Mikä toista lasta odottaessa on toisin

24.9.14

Mä olen onnellinen, ettei enää ikinä elämässään tarvitse olla esikoistaan odottava äiti. Silloin oli kuin teini-ikäinen, joka on hukassa hormonimyrkyssä, epävarma itsestään ja samalla sekä innoissaan että peloissaan uuden edessä. Onneksi teini-ikä ja ensiodottajuus ovat molemmat sen verran armeliasta elämänvaihetta, että ne läpikäynyt ihminen tajuaa kunnolla vasta jälkikäteen, miten pihalla sitä onkaan ollut. Toki molemmat, murrosikä ja ensiraskaus, ovat myös hienoa ja ainutlaatuista aikaa, mutta molemmista itselleni riitti yksi kokemus. 

Toisen raskauden ensimmäisinä kuukausina olisin kyllä toivonut odottavani ensimmäistäni. Silloin olisin voinut rauhassa viettää kolmen kuukauden krapulaa makaamalla kaiken vapaa-aikani pimennetyssä makuuhuoneessa. Nyt makasin töiden jälkeen keskellä olohuoneen lattiaa ja pidin toisessa kädessäni legopalikkaa, jolla yritin hämätä esikoista uskomaan, että ihan täysillä tässä ollaan kiinnostuneita leikkimisestä. Iltatoimet kahdestaan esikoisen kanssa olivat kuin työpäivä vuosisadan darrassa. Luultavasti myös pahoinvointini yltyi purjoamiseksi saakka ihan sen takia, että en vain voinut levätä tarpeeksi.
Ensimmäisen raskauden aikana kahlasin kaikki mahdolliset vauva-, raskaus, -kasvatus ja vauvamateriaoppaat, jotka vain käsiini sain. Yritin lukemalla ottaa haltuun tuntematonta, johon minut oli yllättäen paiskattu. Kirjastosta ei löydy edelleenkään ainuttakaan aihepiirin opusta, jota en olisi lukenut. Tällä kertaa olen vain kerrannut ajatuksiani synnyttämisestä lukemalla muutaman hyväksi toteamani synnytyskirjan.

Vauvamateriavarustelu on nyt toisella kierroksella niin paljon helpompaa. Tiedän ilman googlaamista, mitä talvivauvalle kannattaa pukea päälle. Olen oppinut, minkälaiset vaatteet ovat käytännöllisiä ja tiedän, että on olemassa muitakin kuin muovisia tuttipulloja ja nokkamukeja. Vaikka toisen vauvan kohdalla materiatarpeet voivat olla erilaisia, tiedämme jo valmiiksi, minkälaiset rattaat elämänmenoomme sopivat ja että lapsi pärjää erinomaisesti myös hyvin vähäisillä leluilla. Parhaiten riemu repeää asioista, jotka eivät ole leluja tai leikkimiseen tarkoitettuja asioita alkujaan. Olemme säästäneet esikoisen ajalta kaikki toimineet materiaratkaisut, joten varustuksen kartuttamiseen ei tällä kertaa ole tarvinnut käyttää juurikaan aikaa tai rahaa.
Vanhemmuus on täynnä valintoja, eikä yhtään haittaa, että olemme jo niistä valinneet meille sopivimmat. Kun alla on yksi testikappale, tiedämme – välillä kantapään kautta opittuine kokemuksinemme – , mitkä ovat meille luontevimmat tavat olla mutsi ja faija. Tiedämme, että on ihan mahdollista tehdä vauvalle kotiruokaa Suomessa vallitsevan purkkiruokakulttuurin sijaan ja että lapsiperhe voi elää onnellisena kaksiossa ilman autoa. Aion antaa tulevallekin vauvalle niin paljon läheisyyttä kuin hän haluaa, eikä enää tarvitse tuntea sitä pientäkään epävarmuutta ”sä hemmottelet sen pilalle” -huomautuksista. Tiedän, miten junassa matkustetaan vauvan kanssa ja että on ookoo viihtyä lapsiensa kanssa muualla kuin leikkipuistoissa. Enää ei tarvitse googlata yömyöhään kestovaippojen kryptisisyyksiä tai pohtia, mitä hemmetin eroa on rintarepulla ja kantorepulla. Ymmärrän myös, mitä tarkoittavat hämmentävät lyhenteet, kuten vk-haalari, rv, nipa ja vasu.

Tällä kertaa odottamisessa mukana on myös tuleva isosisko. Se tuo matkaan mukaan ihan omat vibansa. Samalla kun olen huolissani, miten elo neljänä onnistuu ja miten esikoinen ottaa tulokkaan vastaan, olen päivä päivältä varmempi, että juuri näin tulee olemaan hyvä. Tunnen valtavaa rakkautta, kun esikoinen ylpeänä esittelee, miten äidin vatsassa kasvaa vauva. Hän pussailee vatsaa ja tarjoilee sille leikkikahvia. On upeaa voida antaa näille kahdelle lapselleni se elon rikkaus, mistä olen itse niin kiitollinen: sisarussuhde.
Ensimmäisellä odotuskierroksella olin ihanan tietämätön kaikesta, mikä odotusaikana, synnytyksessä ja vielä senkin jälkeen voi mennä pieleen. En vain jotenkin päästänyt niitä mieleeni, joka oli muutenkin jo tarpeeksi sekaisin. Toisaalta pehmeässä tietämättömyydessä leijailu myös kostautui, sillä en tajunnut ottaa supistuksia vakavissani ennen kuin sylissäni oli jo liian varhain syntynyt vauva. Ekalla kerralla olin tietämättömyydestä huolimatta paljon varovaisempi joidenkin asioiden kanssa. En käyttänyt meikkiä kuin juhlatilanteissa, kieltäydyin sushista ja tarkistin saman juuston pastörointimerkinnät moneen kertaan.

Nyt olen lepsunut. Meikkipussini koostuu lähinnä luonnonkosmetiikasta, joten huolitellusta ulkonäöstä saatu hyvä fiilis on mennyt meikin mahdollisten haittojen ohi. Sushia syön silloin tällöin, sillä en normaalistikaan syö kalaa, enkä usko merilevästä saatujen jodiannosten olevan ruuan välttelemisen arvoista. Terveitä vauvoja sinne Aasiaankin syntyy, vaikka heidän ruokavalionsa on täysin erilainen kuin meidän länsimaisten pömppömahojen. Juustohyllyllä olen välillä unohtanut olevani raskaana, mistä olen itseäni ihan aiheesta sättinyt. Ainoat asiat, joista olen tälläkin kertaa ollut tarkka ovat hajuvesipullojen hyllytys raskaus- ja vauva-ajaksi sekä kahvilakko. Jälkimmäinen on lähinnä naurettava pakkomielle, sillä samalla nautiskelen ihan liian usein tämän raskauden aikana himoitsemaani kokista, jossa on kofeiinin lisäksi liuta muutakin vauvalle sopimatonta sontaa.
Ensimmäistä odottaessa pelkäsin vauvan pilaavan parisuhteemme. Vauvavuodesta etenkin ensimmäiset kahdeksan–yhdeksän kuukautta olivat kuluttavia, enkä yhtään ihmettele, miksi tutkimuksien mukaan vauva heilauttaa perheen onnellisuuskäyrän miinukselle. Silti kaiken sen itkun, yövalvomisen, vatsakipujen ja vessassa tukahdetusti huudettujen vittusaatanaperkeleiden keskellä tajusin kaiken vahvistavan parisuhdettamme entisestään. Me kaksi pystyimme selviämään siitä, mikä yksin olisi saattanut olla mahdotonta. Se kokemus hioi meistä yhä vahvemman tiimin. Rakkauteni ja kunnioitukseni miestä kohtaan on myös syventynyt entisestään, kun olen nähnyt, miten hyvä, huomioonottava ja rakastava isä hän on.

Esikoinen kohdussani olin myös huolissani seksielämästä. Pelkäsin homman näivettyvän. Noh, myönnettävä on, että spontaanius ylipäätään yhtään missään asioissa on vielä tässä vaiheessa lapsiperhearkea vain villi muisto nuoruudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että farkkujen vetskarin avaamalla housuista lentäisi ulos koiperhonen. Lapsiperheellisenä sitä oppii luovaksi niin aikataulujen, paikkojen kuin toimintatapojen suhteen – ja tämä koskee myös sutinointihommia.

Lue myös nämä

30 kommenttia

  1. Allekirjoitan kaiken.

    Mutta himoitsemaasi _koskista_? ;) Paras kirjoitusvirhe aikoihin!

    Enni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, olikohan se freudilainen? :DDD Korjasin nyt virheen kuitenkin, ettei kukaan kuvittele mun täällä kiskovan Koskenkorvaa :D

      Poista
  2. Niinpä! Kaikki on jo tiedossa. Googlettelut ovat olleet vähemmällä nyt kuin ekaa odottaessa. Muutoin olen kyllä viettänyt valveilla aamuöitä, surren, miten sen vauvavuoden kestää, kun on jo ekakin lapsi, joka kaipaa yhtälailla syliä, huomiota ja rakkautta (esim. täällä siitä). Mutta ne sellaiset murheet kai kuuluvatkin taas tähän vaiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlen konsultointi on tosiaankin huomattavasti vähäisempää. Mutta on tosiaan tullut kelattua paljon sitä, miten hullua on lähteä rumbaan uudestaan, kun yhdenkin kanssa on välillä ihan loppu. Miehen pitkät työvuorot ja esimerkiksi illat sekä viikonloput kolmistaan esikoisen ja vauvan kanssa tuntuvat nyt niin käsittämättömältä yhtälöltä, että huh. Mutta uskottava vain on, että jotenkin niihin löytyy rutiini.

      Poista
  3. Koskenkorvalla tai ilman, allekirjoitan kaiken!! Cola-addikti ja kahden äiti <3

    VastaaPoista
  4. Huippukirjoitus! Kokemusta kahden lapsen äitinä on nyt takana vähän yli kaksi viikkoa ja suhtautuminen moneen asiaan on huomattavasti rennompaa. Ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan varma, että vauva-aika tulee tällä kertaa olemaan rennompi, vaikkakin mukana on nyt lisäksi yksi kolmea vuotta lähestyvä. En vain yksinkertaisesti voi olla tai voi mennä niin sekaisin kuin ensimmäisen vauva-aikana.

      Poista
  5. Mikä on Nipa? :D Kertoisitko synnytyskirjat joita luit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nipa eli niskapaska. "Oltiin vauvan kanssa ihan ajoissa lähdössä, mutta eiköhän Nipa yllättänyt, ja taas ollaan myöhässä." :D Täällä lisää hämmentäviä vauvaperheen sanalyhenelmiä, joista koostin aikoinaan juhliin yhden tietovisan osan. Lisäsin linkin nyt tekstiinkin, jos muitakin kiinnostaa, hih!

      Omia synnytyskirjasuosikkejani ovat Minna Haatajan Hyvä syntymä sekä Malla Rautaparran Kantamisen kausi. Myös Katerina Janouchin Synntys-kirja on hyvä selvennys siitä, mitä synnytyksessä voi eteen tulla

      Poista
  6. Ihan mielesi tyynnyttämiseksi, siinä merilevässä mihin sushit kääritään ei ole merkittäviä määriä jodia. Sen sijaan miso-keittoa ei kannata syödä, siinä usein käytetyssä merilevässä on paljon jodia. :) Tarkemmin sanottuna ihmisen pitäisi saada jodia 150 µg päivässä, kuivassa norilevässä on 1470 µg / 100 g. Näin ollen 10 g edestä kuivaa noria on semmonen hyvä ja suositeltava annos jodia päivittäin. Sen edestä saa syödä aika paljon sushia huomioiden että kaupan noripaketissa on 11 g noria ja muistaakseni semmoisesta paketista me ollaan tehty tuhdit lounassushit noin kolmelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Ja kun sushiannoksissa on yleensä norirullia vain ihan muutamia. Nää on näitä jänniä juttuja, kun samalla jodia pitäisi saada ravinnosta, mutta ei silti liikaa eikä liian vähän.

      Poista
    2. Hei nyt en ymmärrä, eikö sushi ole kiellettyjen listalla raa'an kalan eikä merilevän vuoksi??

      Poista
    3. Kyllä se on molempien. Merilevää pitäisi välttää sen jodipitoisuuden takia. Tää on vain näitä hankalia juttuja, kun toisaalta suositellaan syötäväksi jodia, mutta ei liikaa. Merilevässä ongelmana on se, että sen pitoisuuksia ei aina tarkalleen tiedetä. Mutta kuten Titiomm tuossa ylempänä toteaa, aika paljon norirullia pitäisi kiskoa, jotta aihetta huoleen olisi.

      Poista
    4. Susheja on monia erilaisia. Ainut pakollinen raaka-aine sushissa on riisi. Niissä ei siis läheskään aina ole kalaa, eikä sen välttämättä tarvitse olla raakaa. Pelkät kasvistäytteetkin ovat aika tavallisia. Myöskään noria eli merilevää ei ole ihan kaikissa sushilajeissa.

      t. japanologi

      Poista
  7. Täytyy sanoa, että oman kokemukseni mukaan toisen kanssa _kaikki_ on helpompaa :) Meillä on siis nyt 3,5v ja 1v pojat. Ensimmäisen kanssa olin vähän väliä "veitsenterällä" ja hermoilin niistä turhistakin asioista. Tai oikeastaan kai lähinnä just niistä. Nyt on enemmän "koha hänes on", "ei se ny niin justiinsa ole" ja "vähän sinnepäin" -tyyli käytössä. Toki tietysti meidän onnena on ollut kaksi aivan mielettömän iloista ja hyväntuulista lasta, jotka ovat kummatkin ainakin tähän asti olleet todella helppoja. Tokaa odottaessa toivoin, saavani ekan odotusajan takaisin. Eka raskaus nimittäin meni ku ei mitään ja toisen kanssa oli jos jotakin vaivaa ja häsellystä. Ylimääräisiä ultria, raskausdiabetes, pitkään jatkunut pahoinvointi, närästys alkumetreiltä finaalin asti jne. Toinen mitä olen ehkä hieman kaivannut on se ensimmäisen vauva-aika. Ei siitä osannut nauttia täysin rinnoin silloin. Voi kun oisinkin osannut. Nyt vauva-aika meni sitä isompaa leikittäessä ja vauvan mukana roikkuessa. Samalla tavalla ei pystynyt nauttimaan tai antamaan aikaansa toiselle vauvalle, kuin sille ensimmäiselle. Tsemppiä loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti munkin kokemus tulee olemaan samanlainen. Nyt ainakin tuntuu, että niin sen täytyy olla: kaikki on helpompaa. Ymmärrän myös jo nyt osoittain kaipuusi ensimmäisen vauva-aikaan. Silloin olisi voinut nukkua vauvan kanssa päiväunia, mutta kun ei kaikelta häsäämiseltään ehtinyt. Ja sitä rataa. Nyt meno ei tule olemaan niin levollista, ei vaikka tuleva vauva olisikin siskostaan poiketen ns. helppo vauva.

      Poista
  8. Eikö Suomesfa saa kofeiinitonta cokista? :O sitä ite oon juonu pahimmassa cokiksen himossa raskauden ja imetyksen aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en tiedä. Tämä kokisnarkomania on iskenyt vasta nyt, joten en ole edes tajunnut ottaa siitä selvää. Mitä nyt pikaisesti googailin, näyttäisi siltä, että kofeiiniton on yleensä myös sokeritonta. Ja sitä taas en halua, sillä otan juoman mieluiten luonnonmukaisesti makeutettuna kuin vaikka kera aspartaamin. Helpoin tietty olisi olla vain ilman, kun kerran ilman kahviakin voin olla. Mutta mutta :DD

      Poista
    2. Miten olisi club-mate cola?

      Poista
    3. Se ei jostain syystä ole _niin_ hyvää, vaikka hyvää onkin. Alempana kommentoivan anonyymin mukaan siinä on myös enemmän kofeiinia. Itse en noista luvuista tiedä.

      Poista
    4. Mun mielestä Rio cola ja Herra Hakkaraisen cola on kofeiinittomia. Hih, käyn normaalistikin (siis kun en ole raskaana) "lasten" limpparihyllyllä... :) -H

      Poista
    5. Niitä en olekaan maistanut, uusi cola-addikti kiittää tiedosta!

      Poista
  9. Kommenttina edelliseen: mate-colassa sitä vasta cofeiinia onkin!

    Mä en kyllä ole törmännyt siihen, että Suomessa olisi jotenkin erityisen paljon vallalla purkkiruokakulttuuri. Musta tuntuu, että kaikki, joilla ei ole erittäin hyvää syytä, pyrkivät tarjoamaan lapselleen itsetehtyä ruokaa. Hyväksi syyksi lasketaan minun mielestäni myös kolme pientä lasta, koliikkinen vauva tai kaksoset ;) Ja useampilapsisissa perheissä lapsi alkaa aika pian syödä aika lailla samaa ruokaa kuin muutkin, hieman sovellettuna tosin, vaikka alkuun olisikin menty osin purkkiruoalla.
    Itse olen enemmän törmännyt siihen, että lapselle annetaan kotiruokaa myös silloin kun se ei ole järkevää. Vaikka kotiruoan puolesta liputankin, olen koko päivän kestävillä kesäreissuilla ottanut suosiolla ainakin toisen aterian mukaan ihan kaupan purkkina, koska purkkiruoka on ruokamyrkytystä pienempi riski. Olen siis törmännyt äiteihin, jotka yrittivät syöttää pilaantunutta ruokaa väkisin lapselle, koska kaupan ruokaahan ei voi antaa!

    Meille ravitsemusterapeutti oikein suositteli, että lapselle kannattaa antaa purkkiruokaa esimerkiksi silloin, kun ruoan kylmäsäilytys ei ole mahdollista. Hän myös suositteli, että lasta kannattaa totuttaa purkkiruokaan, jottei lapsi kieltäydy reissussa syömästä ja ole lopun päivää kiukkuinen ja nälkäinen, kun ruoka onkin outoa. Tämäkään asia ei ole mustavalkoinen, vaikka mammalandiassa sävyjä tuntuu tässäkin asiassa olevan liian vähän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sitä ei heti uskoisikaan, Suomi on johtavia lastenruokamaita niin purkkiruokien kehityksessä, tuotannossa kuin käytössäkin. Valmiita lastenruokia syödään Suomessa keskimäärin 45 miljoonaa purkkia vuodessa. Siitä riittää päivittäin parit ruokapurkit per napero. Törmäsin tähän tutkimukseen esikoisen vauva-aikana (Pohjalainen 5.7.2012).

      Mutta joo, tokihan eineksille on välillä paikkansa. Kiitokset lähtee täältä vakuumiin pakattujen pinaattilättyjen keksijälle! Olivat hoitovapaan ja työn yhdistelmässä välillä oikeita pelastajia! Vauvan kanssa meillä ei vain jostain syystä koskaan tullut tarvetta purkeille, vaikka niitä varuilta kaapissa olikin. Emme tainneet tehdä mitään koko päivän metsäretkiä tuolloin, sillä yleensä olimme aina ravintoloiden ulottuvissa päiväreissuillakin. Sormiruokailua ja soseita luovasti yhdistelevän vauvan kanssa oli näppärä tilata ravintolasta ruokaa. Etenkin aasialaiset paikat tekivät mielellään vauvalle oman sormiruoka-annoksen. Ja kuten sanoit, vauva alkaa kuitenkin nopeasti syödä ihan tai lähes samaa sapuskaa kuin muukin perhe, joten se mahdollinen purkkiruoka-aika vain vilahti ohi.

      Poista
    2. Oi! Kateeksi käy, että pystyitte jo varhain aloittamaan sormiruokailun! Meillähän lapselle ei voinut antaa sormiruokaa, koska lapsi heitti kaiken lattialle, eikä vahingossakaan pannut muruakaan suuhunsa. Ruokailut olivat yhtä taistelua, jossa yritettiin jos minkä makuista sörsseliä saada ujutettua lapsen suuhun mitä erilaisimmilla tavoilla.Yhteen ruokailuun meni vähintään tunti, joskus laskin, että lapsen syöttämiseen meni siivoamisineen ja ruoan lämmittämisineen kahdeksan tuntia joka vuorokausi, eikä tässä ollut mukana varsinaista ruoan valmistamista. Ruokaa tehtiin mahdollisimman paljon itse jo ihan siitä syystä, että veden määrä ruoassa saatiin aivan minimiin ja öljyn kanssa lotrattiin joka aterialla. Silti ruokaa meni niin pieniä määriä, että painokäyrä laski kuin lehmän häntä ja neuvolassa juostiin jatkuvissa painokontrolleissa. Mutta kyllä, purkkiruokia annoimme myös lapselle. Esimerkiksi neljän päivän leirillä, jossa ei alkutietojemme mukaan ollut mahdollisuutta tehdä itse ruokaa, vaan kaikki tuli keittiöltä valmiina, emmekä halunneet vaivata ylityöllistettyä kokkia sosepyynnöillä. Jos olisimme voineet antaa lapselle sormiruokaa, olisi ehkä purkkiruoalta vältytty ;)

      Poista
    3. Joo, me ollaan oltu ihan valtavan onnekkaita lapsen ruokailun suhteen. Jos kaikessa muussa tuntui vauva-aikana olevan ongelmaa ja ihmeteltävää, ruokahommat luonnistuivat aina hyvin. Saas nähdä, miten käy kakkosen kanssa.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe