31. raskausviikko

12.8.14

Puuuh. Kropallani alkaa selkeästi olla tekemistä loppukiriä ottavan kohdun kanssa. Vatsa paisuu silmissä, ja siltä se myös tuntuu. Joudun hidastamaan tahtia, eikä juokseminen tulisi enää mieleenkään. 

Kohtu alkaa taas oireilla. Käyn lapsen kanssa hakemassa Ikeasta laatikoita, jotta saan järjestettyä vauvantavarat ehkä tässä joku päivä paikalleen. Samallahan siinä sitten ostin monen kilon edestä lasisäilytyspurkkeja keittiöön. Kantamusten raahaaminen kostautuu, sillä kipeät supistukset tekevät paluun monen viikon tauon jälkeen.

Eikä supistelu jää yhteen iltaan. Mies lähtee heti lomansa alkuun jätkien kanssa Lappiin. Lapsi on reipas, kun jaksaa kulkea mukana mun työhommissa ja lisäksi vielä kaikenmaailman kuvauksissa. Lepohetkiä ei itselläni oikein ole, vaikka kroppa niitä pyytääkin. Supistelee ja jomottaa. Välillä vatsan yli vetää vuorotellen harjoitussupistuksia ja sitten niitä kipeitä kramppeja. Painon tunne tekee paluun sekin, samaten kuin liitoskivut. Pelkään helvetisti, että vauva syntyy nyt, kun mies on satojen kilometrien päässä ja ilman varmasti toimivia puhelinyhteyksiä. Tilanne myös vituttaa, olen niin väsynyt pelkäämään.

Koska mies ei ole kotona, viikkoon mahtuu tietenkin muitakin kommelluksia. Huomaan reidessäni jäljen, jonka säikähdän olevan punkin purema. Borreoloosi-peloissani soitan päivystykseen, mutta siellä ei uskota kyseessä olevan punkki. Mä kun en ole nähnyt punkkia ja lisäksi jälki on koholla kuin allergiaoireessa. Käyn vilauttamassa reittäni myös punkkibussissa, mutta sielläkin rauhoitellaan, ettei kyseessä todennäköisesti ole punkki. Toivotaan näin.

Omaa typeryyttäni saan myös parina päivänä joko auringonpistoksen tai kärsin nestehukasta, sillä illat ja yöt menevät päänsäryssä ja pahoinvoinnissa velloessa. Muinoin murtunut nilkka turpoaa entisestään ja kipuilee. Alaselkä jumittaa. Kai stressaavan tilanteen takia saan – tiedätte kyllä minkä naistenvaivan – joka voi altistaa ennenaikaiseen synnytykseen. Onneksi apteekki auttaa.

Viikkoon mahtuu myös viides äitiysneuvola. Sillä mittapuulla kaikki on hyvin. Painoni on noussut puolitoista kiloa kuukaudessa, joten nyt on ylitetty lähtöpaino. Jännä nähdä, miten paljon kiloja ehtii vielä kertyä. Yllätyksekseni myös hemoglobiini on noussut hyväksi. Sen täytyy johtua siitä, että olen siirtynyt tablettien jälkeen nestemäiseen rautaan, joka näemmä imeytyy kroppaani paremmin. Kohdunpohjankorkeus on nyt 26 senttiä, joten pötsi kasvaa nätisti ja tasaisesti hieman keskikäyrän alapuolella.

Positiivisena asiana viikosta sanottakoon vielä, että annan raskausvaivoista ihanimmalle pikkusormeni. Siivoan muun muassa siivouskomeroa. Ai mikä pesänrakennusvietti!

Raskausviikon 31 kruunaa sen viimeinen päivä, kun istun maassa Kalasataman tiluksilla lapsen itkiessä rattaissa väsyään. Yritän jalallani keinuttaa rattaita, muuhun en vatsakrampeilta kykene. Olen jo soittamassa taksia ja mietin, että voin sitten matkalla päättää, suunnistetaanko suoraan Kättärille vai kotiin. Pieni lepuutus kuitenkin auttaa ja taksin sijaan soitan kotiin päästyämme meille iltapalaksi pizzat. Olemme todellakin ne ansainneet, minä ja lapsi.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Lue myös nämä

10 kommenttia

  1. Voi ei! ...voin aivan tuntea tuskasi. Mulla supisti molemmissa raskauksissa kovasti ja tytöt on kumpainenkin syntyny viikolla 35+2. Kaikki meni olosuhteisiin nähden hyvin, eikä mitään super-traumoja jääny, vaikka esikoista lähdinkin synnyttämään tanssitunnilta lapsivesien holahtaessa lattialle :D Raskauksista on silti jääny vähän ikävät muistot kaikkinen supistuksineen ja pelkoineen.
    Toivottavasti saat pian miehen takaisin kotiin. Sitten otat itselle aikaa, käy vaikka raskaushieronnassa. Olet sen ansainnut! Tsemppiä, kaikki menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekassa raskaudessa mä en tajunnut edes pelätä, vaikka lapsi sitten syntyikin ennenaikaisena. Nyt sitten tajuaa paremmin, miten monella tavalla asiat voivat mennä pieleen – vaikka esikoisen kohdilla kaikki meni aikaisesta startista huolimatta lopulta hyvin – ja pelko on ollut läsnä lähes koko ajan. Mies tulee onneksi pian kotiin, hieronta vois olla ihana. Ja vaikka leffa ihan yksin siihen päälle!

      Poista
  2. Tunnistin sinut ja söpön Minimen Hakaniemen metriksellä, kun olitte sinisestä kassista päätellen tulossa juuri Ikeasta. Kassi näytti tuskaisen painavalta ja teki mieli tulla auttamaan, mutta ajattelin sen olevan liian tungettelevaa. Ensi kerralla tulen tarjoamaan apua :) Rennompia ja rauhallisempia päiviä loppuraskauteen!

    t. Lukija Kalliosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän me varmaan puserrettin menemään :) Mä olen just niin jääräpää, että olisin varmasti avuntarjoukseen vastannut kohteliaasti kiittämällä ja sitten kieltäytymällä. Luulisi jo tässä vaiheessa oppineen, että välillä on hyvä ottaa apua vastaan, mutta ei kun ei.

      Poista
  3. Kymmeniä punkkeja koirilta irrottaneena voin sanoa, ettei se punkki niin pieni ole, etteikö sitä huomaisi. Ei, vaikkei se olisi vielä edes ehtinyt kiinnittyä ja imeä verta sisuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin ne sanoo. Just vaan kuulin tarinan, jossa (sairaanhoitoalan) ihminen ei ollut huomannut punkkia ja oli saanut tartunnan. Mutta luotan tai ainakin toivon, että reiden ympyräjälki ei ole punkin tekosia.

      Poista
  4. Heippa! Mitä tarkoitat tuolla lauseella "nyt on ylitetty lähtöpaino"? Eikö sulla ole koko raskaudessa paino noussut 1,5kg enempää vai mitäää? ;) en tajunnu
    -sarah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen molemmissa raskauksissa alun pahoinvoinnin aikana laihtunut monta kiloa. Ekassa ne tulivat vähän nopeammin takaisin kuin nyt, kun tosiaan painoa ei ole tullut kuin 1,5 kg lähtöpainoon. Mutta kroppani tuntuu tosiaan olevan sitä sorttia, johon ei raskauskiloja juuri kerry. Mä paisun sitten vauvavuotena imettäessä, viimeksi silloin tuli 10 kiloa :D

      Poista
  5. Anteeksi nyt vaan kovasti kommenttini, mutta eikö oikeasti kannattaisi, oman hyvinvoinnin ja sitä kautta vauvan hyvinvoinnin vuoksi kertakaikkiaan vaan jättää KAIKKI ylimääräinen pois? Eli tehdä vaan ihan pakko-pakko, eli syödä ja syöttää lapsi kärjistettynä.... Mm. ylimääräiset lasipurkit, taaperon kanssa julkisilla Ikea-keikat, helteessä oleilu ylipäänsä jne? Varsinkin, jos ennenaikainen syntymä on jopa jollain lailla todennäköinen ja mies poissa ja mitä lie? Kuulostaa vähän sankariäidin / marttyyriäidin kirjoitukselta. :) Itsellä koko raskauden ajan olo on pysynyt mitenkään ok:na vain hillittömällä määrällä lepoa (ja silti olen oksentanut enemmän kuin laki sallii, vieläkin, viimeisllä viikoilla, verenpaineet on pilvissä ja liikkuminen on ollut niin raskasta ja vaikeaa jo pari kk, että aika on mennyt neljän seinän sisällä kotona ja olen ravannut Kättärillä ja Naistiksella sekä seurannassa, että tarkastuksissa melkein joka viikko viikolta 30 alkaen, taas osastolla...), siinä on jääneet kaverit, työt (sairaslomalla yhteensä noin 2kk ja muutoin puolikuntoisena tekemässä vain pakolliset hommat lyhyttä päivää), puistoilut (lapsi nyt sitten katsoo iPadia silloin kun isä/mummi/tarha ei ole viihdyttämässä, ei voi mitään) ja ihan kaikki muukin. Tylsäähän tämä on, mutta ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, äitiyslokeroinnit pyrin pitämään itsestäni kaukana. Mutta joo, oman kunnon mukaan on menty toki, mutta tämä kyseinen viikko on valitettava poikkeus. Ikea-reissua en nyt edes miettisi, mutta sinne lähtiessä takana oli monta superhyvää viikkoa. Sairaslomailu yrittäjänä ja freelancerina on hankalaa, vaikka ei toki täysin mahdotonta. Onneksi on tämä blogi tuomassa tuloja, joten olen voinut kroppaani kuunnellen tehdä "oikeita" töitä kesän ajan vähäisenlaisesti. Nyt kun lapsi on vielä lomilla päiväkodista ja mieskin tosiaan reissussa, kotona oleilu ei oikein onnistu. Siinä tulevat hulluksi sekä lapsi että minä. Kroppanikin jaksaa paremmin, kun tehdään kodin ulkopuolella asioita ja lapsi viihtyy.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe