Ruuat ja juomat

Minimen Thaimaan ruuat

Matkustaessa korostuu se fakta, että hyvä ruoka on yhtä kuin parempi mieli. Siksi kai multa on kyselty kovasti perheemme nuorimmaisen aterioinnista taannoisella reissullamme Thaimaahan. Mitään kikkakolmosia mulla ei ole tähän tarjota, sillä Minime söi ihan samaa ravintolaruokaa kuin mekin – mitä nyt aamu- ja iltapalaksi oli tarjolla muiden purtavien lisäksi myös pikapussieloveenaa.

Meidän kotiköökissämme kokataan melkoisen mausteista ruokaa, joten Minime on tottunut siihen, että lautaselta löytyy reilusti makua. Kokemattomimmillakin makunystyröillä Thaimaassa kuitenkin pärjää, sillä yleensä aterioija itse viimeistelee annoksensa pöytään katetulla tuoreella chilillä, kuivatulla chilillä, kalakastikkeella ja ruokosokerilla. Jos lapsi on oikein ronkeli, ehkä kannattaa kuitenkin pyytää keittiöstä jotain turistiystävällistä ja vähätulista sapuskaa.

Thaimaalaiset annokset ovat pienehköjä, ja tarkoituksena onkin tilata useampi annos, jotka jaetaan pöytäseurueen kesken. Nälkätasosta riippuen tilasimme yleensä kolme tai jopa kuusi annosta; kolme pääruokaa ja loput alkupaloja kuten kevätrullia ja tulista mangosalaattia. Ruoka on tuoretta, raikasta ja ihanaa. Minime söi välillä kokonaan hänelle varatun annoksen, välillä saatiin Lähiöjepen kanssa pitää rääppiäiset.

Ja ei, kukaan meistä ei onneksi tarvinnut matkan aikana Osmosalin apua.
Kaksio

Brio Sit -syöttötuoli

Teksti sisältää maksetun mainoslinkin, joka on toteutettu yhteistyössä Lekmer.fi:n kanssa.

Kun tuli ajankohtaiseksi hankkia Minimelle syöttötuoli, mulla oli jo visio valmiina: meidän menneitä vuosikymmeniä, suomalaista designia ja retroromantiikkailottelua henkivään keittiöömme ei kelpuutettaisi kuin Ben af Schulténin Artekille suunnittelema syöttötuoli.

Se löytäisi paikkansa vaivattomasti Alvar Aallon niin ikään Artekille suunnitteleman pöytäryhmän ympäriltä, Maija Isolan 60-luvulla Marimekolle suunnittelemien Satula- kuosisten verhojen katveesta ja Yki Nummen 50-luvulla suunnitteleman Lokki-valaisimen alta. Siinä ihanassa suomidesignidylissä nokkamukit eivät kaatuilisi eikä puuroa hierottaisi hiuksiin.
Pieni googlaus istutti mieleeni kuitenkin epäilyksen. Vaikka Artekin syöttötuoli on kaunis, se ei kuulemma ole käytännöllinen. Joidenkin vanhempien mukaan tuoli myös kaatuisi helposti. No, ja joidenkin mielestä se on tukeva kuin mikä, mutta epäilys oli jo herännyt. Päätin, että jos hyväksyn keittiössämme modernit sähkölaitteet, eiköhän tältä vuosituhannelta oleva syöttötuolikin menisi.

Ratkaisu syöttötuolipulmaan löytyi Vauva-lehden ystävätilauksesta. Vuosi sitten siellä oli tilaajalahjana Brion Sit-syöttötuoli. En muista tarkkaa tilaushintaa, mutta selvästi vähemmän se oli kuin syöttötuolin hinta kaupassa. Niin ja lisäksi saatiin vielä se reilun vuoden tilausjakso Vauva-lehteä. Että jos Vauva-lehti tai joku muu Sanoma Magazinen lehti kiinnostaa, ystävätilauksien kanssa kannattaa kikkailla vaikka naapurin rouvan tai lähellä asuvien kavereiden kanssa. Nyt Vauvan tilaajalahjaksi voi valita esimerkiksi Manducan kantorepun, Brion pinnasängyn tai Block-lampun.
Vaikka saimme periaatteessa ilmaiseksi lähes 200 euron syöttötuolin, ei se halvaksi silti tullut. Setistä nimittäin puuttuivat turvakaari sekä tarjotin, jotka ovat oleellinen osa tuolin toimivuutta – ja hinnaltaan yhteensä lähemmäs sata euroa. Ongelmana oli myös se, että vuosi sitten syöttötuolia ja sen osia oli tosi kehnosti saatavilla. Nyt meininki on jo toinen, ja tuolia näyttäisi olevan hyvin saatavilla nettikaupoissa, kuten Lekmer.fi:ssä, jonka valikoimista tuoli löytyy mustana, valkoisena ja punaisena.

Sen lisäksi, että musta ja skandinaavisen modernisti muotoiltu syöttötuoli istuu lopulta kivasti mustakantisen pöydän ääreen, se on ollut myös hyvä käytössä. Sekä istuinosan että jalkatuen korkeutta voi säätää. Kuten suosittu Stokken Tripp Trapp -syöttötuolikin, Brion Sitin pitäisi pelittää puolivuotiaasta aina aikuisikään (tai ainakin sataan kiloon) asti.
Aivan ehdoton lisävaruste syöttötuolin kanssa on ollut tarjotinosa. Sitä voi näppärästi säätää lapsen koon mukaan mahdollisimman lähelle vatsaa. Näin ohivuodot pystyy minimoida aika hyvin – ainakin jos vertaa ilman tarjotinta aikaansaatuun sotkuun. Tarjotin on ihan kuin tehty ruokapöytämme kanssa kaveeraamaan, sillä se sujahtaa sen kanssa päällekkäin, jolloin syöttötuoli vie pienessä keittiössä mahdollisimman vähän tilaa. Syömisen jälkeen tarjottimen saa helposti irti syöttötuolista pesua varten.

Tarjottimen pesemiseen kuitenkin liittyy ainoa miinuspuoli, jonka olemme reilun puolenvuoden käyttökokemuksella Brion Sitistä löytäneet. Tarjottimen pinta on röpelöinen, mikä varmasti estää astioiden liukumista, mutta samalla jumittaa tahrat kiinni itseensä. Jos on pupellettu menemään vaikka porkkanaa tai tomaattia, sen kyllä näkee tarjottimesta pesunkin jälkeen. Välillä liotammekin tarjottimen kloriitissa, minkä jälkeen se on putipuhdas ja kuin uusi. Olisi kuitenkin kivaa ja etenkin käytännöllistä, jos tarjotinosaksi voisi valita jonkun muun värin kuin valkoisen.
Muuten puinen ja teräksinen syöttötuoli on helppo puhdistaa. Kuivahtanutta puuroa ei ole tietenkään helppo putsata mistään, mutta epätoivonhetkiä tuolin ja rätin kanssa ei ole koettu. Toki muovinen syöttötuoli olisi se kaikista helpoin putsattava, kun sen voisi kantaa suoraan suihkuun lapsineen päivineen safkailun jälkeen. Sen verran sisustusronkeli kuitenkin olen, että olen valmis ahertamaan rätin kanssa pidempään, jotta syöttötuoliksi voi valita kivan ja aikaa sekä lapsitermiittejä kestävän tuolin.

Ollaan Minimen kanssa päästy kokeilemaan monia syöttötuoleja ravintoloissa ja kavereilla, ja rankkaisin meidän tuolimme niistä parhaaksi. Tottumuksella on varmasti siihen osansa. Brion syöttötuolin parhaudesta on kuitenkin oltu samaa mieltä Ruotsissa, jossa Vi Föraldrar -lehden ja Ruotsin Teknisen Tutkimuslaitoksen testissä Brio Sit sai parhaat pisteet.
Kaksio

Maanantai

Maanantaionnea on perheen yhteinen vapaapäivä. Seinillä leikkivä aurinko. Puhtaat raitalakanat kodin molemmissa sängyissä. Silityslaudalla silitystä odottava kissa. Täydellinen maali ja kukkatapetti huvikumpuhyllyprojektia varten. Lätyt suolaisella täytteellä. Häivähdys kesästä kermavaahdon ja mansikan maussa. Lupa nuolla lautanen.
Kiinteiden aloitus

Lifefactoryn nokkamukiksi muuntautuva tuttipullo

Kun mä joku uneton raskausaikainen yö löysin nettikaupasta lasisen tuttipullon, olin riemuissani. Jos imetys ei lähtisi pelittämään ja joutuisimme antaa lapselle ruuan pullosta, ei lasisen pullon kanssa tarvitsisi uhrata hormonihuuruisia paniikkiajatuksia bisfenoli-A:lle tai ftalaatteille. Tilaus lähti vetämään heti.

Vasta myöhemmin tajusin ostaneeni yhden osan mutsipiirien trendivälineistöstä, Lifefactoryn tuttipullon*. Mutta ei se melu tyhjästä synny, eikä ole ihme, että pullosta on tullut hitti. Sen verran kätevä, monipuolinen, pitkäikäinen, turvallinen ja vielä nättikin se on.
Meillä tuttipullorumba jäi onneksi lyhyeksi, kun ennenaikaisena syntynyt vauva voimistuessaan jaksoi ruveta aterioimaan maitonsa suoraan rinnalta. Niinpä tuttipullona Lifefactory oli ensimmäisen kuukauden jälkeen vain harvoin. Jos tuttipullolle olisi ollut enemmän tarvetta, pulloon olisi ollut saatavilla neljä erikokoista tuttiosaa.

Vaihtamalla tuttiosan nokkamukiosaan*, tuttipullo muuntautuu nokkamukiksi. Lifefactoryn pullot ovatkin ainoat Minimellä kotikäytössä olevat nokkamukit. Neljällä pullolla on pärjännyt hyvin; vaikka yksi kulkee aina mukana hoitorepussa ja muutamat odottelisivat likaisina pesukoneessa, aina löytyy yksi puhdas pullo kaapista.

Kun minityyppi alkaa ryystää juomansa suoraan lasista, pullo muuntautuu pikkueväsrasiaksi. Kansi* päälle ja pullossa kulkevat mukana rusinat, pähkinät tai vaikka mehukeitot.
Lämpötilan vaihteluita kestävän lasisen pullon ansiosta Lifefactoryn voi heittää huoletta vaikka suoraan pakkasesta vesihauteeseen. Sen lisäksi ettei tarvitse pelätä juomaan tai ruokaan liukenevia kemikaaleja, lasinen pullo myös pidentää tuttipullon ikää. Tuttiosia vaihtamalla voisin kuvitella pullon kestävän käytössä vuosikymmeniä, lapselta toiselle, kun samassa ajassa muovinen tuttipullo olisi jo karseassa kunnossa.

Pullon lasiosaa suojelee värikäs silikoninen suojus. Vaikka Minime välillä paiskoo pulloja keittiön laattalattialle, suojuksen ansiosta ehjänä ovat pysyneet. Silikoni myös parantaa otetuntumaa pullosta. Ja tietenkin se tekee pullosta ruokahetken pirtsakan piristäjän, jota on käyttämisen lisäksi kiva katsella. Kauneus on katsojan silmissä, mutta iso käsi Lifefactorylle sen tajuamisesta, että käytännöllinen ja toimiva lapsitarvike voi (ja sen pitää olla) myös tyylikäs ja ajaton.

Toki Lifefactorysta miinuksiakin löytyy. Ensinnäkin ne ovat kalliita. Pullo on kuitenkin mielestäni hintansa väärti juurikin monikäyttöisyyden ja pitkäikäisyytensä ansiosta.
Hinnan sijaan motkotankin muutamasta puutteesta: minä nimittäin kaipaisin pulloon nokkamukiosan suojusta, eli jonkinlaista korkkia. Nyt pullo nokkaosineen pitää pakata pussiin ennen kuin sen heittää hoitoreppuun kaikenmaailman nöftän joukkoon pyörimään. Korkin kanssa pullon voisi paiskata mukaan sellaisenaan. Thaimaassa kun vettä piti olla antamassa vähän väliä, koimme lopulta parhaaksi käydä ostamassa Minimelle kannellisen pillimukin.

//Edit: No johan olen pölö. Kiitos teidän kommenttienne, mä kokeilin nyt uudestaan nokkaosan päälle korkiksi tuttipullo-osan korkkia. Kun vain tarpeeksi kovaa painoin, korkki todellakin napsahti paikoilleen! Yksi motkotuksen aihe vähemmän siis. Mutta jos mä olen pölö, niin pölöä on myös se, että jos pullon ostaa valmiiksi nokkamukina, siihen ei tule mukaan korkkia.//

Toinen puuttuva palanen on kahvaosa. Etenkin kun pullo lasisena on muovista painavampi, pikkunäppien olisi helpompi saada hörpsyt pullosta, jos siihen olisi saatavana kahvat. Thaimaassa marketin hyllyltä löytyi sattumalta tavalliseen tuttipulloon ja täten myös Lifefactoryyn istuvat kahvat, joita ostin kolmin kappalein. Kai tuollaisia peruspulloihin sopivia kahvoja on saatavilla Suomestakin, tietääkö joku? Kävisivätkö esimerkiksi nämä Mam ensimukin kahvat?
Sitten vielä vinkki etenkin niille, joilla ei ole pesukonetta jauhamassa sisuksissaan tuttipulloja ja nokkamukeja puhtaaksi. NHS:ltä saamani vessaharjan näköinen pulloharja on ihan ehdoton. Se puhdistaa muutamalla pyöräytyksellä koko pullon, kun pitkulaisen peruspulloharjan kanssa aina siihen kaulaosaan jää tahmaa. Nettikauppojen lisäksi harjoja on myynnissä ainakin Ruohonjuuressa.

Ja kun tiskaushommiin päästiin, kerrottakoon vielä, että niinikään blogin kautta saamani Almawinin astianpesuaine syrjäytti heti ensimmäisestä koekerrasta ennen käytössä olleen Ole hyvä- pesuaineen. Tökötti toimii myös erinomaisesti laimennettuna suihkepullossa, kun täytyy pestä ne kattilat, veitset ja puukauhat, joita ei koneeseen voi laittaa.
Perhe-elämä

Pikku apulainen

On se sitten kätevä. Kun mä siivosin aamupalan jälkeen keittiötä, se laittoi järjestykseen leikkikeittiön. Kun mä aloin kuoria muusiperunoita valmiiksi lounasta varten, se siirtyi jo seuraavan kotityön kimppuun ja järjesteli kuivaushuoneesta haetut vaippapyykit pitkin kylppärin lattiaa. 

Ja kun aikaa vielä jäi, päätti se repiä vessapaperin valmiiksi sellaisiksi käytettävän kokoisiksi paloiksi vessanpytyn viereen. Ja koska se ajattelee myös luontoa, se pisti paperin niin pieniksi silpuiksi, ettei vahingossa tule pyyhittyä takapuoltaan liian isolla palalla metsää.
Helsinki

Eväsretki Vuosaareen

Talven takia retkikassia tulee pakattua aivan liian harvoin. Ja se on väärin se, sillä kunhan vain pukee tarpeeksi taminetta ylle, retki onnistuu pienessä pakkasessakin. Niinpä sulloimme alkuviikosta viltit ja eväät reppuun ja matkasimme metron kyydissä retkelle Vuosaareen. 

Mä en ole käynyt Vuosaaren Aurinkolahdessa kuin kesäisin, joten olikin jo aika nähdä tuo Itä-Helsingin Riviera lumiverhon koristelemana. Tallustelimme rantaa pitkin Uutelan ulkoilualueelle, jossa on kaksi luontopolkua. Me taisimme summanmutikassa kävellä sen lyhyemmän, vajaan parin kilometrin lenkin.
Linnut lauloivat kevättä, merenjää rapisi ja hiljalleen leijuvat lumihiutaleet tarttuivat kiinni ripsiin. Niin ja kaikilla oli kuitenkin lopulta liian vähän vaatetta päällä, mutta ei muistella sitä nyt.

Lounas katettiin toiselle reitin kahdesta keittokatoksesta. Liikuntavirasto kertoo tarjoavansa klapit nuotiota varten, mutta arvatahan sen saattoi, että puut olivat loppu. Elävä tuli olisi nostattanut retkitunnelmaa (ja lämmittänyt paksuista kintaista huolimatta palelevia käsiä), joten ensi kerralla huoltoasemalta puuklapit mukaan.

Päädyimme siis syömään soijanakit kylmiltään. Nakkien kaverina oli linssisalaattia, joka on mukavan tukevaa talvieväsruokaa. Jälkkäripullat maistuivat lumisessa maisemassa niin paljon paremmalta kuin kotikeittiössä, etenkin kun samalla sai hörppiä makoisaa termarikaakaota.
Tällaiset päivät saavat mut aina muistamaan, miten paljon rakastankaan Helsinkiä. Niin kuin parisuhdettakin, kotikaupunkirakkauttaankin pitää muistaa hoitaa ja vaalia.
Kaupallinen yhteistyö

Arvonta: Lasten aarteita

Vaikka olen toiminut nyt reilun vuoden ajan Minimen henkilökohtaisena elävänä jukeboksina, laulan harvoin tuutulauluja. Jostain syystä perinteiset kehtolaulut saavat mussa pohjaan jonkin sentimentaalisuusnapin. Fiilis on vähän sama kuin hartaita joululauluja kuunnellessa. Mä mieluummin laulankin iloisia lastenlauluja, ja jouluisin kavalkadi koostuu reippaista tonttukipaleista. 

Siksipä jo kuukausia sitten Warnerita saamani Lasten aarteita -cd * on ollut niin vähäisessä kuuntelussa, että pystyn sanomaan sanottavani levystä vasta nyt. Se sisältää juuri sellaisia kappaleita, joiden aikana on vetäydyttävä sohvalle kippuralle muistelemaan haikeudella omaa kultaista lapsuutta: Sininen uni, Sairas karhunpoika ja Pieni tytön tylleröinen.

Tällä levyllä noihin vanhoihin klassikkotuudittajiin on kuitenkin saatu menoa. Musiikki kuulostaa ihan siltä, kuin olisin päässyt salakuuntelemaan bänditreenejä. Kliinisyyden ja superpehmeyden sijaan musiikki on rouheaa ja eläväistä. Huikein juttu levyllä on sen laulajat, joista Vuokko Hovatta ja Maija Vilkkumaa kuuluvat myös lapsimeininkien ulkopuolella lemppariartisteihini. Johanna Iivanainen ja Maarit Hurmerinta täydentävät kauniisti äänillään settiä.
Mutta se on sanottava, että Maija Vilkkumaan tulkitsemana Sairas Karhunpoika on ihan kamala. Kappale ei tee oikeutta Maijalle, eikä Maija kappaleelle.

Tupla-albumilla on laulujen lisäksi kahdeksan satua, joita lukevat Esko Salminen, Samuli Edelmann, Eero Aho ja Martti Suosalo. Etenkin kaksi jälkimmäistä saisivat lukea mulle satuja ihan koska vain! Enkä tarkoita nyt mitään sellaista, senkin pervot, vaan heidän puheensa ja eläytymisensä tekevät heistä mainioita tarinankertojia, joiden ääneen uppoaa ja pysähtyy.

Sadut itsessäänkin ovat mainioita, sillä niissä on juuri sopiva sekoitus perinteikkyyttä, yllätyksellisyyttä, hassuutta ja raikasta kieltä. Nämä on jo ladattu puhelimeen, jotta niitä voi kuunnella tylsän paikan tullen esimerkiksi junassa.
Jos sinä ja sinun pikkutyyppisi haluatte tämän Emma-gaalassa vuoden lastenalbumiehdokkaana olevan levyn, nyt äkkiä kaveeraamaan onnettaren kanssa. Warnerilta nimittäin annettiin levyjä kolmin kappalein arvontapalkinnoiksi.

Arvontaohjeet kuuluvat näin: jätä tähän postaukseen kommenttisi, jossa kerrot, millä laululla teidän minityyppinne tainnutetaan iltaisin. Mä kirjoitin eilen meidän tainnuttajabiiseistä. Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi ja jos et ole kirjautunut lukija, myös nimimerkki on tarpeen. Vastausaikaa on 27. päivä helmikuuta asti. Voittajiin otan yhteyttä henkilökohtaisesti, minkä lisäksi julkaisen heidän nimimerkkinsä Lähiömutsin Facebook-sivuilla. Arvonta-aika on nyt päättynyt ja voittajiin otettu yhteyttä mailitse. Jättimäinen tattis kaikille osallistujille!
Kulttuuri

Laulun antama lohtu ja kappaleen jättämä muistijälki

On jännää, miten eri tavalla ihmiset kuulevat ja tulkitsevat laulujen tarinoita. Miten saman kappaleen sanat tuovat toiselle mieleen kuplivaa iloa ja toiselle sen oman rakkaustarinan, joka päättyi paskasti. 

Mä en tiedä, mitä Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta -biisin sanoittaja Anni Sinnemäki on ajatellut kirjoittaessaan kappaleen sanoja. Ehkä humalaa, kuten jotkut musadiggarit väittävät, mutta omassa elämässäni sanat saivat merkityksen vasta kun kohtuun muutti salamatkustaja.

Minulle laulu kertoo siitä, miten olen ennen lasta ehtinyt tehdä ja nähdä, kokea ja olla. Siitä, miten elämän merkitykset vaihtoivat paikkaa ja muokkaantuivat lapsen syntymän myötä. Miten kokemukseni loivat minusta tämän äidin, joka nyt olen. Kappale osuu johonkin niin herkkään kohtaan ja tuntuu niin henkilökohtaiselta, että jossain vaiheessa ajattelin, etten edes koskaan kirjoita biisistä täällä. Että voisin siten pitää sen enemmän omanani, mun ja Minimen välisenä.

”Minä suojelen sinua kaikelta,
mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää,
jota minun hento käteni ei torjuisi.”

Kun Minime syntyi, mä lauloin biisiä ja etenkin sen kertosäkeistöä paljon. Hyssyttelin, keinutin ja lauloin. Eihän se mikään helppo kappale ole, etenkään tällaisen Singstarista ja Populuksesta lauluoppinsa saaneen laulettavaksi.

Siksi kai jossain vaiheessa hyssyttelyä ja vuosisadan univelkaa kappale vaihtui vaivihkaa Aa, aa Heikkiin. En tiedä, mistä biisi mieleeni tuli, mutta sanat ovat ainakin yksinkertaiset.

”Aa, aa Heikki,
kissa se langoilla leikki.
Ei saa lankoja sotkea,
ei saa lankoja sotkea.”

Nyt kun laulun sanoja googletin, huomasin siitä löytyvän monia versioita, muutama pidempikin. Mutta tällä tavalla mä olen sitä laulanut ja monen monta kertaa. Pitkät illat lapsen huutaessa vatsakipuja, monet mökkimatkat lapsen kiljuessa riivattuna turvakaukalossa ja kymmenet epätoivoiset vaunulenkit, kun vauva raivoaa hengästyneenä vihaansa vaunuja kohtaan. Kissa on leikkinyt langoilla reilun vuoden aikana varmasti kymmeniä tuhansia kertoja.

Ja se yksinkertaisuudessaan toimii. Nykyään Heikkiä onneksi joutuu laulamaan apuun enää harvoin, mutta silloin kun tarvitsee, Minime yleensä rauhoittuu jo pelkkään hiljaiseen hyräilyyn. Heikki ja langoilla leikkivä kissa tarjoavat tuttuutta ja lohtua.

Olisi jännää tietää, mitä Minimelle tulee Ultra Brasta ja Heikistä kissoineen mieleen vuosikymmenien päästä, kun hän nuo varhaislapsuudesta tutut kappaleet sattumalta jossain kuulee
Minä

Vauvakuumemittari

Mä luulin olleeni entisessä elämässä vallaton kreisibailaaja, jonka elämää lapset koskettivat vain, kun ne melskasivat ravintolan viereisessä pöydässä tai juoksivat rallia täpötäyden junan käytävillä. Mutta vielä mitä! 

Mä olen tainnut kreba-aikoina pohdiskella lapsiasioita paljonkin, kun niistä ajatuksista on näemmä riittänyt kirjoitettavaa jopa lehtien sivuille asti. Äitini oli kaivanut kätköistään esille Kaarina-lehdessä julkaistun kolumnini, jonka kirjoitin bailatessani opiskellessani Turussa. Kas tässä teille palanen Lähiömutsin elämää ennen lähiötä ja mutsiutta:

"TÄYTIN TÄNÄ KEVÄÄNÄ 25 vuotta. Tässä iässä naisen täytyisi varsinkin sukulaisten mielestä täyttää myös vatsanseutua. Vauvavihjailua tyrkytetään paketoituna tai ilman.

SUKUJUHLISSA minua on tultu onnittelemaan raskaudesta ilman sen suurempia kyselyitä. Äitini mielestä se johtuu käyttämistäni mekoista, jotka vanhemman väestön mielestä näyttävät raskausvaatteilta. Äitini paketoi vihjailunsa käärepaperiin. Olemme mieheni kanssa saaneet lahjoiksi esimerkiksi muumilusikoita ja nalleja. Ne päätyvät käyttöön ilman taaperoitakin, mutta lahjaksi saatu lastenlääkärikirja aiheutti vauvattomassa perheessämme hämmennystä.
JOUDUIN ÄSKETTÄIN terveyskaupassa tiukan mietinnän eteen. Liikkeeseen saamani lahjakortti täytyi käyttää, mutta tukisukat ja verensokerimittarit eivät tuntuneet tarpeellisilta. Päädyin ostamaan vauvoille tarkoitetun korvakuumemittarin. Se tuntui lähimpiä vuosikymmeniä ajatellen ajankohtaisemmalta kuin verenpainemittari. Olin varma, että myyjä mittaili katseellaan vatsaani, ja yritin kovasti vetää läskimakkaroita sisään.

TÄYTYY KUITENKIN MYÖNTÄÄ, että perustimme mieheni kanssa jo kahdeksan vuotta sitten vauvatilin. Ihan vain sen takia, että tiedämme vauvahankinnan olevan tyyristä. Haluamme, että sitten joskus voimme elää vähemmällä pihistelyllä koko perhe.

VAIKKA VAUVATILILLE siirtyy joka kuukausi rahaa, ei säästöillä montaa potkupukua ostettaisi. Jostain syystä olemme kokeneet ennaltaehkäisyn paljon paremmaksi sijoituskohteeksi. Rahoilla on matkusteltu, ostettu jotain kivaa ja käyty yhdessä syömässä - ennaltaehkäisty tulevien vanhempien masennuksia ja riitoja kiireisessä lapsiperhe-elämässä.

KODISSAMME EI OLEKAAN tarvetta sen kummemmin vauvojen kuumemittarille kuin vauvakuumemittarillekaan. Pienen lämmön saa nopeasti selätettyä pyytämällä nuorimpia sisaruksia kylään. Asuessamme Vaasassa oli asunnossamme iso kylpyamme. Siskoni, tuolloin 4-vuotias, halusi aina kyläillessään kylpemään. Kerran hän sitten oli "isossa punkassa" lotratessaan päättänyt maksimoida vaahtomäärän kaatamalla kaikki saatavilla olleet shampoot ja kosmetiikat veteen. Vähäisimmätkin vauvakuumeoireilut poistuivat ja kylpyhuone tuli pestyä. On minulla sitten kätevä pikkusisko!"
Vaikka vauvakuumemittarille ei edelleenkään näin viisi vuotta myöhemmin ole ollut käyttöä, asiat voivat silti muutamassa vuodessa kääntyä päälaelleen. Sen todistaa kuvituksena oleva kuvasarja ihan näköisestäni minityypistä ja Facebook-historiaotos toukokuulta 2010:

"lukee statuksia, joissa ollaan fiiliksissä lapsista, koti-illasta ja yhdestä saunakaljasta. tää ikiteinari on fiiliksissä valkarilla alas huuhdotusta sushista, uudesta kynsilakasta, spotifyn tarjonnasta, söpöjen näkemisestä pitkään aikaan ja tavastian lauantaidiscosta. ikuisesti 20 jotain. vielä kun ne darrat olis viime vuosituhannelta."

Lapsi, koti-ilta ja yksi saunakalja. Sehän on välillä kaikki, mitä tarvitsee! Tai no ainakin kaikki, mitä jaksaa.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe