39. raskausviikko

6.10.14

Raskausviikon ensimmäisenä päivänä laskettuun aikaan on jäljellä kaksi viikkoa, eli nyt ollaan sen maagisen plusmiinus 14 päivää -akselin sisällä, milloin suurin osa vauvoista syntyy. Oma tuntumani asiasta heittelee. Toisena päivinä supistuksia tulee niin voimalla, että luulen pukertavani vauvan siihen paikkaan. Sitten on taas päiviä, kun ei tapahdu sitten yhtään mitään. Suurimman osan viikosta olen varma, että tulen ikuisesti olemaan nainen, joka ei saa sidottua omia kengännauhojaan. En olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta: synny jo!

Esikoisen synnyttyä ennen kuin varsinainen äitiysvapaa edes ehti alkaa, olin kateellinen muille mutseille niistä leppoisista lomapäivistä ennen vauvan syntymää. Ajattelin, miten itsekin olisin saanut kaiken kotona valmiiksi. Näin itseni kulkemassa kävelylenkeillä ja kahvittelemassa ystävien kanssa. Nyt olen tuon saanut kokea, itse asiassa juuri kuin unelmissani. Mitä nyt en voi nukkua koska haluan tai katsoa elokuvia keskellä päivää, kun mukana elossa on myös esikoinen.

Ja silti mikään ei tunnu oikein miltään. Elän ihmeellisessä välitilassa. Olen kuin lentokentällä odottamassa unelmalomaa, jonka lennon lähtöajasta ei ole selvyyttä. Mitään ei voi sopia, kun ei tiedä, mitä seuraava tunti tuo tullessaan. Mitään projekteja ei huvita aloittaa, kun ne kuitenkin ehkä jäisivät kesken. Jokaisena aamuna herään ja tajuan, että aha, ei sitten tänäkään yönä. Ja sitten käyn mielessäni läpi päivän miettien, miten käytännönjärjestelyt lapsen hoitokuvioineen ja miehen töiden kanssa tehdään, jos synnytys käynnistyy tänään.

Tuntuu, että olen ollut ikuisesti raskaana. Kun esikoisen aikana täysyllätyksenä tulleesta positiivisesta raskaustestistä ennenaikaiseen synnytykseen ehti kulua vain kuusi kuukautta ja kaksi päivää, nyt raskaustestin kahdesta viivasta on jo melkein yhdeksän kuukautta. Ja siihen päälle raskaus on pyörinyt mielessä tietenkin tavoitteellisen sutinointijakson ajan – ja itse asiassa koko edellisen syksyn, kun pohdimme, uskallammeko edes toivoa toista lasta.

Viikon neuvolakerralla on tarjottavanaan hyviä uutisia. Ensinnäkin raskausmyrkytysepäily taitaa tosiaan jäädä vain epäilyksi. Seuraan edelleen päivittäin verenpaineita ja pissa-arvoja, mutta muut oireet ovat hävinneet: päänsärky, oksentelu, raajojen tunnottomuus ja näköhäiriöt. Turvotuskin on selvästi laskenut, eikä kai siksi elopainoakaan ole tullut edellisneuvolakertaan verrattuna kuin parisataa grammaa. Vatsan kasvu on kyllä jatkanut nousukasta menoaan, ja se on nyt innostunut pomppaamaan jopa vähän keskikäyrän yläpuolelle.

Paras uutinen on kuitenkin se, että vauva on lähtölaukaisuvalmiina, eli kiinnittynyt täysin. Se on valtava helpotus käytännönjärjestelyjen kannalta. Vaikka synnytys käynnistyisi nytkin lapsivesien menolla, enää ei tarvitsisi paiskata makuulleen, sillä napanuora ei enää pääse vahingossa luiskahtamaan ulos ennen vauvaa. Vapauttavaa esimerkiksi siinä tilanteessa, jos vedet loiskahtavat ollessani kahdestaan lapsen kanssa kaupungilla tai vaikka lähimetsässä.

Vaivoista mainittakoon sen verran, että lantiossa ja synnytysalueella on kummallisia tuntemuksia, joita en esikoisen ajalta muista. Kuin kohtua kannattelevat lihakset olisivat lankoja, joita hiljalleen nirhattaisiin rikki tylsällä veitsellä. Kipu on sätivää ja ulettuu reisiin asti. Kaupungilla kävellessäni järkytyn nähdessäni peilikuvani liikehuoneiston ikkunasta. Olenko minä tuo huojuvasti kävelevä ankka tuossa? Mutta uskottava se on, olen alkanut huomaamattani kivun takia kävelemään pieniä askeleita, sivulta toiselle lyllertäen. Samalla on kuitenkin ylpeänä sanottava, että pyöräilen edelleen kevyesti, sillä se ei satu kävelyn tapaan.

Mainittava on lisäksi huomio siitä, että virtsarakko voi sittenkin olla vielä enemmän ahdingossa kuin koskaan aikaisemmin. Tuntuu kuin koko ajan pitäisi päästä vessaan, päivin ja öin. Nauraminen kannattaa ajoittaa vain niihin hetkiin, kun juuri käynyt tyhjäämässä hirveällä tohinalla puolikkaan desin virtsaa pyttyyn. Ja mikä homma tämä hikoilu oikein on? Eikö riitä, että tulen seuraavien kuukausien aikana uimaan imetyshiessä? Kivana yllärinä loppuviikosta saan myös pienen lenssun, joka tuntuu vievän loputkin voimat. Väsyttää, mutta en saa nukuttua. Säälin itseäni ja päätän antaa periksi kokishimon rinnalle tulleelle suklaahimolle. Miten voi olla mahdollista, että ennen esikoisen raskautta en edes erityisemmin pitänyt suklaasta! Nyt voisin kevyesti kiskoa kokonaisen levyn yhdellä kerralla. Kaipaan esikoisen raskausajalta itsehillintääni herkkuhimoni suhteen, sillä nyt ei vain enää jaksa. Alan kai kerryttää vauvavuosikiloja jo näin ennakkoon, paskamaisesti vauvan kustannuksella.

Huomaan tekeväni asioita ”vikaa kertaa pitkään aikaan” -asenteella. Käymme syömässä ravintoloissa, koska eihän sitä koskaan tiedä, koska seuraavaksi pääsee syömään ilman, että samaan aikaan imettää. Sama pätee kaikkeen päiväunista, siivoamiseen ja meikkaamisesta saunomiseen. Ja silti joka viikko se perjantain saunavuoro tulee kolmen hengen perheenä, vaikka olen jo melkein pari kuukautta ollut varma, että seuraavalla kerralla mukana menossa on myös vauva. Onneksi ei ole ollut. Mutta josko vaikka ensi perjantaina olisi? Tai vaikka jos kivasti siinä saunan jälkeen keho puhtaana ja sääret sheivattuina pääsisin synnyttämään? Mitäs vauva siihen sanot?

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Lue myös nämä

20 kommenttia

  1. Tätä lukiessa tuli mieleen oma odotusaika, joulukuussa odoteltiin toista syntyväksi ja meni 4pv yli lasketun ajan. tekstisi herätti hilpeyttä, samoja tuntemuksia itselläkin oli, erityisesti muistan sen viimeisen viikon kun mieskin oli kotona ja esikoisella oli varmuuden vuoksi varattuna päivähoidot, jos tuleekin äkkilähtö. sitä tuli kaiket päivät vain katsottua telkkua ja käytyä kaupungilla. Ja joka aamu heräsin tunteeseen, että ei sitten tänä yönä käynnistynyt.. mutta kyllä sen sitten vaistosi ja tiesi että milloin tulee oikeasti syntymään, kun osasin esikoisenkin laittaa mummolle ja ukille yökylään. ja aamulla olikin pikkusisko syntynyt :) paljon voimia viimeisille päiville / viikoille. hölmöltä kuulostaa, mutta nauti nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mäkin osaan aavistaa sitten, kun on ihan tosi kyseessä. Eikä muuten kuulosta hölmöltä, että pitäisi nyt nauttia :) Tiedän itsekin, että tulen näitä päiviä vielä väsyhuurussani kaipaamaan ja nauramaan, miten muka hankalaa silloin oli. Mutta minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa, nyt en vain jaksaisi enää yhtään elää tässä välitilassa.

      Poista
  2. Ihanan tuttua, minustakin, entisestä pikakiitäjästä, on tullut hitaasti paikasta toiseen vaappuva pingviini :) Samoin kuuma ja hiki on koko ajan, kesällä oli ihan tuskaa, onneksi nyt edes ulkona on vähän viileämpää. Mulla oli kanssa viikot 38-42 sellaista "syntyisitkös jo, ehkä tänä yönä?" odottelua, mihin se kaikki kärsivällisyys katosi? Nyt kärsivällisyyttä tarvitaan enää yhdeksi yöksi, sillä huomenna (rv 42+2) käynnistetään, vihdoin ja viimein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän projektille on siis saatu deadline, tsemppiä rutistukseen!

      Poista
  3. Mulla alkaa to 38. Jännää on <3 Tsemppii loppuun!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää tosiaan on. Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  4. Nauti pyöräilystä, itse pyöräilin viimeksi kesällä 2013 ja se oli karmeaa tuskaa ja supistelua (olinkohan raskaus silloin viimeisellä kolmanneksella?) Siitä asti pyörä on odottanut varastossa, jos vaikka sit ens kesänä ehtis/viitsisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin nautin! Mulla pyöräily ei jostain syystä ja onneksi ole aiheuttanut supistelua, vaikka pelkkä bussissa tai metrossa istuminen sai supistamaan. Olin kuitenkin supistusherkimmät ajat varmuudeksi pyöräilemättä, mutta nyt ei enää supistuksia onneksi tarvitse pelätä. Enemmänkin odotan, että tulisivat jo ja rytinällä! :D

      Poista
    2. Mulla kävely sattui kamalasti, mutta pyöräily sujui oikein hyvin vielä pari päivää ennen synnytystäkin. ;)

      Poista
    3. Joo, näin se menee, erilaisia ovat ihmisten kropat :) Pyöräilyn paluu on tuonut hurjasti vapautta muuten lyllertävään meininkiin.

      Poista
  5. Mulle sanottiin neuvolassa toi ohje että pitää mennä makuulleen jos vedet menee kun vauva ei ollut kiinnittynyt, mutta kun kysyin asiaa Naikkarilla jollain ylimääräisellä käynnillä, he sanoivat ettei se olekaan tarpeen, en enää muista perusteluja.

    Oletko muuten huomannut että käytät sanaa "paiskata" aika usein ja monessa asiayhteydessä?! :)

    Jaksamisia, kyllä hän tällä viikolla syntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä kaikki paiskataan ;) ovi paiskataan kiinni, minä paiskaan maate yms.. Uskoisin että lähiömutsi tekee tätä samaa kun täältä hoodeilta on kotoisin :)

      Poista
    2. Hmmm, mielenkiintoista, ettei tarvitsisi mennä makuulleen, vaikka ei ole kiinnittynyt. Sellaista en ole kuullutkaan aikaisemmin. Jos napanuora tulee ulos ennen vauvaa, saattaa sen toiminta lakata, jolloin vauva ei enää saa esimerkiksi happea. Joten kyllä mä makoilisin, jos en ihan sata varmaa toisenlaista tietoa asiasta saisi useammalta taholta.

      Mä paiskon satoja ja satoja sanoja päivittäin näppikselle, joten käytän varmasti paiskomisen lisäksi käytän monia muitakin sanoja usein ja monissa asiayhteyksissä. Ja sinisuu, pohjalaiset juuret varmasti kuuluvat tekstissäni, oikeassa olet :)

      Poista
  6. Ihana kirjoitus! Tulee mieleen omien raskauksien loppuajat niin elävästi. Esikoisten kanssa oli tavallaan helppoa, kun ei tarvinnut järjestää hoitopaikkaa tms. Jännitystä aiheutti toki kaksosraskaus ja se ettei ollut hajuakaan, että milloin pitää lähteä. Kättäriltäkin sanottiin, että tule, jos siltä tuntuu :) . Onneksi lähdettiin käymään klo 01.30, koska tytöt syntyivät aamulla, viikkoja tasan 38.
    Seuraavan lapsen kanssa esikoiset olivat hoidossa 4 vkonloppua putkeen, kun hoitajilla oli reissuja. Ei syntynyt poika, ennenkuin käynnistyksellä vkolla 42+4.
    Viimeisen kanssa odotin supistuksia, lapsiveden menoa tai jotain merkkiä, että osaisin itse lähteä. Pyh, synnytys käynnistettiin vkolla 37+4 vauvan nopeasti pompsahtaneen painoarvion takia (mulla radi).
    Eli onnea ja pitkää pinnaa sulle/teille. Jotenkin ne viimeiset viikot on aina pisimmät. Ei paljoa keskimmäisessä raskaudessa naurattanut, kun jatkuvasti kyseltiin laskettua aikaa (joo, oli jo kaksi viikkoa sitten), tai sukulaiset soitteli, että eikö vieläkään...
    Mutta hei, kaikilla vauva on ulos tullut!!! (sori, oli pakko)
    Tsemppiä!! Ehkä jo ensi yönä!
    T:Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisen hoitokuviot tuovat settiin tosiaan lisäjännitystä entisestään. Itsellenikin on sanottu, että tule sairaalaan, kun siltä tuntuu. Ja että kannattaa lähteä ajoissa, sillä tiedossa on luultavimmin pikakeikka. Tässä sitten on jännityksellä mietitty, ovatko nämä nyt Sellaisia supistuksia vai ei. No eivät ole olleet, eli onneksi en ole lähtenyt. Toivon, että tämäkin synnytys käynnistyy vesien menemisellä, niin eipä sitten tarvitse pohtia, joko se olis sitä vai ei :) Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

      Poista
  7. Meillähän esikoinen syntyi samoilla viikoilla teidän tyttösen kansa eli rv35+4. Toinen raskaus eteni niin samoilla fiiliksillä, että olin varma, että kakkonenkin tulee etuajassa. Viiat viikot tuntuivat toooodella pitkiltä, kun itse odotti ja jokottelijoita riitti jonoksi asti. LA:n aamuna laitoin Facebookiin, et seuraava jokottelija saa turpaansa. Nousin sohvalta ja vedet menivät. Kuopus syntyi siitä vuorokauden kuluttua. Tsemppiä viime metreille, enää ei ole onneksi pidempää aikaa enää odotettavana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen tosiaan syntyi raskauviikolla 34+3, joten olen ollut nyt puolitoista kuukautta enemmän raskaana kuin hänen aikanaan. Aikamoista! Ja kun tässäkin raskaudessa niitä ennenaikaisia supistuksia on piisannut, vähemmän kyllä kuin esikoisen aikana, mutta varmasti myös siksi, että olen osannut ottaa supistukset tällä kertaa tosissani ja levätä. Enpä olisi ikinä uskonut olevani tilanteessa, jossa vähän jo kauhistelen, mitäs jos tämä joudutaankin käynnistämään.

      Poista
  8. Odottelet nyt vaan ihan rauhassa ja nautit viime hetkistä kun voit antaa huomiosi täysin minimeelle ja miehellesi. Kyllä kuopus sieltä tulee kun on aika. Yleensä silloin se raskaus käynnistyy kun sitä vähiten odottaa. Nyt vaan nautit ja otat rennosti :)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin antaisin itselleni just nuo samat neuvot, mutta en silti osaa niitä noudattaa. Vaikka jo nyt tiedän, että tulen kaipaamaan näitä hetkiä, kun voisi tehdä vaikka ja mitä sekä antaa aikaansa miehelle ja Minimeelle. Silti ei vain mieli osaa keskittyä muuhun kuin odottamiseen.

      Poista
  9. Mä niin ymmärrän sua! Täällä ihan samanmoiset fiilikset meneillään ja laskettu aika olis tänään. Eikä tietenkään minkäänmoista merkkiäkään pikkutyypin saapumisesta... Jotenkin koko raskauden ajan ollut sellainen fiilis, että tämä ihan varmasti syntyypi hieman etuajassa, kaks viikkoa tai jotain. Esikoinenkaan (1v 8kk) ei kyllä yhtään ennakkoon varoitellut tulostaan etukäteen tulostaan ennen kuin synnytys sitten käynnistyi (rv 40+4). Viime kierroksella mulla ei ollut siis mitään tietoa supistuksista ennen kuin olikin jo tosi kyseessä. Tällä kertaa on ollut edes jotakin pientä tuntemusta, että pikkutyyppi edes suunnittelee saapumista, Vaikka sen todellakin tietää, ettei mene enää kauan, mut on nää viimeiset päivät vaan niin kiduttavan pitkästyttäviä (huolimatta esikoisen aktiivisesta seurasta). Jokasta mahdollista kropan merkkiä pitää koko ajan tarkkailla, todella rasittavaa... Sitä on kyllästynyt jopa itseensä. ;)) Mut ei kai se auta kuin pakata esikko rattaisiin, koiruus mukaan ja painella ulos kunnon lenkille!!

    Mut kovasti tsemppiä raskauden viimeisille päiville - täältä ruudun takaa löytyy täydet sympatiat tilanteeseen ;)

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe