Minä kielikurssilla ja vaihdossa, au pairit Lontoossa

27.2.14

Yhteistyössä Yle ja Suomen Blogimedia

Yksi elämäni hienoimmista ja opettavaisimmista kokemuksista on ollut vajaan kuukauden kielikurssi Maltalla ollessani 15-vuotias. Majailimme kimppakämpissä asuntolassa eri puolilta Eurooppaa tulleiden kurssilaisten kanssa. Söimme nuudelikeittoa sängyssä, ripustimme pyykit keittiön kattoon viriteltyihin naruihin ja juhlimme hiostavan kuumassa Välimeren yössä. Niin ja kävimme koulussa – teininä jaksoi valvomisesta ja rällästämisestä huolimatta.

Yksi elämäni parhaista päätöksistä on taas ollut lähteä opiskeluvaihtoon Hollantiin 23-vuotiaana. Sain elinikäisiä ystäviä, joita ei ihan helposti enää parikymppisenä löydä. Matkasimme junalla Amsterdamiin keikoille ja klubeille, katoimme asuntolassa illallisia toistemme huoneisiin lakanoilla peittämillemme pöydille, ajoimme jykevillä hollantilaispyörillä pitkin Haagin rantaa ja teimme pienellä punaisella vuokra-autolla roadtripin viereisiin maihin, Belgiaan ja Saksaan.
Yksi nuoruuden ulkomaankeikka multa on kuitenkin jäänyt välistä. En ole koskaan ollut au pairina. Se vähän harmittaa. Tarkoituksenani kyllä oli, ja setti olisi sopinut hyvin lukion jälkeen pitämääni ”mitä mä haluan”-välivuoteen. Mutta olin silloin ihan liian 18-vuotias ja sitä mieltä, että en kestä sitä aikaa erossa poikkiksestani, joka nykyään myös lapseni isä on.

Mä toivon, että tulevaisuudessa Minime uskaltautuu irrottautua ja lähteä maailmalle aina kun se mahdollista on. Kunhan lupaa tulla jossain vaiheessa takaisin ainakin käymään, ettei mutsinsa ikävässä itseään ihan rutikuivaksi itke. Tsemppaan häntä lähtemään kielikurssille, vaikka tiedän, että siellä teini oppii kaiken muun ohessa halutessaan myös pahoille tavoille – jos niitä ei vielä siihen mennessä ole oppinut. Vaikka tiedän vaihto-opiskelun ja opiskelun tarkoittavan ihan eri asioita, toivoisin lapseni lähtevän vaihtoon. Nuo pitkät ulkomaanreissut antavat ja opettavat niin paljon, eivätkä vähiten rohkeutta puhua kieliä, mikä nykymaailmassa on missä tahansa ammatissa plussaa.
Kuva: Yle
Kannustan lastani lähtemään sitten vuosien kuluttua myös au pairiksi, jos se hänen suunnitelmiinsa sopii. Au pair -elämän todellisuudesta mulla ei sitä omaa kokemusta ole, mutta nyt sitä pääsee halutessaan seuraamaan läheltä Au pairit Lontoossa -televisiosarjassa. Se alkaa Yle TV2:lla tulevana maanantaina 3. maaliskuuta, mutta viisi ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa ennakkoon Areenassa. Loputkin jaksot ilmaantuvat Areenaan 7. päivä maaliskuuta perjantaina.

Ohjelmassa seurataan neljän nuoren suomalaisnaisen au pair -eloa Lontoossa. Mielenkiintoisen ohjelmasta tekee au pairien erilaisten taustat ja odotukset Lontoolta. Yksi muuttaa vieraaseen suurkaupunkiin suoraan vanhempiensa luota nalle mukanaan ja toinen pakkaa matkalaukunsa ajatellen pelkästään Lontoon yöelämää. Vastuu ja lapsiperhearjen väsyttävyys tuntuu tulevan kaikille vähän yllätyksenä. Enkä sitä toki mutsina ihmettele! Ei siitä niin kauaa ole, ettenkö minäkin muistaisi, mitä on olla nuori ja – näin kolmekymppisen paatunein mielin ajateltuna – huoleton.
Kuva: Yle
Mä huomasin katsovani sarjaa kolmin eri silmin. Ensinnäkin au pair -elämästä haaveilleen ja toiseksi mahdollisen tulevan au pairin äidin silmin, mutta myös sillä ajatuksella, että entä jos me olisimmekin isäntäperhe. Jälkimmäinen tuskin koskaan tulee olemaan todellisuutta, mutta oli jännä miettiä, miten uskaltaisin jättää lapseni ja kotini hoidettavaksi päivän ajaksi kenellekään sarjan päähenkilöistä. Kahden katsomani jakson perusteella ainoastaan Hilla saisi luottamukseni. Onneksi me saimme viime kesänä maailman parhaat "au pairit", Minimen tuolloin 16-vuotiaat tädit.

Mutta entäs te? Minkälaisia kokemuksia nuoruuden ”ulkomaankomennuksilta” teillä on? Toivoisitteko lapsienne innostuvan kielikursseista, vaihto-opiskelusta tai au pairiksi lähtemisestä?

Lue myös nämä

17 kommenttia

  1. EF:n kielikurssilla olen ollut itsekin, taisin olla silloin 17-vuotias. Kurssi kesti muutaman viikon, sijaintina oli ihana Hastingsin rantakaupunki Englannissa. Oi niitä aikoja - ihastuin silloin jokaiseen englantilaispoikaan, jonka kanssa olin jossain tekemisissä. Kielikurssia voisin hyvinkin suositella omille lapsillekin ja miksei myös vaihto-opiskelua, koska itseäni on vähän jäänyt harmittamaan vaihtarivuoden väliin jääminen. Au pair -pestini Irlannissa (siitä voi halutessaan lukea täältä: http://www.lily.fi/blogit/kahvia-kiitos/ain-vahan-vaaraan-paikkaan-toihin-mee-part-i) oli sen sijaan niin haastava kokemus, että en tiedä, haluaisinko lapseni lähtevän au pairiksi. Toisaalta, parhaimmillaan au pair -kokemus voi antaa vaikka mitä, ainakin paljon ystäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne kielikurssi-ihastukset, voi sitä raastavaa tunnepaloa, ah! Au pair -pesteissä on tosiaan se ero kielikursseihin ja opiskeluvaihtoihin, että se on ihan oikeaa työtä, josta on vastuussa muillekin kuin itselleen. Siinä on myös haastavaa se, että koskaan ei tiedä, osuvatko kemiat kohdilleen isäntäperheen kanssa. Kielikursseilla ja vaihdossa kun voi myös valita asuntolassa asumisen.

      Poista
  2. Takana kielikurssi, aupairius ja opiskeluvaihto. Parhaat ajat ikinä! ..ja haluan lapsilleni samat kokemukset.. paitsi äitini ei taida vieläkään tietää epäilyttävistä joka iltaisista paikallisten rantabileistä EF:n kurssilla.. Se olisi saanut sydärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että jokaisen meidän kielikurssille osallistuneen äiti olisi saanut sydärin, jos olisi tiennyt, miten me pääasiallisesti aikaamme siellä Välimerellä vietettiin :D Tosin koostamani albumi saattoi antaa viitteitä. Siellä kun ei ole kuvia kuin lähinnä bileistä :D

      Poista
  3. Jos lapseni joskus haluaa lähteä vaihtoon, en voi kuin vain kannustaa menemään. Oma vaihtovuoteni oli mitä mahtavin, vaikka se suuntautuikin rakkaaseen länsinaapuriimme Ruotsiin. Juuri tuo uusien ystävien löytäminen parikymppisenä yllätti positiivisesti. Paras ystäväni oli amerikkalainen tyttö johon pidän yhteyttä vielä vuosienkin jälkeen vähintään joka toinen viikko. Toivon kaikkien vaihtoon haluavien ottavan niskastaan kiinni ja lähteä, vaikka tilanne olisi vaikea. Meillä parisuhde kesti ainaisen juhlimisen ja matkustelun. Toivonkin siis, että lapseni tekisi saman sitten vanhempana. Au pairin hommista tai kielikursseista minulla ei ole kokemusta mutta varmasti nekin opettaa ja avartaa katsetta.


    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka itse en poikaystävän ikävä mielessäni au pairiksi lähtenyt, onneksi viisi vuotta myöhemmin – sama poikkis Suomeen jääden – uskalsin lähteä vaihtoon. Matkalla lentokentälle itkin miehen kainalossa niin paljon, että en henkeä saanut. Mutta oli se sen kaiken ikävän arvoista.

      Poista
  4. Hyvä jakso oli! Jään innolla seuraamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy viisi ekaa jaksoa, pääset heti halutessasi katsomaan neljä lisää!

      Poista
  5. Olen itse ollut Saksassa kuukauden lukioikäisenä (kävin koulua perheen tyttären kanssa ja vaihto oli Suomi-Saksa yhdistysten liiton järjestämä eli lennot piti kustantaa itse mutta isäntäperheeni ei huolinut edes nimellistä 200€ summaa, mikä heille olisi kuulunut ylläpidostani.) Saksan kielen suullinen taitoni parantui ihan älyttömästi sinä aikana. Yliopistossa yllättäen olin puoli vuotta vaihdossa Saksassa, ei varmaan ole vaikea arvata, mitä opiskelen! :D Ja onneksi silloinen poikaystävä (nykyinen aviomies) oli itse ollut vaihdossa ja tiesi, millaisesta kokemuksesta jäisin paitsi, jos en lähtisi.
    Ehdottomasti kannustan omaa tytärtä lähtemään ulkomaille ja annan siihen taloudelliset mahdollisuudet, kuten omatkin vanhempani ovat antaneet minulle. :)

    Jenni

    VastaaPoista
  6. Mä olin itse aikoinaan Sisiliassa vaihto-oppilaana ja täytyy sanoa, että oli ehkä rankin vuosi ikinä. Isäntäperhe jonka sain ei ollut se paras, enkä sitten nuorena 17-18 -vuotiaana uskaltanut pyytää uuttakaan. En välttämättä suosittelis vuotta ulkomailla tuon ikäiselle. Mut kaikki riippuu niin persoonasta ja tuuristakin, et millainen isäntäperhe osuu kohdalle. Itelle oli kova paikka, kun täytin siellä 18, mutta jouduin elämään tiukempien sääntöjen kanssa kuin Suomessa alaikäisenä. Kuitenkin samaisen kokemuksen saattelemana päätin, ettei au-pairiksi lähteminen ollut mun juttu.

    VastaaPoista
  7. Mä olin neljäntenä opiskeluvuonna vaihdossa Ruotsissa ja ah, se oli ihan parasta. Göteborg <3 Sain mahtavia paikallisia ystäviä, opin kieltä, koska opiskelin sillä joka päivä ja vakuutuin siitä, että opiskelen omaa alaa. Sain myös ekan oman alan duunini vaihdossa suorittamieni opintojen ansiosta. Vaihto-opiskelu voi siis olla varsin tehokastakin, bilettämisen sijaan ehdin harrastaa pitkiä kävelylenkkejä, eväsretkiä ja neulomista, joille koti-Suomessa ei jäänyt aikaa kaikelta harrastamiselta.

    Tuulis

    VastaaPoista
  8. Mä olen ollut kielikurssilla sekä kurssilaisena että liiderinä, ja niin kauan kuin vanhemmat(kin) tajuaa, että sinne mennään pitämään hauskaa ja keräämään kokemuksia eikä niinkään opiskelemaan kieltä, niin mikäs siinä. Mutta en ole kyllä varma, lähetänkö omia lapsia.

    Mun elämää on vaihto-oppilasvuosi ja opiskelu Ranskassa muokanneet tosi paljon (kun sieltä tietysti löytyi mies mukaan). Vaihto-oppilasvuosi oli aika rankkakin, sen ikäisenä uuteen kulttuuriin ja perheeseen sopeutuminen oli ainakin mulle melko kova koulu. En kyllä vaihtaisi sitä poiskaan, mutta mutta... Meidän lasten kohdalla mietitään ehkä, jos viettäisivät isompina jonkun aikaa isovanhempien luona Ranskassa. Tai voihan se olla, että ne haluaa lähteä vuodeksi jonnekin Armeniaan, täytyy miettiä sitä sitten.

    Au pairiksi mä en koskaan lähtenyt, mutta hoidin lapsia täällä Suomessa lukion jälkeisen vuoden. Hyvin se sujui, mutta nyt äitinä mäkin kyllä mietin, onko sen ikäinenkään vielä ihan selvillä siitä, millaisen vastuun ottaa, ja uskaltaisinko omia lapsia antaa vieraan nuoren hoitoon.

    VastaaPoista
  9. Mä olin 15-vuotiaana Englannissa kielikurssilla ja lukion jälkeen Saksassa au-pairina. Molemmat kyllä positiivisia kokemuksia ja au-pair perheen äiti kyseli minulta kasvatusneuvoja vielä monta vuotta lähtöni jälkeenkin. Ainut mikä harmittaa on että opiskelijavaihtoon en lähtenyt. Omat lapsenikin päästän kyllä maailmalle. Mutta au-pairia en kyllä välttämättä omille lapsilleni uskaltaisi ottaa. Vaikka itselleni jäikin hyvä mieli niin tiedän etteivät suinkaan kaikki ole valmiita ottamaan vastuuta tuossa iässä. Ja toisaalta ihan kemiatkin saattaa mennä ristiin saman katon alla asuessa.

    VastaaPoista
  10. Katsoin heti ekat 5 jaksoa, kiitos linkkauksesta, olivat katsomisen arvoisia ja odotan seuraavien jaksojen ilmestymistä. Tytöt vaikuttivat niin nuorilta (poislukien Anna) ja mietin olisiko itsestäni ollut samanikäisenä lähtemään.

    VastaaPoista
  11. Lähdin lukion 2. luokan puolivälissä vuodeksi (11kk) vaihto-oppilaaksi Chileen, ja voin kylläsanoa sen olleen yksi elämäni hienoimpia kokemuksia: sain ystäviä ympäri maailman (muita vaihto-oppilaita) sekä paikanpäältä (koulukaverini Chilessä) sekä uuden perheen (isäntäperheeni). Vuoteen mahtui niin mahtavia kokemuksia kuin vaikeita hetkiäkin (mm. ristiriidat isäntäperheen kanssa, mutta onneksi nekin saatiin selvitettyä, ja edelleen ollaan yhteyksissä ja hyvissä väleissä 10 vuoden jälkeen), mutta mitään en vaihtaisi pois. Kasvattava, upea kokemus. Suosittelen! Ainoa mitä varauksella sanon oman vaihtovuoteni jälkeen vaihtareitten parissa Suomessa työskenneltyäni: liian nuorena ei reissuun kannata lähteä/lähettää lastaan. Itse olin vanhimmasta päästä (täytin viikko ennen vaihtoon lähtöä 18v.) mutta nuorimmat lähtijät vuosivaihtoon ovat monesta maasta vasta 15-vuotiaita, mielestäni liian nuoria käsittelemään monia vaihdossa eteen tulevia asioita (kuten kulttuurishokki, jonka itse koin aluksi hyvin voimakkaana, tai ristiriitatilanteet). Oman lapseni toivon vanhempana haluavan lähteä vaihtoon ja tuen häntä siinä 100%. Haluaisin myös joskus toimia isäntäperheensä vaihto-oopilaalle, tosin miestä joutuu ehkä tovin suostuttelemaan... :)

    VastaaPoista
  12. Itse aion myös ehdottomasti kannustaa lastani ulkomaille, vaikka nyt jo sydän särkyy ajatuksesta että äitin pieni lähtisi maailmalle. Itse oon aika monesti ehtinyt maailmalla käydä, kaksi kertaa olin kielikurssilla, kerran au pairina, kaksi kertaa vaihdossa, kaksi kertaa työharjottelussa ja pari vuotta ihan oikeissakin töissä. Ei sille vaan voi mitään jos veri vetää maailmalle :). Aivan mahtavia kokemuksia kaikki! Nyt vihdoinki kun 30 vuotta on kertynyt mittariin ja lapsikin tullut kuvioihin, alkaa tuntumaan siltä, että voisi jossain olla vähän pidemmänkin aikaa, mutta ehtiihän sitä vielä :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjelmavinkistä! Ensimmäinen jakso meni pillittäessä... Toinen jakso vähän eri fiiliksissä. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavia jaksoja. Tai sitten katson ne linkistäsi...

    Itse en koskaan lähtenyt kielikurssille tai vaihtoon. Sen sijaan muutin suoraan vanhempien helmoista Helsingistä Ouluun. Uuteen kieleen tutustuin sielläkin! :D

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe