Upeiden miesten Iholla

5.6.14

Tänään heidät vihdoin julkistettiin! Viisi miestä, joiden kanssa vietin tiiviisti aikaa viime kesästä vuodenvaihteeseen. Viisi miestä, joiden kuulumisista olin välillä paremmin perillä kuin oman mieheni. Viisi miestä, joista jokaiseen mä jollain hassulla tavalla rakastuin. Vaikka mä tunsin heidät perinpohjin, tutustuimme me kasvotusten vasta viime vuoden lopulla.

Siinä he nyt ovat, Iholla-sarjan kolmannen tuotantokauden miehet! Olin sarjassa toimittajana ja nyt vihdoin saan kertoa teillekin, keiden kanssa työpäiväni oikein vietin. Hengailimme yhdessä toki kameran ja telkkarin välityksellä, mutta kuten sarjan nimikin kertoo, ihan iholle miehet päästivät ja tulivat silti. Työpöytäni ääressä olen itkenyt, hämmästellyt, nauranut, kauhistellut ja tuntenut onnea näiden miesten kanssa. Täältä sinäkin pääset tutustumaan Eskoon, Yrjänään, Patrickiin, Jukkaan ja Teroon.

Sarja alkaa syksyllä, mutta tarkempaa alkamispäivämäärää joudutaan vielä tovi vartoa. Parhaiten iholle pääsee jo nyt seuraamalla Iholla-Facebooksivua. Joka tapauksessa ei ole epäilystäkään, mistä sarjasta tulee tulevan vauvavuoden imetystelkkarisarjalempparini!

Lue myös nämä

4 kommenttia

  1. Tätä sarjaa olen odottanut niiiiin paljon! Käsittääkseni sen piti alkaa jo alkuvuodesta? Toisaalta onneksi se alkaa vasta syksyllä, jolloin sulla ja mulla on samat puuhat. Imetystelkkarisarjalemppari! Ja tällä kaudella mukana on myös yksi tuttu, jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kaudet ovat tosiaan alkaneet alkuvuodesta, mutta nyt sitten mennään näin. Mikä on kivaa, koska sarjassa eletään samaa vuodenaikaa kuin telkkarin ulkopuolellakin. Ja joo, niin super saada tästä myöhäisillan pitkille imetysmaratoneille katsottavaa. Enpä olisi uskonut viime kesänä tuotannon alkaessa omalta osaltani, että lopputulosta katson vauva kainalossa :D

      Poista
  2. Voi jee! Ihan parasta! Se on kyllä jännää miten ruudun välityksellä sitä tavallaan "tulee tutuksi" jonkun reality-ohjelman ihmisen kanssa, tai siis ainakin toiselta puolin :) Tätä kyllä niin katsotaan, ilman vauvaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää todellakin! Oli hassua tutustua miehiin kasvotusten vasta sitten, kun olin itse seurannut heidän elämäänsä monien kuukausien ajan joka työpäivän aamusta iltaan. Tuntui, kun oltaisiin tuttuja, vaikka he näkivät minut vasta ensimmäistä kertaa.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe