Synnytystoivelista eli synnytyssuunnitelma

4.9.14

Ensimmäinen synnytykseni oli hyvä ja jopa kauniskin kokemus. Siitä huolimatta, että kaikki ei todellakaan mennyt silloisen synnytyssuunnitelmani mukaan. Ennenaikaisuudesta huolimatta sain kokea synnytyksen pääpiirteittäin sellaisena kuin tahdoin: ilman lääketieteellistä puudutusta, ilman kontrollin menetystä ja ollen ponnistaessa jossain muussa kuin puoli-istuvassa asennossa. 

Tälläkin kertaa toivon voivani pitää yhteyden omaan kroppaani. Haluan kuunnella sen antamia viestejä ja toimia samojen synnyttäjän vaistojen varassa kuin vuosisatoja ennen minua eläneet naiset. Tahdon tuntea kehoni ja siitä syntyvän lapsen.

Jos ensimmäiseen synnytyskokemukseeni saisi esittää parannustoivomuksia, olisi ensimmäinen tietenkin se, että vauva syntyisi täysiaikaisena tai ainakin niin valmiina, että voisimme viettää lapsivuodeaikaa ilman ylimääräisiä pelkoja, tarkastuksia, hoitoja ja säätöjä. Täysiviikkoinen synnytys mahdollistaisi myös sen, että ei tarvitsisi olla pukertaessa niin monissa piuhoissa kiinni, mikä helpottaisi omaa liikkumistani. Lisäksi silloin vesi tulisi kyseeseen kivunlievittäjänä. Toivon myös todella, että tällä kertaa ei tarvitse turvautua episiotomiaan, sillä siitä paraneminen oli loputa synnytyksen kivuliain osuus.
Siinä toiveeni lyhyessä paketissa. Sitten mennäänkin yksityiskohtiin. Ensinnäkin toivon tietenkin, että voisin hengailla kotona niin pitkään kuin mahdollista ennen sairaalaan siirtymistä. Jos synnytys alkaa ennenaikaisena, sairaalaan pitää kuitenkin lähteä heti. Omassa tapauksessani myös silloin, jos tämäkin synnytys strattaa lapsivesien menolla, sillä oletettavissa on muutaman tunnin synnytyskeikka.

Itselleni sairaala ei onneksi ole mitenkään epämiellyttävä paikka, jonka kokisin vaikkapa pysäyttävän supistukset, kuten joillekin käy. Osaan onnekseni rentoutua paikassa kuin paikassa, joten takamus paljaana pyllistely sairaalalakanoissa vieraiden ihmisten ympäröimänä ei itseäni synnytystilanteessa haittaa. Eniten pelottaa, että ehditäänhän tai tajutaanhan lähteä ajoissa sairaalaan, etenkin siinä tapauksessa, jos lapsi syntyy liian varhain.

Sitten siihen itseäni eniten jännittävään seikkaan, kätilöön. Sain ensimmäisen synnytyksen aikana tuurilla ihan mahtavan kätilön, jonka kanssa synkkasi heti. Hän myös ymmärsi toiveeni ja tuki niitä parhaansa mukaan. Hän osasi olla läsnä, mutta antaa juuri tarpeeksi tilaa. Olen kuullut jälkikäteen, että esimerkiksi se, että sain ponnistaa ennenaikaisesta synnytyksestä huolimatta konttausasennossa oli poikkeuksellista. Monet kätilöt olisivat käskeneet synnyttäjän siinä vaiheessa selälleen helpottaakseen omaa duuniaan.
Mitä jos nyt saan yrmeän liukuhihnatyöskentelijän, joka tahtoo vain nopeasti kahvitunnille? Mikä vastuu kätilöillä onkaan! Heidän käytöksellään on valtava merkitys siihen, miten hyvänä synnyttäjä pitää omaa synnytyskokemustaan. Ja sillä taas saattaa olla merkitystä koko vauvavuoteen ja siihen, millaisena äitinä synnyttäjä itsensä kokee. Niinpä onkin varmasti parempi pyytää kätilön vaihtoa, jos minun ja kätilön ajatukset eivät kohtaa lainkaan.

Kätilön toivon pitävän minut ajan tasalla siitä, missä mennään. Jos hän tekee jotain toimenpiteitä, tahdon tietää miksi ja miten. En ole työmaa, vaan tunteva ja hemmetin herkässä tilassa oleva ihminen. Kalvojen puhkaisua haluan välttää viimeiseen asti, jos ne vedet nyt eivät ole loiskahtaneet ihan luonnollisesti jo sitä ennen. Myös oksitosiinitippa on asia, jota en tahdo kuin vasta siinä tilanteessa, että mikään luonnollinen keino ei auta synnytyksen käynnistymisessä ja synnytyksen edistymistä ei voida enää odottaa.

Avautumisvaiheessa tahtoisin lievittää kipua tälläkin kertaa lääkkeettömillä menetelmillä, joista kirjoitin hiljattain oman postauksensa. Tärkeimpinä menetelminä supistusaaltojen mukaan heittäytyminen, hieronta, guasha-kampa, lämpö, vesi ja tens-laite. Liikkuminenkin on oleellista, joten toivottavasti tällä kertaa minuun ja vauvaan ei tarvitse kiinnittää mitään ylimääräisiä piuhoja liikkumista hankaloittamaan.
Jos synnytys jostain syystä pitkittyy vuorokausien jännitysnäytelmäksi, saatan tarvita lepoa jaksaakseni koko koitoksen. Silloin voin harkita tilanteeseen sopivaa piikkiäkin. Jos piikkihommiin päädytään, epiduraali on kuitenkin viimeinen vaihtoehto. Ilokaasuhanatkin pysykööt puolestani kiinni, sillä sen aiheuttama mahdollinen pahoinvointi tai etenkään kannabisefekti eivät ole mua varten. Hyi helvetti, viimeisimpänä tahtoisin kokea synnytyksessä olevani pilvessä.

Tällä kertaa toivoisin voivani synnyttää muuten kuin kirkkaissa loisteputkivaloissa. Viimeksi en tajunnut pyytää niiden sammuttamista, mutta nyt toivon ympärilleni mieluummin pehmeän hämärän tilan. Ja jos minuun pitää kiinnittää piuhaa ja laitetta, olisi kiva, jos niistä voisi sammuttaa tai ainakin vaimentaa äänet. Esikoista synnyttäessä koko ajan joku laite piippasi, mikä häiritsi ja aiheutti turhaa pelkoa. Olen miettinyt, olisiko tällä kertaa syytä laatia synnytys-soundtrack salissa popitettavaksi. Viimeksi sellaista ei ollut, mutta toisaalta musta tuntuu, että ylimääräinen ölinä olisi vain haitannut synnytyskuplassa leijumista.

Kun sitten päästään ponnistusvaiheeseen, tahdon aivan ehdottomasti olla jossain muussa kuin painovoiman vastaisessa puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa. Ajatuskin selällään synnyttämisestä tuntuu hirvittävältä ja aiheuttaa samanlaista panikointia kuin ahtaanpaikankammo. Viimeksi ennenaikaisen synnytyksen takia jakkara ei tullut kysymykseen, mutta josko nyt päästäisiin jakkaralle asti kyykkimään. Esikoisen synnytin konttausasennossa, koholleen nostetun sängyn päädyn reunoissa käsillä kiinni pitäen. Se oli hyvä asento, sillä siinä pääsi liikkumaan, heijaamaan ja pumppaamaan kehoa. Painovoimakin toimi apuna. Huonoa asennossa oli se, että en nähnyt syntyvää lasta kuin vasta sitten, kun homman ollessa ohi sain kääntyä. Siksi mua houkuttelee myös tuettu kyykkyasento, jos vain pakaralihakset kestää moisen tehotreenin. Ja sitä episiotomiaa haluan ehdottomasti välttää aivan loppuun asti.
Viimeistään vauvan syntymähetkellä tahtoisin huoneen olevan hämärä, jos se ei jostain syystä ole ollut mahdollista sitä ennen. Lapsen haluan heti ihokontaktiin rinnalle, jos ei jokin akuutti asia sitä estä. Napanuora saa sykkiä rauhassa loppuun ennen sen leikkaamista, jotta vauva saa siitä kaiken veren. Sen jälkeen on tulokkaan isän vuoro katkaista fyysinen napanuora minun ja kohtutuoreen välistä. Jos vauva ei ole ihan verinen, en tahdo, että häntä kylvetetään. Ensikylvyn ehtii myöhemminkin, sitten kun vauvan ihoa suojaava kinakin on ehtinyt imeytyä ihoon. Muutenkin toivon, että saan olla vauvan kanssa rauhassa iho vasten ihoa ja imetystä harjoitellen heti syntymähetkestä lähtien.

Noin. Saas nähdä, miten tällä kertaa käy. Vaikka pelkäänkin, mikä kaikki synnytyksessä voi mennä pahasti vikaan, odotan synnytystä kutkuttavalla jännityksellä. Niin siistiä päästä kokemaan vielä kerran jotain, mitä esiäitinikin jo ovat käyneet läpi! Fiilis onkin sellainen kauhun ja innostuksen sekainen täpinöinti. Vähän kuin ensitreffejä ennen. Tavataanhan mekin vauvan kanssa ihan nenätysten vasta synnytyksen päätteeksi.

Lue myös nämä

57 kommenttia

  1. Toivottavasti kaikki menee synnytyksessä toivomallasi rauhallisella tavalla. Minusta oli toisen lapsen syntymässä ihanaa se, ettei lasta viety mihinkään pesulle. Pikkuisen vaan pyyhkäistiin jossain vaiheessa. Tyttö syntyi aamulla ja vasta illalla puettiin ensimmäistä kertaa jotain vaatetta päälle. Minulle kävi niin hyvä säkä, että sain olla vuodeosastolla ensimmäisen yön vauva kainalossa ihan yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallinen ja kiireetön tunnelma olisi kyllä mahtava juttu. Ja ihana, että olet saanut olla vauvan kanssa iho vasten ihoa noin pitkään. Toivottavasti minäkin!

      Poista
  2. Pitää ihan ekaksi sanoa, että tästä sun blogista on tullu mulle ihan ykkösblogi :P Sulla on huippuja postauksia, varsinkin informatiivisista ja näkökulmaa avartavista postauksista tykkään. Ja varsinkin nyt täältä saa paljon mielenkiintoista luettavaa, kun meillekin on loppusyksystä tulossa toinen lapsi :) Synnytys on itelläkin siis jo välillä mielessä. Ekassa synnytyksessä en ollut suunnitellut synnytystä sen suuremmin, muutamat ajatukset oli mutta hyvin avoimin mielin menin, ja kaikki meni tosi hyvin. Olin ajatellut, että tottakai otan epiduraalin yms. tarjottavat puudutukset, mutta synnytys eteni niin nopeasti etten ehtinyt saada mitään. Synnytyksestä jäi tosi positiivinen olo, oli huippu että ei tarvinnut olla huuruissa synnytyksen aikana ja että kontrolli säilyi tilanteeseen. Ja itselleni tuli yllätyksenä, kuinka paljon oma keho siihen synnytykseen valmistautuu ja tavallaan valmistautuu siihen kipuun jne.

    Juuri kuulin yhden tuttavan kertovan synnytyksestään jossa hän oli ollut niin ilokaasuhöyryissään, että ei ollut tajunnut mistään mitään ja oli esim. purrut miestään olkapäähän synnytyksen aikana tietämättään... Tuntuu hurjalta että synnyttäjä saa ottaa sitä ilokaasua mielin määrin. Vaikka lievästi käytettynä se varmaan on joillekin toimiva. Mutta hyvä, että enenevissä määrin puhutaan myös vaihtoehtoisista kivunlievitysmenetelmistä, kun itse ennen ensimmäistä synnytystä kuuli lähinnä niitä juttuja että epiduraali kantsii ottaa vaan heti ja ilokaasua myös... Toisaalta ne, jotka niitä hehkuttaa, eivät yleensä ole muuta kokeneetkaan tai ovat menneet niin panikkiin siitä jos eivät ole epiduraalia saaneet että kokemusta hyvästä synnytyksestä ilman piikkejä ei ole ja siksi niitä sitten hehkutetaan eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että Lähiömutsi on ihan ykköseksi kiipinyt. Iso kiitos tästä palautteesta, tuli hyvä mieli :)

      Mäkin toivon tässäkin synntyksessä juuri sitä, että kontrolli säilyy. Että tunnen oman kroppani ja voin toimia sen mukaan. Ilokaasu on monille hyvä ratkaisu, mutta itse en tahdo edes kokeilla. Pöllyinen fiilis ei vain ole mun juttu, etenkään synnytyksessä.

      Poista
  3. Meillä on aikalailla samanlaiset toivomukset synnytyksen suhteen! Tämän tekstin voisin melkein antaa synnärillä luettavaksi, että näin haluan synnyttää! :D Mukava löytää toinen jolla on samanlaisia toiveita. Tietenkään ei voi tietää miten kaikki loppujen lopuksi oikeasti sujuu, etenkään kun olen itse ensisynnyttäjä.

    Tosi mielenkiintoisia postauksia muuten sun blogissasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, siitä vain printtaamaan :D Mutta joo, ei tosiaan koskaan voi tietää, miten homma sitten lopulta menee. Mutta kun on ottanut asioista selvää, pystyn ainakin itse levollisemmin mielin keskittyä synnytykseen ja antautua sen vietäväksi. Paljon onnea ja jaksamista raskauteen ja loppurutistukseen!

      Poista
  4. Ihan uteliaisuudesta että miksi monet eivät halua kalvojen puhkaisua? Mulla on mennyt jotenkin ohi se syy siihen, ymmärrän toki ettei haluta lääkkeellisiä juttuja ja tiettyjä asentoja jne mutta puhkaisuhommien seuraukset ovat jääneet pimentoon.

    Ite synnytin kontillani ja kyljelläni (joo, kahden ponnistuksen pikasynnytys) käskystä sillä minivauvan sydänäänet heikkeni ja asennon vaihdos auttoi asiaan. Olin todella todella todella vähän ottanut mistään mitään selvää joten en ollut edes tiennyt että semmosissakin asennoissa ylipäätään synnytetään. Mulle sopi hyvin kontrollin menetys ja täysi tietämättömyys xD Ah synnytys, siitä puhumiseen en varmaan ikinä kyllästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kutina, että tämäkin synnytys alkaa kohdallani leffamaisella lapsivesiroiskauksella. Että niitä kalvoja ei sitten tarvitse edes miettiä. Mutta jos ne pysyvät ehjänä, mä toivoisin niiden puhkeavan ihan luonnollisesti. Parhaassa tapauksessa kävisi niin, että kalvot puhkeaisivat itsestään vasta ihan ponnistusvaiheessa.

      Kalvojen puhkaisusta on se hyöty, että synnytys saattaa edetä nopeammin. Itselleni saattaisi kuitenkin olla parempi, että meno ei olisi niin vauhdikasta. Että paikat ehtisivät hommaan paremmin mukaan, ja näin taistelutantere ei kärsisi ihan niin suuria vaurioita. Muuten kalvojen puhkaisu saattaa lisätä kipua, supistusten voimakkuutta ja muun muassa tulehdusriskiä. Ja kun kalvot on puhkaistu, synnytykselle asetetaan yleensä aikaraja.

      Ei siis mitään vallan vakavaa, mutta onneksi kalvojen puhkaisua ei enää nykyään tehdä perustoimenpiteenä heti sairaalaan saavuttaessa. Minun puolestani sekin homma saa mennä sillä tavalla kuin kroppani parhaaksi näkee, ilman että siihen puututaan syyttä.

      Poista
    2. Hei kiitos vastauksesta! :) Nyt selvisi tämäkin asia, aina ei tällaisia huvita googlettaa kun tietoa tulee vaikka ja minkälaista mututuntumaa.

      Poista
  5. Mulla on samantyylisiä toiveita tähän synnytykseeni hämärästä huoneesta ammeeseen. Ostin sun innottamana myös guasha-kammankin ja toivon, että selviäisin tällä kertaa ilman piikkejä. Ekassa synnytyksessä (joka oli pitkä ja hankala) vauva oli virhetarjonnassa minkä vuoksi synnytys venyi ja oli kaikin puolin sellainen mitä en olisi toivonut. Tohon sopiva kätilö -aspektiisi voisinkin sanoa lohdutuksen sanana sen, että monen eri kätilön kohdanneena kaikki oli tilannetajuisia ja kuuntelivat toiveitani. Tarjosivat myös ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievitysvaihtoehtoja.

    Tsemppiä! Toivon, että synnytyksestäsi jää hyvä mieli.

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toivottavasti tosiaan kätilö tai kätilöt olisivat kaikki huipputyyppejä! Nopeahkossa synnytyksessä oli mukavaa, että kätilö pysyi koko ajan samana. En tiedä, miten olisin suhtautunut, jos kätilö olisi vaihtunut moneen otteeseen.

      Toivottavasti guasha-kampa on sinullekin yhtä maaginen väline kuin itselleni! Tsemppiä ja iloa loppuraskauteen ja synnytykseen!

      Poista
    2. Oi jännittäviä aikoja!

      Itsekin olen menossa synnyttämään toista lastani päivänä minä hyvänsä (rv 39+2 tänään!) Jorviin, josta minulla on tosi hyvät kokemukset esikoisen synnytyksestä.

      Sitä piti tulla vain sanomaan, että ekassa synnytyksessä ollut aivan mahtava kätilö kertoi itse, että koko Jorvin sairaalan 50:stä kätilöstä vain yksi on sellainen, jota hän ei toivoisi omaan synnytykseensä mukaan. Se on aika paljon sanottu mielestäni ja kertoo ehkä myös ihmistyypistä, joka kätilöksi hakeutuu.

      Juttelin hänen kanssaan reilu vuosi esikoisen syntymän jälkeen kun tavattiin sattumalta yhteisen ystävän juhlissa. Hän kertoi myös, että on aivan sallittua ja toivottavaakin pyytää toinen kätilö, jos vain ei kemiat klikkaa. Se on kuitenkin niin herkkä ja tärkeä tilanne.

      Tsemppiä loppumetreille!

      Poista
    3. Jännittäviä aikoja tosiaan, myös siellä! On varmasti totta, että kätilöiksi hakeutuu heti alkujaan ihmisiä, joilla on empatiakykyä ja taitoa ymmärtää toisia ihmisiä. Mäkin kuulin vasta esikoisen syntymän jälkeen, että on ylipäätään mahdollista pyytää kätilön vaihtoa, jos yhteistyö kätilön kanssa ei tunnu toimivan.

      Toivottavasti kemiat kätilön ja synnyttäjän välillä kohtaavat tälläkin kertaa, myös siellä! Ja tsemppiä loppumetreille myös!

      Poista
  6. Meillä kuopus syntyi tunti sairaalaan saapumisen jälkeen, ja synnytyksen kokonais kestoksi laitettiin 2 h. Jos tulisi joskus kolmas lapsi, en uskaltaisi jäädä kotiin "hengailemaan", ettei vaan vauva syntyisi kotiin /autoon. Esikoisen synnytys kesti n. 12 h joten tuli öh... hieman yllätyksenä, että kakkonen syntyi vauhdilla ja vaurioitta äidille ja lapselle. Lähisukulaiset naureskelivat mulle, että no lähdepä sinne pellolle sitten töihin, kun vauva synty jo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanlaista pikakeikkaa ovat ammattilaiset mulle ennustaneet tällä kertaa. Siksi kotona hengailua ei varmaan tule paljoa harrastettua. Jos ennenaikaisesta synnytyksestä jotain hyvää pyrkii löytämään, on siinä ainakin selvää, että kun synnytys käynnistyy, sairaalaan lähdetään heti. Jos tämä raskaus meneekin täysille viikoille, en yhtään osaisi sanoa, koska taksi pitäisi soittaa.

      Poista
  7. Ei vitsi, meille syntyi toinen lapsi viime huhtikuussa, ja kun lukee sun juttuja tulee itsellekin olo, että haluaa taas synnyttämään. On siinä vaan jotain niin siistiä! Itsekin oon mennyt molemmat synnytykset ilman lääketieteellistä kivunlievitystä. Musta se on hienoa tuntea se kaikki kipu, jonka tuloksena se vauva viimein putkahtaa ulos. Onnea synnytykseen, toivottavasti menee toivomallasi tavalla! Täällä ruudun takana odotetaan innolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, taidat olla näitä synnyttäjänaisia! :D Mäkin toivon, että saan tuntea synnytyksessä kroppani ja sen tuntemukset, myös sen synnytykseen kuuluvan kivun. Ne kun viestivät siitä, miten hommassa kannattaa edetä. Kiitos onnentoivotuksista! Olisipa upeaa saada tällä kertaa kokea vielä ensimmäistäkin parempi synnytys.

      Poista
  8. Mä muuten unohdin viime kerralla näistä synnytyshommia kommentoidessani sanoa, että mulle se hämärä huone oli tärkeä! Tuli nyt mieleen kun kirjoitit siitä. Pelkäsin etukäteen, että joudunko olemaan loisteputkien kirkkaassa valossa, mutta huone oli valmiiksi hämärretty! Ihan pieni, tunnelmallinen (niin tunnelmallinen kuin sairaalaolosuhteissa voi) valo vain. Mä olen siten valoherkkä, että vihaan ravintoloitakin, jotka ilta-aikaan ovat liian valaistuja. Siivousvaloravintoloita. Yök. Kotonakin meillä on aina iltaisin siellä täällä valoja, mutta ei koskaan tavallisissa oloissa kirkkaita kattolamppuja päällä.

    Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut onnekas kaiken kaikkiaan ekassa synnytyksessä, kun kätilöä, huonetta ja lääkkeettömyyttä myöden kaikki on mennyt kuten toivoinkin, enkä edes joutunut pyytämään mitään. Voi toivottavasti saisin saman kätilön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen ihan samanlainen. Liian häikäisevästi valaistut ravintolat, hyh! Ja kotona myös iltaisin siellä täällä valoja, kattovalot laitetana päälle vain siivotessa :D

      Olisi kyllä huippua saada samainen kätilö kuin viimeksi. Eihän se edes ihan mahdotonta ole :)

      Poista
    2. Mulle kävi tuo hauska sattuma, että esikoisen ja toisen lapsen synnytyksen hoiti sama kätilö! Muutenkin tuohon tokaan synnytykseen liittyi paljon uskomattomia ja ihania yhteensattumia!

      Poista
  9. Tämä olisi voinut olla kopio omista synnytyssuunnitelmistani. Paitsi että minulla ei ole ollut käytössä tens-laitetta tai guasha-kampaa. Ja koska rentoudun ja nautin tosi paljon vedestä, niin toiveissa on ollut mukana sekä suihku että amme.
    Olen myös toivonut rauhallista ilmapiiriä huoneeseen ja hämäriä valoja, ja nekin ovat toteutuneet. Ekassa synnytyksessä (ulkomailla) olisi synnytyshuoneessa ollut pienet tuikkivat 'tähtivalot' katossa, mutta niitä ei kukaan ehtinyt päälle siinä hötäkässä laittaa (sairaalaan tullessa oltiin jo ponnistusvaiheessa). Mulla on siis ollut kaikissa synnytyksissä myös pelko (tai no, varsinkin tokassa ja kolmannessa), että paikalle ei ehditä ajoissa. Vasta kolmannella kerralla ehdittiinkin sitten "hyvissä" ajoin (=n. tunti ennen syntymää) sairaalaan.
    Kakkosemme joutui perätilasta johtuen pikaiseen lastenlääkärin tarkistukseen heti syntymän jälkeen, mutta olin tosi onnellinen sairaalan / kyseisen lääkärin käytännöstä: todella nopea tutkimus tehtiin ihan vieressäni napanuoran ollessa vielä kiinni, ja sen jälkeen vauva pääsi heti paidan alle. Viimeisessä synnytyksessä taas voin kehua sairaalaa siitäkin, että siellä pyritään ensimmäisen vuorokauden ajan pitämään vauva ihokontaktissa; vauvalla siis pelkkä vaippa ja tarkoitus olla koko ajan äidin paidan alla. Ihanan pehmeää hoitoa vaikka yliopistosairaalasta onkin kyse. Vauvaa ei myöskään pesty, kuten ei missään niistä kolmesta sairaalasta, jossa olen synnyttänyt.
    Toivon sinullekin toivomaasi synnytystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla näin inhimillisiä synnytyskokemuksia! Todella upeaa etenkin tuo käytäntö tehdä lääkärintutkimus ihan äidin vieressä napanuoran ollessa vielä kiinni. Toivon niin, että tällä kertaa minäkin saan pitää vauvan iho vasten ihoa heti syntymähetkestä lähtien.

      Poista
  10. Musta on hienoa, että naiset voivat valita synnytyksessä monia asioita, kuten parhaiten omaan tilanteeseen, toiveisiin ja kroppaan sopii. Ymmärtääkseni hyvinkin usein monet toiveet on jopa mahdollista toteuttaa. Ja toiset sitten taas ei, usein ihan lääketieteellisesti perustelluista syistä. Pääasiallinen syy usein varmaan äidin tai lapsen tai molempien turvallisuus. On hienoa, ettei kipulääkettä tarvitse ottaa, jos kokee haluavansa ja pystyvänsä ilman.

    Se mitä en ymmärrä, on äitien tarvi todistella oma tapansa oikeammaksi kuin toisen. (Tämä alkuperäinen postaus ei sitä kyllä tehnyt, mutta muutamasta kommentista tuli sellainen olo.) Niinkuin vaikka anonyymin tämä kommentti: "Tuntuu hurjalta että synnyttäjä saa ottaa sitä ilokaasua mielin määrin." Ei sitä saa ottaa mielin määrin. Ei saanut ainakaan kätilöopistolla.

    Tai tämä: "Toisaalta ne, jotka niitä hehkuttaa, eivät yleensä ole muuta kokeneetkaan tai ovat menneet niin panikkiin siitä jos eivät ole epiduraalia saaneet että kokemusta hyvästä synnytyksestä ilman piikkejä ei ole ja siksi niitä sitten hehkutetaan eteenpäin." Usein myöskään ne, jotka ovat synnyttäneet ilman kivunlievitystä, eivät ole kokeneet millaista se on kivunlieivityksen kanssa. Eikä siten kumpikaan voi toiselle todistella omaa tapaansa paremmaksi tai toisen tapaa huonommaksi, kun ei kokemusta toisesta ole! Ja vaikka olisikin synnyttänyt kerran kipulääkityksen avulla ja toisen kerran ilman, se on vain yhden ihmisen oma kokemus omista (keskenään kuitenkin aina erilaisista) synnytyksistä! Miksi ihmeessä me naiset tyrkytämme toisille omien valintojemme oikeellisuutta ja siinä samalla väheksymme toisten valintoja? Jokainen nainen, lapsi, kroppa ja synnytys on erilainen. Minun tapani rauhoittua ja toimia ei ole välttämättä sille toiselle sama. Joitakin kipulääkitys auttaa nimenomaan siinä, että pystyy rauhoittumaan ja keskittymään synntykseen ilman katatonista kontrollinmenettämistä, joka seuraa hysteerisestä paniikista kun kivut ovat niin kovia. Ja niin, se kipulääkityskin usein riippuu siitä kivusta, joka taas riippuu monista monista tekijöistä. Kipu, etenkään synnytyskipu, ei ole kaikille sama! Kaikesta kipulääkityksestä ei myöskään joudu "pöllyyn".

    Voi kun me naiset muistaisimme kertoa vain omista kokemuksistamme, omina vaihtoehtoinamme. (Jollainen alkuperäinen postaus kyllä mielestäni oli.) Synnytys on todella herkkä ja henkilökohtainen asia. Ja vaikea. Jokainen ansaitsee tuntea tehneensä siinä oikeat valinnat, vaikka olisi toiminut toisin kuin kaveri. Sillä siitä hetkestä alkaen äiti tekee valintoja lapsensa puolesta ja niiden kritisoiminen tuntuu todella loukkaavalta. Ja on väärin. Ei äitien pitäisi olla susia toisilleen vaan tukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kommenttiin ei voi sanoa muuta kuin "aamen". Hienoa että otat tämän puolen esille. Kaikki me olemme erilaisia eikä kenenkään tapa ole toista parempi.

      Oma synnytykseni kesti kauan ja kerkesin kaikkiaan tapaamaan neljä eri kätilöä. Sairaalassa olin 12 tuntia kovissa supistuksissa ennen kuin sain epiduraalin. Ja korostan sanaa "sain". Ilokaasu oli kuin jotain placeboa olisi imenyt, ei juuri vaikuttanut minulla. Joten ei se kaikilla vaikuta "pöllyttävästi". Paikat aukesi niin hitaasti että vaikka kipu oli ajoittain viedä tajun, 12 tunnissa avautumista tapahtui vain kolme senttiä. Siinä vaiheessa en olisi jaksanut ilman epiduraalia ja olisi varmaankin jouduttu turvautumaan sektioon (jota halusin viimeiseen asti välttää). Epiduraali oli siinä vaiheessa kuin keidas Saharassa. Ja sen ansiosta kesti vain 1,5 tuntia piikistä kun paikat oli auki ja pääsin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti vaivaiset 16 minuuttia ja sitten sainkin jo tyttöni syliini.

      Onnea sinulle synnytykseen :)

      Poista
    2. Erittäin hyvin ja kypsästi ilmaistu.

      Tämä puolestaan ei ollut: "Ilokaasuhanatkin pysykööt puolestani kiinni, sillä sen aiheuttama mahdollinen pahoinvointi tai etenkään kannabisefekti eivät ole mua varten. Hyi helvetti, viimeisimpänä tahtoisin kokea synnytyksessä olevani pilvessä."

      Kuka haluaa oikeasti olla pilvessä synnytyksen aikana? Vaikea kuvitella yhtäkään äitiä, joka tämmöistä haluaisi. Ihmisillä on valtavan erilainen kipukynnys ja toiset joutuvat eri lailla käyttämään kivunlievitystä. Onnittelen kuitenkin kirjoittajaan korkeasta kipukynnyksestä, se on mahtava lahja synnytystä ajatellen. Toivotaan että kaikki menee hyvin ja toiveidesi mukaan.

      Poista
    3. Jokaisen äidin tapa saattaa lapsensa maailmaan ansaitsee arvostuksen, sehän on selvä. Miten hienoa onkaan, että jos synnytys etenee hyvin ja juuri kuten toivookin. Kuului siihen sitten minkälaisia kivunievityksiä, asentoja tai soittolistoja tahansa. Tapahtui se sitten kotona, sairaalassa, ammeessa tai sängyssä.

      Kipukynnys on ihmisillä hyvin erilainen, sehän on selvä myös. Sama koskee tapaa kokea erilaiset kivut. Itselleni pahimpia kokemiani kipuja ovat olleet todella pahaksi äityneet korvatulehdukset sekä episiotomiahaavan parantuminen. Ei synnytys, vaikka kipukynnykseni ei erityisen korkea olekaan.

      Ilokaasusta sen verran, että varmasti jokainen synnytykseen perehtynyt tietää sen vaikuttavan eri ihmisillä eri tavalla. Joillekin se toimii kuin sula voi ruisleivän päällä, joillekin sillä ei ole mitään vaikutusta, joillekin se aiheuttaa saman fiiliksen kuin pilven polttelu, jopa hallusinaatioita. Minähän en ole ilokaasua kokeillut, joten en tiedä, miten se minulla tulisi vaikuttamaan. Mutta koska pelkään pöllyistä oloa, en tahdo missään nimessä ottaa riskiä, että se olisi ilokaasun vaikutus itselläni. Mieluummin otan tarvittaessa vaikka jonkun puudutteen, vaikka ilokaasua pidetäänkin ns. luonnollisempana vaihtoehtona.

      Tahdon muistuttaa, että tämä on minun toiveeni ja ajatukseni synnytyksestä. Toivottavasti kukaan ei yrittämällä yritä löytää siitä kritiikkiä suuntaan tai toiseen. Sellaiseksi se kun ei ole tarkoitettu.

      Poista
    4. Ilokaasun vaikutushan ei ole kovin pitkäaikainen, itse vedin sillä yhdet kunnon höplät kun halusin tietenkin vanhana bilettäjänä kokeilla, hihhih. Ai jumpe mikä unelmakänni! Erittäin lyhytkestoinen mutta paras ikinä! En synnyttänyt pilvessä koska synnytys on pitkä ja jos siitä minuutin on nuppi sekaisin niin mitä väliä :D :D :D

      Poista
    5. No jos sillä saisi sellaisen iloisen skumppahiprakan, voisin mäkin kokeilla :DD Mutta kuulemani kokemukset ovat verrattavissa juurikin pilveen, ja ei, se fiilis ei todellakaan ole mun juttu. Mutta yksi kaverini totesi kokeneensa synnytyksessä ilokaasupöllyissään ihan unemiensa tripin, heh. Että riippuu ihan siitä, mistä tykkää.

      Poista
    6. Mä en tykännyt ilokaasusta yhtään, mutta monet tutut ovat kehuneet sen maasta taivaisiin. Mulle tuli vastaava olo kuin olisi ihan todella kännissä, en pystynyt oikein puhumaan enkä edes pitämään silmiä auki. Jos joskus synnytän vielä, niin ilokaasun jätän väliin.

      Oliver

      Poista
    7. Joo, toisille se tuntuu toimivan just hyvin, toisille ei lainkaan. Ja sitten on niitä, joille se ei toimi suuntaan tai toiseen. Tommonen räkäjurrifiilis ei oikein sekään kuulosta huokuttelevalta.

      Poista
    8. Kannattaahan sitä kokeilla kun ei tosiaan kauaa kestä vaikka tulisikin epätoivottu olo. Mä tarvitsin ilokaasua istukan ulos saamiseen (hakivat paikalle muskelimiehen painaan vatsaa kun kätilöleideillä ei riittänyt tarpeeksi voimaa itsepäisen istukan ulos auttamiseen) ja kehottivat lämpimästi ottaan ilokaasua ihan kunnolla ja se oli niin hassua kun suu meni väkisin hymyyn, oli aivan mahtava nousuhumalahiprakkainen olo, nauroin vaikkei tilanteessa ollut mitään hauskaa, istukka saatiin ulos ilman että tunsin fyysisesti oikein mitään ja sitten pää jo selvisikin. Synnytyksen aikana en kokenut ilokaasusta mitään apua, en osannut vetää sitä tarpeeksi paljon, luulin kertahönkäsyn riittävän, ei ollut todellakaan niin ainakaan mun kohdalla mutta eipä siinä kauaa tarvinnut kärsiä kun niin pikatoimitus tosiaan oli. Siis oikeesti, en näemmä koskaan kyllästy jauhaan synnytyksestä jos vaan jossain on pienikin mahdollisuus puhua siitä!

      Poista
  11. Hei. Toiveesi on helppo toteuttaa, mikäli synnytys etenee normaalisti ja vauva on täysiaikainen. Toivottavasti saat yhteistyökykyisen kätilön jonka kanssa homma toimii. Rohkeaa mieltä ja hyvää synnytystä! :)

    t. tuleva kätilö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että en toivo yksisarvista ja vaaleanpunaista elefanttia, vaan nämä toiveeni ovat toteutettavissa. Nyt kun vain vauva malttaisi pysytellä kohduissaan täysille viikoille saakka!

      Poista
  12. Hyvät suunnitelmat, toivottavasti hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja synnytys menee hyvin :)

    Mulla (jos nyt ikinä synnytyssaliin uudestaan joutuisin, ei siis ole suunnitelmissa) olisi aika erilaiset toiveet.

    Omassa synnytyksessä (viikon valvominen alla ja synnytys käynnistyi sairaalan päivystysosastolla kun olin saanut kipupiikin että saisin nukuttua) oli sekä ilokaasua (ei suurta iloa), kalvojen puhkaisu, epiduraali (lääketieteen lahja ihmiskunnalle, parasta mitä tiedän), oksitosiinitippa, jakkaran koin suurimmaksi kidutusvehkeeksi ikinä (sitä en kokeile ikinä uusiksi vaikka mulle maksettaisiin mitä) ja lapsi syntyi sitten kätilöiden hartioihin nojaten selinmakuulla (muita asentoja kokeiltiin mutta ei vaan toiminut) ja lopulta toivoin mitä vaan (imukuppia) että lapsi kiskottaisiin ulos (btw tässä kohtaa ei kivunlievitystä ollut siis enää, epiduraalin vaikutus loppui ponnistusvaiheessa) ja episomia oli taivaan lahja (koska isokokoinen tyttäreni ei oikeasti meinannut mahtua ulos). Lapsen kanssa hengailtiin sylitysten ja sitten hän pääsi perusteelliseen kylpyyn koska oli kakannut lapsiveteen. Niin ja musiikki oli suunnitelmissa, mutta ei käynyt mielessänikään, kuten ei myöskään eväät ja muu tilpehööri. Jälkikäteen synnytyskeskustelussa epparista puhuttaessa kätilö tuntui vähän puolustelevan, että oikeasti se oli hyvä tehdä ja en voinut muuta kuin todeta, että todellakin olen samaa mieltä.

    Joo, mutta mun toivelista olisi epiduraali silloin kun koen tarvitsevani, muita keinoja voisin kokeilla ennen sitä jos joku toimisi ja ponnistusvaiheessa varmaan voisin myös kokeilla muita asentoja, mutta en sitä saamarin jakkaraa. Never. Niin ja varaisin synnytyskassiin pienen viskitilkan ;) (ihan vaan siksi, että sain "verenpaineen nostoon" konjakkitilkan kätilöiltä synnytyksen jälkeen kun huojuin suihkuun. Ikinä ei ole 2cl alkoholia maistunut paremmalta :D). Niin joo ja toivelistalla olisi myös se ettei edeltävät 5 yötä ois tullut valvottua supistusten kanssa, se univaje oli jotain niin jäätävää (harvoin on ollut sellainen olo lapsen syntymän jälkeen kuin ennen synnytystä).

    Omalla kohdallani kätilöitä oli kaksi (ja yksi opiskelija). Eka oli lempeä ja mukava, juuri sopiva siihen hetkeen ja pääosin nukuinkin aukeamisvaiheen (koska univelka ja epiduraalin taivas), ponnistusvaiheen kätilö oli ronski ja jämäkkä vanhempi nainen ja juuri sitä mitä silloin tarvitsin. En olisi voinut olla tyytyväisempi kätilöihin, todella ihania ammattilaisia olivat. Niin ja se kätilöopiskelija, ihana juttu hänkin. Olin etukäteen aatoksissa (Naikkari on opetussairaala siis) että sanon ei opiskelijan läsnäololle, no kun sitä kysyttiin olin nyrpeänä mutta suostuin ja se oli hyvä päätös. Opiskelijalla kun oli aikaa juuri minun synnytykselleni ja koin sen tosi hyväksi jutuksi. Lisäksi ujon vaikutelman tehnyt nuori nainen osoittautui oikein mukavaksi tyypiksi hänkin. Ammattitaitoisten kätilöiden takia koin olevani hyvissä käsissä ja synnytyksestä jäi (sen brutaaliudesta huolimatta) hyvä fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, kiitos tarinastasi. Kerroit sen niin hauskasti, että hymyilytti! Monen vuorokauden synnytys on kyllä melkoinen urotyö. Mä olin nopeahkon setinkin jälkeen ihan loppu.

      Episotomia oli oman esikoisen kohdalla myös pelastus, kun pikkuisen sydänäänet tipahtivat ja lapsi oli saatava heti ulos. Toivottavasti tällä kertaa ei jouduta samaan tilanteeseen, vaan saan pakertaa rauhassa ilman saksien napsahdusta. Siitä haavasta paraneminen kun oli elämäni kivuliampia kokemuksia.

      Kätilöopistolla ei konjakkitilkkoja saanut. Vääryys! Pitää ehkä varmuudeksi ottaa oma palkintohörppy laitokselle mukaan :)

      Poista
  13. Oikein leppoisan luonnolliselta synnytykseltä toivomasi kuulostaa!
    Minulta on kaikissa kolmessa synnytyksessä puhkaistu kalvot avautumisen loppuvaiheessa (enpä ole edes tajunnut kyseenalaistaa tätä), mutta omalla kohdallani toimenpide ei ole kipuja lisännyt, onneksi! Kaikki lapset ovat myös synytyneet haikaranpesässä ja useampi kätilö siinä on tullut tavattua, kaikki todella mukavia. Ehkä se on ennemminkin huonosta tuurista jos kohdalle sattuu joku leipiintynyt lapsenpäästäjä. Toivottavasti teille osuu oikein ihana!
    Niin ja tuosta ponnistamisasennosta, ensimmäisellä kerralla ponnistin jakkaralla (10min), toisella kerralla toivoin samaa, mutta voimat eivät riittäneet sängystä poispääsyyn, joten ponnistin kylkiasennossa ( yksi ponnistus) ja kolmannella kerralla kivut olivat niin kovat etten päässyt pystyyn ilman pyörtymistä, joten ponnistin puoli-istuvassa asennossa (1min). Mikään näistä asennoista ei tuntunut erityisen helpolta tai hankalalta, vaikka etukäteen makuulteen ponnistusta pelkäsinkin hyödyttömäksi. Jakkarallaolo vaati eniten voimia, mutta jos olo on hyvä, sujuu kaikki varmasti sutjakkaammin. Kaikkein tärkeimmäksi ponnistuksessa olen kokenut nimenomaan keskittymisen tekemiseen, ja se tietty etä hiffaa miten sitä ponnistettiinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kokemuksellasi puoli-istuva asento ei tuntunut sitten lopulta mitenkään hankalalta, jos ei helpoltakaan verrattuna muihin. Mä en tiedä, miten se asento mua niin kovasti ahdistaa. Lisäahdistusta on tullut nyt, kun saatan välillä herätä öisin siihen, että olen mennyt vahingossa selälleni ja henki meinaa loppua.

      Poista
    2. Omaan synnytystoivelistaani olin merkannut, etten to-del-la-kaan halua ponnistaa puoli-istuvassa asennossa vaan jakkarassa. Yllätys-yllätys, lopulta kuitenkin ponnistin puoli-istuvassa ja siten sainkin ponnistuksiin parhaiten voimaa. Lapsi syntyi asennonvaihdon jälkeen muutamassa minuutissa. Olin ihan puhki pitkän synnytyksen jäljiltä, joten jakkaraan en enää jaksanut ja kätilökin sanoi siinä olevan suuri repeämäriski (kun siinä helposti tulee työnnettyä, vaikka pitäisi odottaa).

      Hyvää synnytystä sinulle! Kyllä tekisi itsekin päästä kokemaan se ihanuus uudelleen!

      Poista
  14. Tuntuu hölmöltä suunnitella synnytystä etukäteen, kun sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan. Mieluummin antaa vaan mennä virran mukana!

    Nimim. takana kolme hyvin erilaista synnytystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistautuminen, asioihin perehtyminen ja omien toiveiden ja mahdollisten pelkojen läpikäyminen itsensä ja synnytystukihenkilön kanssa ei tunnu itsestäni ollenkaan hölmöltä - totaalisen päinvastoin! Sen jälkeen on helpompi antautua synnytyksen vietäväksi ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.

      Poista
    2. Mulla myös takana kolme hyvin erilaista synnytystä ja kaksi niistä kaikkein antoisampia, ne juuri mihin tajusin tehdä jonkinlaiset suunnitelmat ja toivelistat etukäteen <3

      Poista
  15. Oletko käynyt Bebesin synnytysluennon? Kuulostaa niin tutulta toiveesi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, en ole käynyt, mutta voisin kyllä käydä!

      Poista
  16. Äh, meni ensin väärään kohtaan tämä kommentti mutta tässä uusiksi:

    Ilokaasun vaikutushan ei ole kovin pitkäaikainen, itse vedin sillä yhdet kunnon höplät kun halusin tietenkin vanhana bilettäjänä kokeilla, hihhih. Ai jumpe mikä unelmakänni! Erittäin lyhytkestoinen mutta paras ikinä! En synnyttänyt pilvessä koska synnytys on pitkä ja jos siitä minuutin on nuppi sekaisin niin mitä väliä :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ja tässä vastaus tännekin:

      No jos sillä saisi sellaisen iloisen skumppahiprakan, voisin mäkin kokeilla :DD Mutta kuulemani kokemukset ovat verrattavissa juurikin pilveen, ja ei, se fiilis ei todellakaan ole mun juttu. Mutta yksi kaverini totesi kokeneensa synnytyksessä ilokaasupöllyissään ihan unemiensa tripin, heh. Että riippuu ihan siitä, mistä tykkää.

      Poista
  17. Ihana ja pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen toivelista! Samanlainen lista kourassa olen kahta lasta lähtenyt synnyttämään, synnytykset tosin harvoin menee ihan suunnitelmien mukaan mutta tälläiseltä suunnitelmalla synnyttämään lähtemistä uskallan suositella monille :) Vaatii tosin paneutumista ja valmistautumista etukäteen, mutta on sen arvoista! Ja jos synnytystä verrataan maratoniin niin eihän maratoniakaan lähdetä ilman harjoittelua vetämään ;) Toivoisin, että raskaana olevat käyttäisivät enemmän aikaa synnytykseen valmistautumiseen, synnytys voi olla erittäin antoisa ja voimaannuttava kokemus! Enkä tarkoita ainoastaan luomusynnytyksiä.

    Voimia loppu rutistukseen!

    VastaaPoista
  18. Ihan OT, mutta koppasin tänään kaupasta hömppälukemiseksi Talo&Kodin pikapläräyksen ja yhden keittiökuvan perusteella, ja voi kääk! Sehän oli teiän keittiö! Tuli ihan kamala tirkistelijäfiilis. :-)

    - S

    VastaaPoista
  19. Mun synnytystoivelista on tällä hetkellä samanlainen kuin sun, jos tässä vielä raskaaksi tullaan.
    Edellinen synnytys meni aivan erilailla kuin olisin toivonut: oksitosiini, piikit ja ponnistusasento puoli-istuvassa. Nyt jos pitäisi valita, en ottaisi mitään lääkitystä, ettei se veisi kykyä kävellä, ja että voisin ponnistaa esim. jakkaralla.

    Mulla oli synnytyksessä cd, ja nykyään aina, kun kuulen ne biisit, elän tavallaan sitä synnytystä uudelleen. Toisaalta pelottavaa, toisaalta ei.
    Jokatapauksessa, mulla oli jollain tapaa kaunis synnytys ja siitä jäi jälkeenpäin hyvä muisto :)
    Hyvää synnytystä sulle, toivotaan, että saat synnyttää kuten olet toivonutkin :)

    VastaaPoista
  20. Minun neuvoni kaikille synnyttäjille on se, että ei kannata liikaa lukkiutua omiin toiveisiinsa ja suunnitelmiinsa synnytyksen suhteen. Synnytys on kumminkin sellainen tapahtuma, jota et voi välttämättä hallita vaikka olisit kuinka yhteydessä kroppaasi ja tunteisiisi ja universumiin ja ties mihin. Ja toisaalta vaikka naapurin liisalla ja tutun tutulla kertulla olisi synnytys sujunut miten, et voi tietää omasi kulkua etukäteen. Veikkaan, että monikin tuntee turhaan pettymystä väärin menneestä synnytyksestä, kun kaikki ei mennytkään niin kuin jossain Vauva -lehdessä marjutilla, joka synnytti kotona kylpyammeessa valaanlaulua kuunnellen.

    Omat toiveeni synnytyksen suhteen olivat seuraavat; vauva syntyy ehjänä, terveenä ja elossa, minä pysyn hengissä, ei akvarakkuloita eikä imukuppia, lääkkeitä tarvittaessa kiitos. Lopulta synnytys käynnistettiin lääketieteellisesti (tiedän, väärin ja luonnotonta), koska kalvot olivat puhjenneet jostain muualta, kuin kohdunsuulta ja tihuuttelin lapsivettä. Liikkuminen ei auttanut kipuihin (väärin, kaikkien pitää ravata marstoonia ympäri käytäviä). Kalvot puhkaistiin (taas väärin), hengittelin ilokaasua (väärin, lapsesta voi tulla ties mikä vajukki) ja lopulta sain sen epiduraalin (väärin, väärin -menetin tietenkin viimeisenkin yhteyden itseeni ja kroppaani), tosin avautumiseni eteni vihdoinkin sen parin tunnin aikana, jonka sain lääkityksen avulla nukuttua. Ponnistinkin puolimakaavassa asennossa selinmakuulla (kyllä, väärin), joka tuntui itselleni luontevalta. Toisen satsin epiduraaliakin sain ja lopulta synnytin ilman kipua (jep, väärin), mutta täysin tiedostaen ja tuntien ponnistustarpeen. Epparikin leikattiin (väärin) ja se parani nopeasti ja hyvin. Jotain sentään tein oikeinkin, inhoamani synnytyslääkäri oli sinä iltana vuorossa ja kätilö pyysi häntä avustamaan imukupilla. Onneksi lääkäri joutui käymään ensin muualla ja minä ponnistin sillä aikaa imukupin pelästyttämänä vauvani maailmaan. Synnytyksen jälkeen olin niin ylpeä ja iloinen mielestäni hyvin sujuneesta synnytyksestä (väärin, synnytyksenihän oli luonnoton ja täysin medikalisoitu) ja ihanasta vauvasta, että olisin voinut synnyttää vaikka heti uudelleen tai juosta maratonin tai ratkaista kaikki maailman ongelmat...

    Väärin menneiden asioiden listaan voidaan varmaan vielä lisätä synnyttäminen Naistenklinikan old school -synnytyssalissa sairaalanvihreine kaakeleineen. Enpä juuri kiinnittänyt ympäristööni huomiota. Sinä päivänä maailma oli ne 12 tuntia siinä hämärästi valaistussa huoneessa, keinutuolissa ja meissä. Kätilöillä vuorot ehtivät vaihtua parikin kertaa sinä aikana ja minulla ehti olla heitä kolme, sekä yksi lääkäriopiskelija (olin etukäteen päättänyt, että en halua mitään opiskelijoita paikalle hengaamaan ;) ), ihan ookoita kaikki. Enimmäkseen olimme kuitenkin omissa oloissamme odottamassa synnytyksen etenemistä, koska sinä päivänä oli ruuhkaa.

    Vasta jälkeen päin, luettuani erään doulan haastattelusta, miten luonnottomasti ja väärin olin synnyttänyt tajusin, että luomuna, ilman nykylääketieteen apua synnyttäen, kävisin nyt muistelemassa hartaasti odotettua vauvaani hautausmaalla tai mieheni kävisi siellä muistelemassa kuollutta vaimoaan ja vauvaansa, johon ei ikinä päässyt tutustumaan.

    Nykylääketiede ei automaattisesti ole vihollinen ja minusta on hämmästyttävää miten sitä nykyään demonisoidaan. Maailmassa on yhä miljoonia ihmisiä, jotka sen avun ulottumattomissa kuolevat vaikka nyt sitten synnytykseen.

    Toivotan tsemppiä synnytykseesi, itsekin pelkäsin etukäteen hurjasti kaikkea (ennen kaikkea vauvan vammautumista ja/tai kuolemaa) ja papereihini laitettiinkin sype -merkinnät. Suurin osa synnytyksistä sujuu kuitenkin täällä meillä hyvin! :)

    -Tuulevi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten eri tavalla tämänkin asian voi nähdä. Mä olen sen kannalla, että valmistautuminen ja lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin tutustuminen todellakin kannattaa, vaikka omassa synnytyksessäni kokeilin ilokaasua ja otin epiduraalin. Ihan turha tehdä vastakkainasettelua näiden välille. Vaikka aikoisikin ottaa epiduraalin, sitä ei kannata eikä voi ottaa heti sairaalan ovella, joten jonkin aikaa pitää kestää myös kipua. Silloin lääkkeettömät konstit ovat todellakin tarpeen.

      Oliver

      Poista
  21. Tuulevinkin kommenttiin viitaten, synnytystoiveiden ylöskirjaaminen ja esittäminen ennakkoon henkilökunnalle voi nimenomaan olla hyödyksi juuri siinä tapauksessa, että synnytys ei etenekään niiden omien ihanteiden mukaan. Samoin ajatusten kirjoittaminen ja toiveiden läpikäyminen minusta auttavat paljonkin juuri siinä, että osaa mieltää ne "ei luomut" synnytykset hyviksi ja oikeiksi. Merkitykselliseksi.

    Aika harva synnytys loppupeleissä on noita pikaisia tai luomusti menneitä, joten todennäköisyyksien valossakin ne toiset ovat ihan yhtä varteenotettavia. Kirjoittelinkin tällä viikolla omia mietteitä synnytyksestä ja synnytystoiveista. Itselläni takana pienillä viikoilla tehty hätäsektio sekä sen johdosta tehty suunniteltu sektio seuraavan syntyessä. Nyt valmistaudumme kolmanteen sektioon.

    Mielestäni vaihtoehtoja ja eri tavoin eteneviä synnytyksiä olisi hyvä käydä läpi mielessään ennakkoon. Olisi hyvä mieltää myös, että sektiokin on oikea synnytys, vaikka alatiesynnytys olisikin ykköstoive. Että se ihan oikeasti on yksi vaihtoehto - ja että senkin kulkua voi suunnitella ja miettiä, sillä kohdalleen sattuessa toiveet ja ajatukset ovat jossain muualla, mutta jälkikäteen monikin asia voi harmittaa. Että kun olisi tiennyt toivoa tai vaatia tuotakin.

    Ensimmäisestä sektiosta ei ole muistikuvia, toisesta sen sijaan jäi oikein hyvä mieli.

    Valmistaudutaan vauvaan Mietteitä synnytyksestä ja Synnytystoiveita.

    VastaaPoista
  22. Löysin blogisi tänään ja täytyy sanoa, että on tosi kiva lukea tekstejäsi, ne on niin lähellä omia ajatuksiani! Minulla oli samantyylinen synnytyssuunnitelma, lääkkeettömällä kivunlievityksellä olisin halunnut mennä, mutta menikin ihan vasten sunnitelmaani. Hyvä kokemus siitä kuitenkin jäi vaikka kaikki meni suunnitelman vastaisesti!

    VastaaPoista
  23. Voi mitä sankariäitejä, ettei lääkkeellistä kivunlievitystä! Siksihän ne lääkeet on keksitty, ettei tarvitsisi kestä kipuja.

    Itse pidin ainakin kovasti molemmissa synnytyksissäni petidiinistä, morfinijohdannaisesta, jotta sain nukuttua. Pudentiaali vaimikälie-puudutuksen sain, kuten epiduraalin ja ilokaasun, ei se musta yhtään huonompaa äitiä tai ihmistä tehnyt.

    VastaaPoista
  24. älä ny sano että ku tää syntyy, niin kirjotat siitä minime2 tai minihe? ihihiii huoh

    VastaaPoista
  25. Luomusynnytys on kyllä mahtava kokemus :) toki otin ite ilokaasua, mutta mielestäni se ei ollut kovinkaan verrattavissa pilveen, se soi vain parin sekunnin supistuksen aikaisen kivunievityksen ja antoi jotakin muuta ajateltavaa. Päälle tuli paha olo ja yläkautta purkautuminen näin sievästi sanottuna. Se jäikin ehdotuksista huolimatta melko nopeasti pois. Mutta ammeessa olo ensimmäisten tuntien aikana oli kuin kylpylässä ois ollu ja akupisteiden painanta TODELLA toimii.

    Vinkkinä myös, että jos on vyöhyketerapiaa osaavaa kätilöä paikalla joka osaa lätkiä magneettikuulia(näin siis ainakin Oulussa) pitkin kroppaa, niin ne oli melkoinen pelastaja ja vaikutti positiivisesti muuhunkin palautumiseen. Kätilön laittaessa helmiä korviin rentouduin kipakan supistuksen aikana täysin, vaikka olo alkoi olla jo todella tuskainen. Ite ponnistin lopuksi kyljeltään, asento tuntu tosi luontevalta ja helpolta. Ja ponnistusvaihe kestikin huikeat 6 minuuttia ekasta synnytyksestä huolimatta. Selälleen en meinannu suostua edes lapsen jo synnyttyä, niin pahalta tuntu painaa selkä petiä vasten.

    Mutta onnea synnytykseen :) luomuna synnyttämisessä on parasta sekin, että tuntuu kuin keho itessään tuottais niitä hormoneita joiden eritystä koitetaan lääkinnöillä käynnistää tai korvata, oma ponnistaminen ei nimittäin ainakaan enää sitä edeltävien supistusten jälkeen tuntunu missään :D Toivottavasti saat huipun kätilön ja kaikki menee hyvin :)

    VastaaPoista
  26. minua kiinnostaa se että ottiko kätilät huomioon napanuoran katkaisun myöhemmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että olisivat sen ottaneet huomioon. Kuten synnytyskertomuksesta käy tarkemmin ilmi, poikkeuksellisen lyhyt napanuora kuitenkin katkesi heti syntymän jälkeen. Onneksi kätilö ehti napata sen kiinni samantien, niin ei käynyt huonosti.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe