Ruuhkavuosiväsymys

16.10.13

Mä luulin sen olevan mutsiklaanilaisten kieroutunut tapa kauhistuttaa lapsettomia ihmisiä. Muistan, miten olin käymässä tulevalla työpaikallani Uudessa Mustassa ja ystäväni Noora venytteli tyytyväisenä työpisteellään kertoen nukkuneensa kahdeksan tunnin yöunet. Kertoipa siinä myös raukeana, että ei muista, koska moista luksusta olisi viimeksi nauttinut lapsiperhehärdellissä. Muut äidit ympärillä nyökyttelivät. 

Olin vähän hämilläni ja varma, että mutsipolot valehtelevat jonkun mystisen syyn takia. Eihän kukaan voi niin vähillä unilla pärjätä! Oikeasti mun olisi pitänyt olla kauhuissani, sillä olin tuolloin tietämättäni jo vahvasti paksuna.

Kun paksuustila lopulta selvisi, ei voinut jäädä epäselväksi, miten kuluttava ja vähäuninen vauvavuosi voi olla. Sitä ovat aihepiirin lehdet, blogit, kirjat ja neuvolaläpyskät täynnä. Hyvä niin, sillä sitä se myös oli. Muistan, miten ensimmäisien kuukausien aikana kolmen tunnin yhtämittaiset unet olivat unelmien täyttymys. Sellaista luksusta nautittuaan tuntui, että olisi ollut valmis tapetoimaan kaikki kodin seinät, juoksemaan maratonin ja kirjoittamaan gradun. Kerroin tämän tuolloin lapsettomalle ystävälleni, joka nyt vauvan saatuaan on kertonut vasta uskovansa ja tajuavansa kolmen tunnin taian.

Vauvavuoden rankkuuteen osasin siis valmistautua, vaikka eihän se tieto auttanut väsymysepätoivoon, kun heräsi kymmenennen kerran yössä imettämään. Sen kuitenkin tiesi kuuluvan suurella todennäköisyydellä pakettiin.

Mutta tähän nykyiseen väsymykseen en osannut valmistautua. Missään mun silmiini ei ole osunut varoitusta siitä kiduttavan monituntisesta univelasta ja kropassa fyysisenä kipuna tuntuvasta väsymyksestä ja riittämättömyyden tunteesta, mikä jysähtää päälle molempien vanhempien palatessa täysipäiväiseen duuniin ja lapsen mennessä päiväkotiin. Vaikka tiedän, että hormonihuuruinen vauvavuosi-minä kiskaisisi minua turpaan, uskallan silti väittää: en ole ikinä eläessäni ollut näin kuolemanväsynyt kuin nykyään olen lähes koko ajan. En edes silloin vauvavuoden alussa.

Vauvavuosiväsymys oli kuin musta pilvi, joka kietoutui synkkänä, mutta pehmoisena ympärille. Elin kummallisessa höttökuplassa, jossa unohtelin viikonpäivät, pankkikorttini tunnusluvut ja parisuhteemme vuosipäivät. Ruuhkavuosiväsymys on taas kuin salamoiva ukkospilvi, joka hyökkää pisteliäänä iholle. En voi enää laahustaa pieruleggareissa koko päivää ja jaksaa sillä ajatuksella, että lapsen päiväunien aikaan itsekin ehkä ehtii ottaa torkut istualtaan samalla kun viikkaa pyykkejä. Enää ei riitäkään se, että muistaa tehdä ruuan pöytään kello 11 ja kello 16, vaan pitää kyetä keskustelemaan ja tekemään töitä aikuisten kanssa ilman, että väsymyksestä unohtelee sanoja ja mitä oli tekemässä seuraavaksi. Vauvavuosiväsymyksen tiesi loppuvan aikanaan, mikä auttoi rämpimään siitä läpi. Ruuhkavuosiväsymys ei tule loppumaan monen moneen vuoteen, ja itse asiassa mä luulen, että se tulee vain pahenemaan.
Miehellekin mun satunnaisten duunien vaihtuminen kokopäiväiseksi ja päiväkotirumban alkaminen on ollut väsyttävää. Mä saan hänen fiiliksestä kiinni ajattelemalla ensimmäistä täysipäiväistä duunikuukauttani, jolloin lapsi ei vielä ollut päiväkodissa. Miten kivaa oli tulla kotiin, jossa oli edes yritetty siivota ja jossa melkein aina oli onnistuttu tekemään ruokaakin. Iltaisin nautimme kesästä pitkin kaupunkia. Nykyään perheaikaa ei enää juuri ole, parisuhdeajasta puhumattakaan. Välillä tiedän miehen olevan olemassa siitä, että joku on vienyt lapsen aamulla päiväkotiin tai kun vaihdamme läpsystä vuoroa minun lähtiessäni aamuseiskaan töihin ja hänen palatessaan samoihin aikoihin yövuorosta. Nykyään sekä lapsi että minä olemme päivien jäljiltä niin väsyneitä, että mieluiten möllöttelemme illat vain kotona. Ymmärränkin nykyään paremmin ihmisiä, jotka tahtovat pitää oman pikkuvaimon tai pikkumiehen kotona.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi hemmetin tyytyväinen elämääni. Mä olen onnekas, että mulla on tuo työ, nämä ihmiset ympärilläni ja tämä blogi. Äärimmäisen onnekas. Nautin niistä kaikista jokaisella väsyneellä solullani. Lapsikin tykkää nykyään päiväkodista niin paljon, että olemme välillä siinä ihanassa ja kamalassa tilanteessa, jossa hän ei tahdokaan lähteä ihan vielä kotiin, vaan tahtoisi jäädä kavereiden kanssa leikkimään.

Aikaahan minä tässä kaipaan. Jos vain aikaa olisi, mielessä olisi satoja pieniä projekteja ja muutama iso unelma toteutettavaksi nykyisen elon lisäksi. Toivoisin lisää tunteja vuorokauteen, ettei tarvitsisi varastaa unipankista enää yhtään tuntia. Siksipä sen lisäksi, että olen kokeillut ruuan tilaamista netistä, me syödään myös silloin tällöin ulkona ja hankin juuri muutaman tunnin kokeilupaketin siivouspalveluihin. Rakastan ruuanlaittoa ja hulluna naisena pidän siivoamisesta, mutta asioita on laitettava tärkeysjärjestykseen.

Sillä se entinen minäni, joka oli autuaan tietämätön v ä s y m y k s e s t ä , oli oikeassa. Kukaan ei tervejärkisenä selviä näin vähillä unilla. Nykyään perusunimäärä yössä on noin kuusi tuntia, blogipäivinä yleensä vielä vähemmän. Olen kateellinen niille ihmisille, joiden elimistö sillä määrällä unta pärjää. Omani ei kuulu siihen jengiin. Ennen lasta riittävä unimäärä oli vähintään 9 tuntia yössä ja mahdolliset päiväunet päälle. Ei ihme,että silmäkulmien uurteet ovat syventyneet ja että väsymys tuntuu kuin sairaudelta. Mutta kuten Suomen Blogimedian toimari Tanja, mutsi hänkin, sanoi hänen kanssaan asiasta juteltuani: on vavahduttavaa ja lohdullistakin tajuta, että suurin osa maailman ihmisistä elää, tekee työnsä, hoitaa arkensa ja nauttii vapaa-aikansa jatkuvassa univelassa. Perheellisiä kun ovat.

Lue myös nämä

63 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Sen uskon ja tiedän. Välillä, kun oikein vetää tiukille, mietin esimerkiksi sua vetämässä kaiken tämän mullekin tutun lisäksi pikkuhommia, kuten omaa putiikkia ja kirjaprojektia. Heti tuntuu oma meno paljon iisimmältä (ja heti tekee mieli toteuttaa itse ne unelmat kaupasta ja kirjaprojektista).

      Poista
    2. Hienoa että joku osaa pukea asiat hyvin sanoiksi, itse en siihen kykenisi. Moni pystyy samaistumaan tekstiisi... nytkin väsyneenä tätä kirjoitan ja yritän laittaa niitä sarviani takaisin koloonsa mutta ei, pakko kommentoida... ei taida teillä kuitenkaan olla 'todellista' käsitystä väsymyksestä jos aletaan puhumaan yksinhuoltajista, kuten itsekin olen. Jo heti alku kuukausina matto vedettiin alta ja arki piti silti luistaa koliikki vauvan kanssa, yksin. Tarkoitus ei ole nostaa kenenkään muiden väsyneiden sarvia, vaan uskon ihan 110% että jokaisen tuska on sillä hetkellä kyseiselle henkilölle se oikea tuska. Siispä voimia kaikille yksin tai kaksin oleville perheille, sillä jos me itsekin tilanteesta kärsimme niin varmasti se lapsikin saa siitä osansa.

      Poista
  2. Nyt, lukematta edes tekstiä loppuun, on puolivälin kohdilla tultava sanomaan että miksi, oi MIKSI, joka toisessa tekstissä on sana "PIERULEGGARIT", tai "PIERUVERKKARIT", se sana on _oksettava! :DDD !!! pierut ei oo, ne on normaalia, mut miks pitää pyöriä koko ajan se pieru housuissa :D haha. -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkimmäistä sanaa en ole käyttänyt koskaan. Pieruleggari-sanaa juurikin siksi, että se on oksettava ja kertoo täten kaiken olellisen tunnelmasta, joka niiden ympärille nivoutuu.

      Poista
  3. Samma här, ja meillä sentään mies on vielä kotona. Mutta itse täydellä työajalla kikkaillessa tekee aika tiukkaa ehtiä ja jaksaa tehdä kaikki vaaditut hommat iltaisin muksujen mentyä nukkumaan. Koska nehän on mun työajan jälkeen vain muutaman tunnin hereillä ja siitäkin ajasta melkein 50% menee ruokailuihin, joten silloin ei tule tehtyä muuta kuin oltua heidän kanssaan. Eilenkin väsymyksestä silmät ristissä ompelin parit napit takkiini - homma oli odottanut tekijäänsä jo 1,5kk ja nyt vasta sain aikaiseksi. En käsitä, millä ajalla ja missä välissä teemme edes ruokaa saati siivoamme tms. sitten kun mieskin palaa töihin. o_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lapsen ollessa valveilla, nautin hänen seurastaan. Muut hommat, kuten tämä blogi, tulevat tehtäväksi vasta sitten lapsen mentyä nukkumaan.

      Poista
  4. Hei, en ymmärrä tätä. Miksi ei voi mennä ajoissa nukkumaan? Itse olen äitinä myös tänä syksynä palannut töihin ja mieheni sekä minä, olemme molemmat vaativassa työssä. Lapsi on aloittanut hoidon, ilman ongelmia. Lapsi nukahtaa joskus kahdeksan aikaan, siinä jää pari tuntia omaa aikaa ja parisuhdeaikaa ja kymmenen jälkeen on jo valmis nukkumaan ja jos noustaan seitsemän aikaan, aikaisemminkin hyvinkin on saanut tuon 8h yöunet. Ei väsytä sen enempää kuin silloinkaan kun ei ollut lasta, melkein vähemmän koska silloin tuli valvottua, nyt unta osaa arvostaa. Ja viikonloput on ihan tarpeeksi perhe/parisuhde/omaa aikaa kun edes vähän vaivaa päätään ja suunnittelee tekemisensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tässä on tämä toinen duuni, blogi, hoidettavana. Vie aika pirun paljon aikaa, voin kertoa. Ja postauksille en anna aikaani lapsen ollessa hereillä, niinpä blogihommin kimppuun pääsee lapsen mentyä noin yhdeksältä nukkumaan. Koska teemme miehen kanssa hyvin eriaikoihin töitä, se mahdollistaa sen, että lapsi on kolme päivää viikossa hoidossa, mutta aiheuttaa taas sen, että yhteistä aikaa ei juuri ole iltaisin tai viikonloppuisin. Blogin lopettamista olen toki miettinyt.

      Poista
    2. Ööh, ei ajanpuutteeseen vaikuta se, mihin aikaan menee nukkumaan.

      Poista
    3. Joo ei vaikuta ei. Tekemistä, ajatuksia ja unelmia riittäisi enemmän kuin aikaa.

      Poista
    4. Voi kunpa voisikin nousta vasta seitsemältä. Täällä päivät alkaa noin klo 5:30 ihan vain perustoiminnot sisällään pitäen; herätys, aamupesut, pukeminen, aamupalat, mies tarhan kautta töihin seitsemäksi (milloin minnekin työkohteeseen ympäri maakuntaa) ja autopaikaton äiti bussilla reilun tunnin työmatkan kahdeksaksi. Isä kotona tarhan kautta puoli viisi, ja äiti (kiitos surkeiden bussivuorojen) puoli kuusi. Ruokaa, hetken hengähdys ja iltatoimet ja nukkumaan, aikuiset hoitaa tiskit, pyykit, yleisen siistimisen, laskut jne jne jne... Työaikojen lyhentäminen ei onnistu, autopaikka 20km päässä keskustassa maksaa n. 200-300 euroa, (200e:n paikkaan n. 2-3 vuoden jonot) ja kolmesataa kuussa pelkkään pysäköintiin tuntuu kohtuuttomalta, ja tietysti sitä varten pitäisi ostaa bensaa, vakuutukset ja hei, toinen auto...! Lopputiliä tässä taloustilanteessa ei edes harkita. Oman alan töitä löytyy kyllä, pääkaupunkiseudulta, jonne päivittäinen työaika on kuusi tuntia.

      Sanomattakin on selvää, että suuremmat kauppareissut, siivoaminen vähänkään isommassa mittakaavassa, kyläilyt, uimahallireissut, ylipäätään kaikki aikaavievä tapahtuu viikonloppuisin. Silloin se kauppareissukin on jotain mitä odottaa; yhteistä tekemistä ja olemista.

      Apukäsiä ei ole, mutta tuntuu, että selviämme. Eihän tarhaikäisyys ikuisesti kestä. Ja ehkä ne bussitkin kulkee joskus tulevaisuudessa paremmin ja onhan sitä sitten kesäloma taas ensivuonna, toivottavasti saadaan pitää yhtä aikaa. Ja onneksi töissä on tauot, päivällä puoli tuntia ja iltapäivällä kymmenen minuuttia. Ehtii hyvin selata kännykällä päivän uutiset ja sähköpostit. Aamuisin bussissa luen myös, mutta siellä on niin kova meteli ja meno koululaisten vuoksi, että vähänkään keskittymistä vaativat kannattaa jättää myöhemmälle. Tiesittekö, että jotkut lapset kisailevat siitä kuinka monta liköörikarkkia voi syödä oksentamatta, ja kuinka niistä voi tulla "humalaan".

      Mutta, meitä on erilaisia, eri tilanteissa, ja kaikki hoitaa oman elämänsä omalla tavallaan. Se mikä toimii jollakin toisella, ei toimi automaattisesti kaikilla muilla. Vaikka kuinka suunnittelee tekemisensä, ja "vaivaa vähän päätään", niin ymmärtänet varmaan, ehkä, että aina ei kaikki mene niinkuin on ajatellut.

      Onneksi mulla on niin ihana perhe, että joskus sitä jaksaa jopa pelkällä ajatuksen voimalla <3

      Hyvää talven odotusta!

      Poista
    5. On se hyva, etta jotkut kokevat olevansa niin paljon parempia... Kuopus odottelee vuoroaan masussa, joten kylla minakin menen kympin aikoihin mukkumaan. Vaan ei se auta jos heratyksia on 3 tunnin valein. Valilla lapsi heraa itkemaan tukkoista nenaa ja tama raskaus kylla aiheuttaa sen ettei muutenkaan enaa nuku kovin hyvin.

      Yhdyn edellisen anonyymin "Onneksi mulla on niin ihana perhe, että joskus sitä jaksaa jopa pelkällä ajatuksen voimalla"- ajatukseen.

      sussu

      Poista
    6. Mä olen varmaan tyhmä, mutta en ymmärrä, miksi Lähiömutsi nukkuu yössä vain 6 tuntia. Oletetaan, että aamulla täytyy herätä klo 6, jolloin nukkumaan mennään siis kello 12 yöllä. Toimistotyömutsi kotiutuu varmaan viiteen mennessä, ja tuon ikäinen lapsi nukahtaa yleensä siinä 20-21 pintaan. Mihin helkuttiin se 3-4 tuntia menee? Tosiaanko blogiin menee joka ilta sen verran aikaa? Tottakai on kotihommaa sun muuta, mutta kai nekin voi keskittää viikonloppuun ja tehdä viikolla vain välttämättömimmät jutut.

      Ja e minä en kuvittele olevani ketään parempi, en vain ymmärrä tätä. Tai jos blogi tosiaan vie jokaisesta illasta noin monta tuntia, niin kannattaisikohan sitten suosiolla lopettaa? Ei ole mitään järkeä vetää itseään piippuun.

      Poista
    7. Minä kyllä helpostikin ymmärrän. Jos tahtoo esimerkiksi käydä joskus lenkillä, niin ei niitä arvokkaita minuutteja raski lapsen valveillaoloajasta enää repiä. Se tehdään sen jälkeen, kun lapsi nukahtaa.
      Illan myöhäisinä tunteina olen itse tässä viime päivinä hoitanut muun muassa pyykkien viikkausta, lapsen talvivaatteiden ja kenkien metsästystä netistä, pieneksi menneiden vaatteiden inventaariota, sivutoimisiin duunihommiin liittyviin sähköposteihin vastaamista ja seuraavan päivän ruoan kokkailua. Pariin sähköpostiin vastaaminen nielaisee jo helposti tunnin. Kolme tuntia hurahtaa vaivatta kaikenlaiseen puuhasteluun.

      Niin ja... Silloin, kun minulla ei satu olemaan mitään pakollista puuhaan töllöttelen typeryyksissäni elokuvia tai luen kirjaa yli puolen yön. Hölmöä, myönnän sen. En voi väsymyksestä syyttää muita kuin itseäni. Mutta, koska minä katsoisin leffoja tai lukisin kirjoja, jos en iltamyöhään. Sitten joskus viiden vuoden päästä, kun lapsi menee kouluun? Masentuisin varmaan ennen sitä...

      Kaikesta huolimatta, kehotan tarkkailemaan omaa hyvinvointia. Yöpuuhastelu ja unista nipistäminen tuntuu usein alkuun hyvältä ja aikaansamaamisesta saa energiaa. Pidemmällä aikavälillä univajarit aiheuttavat kuitenkin pahemman luokan väsymyksen, josta ei selviä enää parilla kunnon yöunilla. Priorisoikaa, siskot!

      Poista
  5. Mulla on taas niin, että tingin sitten jostain muusta kuin unesta. Mun on pakko saada 8-9 h unta yössä, muuten on olen tuskallista seuraa muille ja itselleni. Nyt tosin olen lasten kanssa kotona, mutta silloin kun oli pelkkä esikoinen ja hän hoidossa ja mä ja mies töissä, niin kyllä mä sain sen 8 h nukuttua, vaikka esikoinen nukkui aika levottomasti alle 3 veenä. Mut tosin mä en juurikaan meikkaa, tukka on leikattu niin että sen laittamiseen ei mee kauan. Unista en tingi en ikinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei olisi tingittävänä kuin tämä blogi, mutta yritän sen kanssa nyt vielä sinnitellä. Sen verran tärkeä ja rakas sekin minulle on.

      Poista
  6. Maailmassa tehdään kaikenmaailman nollatutkimuksia "tuleeko alkoholin juomisesta humalaan" jne., voisi oikeasti tutkia että jos valtio/kunnat tukee lapsiperheitä ruuhkavuosien aikana, niin olisiko vanhemmat tuottavampia, olisiko vähemmän liikenneonnettomuuksia, kuinka paljon vähemmän olisi tavaroita hukassa, jne.?

    Vähän aikaa sitten mietin että olisi ihanaa päästä miehen kanssa edes hotelliin yöksi vaikka kerran kolmessa kuukaudessa. Saisi rauhassa puhuttua ja peittoja voisi heilutella niin ettei tartte miettiä että kuka herää (ja kuka saa traumoja) tällä kertaa. Ja kuka herää 5.50 kun haluaisi nukkua univelkoja pois. Ja ei tartte samalla tuijottaa lastenkirjapinkkaa ja yrittää miettiä samalla missä nuoremman kurahousut on ja pitäskö kissalle antaa jo matolääke, ku yrittää "get in the mood". Sitte jos skippaa koko homman "ku ei oo aikaa" niin tulee vielä pahempi mieli. Joo, ollaan oltu yhdessä about 15v. :D Samaan aikaan Suomen hotelleissa on hotellihuoneita tyhjänä. Jos huoneesta omavastuu olisi 10€ ja valtio/kunta maksaisi loput niin mikä olisi hyöty? Vahingossa voisi tulla lisää veronmaksajiakin. ;) Lapsenvahtikin olisi valmiina omasta takaa, mutta pankkitili nyt ei anna armoa hotelliyölle ihan omaan piikkiin ja kehtaako sanoa lapsenvahdille että me ei nyt vaan haluta olla kotona... Niin että tässä olkaa hyvä jollekin tutkijalle/päättäjälle ihan ilmaiseksi idea ja eikun ruuhkavuosia tutkimaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hitto vie kun osaisikin jättää joitakin asioita hoitamatta tai tehdä jotkut edes vähän vasurilla vaan. Mutta ei voi, siitä tulee vielä pahempi mieli, kuten sanoit. Aikaansaamisesta taas tulee hyvä mieli ja myös lisää energiaa.

      Parisuhteenhoitohotellihuoneetuus otettaisiin ilolla vastaan!

      Poista
  7. Eih, tää ei väsymys ei siis lopukaan vauvavuoteen ???!!! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ainakaan mulla, enkä taida olla yksin :D En tiedä lisäätkö tieto tuskaa tässä vaiheessa, mutta musta olisi ainakin ollut kiva, ettei tää väsymys olisi tullut ihan puskista.

      Poista
    2. Voi mikä ikävä vauvavuotta! Päikkäreitä kuin vauva nukkui, hengailua yökkäreissä joskus jopa koko päivän, aah...

      Poista
    3. Itse olen palannut töihin lapsen ollessa 9 kk, mies jäi vielä kotiin pariksi kuukaudeksi. Nyt on reilun vuoden, mies opiskelee, lapsi pitää joka toinen viikko viedä ja hakea hoidosta parin kilsan päästä, joka toinen viikko pitää tehdä seuraavan päivän ruoat valmiiksi. Tunnistan ongelman. Mutta ainakin itselläni siitä huolimatta on huomattavasti parempi fiilis kuin vauvavuonna!

      Vauvavuonna kärsin unettomuudesta silloinkin kun vauva nukkui, olin jatkuvasti aivan totaalisen hajalla. Kun menin töihin, aloin nukkua. Lapsi herää silloin tällöin, mutta nukahtaa nopeasti uudestaan, samoin minä. Yöunet jäävät noin 7 tuntiin, mutta viikonloppuisin kumpikin vanhempi saa yhtenä aamuna nukkua pitkään.

      Aiemmin en sietänyt sekasortoa ja kotona ollessa tuskastuin jos jotain jäi kesken, nyt kun on töissä, niin jääkööt ne pyykit viikkaamatta, eikä imuroida tarvitse yhtä usein, yöunet ovat tärkeämmät. Onneksi saan vihdoin nukuttua!

      Poista
  8. Tämä on mulle - vauvakuumeiselle - se isoin pelkoalue. Pelkään suunnilleen tulevani hulluksi, kun unenpuutteesta tulee tosiasia (jos lapsia ilmaantuu). Toisaalta kai sitä sitten vain sopeutuu, kuten sulle ja teille näyttää käyneen. Että kun saa toisella elämänalueella paljon, toisen vähyys kompensoituu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä mäkin pelkäsin ennen lasta. Mutta jotenkin sen myös tunki ajatuksistaan pois, ei suostunut uskomaan, että tällainen väsymys voi oikeasti olla todellisuutta. Onneksi siinä kuitenkin käy juuri kuten arvelit, kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopeutuu, vaikka ei se univelkataakka silti kivalta tunnu. Jos ei kuullostaisi niin kliseiseltä, lisäisin tähän vielä, että on se sen arvoista kuitenkin.

      Poista
  9. Lisäisin vielä että hundra prosent sympatiat sille että yrität sovittaa vuorotyöläisen ja toimistotyöläisen aikatauluja yhteen. Meillä kans mies on vuorotyössä ja minä toimistotyössä 8-16. Siinä ei voi suunnitella että joka päivä vietetään 100% varmuudella miehen kanssa parisuhdeaikaa, koska illalla mies saattaa olla töissä. Ja jos mies on iltavuorossa niin ei klo 23, kun hän tulee kotiin, kerkee paljoa jutella ilta-aikaan. Pitäisi olla jo nukkumassa. Ja ei se iltavuorolainen pysty heti menemään nukkumaan kun pääsee töistä. Olisi ihanaa jos joka päivä 100% varmuudella klo 17 päivällinen, pari tuntia yhteistä perheaikaa, lapset nukkumassa klo 21, 1,5h parisuhdeaikaa ja sitten "aikaisin nukkumaan", kukaan ei herää yöllä ja kaikki heräävät kirkkain silmin klo 07 uuteen työpäivään. Tuon kaiken saa meillä ehkä 5x kuussa. Jos vuorojako menee hyvin, kaksi viikonloppua kuukaudesta mies ei ole töissä. Silloin ehkä kerkeää näkemään kavereita (muita lapsiperheitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä me ja te! Ei todellakaan vietetä joka ilta tai edes kerran viikkoon yhteistä perheiltaa. Välillä sitä itsekin kalenteria katsellessa ihmettelee, miten me tämä oikein onnistutaan selvittämään. Miehellä on täysin vapaa viikonloppu 7 viikon välein. Niihin viikonloppuihin laitetaan sitten ihan liiaksi odotuksia. Mutta siitä huolimatta niiden aikana ehtii aina tehdä juoksevia asioita pois alta, kun kaikki nyt vain on helpompaa kahden aikuisen ollessa läsnä. Samaten niiden viikonloppujen jälkeen yleensä on ihan oikeasti levännyt ja virkeä. Että toki sitä tulee mietittyä (sen lisäksi, miten totaaliyksinhuoltajat oikein pärjäävät), miten erilainen ihminen sitä olisi, jos joka ilta ja viikonloppu voisi viettää perheaikaa, parisuhdeaikaa ja mahdollisesti nipistää aikaa ihan vain itsekseen olemiseenkin.

      Poista
    2. Niin, se oma aika! Mitä se on? Keskimäärin olen yrittänyt pitää 3x1h viikossa ihan itselle, se menee yleensä jumpassa tai kirppiksellä. Todellisuus on 1x1h, jos sitäkään... Joskus vaan lapsenvahtia ei saa ja esim. kipeää lasta ei voi jättää lapsenvahdille. Vessassakaan kotona ei välttämättä saa olla yksin... Jos sinne ei tunge lapset niin se on sitten kissa joka käy vetään kauheet kaasut laatikkoon just ku sulla on akuutti hätä ja lapset leikkii kiltisti/kattoo telkkaria... Töissä nyt sentään saa käydä vessassa yksin. Tosin puhelin soi sitten samaan aikaan... Mut saa olla yksin! :D

      Poista
  10. Juuri tämän takia mä olin ihan suosiolla nyt toisella kierroksella sen kolme vuotta kotona, kun muistin esikoisen ekasta hoitovuodesta lähinnä melkoisen väsymyksen ja stressin - ja nyt siihen päälle sitten vielä lisänä kaksoset.

    Eikös se unentarve vanhemmiten vähene? Eli sitten kun lapset on muuttaneet kotoa ja vihdoin voisi nukkua, ei enää nukutakaan? Joku tässä yhtälössä kyllä mättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, voin nähdä syyn kotiin jäämiseesi. Meillä tää taas pitää vauvakuumeet hyvin loitolla :D

      Ja mä oon miettinyt tuota ihan samaa unentarpeen vähenemistä. Eikö sitä mitenkään voisi lääketieteellisesti aikaistaa?

      Poista
    2. Joo, onnistuu toki lääkkeellisesti. Sitä kutsutaan amfetamiiniksi. :D

      Poista
  11. Jepulis jee. "Miksi ei voi mennä ajoissa nukkumaan?". Kaikki eivät tee virastoduunia ja omaa säännöllistä työaikaa. Rasittavaa ymmärtämättömyyttä. Johtunee siitä, että kommentin kirjoittaja itse ei ole univelassa? Ja jotkut eivät saa nukuttua vaikka kovasti yrittäisivätkin mennä ajoissa petiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Samalla logiikalla kukaan lapsen/lasten kanssa kotona oleva ei voi olla univelassa, mikäli lapsi ei herättele yöllä montaa kertaa. Meillä on vihdoin 1v oppinut nukkumaan välillä jopa kokonaisia öitä, mutta silti mua väsyttää joka ikinen aamu. En nimittäin itse enää osaa nukkua putkeen, vaan heräilen parin tunnin välein. Ei mitään tietoa, milloin olisin nukkunut yli 3h putkeen. Varmaan joskus kevättalvella 2012.

      Poista
    2. Suosittelen melatoniinia, jos itsellä menee aikaa saada unenpäästä kiinni! Sitä saa jopa ilman reseptiä apteekista ja reseptilläkin toki vähän vahvempaa. Lääkärini mukaan se on "luontoa purkissa". Ei tee pöpperöiseksi, pystyy hyvin heräämään ja hoitamaan lasta keskellä yötä jne. Melatoniini vain nopeuttaa uneen pääsyä. Itse koitin monta vuotta selvitä sen kanssa, että unen saantiin meni kohtuuttomasti aikaa ja lapsi herätti monta kertaa yössä, ja kyllä elämä parani huomattavasti melatoniinin ansiosta.

      Poista
  12. Minä niiiiiiiin koko sydämestäni allekirjoitan tämän tekstin. Jokaisen sanan.

    Kun on vielä kirottu itse diagnosoimallani "aktiivisuussolusyndroomalla" eli työnnän lusikkani joka soppaan niin tunnit täydellisesti loppuvat vuorokaudesta ja jokainen osa-alue elämässä kärsii. Minulla on siis 2-, 5- ja 8-vuotiaat lapset, olen täyspäiväisessä työssä (matkoineen menee reilu 9h/pv), opiskelen, olen kaupunginvaltuutettu ja sivistystyslautakunnan jäsen, olen perustajajäsen paikallisessa Lions-järjestössä ja teen kaikenlaisia graafisen suunnittelun hommia harrastusmielessä eri tahoille. Kaiken päälle lähdin mukaan gradusparraukseen nyt syksyllä kun kuvittelin tekeväni vuosia sitten roikkumaan jääneen graduni mutta tänään juuri realiteetti iski ja ilmoitin ryhmälle, että iso G ei todellakaan näe päivänvaloa ennen ensi kesää, jos silloinkaan.

    Mutta omia valintojahan nämä ovat itsellä. Yritän parhaillaan opetella karsimista ja kieltäytymistä (siis itseltäni) ennen kuin lapset alkavat pahemmin oireilla. Riittänee, että äiti alkaa oireilla puhtaasta väsymyksestä.

    Tsempit meille itse kullekin ruuhkavuosien rämpijöille <3

    VastaaPoista
  13. Tää on asia, joka on pelottanut myös mua etukäteen. En yhtään epäile miksi näitä kutsutaan ruuhkavuosiksi. Päiväkotirumba alkaa vasta vuodenvaihteessa, nyt syksyn ajan meillä on ideaali anoppi-lapsen-ja-kodinhoitajana-ratkaisu! Luojan kiitos miehen työtaakka keveni vihdoin normaaliin tuntimäärään niin, että hän voi tulevaisuudessa hoitaa aamuiset tarhaan kuskaamiset. Siltikin tahtoisin nukkua enemmän, paljon enemmän!

    Mun isoin ongelma on jo nyt ne illat, miten ihmeessä sitä jaksaa tehdä kotitöitä JA leikkiä lapsen kanssa JA vaihtaa edes kuulumiset miehen kanssa JA tehdä jotain omia juttuja (liikunta, blogi ym)?! Onneksi on Pikku Kakkonen, jonka aikana ehtii ottaa pienet torkut lapsi kainalossa...

    VastaaPoista
  14. Mua ahdistaa töihin paluussa se että jo ennen lasta olin työpäivien jälkeen (ja varsinkin ennen niitä, aamuvuoro kun alkaa kuudelta ja matkoihin menee tunti, iltavuorot nyt on muuten vaan ihan perseestä) aivan totaalisen kuollut. Mietinkin silloin ihan aluksi vauvan kanssa kotona että vaikka en ehtinytkään nukkua juuri yhtään (keskosvauvan syötöt ja rintapumppurumba, tiedät varmaan) niin SIITÄ HUOLIMATTA en hetkeäkään kokenut olevani yhtä lamautuneen väsynyt kuin normi työviikon jälkeen vaikka olisin nukkunutkin ihan riittävästi. Okei, nyt lapsi ei ole yhtä hyysättävässä tilassa mutta se on fakta että työni on sama kuin ennen lasta ja jos se väsyttää yhtä paljon kuin ennen, ja vielä todennäköisesti enemmänkin koska ajatukset harhailee nykyään enemmän, niin miten hitossa jaksan sen arjen lapsen kanssa? Olen jäämässä osittaiselle hoitovapaalle eli teen vain neljänä päivänä viikossa töitä mutta silti, ajatus on karmiva. Kai sitä jotenkin silti kaikki sujuu, uskon niin sokeasti siihen että asioilla on tapana järjestyä ja jos ei muuten niin vitutuksen voimalla on ennenkin pärjännyt.

    VastaaPoista
  15. Mä tiedän sellaisia ihmisiä, joilla on aikuiset lapset (jotka ovat muuttaneet pois kotoa) ja myös nuorempia ihmisiä, jotka ovat väsyneitä, just siksi kun eivät mene ajoissa nukkumaan. Heillä pitkä lista hommia jotka "on pakko" tehdä ennen nukkumaan menoa, ja ovat sitten aamulla väsyneitä, kun lähtevät töihin.

    Ja kun sinne töihin palaa, niin kyllä niitä hommia on pakko jotenkin suunnittella ja tarvittaessa jättää jotain tekemättä. Sitä vaan ei oikeasti riitä aika kaikkeen. Hommat on jaettava sen mukaan mitä itse pitää tärkeänä. Itse olen pitänyt huolen aina siitä, että saan nukuttua mahdollisimman paljon ja miehen kanssa ollaan vuoroaamuina viikonloppuisin tarvittaessa nukuttu pitkään ja toinen hoitanut muksut. HUOM! Meilläkin on ollut huonosti nukkuvat vekarat. Esikoinen nukkui levottomasti kolme vuotiaaksi asti. Joten järjestely kysymyksiä tämäkin. Meillä arjessa on auttanut eniten se, että kumpikin tekee paljon kotihommia ja kutakuinkin puoliksi.

    VastaaPoista
  16. Ihana ja sympaattinen kirjoitus! Ala pliis pliis lopeta blogia!

    Periaatteessahan toi suunnittelu olis se juttu milla tasta rumbasta selvitaan. Sitten vaan kun sita oikein "vaivaa päätään ja suunnittelee tekemisensä" niin useinmitan joku sairastuu, myohastyy, auto hajoaa, avaimet jaa kotiin, puhelin menee mykaksi tai lumipyry yllattaa.

    Meilla on miehen kanssa periaatteessa 4-paivaiset tyoviikot, synkronisoidut kalenterit puhelimissa (alkaa kysyko miten se tehdaan), yhteinen to-do lista (ettei taydy joka valissa soitella), siivooja kahden viikon valein ja paivakoti ihan nurkan takana. Siltikin jatkuva vasymys, univelka, hirvea aamujysari ja verestavat silmat, ilta-paansarky ja jatkuva tekemattomien asioiden ja toiden ahdistus.

    Niin.... ja se toinen lapsi tulollaan.... Joka ilta olen kuitenkin kiitollinen kaikesta tasta, miehesta ja lapsesta (taytyy opetella se monikko viela). Tunteehan tassa olonsa oikein tarpeelliseksi eika tarvitse potea mitaan eksistentiaalista maailmantuskaa.

    Kun elama menee eteenpain junan tavoin, vahvasti rutiinien ja aikataulujen mukaan, voi myos tuntea suurta turvallisuutta ja tyytyvaisyytta. Toki ahdistuskin iskee, mutta se liittyy enemman jaksamiseen ja pystymiseen kuin syvempaan tyytymattomyyteen. Uskokaa siskot, joku paiva me muistelemme kaiholla ja kyynel silmissa tata arkirumbaa!

    sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kirjoitettu kommentti, tämä helpotti ahdistusta ja paniikkia mikä tässä näitä kirjoituksia lukiessa meinasi iskeä. Itsellä siis 1-vuotias lapsi, olen vielä kotona ja miehellä päivätyö... Mutta kohta töihinpaluu on edessä minullakin.

      Poista
  17. Mä jouduin palaamaan töihin jo kun vauva oli vasta 2.5 kuukautta (asutaan ulkomailla). Oli kyllä hieman rankkaa...Huh, melkein alkaa itkettämään kun ajattelenkin sitä aikaa. Nyt vauva on reilun vuoden ja on tää vieläkin rankkaa, vaikka nykyään saakin nukuttua melkein aina koko yön putkeen.

    VastaaPoista
  18. Seuraava mielipiteeni on ihan hyväntahtoisesti kirjoitettu, eli en siis yritä syyllistää ketään valinnoistaan!

    Täällä blogimaailmassa tuntuu pyörivän paljon sellaisia, joilla on tuhat rautaa tulessa samaan aikaan. On perhettä, päivätyötä, ekstratyötä, harrastuksia, erilaisia projekteja... Nukkumisesta karsitaan ja tehdään töitä silloin, kun aika olisi hyvä käyttää lepäämiseen. Ihmisen pää ja fysiikka kestävät aikamoisia juttuja jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa jokaiselle tulee stoppi. Toisilla aiemmin, toisilla myöhemmin tai ei koskaan. Etukäteen on kuitenkin vaikea tietää, missä oma raja menee.

    Myös minä voisin hyvin kuulua em. mainittuun porukkaan. Minut on helppo puhua mukaan juttuihin, kuvittelen olevani tehokas ja haluan saada uusia kokemuksia. Pari todella kiireistä elämänjaksoa ja niistä seuranneet psyykkiset ja fyysiset oireet ovat kuitenkin pakottaneet ajattelemaan, mikä on tärkeää elämässä. Haluanko tehdä kaiken mahdollisen vai olla suht järjissäni? Tuli myös huomattua, että kun haalii liikaa tekemistä, paljon jää myös tekemättä, jos yllättäen sairastuu.

    Tällä kirjoituksella haluan siis vain sanoa, että omaa jaksamista on hyvä kuulostella. Kaikista ei ole hidastamaan koskaan, mutta uskoisin silti, että riittävä lepo on terveyden kannalta pitkällä tähtäimellä kaiken a ja o. Minäkin haluaisin kirjoittaa kirjan, juosta taas maratonin, saada huipputyöpaikan, mennä mukaan politiikkaan ja olla riittävästi läsnä lapselleni. Tällä hetkellä realistista on vain tuo viimeinen. Juoksen, mutta vain vähän; kirjoitan, mutta vain erilaisia kommentteja; menen töihin, mutta työni on vain keskinkertainen päivätyö; seuraan politiikkaa, mutta minulla ei ole energiaa panostaa etenemiseen. Joku voisi kutsua tätä kunnianhimon puutteeksi, mutta olen kuitenkin onnellinen ja ehkä saavutan kaikki haaveeni jonain päivänä - yksitellen, en kaikkia yhdellä kertaa.

    VastaaPoista
  19. Samoihin asioihin kompastuneena ja tänä syksynä töihin takaisin palanneena, reilu 1-v äitinä olen kehittänyt kikkoja miten helpottaa arkea; teen viikonloppuisin pakastimeen kaikki viikon ruuat, hoidan kauppaostokset niin että viikkoisin meillä ei käydä kaupassa, annan sotkujen olla ja katson muualle--> siivoan silloin kun oikeasti jaksan (yleensä siis viikonloppuisin :D), ja nautin siitä muutamasta tunnista täysillä, jonka saan A) olla lapsen kanssa B) olla miehen kanssa C) olla yksin :d Kyllä tähän väsymykseen vissiin tottuu :)

    VastaaPoista
  20. Tosi hyvä kirjoitus jälleen, eli kiitos blogistasi toivottavasti jaksat sinnitellä etkä luovuta. Mulla nimittäin on se blogi joka kärsii. Kotona kohta neljä vuotias ja kaksi vuotias ja väsyneempi nyt kun koskaan. Ajallisesti onneksi käyn nyt töissä vain kolme päivää viikossa, mutta missään muussa asiassa se ei olekkaan hyvä asia.

    VastaaPoista
  21. Itse kävin tuossa läsnäolon kurssilla ja siellä opettaja heitti hyvän ajatuksen: Kuinka paljon päässäsi liikkuvat ajatukset kertovat sinusta? Puhuuko siellä ajatuksissa sinä vai joku muu (äiti, mainokset yms.)? Ovatko ajatuksesi totta vai ei? Kannattaako niitä toteuttaa? Lähinnä ajattelin sitä, että jos kertoo olevansa kiireinen, niin ovatko ne kaikki asiat, jotka tekevät sinusta kiireisen, niin ovatko ne oikeasti tärkeitä juuri sinulle juuri nyt tai ylipäätänsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana herättely! Kiitos!

      Poista
    2. Tämä pitää minunkin muistaa, kiitos:)

      Poista
  22. Toivottavasti et ihan vielä lopeta blogiasi. Tämä on ehdottomasti lempiblogini vaikka olen lapseton enkä edes yritä saada lasta. Kirjoitustyylisi vain on niin hyvä, että on pakko lukea kaikki postaukset. Jaksamista arkeen :)

    VastaaPoista
  23. Kuulostaa niin tutulta! Jos yhtään lohduttaa, niin äkkiä se minime kasvaa, ja kohta jo ihmettelet, että mitä ihmettä sitä tekisi, kun minime on jonkun kaverinsa kanssa leikkimässä! Niin ja voin tunnustaa, että esikoisen ollessa pieni tarhalainen joinain työpäivinä oli ihan pakko vetää ajastetut 15 minsan torkut työpaikan vessassa! Auttoi. :D

    VastaaPoista
  24. Hmm.. minunkin teki ensin mieli kirjoittaa kannustusviesti sen puolesta, että älä vain lopeta blogia, joka kuuluu minunkin lemppareihini, mutta sitten mietin asiaa vähän lisää ja kannustaisin ainakin pohtimaan olisiko tämä se alue, josta kannattaisi nipistää. Jos tämä alkaa tuntua siltä, että "vie enemmän kuin tuo", niin onko tämä kaiken venymisen arvoista? Tai ainkain harventaa postaustahtia? Ihan siis oman hyvinvointisi nimissä mietiskelen näitä, ei kai herran tähden kenenkään, edes bloggaajan, tarvitse palaa loppuun "harrastusluonteisen toiminnan" (voiko tätä kutsua näin, vaikka saatkin tästä palkkaa?) nimissä! Olet pidetty bloggaaja ja ihmiset nauttivat tekstiesi lukemisesta, mutta et missään nimessä ole kenellekään meistä velkaa! Jos siis mietit, että lopettaminen/juttujen vähentäminen olisi jotenkin väärin lukijoita kohtaan.
    No joo, tässä yhden univelkaisen kanssamutsin ajatuksia :) Tsemppiä anyway, mitä tahansa päätätkään tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mietin. Vaikka se olisi MEILLE tosi suuri harmi, tietysti! Mutta tämä postaus kuulostaa tosi huolestuttavalta. Itselläni on pari kuukautta teidän lasta vanhempi lapsi, ja käyn töissä, kuten miehenikin. En silti tunnista kuvaustasi kropassa fyysisenä kipuna tuntuvasta päivittäisestä väsymyksestä. Kuulostaa aivan kauhealta! O.O Joo, totta kai minuakin joskus väsyttää, muttei AINA, ei koko ajan, ei niin että voisin pahoin (paitsi tuossa pari kuukautta sitten, koska olen raskaana, mutta sekin meni alkuraskauden jälkeen luojan kiitos ohi!).

      Peesailen myös varovaisesti Anonyymi17. lokakuuta 2013 13.02:ää, vaikka tietysti itse kukin tietää parhaiten, miten paljon jaksaa. Ei tässä nyt ole tarkoitus neuvoa sinua siinä, miten elät omaa elämääsi. Lähinnä ehkä vaan sanoa, että ei tuo tilanne kaikkien vanhempien mielestä kuulosta normaalilta, ollenkaan. Olet ihana, blogisi on ihana. Toivottavasti jaksat jatkaa, mutta jos et, ei kukaan varmasti paheksu!

      <3

      Poista
    2. Samoja mietin minäkin. Ja huolestuin puolestanne. Kyllähän ihmiset jaksavat tuollaista rumbaa tilapäisesti, kukin kestokykynsä mukaan, mutta pidempään jatkuvana se on tosi vaarallista niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, puhumattakaan perheen sisäisistä suhteista. Toivon, että löydätte lisää arkea helpottavia ratkaisuja ja lisää aikaa unelle!

      Poista
  25. Pakko kommentoida tähän, että ei kaikkien vauvavuosi ole unetonta mustaa sumua. Meidän keväällä syntynyt esikoinen nukkui alustaalkaen joka yö ainakin yhden 4-5h pätkän putkeen heräämättä, ja 3kk iästä alkaen keskimäärin jopa 10-12h unet HERÄÄMÄTTÄ joka yö. Nyt puolivuotiaana neiti sitten lyhensi yhtämittaisia unia ensin noin 8h putkeen, ja nyt sitten on käyty levottomammaksi ja saatetaan herätä parikin kertaa yössä hörpylle tissistä. Onneksi nukahtaa nopeasti uudelleen.

    Ongelmia meillä tuottaa miehen ärsyttävä tapa torkuttaa aamuisin jopa tunnin ajan, ja sitten kolistella kylppärissä ja keittiössä niin, että tämä herkkäuninen mamma ei todellakaan saa nukuttua. Kun illalla pääsee noin klo.23 nukkumaan (vauva nukahtaa siinä n.22-23 aikaan), sitten nukkuu pari kolme tuntia, syöttö, taas unta ehkä kolme neljä tuntia, syöttö ja sitten juuri kun lapsi on nukahtanut rinnalle, alkaa miehen torkutus ja aamutouhurumba. Kun mies lopulta pääsee ovesta ulos, niin huonolla tuurilla ovi kolahtaa liian kovaa tai koira saa sätkyn, ja lapsi herää. Tai hyvällä tuurilla ei herää vielä, ja tämä mamma sulkee silmät ja yrittää VIHDOIN pari tuntia jo valvottuaan saada taas unenpäästä kiinni... Niin juuri kun unimatti tulee, se lapsi sitten herääkin pirteänä uuteen päivään. Nukkuminen lapsen päiväunien aikaan ei onnistu, sillä heti kun neiti sammuu, niin se on lapsi rattaisiin ja ei kun koiraa lenkittämään. Ja ruokaakin pitäis ehtiä laittamaan, ja syödäkin olis hyvä, suihkussakin on aina välillä kiva käydä jne.

    Joten ymmärrän väsymyksen ja ruuhkavuodet, ne tuntuvat meillä nyt alkavan pikkuhiljaa. Mutta vauva-vuoden alku oli ihanaa ja helppoa, silloin sai nukkua täydet yöt, ja jäi parisuhdeaikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa tuo sille miehelles! Jos ei torkuttaminen yms. sun unien häirintä lopu, niin sohvalle nukkumaan. Pitää osata toimia tilanteen mukaan. :)

      Poista
    2. Sanottu on, useasti jo ennen raskautta ja lastakin:) Ei vaan tunnu millään menevän jakeluun, mies itse kun ei ole erityisen herkkäunista sorttia, niin ei voi ymmärtää, mikä on ongelma.

      Ollaan mietitty tuota toisessa huoneessa nukkumista, mutta parisuhteen ja läheisyyden kannalta se on mielestäni melkoisen huono ratkaisu.

      Poista
    3. Odottaako tuolla tavoin jatkuvasti toimiva mies läheisyyttä?

      Olen äiti, joka sai pitää koko vauvavuoden vauvaa lähellään ja yölläki imettää4-8kertaa, ja mieheni jäi kaipaamaan huomattavasti enemmän läheisyyttä kuin minä häneltä, olinhan siis vauvassa kiinni lähes kokoajan ja kiintiö täynnä. Saatko itse tarpeeksi läheisyyttä mieheltä kun kestät nuo aamujärjestelyt?

      Poista
  26. Luulin, että pelkkä päiväkotirumba oli raskasta, mutta nyt kun on yksi päiväkodissa ja kaksi koulussa, on kiire noussut taas uudelle tasolle. Lukihäiriöisen läksyt kun haukkaavat helposti liki kaksi tuntia illasta. Tunteja onkin vuorokaudessa niin vähän että olen luopunut kaikista omista harrastuksistani ja menoistani, ja pelottaa että tässä kurimuksessa joutuu luopumaan vielä avioliitostakin.

    VastaaPoista
  27. Just tänään luin jostain lehdestä jotain sellaista, että aivojen kuona poistuu unessa. Ei pitäisi siis tinkiä uniajasta, ellei halua kuona-aivoksi. Mutta mä olen mahdollisesti maailman huonoin neuvomaan :D

    VastaaPoista
  28. Kiitos varoituksesta. Vähän pelottaa, mutta niin pelotti ennen lapsen syntymääkin. Ja kamalaahan se vauvavuosi oli, mutta siitä selvittiin. Luotan siihen, että työ-päiväkotirumban yhteensovittaminenkin on kamalaa, mutta siitäkin selvitään. Pakkohan se on.

    VastaaPoista
  29. Kiitos tekstistäsi. Menin poikkeuksellisesti kommenttien puolelle toivossa, että täällä olisi hyviä vinkkejä siihen miten muut ovat hommat delegoineet ja väsymyksensä selättäneet. Siivooja, ravintolat, appivanhemmat, palkatut lastenhoitajat, määrätön televisionkatseluoikeus lapselle, valmisruuat, pesulapalvelut, vahti- ja lepovuorojen vaihdot vanhempien kesken, vanhempien omat viikonloput, yksin ja erikseen, viikkosiivouksesta luistaminen. Olisin kaivannut vinkkejä näihin ja varmasti muihin ideoihin ja palveluihin, joilla elämäänsä voi helpottaa. Luin ensimmäiset kaksikymmentä kommenttia saamatta ainuttakaan vinkkiä, vain kummia syytöksiä ja mitäs-et-mene nukkumaan jorinoita. En jaksanut enkä halunnut lukea enempää kommentteja, aikana on liian arvokasta siihe. Sinä varmaan luit kaikki kommentit. Saisinko esittää kainon pyynnön? Jos jossain kommentissa oli joku hyvä vinkki ajan ja voimien säästämiseksi, niin nostaisitko sen/ne esille blogisi varsinaisella puolella?

    Mainio oli muuten vinkkisi vuora-autolla saavutetusta vuokra-mökistä. Mitenkä sellainen ei ole juolahtanut väsyneisiin aivoihin mieleen? Olen vain surkutellut 500km liian pitkää matkaa appivanhempien mökille...

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Juu, luen kaikki kommentit, mutta nykyään on, noh ajan säästämiseksi, karsittava siitä, että en vastaa jokaiseen kommenttiin enää. Vaikka kuinka haluaisin, sillä kommentit tekevät blogista blogin. Nyt kuitenkin mieluummin kirjoitan sillä ajalla uuden postauksen, josta on iloa jokaiselle blogin lukijalle, ei vain kommenttiketjua seuraaville. Taisit itse mainita kaikki kommenteissä esiin tulleet ajansäästövinkit ja muutaman ylimääräisenkin.

      Poista
  30. tarjoa apua
    hyvää huomenta,
    Ensinnäkin, sinun kannattaa olla varovainen tarjoukset verkon ja
    hälytykset. Koska yli 90% quest'avvisi ovat vilpillisiä.
    Nykyään on enemmän ja enemmän petoksia. Halusin lainata
    Rahaa, lähettämisen jälkeen ilmoituksen, joka päivä saan enemmän kuin
    25 viestiä mitään huijauksia pyytää rahaa!
    Kansiot kulut. Se poistaa hänen sanomaansa, mutta jonain päivänä
    vaipui nimetty henkilö leonido Verona, ajattelin hän teki
    Jopa puolue roistoja verkon, mutta yllätyksekseni
    toinen on erilainen, antoi minulle lainan € 400.000
    joiden osuus 2% palauteta lukuisia kertoja
    haluavat. Nyt vahvistaa sen, ja jos käy niin, että olet etsimässä lainojen
    yhteyttä sähköpostitse. Tässä on hänen email:

    fredialaila@gmail.com

    Huom vakuuttaa heidät ja vannon vain maksaa rekisteröintimaksu ja sopimus takaisin varojaan.

    VastaaPoista
  31. Hyvää päivää teille kaikille teille nimeni Christopher Miles, olen Yhdysvalloissa, Texas, olen erittäin tyytyväinen, koska olen kirjallisesti todistuksen miten sain laina tästä lainasta, uskon Jumala on suunnitelma minulle, kun olin ollut huijatuksi rahani monet ns lainanantajista, i petettiin ja melkein mielestä ottaa elämäni, mutta Jumala on tarkoitus minulle, jos haluat saada lainaa tahansa yritys täytyy valita Mike Johnson Firm, kun i oli ensimmäinen alkoi hänen kanssaan, luuli kuten muutkin, ja minun Greatest yllätys sain lainaa $ 69,000.00 tililläni ja se oli tarkka summa i haettu hänen yritys, ja teille, että on tunne, että ei ole toivoa sinä? on valhe, koska jos kiinnostunut saamaan tahansa laina, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse, hänen sähköposti on: mikejohnsonfirm@yahoo.com, God Bless pidät hän siunannut minua Mike Johnson saamalla lainaani jälkeen ollut laskussa käsissä huijauksia.

    Kiitos.
    Christopher Miles.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe