Kaunis sikailukaukalo juniortuolissa istuvalle lapselle + alekoodi

12.2.14

Yhteistyössä Oy MaxPlay Ab

Huomasimme muutamia kuukausia sitten, että lapsen muljuttaminen syöttötuoliin alkoi olla yhtä näppärää kuin villalangan tunkeminen neulansilmään. Ravintoloissa syöttötuolit oli jo aiemmin jätetty pikkuhiljaa nurkkaan, vaikkakin lapsi edelleen tahtoisi kantaa syöttötuolin omatoimisesti pöytään nopeammin kuin tarjoilija menulistat. Mutta kotona syöttötuolista ei oltu edes yritetty luopua, niin kätevä ja sotkua minimoiva kapistus se on.

Nyt oli kuitenkin pakko ymmärtää, että lapsi oli liian iso syöttötuoliin. Otimme Brio Sit -syöttötuolista tarjottimen sekä turvakaaren irti ja istutimme likan siihen. Noin vaan, ajattelimme. Mutta lapsihan ei hokannut hommaa lainkaan, vaan tuli tottumattomuuttaan syöttötuolista pariin kertaan nenä edellä alas. Eikä ihme, istuinosassa oli ihan liian vähän syvyyttä. Manasin typerää tuolia, sillä senhän piti olla niitä näppäriä syöttötuoleja, jotka muuttuvat syöttötuolin jälkeen juriortuoliksi.
Mutta typerä olinkin minä. Kyselin Lähiömutsin Facebookissa, mistä kannattaisi hankkia juniortuoli kökösti toimivan Brion tuolin tilalle. Ja onneksi kyselin, sillä mulla on fiksuja lukijoita! Paremmin tietävä lukijani Evis vinkkasi, että kun Brio Sitin haluaa ottaa käyttöön juniortuolina, sen jalkataso muutetaan istuinosaksi ja toisinpäin. Näin tehtiin ja johan pelittää! Nyt kun on tilaa istuksia, ei likka ole tipahdellut pöydän alle kesken ruokahetkien.

Tarjotinosan jäätyä pois, tuli tarve hankkia jonkinlainen pöytätabletti auttamaan ruokailusotkun hallinnassa. Nyt sikailukaukalon tehtävää toimittaa KG Designin valkoinen pilvitabletti. Jos siihen kokonaisen soppalautasen kaataa, takuulla sotkua riittää lattialle asti, mutta esimerkiksi vesimukin jämät se onnistuu pitämään aisoissa.
Käteväksi tabletin tekee sen silikonimateriaali, jonka ansiosta lautaset ja mukit pysyvät paikoillaan noin 12 % prosenttia todennäköisemmin kuin liukkaalla pöydällä. Pöydän siivoaminen taas nopeutuu noin 35 sekunnilla, kun suurimman osan sotkuista saa kipattua tabletilta suoraan pesuun, eikä rätille ole niin paljoa käyttöä. Hyvin siis pärjäsi ilmankin, mutta joskus ne elämän pienet helpottavat jutut ovat niitä mukavimpia. Ja onhan tuo valkoinen pilvi mustalla pöydällä niin kovin nättikin.

Jos teilläkin on tarvetta näteille sikailukaukaloille, alekoodilla MUTSI saat 15 % alennuksen KG Desingnin tuotteista. Koodi toimii tästä päivästä alkaen viikon ajan. Sama alennus koskee myös muita Oy MaxPlay AB:n putiikin tuotteita, kuten Playtray-tarjottimia Stokken Tripp Trapp -syöttötuoliin.

Lue myös nämä

21 kommenttia

  1. Ei vitsi!! Meillä on tää http://www.huvikumpu.fi/Ainu-Bo-Boo-200ml ja oon kanssa miettinyt, että mistä juniortuoli kun tämä tuoli näyttää kanssa just siltä, et ei siinä pysy jos turvakaaren ottaa pois. Pitääköhän tässäkin vaihtaa noi osat keskenään..? Pehmuste vaan sit ei enää ole pyllyn alla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä tosiaan siltä, että nenilleen siitä tullaan ilman turvakaarta. Ehkä kantsii testata vaihtaa osien paikkaa, you never know!

      Poista
  2. Hei kiitti! Ekaa kertaa tilaan (ostan) jotain bloggarin suosituksesta! Just jotain tällasta oon kaivannut, meillä on vanhoista lattialaudoista tehty rosoinen pöytä ja tässä ei mitkään imukuppisysteemit oikeen toimi, jospa tämä pilvi olisi meillekin sopiva! Oon pikkasen kyllästynyt hinkkaamaan kuivunutta puuroa näistä epätasaisista pinnanmuodoista... :)
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teidän pöytä kuulostaa ihanalta! Mutta on varmasti hankala puhdistaa, uskon! Toivottavasti tämä on nappiostos!

      Poista
  3. Oliskohan meidän svanissa sama juju. Pienehkö istuinosa kyllä vielä menettelee, mutta ehkä tuossakin on tarkoituksena että lapsen kasvaessa ne voi kääntää eripäin. Että kiitti vaan asiaan herättelystä :D Ikeassa on kyllä aika kiva punainen juniorituolikin, mutta en mä nyt tuosta svanista löydy kun kohtuuhinnalla käytetty löytyi. Juniorituolina se kuitenkin pelaa siihen asti kun joskus ehkä on se uusi sormiruokailija eli ei vie turhaa tilaa niin kuin moni muu vauvakama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että osien vaihtamisessa se juju on teidänkin tuolissa! Mä taisin katsella samaa Ikean juniortuolia mustana, oli kiva. Mutta onpas silti mukavaa, kun ei tarvinnut sitä hankkia, vaan Brio toimii, kuten pitikin.

      Poista
  4. Mitkä onkaan nuo keittiön verhot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat Marimekon Satula-kankaasta ommellut.

      Poista
  5. Tiedoksi kaikille ihmettelijöille. Suurin osa ellei kaikki noista syöttö-/juniortuoleista toimii juuri niin että osat pitää vaihtaa. Tämä kyllä lukee melko selvästi ainakin uutena ostettavien tuolien ohjeissa vaan kukapa niitä lukee;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sepä, kukapa niitä lukee. Tai vaikka lukisikin, kuka sen muistaa sitten vuoden-kahden päästä hankkimisesta, kun tuolia on muuttamassa juniormalliin. Mutta kiitos huomautuksesta, toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monen, joka tuskailee saman asian kanssa kuin minä. Jäisi muutamat turhat juniortuolit hankkimatta.

      Poista
  6. Vau mikä tuoli ja mikä pilvialusta :-) tässäkin huomaan olevani taas niin erilainen kuin muut... meillä on 3 poikaa ja en oo koskaan tuollaisesta tuolista kuullutkaan, meil ovat istuneet tavallisessa puisessa syöttötuolissa sen pari vuottaja sitten siirtyneet korokkeen kanssa normituoliin ja hups, ovat hengissä selvinneet kaikki. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieneen asuntoon nämä monikäyttötuolit ovat näppäriä, kun ei tarvitse hankkia kuin yksi vempele. Mutta jos itselläni ja sisaruksillani käytössä ollut perinteinen puinen syöttötuoli olisi ollut vielä ehjä, varmasti se olisi otettu käyttöön seuraavallekin sukupolvelle.

      Poista
  7. Ihan uteliaisuuttani kysyn, että mitä hällä on lautasella? Mahtavan kaikkiruokainen kyllä hän taitaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni tosiaankin on kaikkiruokainen lapsi! Nämä sapuskat olivat miehen tekemät, joten en ihan tarkkaan osaa sanoa, mitä kaikkea siellä olikaan. Mutta pääruoka-aineet olivat munakoiso, jalo-tofu ja halloum. Salaatinlehdet jäävät yleensä syömättä, mutta uskon, että kun niitä joka aterialle laittaa, joku päivä ne alkavat mennä alaskin. Ja salaatinlehtien kanssa annos näyttää heti niin paljon herkullisemmaltakin.

      Poista
  8. Hei, tämmönen ois kiva! Värjäytyykö tuo valkoinen käytössä, sitä vaan pohdin... Mulla on (vaaleanvihreä) kourullinen Tinydiner käytössä, ja se on ottanut väriä pintaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ainakaan vielä värjäytynyt, mutta kyllä se varmasti väriä ottaa pintaansa. Aion hoitaa sen ongelman samalla tavalla kuin syöttötuolin valkoisen tarjottimenkin kanssa; antamalla valkoiselle välillä kloriittikylvyn.

      Poista
  9. Äh, näköjään just valkoinen onkin loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pilvet tekivät aika nopeasti kauppansa. Putiikki saa niitä lisää helmikuun lopussa, joten tilauksia voi tehdä myös sähköpostilla info(at)playtray.fi, jotta alekoodin saa hyödynnettyä loppuunmyytyjenkin tuotteiden kohdalla.

      Poista
  10. Kiitos vastauksestasi, taidanpa laittaa tilauksen menemään! :)

    VastaaPoista
  11. Meillä on ollut tuollainen pilvitabletti (haalean vaaleanpunainen) käytössä viime keväästä asti eikä kyllä ole ottanut yhtään väriä pintaansa.

    VastaaPoista
  12. Meillä ei minkäänlaiset tabletit pysy pöydässä. Saman tien lattialle menevät ja siinä mukana lautaset ja mukitkin, jos niitä on ehditty päälle kasata. Stokken Table Top on käytössä ja se pysyy ihan hyvin rosoisella puupöydällä. Epäilin itsekin tätä mutta päätin kokeilla, kun ne imukupit on melkoisen suuret. Bonusta reunoista, jotka aika hyvin pyydystää kaatuneen maidon ja vaihdettavasta kuvasta.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe