34. raskausviikko

1.9.14

Yritän kovasti muistella lupauksiani nauttia tästä raskaudesta täysin siemauksin. Mutta totta puhuen alan olla väsynyt. Väsynyt pelkäämään ennenaikaista synnytystä. Väsynyt varomaan ja varautumaan. Väsynyt voimattomaan kroppaani. Väsynyt olemaan äkäinen, paskapäinen, lyhytpinnainen ja elämäniloton ameeba, jota en itsekseni tunnista. Yritän tietoisesti muuttaa asennettani ja mielialaani, sillä en halua mustan mielen vaikuttavan myös vauvaan. Mielialaharjoitukset eivät vain tunnu tuottavan tulosta.

Alkuviikko menee siivotessa remontin jälkiä. Homma edistyy hitaasti, sillä huomaan tarvitsevani selvästi aikaisempaa enemmän lepoa. Samalla kun tunnen oloni väsyneeksi, nukkumisesta on tullut entistä katkonaisempaa. Syvimpään uneen pääsen joskus kahden aikoihin yöllä, mutta neljästä eteenpäin vilkuilen koko ajan kelloa luullen, että olemme nukkuneet pommiin.

Esikoinen aloittaa pitkän kesäloman jälkeen päiväkodissa. Hän on siitä innoissaan, mutta itse olen – niin kuin näemmä kaikesta näinä viikkoina – melankolisena. Sen lisäksi, että olen niin tottunut lapsen ympärivuorokautiseen läsnäoloon, päiväkoti tarkoittaa kesän loppua ja syksyn alkua. Yhden aikakauden loppua. Vauvan syntymä lähestyy koko ajan, ja mieli vetää esiin viime hetken panikoinnit siitä, miten jaksamme vauva-arkea nelihenkisenä perheenä.

Syksyn tulon tuntee myös siitä, että riveleihin tarttuu flunssa. Olo on kuin sumupainijjalauman tallomalla, vaikka lämpö ei edes nouse kuumeen puolelle. Räkää valuva nenä on mellevä lisä hankaloituneeseen hengitykseen, kun muutenkin keuhkokapasiteetti on pienentynyt kasvavan kohdun tieltä.

Perjantaina tunnen oloni sen verran stabiiliksi, että lähdemme miehen kanssa suunnitelmiemme mukaan ysärifestareille. En edes muista, koska olemme viimeksi olleet ilta-aikaan kahdestaan jossain, eikä seuraava kertakaan ihan hetkeen tule olemaan. Tämä olkoon meidän lyhyt babymoon, päätämme. Rantarock 1995 -simulaattori on kuitenkin, noh, mielenkiintoinen kokemus. Järjestelyt tökkivät pahasti ja lisäksi monet esiintyjät tuntuvat esiintyneen (ja harjoitelleen) viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Ja mistä lähtien jengi on taas röökannut yhtä paljon kuin yhdeksänkymmentäluvulla? Kuin röökikopissa olisi hengaillut. Illan viimeisen esiintyjän aikana käytän ensimmäistä kertaa raskauskorttia, ja järkkäri päästää meidät livahtamaan hätäpoistumistietä ulos alueelta. 

Viime viikot vaivannut pahoinvointi yltyy tällä viikolla entisestään. Oksennan muutamana aamuna ja välillä vielä päivälläkin. Muutenkin kroppa tyhjentää itseään innokkaasti. Tämänkin vaivan kanssa saa sitten olla huolehtimassa ja pohtimassa, mistä se kertoo. Että onko se vain normaali raskausvaiva, sekopään oireilua vai kenties merkki lähestyvästä synnytyksestä? Sopisi oireeksi kaikkiin kolmeen. Välillä olen jo varma, että olen ihan oikeasti yrjötaudissa, mutta kun yhtenä päivänä en purjoile ja seuraavana taas edes vesi ei pysy sisällä, voi kaiken laittaa raskauden piikkiin.

Mitään ruokaa ei oikein tekisi mieli. Lähinnä valkoista leipää ja kokista. Mitähän hittoa kroppani yrittää näillä ruokamieltymyksillä kertoa? Voisin juoda pelkkää kokista. Välillä, liiankin usein vauvaa ajatellen, annan himolle periksi. Herään öisin janoon ja ekana mietin kokista. Kokis, kokis, kokis. Jäillä! Pillillä! Saavista! 

Voi raskaus sentään.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Lue myös nämä

14 kommenttia

  1. Oikein paljon voimia sinne! Kuulostaa enemmän kuin rankalle.. Itse en purjoillut raskauden aikana mutta Närre Närästys oli liiankin tuttua läpi raskauden loppuvaiheessa jopa vesi närästi. Neuvolantäti hymisi vaan ja saarnasi rasvaista ruuasta.. mitä tosiaan ei tehnyt mieli.

    Mieliteot kertoo mitä kroppa kaipaa. Kokiksessa on ainakin sokeria ja kofeiinia eli energiaa? Itsellä tuli jossain vaiheessa järjetön himo verinen pihviin.. Taustalla oli matala hb.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Närästys on kyllä veemäistä sekin. Mä en siitä yleensä kärsi, mutta nyt raskaana ollessa olen saanut osani. Vähäinenkin korventaminen kurkussa tuntuu ikävältä.

      Kokis on kyllä erikoinen mieliteko. Mä olen tässä hämmästellyt, että mitäköhän se kroppani mahtaa näistä tahtoa: lisäaineita, väriaineita, kofeiinia vai sokeria? Ja että etenkin miksi :D Mutta tuo mainitsemasi energiapointti kuulostaa järkevältä.

      Poista
  2. Voi, muistan itsekin sen ennenaikaisuuden pelon! Meillä pelko astui kuvaan viikoilla 26+.. Yhden sairaalassa vietetyn viikonlopun, pakkolevon ja lääkkeiden (supistuksia estävät) ansiosta eteenpäin. Tavoitteena oli juurikin rv34. Tuonne maagisille viikoille päästyäni kaikki tuntemukset käynnistyvästä synnytyksestä katosi, tiedä sitten oliko se stressin helpottuminen. Ainakin minun annettiin ymmärtää, että selviämismahdollisuudet ovat hyvät noilla viikoilla. Noh synnytin lopulta 39+4. Onnea teillekin matkaan ja kovasti jaksamista sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressi ainakin itselläni lisää supistuksia selvästi. Ja pelko myös. Siksi niitä tunnetiloja on pyrkinyt välttämään, mutta minkäs sitä mielellesi teet. Nyt käynnissä oleva raskausviikko on tosiaan jo oikein hyvä, onhan siitä esimerkkinä maailman ihanin ja upein esikoinen. Silti toivoisin alusta vähemmän riskialtista, kuluttavaa ja pelottavaa. Kiitos onnentoivotuksista, sitä tarvitaan!

      Poista
  3. Ääh, tylsyys. Toivotan parempia yöunia ja iloisempia fiiliksiä! Ja sit mun on ihan pakko tarttua epäolennaiseen ja mainita noista kuvassa sun oikealla olevista tekstiilikaksosista. Haha, mahtavaa! Tukkia myöten kaikki mätsätty! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no kappas, en heitä huomannutkaan. Siinä on mietitty mätsymätsy kaikki!

      Poista
  4. Kokis ja suklaa kieltämättä uppoaa täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omituiset on meillä mieliteot, luulisi kropan himoitsevan jotain järkevää sapuskaa :)

      Poista
  5. Moi! Mä löysin sun blogin pari vuotta sitten. Jostain syystä ärsyynnyin silloin monesta jutustasi ja päätin pitää taukoa blogisi lukemisesta. Reilu puoli vuotta sitten aloin taas seuraamaan tätä, ja nyt tykkään blogistasi paljon! Ehkä olen muuttunut, tai blogisi on jotenkin muuttunut. �� Haluan vain sanoa, että kiitos mukavista lukuhetkistä ja onnea loppuraskauteen ja synnytykseen! T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit takaisin! Ja kiitos onnentoivotuksista, niitä tarvitaan!

      Poista
  6. Ehkäpä luonnolla on tarkoituksensa, kun raskaus alkaa loppua kohden kyllästyttää. Voimia viimeisille viikoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai. Vaikka silti tiedän jo nyt ikävöiväni sitten synntyksen jälkeen raskausvatsaani, heh.

      Poista
  7. Off topic...voisitko ruveta mun personal stylistiksi? ;) Oot kyllä niin tyylikäs nainen, myös raskaana. Ja btw, näytät jostain syystä ihan Jenni Vartiaiselta tuossa kuvassa, paitsi se masu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, no voi kiitos. Tuli hyvä mieli. Ja vertaamisesta upeaan Jenni Vartiaiseen vasta hyvä mieli tulikin :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe