Babyblues ja yksilapsinen viikonloppu

20.10.14

Vietin viikonloppuna ensimmäistä kertaa öitä kotona ilman esikoista. Olen välillä haaveillutkin parista päivästä kotona ihan vain omien ajatusteni kanssa. Siitä, että voisin levittää ompelukamat pitkin kotia ja unohtua lukemaan kirjaa aamuyöhön saakka. Siitä, että nukkuisin päiväunet kun siltä tuntuu, neuloisin viiniä juoden ja kävisin yksinäni katsomassa elokuvateatterissa kaksi elokuvaa putkeen. Mutta nyt ero lapsesta tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan – eikä vauvan kanssa viininlipittelyhaaveeni olisi edes olleet mahdollisia – sillä babyblues iski ytimiin kellontarkasti kuusi päivää synnytyksen jälkeen.

Niinpä vietin jo torstain parkuen ikävääni ennakkoon. Ja kun mies ja lapsi lähtivät perjantaina Pohjanmaalle surujuhliin, joissa munkin olisi kuulunut olla, itkin naama räästä ja kyynelistä märkänä. Kotona oli omituisen hiljaista. Vessassa sai käydä rauhassa, mitä nyt oli yksi vauva kantoliinassa. Syödessä kukaan ei tahtonut skoolata mukeja yhteen ja iltapesulla kukaan ei leikkinyt jaloissani keräten vartaloni ulokkeista tippuvaa vettä lelukuppeihin. Kukaan ei halunnut painia, tanssia tai laulaa. Laitoin pyykkejä kuivumaan itkua pyrskähdellen, kun kukaan ei tahtonut auttaa ripustamisessa asettelemalla pyykkejä myttyinä narulle. Jos ei muuten itkettänyt, kidutin itseäni ajattelemalla lasta laulamassa suloisella lapsenäänellään uutta lempibiisiään: maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Tuloksena babybluesissa märehtivän totaaliniagarat.
Olin vielä muutama päivä aikaisemmin suunnitellut ottavani tämän pyytämättä eteen tulleen yksilapsisen viikonlopun nautintona. Ajattelin viettää nyt niitä höttöisiä ensipäiviä vastasyntyneen vauvan kanssa, joita en ikinä esikoisen aikana päässyt kokemaan. Babybluesin lisäksi suunnitelma sai vastalauseen vauvalta, joka oli erimieltä viikonlopun pumpulisuudesta. Perjantaina yritin päästä suihkuun kolmen tunnin ajan. Vain iholla olonsa turvalliseksi tunteva vauva parahti itkemään vaikeroivaa paniikki-itkua viimeistään neljän minuutin kuluttua siitä, kun olin laskenut hänet piripintaan imetettynä sängylle. Lopulta vuorokauden jo vaihduttua löysin itseni esikoisen vauvavuodelta tutusta tilanteesta: asetin vauvan sitterissä suihkun viereen ja hiustenpesun ohessa vääntäydyn välillä märällä koivellani heiluttamaan sitteriä.

Yö meni vajaan tunnin pätkissä nukkuen. Siinä vaiheessa, kun vauva itki pari tuntia niin että makuuhuoneen kattolaastit olivat tippua, tuijotin esikoisen tyhjää sänkyä ja vollotin sitä että saan olla äiti ja samalla sitä että olen äiti. Lopulta aamuyöstä nuokuin puoli-istuvassa asennossa tyynykasaan nojaten ja vauva rinnallani pötkötellen. Alaselkä veti jumiin ja reidet kramppasivat, mutta vauva nukkui yli tunnin putkeen.
Aamulla heräsin mittarimadon mönkiessä unisena ihan sinä lähellä. Verhojen välistä näkyi keltainen syysaurinko, joka kimalteli yön jäljiltä kosteissa puunlehdissä. Suorittaja minussa oli jo imettämisen jälkeen nousemassa ylös, mutta päätin antaa itselleni luvan vajota yhdessä vauvan kanssa takaisin lämpimiin lakanoihin ja siitä vähitellen uneen. Kun heräsin lähempänä puoltapäivää viikonikäisen nälkäöninään, olo on pölmistynyt ja yhä pirun uninen. Mutta samalla niin levännyt kuin kymmenen tunnin rikkonaisen yön jälkeen voi olla.

Miten paljon pienemmiltä murheet tuntuvat, kun väsy ei tunnu kuin kuuralta silmän verkkokalvolla ja mustana liisterinä mielessä. Syön jättimäisen aamupalan ja näen ystävää. Käyn pienellä kävelylenkillä ja vauvan kanssa ensimmäistä kertaa kahvilassa. Vuokraan höttöelokuvan ja intoudun ostamaan karkkia. Vietän yksilapsisen perheen vauvalauantaita! Iltakin menee nappiin, kun muistan, miksi aloimme kylvettää esikoista joka ilta jo ihan vauvana – tolkullisen päivärytmin aikaansaamisen lisäksi. Kylpyhetki tainnuttaa vauvan melkein kahdeksi tunniksi, mikä tarkoittaa rauhallista suihkuhetkeä.

Parasta koko viikonlopussa oli kuitenkin sunnuntai, kun sain koko perheen takaisin kasaan. Siitäkin huolimatta, että sen seurauksena väsymys on jo nyt tehnyt paluun muuttaen hermot puhkisoitetuksi harmonikaksi ja aivot pohjaan palaneeksi puuroksi.

Lue myös nämä

18 kommenttia

  1. <3 Ei lisättävää. Samaa mietin usein kun muut (nyt) 3/5 ovat jääkiekkopeli reissuilla ja mä "saan" olla kuopuksen kanssa kaksin...no vauva mahassa...vielä. Ei osaa nauttia hetkestä jolloin voisi toteuttaa vaan vaipuu sielun mietteisiin.... Hmm. Hyvä, hyvä kirjoitus. I Like. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsettomana aikana on liikaa aikaa miettiä asioita, ilmiselvästi :)

      Poista
  2. Hyvä etten alkanu itkemään tästä kirjoituksesta. Tuli niin elävästi mieleen oman pojan ensimmäiset viikot, että selkäpiitä karmi. Meillä ei tosin toista lasta ole, mutta äitinä voin jotenkin kuvitella miltä mahtaa tuntua. Muistat vaan, että pelottavat olot ja ikävä menee pois pian. Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Babyblues alkaa onneksi helpottaa, samaten kuin väsymyskin (ainakin hetkellisesti). Enpä tosin edelleenkään voi katsoa telkkaria, ettei sieltä vain tule esimeriksi söpöjä eläimiä tai vastasyntyneitä – aiheuttaisivat akuutin parkukohtauksen :D

      Poista
  3. kovasti tsemppiä! toi alku kahden kanssa oli kyllä aika vaikeeta, varsinkin yhden vanhemman perheessä. luojalle kiitos, molemmat lapset ovat vauvana nukkuneet melko hyvin eikä öisin olla huudettu, muuten kylläkin. vauva täyttää tällä viikolla puoli vuotta, vieläkin odotan milloin helpottuu. kaukana on se seesteinen vauvavuosiarki, jota esikoisen kanssa vietin. pakkohan tän meiningin on joskus rauhoittua - onhan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla ei kyllä olisi niin paljon henkisiä resursseja, että tähän yksin kykenisin. Paljon tsemppiä sinne, toivottavasti pian helpottaa!

      Poista
  4. Onnea kovasti teille kaikille neljälle <3 Näin kolmen lapsen vauvavuoden eläneenä voin sanoa, että jäät henkiin ;) Elät ihanan kamalia hetkiä. Välillä sydän pakahtuu onnesta ja sekuntti elämää eteenpäin sydän itkee kauhusta, väsymyksestä, ahdistuksesta. Se on elämää kera lapsien. Paljon tunteita, erilaisia tunteita. Nämä tunteet jättävät jälkensä ja aikaansaavat muistoja <3 Tulee vielä aika, kun haikeana muistelet tätä kaikkea kaaosta. Tunteikkaita hetkiä teille neljälle <3
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se jännää, että samaan päivään voi mahtua niin paljon erilaisia tunnetiloja. Ja miten erilaisia päivät ovat. Siksi onkin lohdullista kamalina päivinä miettiä, että todennäköisesti huomenna taas olen pakahtua onnesta.

      Poista
  5. Kolmekymmentä vuotta sitten olin tullut sairaalasta kotiin pikkuveljen kanssa. Jo ekana yönä itkettiin molemmat. Emmä osannukaan, vaikka olin luullu olevani pätevä äiti. Esikoinen paljastuikin vasta siinä vaiheessa helpoksi vauvaksi. Siihen havaintoon meni siis melkein kolme vuotta. Nyt toki aika kullannut muistot, mutta ei ollu "veljekset kuin ilvekset".
    Nykyään muistelen noita vaiheita pojanpojan ollessa 8 kk ikäinen.
    Aamupalakuvasta olen tunnistavinani Triokalaöljykapselin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voivat tosiaan samoista geeneistä syntyvät tyypit olla täysin erilaisia temperamentiltaan. Näin vajaa pariviikkoisesta en uskalla vielä sanoa kuin että iholla viihtyvä vauva on hänkin. Ja onneksi minäkin olen iholla viihtyvää äitiä, vaikka esikoisen aikana olisi välillä toivonut hieman etäisyyttäkin – esimerkiksi puolta metriä tunnin päivässä :D Kapseli pöydällä on Priorin. Tällä kertaa en aio ohimokaljuuntua!

      Poista
  6. Vitsit miten ihana teksti, taas. Tuli tosiaan ne omat muistot elävästi mieleen kaikesta, mitä kirjoitit. Muistan yhtenä yönä pariviikkoisen vauvan ja kaksivuotiaan esikoisen itkeneen (ja kirkuneen) samaan aikaan keskellä yötä. Miehen kanssa herättiin tähän onnelliseen hetkeen syvästä unesta ja revettiin epäuskoiseen nauruun - kunnes aloin itsekin itkeä. Sekavia, ihania aikoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, tutulta kuulostaa. Naurattaa ja pian itkettää. Ja toisinpäin.

      Poista
  7. Voi sua :) Jotenkin niin tuttua, kun viimein saa sitä 'omaa aikaa' tai ainakin merkittävän vähennyksen kotona olevien ihmisten määrään, ei osaakaan tehdä mitään mitä on haaveillut tekevänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallinen on mutsin mieli tosiaan! Ehkä sitten lasten ollessa teinejä saan levittää ompelukamat pitkin kotia, eikä kukaan halua rakentaa kankaista majaa ja "järjestellä" lankoja.

      Poista
  8. Jaksamista, jaksamista ja jaksamista! Mulla ei ole (onneksi) ollut tietoakaan babybluesista, mutta väsymystä itken välillä vieläkin, vaikka neljäs lapsemme on jo 10,5kk. Isosiskojen kanssa ei ollut aikaa surra tai masistella, niin paljon tuli lekasta päähän koko ajan koliikkisten esikoisten kanssa. Vieläkin puistattaa, vaikka tuosta on jo 13 vuotta aikaa. "Keskimmäinen" oli näistä helpoin ja iltatähti pani sitten parastaan ensimmäiset puoli vuotta, jessus sitä tauotonta huutoa yötä päivää...
    Toki yli nelikymppisenä ei jaksa samalla tavalla, kuin alle kolmikymppisenä.
    Äitys on kamalaa, ihanaa ja ihanan kamalaa. Koskaan en ole nauranut näin paljon kuin lasten kanssa (ja lapsille), rakastanut näin ehdoitta, pelännyt toisen puolesta, ollut näin huolissani, ollut tulossa hulluksi, raivonnut (ja sitten hävennyt)...Mutta kaikki on tämän arvoista! Senhän kyllä tiedätkin! Tsemppiä ja jaksamista ja onnittelut pikkuruisesta pojasta!

    T:Kirsi

    P.s. Tulisin kantamaan vauvaa suihkusi ajaksi, jos tuntisin sinut :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koliikko on kyllä jotain niin valtavan kuluttavaa, että huhuh. Oman lapsen itkun kuuntelu on valtavan stressaavaa ja kamalaa. Ja se avuttomuuden tunne, kun mikään ei auta! Mutta kuten sanoit, äitiys on kamalaa, ihanaa ja ihanan kamalaa – ja vielä kamalan ihanaakin! Ja niin tuttuja nuo muutkin kuvailemasi tunnetilat raivoamisesta (ja sen häpeämisestä) ehdottomaan rakastamiseen!

      Poista
  9. Hei, voi vitsi miten niin kovin tutun kuulosesti kuvailit tuota vauva-ajan alkua ja nuokkumisia tyynykasassa et muistui kovin elävästi oman lapsen kanssa vietetyt piiitkät aamuyön tunnit ja imetykset ja väsymykset.. joista jo hetken on aika vierähtänyt..
    Kiitos paljon kirjoituksestasi ja oikein paljon onnea ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai muutkin ovat nuokkuneet vauvan kanssa tyynykasassa! Onneksi nyt pikkutyypille on uni maittanut hetken vieressäkin – kunhan hajurakoa maidontuotantolaitokseen ei tule 20 senttiä enempää :DD

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe