaksi kaveripiirejä. Ja sinä näet tässä kaikessa vain sen, että naivina pohdiskelen päiväkodin olevan hyvä paikka.

      Poista
  18. Päiväkotielämän aloitus on varmasti useimmiten paljon vaikeampaa vanhemmille (eritoten äidille) kuin itse lapselle. Lapsihan peilaa tunteitaan paljon vanhempien kautta ja jos hän huomaa vanhemman olevan paniikissa päiväkodin aloituksesta, siirtyy se myös luonnollisesti lapseen. Päiväkoti-hyvästely rutiinitkin kannattaa miettiä itselleen valmiiksi. Itse päiväkodissa työtekevänä olen joutunut joskus huomauttamaankin vanhemmalle, että kun on heipat sanottu, niin sitten vanhempi lähtee oikeasti eikä palaa portilta takaisin, jos näkee lapsensa itkevät/huutavan perään. Silloinhan näitä itkupotkuraivareita tulee joka kerta uusi, kun vanhempi poistuu. Yleensä lapsi rauhoittuu nopeasti, kun vanhempaa ei enää näy.

    Itse kauhulla odotan vuoden vaihetta, joilloin meidän neidin (silloin 1v4kk) on aika lähteä hoitoon. Tuntuu väärälle viedä oma lapsi hoitoon ja mennä hoitamaan muiden lapsia. Onneksi ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan teen lyhennettyä työviikkoa. Uskon kyllä vakaasti, että meidän neiti pärjää hyvin päiväkoti maailmassa ja ikävämpi se minulle tulee.

    Tsemppiä sinne päiväkotielämään! Innolla odotan postausta, jossa kerrot miten se sujuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sen paniikin takia on onni, että vähemmän stressaava mies hoitaa pehmeän laskun päiväkotiin. Omaa paniikkiä lieventääkseen pitäisi varmasti lopettaa tämän kommenttiketjun lukeminen huh.

      Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan. Varmasti kerron päivähoidon sujumisesta, toivon niin, että siitä tulee positiivinen postaus.

      Poista
  19. Onpas Lähiömutsilla kommenteista päätellen vaurasta lukijakuntaa, kun suunnilleen kaikilla on varaa hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi ja täten oikeus arvostella muiden ratkaisuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä olikin tuotu esiin se, mitä itse pohdin kommentteja lukiessani. Useista kommenteista voi ainakin rivien välistä lukea, että monien mielestä lapsen laittaminen päiväkotiin on pelkästään vanhempien kunnianhimoa tai mukavuudenhalua. Kuitenkin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla elinkustannukset ovat niin suuret, että monilla pienituloisilla (tai edes keskituloisilla) perheillä ei varmasti ole varaa hoitaa lapsia kotona 3-vuotiaaksi saati esikouluikään asti, vaikka kuinka kiristäisi muista menoista. Itse joudun luultavasti tulevaisuudessa valitsemaan, laitetaanko lapset päivähoitoon, vai hoidetaanko lapset kotona ja tingitään esim. asumismukavuudesta ja vapaa-ajan menoista. Kaikilla ei tietenkään ole varaa tehdä edes tällaista valintaa. Ja tokihan tuhansia perheitä elää pelkillä minimietuuksilla ja toimeentulotuella, mutta harvat ehkä sitä vaihtoehtoa valitsevat, mikäli on mahdollisuus valita toisin.

      Poista
    2. Kyse ei välttämättä ole rahasta vaan valinnasta. Mielummin pienen pienellä rahalla onnellisen lapsen kanssa kotona.

      Poista
    3. Mitä vaurautta? Me olemme opiskelijapariskunta, tosin mies on tällä hetkellä työtön mutta aloittaa syksyllä opinnot. Itse olen kotihoidontuella. Lapsen hoidan näillä näkymin 2,5-vuotiaaksi tai vähän alle 3-vuotiaaksi asti kotona. Ei ne tulot vaan ne menot, henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää miten jollakulla ei ole varaa hoitaa lasta kotona. Tietty jos on pakko asua jossain keskellä ei-mitään, omistaa kaksi autoa ja jättikokoinen omakotitalo jättisuurine menoineen ja harrastaa kalliisti, niin sitten. Valintoja, valintoja. Me asumme kaupungissa kerrostalossa emmekä omista autoa. Näin voimme pitää lapsen kotona pitkään. Älytöntä heittäytyä marttyyriksi, miten "ei oo varaa".

      Poista
    4. Edellinen lisää: Ennen kuin kukaan huutelee mitään sossusta, niin ei, emme saa toimeentulotukea tai muitakaan etuuksia sieltä.

      Poista
    5. Pääkaupunkiseudulla asuntovellallisena kyse voi olla kyllä myös rahasta. Meidän kohdallamme kyse ei ole ollut siitä, etteikö olisi ollut rahaa, vaikka emme suurituloisia olekaan. Kyse on siitä, että ei ole ollut varaa. Olisimme tulleet kituuttamalla ja pelkkiä asuntolainan korkoja maksamalla toimeen. Jälkimmäistäkään ei voi jatkaa loputtomiin.

      Mä en myöskään näe kituuttamista mielekkäänä elämänä. Se on varmasti monen anonyymin mielestä itsekästä, mutta kun on opiskelijavuosien kituuttamisen jälkeen tottunut siihen, että voi vaikka syödä hyvin, ei mielellään saavuttamistaan eduista enää luovu. Meillä mies ei voi työnsä luonteen takia tehdä töitä kotoa käsin, minä pystyin. Siksi minä olin kotona töitä tehden, mies kodin ulkopuolella töissä. Se piti taloutta hoitovapaan ajan pystyssä, vaikka säästöistäkin nostettiin. Onneksi olimme sellaisia ehtineet kerryttää. Mun pää ei kuitenkaan kestänyt päiväuniaikana tikittäviä deadlineja niin hyvin kuin olisin toivonut. Tästä olen kirjoittanut aikaisemmissa työtä käsittelevissä postauksissa. On hemmetin vapauttavaa, että tilin tilanne ei koko ajan ole ahdistamassa mieltä.

      Poista
    6. "Meidän kohdallamme kyse ei ole ollut siitä, etteikö olisi ollut rahaa, vaikka emme suurituloisia olekaan. Kyse on siitä, että ei ole ollut varaa. Olisimme tulleet kituuttamalla ja pelkkiä asuntolainan korkoja maksamalla toimeen. Jälkimmäistäkään ei voi jatkaa loputtomiin. Se on varmasti monen anonyymin mielestä itsekästä, mutta kun on opiskelijavuosien kituuttamisen jälkeen tottunut siihen, että voi vaikka syödä hyvin, ei mielellään saavuttamistaan eduista enää luovu."

      Näiden lauseiden myötä on turha sitten ainakaan esittää että olisi pakko ollut laittaa lasta hoitoon... Se on teillä(kin) ollut valintakysymys jonka useimmat naamioivat "on pakko viedä lapsi hoitoon että saa lainan maksettua ja että ei ole varaa pitää kotihoidossa"... Haloo, kyse on vaan yksinkertaisesti siitä että vanhempien etu menee lasten edelle, valitaan ennemmin se ok elintason kuin se että kituutetaan se kriittiset pari vuotta jolloin lapsen olisi hyvä olla kotihoidossa.

      Poista
    7. Olisimme toki voineet kituuttaa vielä, mä olisin voinut panikoida päiväuniaikaan tikittävien duunideadlinejen kanssa (peläten silti, että putoan täysin työmaailmasta, mikä alallani tapahtuu hujauksessa) ja olisimme voineet myydä asuntomme ja vuokrata tilalle vielä pienemmän asunnon jostain vielä enemmän lähiöstä. Me kuitenkin näemme, että perhe on onnellisempi, kun elintaso on niin kohdillaan, ettei raha-asioista tarvitse koko ajan murehtia. Ja koska me myös uskomme vakaasti, että on mahdollista onnistuneesti yhdistää sekä perhe-elämä että työ- ja päiväkotielämä, niin että kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia.

      Poista
  20. En halunnut arvostella muiden ratkaisuja. Kerroin omakohtaisen kokemukseni lastentarhanopettajana päivähoidossa työskentelemisestä. Kotona kotihoidontuella on tiukkaa, mihinkään ylimääräiseen ei oikeastaan ole penniäkään. Ymmärrän ihan hvin, että joskus se töihin meno on vaan pakko. Itselläkin olisi ihan pakko, ellen tekisi keikkahommia viikonloppuisin, kun mies on lasten kanssa kotona. En arvostele lapsiaan päivähoitoon viejiä, vaan tätä järjestelmää. Meininki on ihan eri kuin vielä esim. 80-luvulla, eikä suunta ole suinkaan ollut ylöspäin. Oma vanhempi lapsenikin on ehtinyt päikkyuraa tehdä ennen pienemmän syntymää, jonka jälkeen jäi taas kotiin. Harkitsimme silloin päiväkotia nimenomaan ryhmäkoon ja työntekijöiden perusteella. Hoitopaikka oli ihana ja meille kaikille jäi siitä lämpimät muistot. Eli parhaimmillaan, työntekijöiden saadessa panostaa siihen työnsä PERUSTEHTÄVÄÄN, päiväkoti on todella kiva paikka työntekijöille ja lapsille.

    eepu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä meidän perustalliaisten pitäisi tehdä, että ei ole vain tsäkästä kiinni, minkälainen hoitopaikka lapsella on? Eli miten minä voin vaikuttaa siihen, että työntekijöillä olisi aikaa panostaa työnsä perustehtävään?

      Poista
    2. Pyrkimällä varmaan politiikkaan ;) Vitsi, vitsi. Vanhempana voi ottaa yhteyttä joka kerta päivähoidon järjestäjään, kun huomaa suhdeluvussa tms. puutteita. Vanhemmat ovat tosi arkoja arvostelemaan ja ottamaan kantaa, vaikka päiväkoti on paikka, jossa hoidetaan heidän kalleinta aarrettaan. Kenelle ne asiat sitten kuuluvat, elleivät vanhemmille? Meillä olisi tässä paljon oppimista. Asia riippuu myös paljon yksikön johtajasta ja työporukan vuorovaikutussuhteista, eli työntekijät eivät aina valita. Kerran yksi kollegani oli myöntänyt lasta hakemaan tulleelle isälle tämän huomattua asian, että oli yksin ollut iltapäivän kahdeksan alle 1,5 veen kanssa. Johtaja oli kieltänyt "mainostamasta" asiaa. Isä oli aiheesta tosi tuohtunut asiasta, joten työntekijä pyysi ottamaan yhteyttä suoraan johtajan esimieheen. Joskus tulee tosi pahoja ylilyöntejä suhdeluvuissa, koska pääasia on että kuukauden tilastot pitävät paikkansa. Tätä eivät useat vanhemmat tiedä. Ei kai me lastentarhanopettajat mollattaisi työtämme, ellemme tietäisi sen karuja puutteita. Mielelläni minä kertoisen vain niitä hyviä asioita (joita niitäkin on), mutta koen, että sen avulla maailma ja tilanne ei muutu. Päiväkodissa on paljon hyviä asioita, olen vain tosi kyllästynyt kun työltä on viety meiltä riippumattomista tekijöistä pohja.

      Jos on jotain avanhempaintoimintaa, niin niissä kannattaa olla mukana. Itse siis lapsemme ei ollut missään elitistisessä yksityisessä hoidossa, vaan ostopalveupaikassa, jossa hoitomaksu sama kuin kaupungilla. Usein vain noiden pienten paikkojen työntekijät ovat oikeasti motivoituneita työhönsä + pienet ryhmät. Johto ja määräykset eivät tule sieltä kaukaa jostain...Päivähoidossa olisi noin kaiken kaikkiaan paljon kehittämisen varaa. Satuin vain töiden takia tietämään tämän paikan ja lapsemme pääsi sinne sisälle. Joskus se on ihan oikeastikin vain tsäkästä kiinni. Mielestäni kaikki lapset ansaitsisivat parasta mahdollista hoitoa, ja tietyin muutoksin se olisi oikeasti mahdollista.

      Ja haluan korostaa, etten tosiaankaan arvostele valintaanne viedä lapsi hoitoon. Olenhan sen valinnan itsekin tehnyt. Ja pienempikin tulee hoidon jossain vaiheessa aloittamaan.

      Poista
    3. Kultaisella 80-luvulla niitä päiväkotipaikkoja riitti vain harvoille ja valituille. Loput lapset hoidettiin, miten hoidettiin, viisivuotiaalle saatettiin pistää avain kaulaan ja sanoa, että on kiltisti, äiti tulee illalla kotiin.

      Poista
    4. 80-luvulla ei kovin moni 5-vuotias viettänyt aikaansa ihan issekseen, johan siihen oltaisiin jo siinä vaiheessa yhteiskunnan taholta puututtu. Eli en edelleenkään ota kantaa muuhun kuin päivähoidon resursseihin. Työntekijän näkökulmasta työ on monimutkaistunut, tullut raskaammaksi ja vähemmän mielekkääksi, vaikka koulutus ja ammattitaito oivat koko ajan parantuneet. Ihan samaa luokan opettajat valittavat.

      eepu

      Poista
    5. Onko avainkaulalapsi jo noin vieras käsite? Minua ei ole jätetty ihan itsekseen, mutta kun päiväkotipaikkaa ei saanut, niin hoitajat olivat mitä olivat. Meillä ei sentään hoitotäti ei sammunut sohvalle, kuten eräässä tuttavaperheessä kävi. En minä kaipaa takaisin siihen maailmaan, missä päiväkotipaikka järjestyi vain pienelle osalle ikäluokasta ja loput hoidettiin, miten hoidettiin.

      En myöskään tätä luokanopettajien jatkuvaa marinaa oikein ymmärrä. Luokkakoot ovat pienempiä, opettajien koulutustaso korkeampi ja kaikenlaista tukea on saatavilla, mistä me 70-luvun lapset emme osanneet vain uneksia. Silti työ on kuulemma niin ka-ma-lan raskasta? Olisiko kyse siitä, että aika kultaa muistot?

      Poista
  21. no kuten sanottu, jos on pakko mennä töihin taloudellisten syiden takia niin sehän on silloin pakko ja eikö silloin kanttaisi sanoa että menee siksi töihin ja jättää välistä höpinä siitä että päiväkoti on paras ratkaisu meidän lapselle?? Kyse on nimenomaan siitä että on paksua väittää että pieni lapsi tarvitsee päiväkotia ja niitä "sosiaalisia ympyröitä". Lähinnä itseäni ärsyttää "mukavuusvanhemmat" jotka laittaa lapsen päiväkotiin jotta pääsee itse töihin kun pää ei kestä oman lapsen hoitamista ja samalla todistellaan että kyllä se päiväkotikin on meidän lapselle oikein hyvä paikka, saa kavereita (tämäkin iso harha, ei lapsi tarvitse laumaa kavereita) ja oppii sosiaaliseksi (ihan kuin tämäkin olisi joku tavoiteltava arvo). Eli tavallaan yritetään siirtää vastuuta siitä lapsen päiväkotiin viemisestä jollekin "yleiselle hyvälle".

    Mutta perheet on erilaisia, kaikki tekee ratkaisut niin kuin parhaaksi näkevät. Mä en kritisoi vanhempia jotka vie lapsen päiväkotiin kun se on pakko. Kritisoin vanhempia jotka vie lapsen päiväkotiin omista mukavuussyistä tai puhuu palturia päiväkotien tarpeellisuudesta lapsen kehitykselle. Se ärsyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan se ärsyttävää, jos jollain on mukavaa töissä, hän saa mukavasti palkkaa ja voi tarjota lapsilleen mukavan elintason. Todella ärsyttäväksi se muuttuu, jos hänen lapsillaan on mukava hoitopaikka, jossa he viihtyvät. :)

      Perheillä, aikuisilla ja lapsilla, on erilaisia tarpeita ja arvoja. Lisäksi jokaisessa asiassa on hyvät ja huonot puolensa. Alle 3-vuotias ei ehkä tarvitse päiväkotia ja se voi olla pienelle lapselle myös monin tavoin stressaava paikka, mutta eihän se sulje pois sitä, että pienikin lapsi voi oppia monia hyödyllisiä ja tarpeellisia taitoja päiväkodissa ja hänellä saattaa ajoittain olla jopa mukavaa siellä.

      Poista
    2. Arvoisa ensimmäinen anonyymi, pyydän sua lukemaan postaukseni uudestaan ja pohtimaan, onko sen pointti tosiaankin se, että päiväkoti on paras ratkaisu lapselle? Jos näin nimittäin olisi, emmeköhän olisi hänet vieneet sinne jo aikaisemmin.

      Koska kuitenkin uskomme, että työ ja perhe-elämä on mahdollista yhdistää hienosti toimivaksi paketiksi, koen päiväkodin hyvänä ratkaisuna hoitopaikaksi. Uuden arjen aiheutaman panikoinnin keskellä on mukavaa, että pystyn löytämään tuosta hirviöluolasta myös paljon hyviä puolia. Alempi anonyymi kommentissa käy hyvin ilmi myös omat ajatukseni siitä, että ihan varmasti päiväkodissa oppii myös hyödylisiä ja tarpeellisia taitoja.

      Poista
  22. Hauska lukea minime:n ja teidän perheen kokemuksista, kun meidän (samanikäinen about) tyttö aloitti tänään päiväkotiuransa. Meilläkin työ tarjoaa joustoa ja hoitopäiviä (noin 7h) tulee syksyllä vain kolme viikossa, keväällä sitten enemmän. Meillä eka tutustumis(aamu)päivä meni kivasti ja aiemmin kesällä saatu hyvä fiilis ryhmän tädeistä vahvistui.

    Mikä ei ole hauskaa lukea on nuo ikuiset Keltinkangas-Järvisen palvojat joiden mielestä lapsi menee rikki ja särki jos joku muu kuin äiti (!!!) häntä alle kolmevuotiaana hoitaa. Meillä taloudellinen tilanne ei vaadi mun töihinmenemistä, mutta äidin pään tilanne vaatii (tämä valtionvaroin korkeakoulutettu aivotyötä tekevä ihminen ei kestä olla kotona ja hiekkalaatikon reunalla 7pv/vk loputtomiin). Kukaan ei ole naamaa vasten uskaltanut arvostella, mutta eiköhän joku anonyymi viitsi ;) No jos hoitoonmeno on äidille hyväksi, niin onko se lapselle? (Kyllä, tätä on perheessä mietitty kovin). Meillä on oltu hyvin paljon vierastavia ja eroahdistuneita ennen 1v. ikää ja ajatus päiväkodin aloittamisesta ahdisti vanhempia kovin. Mutta kas kummaa, tilanne muuttui muutamassa kuukaudessa ihan toiseksi - nyt tytär kiitää ja juoksee menemään ja selvästi innostuu kun on menoa ja meininkiä (oli se leikkipuisto tai päiväkoti). Kyllä, tytär on kovin pieni ja ei puhu vielä. Sen sijaan hän tekee itsensä vahvasti ymmärretyksiä ja on liikunnaillisesti verrattoman lahjakas. Hoitoonjäämistä on harjoiteltu isovanhempien kanssa ja se on mennyt hienosti (toisin kuin ennen 1v. ikää) ja tämä antoi uskoa meille, että lapsemme ei mene rikki vaikka hän ei koko aikaa ole vanhempiensa seurassa. Siksi emme tunne huonoa omatuntoa päiväkodin aloituksesta, vaan suhtaudumme siihen jännityksellä ja iloisti sekä kauhulla tulevaa odottaen :) (Jos emme uskoisi lapsen olevan valmis tähän, olisi meillä mahdollisuus että isä jäisi myös osittaiselle hoitovapaalle).

    t. "mukavuusvanhempi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin ennen kuin edes raskaudesta oli tietoa, että oma lapseni menee varhain päiväkotiin. Tämä ihan vain omien kokemusteni ja näkemieni kokemusten perusteella. Mutta sitten syntyikin lapsi, joka tahtoi koko ajan olla iholla ja vierasti ihan kaikkia, sellaisiakin, joita näki harva se päivä. Hoitokuvioyritykset vaikka muutamaksi tunniksi olivat hirveitä. Siksi päiväkodin aloitusta siirrettiin suosiolla. Sitten jotain tapahtui muutamassa kuukaudessa, ihan niin kuin teilläkin. Yhtäkkiä lapsi on menevä, utelias ja sosiaalisia kontakteja sekä menoa kaipaava lapsi, vähäiset hoitokokemuksetkin ovat olleet onnistuneita. Siksi uskomme vahvasti, että lapsi on valmis päiväkotiin.

      Mutta jos uskomuksemme osoittautuu vääräksi, olemme valmiita myöntämään erheemme. Silloin mies jää tekemään lyhennettyä työviikkoa. Se tarkoittaisi sitä, että vuoroja vaihdettaisiin läpsystä ja yhteistä perheaikaa ei olisi juurikaan. Saati nyt jotain omaa aikaa vaikka liikunnalle. Toivonkin niin kovin, että kaikki menee hienosti! Toivottavasti niin käy myös teillä!

      Poista
  23. Tässä myös yksi mukavuusvanhempi ilmoittautuu.

    Meillä poika meni jo alle vuoden ikäisenä päiväkotiin - sillä meidän asuntolainoilla ei olisi hoitovapaalla eletty. Ja myös oma pää tarvitsi virikkeitä ja kuten yllä todettu, kun on verovaroin korkeakoulutuksen saanut, haluaa myös osallistua hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen. ELi kyllä, minä menin töihin itseni vuoksi. Mutta myös lapseni vuoksi. Hänen tulevaisuutensa ja turvallisuuden tuntonsa kannalta on parempi, ettei äidin pää hajonnut hiekkalaatikolle.

    Helsingin päivähoidosta meidän perheellä on vain hyvää sanottavaa. Pienten ryhmässä oli viime vuoden 14 lasta ja peräti 5 aikuista. Lastentarhanopettajan ja kolmen hoitajan lisäksi ryhmässä oli nimittäin yksi erityislapsi, jolla oma avustaja. Tuo viides aikuinen oli tietysti ekstraa myös muiden hoitoon, sillä aina ei avustattava ollut hoidossa eikä hän kokoaikasta apua tarvinnutkaan.

    Hieno vuosi kaiken kaikkiaan. Poika jäi muutamaa helmikuista aamua lukuunottamatta aina riemuiten hoitoon. Tänään, kuuden viikon loman jälkeen, lähtöitku olikin sitten sydäntä särkevää. Mutta eiköhän tästä selvitä!

    Mutta siis: tsemppiä Minimelle! Ja olisi tosiaan kiva kuulla, kunhan kokemusta ehtii kertyä, miten on mennyt!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten luksusta, että teillä on olut viisi aikuista ryhmässä, mikä tsäkä! Mä olen kuullut, että loman jälkeen itkut voivat olla pahemmat kuin ne itkut, kun ekaa kertaa jää päiväkotiin ilman vanhempia. Ihan varmasti se siitä! Ja kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan tämän jännityksen keskellä!

      Poista
  24. Itse olen lukenut innokkaasti Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja ja suosittelen niitä lämpimästi kaikille muillekin! Arvostan häntä tutkijana ja erityisesti tietokirjailijana, joka osaa esittää tutkimustiedon kansantajuisessa muodossa.

    Jos ei jaksa kirjoja lukea, niin voi vaikka aluksi vierailla väestöliiton sivuilla, osoitteessa

    https://www.perheaikaa.fi/lapsi-perheessa/jutut/lapsen-maailma/ajankohtaista-paivahoitokeskustelua-professori-liisa-keltikangas-jarvinen/

    josta mm. seuraava lainaus on peräisin:

    "Liisa Keltikangas-Järvisen mielestä päivähoitoon liittyvä keskustelu ei ole Suomessa laadukasta, vaan keskittyy syyllistämiseen. Vanhemmat käyvät pääasiassa keskustelua siitä, onko uraäiti vai kotiäiti parempi. Sillä aikaa kuin vanhemmat syyttelevät toisiaan, päättäjät saavat nukkua rauhassa. Kun päivähoidon laatua arvioi tai kritisoi, se tulkitaan usein kommentiksi ”äidit kotiin”. Tällaisen keskustelun sijasta tulisi keskittyä hoidon todellisen laadun arviointiin. Keltakangas-Järvisen mukaan hoidon tulisi olla niin laadukasta, että äidin ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että vie lapsensa hoitoon."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ahmin raskausaikana ja vauvavuoden alussa lähes joka ikisen kasvatus- ja vauva-aiheisen opuksen, jonka lähikirjastosta löysin. Myös Keltikangas-Järvisen. En nyt muista kirjojen nimiä, pitäisi nähdä kannet, niin muistaisin. Mitään kotiäitiysherätystä mikään noista kirjoista ei kuitenkaan herättänyt.

      Tuota kyseistä lainausta en ainakaan muista lukeneeni. Siinä on kyllä pointtinsa. Harmittaa vain se, että tuossakin puhutaan vain äidistä, vaikka suurimmalla osalla vanhemmista on kaksi vanhempaa.

      Poista
  25. Isyyspakkaus-blogin isä kirjoittaa tänään, kuinka tyttö aloittaa päiväkodin 1,5v iässä sen jälkeen kun on ollut isän hoidossa viimeiset puolisen vuotta. On se jännä miten erilaisia kommentteja lapsensa hoitoon vievä isä saa verrattuna tähän keskusteluun. Isää on ainoastaan onniteltu ja Keltikangas-Järvistä ei ole nostanut pöydälle kukaan. Äitejä sen sijaan sopii syyllistää. Kaikkien kotona lapsiaan kolmevuotiaaksi yhteiskunnan tuella hoitavien voisi kuvitella pikemminkin kiittävän meitä muita äitejä, jotka veroeuroillamme osaltamme kustannamme näitä vuosien hoitovapaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan siinä pointtinsa, että jos kaikki vanhemmat heittäytyisivät kokopäiväisiksi kotiäideiksi tai -isiksi, ei yhteiskunta pyörisi. Onneksi jokainen perhe voikin aika hyvin valita, mikä ratkaisu heidän tilanteeseensa, elämäänsä ja perheeseensä on se paras mahdollinen.

      Poista
  26. Tulempa minäkin laittamaan lusikkani tähän soppaan ja sanomaan mielipiteeni.

    Aloitetaan vaikka sillä, että paljon onnea teille päivähoidon aloitukseen, menipä sitten hyvin tai vähän huonommin:) Toivottavasti teille sattuu hyvä ryhmä, jossa olisi hyvä henki ja mukavat työntekijät sekä muiden lasten vanhemmat. Itse olen lastenhoitaja ja työskentelen pienten lasten kanssa, (tosin tällä hetkellä olen äitiyslomalla) ja työtovereinani on mukavia, lapsirakkaita ihmisiä! Varsinkin toinen heistä on mahtava lasten kanssa, laulaa melkein koko 8-tuntisen työpäivänsä ja on lasten kanssa oikeasti läsnä. On kyllä myös totta, että päiväkodeissa on usein pulaa henkilökunnasta ja sijaisista, mutta se että miten ryhmä pärjää pienemmillä resursseilla, on ihmisistä itsestään kiinni. Työssäni olemme usein kahdestaan yhden ollessa saikulla/lomalla, ja sijaista ei ole, joten silloin täytyy vain uudelleen suunnitella päivät. Silloin ei lähdetä retkille, askarrella ja tehdä koko päivää suunnitelmien mukaisesti, vaan edetään spontaanimmin ja lapsentahtisesti. Näin me ryhmässämme pärjäämme.

    Vaikka olen itsekin eri mieltä tuosta sinun lausahduksestasi, en nyt pysähdy siihen, muut ovat jo hoitaneet sen, vaan haluan sanoa, että juuri tämmöisten keskusteluiden ja kommenttien takia tykkään blogeja lukea. Tulee eriäviä mielipiteitä ja jokainen selvästi miettii näitä asioita. Ei ole vain:”kävimme tänään hiekkalaatikolla” tyyppisiä päivityksiä ja 50 kommenttia että hienoa, toivottavasti oli kivaa.

    Itselläni on vielä aikaa ennenkuin äippäloma loppuu, mutta tämä kirjoitus pisti jo valmiiksi miettimään tulevaisuutta, työhön paluuta(yöks) ja lapsen hoitoon menoa. Rakastan työtäni ja ryhmän lapsia, mutta oma lapsi-paras lapsi, niimpä aion nyt nauttia äitiyslomastani ja miettiä loppuvuodesta uudelleen, että mitäs sitten.

    Jatka samaan malliin kirjoitustesi kanssa, ne herättävät ihmisiä eloon ja ovat mielenkiintoisia lukea!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisään vielä, että huomasin vasta tänään että olet kolmekymppinen :) en olisi uskonut, olet niin nuoren näköinen (tiedän että ei liity asiaan mitenkään, kunhan sanon) ja tämä on siis kehu: D

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan tämän kaiken jännityksen keskellä! Vaikka tämän postauksen tarkoituksena ei ollutkaan, että suurin osa kiinnittää panikointia käsittelevästä postauksesta huomiota vain siihen, että olen röyheästi etsinyt päiväkotielosta myös hyviä puolia, on toki kiva, että se herättää keskustelua ja mielipiteitä. Kiitos, että sinä viet osaltasi keskustelua eteenpäin rakentavasti, näin kun ei valitetavasti aina ole.

      Ja kolmekymppinen kiittää kehuista! En mä teiniltäkään halua näyttää (enkä näine silmäryppyineni voisikaan), mutta en toisaalta myöskään vielä nelikymppiseltä, joten tattis tästä hihi!

      Poista
  27. Hah täällä korkeasti koulutettu äiti joka aikoo todellakin viettää lapsensa kanssa kaiken sen ajan minkä suomalainen yhteiskunta sallii. Lapsen hoitaminen on itselleni vähintäänkin yhtä arvokasta kuin työelämässä oleminen jollei arvokkaampaa. Ehdin tehdä töitä vuosikymmeniä hoitovapaan jälkeen. Kaiken ei tartte olla kivaa, tämä uusi "kiva sukupolvi" kun ei jaksa edes omia lapsiaan hoitaa ilman että pää hajoaa. Hoh hoijaa. Niin - lapsen hoitaminen on rankkaa, mutta erittäin kasvattavaa. Sääli että tämä kertakäyttösukupolvi ei ymmärrä sen rikkautta, vaan hakataan päätä seinään kun "joudutaan istumaan hiekkalaatikolla 7pv/vko". Sitten karataan töihin tekemään "arvokasta aivotyötä" ja hoidatetaan se oma kullannuppu jollain muulla. Ja ah sitten on niin kivaa kun lapsen kanssa viettää vähemmän aikaa niin jaksaa taas olla äiti ja nauttia lapsensa seurasta sen pienen hetken kun arjessa ehtii. Aika kammottavaa jos se oma lapsi pitää heittää laitokseen jotta sen kanssa jaksaa olla. Tässä ajatusmallissa on mun mielestä jotain todella pielessä!

    On totta että keskustelu päivähoidosta on täysin typerällä tollalla tällä hetkellä ja syyllistyn siihen itsekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisten ala-arvoisen oksennuskommentin jälkeen ei paljon silmää iskevät hymiöt auta.

      Poista
    2. Missä olet korkeasti kouluttautunut? Sääli, ettei se näkynyt tässä kirjoituksessasi yhtään.

      Poista
  28. Korkeasti koulutettu vanhempi (ano klo 17.45), vinkvink että yhteiskunta sallinee sun viettää aikaa kotona lapsesi kanssa vaikka maailman tappiin, kunhan et vaan odota yhteiskunnan sitä maksavan :) Tämä kertakäyttösukupolven edustaja ei voi kuin nauraa huvittuneena sun kommentille. Tosin vika lienee siinä, että oma äitinikin on kertonut ettei kestänyt hiekkalaatikon reunalla päivystystä 80-luvulla ja olen ollut hoidossa ekan kerran alle 1,5v. iässä. Kas kummaa en epäile hetkeäkään oman äitini rakkautta mua kohtaan tai sitä että onko hän hyvä äiti valintojensa kanssa. Minä ajattelen kaikkia hoitajiani lämmöllä (kyllä, muistan heidät kaikki, en tietenkään ekojen vuosien juttuja, mutta hoitotädit muistan koska hoitosuhteet olivat pitkiä) ja en epäile etteikö lapseni maailmaan mahtuisi muitakin luotettavia ja tärkeitä aikuisia kuin minä (no, herran jestas niitähän on iso liuta, lapsen isästä ja isovanhemmista jos aloittaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mä olen mennyt hoitoon alle vuoden vanhana. Siitä pian vanhempani siirtyivät yrittäjiksi, milloin hoitopäivien sijaan kuljin monesti mukana vanhempieni työssä. Mutta se onkin sitten toinen stoori ja käsittääksen yhtä karjuvia kommentteja herättävä ratkaisu kuin päiväkoti.

      Poista
  29. Hei kaikki hupsut ja varmaan aika väsyneet kotiäiti saarnaajat. Ottakaas nyt se pää sieltä hanurista pois ja katsokaa sieltä napanne ympäriltä muuallekkin kun niin korkeasti koulutettuja olette ;). Suurinosa eurooppalaisista ei vietä näinkään pitkiä äitiys ja vanhempainvapaita mitä täällä Suomessa nautitte. Esimerkiksi Alankomaissa vauvat menee hoitoon jo 3kk iässä ja ihan hyviä ihmisiä niistä tulee vaikka eivät kaikkea aikaansa äidin helmoissa vietä :)! Miksi täällä Suomessa naiset on niin ilkeitä toisilleen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alankomaista kasin tata ja muutamaa muuta paivakoti-kestovaippa-taysimetys-kantoliina keskustelua seuranneena voin vain yhtya edelliseen. Oma lapseni (5, 5 kuukautta) aloitti paivakodissa (3 paivaa viikossa) viime viikolla. Paikalliset kommentoivat "pitkaa" kotona oloani kun normaalistihan
      tuo aitiysloma on se 3kk. Sen enempaa analysoimatta taman
      vaikutusta lapsiin ja vanhempiin,
      ihmettelen suomalaista perhe- ja
      lapsikeskustelua. Miten on
      mahdollista etta pitka aitiysloma,
      hoitovapaat ja valtiolta saadut rahat (siis positiiviset asiat)
      poikivat niinkin agressiivista ja
      syyllistavaa kommentointia kuin
      nama anonyymien puheenvuorot?
      Ehka ihmisilla ei ole parempaa
      tekemista... Anyway, tosi hyva blogi ja tsemppia paivakodin/tyoelaman aloitukseen :) -Kati wanderlustmanaged.wordpress.com

      Poista
  30. Pakko todeta kaksi asiaa:

    1. On todellakin totta, että tämä päivähoitokeskustelu on yhteiskunnassamme täysin väärällä tolalla. Sen sijan että esitettäisiin rakentavaa palautetta päivähoidon tilasta, resursseista yms. keskitytään epäolennaiseen juupas-eipäs väittelyyn ja syyllistämiseen. Todella lapsellista ja kehittymätöntä touhua.

    2. Lähiömutsilla on terävä pää ja kynä, mikä valitettavasti poikii välillä tällaista epäasiallista kommentointia. Älä ota siitä itseesi, vaan nouse sen yläpuolelle! Usko omiin valintoihisi, elä omaa elämääsi muiden mielipiteistä ja arvostelusta piittaamatta.

    oma tyttäreni on vasta 3,5kk vanha ja minulla on etuoikeus olla hänen kanssaan kotona jouluun saakka. Sitten mies jää tytön kanssa kevääksi töihin ja mamma lähtee puolestaan tienaamaan, sillä haluamme että molemmilla on mahdollisuus nauttia ajasta lapsen kanssa kotona. (On muuten tosiaan mielenkiintoista, että samanikäisen lapsen päiväkotiin vievää miestä kehutaan ja onnitellaan, kun taas naista haukutaan ja syyllistetään.) Olen kesän kotona tytön kanssa (ammatin etuna pitkät kesälomat), ja syksyllä 2014, tytön ollessa 1,5v. olisi tarkoitus panna hänet päivähoitoon. Toki halua olisi olla kotona pitempäänkin, mutta talous voi paremmin, ja vanhempien liitto, tasa-arvo yms. yms. kun molemmat tienaavat tasapuolisesti rahaa perheelle. Lisäksi olen samaa mieltä muutaman muun kommentoijan kanssa siitä, että

    a.) korkeakoulutettuja olen yhteiskunnalle sen velkaa, että työskentelen koulutukseni mukaisessa ammatissa ja kannan siten korteni tämän hybinvointiyhteiskunnan kekoon niin veronmaksajana kuin työntekijänä

    b.) hyvähäv siellä hoitovapaalla on olla, kun on töissäkäyviä, joiden veroilla sitä rahoitetaan.

    Muistakaa, että harvassa maassa on edes mahdollista olla 9kk vanhempainvapaalla, saati jäädä hoitovapaalle pariksi vuodeksi. Eikä niistä lapsista siellä sen rikkonaisempia tule, sillä päivähoidossa on tarpeeksi työntekijöitä.

    Kiitos mahtavasta blogista, luen lähes päivittäin:)

    Terv. Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kyllä, että moni on sortunut syyllistämiseen ja mielestäni myös typerään ja ei rakentavaan sävyyn. Oikeastihan keskustelua käydään mediassakin jatkuvasti ryhmäkoista + juurikin niistä resursseista. Moni on asiaa tässäkin ketjussa nostanut esille(myös syyllistämättä). Ja tärkeimmän asian nostit esille viimeisessä lauseessa "Eikä niistä lapsista siellä sen rikkonaisempia tule, sillä päivähoidossa on tarpeeksi työntekijöitä". Tähän meidän pitäisi pyrkiä, enkä voi oilla nostamatta sitä esille aina kun se on mahdollista. Ei sitä lasta kotonakaan puolikkaalla äidillä hoideta.

      Enkä halua ottaa kantaa nyt tuohon tuottamattomaan "äiti ainekseen", sillä siinäkin on monta puolta. Ihan samallalailla voi siitä lähteä syyllistämään, mikä sekään ei kai ole sen hedelmällisempää.

      eepu

      Poista
    2. Oikeassa olet, tarkoitus ei ollut syyllistää, ainoastaan saada hoitovapaalla olevia pohtimaan asui tältäkin kantilta, ei vain "minähän olen kotona kun kerran voin ja se on lapselle parasta" kantilta. Kiitoksia asiallisesta vastineesta ja huomautuksesta :)

      Terv. R

      Poista
    3. "b) hyvähäv siellä hoitovapaalla on olla, kun on töissäkäyviä, joiden veroilla sitä rahoitetaan."

      Onpas paksua kommentointia korkeakoulun käyneeltä... Oletko oikeasti sitä mieltä että hoitovapaalla olevat jotenkin loisivat työssäkäyvien kustannuksella? Itse olin 9kk hoitovapaalla ja mies 3kk ja olen kyllä todellakin noiden kuukausien edestä maksanut veroja 10-vuotisen työurani aikana... Eli haloo, yhteiskunnassa ei vaan kaikki voi olla töissä 24/7 koska muuten tämä maa olisi aika lapsiköyhä?

      Poista
    4. Kuten jo totesin yllä, pahoittelen kommenttini sävyä, tarkoitus oli vain tuoda tämäkin näkökulma asiasta esille, ei syyllistää ketään. Yritetään kuitenkin myös muistaa, että kuten jo aiemmin mainitsin, niin useassa maassa tällaisia vanhempain- ja hoitovapaita ei tunneta laisinkasn, vaan suurin osa lapsista menee päivähoitoon 1-3 kk iässä. Ollaan siis vain kiitollisia, että meidän yhteiskuntamme tarjoaa vanhemmille tällaisen mahdollisuuden, eikä syyllistetä ihmisiä siitä, käyttävätkö he tätä mahdollisuutta hyväksi tai eivät - kukin tavallaan. Aurinkoista loppukesää toivottaen

      R

      Poista
  31. Äh, en edes viitsi lukea kaikkea negakommentointia yllä, mutta itse viimeisilläni raskaana olevana toivon että me jokainen saisimme tehdä omat valintamme niin lapsen hoidon, kasvatuksen kuin muidenkin asioiden suhteen. Oma juttunsa ovat lastensuojelua kaipaavat lapset, joista ei huolehdita.

    Oma kokemukseni tästä hoito/kotonaolo-asiasta on se, että mieheni on aikanaan mennyt hoitoon 3 kk iässä (70-luvulla), ja minua hoidettiin kotona kouluikään. Molemmat olemme elämästä selvinneet, mieheni kuitenkin on meistä kahdesta se tasapainoisempi ja helpomman tien kulkenut:) En väitä että se johtuu tuosta hoitoasiasta mutta ei se aikainen hoitoon meneminen ainakaan suoraviivaisesti lasta turmele.

    Aurinkoa kaikille, huolehditaan kaikki omasta elämästämme ja lapsistamme, ja MYÖS muiden lapsista, silloin kun he sitä aidosti kaipaavat ja tarvitsevat, puuttuakin saa kun näkee laiminlyöntejä...

    VastaaPoista
  32. Onneksi nämä asiat eivät ole vielä ajankohtaisia omalla kohdallani. Sen verran tunteita nostattava aihe tuntuu olevan. Minä kuulun niihin lapsiin, joiden kontaktit ikätovereihin tapahtuivat kerhossa ja eskarissa. Muuten olin kotona isäni hoidettavana äitini käydessä töissä. En ehkä koskaan oppinut pelaamaan ihmissuhdepelejä mutta muuten vietin oikein onnellisen lapsuuden. Nyt aikuisena kuitenkin huomaan, että tavallaan jotakin tyypillisiä lapsuusmuistoja puuttuu. Lähes kaikki ikätoverini ovat olleet päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla ja monilla ystävyyssuhteet ovat alkaneet sieltä. Eri hoitopaikoissakin olleet voivat muistella yhteisiä juttuja ja olen helposti porukan ainoa, joka ei tiedä mistä puhutaan. Toisaalta taas minulla on läheiset välit vanhempiini ja sisaruksiini ja erinomainen mielikuvitus. Hassua, että tämmöinen ulkopuolisen tunne on tullut vasta aikuisena. Mies taas muistelee perhepäivähoitajaansa edelleenkin lämmöllä. Hänen parhaimmat ystävänsäkin on tuolta ajalta peräisin. Mies on myös paljon parempi tässä ihmissuhdepelissä vaikka se voi toki olla ihan luonnekysymyskin :)

    Olen varma, että molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Paljon riippuu myös vannhemmista. Aktiivinen ja jaksava vanhempi on aina parempi kuin väsynyt ja apaattinen. Vaikka minä jaksaisin värittää värityskirjaa tunti tolkulla ja leikkiä legoilla, kaikki eivät sitä jaksa. On hyvin ahdistavaa kuulla jatkuvasti, että teki miten teki, niin aina tekee väärin. Jos menet töihin, et rakasta lastasi mutta, jos jäät kotiin olet laiska ja huononnat naisten asemaa. Miehet tuntuvat pääsevän tässä asiassa paljon helpommalla.

    Toivon kovasti, että tulevaisuudessa vanhempia kannustettaisiin enemmän osa-aikatyöhön ja se olisi oikeasti mahdollista. On upeaa, että olette onnistuneet lomittamaan työvuoronne noinkin hyvin. Parhaassa tapauksessa Minime saa parhaat palat molemmista kakuista. Se on etu, mitä kaikki eivät saa.

    VastaaPoista
  33. Oma lapseni on (uskallanko edes kertoa) vuoropäiväkodissa ja käyn töissä, että saan rahaa. Toki kotonakin ollessa saa rahaa, mutta ei niin paljon. Haluan että meillä on mahdollisuus elää normaalisti ja tehdä toisinaan jotain ylimääräistä hauskaa. Ja tällä tarkoitan esimerkiksi sitä että voi ruokakaupassa ostaa sitä mitä haluaa, mennä joskus elokuviin tai ostaa lapselleni vaikka uusi pikkuauto. Että saa maksettua kaikki laskut eikä aina tarvitse huolehtia rahasta. Ja jos tämä on joidenkin mielestä huono juttu, niin se on heidän ongelmansa. Ei se lapsi hoidon aloituksesta rikki mene, jos muuten on rakastavat vanhemmat kotona.

    VastaaPoista
  34. voi kurjuus, mitä kommentointia!
    musta on hienoa ja rohkeeta, että kirjoitat täällä aina niin avoimesti. kurjaa, että tää postaus sai näin negatiivista vastakaikua. vaikka kyllähän sen tiesi, tää on yks näitä äitiyden "paremmuus"-juttuja ja jotenkin ihan älyttömästi tunteita herättävä aihe.

    tsemppiä päiväkodin aloitukseen, hyvin se menee!
    -miuku

    VastaaPoista
  35. Jep, netin äitimaailmassa ei ilmeisesti ole olemassa mitään kultaista keskitietä tai perheen mukaan joustavia vaihtoehtoja joista valita. On tasan yksi oikea malli olla äiti.

    Oikeanlainen äiti ei ota synnytyksessä vastaan lääketieteen lapselle ja äidille tarjoamaa apua ja sillä äidillä on niin hyvä tuuri ettei sairaalahenkilökunta joudu häntä siihen pakottamaan. Epiduraalista apua saanut on luopio ja suunniteltuun sektioonsa tyytyväinen jotain sellaista mikä ei mahdu äitiyden raamiin ollenkaan.

    Äiti joka ei imetä, on lähtökohtaisesti huono, itsekäs ja laiska. Tuttipullolla lastaan ruokkiva äiti saattaa hyvällä tuurilla saada käännettyä itseensä kohdistuvan vihan sääliksi - jos osaa esittää riittävän uskottavan syyn imettämättömyydelle. Se, ettei maitoa tule tai se että äiti on uupunut, eivät ole uskottavia tai riittäviä syitä.

    Oikean Äidin lapsi sormiruokailee koska lapsi menee pilalle jos sitä syötetään. Kukaan ei vain vielä tiedä miten se lapsen pilallemeno ilmenee. Ja kaupan soseet pitäisi kieltää lailla (heti sen jälkeen kun korvikkeet on kielletty) koska kaikenlainen helpotus arkeen on pahasta.

    Tästä päästäänkin vaippa-asiaan: hyvä äiti käyttää vauvan päikkäriajan paitsi soseiden keittelyyn, purkittamiseen ja pakastamiseen, myös kestovaippojen pyykkäämiseen ja viikkaamiseen.

    Myös lapsen kanssa liikkumisesta on saatu tehtyä, uskomatonta mutta totta, arvovalinta. Oikea Äiti kuljettaa kullannuppuaan vain hipsterihyväksytyn merkin katorepussa tai liinassa. Björn Borgin rintareppu on sellainen mikä saa Oikeat Äidit sylkemään kanssavanhempien päälle. Vaunut on ihan out muuten vaan.

    Äidin on oltava lapsen kanssa kotona kunnes tenava on kolmevuotias. Pitkin hampain saatetaan hyväksyä myös isän kotonaolo, mutta ei missään nimessä ennen kuin lapsi on täyttänyt vuoden (koska Keltikangas-Järvinen). Jos äiti on töissä ennen kuin lapsi täyttää kolme, on hän ahne, itsekäs ja itse asiassa lapsivihamielinen. Sellaisen äidin ei olisi koskaan lasta pitänyt hankkia kun ei kerran lapsesta ole valmis huolehtimaan. (Isistä ei puhuta, tietenkään.) Maaginen ikäraja on kolme vuotta siksi että siihen asti äiti saa kotona hengaamisesta yhteiskunnan tukea.

    Vanhempien, lasten ja tilanteiden erilaisuutta ei tule huomioida tuomioita jaettaessa. Kaikkien on mahduttauduttava tähän samaan muottiin. Sinnikkäästä yrittämisestä saattaa saada säälipisteitä (kunhan muistaa surra epäonnistumistaan), mutta epäonnistumisesta jää kuitenkin pysyvä stigma. Onnistuneesta pulloruokailusta tai hyvin sujuneesta päivähoidon aloituksesta ei kuulu iloita. Niitä kuuluu hävetä. Jos joku yllämainituista kohdista jää suorittamatta hyväksytysti, pitää hankkia perheeseen uusi lapsi, synnyttää se voimauttavasti luomuna ja runtata arki yllä esitettyihin raameihin vaikka väkisin.

    (Sarkasmia. Esimerkit on kerätty satunnaisista nettikeskusteluista sieltä täältä.)

    Tsemppiä päiväkodin aloitukseen. Hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, tämä oli paras. :D

      Poista
    2. Anteeksi mutta...Björn Borg rintareppu??

      Poista
    3. Jep, siksi sitä ainoaa (?) rintareppu -nimityksellä myytävää härpäkettä meillä kutsuttiin! xD

      Poista
    4. se taitaa kyllä olla baby björn, mutta mä oon kyllä itekin usein sanonut tuotteita björn borgeiksi. :)
      -miuku

      Poista
    5. Juu, epäselvyyksien välttämiseksi; Baby Björnhän se merkki ihan oikeasti on. :) K.o rintareppu oli muuten meillä ainoa kantoväline (useista kokeilluista) joissa lapset viihtyivät edes hetken. Saman merkin sitterit oli kyllä meillä tosi toimivia; kaksospoikani tykkäsivät keinua niissä samalla kun katsoivat telkkarista Frendejä. Josta muistuikin mieleeni että myös sitterit on joidenkin nettiäitien mielestä pahasta, ne unohtui listasta! :D Erityisen pahoja ne tietysti on jos lapset laitetaan niissä katsomaan telkkaria, hehe.

      Poista
  36. Tsemppiä päivähoidon aloitukseen! Pienillä se sujuu yleensä varsin mukavasti, sillä he kykenevät isompia lapsia helpommin "poissa silmistä (äiti/isä), poissa mielestä"-ajatteluun. Ja saavat päiväkodissa paljon syliä ja hoivaa!

    Itse olen lto yksityisessä päiväkodissa ja entisiin työpaikkoihini kunnallisissa päiväkodeissa verraten työolosuhteeni (=lapsiryhmän koko, resurssit) ovat mahtavat. Siksi ihan oikeasti peräänkuulutan sinua lähiömutsi ja muita päiväkotien asiakkaita: ottakaa selvää mitä varhaiskasvatuksen PITÄISI olla, vaatikaa! Olen huomannut ettei monikaan julkisen puolen asiakas tätä tee, mutta pitkällä aikavälillä sillä oikeasti on vaikutusta että vanhemmat a) tietävät että varhaiskasvatus on muutakin kuin paikka lapselle aikuisen työpäivän ajaksi, b) osaavat vaatia myös sitä muuta, laatua!

    Hyvin se menee!

    VastaaPoista
  37. Itsekin päiväkotiasioita ja ryhmiä kovin miettineenä havahduin vähän ajatuksesta, joka esitettiin kirjassa Pienen lapsen sosiaalisuus (tekijänä sattui nyt olemaan tämä kaikkien tuntema). Kun aiemmin vanhemmat ovat miettineet, että miten lapsi osaisi ottaa toiset huomioon, nykyään vanhemmat miettivät, että miten lapsi oppii pitämään puolensa. Jäin tästä itse kiinni. Toivon, että meidän perheessä löydetään keskitie. Ja tämä siis vain yleisesti kaikille esille heitettyä ajatusta.
    - terkkari äitiyslomalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni tuo kesäaupairien kokema liukumäkiepisodi sai aikaan pelon siitä, miten lapsi pärjää. Pohdinta siitä, miten opettaa lapseni ottamaan toiset huomioon on toki ollut framilla jo siitä lähtien, kun hän alkoi ymmärtää ikäistensä kavereiden olemassa olon.

      Poista
    2. Haluan vielä selventää, etten toki tarkoittanut sitä, ettet Lähiömutsi opettaisi lasta ottamaan huomioon muita, kirjoitithan niin selvästi, että toivot hänen auttavan muita! Mutta kirjoituksen liukumäkiepisodi juuri toi mieleeni nämä ajatukset yleisesti ja aloin pohtimaan, onko todellakin niin, että vaikka lapset ovat lapsia, niin aikuisten asenteet ovat muuttuneet (vai aina olleet samoja?) ja oman puolen pitäminen pitämisestä on tullut se mitä kaikkialla opetetaan? Ja lapsille tästä asenteesta johtuen on tullut pienemmän tönimisestä tavallaan "sallittua"? Aiemmin mainitsemassani kirjassa pisti silmään toteamus, että eniten huolta aikuisissa, kuten myös päiväkodin henkilökunnassa, aiheuttaa ujot lapset eikä "räyhäävät" lapset. Oma lapsi kun on ujo. Pelko hänen pärjäämisestään on siis itselläkin.

      -terkkari äitiyslomalla

      Poista
    3. Käsi pystyssä täällä. Itselläni on myös se ujo ja hiljainen lapsi, enkä ole ollut yhtään huolissani siitä, oppiiko hän ottamaan muut huomioon vaan siitä, oppiiko hän pitämään puolensa. Olipa hyvä pointti sinulta! Miksiköhän se on niin? Itselläni nyt juontaa juurensa siihen, että perhekerhoissa ym. mammakahviloissa olen huomannut, etteivät toiset äidit ole opettaneet omia lapsiaan ottamaan toisia lapsia huomioon, vaan pahimmillaan alle kaksivuotiasta on tullut tönimään viisivuotias. Siinä on tullut nimenomaan se tunne, että jos kasvatan kiltin ja toiset huomioon ottavan lapsen, aletaanko häntä kiusata ja jätetään syrjään? Sitten jos lähes kaikki kasvattavat niitä "pärjääjiä", niin ainakin jäävät ne loput jalkoihin...

      Poista
  38. mä ymmärsin noista kommenteista sen että kritisoitiin nimenomaan mukavuussyistä lapsen viemistä päiväkotiin, ei sitä että lapsi viedään päiväkotiin koska on pakko. Siis että lapsi viedään hoitoon koska oma pää ei kestä oman lapsen hoitamista. Siinä olen kyllä samaa mieltä että se on tietyllä tapaa vähän outoa kun sen oman lapsen on kuitenkin halunnut ja hankkinut. Että sitten kun se arki on vähän rankkaa niin paetaa töihin lepäämään. Mutta jokainen tavallaan, tärkeintä on rakastavat vanhemmat ja tasapainoinen koti. Jos se vaatii sen että vanhemmat on lapsesta erossa suurimman osan päivästä niin sittenhän se on hyvä. Päätä seinään hakkaava äiti/isä ei ole kellekkään hyväksi.

    Mutta kovin herkästi tällaisessa keskustelussa ei nähdä metsää puilta, että niitä jotka puolustaa kotihoitoa niin aletaan heti niputtaa joiksikin hippivanhemmiksi. Ehkä olisi hyvä todeta että ei ole olemassa mitään vanhemmuusgenreä. Kaikki toteuttaa omaa vanhemmuuttaan kuten parhaaksi näkevät pomien hyviä asioita eri jutuista. Jokainen yrittää saada elämän ja arjen sujumaan niin että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Tasapainoinen perhe on kaiken perusta!

    -Elli

    VastaaPoista
  39. Lähiömutsi,

    Itsekin samanlaisessa ”päiväkodin aloittamisen tunnelmissa” tarponeena haluan jakaa sulle meidän päiväkotikokemuksen. Meidän sällin päiväkotiarki alkoi aikaisemmin kuin teidän Minimen. Viiden tunnin hoitopäiviä tuli muutamia viikkoon. Pelkäsin, toivoin, epäröin ja yritin rohkaistua ja löytää päätöksestä aloittaa päiväkoti hyviä puolia.

    Epäröinnit ja epäilykset on tämän kokemuksen myötä hälvenneet. Meidän päiväkodin henkilökunta on todella kultaista. Esimerkiksi poikaa hakiessa ovat kertoneet kuinka saivat päiväunille lisää pituutta kun ottivat sängystä ja nukuttivat sylissä. Ovat laittaneet kuvaviestiä kesken päivän ja topuuttelleet, että täällä on kaikki hyvin, ole rauhassa. Kantorepun ostivat, koska poika tykkäsi päiväkotia aloittaessa olla niin paljon sylissä. Kun lapset unen pöpperäisinä kömpivät nukkarista niin ensimmäinen paikka on syli, jossa saa sitten heräillä. Kaupassa jos törmätään päiväkodin täteihin niin he tulevat ”muruttelemaan” ja kyselemään kuulumisia. Tietenkin tämänkin voi halutessaan nähdä vanhempien mielyttämiseksi – tai miksi vain. Kuitenkin poika ojentaa kätensä lastenhoitajalle syliin päästäkseen, sitä luottamusta ei voi ostaa.

    Ja ne muut mukulat. Juoksivat vastaan kun mentiin päiväkotiin. Hoitajat joutuivat toppuuttelemaan, että ihan heti ei saa halata, antakaa toisen ensiksi asettua.

    Tässä tärkeimmät.
    Bonuksena erilaiset retket, teatterit, jumpat ja juhlat. ☺

    Täytyy epäselvyyksien välttämiseksi kuitenkin vielä tähän loppuun korostaa, että kysymyksessä on yksi esimerkki yhden pienen ihmisen pienestä pätkästä päiväkotia, eikä siten kannanotto päiväkodin paremmuuteen tai huonommuuteen suhteessa kotiin. Oma mukula on tällä hetkellä kotona koska siihen on mahdollisuus, mutta tulevaisuudessa päiväkotiarjen alkaessa voin toivottavasti olla hieman rauhallisimmin mielin. Päiväkoti voi olla ihan hyväkin paikka.

    Kaikkea hyvää teidän uuteen arkeen ja toivottavasti Minimen päiväkotiarki sujuu mukavasti!!

    Terv. Velmu

    VastaaPoista
  40. Oh DEAR tätä keskustelua! Itse lapsettomana totean sen mitä olen todennut useasti erilaisia viestiketjuja lukiessani: "äiti-maailma" on julma ja raaka! Teet niin tai näin niin aina on joku syyllistämässä ja uskoisin että kaikista paras keino tuottaa pahaa mieltä äidille on syyllistää häntä lapsen hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
    Ihmiset tekevät eri elämänvaiheissa erilaisia ratkaisuja, miksi tässä asiassa pitäisi mahtua samaan muottiin?? Mun piti lukea postausta moneen kertaan että ymmärtäisin mistä tämä järjetön kohu on noussut. Muuta en keksi, kuin että lastaan kotona hoitavat äidit ovat vetäneet herneet nenään muutamasta lauseesta jossa käsiteltiin lapsen sosiaalisten taitojen kehittymistä ryhmässä. JA niinkun joku tuolla yllä on todennutkin: jos on aivan sinut tämän "hoidanlastakotona"-asian kanssa niin miksi sitten tulistua noin kovasti?!
    Uskoisin, että ilman kotihoidon tukemista yhteiskunnan varoin tällaisia keskusteluja ei tulisi. Vanhempainvapaan loppuessa olisi itsestään selvää että suurin osa vanhemmista, pakon sanelemana tai vapaaehtoisesti, vie lapsensa hoitoon. Ja esim. USA:ssa ja Australiassa äitiysloma kestää sen runsaat 6vkoa, osa lapsista joutuu/pääsee osittaisesti ulkopuoliseen hoitoon jo hyvinkin nuorena. Ja kyllä, täysjärkisiä ihmisiä kasvaa myös sillä puolen maapalloa.

    Sulla on tosi hyvä blogi, kiitos siitä! :)Ja tsemppiä päiväkodin aloitukseen!

    VastaaPoista
  41. Huh mitää kommentointia! Täydet kunnianosoitukset sinulle, että olet jaksanut vastata niin monenmonelle ! :o huvittaa juuri se, että tämä on lähiömutsin blogin kommentit-osio, ei vauva-lehden keskustelupalsta!
    tsemppejä teille sinne päiväkodin aloitteluun! :)
    -Nn

    VastaaPoista
  42. Monelta tässä keskustelussa tuntuu unohtuvan, että pienet lapset hoidetaan Suomessa pääsääntöisesti yhteiskunnan tuella. Kotona ensin äitiys- ja vanhempainpäivärahalla ja sitten kotihoidon tuella. Päivähoidon todellisista kustannuksista lapsen vanhemmat maksavat vain murto-osan, loppu on yhteiskunnan tukemaa.

    Eli teki niin tai näin, niin yhteiskunnan tuella mennään.

    Keskustelun tasosta sanon vielä sen, että asiattomia kommentteja on tullut ihan kummaltakin laidalta. Onneksi joukossa on paljon myös ihan asiallista keskustelua.

    Kiitos blogistasi ja kiitos, että jaksat myös osallistua keskusteluun!

    VastaaPoista
  43. Onnea päiväkodin aloitukseen! Hyvin se menee, kohta on tyttö siellä kuin kala vedessä. Ja äitikin tottuu ;) :) Itse olen jo konkari näissä asioissa ;) Meillä on neljä lasta ja maailmankuva on laajentunut sen verran, että ajattelen, että kaikkien pitäis ymmärtää se, että perheet ovat erilaisia!! Itse olin kotona 3, 5 ensimmäisten lasten kanssa, esikoinen oli 3,5 ja toinen lapsi 2v. aloittaessaan osapäivähoidon ja voin kertoa, että mahti juttu oli. En vain kotiäitivuosina ymmärtänyt, että en ole kotiäitityyppiä. Selailin liikaa nettiä ja odotin, et kakrut menee nukkumaan, että saan oma aikaa....En oo mikään askartelutäti/satutäti luonteeltani ja pinnani ei ole pitkä, kuitenkin rakastan lapsia, muitakin kuin omiani. Onneksi pääsin kulkemaan kotiäitivuosina osa-aikatyössä ja oli hyvä harrastus, muuten olis varmaan pää levinnyt, vaikka en sitä silloin itse tiedostanut... Kolmas lapsi aloitti hoidon 1,5 vuotiaana ja olin tyytyväinen siihen, koska itse voin paremmin, kun lapsi on päiväkodissa, osaan nauttia lasten seurasta paljon paremmin, kun en ole kokoajan heidän kanssa, se on silloin laatuaikaa, netti pysyy kiinni. Neljäs lapsi meni 2 vuotiaana hoitoon, mikä oli oikeastaan se ideaalein ikä mun mielestä, osaa jo ilmasta itseään ja pääsee hyvin ryhmään mukaan. Nyt odotan viidettä ja varmaan siinä 1-2 vuotiaana menee päikkäriin tämäkin. Mutta joo, pääpointti tässä jutussa se, että pitää miettiä mikä on se omalle perheelle paras ratkasu, oikeastaan omalle itselleen. Silloin lapsikin voi hyvin, kun aikuiset voi hyvin, oli ne lapset sitten päiväkodissa tai kotihoidossa.

    VastaaPoista
  44. Ihan vaan kysymys, että missäs ne isät luuraa tässä keskustelussa? Isät käy töissä, äidit hoitaa lapset kotona - ah, niin ihanan 50-lukulaista. Miksi kukaan ei puhu siitä, että isän pää ei kestä kotona?

    Ja se voi tulla joillekin yllätyksenä, että myös lapset on erilaisia. Meidän muksu kerta kaikkiaan piristyi tarhassa, koska kotona oli tylsää. Kauhulla odotettiin päiväkotielämän alkamista ja lopputulos oli se, että lapsi viihtyi hyvin. En nyt millään näe, miten kotihoito voisi silti olla lapsellemme parempi vaihtoehto. Emme ole ammatikasvattajia, vaan niitä akateemisia näprääjiä, jotka ahneuksissaan käyvät töissä.

    VastaaPoista
  45. Hyvin se menee!

    Pahinta tietysti mitä voi sattua, on että hoitaja on kotihoitomafian edustaja, joka ei arvosta omaa työtään, halveksii sua äitinä, ei kiinnitä huomiota isään ja tekee työtään siltä periaattella, että hänen hoitamiensa lasten tulevaisuus on tuhoon tuomittu, koska päivähoto on aloitettu alle kolmivuotiaana (ja luultavasti pitää kotona alttaria LK-J:lle)

    Tsemppiä tarhan aloitukseen, se on hieno hetki pienelle ihmiselle!

    VastaaPoista
  46. Meillä pienempi aloitti hoidon saman ikäisenä kun Minime. En olisi halunnut viedä lasta hoitoon, mutta taloudellisesti oli täysin mahdotonta jäädä kotiin. Asuntolainoja, sähkölaskuja ja vakuutuksia ei maksella pyhällä hengellä. Säästöjä nyt ei ole sattunut kertymään eikä mies ole niin rikas että pystyisi kaiken maksamaan. Joku ei ymmärtänyt sitä että joku ei tule kodinhoidontuella toimeen ja miksi asua omakotitalossa ja omistaa auto. Pitääkö myydä talo ja auto ja muuttaa kerrostaloon vuokralle että pärjäisi kodinhoidontuella paremmin... Itse olisin halunnut täyspäiväisesti hoitaa lapseni mahdollisimman pitkälle, sillä sitä aikaa ei tule koskaan saamaan uudelleen. Silti koen että vaikka lapset muutamana päivänä ovat hoidossa, meillä on hurjasti kuitenkin aikaa yhdessä. Eikä lapsesta joka aloittaa tarhan 1,5 vuotiaana kasva yhtään sen huonompaa aikuista, kun siitä joka aloitti hoidon kolmevuotiaana. Tsemppiä teille ja ps. ihanat vaatteet Minimellä

    VastaaPoista
  47. Hei!
    Toivottavasti teillä päikyn aloitus on sujunut mutkattomasi.
    Kiitos ja anteeksi, tämä keskustelu inspiroi avautumaan omassa blogissa: http://www.lily.fi/blogit/siperian-ella/rakas-anonyymi-huutelija

    VastaaPoista
  48. Meillä oli välillä erimielisyyksiä appivanhempien kanssa aiemmin, kerran jopa sellaisia, että lakkasin käymästä heillä kylässä joksikin aikaa.

    Pelkäsin suksien menevän ristiin lapsen kasvatuksen kanssa, mutta he ovatkin tukeneet ja lievittäneet paniikkia tosi kivasti. Lapsi sai tulla yökylään jo 11kk iässä (hui!), pienistä kuhmuista on todettu että kukapa ei niitä keräisi ja lto:ksi kouluttautunut appiukkokin sanoi ettei se päiväkoti niin paha paikka ole kuin mitä pelotellaan.

    Syyskuun alussa alkaa päiväkoti kunnolla ja melkein koko elokuu käytetään tutustumiseen yhdessä, päivää hiljaksiin pidentäen.

    Tsemppiä nega-anoja vastaan!

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/08/09/paivakodin-aloitus-lahenee/

    VastaaPoista
  49. Moi! Heitin lusikkani soppaan omalla tontillani. http://www.lily.fi/blogit/kaikkien-maiden-aidit-liittykaa-yhteen/asiaa-tiskiin-tunteiden-takaa-kiitos

    VastaaPoista
  50. Pienelle lapselle paras paikka on koti tai kodinomainen hoito eli perhepäivähoito :-) itse olen yksityinen perhepäivähoitaja ja näin ollen olen saanut tarjota kodinomaista hoitoa, sekä samalla olla kotona omien lasten kanssa. Jokaisesta pojasta len kyl hoitovapaan viettänyt, mutta täällä "maalla" Päijät-Hämeessä onkin edullista asua vuokralla. En koskaan ees miettinyt omien viemistä hoitoon vaan oli itsestäänselvyys etä omasta mukavuudenhalusta luovutaan ja eletään tiukilla jotta lapsi saa olla kotona. Ja pakko myöntää MÄ RAKASTAN KOTONA OLOA!!! Mikäs sen ihanampaa kuin ulkoilla, leikkiä, askarrella, touhuilla ja tehdä kotihommia lasten kanssa. :-) vaikka hommaa onkin ollut erityislapsen ja pitkäaikaissairaan lapsen kaa, niin ihanaa silti. Ja nyt kun esikko on teini, ja erkkalapsikin jo 9v ja kuopus kohta 4v niin on ihanaa hoitaa muiden lapsia työkseni tän oman katraan lisäksi... :-) :-)

    VastaaPoista
  51. Vanha kirjoitus ja tämä kommentti ehkä hukkuu tänne, mutta kirjoitellaan kuitenkin, kun tämä päivähoidon aloitus on tällä hetkellä meillä ajankohtaista. Joku kirjoitteli, ettei ymmärrä hoitoon laittamista "mukavuussyistä". En tiedä, onko sitten mukavuudenhaluinen ja itsekäs, jos se päiväunien parituntinen ei vain riitä rästiin jääneisiin kotitöihin, joita ei lapsen hereillä onnistu tekemään, johonkin itseä inspiroivaan ja innostavaan asiaan sekä rentoutumiseen. Kaikki varmaan tietävät, että tälläinen noin parivuotias tarvitsee huomiota koko ajan, eikä siinä aikaa riitä kaikkeen, jos lapselleen oikeasti on omistautunut. Vai näpyttelevätkö nämä jeesustellen paasaavat kotiäidit (anteeksi kärkäs ilmaisu) älypuhelimillaan vauvapalstoilla samalla, kun lapsi leikkii lattialla ja pyytää katsomaan tekemäänsä rakennelmaa? Toivottavasti eivät, sillä se olisi tekopyhää.

    Harvemmin puhutaan siitä, miten myös kotihoito voi olla haitallista lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle, jos vanhempi toimii uhrautuvana marttyyrina, joka ei ole emotionaalisesti läsnä, vaan kuitenkin etäinen. Asiat eivät ole niin yksioikoisia, että joko tai. Minuakin kauhistuttaa ja pelottaa millainen hoitopaikka on. Toivon, että siellä lapseni saisi huomiota ja turvaa, silloin se ajaisi juuri sitä tarvetta, mitä tarvitsemmekin. Olen siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että opiskelen minulle intohimona olevaa alaa. Voin siis muutaman tunnin päivässä, ei koko viikkoa, keskittyä johonkin itseäni todella kiinnostavaan, ja kotiin palattuani voin keskittyä pelkästään lapseeni ja hänen kanssaan olemiseen. En edes halua yrittää mitään puolivillaisia lukemisia tai tekemisiä silloin kun lapseni on hereillä. Siinä turhautuisimme molemmat. Toivon, että lapseni saisi sitten hyvässä hoitopaikassa tarvitsemaansa huomiota, niin että summana hän saisi sitä lopulta enemmän kuin mitä itse jaksamiseni ja heikkouksieni puitteissa pystyn antamaan. Useampi läheinen ja hyvä suhde aikuiseen hoitajaan on ihan hyväkin juttu.

    Myös vanhempi tarvitsee rentoutumista ja jotakin palauttavaa tekemistä, muuten lapsen muodostuva kiintymyssuhde joutuu koetukselle! Minusta on tärkeintä myöntää se, ettei pysty olemaan täydellinen äiti, vaan tarpeeksi hyvä äiti. Jos kotihoito tuntuu parhaalta vaihtoehdolta ja siihen on mahdollisuus, se on hyvä juttu, jos päivähoito tuntuu parhaalta mahdollisuudelta ja sen pystyy järjestämään sopivalla tavalla, sekin on hyvä juttu. Mutta uhrautua ei kannata, lapsi lopulta kärsii siinä enemmän.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe