DIY: Vaipanvaihtoalustan päällinen

15.10.14

Meillä on käytössämme perintövaipanvaihtoalusta, jonka päällä pötkötellen vaipat ovat vaihtuneet puhtaisiin niin siskollani, veljelläni kuin Minimelläkin. Alustan ysärikuosi nalleineen ei ole edes ironisesti hauska, vaan ihan reilusti vain ruma. Ja koska en muutenkaan tahtoisi muovipinnoitteista alustaa suoraan ihokontaktiin vauvan kanssa, olen ommellut alustaan päällisiä.

Minimen vauvavuoden ajalta olevat päälliset laitoin eteenpäin, sillä ihan turhamaisuuttani tahdoin tulevaan vaipparupeamaan vähän ekstrabuustia uusista päällisistä. Ompelin vaihtopäällisiä useamman erilaisista kankaista, jotta ympäriinsä levinneiden eritteiden yllättäessä alustaan on aina saatavilla puhdas päällinen.
Jos teidänkin vaipanvaihtoalunen tarvitsisi vähän ehostusta kankaan muodossa, tässä ohje irtopäällisten tekemiseen. Parhaiten ohje toimii vanhanmallisissa alustoissa, mutta eiköhän tämä etenkin joustavammasta kankaasta tehtynä toimi myös uusissa kaukalomallisissa versioissa. Pääpiirteittäin ohje on kuin tyynyliinan ompelu, joten jos ompeluhommat eivät ole mielipuuhaa, mutkia voi vetää suoraksi vetämällä alustan päälle tehtaan paapan tekemän tyynyliinan.
  • Leikkaa kangas alustan mittojen mukaan ja lisää pituuteen 15 senttiä. Pituutta kangaspalalla pitäisi olla siis kaksi kertaa alustan pituus plus 15 senttiä, ja leveyttä alustan leveyden verran. Muista lisätä saumavarat.
  • Jos et käytä saumuria, huolittele reunat. Ompele molempiin lyhyisiin sivuihin parin sentin päärmeet. 
  • Taita toisesta päästä kangasta 15 sentin matkalta oikeat puolet vastakkain. Sitten taita koko kangas pituussuunnassaan oikeat puolet vastakkain, niin että toisesta päästä taitettu osio jää kankaiden väliin. Kiinnitä pitkät sivut nuppineuloilla ja ompele yhteen.
  • Käännä kangas, sujauta alusta päällisen sisään ja jää odottamaan, että vaipasta törähtää.

Lue myös nämä

13 kommenttia

  1. Utelias on yrittänyt tihrustaa ja suurentaa kuvaa, mutta mitä sulla on tuossa korissa?
    Lisäimuja?
    Pesulappuja?

    Ihania kankaita oot kyllä löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on taittoimuja, Mio-merkkisiä, joihin olen ommellut päälle kankaat tuomaan vähän väriä siihenkin hommaan :)

      Poista
  2. Oi :) Pitäs itsekin kaivaa ompelukone kaapin takaa.... hoitopöydällä kun kummittelee juuri sellainen nallekuosinen muovinen "hirvitys" :) Kolmella muulla olen pitänyt päällä aina kangasta muttei ne kunnolla sinä pysy eli tuollainen "TYYNYLIINA" olisikin oikein hyvä ommella.................. ;) Ja kun niit tekee useamman niin saa tosiaan vaihdettua jos joku vaikka pissaa tms siihen :P ...............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin vanhoille, liian nopsaan märiksi jääville käsipyyhkeille uuden elämän vaipanvaihtoalustan päällä. Jämäkkä, pysyy paikallaan ja pidemmät taittui sinne alustan alle. Helppo myös pistää pyykkiin vahingon sattuessa.

      Mut ei ne kuosit kyllä yhtä fantsuja olleet kuin toi musta-valkoraidallinen.

      Poista
    2. "Jos" vaikka joku pissaa siihen :D Meillä on nyt taas alkuun tuon päällä vielä pyyhe (itseasiassa lattiapyyhkeinä myytäviä sellaisia, ovat just hyvän kokoisia ja jämäköitä), sillä niitä ylläreitä tulee niin usein vaipanvaihdon yhteydessä.

      Poista
  3. Vitsi miten pieni toi vaippa on! Ei mulla muuta ;)

    VastaaPoista
  4. Jospa omat lapsesi sitten aikanaan arvostavat nimenomaan perintöhoitoalustan ysäriretrokuosin kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti juuri niin siinä käy :) Tosin hekään tuskin tahtovat muovia vauvan iholle, oli kuosi komea tai ei.

      Poista
  5. Olen taitellut kylpypyyhkeen vaipanvaihtoalustaksi. Helppo nakata pyykkiin ja taitella uusi tilalle. Ei tarvitse hommata lisää tavaraa. Meillä vauvat on alkukuukausien jälkeen vaipotettu sylissä, joten olen kokenut varsinaisen alustan turhakkeeksi. Ja kun ne tuunaamattomina ovat niin rumiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä monen turhakkeena pitämä vaipanvaihtoalusta on ollut pitkään käytössä. Syynä saattavat olla kestovaipat, joiden kanssa näpertämistä on vähän enemmän. Tai sitten muuten vain ollaan koettu alusta hyväksi apuvälineeksi. Näin alkuun kylpypyyhkeitä kertyisi meillä koneellinen päivässä pestäväksi :DD

      Poista
  6. Meillä on vähän samaa sarjaa oleva ysärinallepehmuste. (Yhtä "ihana" kuin tyttäriemme äp-makuupussin kuosi..) Meillä on tapana pitää pehmusteen päällä niin ihanan monikäyttöisiä harsoja. Ainakin aluksi kuopuspoikamme pissi vaipanvaihdon yhteydessä lähes joka kerta ja märkä harso vie pyykkikoneessa vähän tilaa. Mitä matskua ompelemasi päälliset ovat? Oikein hienoja! Mulla olis tällä märkien harsojen tahdilla mennyt hermo vaihdettavien päällisien kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei, nyt kun sullakin on joutoaikaa kahden lapsen äitinä, niin hurauta ihmeessä itsellesi pari uutta trikoomekkoa! :) (Kiitti vielä imetysvaatevinkeistä ja koodeista..!)

      http://pingalepingale.blogspot.fi/2014/10/imetysmekot.html

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe