Reseptit

Härskin herkullinen Rocky road -suklaa

Etsitkö kevyttä herkkureseptiä, johon ei tule sokeria, lisäaineita tai väriaineita? Sitten tämä ohje ei ole sinua varten. Tein ennen joulua ensimmäistä kertaa Rocky road -suklaata, jonka idean moni varmasti tietääkin. Sulatetun suklaan joukkoon heitellään kaikkea mahdollista nannaa, minkä jälkeen hela hoidon annetaan kovettua herkulliseksi levyksi.

Mä aloin suklaamaakariksi, kun tonttupuuhissa piti keksiä isilleni lahja. Hän toivoo joka joulu vain kahta asiaa: maailmanrauhaa ja suklaata. Ensimmäinen toiveen eteen teen parhaani, mutta silti tuo toinen toive on vähän helpompi toteuttaa. Tällä kertaa perinteinen tummasuklaa sai vähän lisätwistiä kotikeittiössämme, kun lisäsin sen joukkoon vaahtokarkkeja, suolattuja cashewpähkinöitä, värikkäitä pastilleja ja kaurakeksifanille lisäksi murustettuja kaurakeksejä.

Niin noh, saisihan tästä tehtyä myös sen terveellisemmänkin herkkuversion. Silloin tummansuklaan joukkoon voisi paiskoa vaikka pähkinöitä ja kuivattuja marjoja sekä hedelmiä. Välillä eloon kuitenkin tarvitaan vähän ällömakeaa vaahtokarkkia.
Hyvinvointi

Belly Binding – kokemuksia vatsan sitomisesta synnytyksen jälkeen

Synnytyksestä on nyt kulunut 11 viikkoa ja kaksi päivää. Kropan palautumisen apuna olen käyttänyt vatsaa kurovaa belly binding -liinaa, josta kirjoitin tarkemmin loppukesällä. Tulokset ovat olleet kropan sisäisen kunnon kannalta parempia kuin uskalsin edes toivoa, mutta ulkonäköosastolla joudun edelleen odottelemaan, että vatsamakkaroista muodostuisi ampiaisvyötärö.

Aloin käyttää liinaa viikko synnytyksen jälkeen, jolloin vatsani oli yhä komea pallo, kuten tuosta yllä olevasta liinattomasta kuvasta voi nähdä. Liinan sitominen vaati alkuun harjoittelua, ja se tuntui jäävän aina vähän liian löysälle joistakin kohdista. Mutta kun mies ymmärsi, että liinan saa todella sitoa supertiukalle komentojeni mukaan, alkoi oikea sidontatekniikka löytyä. Kempparin Noora sanoi sitoneensa liinan välillä itsekin ympärilleen, mutta mä en ikimaailmassa olisi osannut sitoa sitä itselleni tarpeeksi tiukalle. Miehen sikinsokin menevien työvuorojen takia mulle tulikin välillä päiviä, että en pitänyt liinaa lainkaan tai se sidottiin päälle vain pariksi tunniksi iltasella.
Monet ovat kysyneet, eikö liina tuntunut ikävältä juuri synnyttäneessä vatsassa. Ei, liina tuntui päällä ihanalta. Rakastin sen napakkuutta ja sidonnan tuomaa ryhtiä. Se ei painanut mistään, kun viidentoista metrin kangassuikale oli käärittynä tasaisesti ympärille. Mutta toki se tuntui samalla myös hieman siltä kuin päällä olisi turhan kireät korkeavyötäröiset farkut. En siis pitänyt liinaa öisin, vaikka jotkut niin tekevätkin. Alussa yöt kun olivat hulabaloota noin muutenkin, joten tahdoin pystyä yöaikaan hengittämään vatsanahka vapaana höllyen.

Pidin liinaa lopulta vain neljä viikkoa väliin tulleine päivätaukoineen, vaikka suositus olisi käyttää sitä 40 päivää. Monet käyttävät belly bindia vieläkin pidempään, ja niin minäkin ajattelin tekeväni. Jäätävä ruokamyrkytys muutti kuitenkin mieleni. Sen jälkeen vatsa oli monta päivää niin kosketusarka, että ajatuskin tiukasta liinasta kuvotti ja sattui. Kun vatsa oli lopulta toipunut totaalityhjennyksestä, liinan käyttö jotenkin vain unohtui. Ja se harmittaa.

Belly bind -liinasta oli itselleni selkeää hyötyä synnytyksestä palautumiseen. Kuten kesällä kerroin, esikoisen synnytyksen jäljiltä sisuskalut tuntuivat jääneen väärille paikoille. Ensimmäinen kerta trampoliinilla hyppiessä oli järkytys. Mikään ei tuntunut olevan kuin ennen, ja tuntui että kannoin kroppaa, jota en enää tuntenut ja kunnolla hallinnut. Vaikka kokemuksena molemmat synnytykseni ovat olleet upeita, ovat niiden jälkiseuraukset täysin erilaisia. Jos esikoinen tuli maailmaan kuin kranaatteja laukova panssarivaunupataljoona, koupus oli jälleenrakennusjoukot.
Toinen synnytykseni oli fyysisesti eheyttävä. Muutama tunti synnytyksestä hämmästelin, miten voin olla juuri synnyttänyt, kun ei yhtään tunnu siltä. Vain rinnalleni ilmestynyt vauva ja polttavat jälkisupistukset kertoivat tehdystä työstä. Muutenkin synnytyksestä palautuminen on mennyt luvattomat helposti. Keskivartaloni on sisältäpäin paremmassa kunnossa kuin koskaan esikoisen synnytyksen jälkeen. En tiedä, miten sellainen on edes mahdollista, mutta uskoisin belly binging -liinalla olevan vaikutusta asiaan. Vaikka en näekään sisäelimieni paikkaa, tuntuu kuin olisin saanut kehooni taas paremman yhteyden. Kuin esikoisen synnytyksen jäljiltä sinne ja tänne jääneet palikat olisivat taas loksahdelleet kohdilleen sisälläni.

Kaikista isoin muutos on ollut syvissä vatsalihaksissa sekä lantionpohjalihaksissa. Harjoittelen niitä molempia edelleen hävettävän vähän, mutta tärkeintä on se, että olen taas löytänyt ne. Eivät ne esikoisen jäljiltä täysin hukassa olleet, mutta niiden kanssa toimiminen oli sama kuin puhelimessa puhuminen yhteyksien ollessa huonot. Välillä kommunikointi toimi jotenkuten, välillä pätki ja kaikista raivostuttavinta oli se, että koskaan ei tiennyt, saattaako yhteys katketa kokonaan. Nyt yhteys syviin vatsalihaksiin ja lantionpohjaan on taas kunnolla löytynyt, vaikka tietenkin aina parannettavaa onkin. Kun hallitsen keskikehoni paremmin, vaikuttaa se heti myös koko kropan kantamiseen, ryhtiin ja vatsan bikinikuntoon. Erkaumaa kuopuksen raskaudesta tuskin olisi jäänyt ilman liinaakaan, mutta belly bind vielä tuplavarmisti sen. Aloin käydä baby pilateksessa kun liinan käyttöä oli takana yksi viikko, ja tuolloin tarkistettiin myös suorien vatsalihasten tilanne. Lihasten väliin jäänyt tila oli tuolloin isoimmillaan parin sormen levyinen.
Jotkut ovat ihmetelleet, miten liinasta voi olla hyötyä, kun se sitoo vatsan pakettiin. He ovat epäilleet, että lihakset surkastuvat, kuten vaikka paketoidulle kädelle käy. Oman tuntumani ja ihan maalaisjärjen perusteella ajateltuna sama homma ei kuitenkaan päde vatsaan. Ei vaikka joku liinaa pitäisikin koko ajan. Sillä keskivartalohan on se, joka kannattelee koko kehoa. Jos joku on keskikehon pidossa pielessä, ryhti lytistyy, askel laahaa ja paikat brakaavat. Jos keskivartalon lihakset eivät olisi käytössä, ihminen ei kykenisi liikkumaan lainkaan. Ja kaksilapsisessa perheessä ei paljoa paikoillaan olla, ei vaikka vatsa olisi sidottuna. Musta itse asiassa tuntui, että vatsalihakset olivat paremmin käytössä liinan kanssa. Silloin ryhti oli koko ajan hyvä ja kuromisen ansiosta lihakset aktiivisena. Sen voi todeta itse jo ihan vetämällä vatsaa sisään ja pitämällä tuon pidon päällä koko ajan. Vatsalihaksillahan sekin tapahtuu. Liinapäivien iltoina tuntuikin kuin olisi tehnyt vatsalihastreenin.

Ulkonäöllisiin seikkoihin liina vaikutti alkuun niin suuresti, että näin jo itseni keimailemassa rehevänä mutta kapeauumaisena pin up -tyttönä. Ensimmäisen käyttöpäivän (ensimmäinen alla oleva kuva) jäljiltä napani oli laskeutunut takaisin koloonsa, kun se ennen liinan sitomista oli vielä pullistuneena ulos. 11 päivää synnytyksestä ja neljän päivän liinakäytön jälkeen (toinen alla oleva kuva) vedin jalkoihini vanhat farkkuni. Noh, ne olivat imetyskilojen aikaan ostettuina isot jo ennen raskautta, mutta silti. Liina ihan selkeästi auttoi vatsaa palautumaan entiselleen. Ruokaakaan ei tullut mätättyä kitaansa ihan hillittömiä määriä valtavasta imetysnälästä huolimatta, kun liina ei antanut vatsalle tilaa pullistua. Harmikseni en mittaillut senttimääriä tai käynyt puntarilla, jotta voisin antaa jotain konkreettisia viikkolukuja, mutta jälkitarkastuksessa neuvolan puntari kertoi minun olevan 200 grammaa lähtöpainosta.
Nyt kun liinatonta elämää on takana puolitoista kuukautta, sisäiset asiat ovat edelleen kohdillaan. Ja se on todellakin tärkeintä ja liinan suurin anti. Mutta vatsan ulkonäkö ei ole ihan sellainen, minkälaiseksi sen alkuinnostuksessa jo ehdin kuvitella. Vatsa alkoi liinan käytön lopettamisen jälkeen taas pömpöttää ja ruokaakin on santsattu vähän liian kanssa. Juuri hiljan sain yhdelle lapselle junassa selventää, että ei, vatsaani ei jäänyt toista vauvaa. Esikoinen taas tovi sitten tuijotteli vatsaani mietteliäänä ja totesi sitten sanasta sanaan, että äidillä on jo vatsassa uusi vauva.

Koska lapsien suusta se totuus tulee – tällä kertaa tosin koskien vain vatsan kokoa, ei siellä kasvavia vauvoja ajatellen – jotain on tehtävä. Vaikka niistä esikoisen ajalta tutuista imetyskiloista ei vielä voikaan puhua, on ruhossani reilun viiden kilon verran liikaa painoa. Painoni saattaa heitellä päivässä useamman kilon, joten kokonaissetistä saisi ottaa kymmenenkin kiloa pois, mutta se ei ole pakollista. Mutta se on varma, että kehostani vatsa on se, jonka kanssa en ole sinut. Mitään kiirettä timmiytymisen kanssa ei ole, mutta olen yrittänyt asian tiedostaa, vaikka se esimerkiksi nyt vanhempien jouluruokapöydässä tankatessa on ollut hankalaa muistaa.

Belly bind on tällä hetkellä lainassa vastikään synnyttäneellä ystävälläni, mutta jahka liina taas palautuu mulle, aion ottaa sen uudelleen käyttöön. Kroppa kun tekee aktiivista palautumista vuoden verran synnytyksestä, joten vielä on hyvin aikaa auttaa sitä kirimään kiinni loputkin kurvit. Pelkkä liina ei sitä tee, mutta se toimii hyvänä kannustimena ja konkreettisena muistuttimena.
Käsityö ja DIY-ohjeet

Äpyilylapaset

Pikkuveljeni sai minulta joululahjaksi Globe Hopen villalapaset, joissa on jännä jippo. Niissä on reunassa pieni reikä, joista saa sujautettua etusormen puhelimen plaraamista varten. Erikivat, vaikka itse lahjanantajana sanonkin. Jos puikot pysyvät käsissä, tällaiset lapaset kutimoi helposti itsekin.

Nämä veljeni paksusta villasta neulotut lapaset ovat alun perin Ruotsin armeijan käytössä olleet. Puotipuksu sanoi niiden olevan ylijäämävarastoa, mutta netti väittää niiden olleen ihan käytössäkin. Priimoilta kyllä näyttävät, joten epäilisin niiden olevan suoraan pakasta vedetyt. Lapasten sivussa oleva reikä on oikeasti tarkoitettu liipasinsormelle, mutta hyvin sillä selailee älypuhelimen näyttöäkin.

Nyt pakkasilla nettiä on turha selailla, kun ainakin omasta luuristani kuluu muuten akku muutamassa minuutissa. Mutta syksyyn ja kevääseen lapaset sopivat oivasti, ja sormet pysyvät äpyilystä huolimatta lämpimänä.
Juhla

Joulu lakeuksilla

Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin se vain on. Jos vain mies olisi täällä Pohjanmaalla meidän kanssa, ympärillä olisi kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Ne kaikista rakkaimmat ihmiset, yllin kyllin ruokaa ja lämpöä sekä mahdollisuus ottaa tirsat (lähestulkoon) koska vain siltä tuntuu.

Tunnelmoidessa pääsi jopa käymään niin, että aktiivisena somekäyttäjänä pidin vahingossa jouluaatonmittaisen tauon sosiaalisesta mediasta. Blogiinkin tuli näemmä neljän päivän postausväli. Vaikka olen suhtautunut nuivasti somelakkoihin, täytyy myöntää, että teki hyvää. Jäi aika paljon enemmän aikaa, noh, oleelliselle. En kuitenkaan lupaa kokeilla toiste, jos ei siltä tunnu. Somemuija mikä somemuija.

Mä olen yrittänyt pohtia, mikä on se taika, jolla jouluisin olon saa niin rennoksi. Tekisi meinaan hyvää löytää se taika välillä myös arkea eläessä. Onko se saunominen, jonka aikana ei tarvitse miettiä, koska saunavuoro päättyy? Tai ulkona timantteina säihkyvät hanget, jotka ovat yhtä kauniit kuin aina lapsuuden talvina tuntui olevan? Vai takkatuli, jota voi unohtua tuijottamaan vieri vieressä perheenjäsenten kanssa? Vai kenties jääkaappi, jonka täyttymisestä ei ole tarvinnut itse huolehtia?

Varmasti näistä kaikilla on tekemistä asian kanssa. Nyt tuntuu, että voisin jäädä elelemään loisena tänne vanhempieni nurkkiin. Taika kuitenkin rikkoontui jo vähän tänään, kun vanhempani ja nuorin siskoni lähtivät töihin. Niin, ihmisethän sen taian tekevät. Nämä tyypit, jotka jouluksi kokoontuvat eripuolilta Suomea ja maailmaa tänne: isini, äitini, siskot, veli, mummi ja vähän matkan päässä mieheni sukulaiset. Vaikka en vallan loiseksi vanhempieni luo tahtoisikaan, aloin taas haaveilla yhteisöstä, jossa saisin pitää nämä kaikki ihmiset lähelläni. Sellaisesta vanhanajan pihapiiristä, jossa asuu väkeä useammassa sukupolvessa.

Paitsi silloin ei voitaisi asua kaupungissa. Tai jos perheyhteisö olisi kerrostalossa, ei olisi olemassa paikkaa maalla. Eikä lapsella olisi mummilaa tai mummulaa, jonne matkustaa. Ei, sekään ei olisi hyvä. Kompromissina välimatkasta lakeuksien ja oman kotimme välillä voisi ottaa 400 kilometriä pois. Vaihtoehtoisesti joku voisi myös keksiä kojeen, jolla pääsisi sekunnissa paikasta A paikkaan B.

Tai sitten pitäisi yksinkertaiseseti viettää lähimmäisten juhlaa useamman kerran vuodessa. Aikaa, jolloin suljettaisiin muu maailma ulkopuolelle pariksi päiväksi ja keskityttäisiin vain olemaan ja tekemään sitä, millä lopulta on merkitystä.
Juhla

Mistä on lapsuuden joulut tehty

Tänä jouluna esikoinen alkaa olla siinä iässä, että hänelle joululla on jo enemmän merkitystä. Nyt hän jo ymmärtää, että tässä ajassa on jotain erityislaatuista. Erilaisia merkityksiä joululle on tarttunut mukaan niin kavereilta kuin päiväkodista. Siksi olemmekin nyt miettineet miehen kanssa, minkälaisia meidän joulumme ovat. Tai enemmänkin, minkälaisiksi me haluamme ne tehdä.

Ensin piti aloittaa tontuista ja joulupukista, jotka ilmestyivät huomaamatta lapsen puheisiin. Ja ihan yhtä huomaamatta me lähdimme leikkiin mukaan, vaikka vielä pari vuotta sitten olimme kovasti sitä mieltä, että vedämme raadollisen rehellistä linjaa tässäkin. Että vauvoja eivät tuo haikarat, eikä joululahjoja joulupukki ja sitä rataa. Mutta äh. Emme tahdo viedä lapselta tuolta taikamaista joulusatua, joka meillekin lapsuudessa oli niin tärkeä.
En itse muista koskaan varsinaisesti uskoneeni joulupukkiin, vaan se oli sellainen tarina, jota koko perhe hupsutellen leikki. Ja joka silti ihan vähän tuntui todelta, kutkuttavalta ajatuksesta, että mitä jos sittenkin. Joskus päälle kymmenenvuotiaana tahdoin pitää joulutarinasta niin kovasti kiinni, että esiinnyin itse joulupukkina. Muu perhe kun oli sitä mieltä, että ei kai meille nyt enää joulupukkia. Pukki on oltava, olivat lapset minkä ikäisiä vain! Sittemmin perheeseemme syntyi lisää sisaruksia ja joulupukkitarina heräsi taas uudelleen henkiin.

Nyt tarinan ovat taas herättäneet eloon Minime ja Minihe. Miehen kanssa päätimme sen verran muunnella omista lapsuusajoistamme tuttua tarinaa, että joulupukki tuo vain yhden lahjan jokaiselle lapselle. Koemme kivemmaksi, että voimme lapsen kanssa yhdessä tehdä lahjoja muille, kun ajatuksena ei ole, että pukki hoitaa kaiken. Näin lapsi voi myös kiittää henkilöitä, joilta oikeasti on saanut lahjan, kun me hoidamme sen yhden Korvatunturilta tulevan lähetyksen.
Pukin lisäksi myös tapa viettää joulua on nyt ollut hakusessa. Viime vuonna vietimme ensimmäistä kertaa joulun kotonamme Helsingissä, sillä halusimme pitää perheen koossa vaikka miehellä olikin töitä. Ennakko-odotuksista huolimatta siitä tuli yksi parhaimmista ja saletisti rennoimmista jouluista koskaan. Siksi ajattelimme, että tänä vuonna olemme myös kotona. Miehen työvuorot menevät tällä kertaa kuitenkin niin kökösti, että hän on töissä kaikkina joulupäivinä käytännössä sen koko ajan kun lapset ovat hereillä. Lopulta päätimmekin, että lähden lasten kanssa jouluksi Pohjanmaalle, ja mies tulee sitten työvuorojensa jälkeen pariksi päiväksi lakeuksille hänkin.

Koska emme lasten kanssa vietä joulua kotona, on kodin valmistaminen jouluun jäänyt. Ja se harmittaa etenkin Minimen puolesta, vaikka eihän hän osaisikaan odottaa laittamatta jääneitä jouluvaloja tai hyasintin tuoksua, joka itselleni on vahvasti liitoksissa lapsuuden jouluihin. Aikomuksenamme oli hankkia kuusi heti kun mahdollista – viimevuotiseen tapaan kuusikauppiaan tyttären lapsuuden perinteitä rikkoen – mutta ne tulivat lähimarketin pihalle myyntiin vasta pari päivää sitten. Turha kaunista kuusta hussata vain muutaman päivän takia. Ensi vuonna pitää hankkia heti kuun alussa minikuusi, jotta saadaan joulunviettopaikasta huolimatta kotiinkin vähän havua. Pipareita ja joulutorttuja ollaan toki leivottu (kaupantädin tekemästä taikinasta), joululauluja laulettu ja glögimukeilla kipistetty.
Huomenna sitten lähdemme junalla lakeuksille. Siellä odottaa takkatuli, mahdollisuus saunoa koska vain ja tällä kertaa myös kaikki omat sekä mieheni sisarukset perheineen. Minime ei malttaisi odottaa, koska päästään lähtemään. Joulukalenterissa kaksnelosen luukkua tärkeimmäksi onkin muodostunut huomisen luukku, jonka kohdalle on piirretty sydän. Se kun tarkoittaa, että sitten mennään mummilaan! Mäkin odotan sitä, että saan laskea täyteen pakatun rinkan vanhempieni eteisen lattialle. Mutta kun sitä ennen pitää kestää loppuunmyyty junamatka vaihtoineen yhden tärinäsanterin ja yhden vauvan kanssa. Jättimäisten kantamusten kanssa. Täyteen ahdetussa leikkivaunussa. Lapselle parasta ikinä, mutta sanottakoon, että itselläni nousee kylmähiki jo ajatuksesta. Onneksi sentään kissoja ei tarvitse tällä kertaa roudailla, sillä Pekko on jo Pohjanmaalla ja Alma jää Helsinkiin.

Mä luulen, että vaikka joulut olisivat vähän erilaisia joka vuosi, tärkeintä lapsellekin on se, että saa olla yhdessä rakkaidensa kanssa. Siksi harmittaakin, että miehellä tulee olemaan aina töitä jouluisin, ellei sitten vaihda alalle, jossa voi laittaa sähköpostiin automaattisen poissaoloilmoituksen pyhien ajaksi. Mutta uskon siihen, että jos perusasiat perheessä ovat kunnossa, lapselle joulu muodostuu niistä aineksista, mitä tarjolla on. Tajusin sen ollessani lauantaina Itiksessä hoitamassa viimeisiä jouluostoksia. Viimeinen lauantai ostarilla ennen joulua voisi olla kidutusta, mutta minä huomasin ihmeekseni joulufiilikseni nousevan. Teki vallan mieli jäädä hengailemaan tungokseen pidemmäksi ajaksi kuin asioiden hoitaminen vaati. Sitten tajusin miksi.
Olen itse viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni joulukuut pitkälti ostoskeskuksessa. Vanhemmillani oli enimmillään kolme eri liikettä samassa kauppakeskuksessa, ja joulun alusajat menivät tietenkin tiiviisti töissä pitkiä päivä tehden. Myös minä vietin joulukuuni Rewell Centerin kauppakeskuksessa sekä auttaen vanhempiani että kuluttaen aikaani ihmispaljouden keskellä vaellellen. Niinpä minulle ostarien vilkkuvat jouluvalot, kaiuttimista pauhaava joulumusiikki ja hikisenä massana lahjojen perässä juoksentelevat ihmiset ovat muisto lapsuuden jouluista. Saattaa kuulostaa karulta yrittäjäperheen elämältä, mutta itselleni nuo muistot ovat lämpimiä ja rakkaita.

Luultavammin siitä monen kammoksumasta, ylibuukatusta ja hikisestä joulujunasta Pohjanmaalle muodostuu meidän lapsillemme samanlainen merkki joulusta. Minä aion pitää huolen, että heidän jouluihinsa kuuluu myös kiireetöntä aikaa ja valtavan paljon pusuja sekä haleja.
Perhe-elämä

Naurunmetsästäjät

Vajaa viikko sitten se tapahtui täysin yllättäen. Pussailin vauvan päätä peilin edessä, kun yhtäkkiä se pulppusi ilmoille. Kuopuksemme ensimmäinen nauru! Miten kutkuttavan ihanalta ja kauniilta se kuulostikaan! Puhtaalta kuin lähdepuron solina ja helisevältä kuin perhosten ilakoiva tanssi. Eikä se ollut mikään pikkuhörähdys, vaan jatkui hassuna kikatuksena pitkän tovin.

Emme olleet osanneet lainkaan odottaa naurua tuossa vaiheessa, kun vauva oli muutaman päivän päälle kaksikuinen. Esikoinen kun vetäisi ensinaurunsa vasta samaisena päivänä, kun täytti neljä kuukautta. Ennenaikaisuus näkyi esikoisen monissa kehitysvaiheessa pienenä viiveenä, ja Minime ei muutenkaan vauvana pitänyt hoppua uusien asioiden opettelussa. Luultavasti tällaisia kehitysvaiheyllätyksiä tulee tänä vauvavuonna eteen useamminkin.

Kuopuksen ensinaurun jälkeen minusta ja miehestä on kuoriutunut kovin asein varustautuneita naurunmetsästäjiä. Me pussaamme, pöristämme, maiskutamme, ölisemme, laulamme, kutitamme. Yritämme kaikin tavoin saada ilmoille lisää tuota ihmeellistä vauvanaurua, jossa kaikki on aitoa, viatonta ja teeskentelemätöntä. Hymyissä Minihe ei säästele, mutta kovista yrityksistä huolimatta nauruja olemme saaneet tähän mennessä napattua vain muutamia.
Kulttuuri

Likkojen hirviöleffailta

Pääsimme esikoisen kanssa viettämään alkuviikosta likkojen iltaa, kun saatiin kutsu tänään ensi-iltansa saavan Helinä-Keiju ja Mikä-mikä-hirviön arvoitus -leffan ennakkonäytökseen. Tällaiset pienet pyrähdykset ihan vain kahdestaan tulevat tarpeeseen niin itselleni kuin Minimelle. On ihanaa voida keskittyä vain häneen sekä meidän tyttötiimiin, joka on uudenlaisessa arjessa väistämättä jäänyt vähemmälle huomiolle. Samalla mies ja kuopus pääsivät viettämään kahdestaan aikaa kaupungilla. 

Olin tyttöjen leffaillasta niin täpinöissäni, että popcornien lisäksi lapsi sai valita kymmenen karkkia irtokarkkihyllystä. Kyllä hän nykyään saa karkkia silloin tällöin – sen siitä saa, kun periaatteena on, että lapsi syö kaikkea samaa mitä me aikuisetkin – mutta irtokarkkilaareilla kerta oli ensimmäinen. Ja voi, millä hartaudella karkit valittiin, vaikka likka ei ihan tainnut edes tajuta, mitä on tekemässä.

Hövelillä tuulella olin myös itse leffan suhteen, sillä lapsi livahti sinne vuotta liian nuorena. Aikuisen kanssa ikäsuositus kun on 4 vuotta. Näemmä otin huomaamattani tavaksi jatkaa perheessä kulkevaa perinnettä, sillä olen itse ollut isäni kanssa katsomassa leffateatterissa muun muassa James Bondeja ala-asteikäisenä. Ja miten vahvat ja hyvät muistot niistä leffakerroista on jäänytkään! Nykyäänkin isin kanssa nähdessämme suunnistetaan monesti leffateatteriin, vaikka lasten myötä se vaatii vähän enemmän suunnitelmallisuutta kuin ennen.
Helinä-Keiju ja Mikä-mikä-hirviön arvoitus -elokuvan ikäraja on kyllä ihan paikallaan, sillä raina on jännä ja vähän pelottavakin. Se huomattiin heti traileria katsoessa. Siksi pohjustinkin leffakokemusta kertomalla, että hirviö on vain pelottavan näköinen, mutta oikeasti se on kiltti hirviö, joka tahtoisi paljon kavereita. Se oli siis lapseni, joka kesken esityksen muutaman kerran spoilasi toteamalla kovaan ääneen vieressä istuvalle Kaamokselle, että ”se on oikeasti kiltti”.

Aikuiskatsojalta pisteet siitä, että leffa oli viihdyttävä myös kovimman keiju- ja hirviöiän ohittaneille. Kyllä ne Disneyllä osaa. Täytyy silti sanoa, että vähän ihmettelin hirviön muodonmuutosta elokuvan loppupuolella. Olisi ehkä vähempikin riittänyt kuin sellainen otus, joka yhdistää sarvipäistä perkelettä, tulisilmäistä lepakkoa ja kirkonpolttomusiikkilevyjen kansikuvitusta. Lapsi ei tuota elokuvan loppupuolen hirviötä kuitenkaan aristellut, mitä vähän ihmettelin. Se oli oikeasti pelottava. Saattaisiko sitten johtua siitä, että hänen päähänsä ei ole syötetty mielikuvia siitä, miltä näyttää pelottava. Rakastaahan hän Totoroakin, joka sekin karjuvana kummitusotuksena voisi tuntua pelottavalta.

Ehkä lapsen mieli osaa nähdä sen, mikä Helinä-Keiju -elokuvan opetus on: älä koskaan tuomitse toista ulkonäön tai huhupuheiden takia. Tutustumalla tyyppiin voitkin saada hänestä hyvän ystävän. Sitä ohjetta tuo rakas esikoiseni tosiaan noudattaa. Hän ystävystyy missä ja kenen kanssa vain alle kahdessa minuutissa. Tärkeintä on kaverit ja aina on päällä kaverivajarit. Niistä kymmenestä karkistakin jaettiin puolet vieruskavereista pienemmän kanssa.
Juhla

Pikkujoulut pienissä sienissä

Kokoonnuimme tovi sitten Suomen Blogimedian tyyppien kanssa rallattelemaan pikkujouluja. Vedin jalkaan korkkarit, jätin hiukset auki ja sudin huuliin punaa – kaikkea sitä, mitä vauvan äitinä ei käytännön syistä tule tehtyä kuin ani harvoin. Ja pumppasin vielä lähtiessäni pullollisen maitoa jääkaappiin.

Jos muutama vuosi sitten kirjoitin siitä, miten kreisibailaaminen ei enää tunnu mitään, nyt fiilis on toinen. Ei paljettien heiluttaminen ja maljojen nostaminen enää samalta tunnu kuin silloin joskus, se on myönnettävä. Mutta juhliminen ei myöskään tunnu tekemältäni esitykseltä, jonka tarkoituksena on näyttää itselleni ja muille, että mikään ei ole muuttunut. Koska hyvänen aika, on muuttunut! Mutta sitä suuremmalla syyllä välillä pitää maitoläikkiä uhmaten vetää päälle silkkimekko ja tuntea iltayön pirskahtelu kehossa.
Olette varmaan kyllästymiseen asti kuulleet siitä, miten toinen vauvavuosi on totaalisen erilainen ensimmäiseen verrattuna. Mutta kun se on! Niin kaikin tavoin, että uusia yllätyksiä ja eroavaisuuksia löytyy joka viikko. Nyt hämmästelin sitä, miten rennoin mielin istuin iltaa. Ei tarvinnut miettiä tunnin jälkeen, että nyt viimeistään vauva jo kitisee. Puolentoista tunnin kuluttua ei kauhistuttanut, että nyt viimeistään vauva jo huutaa.

Suuritarpeisen vauvan kanssa kasvoi niin kiinni lapseen, että ei osannut olla kuin hytkyvä ja vauva sylissä ympyrää kiertävä jättitissi takkuisilla hiuksilla. Silloin kehoni sanoi ja suorastaan vaati olemaan vauvan kanssa koko ajan. Se on kai jokin luonnon järjestämä eläimellinen selviytymiskeino läpi tuon sumuisen ajan, sillä mitään muuta vaihtoehtoa olla ja tehdä ei ollut.
Nyt kroppa ei ole koko ajan varpaillaan, vaan pystyn irrottamaan itseni vauvasta muutamaksi tunniksi ilman kaipuuta, joka tuntuu fyysisenä kipuna ja hengityksen lamaannuttavana painona rintalastan päällä. Kun pakkasesta vain löytyy tarpeeksi maitoa, mies hoitaa homman, ja vauva sekä esikoinen saavat nauttia ajasta isänsä kanssa ilman jaloissa pyörivää mutsia.

Sillä aikaa minä saan hetken ajan ajatella vain itseäni. Silloin minä voin skoolata ystävien kanssa sieni- ja kääpävalmisteista tehdyillä drinkeillä. Noina hetkinä minä voin nauraa hölmöille sienivitseille ja vertaistuellisille kertomuksille omien ja muiden jälkikasvujen toilailuista. Pikkujouluja vietettiin huoneistohotelli Aallonkodin kattohuoneistossa, jonka jättimäiseltä terassilta aukeni huikaiseva näkymä valoja tuikkivaan Helsinkiin. Sitä näkymää katsellessani tuli jotenkin levollinen ja varma olo. Vaikka oman maapalloni pyöriminen onkin hidastunut vauvavuoden ajaksi, elämä tuolla ympärillä jatkaa säntäilyään. Ja mä kyllä ehdin taas juoksuun mukaan, vaikka välillä pistänkin hölkäksi.
Lastenvaatteet

Ekommat vauvalahjat + alekoodi

Muistatteko, kun kesällä kirjoitin Ihanan.fi-verkkokaupasta, jonka valikoiman pointtina on eettinen, vastuullinen ja ainutlaatuinen käsityötaito? Nyt putiikista kysäistiin, josko tahtoisin näin joulun alla antaa teille alekoodin heidän vauvatuotteisiinsa. No sehän sopii!

Naputtelemalla koodin lähiömutsijoulu, saat putiikin vauvatuotteista 15 prosentin alennuksen. Etu koskee siis esimerkiksi noita meiltä löytyviä Toton seepratossuja, jotka on neulottu orgaanisesta puuvillasta Kenian Langatan äitiyhteisössä. Samaisista tossuista on myös oranssi tiikeriversio. Minimalistisemmasta tossulinjasta pitäville varpaiden lämmittimiä on lisäksi mustina ja beigeinä.

Vauvan pakettiin voi kääräistä alehintaan myös vaikkapa neulospeiton, neulosliivin tai valloittavan kypärämyssyn. Kaikki nuokin tuotteet ovat käsityönä orgaanisesta puuvillasta neulottuja ja Ihanan.fi-putiikin itse maahantuomia.

Jos et ehdi tilausta tehdä jouluksi, ällös huoli. Alekoodi pelittää aina tammikuun 2015 loppuun saakka.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe