Kyselyikä

28.9.14

Miksi, miksi, miksi? Sieltä niitä kysymysmerkkiin loppuvia lauseita alkoi tipahdella kesän alussa samaan vinhaan tahtiin kuin kaksivuotiaan puhekin kehittyi. Miten olinkaan odottanut lapsen kyselyikää! Fiilistelin, miten saan opettaa hänelle ympäröivän maailman ihmeellisyyksiä. Ja upeaa se on ollutkin. Yhtäkkiä lapsesta on tullut ihminen, jonka kanssa voi oikeasti keskustella. 

Mutta enpä olisi ikinä uskonut, miten rasittava kyselyikä voi kaikessa ihanuudessaan olla. Jo pelkkä kirjojen lukeminen on välillä mahdotonta, kun jokaisen sanan ja kuvan kohdalla pitää pysähtyä miettimään, miksi, miten ja koska. Kun vastaus ei tyydytä lasta, hän alkaa jankata. Kylläpäs Onni-pojalla on kirjassa jalassaan kumpparit! Ei auta, että yritän sanoa, että varmasti Onni-pojalla kumisaappaatkin on, mutta tuossa kuvassa popot näyttävät ihan sandaaleilta. Kun mitättömästä asiasta on tovi väännetty, luovutan ja sanon, että olkoot sitten kumpparit, mistäs minä tiedän. Ehkä nykyään on olemassa myös sandaalikumppareita. Silti koko loppukirjan ajan lapsi hokee jotain kumppareista.
Usein kysymykset ovat jo nyt niin hankalia, että en oikein osaa vastata. Mikä on pähkinä? Koska talvi tulee? Jos metro ei kulje raiteilla pyörillä, mitkä ne pyöreät asiat metron alla sitten ovat? Ollessamme syömässä ravintolapäivänä budhalaisessa temppelissä, lasta ihmetytti alttari. Siinä sitten yritin selittää, että se on joillekin pyhä asia, eikä sen päällä siksi saa kiipeillä. Miten pulassa olenkaan sitten, kun kysymykset alkavat koskea abstrakteja asioita! Etenkään kun emme aio vastaisuudessakaan pimittää totuuksia, ehkä ainoastaan kaunistella niitä ikävaiheeseen sopiviksi. Kuolema on kuolema, haikara ei tuo vauvoja ja sodat eivät luultavasti koskaan tule loppumaan maailmasta.

Välillä kysymyksiä sataa sitä tahtia, että en pysy mukana. Lapsi ei voi ymmärtää, miten en voi ehtiä vastaamaan jokaiseen ”mikä se oli” -kysymykseen, joita hän tykittää tulemaan katsellessaan metron ikkunasta vilahtelevia maisemia. Hän myös selvästi olettaa minun tuntevan kaikki maailman ihmiset, sillä huutelee pyörän istuimessa nököttäessään ”kuka se oli” jokaisen ihmisen ja eläimen kohdalla. Vastaukseksi ei tietenkään kelpaa ”en tiedä”, ei ainakaan ilman selityksiä. Kun olen keksinyt tuntemattomille henkilöllisyyden, seuraavaksi lasta kiinnostaa, minne he ovat menossa. Erityisen kiinnostunut hän on erilaisista äänistä, eikä lopeta ”mikä se oli, mikä se oli, mikä se oli” -kyselyä ennen kuin olen keksinyt kaksivuotiasta tyydyttävän vastauksen siihen, mikä naapurista kuulunut kolahdus tai kaupungilla kaikunut särähdys oli.
Kysymystulva saa toisena hetkenä epätoivoiseksi minut, toisena lapsen. Tuntuu kuin häntä ahdistaisi, että ei nyt heti ja tässä paikassa ymmärrä kaikkia maailman asioita. Lapsi käyttää kysymyspatteria välillä myös selkeästi härnätäkseen. Hän kyselee sadatta kertaa, miten viinirypäleet ja rusinat voivat olla sama asia, vaikka on kuullut vastauksen ihan yhtä monta kertaa kuin on kysymyksen esittänyt. Harva se päivä väännetään myös siitä, miksi kahden metrin pituista risua ei saa tuoda sisälle kotiin tai miksi mereen ei saa juosta suinpäin vaatteet päällä.

Samalla kun väsyneenä tekisi mieleni todeta kummallisiin kysymyksiin, että niin se nyt vain on, olen valtavan ylpeä tyttärestäni. Hän selkeästi pyrkii ymmärtämään elämää ja ihmisiä ympärillään. Kai sitä pitäisi vielä onnellisena loistaa tietokuningattarena, kun lapsi luulee minun tietävän vastauksen kaikkiin maailman ihmeellisyyksiin. Ja kyselyiässä on myös se ihana puoli, että myös minä voin esittää kysymyksiä. Mihin ottaa kipeää? Onko nälkä? Mikä harmittaa? Onko vessahätä? Oliko kiva päivä? Miksi teit niin? Näitä kysymyksiä on himppusen mukavampi ja hedelmällisempi esittää parivuotiaalle seikkailijalle kuin mysteerihuutavalle vauvalle.

Lue myös nämä

33 kommenttia

  1. Mun esikoisen kysymystulvan sai joskus katkastua, edes hetkeksi, alkamalla itse kyselemään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä sillä saa hetkeksi itselleen hengähdystauon :D

      Poista
  2. Hei ihana kuulla tyttärenne kuulumisia! Teksti oli niin tuttua. Kyselyikä on niin viihdyttävää ja samalla uuvuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyselyikä on kuten kaksivuotiaat yleensäkin, samalla viihdyttäviä ja uuvuttavia tapauksia :DD

      Poista
  3. Osaako teidän neiti vastata sinun kysymyksiin? Siis esim. siihen mikä harmittaa tai suututtaa? Meillä kohta 3vee osaa kyllä sujuvasti kysyä kaikesta mikä mikä mikä? Mutta en vielä kertaakaan ole saanut vastausta kysymykseeni mikä harmittaa tai suututtaa? Sitä odotellessa ;) nim. ihana uhmaikä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmituksiin ja suuttumuksiin tarvitsee kyllä esittää vähän jatkokysymyksiä. Välillä sitä syytä joutuu kaivella todella kauan ja kaukaa, usein se kysymyksistä huolimatta mysteeriksi. Mutta sen olen huomannut, että hän selkeästi jo tajuaa, miten nälkä ja väsymys vaikuttavat omaan mielialaan. Nälkä- ja väsykiukuttelijoita kun ollaan molemmat :)

      Poista
  4. :D niin tuttuja jokaikinen asia! siis minähän joudun välillä tarkistamaan googlesta vastauksia esim "mikä ukkonen on, mistä se johtuu?" tyyppisiin kysymyksiin. joskus on vaan helpompi vastata että nyt en tiedä tai muista miten sen selittäisin, eikä sinunkaan vielä tarvitse, kyllä se kerrotaan sulle sitten koulussa :))) ja tuo "mikä tuo oli?" kaikki äänet pitäis tietää, tai jos joku liikkuu käytävässä, KUKA se oli? joka kerta. ja vastaantulijat, ihmeellistä tosiaan etten tunne kaikkia. mut ihania! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, rappukäytävän äänet, niin mielenkiintoisia!

      Poista
  5. Meillä homma meni kaksivuotiaan kanssa pitkään tällä kaavalla: "Äiti, kato, traktori!". -"No, niinpä on." -"Onko siellä?". -"Kyllä on.". "-Ai mikä?". "No, traktori".

    Periaatteessa ihan hauskaa, mutta nonstoppina toistettuna päiviä, viikkoja, kuukausia... noh,aika lannistavaakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutun päättömältä ja päättymättömältä keskustelulta :D

      Poista
  6. Itse käytän myös usein vastausta, äidin täytyy miettiä tai tutkia asiaa. Joskus asia unohtuu joskus palaan asiaan. Varsinkin usein toistuvien ja hankalien kysymyksien vastauksien kohdalla kysyn välillä ymmärtääkö lapsi vastauksen, vaikka meillä osataan kysellä ei vastausta aina ymmärretä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi ei tosiaan varmastikaan ymmärrä kaikkia vastaksia. Siksi onkin jännä, että jotkut vaikeat vastaukset kelpaavat heti ensimmäisestä kerrasta, toisia jankataan ja jankataan.

      Poista
  7. Mua jäi ihmetyttämään, miksi tuntemattomille pitää keksiä elämäntarina? Eikö lapselle voisi vain selittää, että me ei tunneta kaikkia ihmisiä maailmassa. Että itse asiassa maailma on pullollaan ihmisiä joita emme tunne, ja ne elelee siellä omaa elämäänsä kaikessa rauhassa. Eikä nekään tunne meitä. Sitten jos tällaisen järkevän selityksen jälkeen jää jankkaus päälle, mielestäni voi ihan hyvin sanoa että "niin se vaan on". En usko että siitä on mitään haittaa sen jälkeen, kun asia on muutamaan kertaa selitetty ns. oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta aivan ihanaa tuollainen - mitä mielikuvituksen ruokkimista, jos jaksaa satuilla ja keksiä ihmisille elämäntarinoita!

      Poista
    2. Heh joo toki, kerronkin, että en tiedä. Mutta sitten pohditaan yhdessä, voisiko koira olla menossa vaikka kavereidensa kanssa leikkimään koirapuistoon ja hattupäinen mies ostamaan uutta isompaa hattua. En siis kerro niitä totuutena, vaan yhdessä arvuuttelemme asiaa.

      Poista
  8. Mä yritin kauheasti antaa kyselyikäiselle ihan oikeita vastauksia sen kysymyksiin, mutta tyyppi ei sitten jaksanutkaan yhtään kuunnella. Sitten keksin mahdollisimman yksinkertaiset selitykset sellasiin "miksi pilvet ei putoa"-kysymyksiin ja hyvin kelpas. Nyt kun esikoinen on ekalla, olemme siirtyneet takaisin niihin oikeisiin selityksiin ja nyt ne tuntuvat kelpaavan hyvin :)
    Tosin lapsissa on näissä paljon eroja - kaverin pikkuvanha poika halusi, ja jaksoi kuunnella, oikeita vastauksia jo hyvin pienestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä, että jotkut hankalatkin vastaukset tuntuvat tyydyttävän lasta ihan kuin hän ne ymmärtäisi. Ja sitten jotain ihan yksinkertaistakin asiaa jankutetaan ja jankutetaan. Mä odotan innolla kouluikää, kun pääsen kertaamaan peruskoulun oppimäärää yhdessä lapsen kanssa. Kummasti vain ne bilsan, historian ja maantiedon yksityiskohdat ovat päässeet unohtumaan, vaikka noita aineita koulussa rakastinkin. Matikan kanssa tulen olemaan pulassa!

      Poista
  9. Niiiiiin tutun kuulosta :D Meillä puheripuli on ollut jo pidempään ylimääräinen tauti O:lla ja miks-sanan viljelyäkin on kuunnellut jo reilu puoli vuotta. Miks miks miks. Kaikkeen miks. Ja vastaat mitä tahansa, on jatkokysymys miks :D Meilläkin on kokeiltu tuota, että kysytään lapselta. Silloin vastaus on koska. Ei siis mitään muuta, pelkkä koska.

    Vähän enemmän meidän puheripulista http://kommammaa.blogspot.fi/2014/07/miks-mika-se-on-se-puheripuli.html

    Puheripuli iskee usein myös silloin, kun aikuiset koittaa keskenään jotain jutella. O huutaa vieressä monta kertaa esim. äitii, äitii, Äitii, ÄITii, ÄITIIIII... kun lopettaa puhumisen ja kysyy no mitä, saa vastaukseksi usein: "nooooo, mmmmm, niiiii, totaaaaaa..." Ei siis pojalla oikeesti asiaa ole, kunhan on kiva olla äänessä, kun muutkin ovat. :D

    Tähän mennessä pahin kysymys on O:lta ollut: "äiti mistä se sun pissa tulee, kun sulla ei ole pippeliä?". Tarkemmin voi lukea täältä: http://kommammaa.blogspot.fi/2014/04/miehilla-on-pippeli.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah joo, toisten päälle puhumisesta (huomiohuutamisesta) saadaan olla miehen kanssa huomauttelemassa vähän väliä. Ja heh, alapääasioihin ne hauskimmat kysymykset ovat täälläkin liittyneet :DD

      Poista
  10. Meillä Minimen ikäinen tyttö on myös tosi tarkka silmäinen, ja kuuloinen. Jos huokaisen tms. , niin lapsi saattaa tulla huolestuneena kysymään Mikä hätänä äiti? Tyttö osaa myös yllättävän hyvin tulkita väsymyksen, kiukun myös multa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, huolestunut "mikä äitillä on" on ollut yleinen kysymys viime aikoina. Väsyhuokailujen lisäksi kun olen esimerkiksi huomaamattani vaikertanut kipeitä supistuksia.

      Poista
  11. Löysin ehkä viikko sitten tänne ja jäin lähes koukkuun! Ensimmäistä odottaessa on hauska lukea isommankin lapsen juttuja! :) kuulostaa myös pikkuveljen lapsuusajalta hyvin tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tiesi lähiöön! Toivottavasti tulet kyläilemään tästä lähtien useasti :)

      Poista
  12. Meidän poikanen on 1 v 10 kk ja vielä ei olla miksi-iässä. Sen sijaan hän on ei äiti -iässä. Ei äiti istu, ei äiti mene ylös, ei äiti seiso siinä, ei äiti mene pissille, ei äiti suihkuun! Kaikki huutaen ja komentaen. Äiti ei sais tehdä mitään. Välillä meinaa vähän hermo mennä.

    Toinen jokapäiväinen juttu alkaa yleensä heti aamulla." Isi töissä, isi meni autolla töihin, mummu töissä, tädit töissä, Elmeri-koira töissä". Kulta, koirat eivät käy töissä. "Elmeri nukkumassa". Joo, varmaan Elmeri on kotona nukkumassa. "Mummi töissä. Mummi ajaa autolla. " Kulta, ei mummi käy töissä, kun mummi on eläkkeellä. Eikä mummi aja autoa jne. Samat keskustelut joka päivä useampaan kertaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee joo, samojen (päättömien) keskustelujen toistaminen päivästä toiseen on tuttua.

      Poista
  13. Ihana kyselyikä. Kunpa se ei olisi vain lyhyt kausi, vaan koko elämän kestävä lupa kysyä siitä, mikä kiinnostaa ja ihmetyttää! Meillä 8-vuotias pudottelee edelleen sellaisia kysymyksiä, että usein yhdessä googletellaan vastauksia. Oma kokemus on etten oppinut koulusta mitään, ja niin en varmaan oppinutkaan - 8-vuotiaan tiedot esimerkiksi avaruuden asioista ovat aivan toisella tasolla. Olen suorastaan kateellinen siitä, miten toista voivat niin paljon kiinnostaa avaruuden ulottuvuudet, eri maiden liput ja sijainnit.. ja olen myös tosi tosi otettu siitä, että saan olla antamassa vastauksia (vaikka välillä niitä internetzin tarjoamia), vaikka olenkin äitipuoli vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, rohkeus kysyä "tyhmiä" ja ihmetellä maailmaa pitäisi säilyä koko elämän. Mä odotan innolla, että saan lapsen kanssa käydä läpi peruskoulun oppimäärän, sillä monet niistä aivoihin tankatuista asioista ovat tipahdelleet matkalle.

      Poista
  14. Asian vierestä; mistä olet löytänyt kauniit viininpunaiset raskaus(?)sukkahoususi?? Olen metsästänyt värikkäitä äitiyssukkiksia, eikä mistään tunnu löytyvän! Mustaa, harmaata ja ihonväristä vain joka paikassa tarjolla...
    Kiitos ihanasta blogista, toista lasta kun odotan tässä viikolla 26, niin täällä on ajankohtaisia juttuja ja paljon samaistuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä raskaussukkiksia tosiaan taida oikein olla värikkäinä, nämä omanikin ovat ihan normiosastolta. Alkuun käytin vain mukavampia raskaussukkahousuja, mutta nykyään nekin jäävät kinnaamaan vatsan päälle. Johtuu kai pitkistä jaloistani, että pituutta ei vain missään sukkiksissa tunnu olevan tarpeeksi. Niinpä joudun nykyään ryttäämään sukkikset epämiellyttävästi vatsan alle.

      Poista
  15. Mä olen miettinyt, että kun lapsi kyselee tuntemattoman henkilöllisyyttä, päämäärää jne, onko korrektia tuumata lapselle, että "en tiedä, käypä kysymässä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no myönnettäköön, että mä olen käyttänyt tätäkin tapaa lähestyä asiaa :D

      Poista
  16. Meiän 2,5v kyselee myöskin "kuka se oli?", "minne se meni?". Ja kun vastaa, poika ilmoittaa "ei ole", "ei mene" ja kysyy uudestaan. Uhmaikä+kyselyikä, hieno yhdistelmä. Ja jos pojalta kysyy "miksi teit noin?" vastaus on "siski" (=siksi) tai "minkä takia löit äitiä?" "sen takia". Mut joo, hienoahan se, että tuo puhuu. Eihän se ole puhunut vasta kuin vajaan vuoden ja puhetta odotettiin kuin kuuta nousevaa, joten jutellaan nyt sitten :) Vaikka kyllähän siinä tuntee itsensä rikkinäiseksi levysoittimeksi, kun vastaa kymmenettä kertaa samaan kysymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahaa! Joo uhmaikä+kyselyikä, mikä ihana kombo!

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe