Synnytyskertomus eli vauva pikalähetyksenä

17.10.14

Kai synnytyksen lähestymisen jotenkin aavisti, nyt kun jälkikäteen ajattelee. H-hetkeä edeltävän päivän olen vihdoin malttanut viettää rentoa äitiyslomaa, kuten ennen vauvan syntymää pitääkin. Luuhailemme Minimen, miehen ja äitini kanssa kaupungilla lounastaen, kakkukahvitellen ja puistossa vaahteralehtien seassa kirmaten. Illalla hämmästytän esikoista pomppimalla hyppynarulla, jonka myöhemmin brändään synnytyshyppynaruksi. Esikoisen mentyä yöpuulle ja äitini lähdettyä hotellille nukkumaan, kirjoitan vielä postauksen ja kahistelen itseni lakanoiden väliin vähän jälkeen puolenyön raskausviikkojen raksuttaessa lukemia 39+5. Vatsassa tuntuu hassulta. Ei kipeältä, vaan enemmänkin kuin perhosten tanssilta.

Kolmelta yöllä käyn neljännen kerran vessassa nukkumaan menemisen jälkeen. Kuluneiden viikkojen aikana vessaravi on toki kiihtynyt entisestään, mutta vajaan tunnin välein laukkaaminen rikkoo jo ennätykset. Palaan sänkyyn ja perhosen tanssi vatsassa alkaa muuttua enemmänkin vauhkoontuneeksi ampiaisparveksi. Yritän löytää hyvää nukkumisasentoa, mutta on pakko könytä kontilleen. Mies herää, kun pyörin sängyssä takapuoli pystyssä uikuttaen kuin kiimainen koira.

Nousen ähisten sängystä ylös ja nojailen seinään takapuolta vatkaten. Mies sytyttää yövalon. Lapsi nukkuu omassa sängyssään, pää jalkopäässä ja peitto yhteen nurkkaan mytättynä. Mies katselee touhuani ja sanoo, että nyt näyttäisi kyllä siltä, että lähtö tulee. Itse en ole varma. Onhan tässä näitä supistuksia ollut pitkin raskautta, ja viime viikkoina olen välillä jo päätynyt kellottamaankin kohdun oikkuja. Kipu on jatkuvaa, ehkä hieman aaltoilevaa. Sellaista kuin menkkojen aikaan pahimmillaan.

Kroppa käskee kävelemään, joten siirryn olohuoneeseen pyörimään ympyrää. Mies tulee pian perästä. Pyydän häntä pumppaamaan jumppallon ja alan itse kellottaa supistuksia. Jatkuva jomotus on muuttunut selkeiksi supistuksiksi, joilla on alku ja loppu. Niitä tulee neljän-viiden minuutin välein. Väsy haihtuu ja tilalle tulee varovainen innostus. Josko vihdoin pääsisin synnyttämään!

Supistuksia on tullut vasta puolen tunnin ajan, mutta jotenkin aavistan tämän olevan nyt sitä. Koska esikoisen synnytyksen perusteella luvassa saattaa olla pikakeikka, mies laittaa lapsenvahdiksi lupautuneelle siskolleni jo puoli neljältä ”nyt näyttäisi tulevan lähtö” -varoitusviestin. Kipeänä ollut siskoni on edelleen kovassa kuumeessa, mutta herää kuitenkin viestiin. Hän soittaa takaisin ja sopii miehen kanssa, että yritetään ensin soittaa äidilleni ja isälleni, joiden yhdistetty työ- ja huvireissu Helsinkiin ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan. Hotellilla nukkuvat tulevat tuplaisovanhemmat heräävät puheluun kello 3.42 ja hyppäävät neljän aikoihin keskustassa taksiin.
Minä harjaan hiukset sekä hampaat ja pesen kasvot kylmällä vedellä. Supistusten aikaan käyn painamassa puhelimen kellotusnappia ja nojailen pakastimeen mölisten pitkää a-vokaalia. Pakkaamme sairaalakasseihin vielä laturit, tietokoneen, kameran ja neuvolakortin. Mietin, pitäisikö vaihtaa vaatteita, mutta päätän raskaustopin ja rei’ille käytettyjen raskauslegginssien olevan tarpeeksi edustava matka-asukokonaisuus. Näppäilen puhelimeen Kätilöpiston numeron, kun mies lähtee avaamaan vanhemmilleni alaovea.

Kerron kätilölle tilanteen. Odotan naureskelua, sillä supistuksia ei ole tullut kuin reilun tunnin ajan. Ehkä huomautukseni esikoisen nopeahkosta syntymästä (ja puhelun vähän väliä keskeyttävät supistukset) saavat ammattilaisen kuitenkin uskomaan, että en ihan lämpimikseni lähtisi soittelemaan. Muistaakseni hän kysäisee, mikä oma fiilikseni on. Että pitääkö nyt tulla. Se onkin hankala kysymys. Voisin nimittäin ehdottomasti olla edelleen kotona. Ja jos kyseessä olisi esikoisen syntymä, niin todellakin tekisinkin. Mutta koska supistussietokykyni on melko korkea ja nopean ensisynnytyksen takia pelkään lopulta synnyttäväni rappukäytävään tai viimeistään Itäväylän varrelle, tuntuu nyt siltä, että olisi hyvä tulla ainakin käymään. Kätilö on hieman yllätykseksenikin samaa mieltä.

Käyn pussailemassa unenlämpimän esikoisen sillä aikaa kun mies soittaa taksin kello 4.23. Puen takkia ja puuskutan eteisen lipastoon nojaten. Nappaan takintaskuun siivouskomerosta pari roskapussia, jotka voin varmuudeksi levittää takalistoni alle taksissa mahdollisen lapsivesihulahduksen varalta. Isäni auttaa kengät jalkoihini, äiti ottaa kuvia ja mua naurattaa.
Vähän jälkeen puoli viiden taksi lähtee ajamaan kohti Kätilöopistoa, sen jälkeen kun olen ensin rappukäytävän edessä puuskuttanut valmiiksi yhden supistuksen. Taksissa on mustat nahkapenkit, ja taksikuskin partaveden katku saa voimaan pahoin. Itäväylän valot hehkuvat oransseina ja meri mustana, kun ylitämme Kulosaaren sillan ja päälle vyöryy supistus, joka saa minut epämukavassa istuma-asennossa heittelehtimään pitkin takapenkkiä. Silti mietin, miten noloa olisikaan, jos sairaalassa todetaan tilanteen olevan yhtä kuin nolla ja käsketään painumaan kotiin Panadolia nakertamaan.

Mies maksaa Kätilöopiston rampille kurvanneen taksin mun nojaillessa supistuspuuskassa taksiin. Kuittiin kirjaantuu aika 4.38. Viidennessä kerroksessa, synnytysosasto 15. ovella mies painaa ovikelloa ja minä nojailen puuskuttaen seinään. Kätilö ottaa meidät vastaan ja ohjaa suoraan synnytyssaliin. Liekö normaali käytäntö nykyään, sillä esikoisen aikana kävin ensin pötköttämässä tarkkailussa. Sisäänkirjautumisajaksi merkitään 4.44.

Kätilö kysyy, tahdonko sairaalan vaatteet vai olla omissa vaatteissani. Koska kyseessä on verta, paskaa ja suolenpätkiä -episodi elämästäni, pyydän sairaalakolttua. Kätilö muistuttaa ottamaan rintsikatkin pois, että vauva saadaan sitten heti rinnalle ihokontaktiin. Mahassa kouraisee odottava jännitys. Vauva! Ihan oikeastiko pian meillä on vauva!

Mies alkaa kasata tens-laitetta ja kätilö laittaa käyriä mittaavat vyöt vatsalleni sekä kyselee synnytystoiveistani. Supistusten keskellä saan lyhyesti kerrottua pääkohdat: toivoisin saavani pärjätä omin voimin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja ponnistavani jossain muussa kuin puoli-istuvassa asennossa. Kerron, että viimeksi koin kontillaan olon hyväksi, mutta en pitänyt asennossa siitä, että en saanut nähdä vastasyntynyttä tytärtäni kuin vasta minuuttien jälkeen synnytyksestä. Kätilö sanoo, että jos tällä kertaa kaikki menee hyvin, vauva voidaan ojentaa minulle heti syntymän jälkeen. Mietin, että ehtiihän sitä ponnistusasentoa tässä vielä yhdessä kelailla, kun kätilö lähtee hakemaan pyytämääni jumppapalloa ja kuumavesipulloa.
Pompin jumppapallolla kuumavesipullo alavatsalla ja juon pari pillimehua kunnes laitteet ovat saaneet mitattua käyrät valmiiksi. Kätilö kysäisee, tsekataanko myös kohdunsuun tilanne heti. Todellakin, sillä tahdon varmuuden, että tässä ei nyt ole kyseessä vain edellispäivän kakkuövereiden kosto. Vielä mitä, kohdunsuu on auki kuusi senttiä ja iso kalvorakko pullottaa jo hollilla. Kello on kymmenen-viisitoista minuuttia yli viiden ja kysyn, voinko mennä suihkuun. Se sopii kätilölle, joka muistuttaa, että jos alkaa ponnistuttaa, pitää painaa napista, jotta hän ehtii kiskaista hanskat käteen. Kaikkia naurattaa. Kätilö lähtee mukanaan synnytystoivelistani ja sanoo palaavansa pian tarkistamaan tilanteen. Supistuksia tulee muutaman minuutin välein, ja minä väännän suihkun päälle.

Tulikuuma vesi suihkutettuna alavatsalle tuntuu peittävän edes osan polttavasta kivusta alleen. Supistusten tullessa joudun kuitenkin ottamaan tukea molemmin käsin, joten mies tulee pitämään suihkua. Roikun toisella kädellä kiinni tukikahvassa ja toisella hanassa mölisten matalaa a-vokaalia. Mietin vauvaa ja muistutan itseäni leuan pitämisestä rentona, mikä oikeasti tuntuu jeesivän. Juon vettä pillipullosta ryystäen. Tovin kuluttua kätilöharjoittelija tulee kysymään, voiko osallistua synnytykseen. Siitä vain, huohotan ja otan vastaan supistuksen, joka tuntuu polttavalta veitseltä sahaamassa kroppaa kahteen palaseen. Supistus kestää pitkään ja sen perään tulee vielä toinen samanmoinen. Sitten yhtäkkiä tuntuu kuin joku rysähtäisi sisälläni. Polvet ovat pettää alta.

Jos esikoisen aikana ihmettelin, miten ponnistamisen tarve ei tuntunut niin vahvalta kuin olin kuullut, nyt ripulipaskahätä keskellä vieraan kaupungin toria -tuntemuksesta ei ole epäilystäkään. Huudan apua ja roikun kiinni suihkun hälytysnappinarussa. Mies naputtaa hädissään toista hälytysnappia. Kello on 5.25. Olen varma, että vauva syntyy valkoiselle kaakelilattialle nyt. Ja että samalla tulee ulos sangollinen paskaa ja ainakin puolet sisälmyksistä. Joudun käyttämään kaiken tahdonvoimani, että en ponnistaisi. Kätilö ja kätilöharjoittelija syöksyvät paikalle sellaisella vauhdilla, että hälytysäänen lisäksi heidän on täytynyt kuulla paniikinkatkuinen apua-huutoni. Kätilö kysyy, ettei kai minua vain ponnistuta. No eipä vissiin ei.

Kävelen sängylle töpöaskelilla kätilön avustamana. Olen varma, että hallinta pettää, jos vähäänkään avaan reisiä. Lattialle valuu vettä ja verta. Mies yrittää pyyhkeellä pyyhkiä minua kuivaksi. Kätilö kehottaa menemään sängylle kontilleen, koska sen asennon olin hyväksi kokenut. Huudan, että on pakko ponnistaa. PAKKO PAKKO PAKKO! Kätilö toteaa vesien menneen. Jos esikoisen aikana ponnistin supistusten aikana tuntematta varsinaista pakottavaa tarvetta siihen, nyt en taas tunne supistuksia lainkaan, mutta tarvetta ponnistaa sitäkin enemmän.

Saan ponnistaa kerran, minkä jälkeen kätilö toppuuttelee. Puren hampaita yhteen ja tuijotan pöydällä olevan herätyskellon sekuntiviisaria pitääkseni ponnistushimoni kurissa. Saan ponnistaa toisen kerran. Oikeastaan ponnistamista ei edes tarvita, vain lupa hengittää lasta ulos. Mihinkään ei satu, vaikka samalla kyllä tunnen, että minusta on tulossa ulos ihminen. Tiedä sitten, kertooko se enemmän messuhallin kunnosta vai naisen kropan ihmeellisyydestä. Kätilö toppuuttelee taas ja sanoo, että seuraavalla ponnistuksella syntyy. Siis mitä? Seuraavalla? Siis nyt? Syntyy? Vauva? Ja niin siinä tosiaan käy, että seuraavalla työnnöllä vauva syntyy ja parkaisee heti niin että ei jää epäselväksi. Kello on 5.29.
Hänet ojennetaan haarojeni välistä eteeni. Poika Elvis-pulisonkeineen. Otsa kurtussa, korvat rutussa ja sormet kuin pianistilla tai kellosepällä. 3540 grammaa ja 50 senttiä täydellisyyttä. Supistusten alkamisesta on kulunut vajaa kaksi ja puoli tuntia, sairaalaan saapumisesta 45 minuuttia. Hän on juuri sellainen kuin olen kuvitellutkin. Ja silti samalla ihan itsensä näköinen persoona. Saan kääntyä makuulleen ja ottaa vauvan ihokontaktiin rinnalle. Lähestulkoon suoraan lapsivedestä maailmaan sukeltanut vauva on niin puhdas, että kylpyä ei tarvitse edes miettiä.

Nauran epäuskoisena, miten helppo synnytys oli. Taisteluareenakin selviää vaurioitta, mistä heitän miehen kanssa yläfemmat. Vaikka vähän jännittäviä hetkiäkin synnytykseen on tietämättäni mahtunut. Kätilö kertoo napanuoran olleen niin lyhyt, että se oli katkennut pian syntymän jälkeen, mutta saatu heti suljettua. Kiitän onneamme, että tajusimme lähteä sairaalaan ajoissa, sillä muuten olisin kuuden kilometrin sairaalamatkasta huolimatta pukertanut vauvan katkeavine napanuorineen bussipysäkille parkkeerattuun taksiin – matkasynnytyspäivän kunniaksi.

Mutta siinä hän nyt on. Kymmenen pisteen poika. Kymmenen pisteen synnytyksessä syntynyt. Vaikkakaan en taaskaan ehtinyt testata tens-laitetta tai kaivaa esiin edes guasha-kampaa, jos jotain pitäisi harmitella. Ja koska pääsemme kotiutumaan vielä saman päivän aikana, viikon tarpeisiin pakattu sairaalakassi jää muunkin vermeistön osalta purkamatta. Vaatteetkin vauvalle puetaan vasta juuri ennen lähtöä kotiin.

Ulkona vaahterat humisevat keltaisenaan, ilma on kosteana sumusta ja liput liehuvat meidän nelikon ja Aleksis Kiven päivän kunniaksi.

Lue myös nämä

48 kommenttia

  1. Olipa ihana lukea tää, ihan liikutuin. Niin hienosti meni, vau. Pakko sanoa omasta synnytyksestä toi sama kummallisuus, että mullakin kivut loppui kuin seinään, kun sain alkaa ponnistaa. Se oli tosi ihmeellistä! Mulla ponnistusvaihe kesti toisellakin kierroksella 20 minuuttia, mutta mikäs siinä ponnistellessa, kun kaikki kivut olivat tipotiessään. Naisen kroppa todella on hieno kapistus.

    VastaaPoista
  2. :D Mä en voi kun nauraa! Ihana synnytys. Ponnistamisen tarpeen "kuvannus" oli oikein nappiin osunut.......... ;) voi viude kun pääsis pian jo itsekin tätä nelosta vääntämään. Lupaan kertoa kuinka kävi... ;) kolmonen tuli 2h10min rupeamalla... että kyllä saa sairaalaan juosten kai mennä??? Ihana tarina KIITOS kun jaoit!!!!!!!!!!!!!
    Marjo /

    VastaaPoista
  3. Wau. Pitää varmaan kopioida tämä teksti omille jälkipolville. Oli niin täsmälleen samat ajatukset ja tuntemukset kuin itsellä kuopuksen synnytyksessä, jopa vertaus esikoisen synnytykseen. Etenkin tuo lapsiveden meno ja "nyt se tulee". Ainoa ero, että multa tuli samalla myös puolet suolen sisällöstä ja lapsi oli sylissäni kaikkea muuta kuin puhdas. Pyysin, että voisiko päätä vähän pyyhkäistä, että voisi suukottaa lasta eikä suolen tuotteita:D. Minkäs teet, sitähän se synnytys on..

    VastaaPoista
  4. Huh! Olipa intensiivinen teksti! Mies yritti kysyä multa jotain, mutta jouduin vaientamaan sen tylysti, koska jännitti sun puolesta ihan vaan tekstiä lukiessa! :-D Olen niin onnellinen sun ja miehesi puolesta, että kaikki meni niin loistavasti! Ja kyllä, naisen kroppa on hieno kapistus, kuten Anu kirjoitti! :-D
    - Riikka

    VastaaPoista
  5. Upea kertomus, oli mahtava lukea! Tuli ihan kylmät väreet ja naurut ja itkut meni sekaisin! Huikeeta :)
    -Anna

    VastaaPoista
  6. Kuulostipa ihanalta, jäi lämmin fiilis :) ekaa pinnistelin asentovirheestä 45min, tyttöjä ekaa 5min ja toista 5min kolmella ponnistuksella. Tiedän tunteen- kirosin, pyysin anteeksi ja sitten syntyi :D

    VastaaPoista
  7. Mä jotenkin liikutuin tästä ihan hirveästi. Ehkä eniten se kuva, jossa sulle autetaan kenkiä jalkaan - nappiotos äidiltäsi. Saa sen jännittyneen, iloisen ja varmasti myös vähän kivuliaan tunteen hyvin tiivistettyä.

    VastaaPoista
  8. Ihana! Toi ponnistamisen tarve kuulostaa samalta kuin mulla, kahdessa ekassa ei ole tullut samaa fiilistä niin voimakkaana mutta nyt tosissani pelkäsin että vessaan syntyy. No ei syntynyt vessaan, mutta nopsaan silti. Ihmeellinen syntymä :)

    VastaaPoista
  9. <3 <3 <3

    Ja niin ihana toi kenkienlaittokuva!

    Ja haahaa, siellähän se synnytyslaulukin oli repertuaarissa ;D

    VastaaPoista
  10. Mun yhden synnytyksen ja yhden ponnistuksen(!) kokemuksella... Kun tuntuu paskantavan tennispalloa, ei oo vielä mitään hätää... Mutta kun se tunne muuttuu lentopalloks niin kannattaa pitää jalat yhdessä jos kätilö ei oo salissa. Sitten kun tuntuu siltä että ulostaa vesimelonia kannattaa polvia jo puristaa tiukemmin yhteen ja toivoo että se kätilö ehtii laittaa hanskat käteen ennen kun se syntyy sänkyyn... :D

    Kiitos:)

    VastaaPoista
  11. Voih, ihana kertomus! Tämä kohta toi eniten muistoja mieleen: "kätilö, joka muistuttaa, että jos alkaa ponnistuttaa, pitää painaa napista, jotta hän ehtii kiskaista hanskat käteen." Suihkuun syntyi kolmanteni, mieheni kätilölle hanskat ojensi, tytön pää oli jo ulkona kätilön paikalle kerittyä...

    VastaaPoista
  12. Ohhoh! Sulla oli hyvin samanlainen hektinen ja nopea synnytys kuin mun toisen lapsen synnytys kuusi viikkoa sitten. Meidän tyttö syntyi vain tunti supistusten alkamisen jälkeen, n.10 min. sairaalaan saapumisen jälkeen. Tuon valtavan ponnistamisen tarpeen muistan minäkin, oikeastaan siinä vaiheessa itsekin vasta tajusin että lapsi syntyy NYT.
    Mekin asutaan pääkaupunkiseudulla lähellä sairaalaa, mutta silti olen pohtinut jälkeenpäin miten lähellä oli ettei vauva oikeasti olisi syntynyt kotiin tai autoon. Mitä jos en olisi ymmärtänyt lähteä niin nopeasti? Mitä jos matka sairaalaan olisi ollut pidempi? Ja tottahan se on: me emme olisi ehtineet sairaalaan jos matka olisi ollut yhtä pitkä kuin vaikka Lapissa. Pienten synnytysosastojen lakkauttamisuhka ja lisääntyvät matkasynnytykset ovat siis tosiaan kouraisseet omasta vatsanpohjasta..

    VastaaPoista
  13. Ooh, ihana kertomus! Kiitos sen jakamisesta. Minullakin nauratti ja itketti. Ponnistamiskielto on kyllä karmea, kun kroppa vaan tekee työtään. Ihania kuvia! Onnea vielä!

    VastaaPoista
  14. Mä pakahdun! Kuulostaa jotenkin ihan täydelliseltä. Sellainen synnytyskertomus, jonka haluaisi raskaana lukea. Ja mikä ihana-ihana pieni sirrisilmä sieltä tuli! <3

    (Mun ripulipaskaolo -tunne (hahaha mikä sana) kesti NELJÄ tuntia ennen kuin sain "varovasti" alkaa ponnistamaan. Sen jälkeen tyyppi oli myös muutamassa minuutissa maailmassa, mutta mulla on edelleen traumat siitä tuntien ponnistamisen tarpeesta, ei niinkään supistuksista. Onneksi saan luettavakseni näitä onnistuneitakin synnytyskertomuksia, niin usko synnytyksen ihanuuteen voi palata pikkuhiljaa.. :-D)

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea! Luomusynnytys on hienoa kokea. Itse olen kokenut epiduraali, spinaali ja luomusynnytyksen ja se ponnistusPAKKO ilman puudutetta yllätti itsenikin. Voisi verrata oksennusrefleksiin, mitä ei pysty pidättelemään. �� Hienoa että kaikki meni hyvin, mikä onkaan ihanampaa kun fiilistellä hyvin sujunutta synnytystä nyytti kainalossa. ☺

    VastaaPoista
  16. Upea kertomus; oikein paljon Onnentoivotuksia Turusta pikkuserkkujesi äidiltä!

    VastaaPoista
  17. Nyyhkis!
    Muakin nauratti hillittömästi kakkosen syntymän jälkeen (mikä oli nopein ja helpoin synnytys, ja "pienin" vauvakin) kun kroppa tuntui tienneen tasan tarkkaan mitä tehdä ja kuinka hyvä kokemus se olikaan.
    Olet kyllä Itä-Helsigin hehkein mama, odotan että pääsen livenä onnitteluhalaamaan!

    VastaaPoista
  18. Mä pyyhin täällä naurun ja liikutuksen kyyneleitä :'D
    Ihana synnytys ja aivan hulvaton kertomus. Miljoonasti onnea pikkupoikasesta!

    VastaaPoista
  19. Jotenkin todella, todella hellyttävä tuo kuva, missä isäsi auttaa kenkiä jalkaasi! Olipa hieno homma, että vanhempasi olivat kaupungissa juuri tuolloin...niin ne asiat aina tuppaa järjestymään!! Ihana kertomus synnytyksestä, kiitos! Ja suuret Onnittelut pikku Elviksestä!

    VastaaPoista
  20. Ihana kertomus! <3 Voisivatpa kaikki kokea synnytyksen noin... Onnea kauniista vauvasta! :)

    VastaaPoista
  21. Niin hauskasti ja jotenkin liikuttavasti kerrottu, että mä vähän itkin.
    Onnea suloisesta vauvasta! :)

    VastaaPoista
  22. Ihanasti kerrottu, itku tuli < 3

    VastaaPoista
  23. Upea synnytyskertomus! Tämän johdosta sain tuplasti lisää pontta ja uskoa siihen, että synnytän toisen lapseni luomuna! :)

    VastaaPoista
  24. I-ha-na kertomus!! Kiitos tämä jakamisesta. Tässähän meinaa haluta uudelleen synnyttämään, kun tämmöisen upean kertomuksen lukee :D

    Terkuin,
    Pirita
    http://www.aurinkoisiaaamuja.blogspot.fi

    VastaaPoista
  25. Oi, synnytyskertomukset on parhaita! Aina melkein itkettää ja niskakarvat nousee pystyyn. Ihanaa, että kaikki meni kympin arvoisesti!

    VastaaPoista
  26. Olipa jännittävä ja vauhdikas synnytyskertomus ripauksella huumoria! -N-

    VastaaPoista
  27. Upea synnytyskertomus, kiitos kun jaoit sen. Mukavasti huumorilla ryyditetty :)

    VastaaPoista
  28. Onnittelut koko perheelle! Mahtava tarina, silmät kostu <3 -Raisa

    VastaaPoista
  29. Sä näytät noissa kuvissa niin mielettömän onnelliselta, että tulee itsekin ihan hirmu onnelliselle ja iloiselle mielelle.

    VastaaPoista
  30. Oli kiva lukea kertomus - kiitos siitä! Olenkin ihmetellyt aina niitä kokonaan valkoisen kinan peitossa olevia vastasyntyneistä, kun omat lapset ovat syntyneet ihan puhtaina. Ilmankos, kun lapsivedet ovat kaikissa synnytyksissä menneet vasta ponnistaessa ja ponnistusvaiheetkin kestäneet kahdesta kuuteen minuuttiin. Eipä siinä ole ehtinyt kina tarttua... ;-)
    Tuli omien synnytysten hektisyys taas mieleen kertomustasi lukiessa. Meillä on kaksi kertaa myös ollut todella lähellä että vauvat olisivat syntyneet kotiin tai matkalle; molemmissa on päästy sairaalassa suoraan ponnistamaan, mihinkään vaatteiden vaihtoon tms. ei ole jäänyt aikaa. Ihmeellisesti siinä tilanteessa sitä pystyy juoksemaan synnytyssaliin vaikka vauva on juuri tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinan määrä liittyy mielestäni enemmänkin siihen, syntyykö vauva kovin paljon ennen laskettua aikaa vai myöhemmin. Kina imeytyy pikku hiljaa vauvan ihoon jossain kohtaa raskautta jos vauva ei synny etuajassa.

      Ja asiasta toiseen.. hah, tuo kuva, missä lähiömutsi kurkkaat ovenraosta, on niin hauska! Ihan kun olisit lähdössä kauppaan :D

      Poista
    2. Kiitos kina-asian selvennyksestä. Omat "kinattomat" vauvat ovat syntyneet 2-3 viikkoa ennen laskettua aikaa, niin tuokin pitää heillä paikkansa suoraan lapsivedestä syntymisen lisäksi.

      Poista
  31. Ihana synnytyskertomus, kiitos kun jaoit sen! Itse jännittelen helmikuussa syntyvää esikoista, ja haaveilen synnytyksestä ilman suurempaa dramatiikkaa. ;)

    VastaaPoista
  32. Kiitos kun jaoit tämän tarinan ja paljon onnea koko perheelle! Itse odotan esikoistani ja laskettu aika on lokakuun lopussa. Lähimpään Suomen puolen sairaalaan on 240 km, mutta Ruotsin puolella lähin sairaala on "vain" 140 km päässä, joten suunnitelma on synnyttää siellä. Ei auta kuin luottaa kroppaansa että kyllä se sitten kertoo milloin pitää oikeasti lähteä :)

    VastaaPoista
  33. Onnea pikkuprinssistä koko perheelle!! Muistan 12 vuotta sitten, kun olin omaa pikkuprinssiäni (52cm, 4350g) synnyttämässä, että kun ponnistamisen aika tuli, ei meinannut kätilö pysyä vauhdissa mukana. Hätäpäissään tokaisi vaan, että "Älä siihen synnytä!".... Kysyin kyllä, että mihinkäs sitten... :D

    VastaaPoista
  34. En ois uskonu et jonkuu synnytyskertomust lukies repeilen nauramaa ääneen! :D oon myös väkisinkii vähän kateellinen tosta nopeesta täydellisest synnytyksest :)

    VastaaPoista
  35. Ihana synnytyskertomus. <3 Ja hih, kyllä me saatiin vauvat samana päivänä ja oltiinpa synnyttämässä samaan aikaankin ja kaiketi samalla osastollakin.

    Laura

    VastaaPoista
  36. Oli jotenkin tosi hyväntuulinen kirjoitus! Tulee hyvä mieli että synnytystä ei aina tarvitse tehdä negatiiviseksi kokemukseksi muille vaikka siihen luonnollisesti epämiellyttävyyttä ja kipuakin kuuluu. Repesin täysin tolle Ripulipaskahätä keskellä... jutulle :D

    VastaaPoista
  37. Ahhahaa aivan nerokkaasti kirjoitettu synnytyskertomus, voi luoja sai kyllä vetää aamukahvia sieraimien kautta vatsalaukkuun, niin höhötytti :'D
    Mutta siis onnea suloisesta pojasta ja oikeasti (näin viittä vaille valmiin kätilön näkökulmasta) hienosti menneestä synnytyksestä.
    Ihania hetkiä nelihenkisenä perheenä teille toivottelen :)

    VastaaPoista
  38. Tämä pitäisi luettaa kaikilla synnytyspelkoisilla ja ensisynnytykseen valmistautuvilla! Paljon Onnea! nm Petra

    VastaaPoista
  39. Huh huh. Halusin vaan tulla sanomaan, että kiitos ihan himputisti tästä blogista!

    Täysin puskista löysin itseni alle viikko sitten positiivinen raskaustesti kädessäni poikaystävän sylistä itkien. Sen jälkeen olen ollut vielä enemmän pihalla.

    Olen vieläkin varma, että kaikki menee kuitenkin persiilleen ja jotain pahaa sattuu, mutta silti olen hurjan innoissani lukenut sinun raskausjuttuja.

    Tämän postauksen otsikon nähdessäni järjen ääni sanoi, että älä lue (koska olen luvannut itselleni etten saa enää lukea yhtään synnytys-, keskenmeno- tai tuulimunajuttuja). Päätin kuitenkin että luen vain tämän yhden ainoan synnytysjutun, enkä sen jälkeen enää yhtään ikinä. Ja aika kiva, että se ainokainen oli juuri tämä! Koska juuri tällaisena minä haluan synnytyksen ajatella. Nopeana ja onnellisena :)

    - Reetta

    VastaaPoista
  40. Ai miten mahtava kirjoitus ja kiitos että kuvaat asioita realistisesti että kaunistele totuutta. :) Onnea vielä pienokaisesta!

    VastaaPoista
  41. En olekaan ennen kommentoinut, nyt oli pakko. Ihana tarina, tuli niin mieleen vuoden takainen oma synnytys. Synnytys on niin mieletön kokemus, ja se hetki, kun lapsen saa ekaa kertaa syliin rinnalle, sitä ei voi ymmärtää sitä tunnetta ja rakkautta ennen kuin sen itse kokee. Meidän toinen poika syntyi muuten vuosi sitten myös 10.10. :) Ja mun nimi on kans Hanne :D

    -Hanne-

    VastaaPoista
  42. Melkein kuin oma synnytyskertomukseni!
    Mulla esikoinen oli yllätysperätilavauva, syntyi silti alateitse alle 7 tuntiin.
    Tämä kakkonen olikin sitten vielä "vähän" nopeampi... Lyhykäisyydessään näin nopea:

    Maanantai-iltana 11.8. väsytti, mutten meinannut saada millään unta. Menin sänkyyn 11 maissa, mutta nukahdin vasta lähempänä yhtä.
    03.15 heräsin siihen, että sänky märkänä ja vettä lorisee edelleen. Ei muutakun unikaverina ollut tyyny jalkoväliin ja vessaan Vähän huuhtelin itteäni, laitoin harson alkkareihin ja hain makkarista kastuneen pussilakanan, heitin tyynyn + lakanan + jotain muuta pyykkiä koneeseen, otin pyyhkeen mukaan kastuneen kohdan päälle sänkyyn ja painuin takasin petiin (sanoin miehelle, et vedet meni, mut ei supistele, voidaan vielä nukkua).
    En mä kuitenkaan enää varsinaisesti nukutuks saanu - huilailin kuitenkin vähän. Jossain vaiheessa kävin ripustamassa pyykit kuivumaan. 6.30 herätin miehen ja sanoin, että voitas varmaan kohta rueta soitteleen joutasko joku lapsenvahdiks kun esikko jäämässä siis kotiin nukkumaan... En siis ajatellut että vielä kiire olisi.
    No - mies kuitenkin soitti isälleen heti 6.40 Mies soitti myös mun siskolle joka lähi tulemaan vähän kauempaa sitten päiväksi meille (miehen isä jäi siis siksi aikaa että siskoni tulee). Mä keräilin jotain kamoja, puin päälle jne.
    Miehen isä saapui meille 7.10 ja me lähdettiin kohti synnäriä 7.15. Siinä vaiheessa rupes kyllä tuntumaan jo siltä, että mä hyppäsin suosiolla takapenkille. Meiltä on matkaa synnärille tunti - nyt siihen meni kaupungin aamuruuhkineen 50min. Onneks on autossa tummennetut lasit - ois saattanu olla muuten liian hyvää viihdettä kun meitsi oli välillä vaikka miten päin siellä autossa
    Jossain vaiheessa matkaa sytty polttoainevalokin ja mies jotenki varovasti kyseli et pitääköhän tätä tankata... Mä huusin että ei todellakaan, parempi sen polttoaineen on nyt vaan riittää Miesparka oli varmaan myös jäätymispisteessä, mä kun pyysin laittamaan ilmastoinnin KYLMÄLLE - hikoilutti nimittäin ihan vähän! Kun matkaa oli vielä ehkä 10min, kysyin jo että "saako kiroilla". Mies sano et tottakai ja pari veetä mä sit ehkä päästelin...
    Ja vihdoin se sano et "tässä lukis nyt et synnytysvastaanotto". Ah - ihanaa! Parkkikselle ei todellakaan autoa viety, vaan oven eteen suoraan. Kello oli kuulemma 8.05.
    Mies otti neuvolakortin, kaivo mun kengät lattialta ja vetäs mut kädestä ylös kun makasin takapenkillä. Raahauduin vastaanottotiskille nojailemaan. Vastaanottovirkailija soitti kätilölle "täällä on äiti kaksinkerroin".
    Kätilö tuli ja pyysi mut tutkimushuoneeseen - vettäkin valui jalkovälistä ihan lorona, joten heitin kaikki omat housut pois ja kiipesin supistuksen jälkeen tutkimuspöydälle "joo tää tulee täältä ihan just". Ei muutakun jotain rättiä pyörätuoliin ja aamutakki tms, mun alakropan peitoks ja hissillä kohti saleja. Meitsi taas ihme voimisteluasennoissa siinä tuolissa ja kätilö puheli "älä ponnista vielä...".
    Päästiin saliin, mä könysin sängylle, supisti ja ponnistin - pää syntyi. Seuraavalla ponnistuksella syntyi vauvan vartalo klo 8.20. Vauvan pisteet 9/9, mitat 2890g ja 48cm. Äitille muutama tikki ja vähän "asfaltti-ihottumaa", Mies lähti viemään auton parkkihallin ja hakemaan mun housut ja kengät vastaanottohuoneesta Omat yläosat ehdin riisua vasta synnytyksen jälkeen ja sitten sainkin tytön rinnalle. Loppujen lopuksi ihan hyvä mieli jäi sekä mulle että miehelle - "hauska päivä", todettiin vähän myöhemmin

    Synnytyksen kokonaiskesto siis 1h50min, kirjautuminen synnytyssaliin 8.15, ponnistus 8.19 ja syntymä 8.20. Ja ei - en ehtinyt vaihtaa sairaalan vaatteita kuin vasta synnytyksen jälkeen ;)

    VastaaPoista
  43. Ihana synnytys. Oli voimaannuttavaa lukea näin viimeisillään raskaana, kiitos :)

    VastaaPoista
  44. Oon kyllä niin kade! Aika suurella todennäköisyydellä vietin Kättärillä aikaa samassa synnytyshuoneessa kuin sinä, tosin noin kuukautta myöhemmin. Oma reissuni alkoi eräänä perjntai-iltana ja kesti seuraavan viikon sunnuntaihin. Reissuun sisältyi käynnistysyritystä ballongilla ja lääkkeellä, mutta loppujen lopuksi synnytin hätäsektiolla. Sinne synnytyshuoneeseenkin pääsin vasta noin kaksi vuorokautta sairaalaantulon jälkeen, seurantaan ja roikkumaan tippapullossa ja kuuntelemaan hoitajan purkansyömistä ja näppäimistönhakkaamista :)
    Olisi ihanaa jos olisin voinut synnyttää myös "kunnolla ja oikeasti", sektio ei siltä tuntunut ollenkaan. Mutta jotenkin lohdullista lukea näitä kaikki meni mahtavasti-tyylisiä synnytyksiä. Saisinkohan synnyttää oman poikani uudelleen?

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe