Tutista vieroittaminen

13.12.13

Nyt kun useampi kuukausi on kulunut, sen ehkä uskaltaa sanoa: tuttielo perheessämme on historiaa. Ja vieroittaminen tapahtui niin luvattoman helposti, että en vieläkään oikein usko sitä mahdolliseksi. Enkä siten ymmärrä, miksi emme vanhempina uskaltautuneet lähteä täysvieroituspuuhiin jo aikaisemmin.

Minime sai tutin ensimmäistä kertaa ollessaan reilun kuukauden ikäinen. Uskalsin antaa tutin vasta kun ennenaikaisena syntyneen vauvan ruokailussa ei tarvittu välissä pulloa, vaan hän jaksoi syödä kaiken maidon suoraan rinnasta. Ja mikä taianomainen vaikutus tutilla olikaan! Punaisenaan huutava vauva vaikeni kuin napista. Katsoimme miehen kanssa ensin hämmästyneenä lasta ja sitten toisiamme ja totesimme, että noin vahvasti rauhoittavan kaman täytyy olla laitonta.

No onneksi ei ole. Niin paljon tutti vauvavuotena auttoi, vaikka tuttihommiin nihkeästi aluksi suhtauduinkin. Kaupungilla lohtututti antoi muutaman minuutin pelivaran etsiytyä pakkasesta sisätiloihin imettämään, kun nollasta sataan sekunnissa kiihtyvä nälkähuuto alkoi kuulua kantoliinan uumenista. Sekä minun että lapsen unenlaatu parani, kun tutti saatteli beben uneen, eikä mun ei tarvinnut toimia elävänä tuttitelineenä rintojeni kanssa ihan ympäri vuorokauden.

Lohtututti jäi huomaamatta pois, kun vauva kehittyi ja hänen kroppansa alkoi edes hieman tajuta, ettei nälkään tarvitse suhtautua kuolemanpelolla. Uniaikaan tutti oli kuitenkin must, niin päivällä kuin yöllä. Vuoden rajapyykki alkoi lähestyä ja me päätimme suorittaa lopullisen tuttivieroituksen isäkuukauden aikana Thaimaassa.

Kunnes jo lentokoneessa pyörsimme päätöksemme ja lensimme mukavasti toisella puolelle maapalloa tutin myötämielisellä avustuksella. Perillä mietimme, miksi pilata loma vieroituksella, ehtiihän sitä. Ja sitten taas arkena ei jaksanut. Lapsen vieroitusoireet, huuto ja nukkumattomat yöt pelottivat. Lomia tuli ja arkipäiviä kului, mutta aina löytyi syy lykätä tutista vieroittamista. Eihän nyt, kun imetys loppui. Eihän nyt, kun minä alan tehdä enenemissä määrin töitä. Eihän nyt, kun pinnasänky vaihtui lastensänkyyn. Eihän nyt, kun päiväkotikin alkaa.
Muutamia kuukausia sitten päätimme miehen kanssa ryhdistäytyä. Sovimme, että niin monesta ollaan yhdessä voittajina selvitty, että selviämme tuttivieroituksestakin. Se vaati päätöksen ja molemmilta lupauksen olla retkahtamatta epätoivon hetkellä. Heitimme tutit roskikseen, sillä tieto kaapissa lymyävästä rauhoittajasta ja nukuttajasta olisi altistanut meitä retkahtamaan.

Puhuimme Minimen kanssa tuttiasioista. Vaikka lapsi ei vielä puhu selkeitä sanoja, hän kyllä ymmärtää. Pohdimme, miten isot lapset päiväkodissakaan eivät käytä tuttia ja että tutit ovat vauvojen hommia. Oli lohdullista huomata, miten lapsi jo selkeästi hoksasi, mikä on homman nimi. Koska ikkunoistamme näkyy puissa kiipeileviä oravia, kerroimme sen perinteisen tarinan: oravaperheen vanhemmat olivat tulleet pyytämään vauvoilleen tutteja, ja me annoimme ne, koska meillä ei enää ole vauvaa.

Ensimmäisenä tutittomana iltana lapsi kiipeää tavanomaiseen tapaansa sänkyynsä, nappaa nallen kainaloon ja alkaa sen jälkeen etsiä tuttia tyynyltä, jossa se tavanomaisesti on ollut. Mä olen jännityksestä paskahalvauksen partaalla. Onneksi lapsi ei sitä taida aistia, sillä kuunnellessaan taas tarinan tutteja tarvitsevista oravavauvoista, hän painaa päänsä tyynyyn. Toivotan hyvät yöt, lähden huoneesta, suljen oven ja odotan itkua. Mutta ei! Tovin kuuluu öninää ja peittojen kahinaa, mutta hetken kuluttua se on uskottava: sinne se nukahti!

Muutaman illan jälkeen lapsi ei enää edes etsi tuttejaan tai önise itseään uneen. Sinne se vain kiipeää peittojen alle, antaa muiskun ja nukahtaa nallelleen höpisten. Odotan takapakkia, sillä eihän homma voi mennä näin helposti. Mutta uskottava se on. Joskus asiat menevät myös helposti. Toivottavasti oravaperheen pesässäkin koisitaan yöt makoisasti.

Lue myös nämä

14 kommenttia

  1. Perkele. Ehkä me jätettiin homma piirun verran liian myöhäiseksi. Ei ollut ihan noin aurinkoista :D

    VastaaPoista
  2. Oho, uskomatonta. Ei mennyt meillä kyllä ihan noin. Kolme yötä lapsi huusi monta tuntia, siitä vielä noin kolme viikkoa yöt oli rauhattomia kunnes helpotti. Enää meistä kukaan ei onneksi muista tutin olemassaoloa, ah!

    VastaaPoista
  3. Meillä alkaa jo ennen nukkumaanmenoa ulina "Tutti, tutti, tutti-ii-iii-iiiiii." Lupaa hyvää vieroituksen kannalta. :D

    VastaaPoista
  4. Ei voi sanoa muuta kuin että vau! Meillä on tyttö kolme kuukautta yli vuoden ja tosiaan "paskahalvauksen partaalla" jännitän sitä päivää kun tutit nakataan harakalle. Tuttipullot lähti pelottavan helposti ja nyt juodaan kyllä nokkamukista hienosti, mutta se tutti, meidän pelastava äänenvaimennin..katsotaanpa sitten ensi vuonna sitä vieroittamista..

    VastaaPoista
  5. Meillä toi vierottaminen meni just samalla tavalla. Ensin pelotti koko ajatus ja sitä vaan lykättiin kunnes sitten päätettiin kuukausi tarhan aloittamisen jälkeen että nyt saa tutti jäädä. Tytölle sanottiin että tutti meni rikki ja jouduttiin heittämään se roskiin, logiikka jonka lapsi ymmärsi hyvin :) Eikä oikeastaan ollut mitään ongelmia missään vaiheessa, ihan mietittin et miksei tätä älytty tehdä aikasemmin!

    VastaaPoista
  6. Joskus se menee melkein noin helposti, meillä näin: http://www.lily.fi/blogit/why-you-little/miten-lapsi-vierotetaan-tutista-dummies
    Kaksi repsahdusta: yksi postauksessakin mainittu, toisena tutittomana yönä raivon tyynnyttäminen, sillä työt kutsuivat aamulla. Toinen silloin kun poloinen oli kuumeessa. Kuumeilun ja tutillisten yöunien jälkeen poistotto oli taas yhtä helppoa. Ei ole kaivannut tuttia ei!
    (Kerrottakoon vielä, että eka vieroitus tehtiin taktisesti juuri silloin, kun isi oli reissussa, se kun heltyy herkemmin antamaan tutin pojalle..)

    VastaaPoista
  7. voi ne mennä helpolla, meillä on kaikilta kolmelta jäänyt ilman Ainuttakaan!! itkua tutit ja pulloa pois; on aina osunut sopivaan hetkeen. onnea siis tästä etapista :)

    VastaaPoista
  8. Aika monessa asiassa lapsen kanssa toimenpidettä edeltävä pelko (siis vanhemman) on huomattavasti isompi kuin itse toimenpide. Meillä on viimeaikaista kokemusta yösyötöistä luopumisesta, joka olikin kaikesta etukäteisangstista huolimatta melko iisi homma. Miksen tehnyt aiemmin! Tutista luopumista en kyllä vielä uskalla ajatellakaan... :)

    VastaaPoista
  9. Vau, menipä helpolla, tästä kuulee usein ihan toisenlaisia tarinoita! Meillä on nyt puolivuotiaalle koko tutti ollut ihan täysi vitsi, joskus umpiväsyneenä sen saattaa suostua pitään suussa hetken. Päivisin sylkee heti pois ja joskus saattaa pari kertaa imaista ikäänkuin näyttääkseen et "katsokaa nyt, minä syön tuttia"... Ja sitten se lentää :D Ainut laiha lohtu et eipähän tarvi vieroittaa :D

    VastaaPoista
  10. Meillä vieroittamisen hoiti anoppi, kun palasin Suomen lomalta takaisin töihin viikko ennen lasta ja miestä lapsen ollessa vuoden ikäinen. Suosittelen ;)

    VastaaPoista
  11. Joo ei tuu onnistuu noin helposti täällä.
    Imetyskin loppui vain, kun maito oikeesti loppui uuden raskauden myötä.
    Tuttivierotuksessa 1 epäonnistunut yritys takana. Mä oon näissä raskaushuuruissa vaan
    ihan liian nössö...
    Seuraavana aikeissa leikata tutit jospa se.

    VastaaPoista
  12. Oon katteellinen! Me venytettiin myös tutin jättämistä kaikilla tekosyillä, ja sit lopulta päätin että enne 2-vuotissynttäreitä sen on vaan jäätävä pois. Lapsi ei ollu samaa mieltä. Se huus tuttinsa perään kolme viikkoa :S

    VastaaPoista
  13. Täälläkin pohditaan tuttivierottamista 1v2kk:n kanssa... Mutta eihän sitä nyt vielä, kun se on niin pieni! Ei vaan, oikeasti pitäisi päästä tuttihommista eroon, koska ipana heräilee öisin vähän turhankin usein ja kaipaa siis tuttia. Kun vaan tietäisi, mistä repii voimat niihin unettomiin öihin.

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa ihan meidän tutinvieroitukselta, joka suoritettiin pojan ollessa vajaa 1,5v. Päiväunitutti jäi pois vahingossa jo aiemmin, kun en huomannut työntää vaunuissa makoilevalle pojalle tuttia suuhun. Muutaman kerran jälkeen poika ei enää huolinut tuttia päiväsaikaan ja niinpä yksi 4 tunnin automatka kuunneltiin huutavaa poikaa...
    Yötutista vierotusta pelkäsimme, koska joka ilta poika kaappas tyynyn vierestä kaksi tuttia käsiinsä, maisteli kumpaakin ja nukahti tutti suussa. Kerran toinen unitutti oli pesussa ja siitä seurasi hirveä huuto. Tutit siis vaikuttivat olevan tosi tärkeä juttu. Kerättiin miehen kanssa voimia ja rohkeutta, tsempattiin itseämme ja toisiamme ja sitten eräänä iltana leikkasin kummastakin yötutista tuttiosan pois. Laitettiin poika sänkyyn ja jännitettiin miten käy. Poika otti toisen tutin raadon käteensä, katsoi sitä hetken, sanoi öö ja alkoi nukkumaan. Siinä meiän yötutista vierottaminen :D

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe