Minimen hippatäpinät ja unidisko

11.9.13

Pieni bailaussessio piristää päivää. Sitä mieltä on sekä Minime että minä. Aina välillä pitääkin raivata lelut olohuoneen lattialta sivummalle, vääntää volyymia vähän lujemmalle ja pomppia musiikin tahtiin kuin vieterijänis. Hulvattomimpien tanssihetkien jälkeen mulla on selkä hiessä, lapsella sukat makkaralla ja molemmilla vatsat hellinä kikattamisesta. 

Me jytäillään spontaaneissa limudiskoissamme musiikkia Billie Holidaysta kasari-Madonnaan ja Lykke Lihin. Lapsi tykkää kaikesta, jossa on edes jotain rytmiä, joten mä olen tähän mennessä ollut päätäntävaltainen tiskijukka. Omien lemppareideni lisäksi me jamitetaan myös paljon lastenmusiikkia. Ja se on muuten kinkkinen musiikkilaji. Sen pitäisi toimia lapsen lisäksi mielellään myös aikuiseen. Lisäksi sen pitäisi olla hauskaa, mutta ei liian lapsekasta. Itse laulaessa kolmen soinnun biisit toimivat välillä, mutta kuuntelemaltani musiikilta haluan enemmän.
Mä olenkin pikkuhiljaa etsimisen ja erehtymisen kautta kerännyt lastenmusiikkisoittolistaa, joka miellyttää omaakin korvaani. Sillä vaikka kuinka suosittu Hevisaurus olisi, mä en vain kykene. Tai vaikka kuinka huikea meininki Kengurumeiningillä oli livenä, kotioloissa se kuulostaa lastenmusiikkia soittavalta Movetron-Mamba-Klamydialta.

Nyt kokoamani soittolista alkaa olla niin eheä kokonaisuus, että kehtaan sen teillekin esitellä. Sieltä löytyy nostalgisia biisejä, kuten Kipparikvartetin Teddykarhujen huviretki ja Elina Salon Raparperin alla. Siellä on lempiartistieni lapsille tekemiä kappaleita, kuten Pariisin Kevään Teippileikki ja Matti Johannes Koivun Räksytän. Mukana on moneen kertaa levytetyistä lastenhiteistä ne mielestäni parhaat vedot, kuten J. Karjalaisen & Mustien lasien Apinaorkesteri. Siellä on muutama biisi, jotka eivät oikeastaan edes ole lastenlauluja, mutta sopivat listalle: Annikki Tähden Kuningaskobra ja Ultra Bran Hauki.
Listalta löytyvät omat lapsuuteni suosikit, kuten Katri Helenan Pupu Tupunan synttärit ja Irwin Goodmanin Istuva Härkä. Mukana ovat myös myös laulut, joita en voi vain kuvitella kenenkään muun esittämänä, kuten Mikko Alatalon Känkkäränkkä sekä Ragni Malmsténin ja Yrjö Tähtelän Kissankulman kauhu. Onpa listalle päässyt myös ainakin yksi artisti, jota en lastenlauluskenen ulkopuolella kuuntele: Lauri Tähkä mainiolla Vattat täynnä -renkutuksella.

Minimen hippatäpinät -lista löytyy kokonaisuudessaan Spotifystä klik klik! Jos tahdot mun toimivan dj:nä teidän limudiscoissa, painakaa follow ja setti ilmestyy myös teidän omiin playlist-listoihinne, jolloin sitä ei tarvitse erikseen kaivaa esille.
Toinen koostamani lastenmusiikkilista on tunnelmaltaan rauhallisempi ja saattelee lapsen unille. Se alkaa Paukkumaissin Kylpylaulusta, joka kuului meillä usean kuukauden ajan iltarutiineihin ennen jokailtaista kylpyä, myös reissuissa. Se oli osa päivärytmin (ja yöllä nukkumisen) selkeyttämisprosessia, mutta siinä sivussa tuli luotua tuon aloitusbiisin alle aika kiva soittolista. Se etenee kylpymeiningeistä ensin rauhallisiin iltatoimibiiseihin ja siitä lopulta tuutulauluihin. Minimen unidisko -lista löytyy sekin tarkempaa tutkiskelua tai kuuntelua varten Spotifystä klik klik.

Mitä artisteja teidän limudiskoissanne popitetaan? Toivottavasti mulla on vielä monta helmeä löytämättä! Entä kuuluuko teidän poppoon iltatoimiin jonkinlainen musiikki?

Lue myös nämä

32 kommenttia

  1. Meillä kyllä vannotaan hevisauruksen nimeen :D Toiset niistä biiseistä on kyllä ihan kuraa ja tekemällä tehtyjä, mutta on siellä kunnon mättöäkin, äiti tykkää! Kerran vaan meidän kolmevuotias pyysi autossa pistään sen HETI pois. Kysyin ihmeissäni miksi. "No kun mun jalkoihin sattuu" sano poika, joka oli puoli tuntia takonut biittiä reisiinsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni sen nimeen vannoo, mikäli olen oikein ymmärtänyt! Ehkä siinä onkin just se, että mä en erityisemmin tykkää mätöstä kuin puhuttaessa ruuasta krapulapäivänä :D

      Poista
  2. Meillä on nuo lastenlaulutouhut aika alkutekijöissään vielä, neiti kun on vasta 5kk vanha, joten listat ja ideat tulevat tarpeeseen, kiitos! Tällä hetkellä meillä soi usein tämän mamman yhden suosikkiyhtyeen eli Rajattoman lastenlevy aika usein. Kannattaa kokeilla, jos ei ole entuudestaan tuttu. Lisäksi laulelen paljon muskarissa opittuja vanhoja kansansävelmiä ja eri lastenlauluja. Katsotaan miten homma kehittyy, kunhan tyyppi hieman kasvaa:)

    Terv. Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajaton yllätti mut täysin lastenmusiikillaan, positiivisesti siis! Muuten en bändiä jaksa kuunnella. Ajatuksia heidän levystään
      tässä postauksessa. Upea Lounatuulen laulu päätyikin Unidisko-soittolistalle.

      Poista
  3. Meillä toimii 2-vuotiaalle tällä hetkellä parhaiten Kengurumeiningin Boing Boing, joka tunnetaan tässä huushollissa tuttavallisemmin nimellä "Pomppulaulu".
    Äipän & 2-v:n iltatoimilla (ja aamutoimilla kans) lauletaan omakeksimää hammaspesulaulua, insinööri-iskä keskittyy olennaiseen ilman erillistä biisiä. Iltalaulu tai kaks meiän muutaman biisin iltalaulurepertuaarista lauletaan kans joka ilta sängyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, en ymmärrä, miten Kengurumeininki ei vaan pompi mulle - paitsi livekeikkana.

      Poista
  4. Meillä kestosuosikki on lastenmusiikin sarjassa lastenmusiikkiyhtye Ammuu! Esimerkiksi Villi polkupyörä. Heitä ei taida spotifystä löytää, mutta voin suositella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydy heti ei, mutta pitää muita kautta yrittää tutustua. Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Meilläkin on iltatoimiin kytketty musiikki rauhoittamisavuksi. Iltatoimet alkavat lelujen keräämisestä, jolloin soimaan pärähtää Mental Baby Orchestran Babies Sleeping With Classical Music. En kuuntele klassista musiikkia muuten, mutta jotenkin iltatoimien alkaessa olen aina niin poikki, etten pysty siinä kohtaa kuuntelemaan mitään missä oikein lauletaan. Taapero on sen verran ehdollistunut musiikkirutiineihin, että kun Lullaby for Babies pärähtää kaiuttimista, hän alkaa kuuliaisesti keräämään leluja. (Ja levittelemään niitä toki minuutin päästä ympäriinsä.) Ja kun taapero sujautetaan unipussiin, tuutulauluiksi napsautetaan aikoinaan Cittarista eurolla ostamani sekalainen tuutulaululevy, joka toimii tosi hyvin mutta johon me ollaan mieheni kanssa jo NIIN kyllästytty. Se soi vartin verran nukahtamisen jälkeen ja rauhoittaa lasta myös päiväunille. Mulla on ihan ikävä niitä vauva-aikoja, kun lapselle sai lauleskella Sinistä unta ja itse keksimiäni tuutulauluja, nyt jos menisin makuuuhuoneeseen lapselle lauleskelemaan niin se ei todellakaan nukahtaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mahtavat biisit! Tuon ehdollistumisen tunnistan hyvin. Ollessamme Flown lasten sunnuntaissa, DJ laittoi yhdessä kohtaa soimaan Paukkumaissin kylpylaulun. Joka tarkoittaa siis sitä, että nakuksi ja kylpyyn. Lapsi ihan säpsähti biisin kuullessaan ja katsoi hämmentyneenä mua, että mitäs nyt :D

      Poista
  6. Kiitos Spotify-listasta! Meidän vanhempien oman lemppariartistin ASAN Nukkumasa toimii meillä päivä- että iltahipoissa. Löytyy Ipanapa Räp-levyltä vaikka Spotifystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Nukkumasaa on kuunneltu täälläkin, mutta ei ihan kuitenkaan päässyt Minimen listalle asti.

      Poista
  7. Hei! Ootko kuunnellut koskaan Tohtori Orff ja Herra Dalcrozea. Lastenlauluja, mutta uppoaa kyllä näin lapsenmieliseenkin. T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyselin taannoin biisivinkkejä myös Lähiömutsin Facebookissa ja silloin bändistä mulle vinkattiin. Kävin kuuntelemassa, mutta jostain syystä ei iskenyt niin kovin, että olisi listalle asti päätynyt. Täytyy koittaa antaa heille uusi mahdollisuus tehdä vaikutus!

      Poista
  8. Heikki Kuulan Koirakaveri on meidän 1,5 -vuotiaan ehdoton suosikki (etenkin musiikkivideo). Myös Pariisin Kevään Teippileikki on äidinkin mieleen :)
    -Pie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sama, musiikkivideo on myös kova, hau hau -kohdissa pitää "laulaa" mukana!

      Poista
  9. Ei hitto, noi soittolistat tuli ku tilauksesta! Vauva ei paljon musagenrejen päälle vielä tajua mut oon pitkään ettinyt hyvää lastenmusaa. Jea. PS, huippu blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että osu ja oppos. Ps. kiitos, tuli hyvä mieli!

      Poista
  10. Wau, ihana blogi!! Liityin lukijaksi =) Tuu kurkkaan meille =) Pienimuotoinen lahjakorttiarvonta menossa =) tutipuu2012.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit visiteeraamaan ja liityit lukijaksikin. Kävin kukkaamassa blogisi!

      Poista
  11. Kiitos soittolistoista! Aika paljon samoja biisejä, joita meilläkin kuunnellaan. Ipanapa räp ja Mimmien levy ovat lemppareita tällä hetkellä. Bassoradiota kuuntelemme myös ahkerasti. Soittolistalta löytyy myös Jukka Poikaa, Reino & the rhinosia ja Jack Johnsonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, Bassoradio! Tai sitten ihan vastakohtana Yle Puhe, joka oli etenkin tylsinä kotiakoina hyvää seuraa.

      Poista
  12. Noista kuvista tuli mieleen, kuinka pienenä parasta oli, kun isä antoi kuunnella levysoittimellaan Baddingin pinokkiota ja laivoja. Kuulokkeet olivat isot ja niissä oli riittävän pitkä piuha, että pääsi tanssimaan ympäri olohuonetta. Vähän vanhempana muksuna muistan keikkuneeni äidin auton takapenkillä hoilaten Pate Mustajärven kersantti karoliinaa. Toki lasten kasettejakin oli:) Kymmenen vanhana sain oman kannettavan cd-soittimen ja koulussa oli siihen aikaan hittibiisinä Eroticin help me dr.dick. Näin jälkikäteen ymmärrän varsin hyvin, miksi isä ei erityisemmin innostunut, kun pyysin lahjaksi Eroticin cd:tä ja lopulta sen omilla rahoilla ostettuani soitin vahvistimen kautta taukoamatta:D Toistaiseksi meillä nyt soi lastenmusiikkia, mutta myönnettäköön että parhaiten muksun tanssijalan on saanut vipattamaan PSYn gentleman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihii, ihana tarina, kiitos kun kerroit sen!

      PSYn Gentelman toimii meidänkin minille, mutta ihan yhtä hyvin se ei räjäytä pottia kuin Gangnam style, jonka musavideota lapsi olisi jaksanut katsoa bailaten kymmeniä kertoja päivässä :D

      Poista
  13. Meillä ei oo Spotifya, niin en päässyt katsomaan mitä siltä listalta jo löytyy...mutta itselle tuli ainakin ekana mieleen M.A. Numminen sekä Matti Pellonpää ystävineen, joilta omiin lapsuusajan suosikkeihin kuuluivat ainakin Minä soitan harmonikkaa, Auto synnyttää, Formula-rock ja Poppeli on puu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaan muihin kommentteihin myöhemmin, nyt on pakko antaa blogin sijasta unelle aikaa, mutta vastaan tähän pikaisesti. Linkki avautuu nettiselaimeen, eli listaa tutkiakseen ei tarvitse olla ladattuna Spotifyä. Mutta joo, M.A Numminen on huikee ja muutama kappaleensa on listalle päässytkin. Meidän poppoon ehdoton suosikki on Limonaatia.

      Poista
  14. Hih, täällä tanssitaan jo lauletaan pariviikkoisen kanssa. Nostalgisten lastenlaulujen lisäksi meillä kuunnellaan ja lauletaan paljon Vuokko Hovattaa, koska olen rakastunut hänen ääneensä. Lastenlaulusuosikkini onkin tällä hetkellä Vuokko Hovatan esittämä "Sikojen rakkaus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, Vuokko Hovatta! Ja juurikin tuo Sikojen rakkaus on myös Minimen unidisco-listalla.

      Poista
  15. Kiitos listasta, paljon tuttujakin mutta joitain uusia myös! Meillä yks suosikkeja on Maikki Länsiön ja Esa Saarion Ajomatka, Spotifysta löydetty ja ihan huippuhauska, sanoja jää aikuinenkin kuuntelemaan ja meno on hyvä. Lapset yksivuotiaasta kuusivuotiaaseen todistettavasti ovat innostuneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva jos siitä on iloa! Ja kiitos biisivinkistä, en ole edes tajunnut etsiä tätä Spotifystä, vaikka lasten älppärilevyiltä se on itselle tuttu.

      Poista
  16. Varmaan hassu kysymys näin neljä vuotta jälkikäteen mutta löytyyköhän nää Minimen listat vielä Spotifysta? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kyllä ne siellä edelleen ovat, löytyvät noiden linkkien takaa :) Siellä on myös tarjolla muutama uudempi lastenlaululista, joita olen näiden kuluneiden vuosien aikana tehnyt.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe