Kyntää Gerbyn lahtii

6.8.14

Joskus asioiden kauneuden ymmärtää vasta, kun niihin on ottanut etäisyyttä. Sellaisen kymmenen vuoden ja useamman sadan kilometrin verran. Vaasa on kaupunki, jonka kaduilla olen luuhannut viereisen pikkukylän lapsena ja kapinoivana teininä. Kolmisen vuotta ehdin siellä lukiolaisena ja välivuottaan viettävänä asuakin. Ja kaiken sen ajan haaveilin vain pääseväni pois. Vaasa oli rupuinen ponnistuslauta johonkin parempaan, välietappi.

Taannoisella Pohjanmaan-reissulla havahduin Vaasan kauneuteen. Onhan se aina ollut nähtävillä: kaupunkia ympäröivä meri, siellä täällä säästyneet vanhat puutalot ja urbaania saaristolaisuutta henkivä tunnelma. Aurinkoisella säällä, lomatunnelmalla ja rennosti ruskettuneilla suomenruotsalaiskundeilla saattoi tietty olla osuutta kolmekymppisen mutsi-ihmisen kesäpäiväonneen. Sillä onhan Vaasa etenkin talvisin paikoin just niin masentava ja kolkko kuin muistoissanikin.
Olisinpa silti silloin vaasalaisena tajunnut ottaa enemmän irti niistä pienistä kotikaupungin tarjoamista lumomurusista. Ensimmäinen asuntoni oli melkein merenrannassa, mutta en silti muista käyneeni kävelyllä lähirannassa kuin muutaman kerran. Otettiinkin nyt siskon ja Minimen kanssa vahinko takaisin ja lähdettiin kunnon turistielkein saaristoristeilylle.

Siellä me kynnettiin Gerbyn lahtii vanhan kalatroolarin kyydissä, ja päässä soi Yön poltteen samoissa maisemissa seilaava Tyttö sinä olet meritähti -biisi. Ukkospilvet mylisivät takana, mutta edessä meri välkehti auringossa. Lapsi söi herneitä ja vilkutti ohikulkeville kanssaveneilijöille. Itse keskityin haaveilemaan saaristolaiselämästä rannoilla kohoavia huviloita ja mökkejä katsellessa, kuten omiin merenkulkutapoihini kuuluu.
Välissä tehtiin piipahdus Kuusisaareen, jossa syötin lounas Jannen Saluunassa, joka Kala-Jannenakin tunnetaan. Me oltiin tilattu etukäteen vegaaniset sapuskat, ja yllätyttiin positiivisesti. Kalapaikan lupaus kasvisrisotosta sai odottamaan pakastevihanneksilla ryyditettyä riisimössöä, mutta kappas, tuoretta ja hyvää oli.

Seuraavan kerran matkataan Vaasan suuntaan luultavasti vasta kun talvi tömistelee jo ovella. Silloin rusketus on alkanut rapistua ja aurinko ei enää hämää mereen turkoosinsävyjä. Lupaan silti silloinkin antaa harmaalle Vaasalle mahdollisuuden ja katsella kaupunkia paatuneen paikallisen sijaan täpinöivän turistin silmin.

Lue myös nämä

4 kommenttia

  1. Saaristo on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Vaikka olen asunut myös sisämaassa, en näkisi enää itseäni asumassa kuin ihan lähellä merta.

      Poista
  2. Tän kotiseudun ihanuuden tosiaan löytää vasta kun on käynyt muualla :) Lähin kans 2008 täältä mentaliteetilla "ei ikinä takasin" ja täällä nyt niitä lapsiani kasvatan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että muille kaupungeille olen ollut avoimempi heti alusta lähtien, mutta kotikaupunkiaan ei jotenkin tajunnut arvostaa samalla tavalla. Tosin meillä "ei ikinä takaisin" pitää vieläkin kutinsa, vaikka mistä sitä tietää :D

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe