Mitä vaatteita syysvauva tarvitsee?

18.8.14

Vauvanvaatteet ovat vihdoin viikattuna lipastoon odottamaan vastasyntynyttä. Enkä todellakaan silittänyt niitä, kuten esikoista odottaessa! Kun lapseton minä silitti alusvaatteita lukuun ottamatta kaiken, lapsiperheellinen on pakon edessä oppinut kulkemaan ryttyisissä vaatteissa.

Multa on kyselty postausta, jossa kertoisin, mitä vaatteita vauva tarvitsee. Sellaista kaikenkattavaa ja jokaiselle sopivaa vaatekattausta on kuitenkin mahdotonta tehdä. Se riippuu niin perheestä, sen tavoista ja mieltymyksistä. Esimerkiksi aina kun sivuan rakkauttani vanhoihin potkupukuihin, joka ehtii sanomaan, miten ne ovat totaalisen vääränlaisia ja epäkäytännöllisiä. Paitsi kun meillä eivät ole, päinvastoin. Vaatteiden tarpeelliset määrät riippuvat myös siitä, kuinka likaherkkiä vanhemmat ovat, miten usein niskapaskat pääsevät yllättämään, onko vauva pukluilevaa sorttia, kuinka usein pyykkiä pestään ja miten nopeasti ne on mahdollista kuivattaa.
Tässä kuitenkin katsaus meidän perheen suosikkeihin ja vinkkeihin yhden vauvan kokemuksella. Kaivoin ullakolta esiin vaateloodan, johon olin jemmaillut vauvavaatteet koossa 50­–70 cm, mutta viikkasin tällä kertaa lipastoon vain koot 50­–56 cm. Jos tämäkin vauva syntyy pikkuisena, tällä kattauksella pärjätään hyvin useampi kuukausi, kun välillä käy hakemassa täydennystä ullakolta. Vähän tekisi mieli hankkia mukaan jotain pirteätä väriä, mutta kun vauva kasvaa kuitenkin vauhdilla ja vaatteita on tarpeeksi, näillä mennään.

Bodyt

Nämä ovat ne vaatekappaleet, joita kuluu eniten. Bodyt ovat siis paitoja, jotka kiinnitetään neppareilla vielä vauvan haarojen väliin. Paitoja ilman tätä haarojenvälikiinnitystä on mielestäni ihan turha hankkia. Kun vauvaa kantaa sylissä, normipaidat ovat kuitenkin aina rypyssä vauvan kainalossa ja napa vilkkuu. Syysvauvalle kannattaa hankkia vain pitkähihaisia bodyja, ainakin meillä lyhythihaiset jäivät käyttämättä.
Vastasyntyneen kanssa mukavimpia ovat kietaisubodyt, sillä kukaan tuntemani bebe ei ole erityisemmin välittänyt pään tunkemista tiukasta pääntiestä. Ja kun vastasyntynyt on kuin löysä makkara, ei pukeminen ole muutenkaan aina helpointa. Kietaisubodyt saa nimensä mukaisesti kietaistua lapsen päälle, ja niitä on olemassa sekä neppareilla että naruilla kiinnitettäviä. Itse tykkään neppareista ehkä eniten siksi, että nauhat ovat aina pesukoneen jäljiltä solmuilla. Säätämistähän monissa napeissa ja nauhoissa on, ja etenkin lapsettomille on hauska järjestää palikkatesti laittamalla hänet pukemaan vauvalle kietaisubody.
Kietaisubodyja yleisimpiä kaupoissa ovat kuitenkin ihan perusbodyt, joissa kannattaa kiinnittää huomiota kaula-aukkoon. Oman tuntumani mukaan yleisimpiä ovat kaula-aukot, joita saa laajennettua parit nepparit avaamalla. Ihan käypä ratkaisu sekin. Itse tykkään eniten venekaula-aukosta, jossa ei tarvitse avata nappeja tai neppareita, vaan kaula-aukon levenemismahdollisuus on tehty leikkauksella. Tässä kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota paidan laatuun, sillä huonolaatuiset paidat alkavat lörpöttää nopeasti venekaula-aukosta.
Vastasyntyneen kanssa bodyissa on näppärää olla mahdollisuus taittaa hihat pussiksi. Vauvat syntyvät monesti sellaisen kynsivarustuksen kanssa, että satasia manikyyreistään maksavat olisivat kateellisia. Kädet näillä kohtutuoreilla elävät omaa elämäänsä, joten vaikka kynsiä kuinka lyhentäisi, vauvat saavat monesti raavittua itsensä esimerkiksi naamasta ihan verille. Mutta kun kädet ovat paidan hihan muodostamassa pussissa, iho pysyy ehjänä.

Meillä bodyja näyttäisi olevan 14 kappaletta, mikä on enemmän kuin tarpeeksi. Me vaihdetaan vaatetta aika herkästi, jos siihen likaa tai kosteutta tulee. Pyykkikone jytyyttää ainakin kerran päivässä, kestovaippa-aikaan ja kurakeleillä useamminkin. Taloyhtiön kuivaushuonetta käytämme välillä, luultavasti nyt taas tulevana vauva-aikana useammin. Haaveillaan myös kuivausrummusta, mutta nämä vaatemäärät riittivät hyvin myös ilman kuivausrumpua.
Potkuhousut

Ehdottomia vauvanvaatesuosikkejani. Sen lisäksi, että ne ovat mielestäni suloisia lapsen päällä, ne ovat myös käytännöllisiä. Me tulemme varmasti kantamaan tulevaakin lasta paljon kantoliinassa ja -repussa. Potkupuku tekee lapsesta mukavan pötkylän kantovälineessä kannettavaksi, eikä repun sisälle jää ylimääräisiä saumoja, jotka voisivat jäädä huonosti myttyyn.

Itse tykkään ehdottomasti eniten 70–80-luvun mallisista potkupuvuista, jotka ovat kapeita ja pitkiä. Ne sopivat hyvin gasellisääriselle ja hoikalle lapselle, jonkalainen tuleva vauvakin tulee todennäköisesti olemaan. Uudemmat mallit ovat yleensä leveämpiä ja lisäksi niissä on haaroissa vaipanvaihtoa helpottavat nepparit. Mä en kuitenkaan tykkää neppareista, sillä potkarit saa riisuttua ja puettua kolme kertaa siinä ajassa kun näprää neppareita auki ja kiinni. Ja kun potkuhousut ottaa kokokaan pois, ei tarvitse olla varomassa roikkuvia lahkeita pyllypesullakaan. Lisäksi lahkeissa olevat nepparit saattaisivat painaa kantorepussa tai -liinassa istuvaa lasta turhaan.
Oli miten oli, potkupuvussa on oltava terät. Eli että niissä on niin sanotusti ommeltuna sukat kiinni. Vauvat ovat siitä vekkuleita, että niillä ei tasan pysy mitkään sukat kauaa jalassa. Terällisten potkareiden kanssa siitä ei tarvitse huolehtia. Terättömätkin ovat toki ihan jees, etenkin kun niitä voi kokonsa puolesta käyttää aikaisemmin ja pidempään kuin terällisiä. Pitkät lahkeet kun voi tarvittaessa kääriä ja lyhyet taas piilottaa pitkien sukkien sisään.

Näitä meillä on seitsemän kappaletta ensimmäisien kuukausien varalle.

Puolipotkuhousut

Sama kuin edellinen, mutta ilman henkseleitä. Kutsutaan myös ihan housuiksi vaan. Eivät voita potkuhousujen ihanuutta, mutta etenkin valkoisena aika söpöjä vastasyntyneen päällä. Näissä kannattaa olla paksu resori vyötäröllä, tai muuten ne valuvat käytössä miten sattuu vauvan päällä. Tai ainakin vyötäröllä pitää olla kiristysvaraa sitten vaikka kuminauhanapein.
Näissäkin on mielestäni syytä olla potkuhousujen tapaan terät, eli umpiommellut lahkeet. Meillä on myös muutamat lahkeista avonaiset puolipotkarit, mutta ne jäivät ainakin esikoisen aikana vähäiselle käytölle.

Yhteensä näitä löytyy lipastosta kahdeksan kappaletta, mikä on ihan liikaa. Suurin osa näistä on kuitenkin omien lasten tai suvun lasten äitiyspakkauksista, joten turhia lovia lompakkoon ei ole tullut.

Potkupuvut

Eli ohuesta kankaasta valmistettu haalari. Näitä mä rakastan, ja voisin pukea vauvani kokonaan vain potkupukuun. Me ollaan kuitenkin käytetty näitä unihaalareina, sillä siinä ne ovat ilmojen viiletessä ykköset. Jotta lapsi jossain vaiheessa alkaisi hoksaamaan yön ja päivän eron esimeriksi nukkumispuuhissa, ollaan vaihdettu jo vastasyntyneelle iltaisin yökkärit päälle rutiinia tuomaan. Enpä kyllä muutenkaan laittaisi vauvaa nukkumaan puhtaisiin lakanoihin vaatteissa, joilla on oltu vaikka kaupungilla, vaikka mitään näkyvää likaa vaatteissa ei olisikaan.
Potkupukuja on saatavilla sekä neppareilla että vetskarilla. Mä liputan vetoketjun puolesta sen helppouden takia. Niskapaskoissa on ihan tarpeeksi haastetta yöaikaan, ettei siihen tarvita kahdenkymmenen nepparin avaamista vielä ekstahaasteeksi. Muita vaatimuksia hyvälle potkupuvulle on muista vaatteista tutut terät lahkeissa sekä mahdollisesti pussille käännettävät hihat.

Näitä meillä on jemmassa vastasyntyneelle neljä kappaletta.

Neuletakit ja muut paksummat yläosat

Nämä eivät ole kätevimpiä pienen vauvan käytössä, mutta välillä ihan tarpeen. Itse tykkään pehmeästä, laadukkaasta ja kutittamattomasta villasta neulotuista neuletakeista. Niissä kun kohtaa käytännöllisyys ja kaunis ulkonäkö. Neuletakkia kiskotaan päälle, kun sisällä alkaa olla vilpoista.
Meillä on näitä lipastossa kolme: yksi neuletakki, yksi collegetakki ja yksi collegepaita. Vain neuletakki on ihan vastasyntyneen kokoa, mutta etenkin jos syksy on lämmin, sen pitäisi hyvin riittää.

Välikerrokset

Ilmojen viiletessä vauva tarvitsee ulkoillessaan päälleen ekstalämmikettä. Nämä toimivat myös välikerroksena, kun tarvitsee siirtyä järeämpiin vaatekertoihin kylmyyttä vastaan. Ruskea paksu collegehaalari on ensimmäisiä esikoiselle kirpputorilta ostamiani vaatteita. Säkällä osasin ostaa toimivan vaatekappaleen. Se toimi myös sisävaatteena, kun lämpötilat kotonakin alkoivat tuntua talvelta.
Kaikista kätevin ja näppärin välikerrosvaate on laadukas villahaalari. Ohuesta merinovillasta kudottu on ehdottomasti paras. Se ei tee lapsesta Michelin-ukkoa, mutta pitää silti lämpimänä. Villa myös puhdistaa itse itseään. Valkoinen villahaalari on kipparilta ja luultavasti jonkun vuoden äitiyspakkauksesta peräisin. Se on kuitenkin iso, joten jos jotain vaatetta ihan oikeasti pitäisi vauvalle ostaa, olisi se ohuen ohut villahaalari.

Villahaalari on kätevä myös lasta kantaessa kantoliinassa tai -repussa. Itse kuljetin vauvaa oman takkini sisällä, joten lapsi ei tarvinnut paksua haalaria talvellakaan. Jos kannettavan vauvan pukeminen ilmojen viiletessä kiinnostaa, täällä postaus sekä kannettavan että kantajan talvipukeutumisesta.

Ulkovaatteet

Jossain vaiheessa se sitten tulee, talvi. Ostin vauvalle uutena Marimekon paksun velour-haalarin, joita juuri taannoin moitin sukupuolittuneiksi. Se oli kuitenkin juuri sellainen, jota tarvitsimme (ja mehevässä alessa), joten aloinkin miettiä, josko sukupuolittuneisuus onkin omassa mielessäni. Jospa vain minä mietin, että vaalenapunainen kukkahaalari on kohdistettu tytöille ja tämä rempseän raidallinen autokuosinen pojille.
Velourhaalari toimii hyvin vaunuissa, ja lisälämmikettä saa tarvittaessa makuupussista ja peitosta. Samaisen haalarin uskoisin toimivan etenkin syksyaikaan myös kantaessa, jos haluaakin kantaa kantovälineessä kulkevaa lasta oman takkinsa päällä.

Isompaa kokoa talvivermeissä edustaa nuorimmaisen pikkusiskoni vanha karhumainen haalaripussi. Se oli Minimellä käytössä koko ensimmäisen talven ja toimi hyvin liikkumattoman lapsen kanssa. Pussiin mahtuu myös helposti paljon lisävaatetta. Pussi ei myöskään jää ihan heti naftiksi, mutta pieni vauva ei myöskään huku siihen, kuten äitiyspakkausen isokokoiseen haalariin.

Mekot

Jos perheeseen odotetaan lasta, jolle tahdotaan pukea myös hulmuhelmaa päälle, sellaisia voi toki hankkia. Vauvan kanssa ne vain ovat sen verran epäkäytännöllisiä, ettei koko vaatevarastoa ainakaan kannata rakentaa niiden varaan.
Minimellä ei ollut ainuttakaan mekkoa ihan pienessä koossa, ja ne suuremmatkin jäivät lähinnä käytettäväksi niinä päivinä, kun äitikin jaksoi laittaa jopa ripsaria. Kantaessa mekot ja hameet myös menevät helposti ryttyyn ja tuntuvat lapsesta epämiellyttäviltä. Konttausharjoituksissa ne taas olivat tiellä. Rimpsuhelmoja ehtii käyttää sitten, kun lapsi osaa kävellä.

Sukat ja töppöset

Vaikka vauvan käytössä onkin suurimmilta osin vaatteita, joissa on sukat sisäänrakennettuina, sukillekin on paikkansa. Niinpä niitäkin kannattaa hankkia muutamat. Etenkin ihan pienimpien kokojen metsästämiseen saattaa joutua käyttämään aikaa. Sukissa kannattaa olla pitkät varret, että ne pysyvät edes jotenkuten päällä.
Syysvauva tarvitsee myös paksumpia sukkia ja töppösiä. Minkälaisia sitten käyttää, on taas makukysymys. Pieniä villasukkia on vähemmän saatavilla, mutta söpöjä töppösiä taas löytyy paremmin. Minimellä oli lisäksi ahkerassa käytössä vanhat nahkaiset tossut niiden tuulenpitävyyden takia. Ne puettiin paksujen sukkien päälle kantaessa, jotta kantorepussa matkustavan pienet varpaat varmasti pysyivät lämpiminä. Kun tossut jäivät pieniksi, siirryttiin Stonzeihin.

Myssyt ja lapaset

Leuan alta narulla sidottavia ohuita puuvillamyssyjä kannattaa vauvaa varten olla useammat jemmassa. Ne ovat kuitenkin heti kuolassa, puklussa ja missä lie. Pieniä kokoja on myös välillä hankala löytää. Ohutta myssyä suositeltiin ainakin joskus pidettäväksi vastasyntyneellä muutamien viikkojen ajan, mutta sen säännön noudattaminen on ihan maalaisjärjen varassa. Olkoon miten oli, myssyt ovat käteviä.
Kypärämyssyjäkin on hyvä olla jemmassa muutamat. Ne lämmittävät myös lapsen kaulaa ja niskaa. Huippukonsepti, sanoisin. Kylmempiä päivä varten kannattaa varata myös jotain ohutta puuvillaa lämpimämpää. Villamyssyt voi pukea esimerkiksi kypärämyssyn päälle. Nämä meidän villamyssyt ovat kirpparilta ja täten jonkun muun kutomia, mutta näitä on kuulemma helppo ja nopea tehdä myös itse. Jospa siis tällä kertaa saisin minäkin aikaiseksi kutomoida muutamat isommassa koossa – tupsulla totta kai!

Vaikka monissa vauvan ulkovaatteessa on sisäänrakennettuna käsineet, joskus lapasillekin on tarvetta. Alkuun käyvät myös ohuet sukat, joita voi pitää myös sisällä, jos lapsella on tapana raapia itseään. Ja sitten kylmemmällä kelillä villasukatkin ajavat asiansa käsineinä, sillä vauva ei osaa kaivata sormille omia kolosia.

Lue myös nämä

47 kommenttia

  1. Meillä oli esikoisella tummansinien Marimekon haalari, joka oli samaa autokuosia (en nyt muista, mikä sen nimi on...). Minusta se oli niin suloinen, että olin toivonut sitä kummitädiltäni lahjaksi, vaikken tiennyt, että onko tyttö vai poika tulossa. Oikein hyvin se sopi sitten pienelle tytölle! Ja oli varmaan eniten käytetty vaate vauvaajoilla, myös toisella lapsella, joka on poika. Kyllä sitä jotku ihmetteli, että tytöllä oli autokuvioinen haalari päällä, samoin kuin on ihmetelty pinkkiä pöllöbodya pojan päällä!


    T: Mintze

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika hassua, että ihmiset jaksavat ihmetellä tytön pukemista autokuosiin tai autoleluilla leikkimistä. :) Aikuisenakin autoilla ajavat sekä naiset että miehet.

      Marimekon haalari näyttää minun silmääni varsin sukupuolineutraalilta.

      Poista
    2. Autohaalari sopii ihan kaikille! Mitä nyt ehkä tällaiselle autottomalle perheelle :D Mutta kun ei se hempeä kukkahaalari oikein ollut makuuni.

      Poista
  2. Syys- ja talvivauvoille ehdottomat lempparit ovat ruskovillan villa tai silkkivilla vaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Tänään kävin just ostamassa villavälihaalarin Ruskovillalta. Tahdon itsellenikin samanlaisen! :D

      Poista
    2. Mulla on itselläni aina kylmällä ruskovillan ulkoilupaita päällä. On hintansa arvoinen! Lapsilla myös villaa ihoa vasten, atoopikolla silkkivillaa. Ruskovillaa löytyy aika hyvin käytettynä facebook kirpparilta!

      Poista
  3. Täällä on oltu samoissa puuhissa. Vauvan vaatetta on kaiveltu esiin ja hankintalistaakin vähän tehty. Ens kuussa bebe syntyy, että vissii se lista pitäs jossain kohtaa käydä kunnolla läpi. Potkareita meiltä ainaki puuttuu, en tajua miten niitä meillä ei oo enää.. toisaalta, aika paljon ehtii vauvan synnyttyäkin. Kunhan ne perusjutut on kunnossa eli turvakaukalo, muutamat vaatekerrat ja vaipat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvin ehtii sitten vielä vauvan synnyttäkin. Se on todistettu esikoisen kohdalla, kun juuri mitään ei ollut valmiina. Mutta että en nyt joudu rinnat maitoa valuen juosta kylillä ostamassa muun muassa villahaalaria (joka oli sitten ihan vääränkokoinen) ja imetysrintsikoita, koitan tällä kertaa hoitaa monet asioista valmiiksi. Ullakolta onneksi löytyi ja löytyy suurinosa jo valmiina.

      Poista
  4. Oih! Onneksi olkoon, kovasti näyttää että siellä poikaa odotellaan! Näin vähän aistinkin jo aiemmistakin postauksista. Minimelle tuhiseva pikkuveli pian kainaloon:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkas selität useamman pinkin vaatekappaleen? ;)

      Ei näistä minun mielestäni saanut vauvan sukupuolta pääteltyä suuntaan tai toiseen...

      Poista
    2. Tekstissä kerrotaan, että nämä vaatteet on ullakolta kaivettu, eli ilmeisestikki esikoisen (tyttö) vanhoja ;) Lisäksi kirjoittaja kertoo tekstissään karttavansa sukupuolittuneita vaatteita... Eli melko turhaa arvailla sukupuolta näistä vaatteista!

      Poista
    3. Selkeä poika minunkin mielestäni! :)

      Poista
    4. Heh joo, nämä ovat siis kahta vaatekappaletta lukuunottamatta kaikki esikoisen vanhoja. En ehkä ihan karta sukupuolittuineita vaatteita, mutta muotoilisiko vaikka niin, että en niitä suosikaan. Nykyään esikoinen kyllä kulkee melkein aina mekoissa, vaikka vauva-aika vedettiin tällaisissa "poikavaatteissa" :DDD

      Poista
  5. Meilläkin lokakuussa (-12) syntynyt bebe. Söpöjä pötkylöitä ovat potkuhousuissaan, juu...mutta mä koin ne siinä bodyn päälle puettuna liiaksi. Puolipotkarit ja sitten ihan tavalliset housut tuntuivat kätevimmiltä. Sukat tietty olikin sitten oma haasteensa saada pysymään jalassa. ;)

    Sullakin näyttää olevan ns. "junasukat" villasukkina. Niissä on hyvä varsiosa, joten pysyvät ihan kiitettävästi jalassa. Ja Ruskovilla <3 Ruskovillan kypärämyssy ja villahaalari ovat kyllä oiva yhdistelmä syys/talvivaaville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junasukat ovat ihan huippuja! Onneksi on anoppi, joka on niitä meille tehnyt. Ruskovilla on tosiaan hintansa väärti. Tänään kävin juuri ostamassa villahaalarin, ja koska settinä sai melko edukkaasti mukaan myös kypärämyssyn ja ensilapaset, hankin myös ne.

      Poista
  6. Hansuli darling! Sun täytyy opettaa mut viikkaamaan tolla tavalla, et näen kaikki neitokaisen vaatteet yhdellä silmäyksellä! Meillä on samanlainen autohaalari koossa 74. En malta odottaa, et saan pukea sen hänen päälle :) Meillä mennään jo 68 vaatteissa. Voi jösses ne kasvaa nopeesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla pöljällä lempinimellä mua ei voi kutsua kuin rakas SANSULI! Viikkauksessa ei tässä ole mitään erityistä, mutta tavassa laittaa laatikkoon ehkä. Eli sen sijaan että ne laittaa lappealleen, vetääkin pinot pystyyn. Toimii aika pitkälle pienien vaatteiden kanssa. Esikoisella siirryttiin vasta nyt "normaaliin" tapaan laittaa vaatteet esille, samalla kun siirryttiin lipastosta vaatekaappiin. Meidän tyypithän voi sitten vierekkäin pötkötellä autohaalareissaan, kun taitavat olla samaan aikaan sopivat :)

      Poista
  7. Mä olisin niin tykännyt käyttää esikoisella potkuhousuja, kun minunkin mielestäni ne on vauvalla niin ylisöpöjä, mutta kun mikään ei sopinut vauvalle! Kaikissa malleissa liian lyhyt olka-haaramitta ja kuitenkin hillittömän pitkät puntit. Sama juttu unihaalareissa. Jäivät siis käyttämättä :(
    Nyt tosin olen hurahtanut villaihanuuksiin ja helmikuussa syntyvälle on tullut haalittua Ruskovillaa :) Voi tosin olla että nämä mieltymyksen vaihtelevat ja kun kaivan esikoisen vauvaihanuudet jemmasta, niin en voi olla käyttämättä niitä ihanien kuosien takia, vaikka ovatkin vain puuvillaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villaihanuuksia mäkin voisin ottaa vauvan vaatelipastoon enemmän. Tänään kävin hakemasa muutamat jutut Ruskovillalta :)

      Poista
  8. Hitsi kun jännää kumpi sieltä teille putkahtaa! ihana hän varmasti joka tapauksessa on!

    VastaaPoista
  9. Pieni, tai korkeintaan keskisuuri palaute: vaatteissa on pääntie, ei kaula-aukko.

    Hyvä postaus muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en ole ainoa, joka sitä kutsuu myös kaula-aukoksi. Että eiköhän tämä olen näitä suomen kielen ihanuuksia, samalle asialle on monta nimeä.

      Poista
  10. Kattava postaus.
    Omat kokemukset: vaatteiden kannattaa olla kuudenkympinpesun kestäviä. Pienet vaatteet kuivuvat nopeasti, joten puolellakin vaatemäärällä pärjää, vaikka kuivausrumpu puuttuisi mutta pyykkikone löytyy. Puolupotkarit eivät pysy yllä jalkojaan sätkivällä lapsella. Meillä käytetyin yhdistelmä on kaikenikäisillä vauvoilla ollut sukkahousut ja nepparibody. Pisin käyttöikä on ollut n. 70-cm vaatteilla.

    Nim. Kaula-aukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, kuudenkympin pesu on hyvä. Onneksi suurimmassa osassa vauvanvaatteita se pesulämpötila on ihan vakiona. Ja vaikka ei olisi, olen puuvillan pessyt silti ainakin välillä kuudessakympissä.

      Poista
  11. Kattava postaus.
    Omat kokemukset: vaatteiden kannattaa olla kuudenkympinpesun kestäviä. Pienet vaatteet kuivuvat nopeasti, joten puolellakin vaatemäärällä pärjää, vaikka kuivausrumpu puuttuisi mutta pyykkikone löytyy. Puolupotkarit eivät pysy yllä jalkojaan sätkivällä lapsella. Meillä käytetyin yhdistelmä on kaikenikäisillä vauvoilla ollut sukkahousut ja nepparibody. Pisin käyttöikä on ollut n. 70-cm vaatteilla.

    Nim. Kaula-aukko

    VastaaPoista
  12. Kiva postaus ja toimivat ja söpöt setit odottamassa vauvaa. Sain tästä vinkkiä, sillä syysvauva tulossa ja koetan pitää vaatehankinnat toimivina ja kuitenkin maltillisina. Saako muuten kysyä, millä olet toteuttanut tuossa laatikostossa tilanjaon? Näyttää kätevältä.

    Tsemppiä loppuodotukseen!

    Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, meillä on samalla tavalla jaoteltu lipaston laatikko. Ikeasta saa sellasia settejä noita laatikoita, missä on muutamaa eri kokoa. Menee ainakin meidän Ikean lipaston laatikkoon ihan täydellisesti koko setti :D

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/00192631/

      Poista
    2. Kiitos Anne vastauksesta! Meilläkin sopivasti Ikean lipasto, joten tuo varmastikin käy. :)

      Tuuli

      Poista
    3. Jes, juuri noita Ikean lootia kävin viime viikolla hamstaamassa lisää, jotta sain lajiteltua vauvankin vaatteet näppärästi.

      Poista
  13. Kylmillä keleillä villaa kannattaa pukea myös alimmaiseksi ihoa vasten, eikä vain välikerrokseksi. Nykyään villavaatteet ei kutita ollenkaan, vaan ovat ihanan tuntuisia, ja pitävät vauvan lämpimänä toisin kuin nihkeä puuvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitäisi uskaltautua siihen enemmän. Onhan mulla itsellänikin villaisia alusvaateita ja ne ovat mahtavia. Kävin tänään ostamassa vauvalle Ruskovillalta muun muassa välihaalarin, ja samalta firmalta voisi tulevaisuudessa hankkia myös aluvaatteita.

      Poista
  14. Olipa hyvä kirjoitus näin esikoistaan talvella syntyväksi odottavalle! Kiitos!

    VastaaPoista
  15. Voisko saada postauksen myös vaippajuttuihin valmistautumisesta kun teillä on sitä kestokokemusta? Joka paikassa hoetaan vaan, että vastasyntyneen kestoilusta ei kannata ottaa paineita ja kyllä sitten myöhemminkin ehtii koettaa (mikä tietenkin on tottakin). Lopputulema on kumminkin, että vinkkejä, tietoa ja kokemuksia ei tunnu saavan mistään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on ollut to do -listalla jonkun ikuisuuden... Mutta jahka saan kaivettua vaipat esiin ullakolta, postausta voi odottaa tulevaksi.

      Poista
  16. Oi, teilläkin on junasukat! Ne ovat ihan parhaita villasukkia! Pysyvät jalassa toisin kuin monet muut mallit, eikä haittaa vaikka ovat vähän liian isot tai pienet.

    Asiasta toiseen, minulla on tähän liittymätön kysymys: mistä olet löytänyt likaisille kestovaipoille tarkoitetun pestävän pussin päiväkotia varten? Muistelen että jossain vaiheessa sinulla oli juttu päiväkodin kestovaippalogistiikasta. Poikani aloitti juuri päiväkodin, mutta toistaiseksi vaippapyykki on kulkenut muovipussissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.mutsiavautuu.com/2014/02/diy-sailytyspussi-likaisille.html

      Poista
    2. Junasukat ovat tosiaan parhaita villasukkia. Onneksi on anoppi, joka niitä meille tekee.

      Kestovaippojen säilytyspusseista paras on tosiaan tuo tekemäni, jonka ohjeeseen anonyymi jo ehtikin linkata. Pitäisikin tehdä niitä nyt tokalle kierrokselle lisää. Mutta olen ostanut valmiita myös Myllymuksuilta http://www.myllymuksut.com/kestovaipat-vaippapussit-c-8_32.html

      Poista
    3. Kiitos! Olen surkea ompelija, eikä minulla ole edes omaa ompelukonetta, joten taidanpa katsastaa tuon Myllymuksujen version!

      Poista
  17. Kiitos tarpeellisesta postauksesta! Meilläkin hyvin ajankohtainen asia: loppusyksylle ajoittuvaa esikoista odotellessa kovin on mukava kuulla konkarien mielipiteitä tarpeellisista hankinnoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että postauksesta oli hyötyä :)

      Poista
  18. Hih, oon lukenut blogia ja entryjen perusteella ollaan aika erilaisia ihmisiä, mutta nää vauvanvaatevinkit allekirjoitan kyllä ihan 100% :D
    Eli aika universaalisti hyväksi havaittuja - huom, esikoista odottavat ;)

    VastaaPoista
  19. Jos tykkää villavaatteista ym. niin liputan Tamsilkin puolesta! http://www.tamsilk.fi/ tai http://www.tamsilkverkkokauppa.fi/ Sieltä saa esimerkiksi villasilkkisiä puolipotkareita ja iki-ihania laamapaitoja! :) Ja villa(sekoite)vaatteet voi pestä 30 koneessa!

    "Tam-Silk on perinteikäs, kotimainen, alusvaatevalmistaja.
    Laadukkaat tuotteemme löydät kaikkien suurimpien
    kauppaketjujen valikoimista. Tam-Silk Oy:n kotimaisuusaste on korkea.
    Neulosten valmistus samoinkuin muut työvaiheet tehdään tehtaallamme Kangasalla. Myös neulosten viimeistely tapahtuu Suomessa."

    Terkuin Annika

    VastaaPoista
  20. Tämä vauvanvaate-asia on mulle todella kiehtovaa ja olen kova vaatehamsteri. Nyt minulla on siis reilu 3,5-vuotias ja reilu 1-vuotias. Jännää siinä on ollut se, että mieltymykset muuttuivat näiden kahden lapsen välillä. Ekan kanssa olin samoilla linjoilla kietaisubodyista kuin sinä ja niitä myös hamstrasin tälle kuopukselle aikanaan. Mutta ihme juttu, kuopuksen kanssa olikin melkein päinvastoin! Tykkäsin paljon enemmän pään yli puettavista ja kietaisut jäivät joko kokonaan tai lähes kokonaan käyttämättä! Sitten noi potkarit, esikoisen kanssa vihasin ja lahjaksi saadut menivät käyttämättöminä kiertoon. Kakkosen kanssa kaikki lappuhaalarit yms. olivatkin ihania :) Terälliset housut olivat pullean esikoisen kanssa hyödyttömät, ei ikinä ollut sopivaa kokoa, kakkosen kanssa tuli jonkun verran käytettyä. Sukkahousut esikoisen kanssa kaameat, kuopuksella oli syksyllä melkein aina sukkikset.

    Itselläni luulen eniten näihin mieltymysmuutoksiin vaikuttaneen kokemus. Ensimmäisen kanssa olin niin hukassa ja (vastasyntyneen) vauvan käsitteleminen tuntui vaikealta. Kuopuksen kanssa taas yllätti, miten helppoa kaikki olikaan ja sen myötä vaatevalinnatkin muuttuivat. Tyttövauvalla oli jopa silloin tällöin mekko jo ekojen kuukausien aikana!!!

    Ihanaa loppuodotusta!

    VastaaPoista
  21. Mä ostin lapsukaiselle Lontoon leutoon talveen tällaisen tähtifleecehaalarin: http://tuppenceandcrumble.com/shop/fleece-baby-star-wrap-brights. Ostin Suomessa asuvan kaverin vauvalle samanlaisen, ja nyt äiti sanoo, että se on ihan paras syksyiseen kantoliinailuun. Eihän se luonnonkuitua ole, mutta silti ihanan pehmeä ja nii-in kätsy, kun vauvan voi vain kääräistä fleeceen tarvitsematta näperrellä vetoketjujen tai nepparien kanssa.

    VastaaPoista
  22. Toi autohaalari on ihana! Voisin hyvin ostaa meidän tytölle myös sellaisen. :)

    Meillä on ihan samanlaiset punaiset vanhat tossut. Mielestäni ovat mun tai siskoni vanhat. En ole aiemmin kellään muulla nähnyt noita.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe