Tuollaista äitiä minusta ei ikinä tule ja muut luulot

2.12.13

Lähiömutsilla on tänään synttärit. Kaksi vuotta sitten kävin löylyissä, join saunajuomana alkoholitonta olutta ja kirjoitin Lähiömutsin ensimmäisen postauksen. Muutama viikko siitä löysin itseni supistusten takia sairaslomalta ja aikani kuluksi kirjoitin listan äitityypeistä, joiksi en halunnut päätyä

Joku tolkku oli touhussa mukana ja ymmärsin, että sanojaanhan tämän kirjoitettuaan joutuu luultavammin syömään. No, miten nyt paria vuotta myöhemmin on asian laita?

Äitiys on ihan kivaa -äiti. Mä edustan ihmistyyppiä, jolle ääripäät ovat normi. Kultaista keskitietä ei ole, vaikka tiedostan vallan hyvin, että välillä kannattaisi sille hakeutua ojanpientareiden ja taivaanrannan sijaan. Mutta on sinne tänne -hortoilussa myös hyvät puolensa. Pääsääntöisesti äitiys on iloa ja punaisia sydämiä. Synkät päivät ovat sitten mustasta tahmeita, mutta toisaalta olen oppinut tuntemaan itseni. Paskapäiviä on välillä, mutta ne jaksaa kun tietää, että mitä todennäköisimmin huomenna on taas ihan mahtava päivä. Äitiys ei siis ole vain ihan kivaa, vaan välillä se on ihan kamalaa, mutta yleensä kauneinta ja uskomattominta, mitä olen elämässäni saanut kokea.
Facebook-äiti. Mä perustin blogin välttääkseni tämän. Välillä kyllä linkkailen postauksia myös henkilökohtaisen Facebook-tilini puolelle. Mutta esimerkiksi en ole syntymäilmoituksen jälkeen itse ladannut ainuttakaan kuvaa Minimestä Facebookiin, äitini hoitaa sen homman puolestani. Uusia profiilikuvia on kieltämättä välillä hankala löytää, kun jotenkin jokaisessa kuvassa mukana on yksi napero.

Lässyttäjä-äiti. Kuten raskaana oleva minäni osasikin jo aavistaa, tämä on ollut kompastuskiveni. Minut on voinut löytää lässyttämästä myös julkisilta paikoilta. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että en ole hellanlestas mussunmussun pahimmasta päästä. Ihan sellainen kevytsarjalainen vain, joka yleensä pyrkii puhumaan lapselleen kuin ihmiselle. Niin no, ihmiselle, jonka touhuissa ei välillä tunnu olevan järjenhäivää. Lässyttämisen sijaan olenkin alkanut puhua kummallista vanhemmuuskieltä, johon kuuluu tomerasti lausuttuna sanoja ja sanapareja kuten ”reipas”, ”tosi hienosti”, ”fiksu”, ”onko kiitti”, ”hyvä”, ”onko kakka”.
Miehensä kadottanut -äiti. Lapsen kuullen saatan joskus käyttää miehestä isi-sanaa myös silloin, kun en kohdista puhettani lapselle vaan miehelle itselleen. Etunimi tai joku hellyttelynimi onnekseni istuu suuhuni edelleen paremmin. Sillä kuten fiksuna likkana jo pari vuotta sitten tiesin kertoa: kyllä se toinen sirkusta pyörittävä tyyppi on se sama herkkuperse edelleen. Mies, ei vain isi.

Vauvakeskustelupalstanarkki-äiti. En ole onneksi niihin mennyt sekaantumaan. Mitä nyt välillä Lähiömutsiin ryöppyää niiltä kävijöitä, mikä ei koskaan tiedä hyvää. Olen luvannut itselleni, että en niitä keskusteluita mene edes vilkaisemaan, kun ei siitä olo fiksummaksi tai kivemmaksi muutu.
Yksikön kolmas persoona -äiti. Syyllinen! Äiti sitä ja äiti tätä. Vähän vihaan itseäni moisesta raivostuttavasta piirteestä, mutta äiti on nyt armollinen itselleen. Ja toisaalta, melko usein yllätän itseni positiivisesti puhumalla minä-muodossa.

Vanhemmuus keski-ikäistää -äiti. Hankala sanoa, kuinka hyvin olen onnistunut tämän kuopan kiertää. Etenkin kun tässä oikeastikin ollaan lähempänä keski-ikäistä kuin teiniä. Synnytyssairaalassa otetuissa kuvissa näytän ihan lapselta, kun jo ensimmäinen vuosi veti silmät kuoppiinsa ja uursi sinne tänne ryppyjä. Toisaalta pidän aikuisen ja kokeneen naisen kasvonpiirteistäni. Vaatepuolella taas ensimmäinen vuosi äitinä meni voittopuolisesti rönttävaatteissa käytännöllisyys- ja imetysteknisistä syistä. Mutta en silti ihan täysin laittanut hommaa läskiksi, vaan yrityksestä pukeutua ihmismäisesti antaisin itselleni tsemppimoiskun poskelle.
Annoin minuuteni lapselleni -äiti. Välillä kuulumisia kysyttäessä ei ole kuulunut kuin huonosti nukuttuja öitä, vaippapyykkejä ja maidosta märkiä paitoja. Ei vaikka on tietoisesti yrittänyt pinnistellä keksiäkseen jotain muuta. Onneksi se vaihe meni kuitenkin nopeasti ohi ja eloon tuli muitakin kuulumisia ja keskustelunaiheita. Mutta ei siinä, tykkään kyllä hurjasti paapattaa myös näistä äitiysasioista. Niin kuin olen täällä blogissa jo parin vuoden ajan ja 304 postauksen verran tehnyt.

Mutta mitenkäs teidän minä en sitten muutu -lupausten kanssa on käynyt? Tai jos bebe vielä odottaa tulemistaan tai on vallan kohtutuore, miten luulette lupauksille käyvän?

Lue myös nämä

21 kommenttia

  1. Pää on niin höttöä etten muista mitä oon luvannu, mutta sen muistan, että ennen lapsia tiesin lasten kasvatuksesta kaiken. Nyt viiden lapsen jälkeen tiiän vaan just sen verran, että pärjäillään. :) Ihana blogi.

    VastaaPoista
  2. Yksi mistä olen onnistunut pitämään kiinni on me-kielen välttäminen, se on aina särähtänyt korvaan ja särähtää edelleen näin äitinäkin :) Meidän perheessä siis poika kääntyilee, poika kakkaa jne sen sijaan että meillä kääntyillään, meillä kakataan... Ellei sitten samalla käydä läpi äidin ja isänkin taitoja ja ulostusasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tää on muute umpiraivostuttavaa! huomaan iteki syyllistyväni tohon me syödään vieläki maitoa öisin. siis mistä se oikeen tulee, enhä mä sitä maitoa yöllä vedä? :D tän ku tiedostin nii purasen kieleen jos meinaa sama livahtaa. tossa äiti tekee sitä ja tätä oon myös tullu siihe tuloksee et se on oikeestaa iha hyväkin lapsen kannalta nii lakkasin taistelemasta sitä vastaan vaikka pöljältä kuulostaa :) muuten oon ollu helpottunu ku oon mielestäni pysyny hyvin omanaitsenäni ja kaikki samat kiinnostuksen kohteet pysyny, vain tuo lapsonen tullut uutena :) eihän sen pidäkään olla mistään pois vaan lisänä elämään. 'Vauva' nyt melkein 11 kk ja toki nyt huomaan että puolisen vuotta meni aika hössötyksessä mutta niinhän se pitääkin olla, melko lyhyt aika se pikkuvauva-aika kuitenkin, miks siitä ei sais puhua kun se on kuitenkin niin valtavan suuri asia ja muutos elämään?

      Nathalie

      Poista
  3. Onnea kaksivuotiaalle toivoo yksivuotias ;) Samoja vaivoja on ollut täälläkin. Eniten odotan, että löydän itseni taas täältä hormonipyörremyrskyjen keskeltä ja normalisoidun. Ehkä ennen eläkeikää? Sitten taitaa vaan olla toisenlaiset hormonit tiedossa... :/

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Nyt mun pitää kyllä huolestua, koska löydän itseni jokaisesta kohdasta!

    VastaaPoista
  5. Noi muut ei haittaa, mut kyllä itsekin ihmettelen sitä nuorta naista niissä meidän vauvakuvissa. 3,5 vuotta ovat todella tehneet tehtävänsä ja näytän 10 vuotta vanhemmalta kuin ennen lasta. Ihan totta... tarttis tehdä jotain, muta mitä ja erityisesti millä ajalla?

    VastaaPoista
  6. "Minä ainakin HALUAN palata töihin heti, kun vanhempainvapaa loppuu!" Hahhaahaa!! Sittemmin onnistuin 1,5 vuotta kitkuttaa kotona, mutta taloudellisista syistä JOUDUIN palata töihin.

    VastaaPoista
  7. Musta ei pitänyt tulla sellaista mutsia joka lykkää vauvan Isänsä syliin heti kun se ovesta sisään tulee ja valittaa kuinka väsyttää. EI ONNISTUNUT.
    Ja mulla oli myös tuo että todellakin palaan töihin kun poika on 9kk. PÖH. Vielä kitkutin 6kk kotona sen jälkeen, kunnes oli pakko palata.
    Mutta yhdessä ainakin olen onnistunut! Musta ei tullut mutsia joka puhuu muiden mutsien kanssa lapsensa tuotoksista tai näkee asiakseen jakaa koko maailmalle mitä se pikku murunen sinne vaippaansa tuottaa. JES!:D

    VastaaPoista
  8. Mä olen parikuisen kanssa hiukan kauhuissani, että onko mun pakko alkaa kutsua itseäni kolmannessa persoonassa. (Tuleeko tuolle siitä joku trauma tyyliin äitini jäi etäiseksi, häntä kutsuttiin kotona etunimellä.)
    Lässytyksen suhteen peli menetettiin heti. Lässytän kaikille pienille asioille enkä jaksa alkaa tietoisesti muuttaa sitä, koska eihän se nyt ole mitään elämää, jos joutuu koko ajan vahtimaan omaa käytöstään jonkun vaikeastisaavutettavan ideaalin perässä. Onneks mun lässytys on useammin kuitenkin tietty hellä nuotti yhdistettynä normaaliin sanavarastoon. Välillä tulee kyllä silti täytettyä tilaa ihan millä sattuu hölötyksellä ilman, että edes kiinnitän huomiota siihen. Olen saanut itseni useamman kerran kiinni sanomasta vauvalle "vaippis on märkis." Silloin mietin että EIII ansaitsisin litsarin

    VastaaPoista
  9. Mä pelkäsin yli kaiken että musta tulee tylsä mutsi, jolla ei ole koskaan mitään muuta kerrottavaa kuin mitä lapselle kuuluu. Ja niinhän musta tulikin. Alkuun tunsin asian suhteen syvää itseinhoa, mutta nykyään olen asian kanssa sinut. Ei mun tarvii yrittää muiden silmissä olla mielenkiintoinen vaan saan olla mä. Sitä paitsi palaan kohta töihin, eiköhän sitä sitten taas kuulu elämään muutakin.

    VastaaPoista
  10. Kolmas persoona häviää kun uhmaikä alkaa, silloin ei enää äiti lässytä, vaan minä käsken :D

    VastaaPoista
  11. Ei tarvitse kauhistella tuota "äiti tekee sitä, äiti tekee tätä" asiaa. Se tulee ihan luonnostaan, koska pieni lapsi ei vielä edes ymmärrä minä-sinä käsitteitä . :) Tiedän tämän, koska itse syyllistyn samaan ja päätin tutkia asiaa. :D

    VastaaPoista
  12. Hehee. Minulla tämä homma meni vähän hassusti. Lasta odottaessa ajattelin,
    että onpa ihanaa, saa olla kotona rauhassa lapsen kanssa, kun itse olen melko
    kotihiiri. Mutta 4kk:n jälkeen huomasin, että eihän sitä erkkikään jaksa ikuisesti
    kotona kyykkiä ja nyt meillä on ollut reilun vuoden kivat päiväohjelmat koostuen
    lorukylvyistä, muskareista, perhekahviloista ym. Ja näistä tykkää niin äiti kuin
    lapsikin. :)
    -Kirpun äippä

    VastaaPoista
  13. Mua ärsytti jo ennen lapsen syntymää ihan saakelisti, kun kaikki julisti, miten lapsi sitten muuttaa kaiken. No en mä ainakaan ole mielestäni niin kamalasti muuttunut, noin henkisesti ainakaan (naamarypyt on toinen asia). Viimeiset raskauskuukaudet ja vauvan ensikuukaudet meni vähän liian tiukasti äitiydestä hössöttäen, mutta nyt katsoisin, että olen taas ihan normaali (lapsi on nyt 1 v.). No myönnettäköön, lässytän kyllä enemmä kuin laki sallii.

    VastaaPoista
  14. Mites kaikkiin mun ottamiin kuviin liittyy ruoka? :D

    VastaaPoista
  15. Sama fiilis kuin Jaanalla, tuo "lapsi muuttaa kaiken ja nuku vielä kun voit ja kyllä sinä sitten tiedät kun olet äiti" ärsytti suuresti. Paljonhan lapsi on muuttanut mutta oikein luontevasti, hän on ottanut myös oman paikkansa meidän perheessä, ollaan nyt kolmen hengen hyvin yhteen toimiva perhe :) Edelleen käyn suihkussa ja vessassa, pesen hampaat ja jopa meikkaan ja laitan hiukset päivittäin. Ja viime viikolla kollegaa tavatessa oli oikeasti mukavaa päästä puhumaan myös työasioista ja kiva huomata että ihan hyvin ne muistuivat vielä mieleen!

    VastaaPoista
  16. Olin päättänyt, että heti plussauksen jälkeen ruokavalio on pelkkää luomua ja terveellistä, pah. Olin myös vannonut lukevani ja laulavani vatsalle joka päivä sekä soittavani klassista musiikkia, pah. Ajattelin aina ottavani tasan tarkkaan selvää joka ikisestä tavarasta ja vaatteesta joka vauvalle hankitaan, pah. Itkuhälyttimien vertailut = ainiin, niitä ei ole vieläkään... :D

    VastaaPoista
  17. Niinhän sitä itsekkin luuli vielä 5,5 vuotta sitten kun plussasin ekan kerran. Minä kapinoin pitkään vastaan tuota äiti sanaa kun puhun itsestäni. Meni melkein vuosi ennen kun se alkoi istua tiukan harjoittelun jälkeen suuhun. Tunnustaudun kyllä että osuu tuolla muutama muukin kohta meikäläiseen :)

    Niin ja onnea kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  18. Mun isä 74v (minä 26v) tekee tuota omien tekemistensä kerrontaa vieläkin koko ajan :D Se on kai oppinut sen jostain aikoinaan ja lapsi on lapsi iästä huolimatta ;) En sitte tiedä onko lapsrn lapset vaikuttanut siihen, että se tekee tätä kerrontaa vielä mullekin...

    VastaaPoista
  19. Voih, en muista oonko mitään tuollaisia ees aatellutkaan... mutta aiheesta hiukan poiketen, huomaan kuinka äidit ja äitiys/vanhemmuus ja koko lastenhoito on muuttunut tässä vuosien saatossa.. ja välillä kauhistuneen huvittuneena luen asioista. Itse sain esikoiseni 21v ja siitä on nyt yli 13v aikaa ja kuinka paljon on kaikki muuttunut... sain tokan lapseni 25v eli yli 9v sitten ja kuopukseni 30v eli 4v sitten ja jokaisen vauvan kanssa on ollut erilaisia " saliituja" ja " kiellettyjä" asioita... ja kun jonkun asian tekee eritavallA kuin valtaosa niin saa oudon leiman itselleen. On paljon asioita ja juttuja joista en ollut kuullutkaan ja silti kaikki poikani ovat hengissä, onnellisia, tyytyväisiä ja omanlaisiaan arvokkaita ja juuri minulle maailman parhaimpia ja ihanampia lapsia. Eli jos perheellä on hyvä olla kaikinpuolin niin ihan sama vaikka päällään seisoisivat!! Tsemppii kaikille vanhemmille!! :-)

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe