Paluu päiväkotiin

28.8.14

Minime palasi tänään päiväkotiin lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen. Moisen luksusloman teki mahdolliseksi vuoristoratainen raskauteni, joka on pakottanut ottamaan iisimmin. Laskimme miehen kanssa keväällä, että vaikka tekisin kesän ajan vain vähän niin kutsuttuja oikeita töitä, pärjäisimme blogista saamieni tulojen ansiosta. Ja siinä samalla lapsi voisi olla kanssani kotona. Kaikkien mutkien kautta kiitos pitkästä kesälomastamme kuuluu siis teille lukijat. 

Oli hauskaa päästä maistamaan muutamien kuukausien ajaksi, miltä tuntuisi olla vielä hoitovapaalla. Se kun lapsen iän puolesta olisi vielä mahdollista. Ainakaan näin kesäaikaan kotimutseilu ei tuntunut lainkaan hullummalta! Itsellä ei ole päätä hajottavia määriä kiirettä tai stressiä, ja kaksivuotias osaa olla mitä parhainta lomailuseuraa. Lapsi oppi kesän aikana hurjasti uusia asioita. En tiedä, oliko se loman ansiota vai oliko nyt muuten vain oikea aika.
Toisaalta kesään mahtui myös monia päiviä, kun olin jo lähellä poiketa päiväkodin portilla anellakseni heiltä apua. Niinä päivinä on supistanut, oksettanut ja huipannut. Ja sitten on ollut niitä työpäiviä, kun lapsi ei olekaan – ihan ymmärrettävästi – jaksanut kulkea niin reippaana työmenoissa mukana. Niinä päivinä olen tiennyt, että sekä lapsen että itseni olisi parempi, jos lapsi olisi sillä hetkellä päiväkodissa tekemässä hiekkakakkuja kavereiden kanssa. Kaiken kaikkiaan kesä oli kuitenkin ikimuistoinen, hyvällä tavalla. En tiedä, koska moiseen rentoiluun ja rusketusraitojen kehittämiseen on seuraavan kerran mahdollisuus.

Pitkän loman jälkeen mua jännitti, miten lapsi ottaisi päiväkotiin paluun. Vaikka päiväkodin perään onkin kyselty koko kesän ajan. Asumme ihan päiväkodin vieressä, joten hän näkee usein tutun pihan. Päiväkotikavereita on taas näkynyt harva se päivä pihoilla, puistoissa, kaupoissa, julkisissa liikennevälineissä ja kaverisynttäreillä. Sellainen on nostattanut sosiaalisessa lapsessa ikävän päiväkotiin. Hoitajiakin on ikävöity. Tietenkin, ovathan he vuodessa muodostuneet tärkeiksi ihmisiksi, joita lapsi näkee kolmena päivänä viikossa. Se on rutkasti enemmän kuin vaikka kaukana asuvia isovanhempia, joita heitäkin lapsi ikävöi.
Ensimmäinen päivä loman jälkeen sujui jännityksestäni huolimatta hyvin. Tänään päiväkotiin lähti reipas tyttö, joka oli innoissaan uusvanhoista kumppareistaan. Riemukas jälleennäkeminen parhaan päiväkotikaverin kanssa sinetöitiin kertomalla, miten hän tuota kaveria rakastaa. Päiväunetkin olivat menneet hyvin, vaikka kesällä aikataulut ovat olleet mitä sattuu. Päiväkotipäivästä riitti kerrottavaa koko illaksi.

Se taisinkin taas olla minä, jolle paluu päiväkotiin aiheutti haikeutta. Kun on viettänyt lähes kolme kuukautta vuorokaudet läpeensä toisen kanssa, olo tuntuu tyhjältä ja vajavaiselta. Kävin kaupungilla, eikä repussa ollutkaan lapsen tavaroita. Meinasin käyttää hissejä ja unohtaa maksaa metromatkani, kun olen niin tottunut kuljettamaan rattaita mukanani. Mikään ei oikein tuntunut miltään, kun lapsi ei ollut jakamassa asioita kanssani. Mutta enköhän minäkin tähän taas totu, kun pääsen kiinni vanhempainvapaan ajalle suunnittelemiini kirjoitusprojekteihin.

Lue myös nämä

3 kommenttia

  1. Kuuden viikon lomakin jälkeen oli vähän samat fiilikset. Muistahan myös ottaa rennosti ja omaa aikaa ihan hyvällä omatunnolla, nyt on vikat mahdollisuudet pitkään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut vähän yllätti tämä haikeus. Vaikka luulin, että olisi kiva välillä keskittyäkin tekemään omia hommiaan ihan rauhassa muulloinkin kuin öisin. Pitäisi tosiaan muistaa ottaa rennosti, eikä vain suorittaa sitä omaa aikaa tekemällä roikkuvia hommia.

      Poista
  2. Uu, odotan innolla lisätietoja niistä kirjoitusprojekteista! :)

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe