Äitiyspakkaus 2014

25.2.14

Tänään julkaistiin sellainen lastenvaate- ja tarvikemallisto, josta mäkin jaksan aina innostua. Äitiyspakkaus 2014 nimittäin! Eihän tietenkään jokainen pakkauksen vaate iske omaan makuhermooni, mutta saan olla onnellinen, että mulla on moisesta varaa valittaa. Oli joku kuosi vähän ällö tai ei, äitiyspakkausta konseptina ja maailmanlaatuisesti ainutlaatuisena juttuna jaksan ylistää. 

Äitiyspakkauksia on Suomessa jaettu yli 75 vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina se kuului vain vähävaraisille, mutta nopeasti siitä tuli jokaisen suomalaisperheen etuoikeus. Musta on ihanaa, että perheen taustoista riippumatta monet vauvat kääritään samanlaiseen makuupussiin ja vauvanhoitohuoneissa pötköttelee rivissä bebejä valtion tarjoamissa pöksyissä varallisuuteen katsomatta.
Mulle äitiyspakkaus on myös pala lapsen historiaa ja aikansa kuva, kuten edellistä äitiyspakkausta ihastellessani kirjoitin. Raskaana ollessa ei tullut mieleenkään valita äitiyspakkauksen sijaan vaihtoehtoista tukea, joka nykyään on 140 euroa. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi haalari ja makuupussi jäivät omien makumieltymysten takia käyttämättä – sen sijaan puin lapsen siskoni vuodelta 1986 olevaan äitiyspakkaushaalariin ja kietaisin samalta vuodelta peräisin olevan äitiyspakkausmakuupussin tai uudelleen päällystämäni vanhan makuupussin päälle.

Minimen oman äitiyspakkauksen haalarin ja makuupussin – kuten muutkin pakkauksen vaatteet ­– viikkasin kuitenkin tarkasti ullakolle jemmaan. Olen varma, että hän osaa arvostaa niitä äitiään paremmin, jos joskus muutamien kymmenien vuosien päästä haluaa ja saa lapsia. Jos me taas miehen kanssa joskus vallan hulluttelemme ja toivomme toista lasta saavamme, hänellekin varmasti oma pakkauksensa hankittaisiin. Vaikka kaksiossa ja sen ullakkokomerossa ei ole tilaa jemmailla ylimääräisiä asioita, tällaisille paloille lapsen historiaa mä raivan tilaa vaikka väkisin.
Mutta entäs se tämän vuoden pakkaus? Sitä aletaan jakaa keväällä, kun edellinen satsi pakkauksia on loppunut. Vuoden 2014 äitiyspakkaukseta löytyy 49 erilaista tuotetta, joista kuolalappu on pakkaukseen paluun tehnyt tuote. Menneinä aikoina lappu oli pitsisomisteinen puuvillakaulus, joka suojasi lapsen vaatteita ja täten vähensi nyrkkipyykillä olevan mutsin hommia. Nyt mukana ei ole pitsiä, vaan kuolalappu on ihan tätä päivää. Erona aikaisempiin pakkauksin on myös se, että nyt mukana on yhden parin sijaan kahdet lapaset ja kahdet sukat.

Jos uutta pakkausta ruoditaan puhtaasti ulkonäköseikoilla, mä nostan peukkua. Rempseitä värejä ja valkoista, raitaa ja palloa – tykkään! Pidän myös siitä, että mukana on paljon terällisiä potkareita ja puolipotkareita, koska kenellekään pidempään blogiani seuranneelle ei varmasti ole voinut jäädä epäselväksi, että mielestäni ei ole terällisten vermeiden voittanutta etenkään vauvoilla.
Mitä sanotte uutukaisesta pakkauksesta? Olisi myös kiva kuulla kokemuksia ja muistoja äitiyspakkauksista – niistä teidän omista sekä lapsillenne saaduista. Säästitteko tai aiotteko säästää äitiyspakkauksen vaatteet vai annatteko eteenpäin?

Kuvat: Kela / Annika Söderblom

Lue myös nämä

40 kommenttia

  1. Ihania vaatteita ja kuoseja taas - kolahtaa minun makuhermoihin! Olen ottanut molemmille pojille omat pakkaukset vaikka ikäeroa on vaan puolitoista vuotta. Ensimmäiselle otin automaattisesti, koska siitä sai niin paljon kaikkea hyödyllistä, vaikka silloinen pakkauksen sisältö ei kaikilta osin silmää. Kuopuksen pakkaus oli siis viimevuotinen pakkaus ja sen otin puhtaasti ihanien vaatteiden takia! Harmi, kun ei ole vauvaa tiedossa tälle vuodelle kun olis taas niin ihania vaatteita pakkauksessa! :D Vitsi vitsi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että ihmiset varmasti yleensä kierrättävät hyvin paljon vanhempien lasten vaatteita katraan nuorimmille noin muuten, joten onhan se kiva, että nuorimmaisetkin saavat jotain vain heille kuuluvaa. Vaikkakin ymmärrän varsin hyvin, etenkin näin kaksiossa asuvana, etteivät kaikki halua pakkauksia kuin ensimmäiselle lapselleen.

      Poista
  2. Piti kirjoittamani että pakkauksen sisältö ei kaikilta osin miellyttänyt silmää mut kerrankos sitä unohtaa sanan välistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutsina sitä on oppinut lukemaan lehtensäkin puolikkailla lauseilla, joten ällös huoli, hyvin ymmärsin ilman yhtä sanaakin :D

      Poista
  3. Mä kyllä tykkäsin ihan superisti tosta uudesta pakkauksesta. Kakkoselle en ehtinyt tätä uutta saamaan, vaan me saatiin vielä tätä edeltävä, mutta siinäkin oli tosi paljon kivoja juttuja ja kuoseja. Tosta uudesta toi aappa-makuupussi on aivan ihana, samoin toi pussilakana on hirmu söpö. Itse oon siis kanssa ottanut sekä esikoiselle, että tälle tulevalle omat pakkaukset, juurikin samalla ajatuksella, että säästän heille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, etten ole ainut, joka säästää äitiyspakkaukset lapsilleen heidän kasvettuaan vaatteista ja tuotteista yli.

      Poista
    2. En halua ketään arvostella enkä loukata, mutta ajatus siitä, että säästäisin muistona vaatteen, jota lapseni ei ole koskaan käyttänyt, tuntuu minusta vähän oudolla. Minä en osaa ajatella sitä palana lapsen historiaa. En näe sillä mitään tunnearvoa, jos ei se ole ollut oikeasti käytössä ja rakas.
      Mutta kuten sanoin, ei tämä ole kritiikkiä ketään kohtaan.

      Itse en ottanut pakkausta esikoisellekaan, koska halusin kaiken käytettynä. Kirpparit olivat ainakin tuolloin pullollaan vanhojen pakkausten vaatteita. 140 euroa riitti hyvin kaiken hankkimiseen kirpparihinnoilla.

      Poista
  4. Ooh! Ja vähän krääh! Aappa on päässyt tämän vuoden makuupussiin - se on kyllä pikkasen parempi, kuin se 2012 jaettu kasarinallekuosi. Silti me sitä tänään viimeksi käytettiin, mutta olisi tuo inasen sievempi ollut. Eikai auta kuin yrittää toista - vielä saattais ehtiä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin lapsen pussi oli juurikin se nallekuosinen. Vaikka en tahdo äitiyspakkausta haukkua, olihan se aika karsea. Mutta siellä se odottaa ullakolla käyttämättömänä, josko se joskus vielä saisi tulevat sukupolvet huokailemaan ihastuksesta!

      Poista
  5. Tuo pakkaus on niin ihana! Tänään noita kuvia kattelin kelan sivuilta ihan into piukeena (en oo koskaan ymmärtänyt oikeen tota sanayhdistelmää hmm) ja oi oi saisko tähän heti yhden vaavin jonka kääriä nuihin vetimiin? Ilman sitä raskaus- ja synnytys rumbaa kiitos. Eli siis, saisinko äitiyspakkauksen joka sisältäisi yhden vauvan ? :--)

    VastaaPoista
  6. Itse en ulkomailla asuvana saanut äitiyspakkausta, mutta kavereilta ja sukulaisilta on muutama tuote vuosien 2008-2009 tienoilta päätynyt tänne valtameren toisellekin puolelle käyttöön, esim. toppahaalari (oli sopiva yksivuotiaana), makuupussi ja joitain sisävaatteita. Kyllähän tuota tavaramäärää toki vähän kateellisena katsoo, toi on ihan uskomaton etu, jota täkäläiset eivät ole uskoa, kun kerron. Kyllähän täällä toki tuo Babyshower-kulttuuri ajaa vähän samaa asiaa - tulee lahjaksi paljon vaatteita ja käyttötavaraa, mutta se historia ja vuosikerta-ajatus puuttuu kokonaan kun kyseessä ei ole tuo nimenomainen paketti. Ja olisin ihan oikeasti halunnut myös sen itse laatikonkin - se nukkumistarina on vaan sellainen suomalaisten sukupolvesta toiseen kiertävä juttu, jota missään muualla ei ymmärretä ja olen aika ylpeä että itsekin olen siinä pahvilootassa nukkunut ensimmäiset yöni :)

    Ja vielä vähän kateellisempi olen noista tämän vuoden kuoseista! Tämän äitiyspakkauksettomuuteni takia olen vähän kritisoinut ihmisiä jotka näistä kuoseista ja väreistä (joka vuosi) valittaa ("Ettekö te tajua miten hyvälaatuista ja ILMAISTA tavaraa tuo on?!"), mutta pakko myöntää että nyrpistelisin vähän itsekin, jos tuon ihanan Aappa-makuupussin sijaan tulisikin ne kasarinallet. Kaikkia ei toki voi miellyttää, mutta nyt on minusta menty tosi hyvin modernin tyylin suuntaan. Iso peukku äitiyspakkaukselle Amerikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama täällä, kateellisena ulkomailla asuvana myös katselen noita paketteja. En voi ymmärtää miksei ulkosuomalainen voi tätä myös saada tai edes ostaa. Nyt jää tämä näinkin iso osa suomalaisuutta kokematta omien lasten kanssa.

      Poista
    2. Ihmiset kyllä ottavat pakkauksia ja myyvät niitä eteenpäin käyttämättöminä. Facebookista ainakin löytyy tällaisia foorumeita. Oma ulkomailla asuva ystävänikin osti juuri viimevuotisen pakkauksen itselleeen tätä kautta.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! :-) /Anna ulkomailla

      Poista
  7. Silmään pistää tämänkin vuotisesta nuo turkoosit vaatteet. Viime vuonna sama juttu. Liekö koskaan mitään punaiseen vivahtavaakaan edes ollut? Varmaan taustalla, että tyttö voidaan pukea "pojan vaatteisiin" mutta poikaa ei missään tapauksessa "tytön vaatteisiin". Kauhea palautemyrsky tulisi poikalasten vanhemmilta kun jäisivät käyttämättä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ihmetyttää sama, mutta lisäksi vielä se, miksei poikia pueta punaiseen? Punainen on ihana väri, sukupuolesta riippumatta. Jos nyt ei kukkakuosia tai vastaavaa ole vaatteessa, niin en ymmärrä miksei kävisi myös pojalle? (Toki minulle on ihan sama, vaikka jonkun pojalla olisikin sydämiä ja kukkia paidassa, ei sillä!)

      Poista
  8. Mä ostin 2010 esikoisen synnyttyä äitiyspakkauksen, koska asuin tuolloin Norjassa. Nyt harmittaa, kun serkkupoika Japanissa saa esikoisen, eikä pakkausta voi enää ostaa. Ehkäpä tuolla netissä joku äiti omansa myisi, niin saisi puoleksi suomalainen vauva osansa tästä perinnöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku tutuntuttu on saamassa toista tai kolmattaan ja aikoo ottaa paketin rahana, tässähän olisi selkä vaihtokaupan paikka. Kaverini teki juurikin näin kun paketin halusi.

      Poista
  9. Kiva, kun esittelit uuden pakkauksen! Mulle oli itsestään selvää, että otan pakkauksen ja en oikeastaan osannut edes kuoseista nurista, koska pidin pakkausta sinänsä jo etuoikeutena. Ja koska kiinnostuin lastenvaatteista vasta vähän myöhemmässä vaiheessa. ;) Jälkikäteen olinkin sitten tyytyväinen vuoden 2010 pakkaukseen. Omaa silmää se miellytti enemmän kuin vuoden 2011 versio. Vaikka jälkimmäisenkin olisin toki mukisematta huolinut.
    En ole vielä laittanut lapseni vaatteita kiertoon ja nyt tätä sinun juttua lukiessa tuli mieleen, että pitäisiköhän pojalle säilöä hänen oma äitiyspakkauksensa. Tai ainakin mahdollisimman paljon siitä. Hmm...

    VastaaPoista
  10. Meillä on kolme lasta mutta yksi pakkaus, makuupussit puuttuvat olen kirppikseltä haalinut. 2007 oli mielestäni kaunein pakkaus aikoihin, vihreillä puolipotkareilla ja vihreävalkoraidallisella bodylla.. :) makuupussikin oli neutraalin raidallinen. Sen kokoinen toppis ei ole ollut tarpeen, elokuussa syntynyt käytti ekana talvena 68cm, marraskuussa syntynyt 56cm ja maaliskuussa syntynyt 68/74. Puolipotkareiden värillä ei ollut väliä tai yöpaidan kuosilla (ostin tyttövauvalle mm paloautoyökkärin ;), ja rumankin etukuvan bodystä saa piiloon mekolla :D 140e meni kerran turvakaukaloon ja toisen kerran taisin ostaa julbot, nallehaalarin ja kestovaippoja lisää. Neloselle en enää ottaisi, vaatteitakin on (vielä) molemmille, liinat on lähipiirissä lainassa ja rattaat&matkarattaatkin vielä käytössä. Puuttuisi enää taas ne arskat, sitteri/kehto alakertaan, turvakaukalo ja ehkä jotain 'ikiomia vaatteita.

    VastaaPoista
  11. Vähän odotin, että postauksen lopussa olisi ollut suuri "uusi neuvolakortti" -paljastus. ;)

    VastaaPoista
  12. Ihana!! Paitsi haalari on aika tylsä, mutta ei pidä valittaa. Ja mikä parasta, saan tuon pakkauksen! Edellinen paketti on vuodelta 2008 ja se oli todella mun makuun, mutta sitten en enää ottanut paketteja kahdelle seuraavalle lapselle, koska se sama haalari ja makuupussi ja vaatteet toimivat myös heillä. Toisaalta harmittaa, kun en ottanut kaikille omia paketteja, ne ois jollain tapaa ihana muisto.

    VastaaPoista
  13. Ja ainiin vielä lisäys, se ihana paketti olikin vuoden 2007, jonka 2008 syntyneelle vauvalle sain.

    VastaaPoista
  14. Itse olen jemmannut äitiyspakkauksellisen tyttären vaatteita, mutta en siis pelkästään niitä ä-pakkauksesta tulleita vaan semmosia helmiä; eka mekko, born in 2012 -sukat, mummien neulomat villapuvut, New Yorkin tuliaiset, jne. Lähinnä semmoiset joissa jokin tarina takana. Joukossa kyllä myös iso kasa äp:n ällönallemakuupussi ja lakanat. Äitini oli myös toiminut näin ja oli aika siistiä pukea oma tyttö 80-luvun puna-valko-raidalliseen velourpotkupukuun :)

    VastaaPoista
  15. olisi kiva nähdä ällönallemakuupussi kun te kaikki sitä niin kovaa haukutte...itsellä on 1991 synt. lapsi ja hänelle otin äitiyspakkauksen ja toinen on synt. 1994 ja hänelle en ottanut....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/Tarvikkeet/Aitiyspakkaus-2011/
      Tuolta kun vähän alaspäin sivua kelaa niin löytyy kuva tästä nallemakuupussista.

      Poista
  16. Itse valitsin rahan koska olisin saanut sen edellisen pakkauksen. Tämä uusi pakkaus olisi lähtenyt tilaukseen heti, tykkään paljon. Mutta edellinen oli niin ruma etten olisi pukenut mihinkään niistä vaatteista lastani. Tämä on vain oma mielipiteeni.

    VastaaPoista
  17. Me valitsimme Tosikoiselle pakkauksen sijaan rahan, koska hän olisi saanut saman pakkauksen kuin Esikoinenkin. Itse olen myös samaa mieltä kuin joku toinen yllä kommentoinut, että en säästä kaikkia pakkauksen vaatteita lapsia varten muistoina. Sen sijaan olen säästänyt sekä pakkauksesta että muutoinkin ostettuja/saatuja vaatteita, joita on tullut pidettyä paljon ja joihin on todellakin tullut tunnemuistoja. Tosin, olisihan se ajatuksena kiva säästää koko pakkaus. Itse kun en enää edes muista, mitkä säästetyistä vaatteista ovat pakkauksesta ja mitkä eivät... Makuupussia ja toppahaalaria lukuunottamatta. ;)

    Minä(kin) olen ihmetellyt, miksi pakkauksen vaatteiden värivalinnoista aina rutistaan niin paljon. Toisaalta, olen tykännyt viime vuosien pakkauksia (ja tykkään tästäkin, todella paljon!) joten ehkäpä minullakin olisi eri ääni kellossa, jos eivät osuisi ollenkaan omaan makuun.

    Pakkauksen vaatteitahan usein kritisoidaan poikavoittoisiksi, kuten ylläkin joku toinen pohti. Itse olen käyttänyt ilolla vihreää ja turkoosia tytöillämme, koska en muutenkaan piittaa esim. vaaleanpunaisesta. Joskus aikaisemmin (1-3 vuotta sitten) on ollut ainakin kirkkaanpunaista, mutta taisi olla vain yksien housujen/puolipotkarien verran. Itse voisin kuvitella myös violetin olevan enemmän tyttömäinen mutta pojallekin sopiva väri. Miksiköhän sitä ei ole juurikaan näkynyt, toissa(?)vuoden violetti-vihreäraidallista settiä lukuunottamatta? Itse voisin myös korvata tässäkin pakkauksessa olevat oranssit vaatteet vaikka keltaisilla, tuo murrettu oranssi kun on liian retroa omaan makuuni. Silti kyllä noitakin ehdottomasti käyttäisin lapsillani.

    Haluaisin mielenkiinnosta kuulla, mitä värejä tätä (ja paria edellistä) pakkausta kritisoivat itse valitsisivat ja haluaisivat äitiyspakkauksen vaatteisiin? Kirkkaita perusvärejä? Pelkkää mustaa ja valkoista? Jotain ruskeaa ja beigeä? Jotain aivan muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa yllä tosiaan kommentoin värimaailmaa poikamaiseksi ja epäilen, että jos mukana olisikin "tyttömäisiä" värejä, asiasta nousisi haloo. Itsekin tytöllä käytin kaikkia edellisen pakkauksen vaatteita ja olin tyytyväinen sekä niihin että näihin uusiin. Kuitenkin jälleen ihmettelen, miten arkoja ollaan laittamaan mukaan mitään, mistä voisi tulla tyttömäinen fiilis? Miksihän?

      Poista
    2. ^Erittäin hyvä kysymys. Itsekin käytän tytöillä "poikamaisia" värejä, mutta jos minulla olisi poika, en varmaan osaisi käyttää hänellä esim. pinkkiä ja vaaleanpunaista. Hassua...

      Yllä en tarkoittanutkaan pelkästään sinua, vaan enemmän niitä rankemmin kritisoivia, joille pakkauksien värit ovat täysin kamalia eivätkä he ikinä käyttäisi tuollaisia värejä lapsillaan. Itse en vain keksi, mitä muita värejä pakkauksissa voisi olla, jotka eivät olisi tylsiä tai liian sukupuoleen ohjaavia? Mjaah, en varmaan saa tähän vastausta, eipä missään kukaan rankimmista kritisoijista ole tohtinut vastata rehelliseen ihmettelyyni, että mikä heille sitten kelpaisi? :)

      Poista
  18. Mä kuulun niihin kummajaisiin, jotka ei ottaneet äitiyspakkausta esikoiselle. Tuntui, että tavaraa ja vaatetta oli jo valmiiksi saatu sieltä täältä niin hirveästi ja makuupussinkin ostin Huuto.netistä jonkun valmiiksi uudelleen (ihanalla Vallilan kankaalla) päällystämänä. Konseptina kyllä kovasti arvostan pakkausta, mutta en usko, että poikaani myöhemmin tulee harmittamaan, etten sitä ottanut. Olen myös säästänyt muutamia rakkaita, paljon pidettyjä vaatteita yms muistoja pahvilaatikkoon ja sen makuupussin säästän varmasti myös.

    VastaaPoista
  19. Noista ulkosuomalaisten kommenteista palasi mieleen elokuva Amerikan raotti ja miten Kaisu viimeisenä asiana ennen Suomesta lähtöä haki äitiyspakkauksen postista.

    Meillä on molemmille muksuille otettu äitiyspakkaukset, mutta niiden vaatteet ja muut tavarat on enimmäkseen kiertoon. Laatikoissa jemmataan sellaisia vaatteita, jotka ovat olleet rakkaita. Niitäkin on sitten yksitellen annettu eteenpäin esimerkiksi vauvalahjoina. Monien vaatteiden kohdalla tunnearvoa pääsee ajan myötä laskemaan.

    Tykkään kyllä kovasti äitiyspakkauksista ja muista sellaisista yhteiskunnan palveluista, jotka on tarkoitettu kaikille varallisuuteen katsomatta. En usko, että äitiyspakkauskaan säilyisi näin hyvänä, jos se olisi köyhäinavustus. Kuoseista tarkkojen äitien russutuksella on oma tärkeä paikkansa, ei niiden kuosien vuoksi, vaan siksi, että kokonaisuus pidetään sellaisena, jolle löytyy käyttöä.

    VastaaPoista
  20. Meillä äitiyspakkauslaatikko toimii lelulaatikkona :) Ja kun lapsi syntyi minikokoisena elokuussa 2012 niin edelleen on käytössä toppahaalari! Hienoa, että villahaalari on tehnyt paluun vetoketjullisena. Meidän pakkauksessa sitä ei ollut, mutta olen saanut haalittua sellaisen vanhasta pakkauksesta ja on ollut ihan ykkönen tänä talvena. Tuo on myös hieno lisäys, että sukkia ja lapasia on kahdet, itse ostin toiset lapaset kirpparilta kun ne oli niin kätevät. Ja uusi makuupussi on hieno!

    Äitiyspakkaus on mahtava juttu!

    VastaaPoista
  21. Näen aina punaista, kun joku valittaa äitiyspakkauksen vaatteiden (tai muiden tarvikkeiden) ulkonäköasioista. Ihmiset saavat ilmaiseksi valtavan määrän käytännöllisiä vaatteita ja kitisevät sitten, kun väri tai kuosi ei miellytä. Täytyy ihmisellä olla korvien välissä vikaa, jos vauvaa ei voi pukea johonkin sopivaan vaatekappaleeseen vain siksi, ettei sen ulkonäkö miellytä tai ettei koe värin sopivan lapsen oletettuun sukupuoleen (lapsen sukupuolielimet kuin ovat vain yksi ulottuvuus sukupuolen kokemisesta). Miksi ottaa äitiyspakkaus, jos pahoittaa mielensä yksistäkin "väärän" värisistä potkareista? Tyytyväisenä olen jokaista pakkauksen vaatekappaletta käyttänyt, vaikkei jokainen kuosi olekaan aivan omaan makuhermoon osunut. Lapsi kasvaa ja vaikuttaa onnelliselta, vaikken aivan viimeisen päälle ole häntä joka aamu stailannut ;)

    VastaaPoista
  22. Mä oon varmaan jotenkin vähän outoa, kun tykkäsin siitä kaikkien haukkumasta nallemakuupussista :) Siinä meiän poika nukkui ekan vuoden ulkopäikkärit. Rattaisiin ostin kirpparilta jonkun vanhemman version ja tein reiät valjaita varten, kun en halunnut pojan omaa pussia rikkoa. Pojan pakkauksesta olen säästänyt vain ne mitä käytettiin: makuupussin, villahaalarin, toppahaalarin (meni koko ekan talven, ihan paras haalari pikkuiselle) tumppuineen ja töppösineen, pari sisävaatettaja ja tietty harja ja kynsileikkurit on edelleen käytössä. Ne mitä ei tullut käytettyä (ensikertalaisena en tajunnut, ettei kokolappuihin voi luottaa) tai mistä en niin kauheesti tykännyt, laitoin surutta kiertoon ja säilön pojalle vaatteita, joilla on tunnearvoa. Tässä uudessa paketissa on niin kivoja vaatteita, että jos nyt saatais toinen, ottaisin pakkauksen, vaikka esikoisen jälkeen päätin, ettei meille enää tule pakkausta.

    VastaaPoista
  23. Mua ainakin surettaa, ettei mulle kuopuksena otettu omaa pakettia lainkaan, vaan kierrätettiin sisarusten vanhat vaatteet, joista niistäkään ei varmaan sittemmin oo mitään säilötty. Itseäni kyllä kauheesti kiehtois pukea joskus parin vuoden päästä oma lapsi samoihin vaatekappaleisiin, missä itse oon vauvana tuhissut. Semmonen "ympyrä sulkeutuu"-tyyppinen juttu :) Täytynee yrittää jostain kirppiksiltä bongailla. Noi uusimpien pakettien kuosit näyttää kyllä ihanilta, mut kyllä niissä vanhoissakin vaan on joku jännä viehätys :)

    VastaaPoista
  24. Voi että tuo makuupussi on kiva uudessa pakkauksessa.
    Meillä on joku minun tai siskoni vanha äitiyspakkaushaalari tällä hetkellä käytössä kirpun nukella ja
    viime talvena se olikin kirpulla itsellään. Harmitus oli, kun sain kirpun äp:n, ettei nykyään haalaria
    saa pussiksi. Siksi tulikin käytettyä omaa vanhaa, jossa on ihanasti vaaleankeltaista ja vaaleaa
    turkoosia ja valkoista.
    -Kirpun äippä

    VastaaPoista
  25. Kaikkien aikojen mahtavin pakjaus on ollut kun sain tytön vuonna 2003. Silloin oli hempeän lila ulkohaalari ja muutenkin se violetti on aina mun suosikki joka käy tytölle ja pojalle. Tuskin koskaan enää tulee niin ihanaa pakkausta. Seuraavan pakjauksen otin rahana 2004 kun poika syntyi ja kyllä se liila kävi kun ei vauvoilla kulu edes noi vaatteet. Keltainen väri on mun inhokki ollut aina ja jos sai lahjaksikin jotain keltaista niin en voinut pukea sitä vauvalle vaan lensi roskiin surutta. Vielä tänäkään päivänä ei löydy yhtään keltaista vaatepartta kenenkään kaapista.... se värinä olisi kaamea pakkaus.... hyi ulkovaate olis keltainen jne...

    VastaaPoista
  26. Ai no nyt mä ymmärrän noi vaatteiden rumat värit ja noi aiheet. Nehän sopii paremmin muille kuin suomalaisille.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe