Kaupallinen yhteistyö

Minä kielikurssilla ja vaihdossa, au pairit Lontoossa

Yhteistyössä Yle ja Suomen Blogimedia

Yksi elämäni hienoimmista ja opettavaisimmista kokemuksista on ollut vajaan kuukauden kielikurssi Maltalla ollessani 15-vuotias. Majailimme kimppakämpissä asuntolassa eri puolilta Eurooppaa tulleiden kurssilaisten kanssa. Söimme nuudelikeittoa sängyssä, ripustimme pyykit keittiön kattoon viriteltyihin naruihin ja juhlimme hiostavan kuumassa Välimeren yössä. Niin ja kävimme koulussa – teininä jaksoi valvomisesta ja rällästämisestä huolimatta.

Yksi elämäni parhaista päätöksistä on taas ollut lähteä opiskeluvaihtoon Hollantiin 23-vuotiaana. Sain elinikäisiä ystäviä, joita ei ihan helposti enää parikymppisenä löydä. Matkasimme junalla Amsterdamiin keikoille ja klubeille, katoimme asuntolassa illallisia toistemme huoneisiin lakanoilla peittämillemme pöydille, ajoimme jykevillä hollantilaispyörillä pitkin Haagin rantaa ja teimme pienellä punaisella vuokra-autolla roadtripin viereisiin maihin, Belgiaan ja Saksaan.
Yksi nuoruuden ulkomaankeikka multa on kuitenkin jäänyt välistä. En ole koskaan ollut au pairina. Se vähän harmittaa. Tarkoituksenani kyllä oli, ja setti olisi sopinut hyvin lukion jälkeen pitämääni ”mitä mä haluan”-välivuoteen. Mutta olin silloin ihan liian 18-vuotias ja sitä mieltä, että en kestä sitä aikaa erossa poikkiksestani, joka nykyään myös lapseni isä on.

Mä toivon, että tulevaisuudessa Minime uskaltautuu irrottautua ja lähteä maailmalle aina kun se mahdollista on. Kunhan lupaa tulla jossain vaiheessa takaisin ainakin käymään, ettei mutsinsa ikävässä itseään ihan rutikuivaksi itke. Tsemppaan häntä lähtemään kielikurssille, vaikka tiedän, että siellä teini oppii kaiken muun ohessa halutessaan myös pahoille tavoille – jos niitä ei vielä siihen mennessä ole oppinut. Vaikka tiedän vaihto-opiskelun ja opiskelun tarkoittavan ihan eri asioita, toivoisin lapseni lähtevän vaihtoon. Nuo pitkät ulkomaanreissut antavat ja opettavat niin paljon, eivätkä vähiten rohkeutta puhua kieliä, mikä nykymaailmassa on missä tahansa ammatissa plussaa.
Kuva: Yle
Kannustan lastani lähtemään sitten vuosien kuluttua myös au pairiksi, jos se hänen suunnitelmiinsa sopii. Au pair -elämän todellisuudesta mulla ei sitä omaa kokemusta ole, mutta nyt sitä pääsee halutessaan seuraamaan läheltä Au pairit Lontoossa -televisiosarjassa. Se alkaa Yle TV2:lla tulevana maanantaina 3. maaliskuuta, mutta viisi ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa ennakkoon Areenassa. Loputkin jaksot ilmaantuvat Areenaan 7. päivä maaliskuuta perjantaina.

Ohjelmassa seurataan neljän nuoren suomalaisnaisen au pair -eloa Lontoossa. Mielenkiintoisen ohjelmasta tekee au pairien erilaisten taustat ja odotukset Lontoolta. Yksi muuttaa vieraaseen suurkaupunkiin suoraan vanhempiensa luota nalle mukanaan ja toinen pakkaa matkalaukunsa ajatellen pelkästään Lontoon yöelämää. Vastuu ja lapsiperhearjen väsyttävyys tuntuu tulevan kaikille vähän yllätyksenä. Enkä sitä toki mutsina ihmettele! Ei siitä niin kauaa ole, ettenkö minäkin muistaisi, mitä on olla nuori ja – näin kolmekymppisen paatunein mielin ajateltuna – huoleton.
Kuva: Yle
Mä huomasin katsovani sarjaa kolmin eri silmin. Ensinnäkin au pair -elämästä haaveilleen ja toiseksi mahdollisen tulevan au pairin äidin silmin, mutta myös sillä ajatuksella, että entä jos me olisimmekin isäntäperhe. Jälkimmäinen tuskin koskaan tulee olemaan todellisuutta, mutta oli jännä miettiä, miten uskaltaisin jättää lapseni ja kotini hoidettavaksi päivän ajaksi kenellekään sarjan päähenkilöistä. Kahden katsomani jakson perusteella ainoastaan Hilla saisi luottamukseni. Onneksi me saimme viime kesänä maailman parhaat "au pairit", Minimen tuolloin 16-vuotiaat tädit.

Mutta entäs te? Minkälaisia kokemuksia nuoruuden ”ulkomaankomennuksilta” teillä on? Toivoisitteko lapsienne innostuvan kielikursseista, vaihto-opiskelusta tai au pairiksi lähtemisestä?
Yhteiskunta

Äitiyspakkaus 2014

Tänään julkaistiin sellainen lastenvaate- ja tarvikemallisto, josta mäkin jaksan aina innostua. Äitiyspakkaus 2014 nimittäin! Eihän tietenkään jokainen pakkauksen vaate iske omaan makuhermooni, mutta saan olla onnellinen, että mulla on moisesta varaa valittaa. Oli joku kuosi vähän ällö tai ei, äitiyspakkausta konseptina ja maailmanlaatuisesti ainutlaatuisena juttuna jaksan ylistää. 

Äitiyspakkauksia on Suomessa jaettu yli 75 vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina se kuului vain vähävaraisille, mutta nopeasti siitä tuli jokaisen suomalaisperheen etuoikeus. Musta on ihanaa, että perheen taustoista riippumatta monet vauvat kääritään samanlaiseen makuupussiin ja vauvanhoitohuoneissa pötköttelee rivissä bebejä valtion tarjoamissa pöksyissä varallisuuteen katsomatta.
Mulle äitiyspakkaus on myös pala lapsen historiaa ja aikansa kuva, kuten edellistä äitiyspakkausta ihastellessani kirjoitin. Raskaana ollessa ei tullut mieleenkään valita äitiyspakkauksen sijaan vaihtoehtoista tukea, joka nykyään on 140 euroa. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi haalari ja makuupussi jäivät omien makumieltymysten takia käyttämättä – sen sijaan puin lapsen siskoni vuodelta 1986 olevaan äitiyspakkaushaalariin ja kietaisin samalta vuodelta peräisin olevan äitiyspakkausmakuupussin tai uudelleen päällystämäni vanhan makuupussin päälle.

Minimen oman äitiyspakkauksen haalarin ja makuupussin – kuten muutkin pakkauksen vaatteet ­– viikkasin kuitenkin tarkasti ullakolle jemmaan. Olen varma, että hän osaa arvostaa niitä äitiään paremmin, jos joskus muutamien kymmenien vuosien päästä haluaa ja saa lapsia. Jos me taas miehen kanssa joskus vallan hulluttelemme ja toivomme toista lasta saavamme, hänellekin varmasti oma pakkauksensa hankittaisiin. Vaikka kaksiossa ja sen ullakkokomerossa ei ole tilaa jemmailla ylimääräisiä asioita, tällaisille paloille lapsen historiaa mä raivan tilaa vaikka väkisin.
Mutta entäs se tämän vuoden pakkaus? Sitä aletaan jakaa keväällä, kun edellinen satsi pakkauksia on loppunut. Vuoden 2014 äitiyspakkaukseta löytyy 49 erilaista tuotetta, joista kuolalappu on pakkaukseen paluun tehnyt tuote. Menneinä aikoina lappu oli pitsisomisteinen puuvillakaulus, joka suojasi lapsen vaatteita ja täten vähensi nyrkkipyykillä olevan mutsin hommia. Nyt mukana ei ole pitsiä, vaan kuolalappu on ihan tätä päivää. Erona aikaisempiin pakkauksin on myös se, että nyt mukana on yhden parin sijaan kahdet lapaset ja kahdet sukat.

Jos uutta pakkausta ruoditaan puhtaasti ulkonäköseikoilla, mä nostan peukkua. Rempseitä värejä ja valkoista, raitaa ja palloa – tykkään! Pidän myös siitä, että mukana on paljon terällisiä potkareita ja puolipotkareita, koska kenellekään pidempään blogiani seuranneelle ei varmasti ole voinut jäädä epäselväksi, että mielestäni ei ole terällisten vermeiden voittanutta etenkään vauvoilla.
Mitä sanotte uutukaisesta pakkauksesta? Olisi myös kiva kuulla kokemuksia ja muistoja äitiyspakkauksista – niistä teidän omista sekä lapsillenne saaduista. Säästitteko tai aiotteko säästää äitiyspakkauksen vaatteet vai annatteko eteenpäin?

Kuvat: Kela / Annika Söderblom
Helsinki

Tyttöjen viikonloppu

Mies oli koko viikonlopun kavereidensa kanssa humputtelemassa meren toisella puolella, joten me vietimme lapsen kanssa tyttöjen viikonloppua. Täytimme karvaisten kollien ruoka-astiat, pakkasimme yökyläilylaukun ja lähdimme siskoni kanssa kylille. Jo on mukavaa välillä vain tallustella pitkin sumuisen Helsingin katuja, ilman että pitäisi oikeastaan tehdä mitään sen kummoisempaa.

Kävimme Kiasmassa, jossa kaksivuotiaskin pääsi äänestämään Ars Fennica -ehdokkaista suosikkiaan. Päättelin hänen tykkäävän Leena Nion töistä, sillä niitä hän jaksoi katsoa lähes seitsemän sekuntia, kun muita noin kaksi ja puoli. Oma päätökseni oli helppo, sillä rakastan katsella kuvia ihmisistä. Ääneni sai Riitta Ikonen.

Kävimme läpi myös Kiasma hits -kokoelmanäyttelyn, jossa lapsi villiintyi Jakob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma -teoksesta. Siinä pääsi sukeltamaan ja möyrimään värikkäiden narujen sekaan! Naruviidakon lisäksi Kiasmassa oli lapsen mielestä mielenkiintoisinta ja kivointa vanha klassikko: rappusten kiipeäminen edestakaisin.

Lounaalle päädyimme Kaisaniemessä sijaitsevaan thaimaalaiseen Ryan Thai -ravintolaan, joka on Suomen vanhin thairavintola, mutta jostain syystä jäänyt itseltäni aikaisemmin huomaamatta. Henkilökunnalle peukku hyvästä ruuasta ja muille ruokailijoille pöytäseurueemme yhden jäsenen järjestämän nälkäkiukkuraivarin sietämisestä.

Muuten päivään kuului muun muassa täydellisen pipon metsästystä tuloksetta, jättimäisten frozen yogurt -annosten kiskomista napaan, leikkipuiston vesilätäköihin plunailua tarkoitukseen ihan vääränlaisissa vaatteissa ja komiat kilarit, kun lilassa prinsessakurpitsaskarusellissa ei voinutkaan istua tapittaa koko päivää. Perusleppoinen lauantaimeininki siis.

Illalla tehtiin siskon luona kaksi pellillistä pizzaa, notta varmasti piisaa. Vattat täynnä oli mukava käpertyä nukkumaan samalle sängylle koko sakki. Vain muutaman kerran heräsin siihen, että joku monottaa suoraan naamaan.

Näin sunnuntai-iltana voin todeta, että johan oli rennon mukava tyttöjen viikonloppu. Ja että jostain kummallisesta syystä mies ei vaikuta yhtään niin levänneeltä poikien viikonlopun jäljiltä.
Reseptit

Syntisen herkullinen porkkanapiirakka eli porkkanakakku

Tiedättehän ne reseptit, joilla tehtyjä herkkuja maistettuaan kestitettävät vaativat saada ohjeen myös itselleen? Sellaisia pitäisi löytyä jokaisen reseptivihosta! Jos sinulla ei sellaista ole, tästä takuulla muodostuu sellainen. Tiedän siellä lukijoissakin olevan muutaman, joka on tätä ohjetta odottanut kuola valuen!

Äitini on saanut reseptin työkaveriltaan joskus 80-luvun alussa, kun minä en ollut vielä syntynyt. Niinpä porkkanapiirakka onkin kuulunut elämässäni juhlapöytien vakiovarustukseen yhtä oleellisena kuin kahvi ja tee. Meillä sitä on aina kutsuttu porkkanapiirakaksi, sillä se on valmistettu pellille.
Meni kauan, ennen kuin tajusin, että kyseessähän on oikeastaan porkkanakakku. Vain niin paljon parempi! Aika montaa porkkanakakkua olen minäkin elämäni aikana maistanut, mutta eipä edes tyylikkäimmän kahvilan krumeluurit kahviastiastot saa porkkanakakkuja maistumaan yhtä hyvältä kuin tällä ohjeella tehtynä.

Tämän porkkanapiirakan salaisuus kilpailijattariinsa verrattuna taitaa olla se, että siihen todella tulee rutkasti porkkanaa. Siksi pohja on ihanan mehevä ja kostea. Kuiva porkkanakakku ei saa kuin pahalle tuulelle! Lisäksi päällykseen käytetään smetanaa, mikä nostaa piirakan ihan uudelle tasolle. Kolmas salaisuus on monista kakuista tuttu: järisyttävä määrä sokeria.

Mehevistä mehevin porkkanapiirakka


Pohja:
  • 4 munaa
  • 5 dl sokeria
  • 8 dl porkkanaraastetta
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl kanelia
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2,5 dl öljyä
Päällyste:
  • 50 g sulaa voita
  • 1 pieni purkki smetanaa
  • 1 tl vanilliinisokeria
  • 250 g pölysokeria

Kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuiva-aineet ensin yhteen ja sitten sokeri-munaseoksen sekaan. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Kaada uunipannulle ja paista 200 asteessa, kunnes pinta saa kauniin värin.

Anna pohjan jäähtyä. Sulata voi. Sekoita yhteen voi ja smetana. Huiskuttele mukaan vanilliinisokeri ja pölysokeri siivilää käyttäen.
Kestovaipat

DIY: Säilytyspussi likaisille kestovaipoille

Meillä likaiset kestovaipat odottavat pesuaan kosteuden pitävissä pussukoissa. Pienemmät pussukat ovat niitä, jotka sujautetaan mukaan laukkuun kylille lähtiessä, keskikokoiset imaisevat sisuksiinsa päiväkotipäivän vaipat ja isoimmissa jemmaillaan sitten kaikkia kotona olevia likaisia vaippoja ennen niiden pesua. Vain yksi näistä pussukoista on todella toimiva ja hyvä. Sen olen tehnyt itse.

Jos voisin, nykyään tekisin kaikki kestovaippojen säilytyspussukat itse. Mutta pari vuotta sitten kestovaippaummikkona ei mulla ollut hajuakaan, minkälainen on hyvä pussukka likaisten vaippojen säilytykseen. En myöskään löytänyt ohjetta moisen tekemiseen, joten ostin kaikki pussukat – kaksi pientä, kaksi keskikokoista ja yhden ison – Myllymuksuilta. Ihan hyviä ovat nekin, mutta jo parin viikon käytön jälkeen tajusin, mitä pitäisi tehdä toisin.
Pussukoiden yläpäässä oleva tarranauhalla suljettava luukku ei ole hyvä. Sen avaaminen ja sulkeminen on sitä hankalampaa, mitä enemmän tavaraa pussukassa on ja mitä painavampi pussukka täten on. Lisäksi tarranauha ei kestä tarpeeksi hyvin siihen kohdistuvaa painoa. Mä ja mies ollaankin vuorotellen korjailtu ratkenneita tarranauhoja.

Ajattelin, että täydellisen vaippapussukan täyttöaukon pitäisi ehdottomasti sijaita pussin sivulla ja sen sulkeminen pitäisi tapahtua vetoketjulla. No niinpä tein sellaisen! Pussukka on ollut nyt käytössä puolitoista vuotta ja hyvin pelittää. Sen vetoketjukin toimii hyvin, vaikka vähän jännitin, mitä se sanoo 60 asteen pesuista ja kovasta käytöstä.
Tässä teillekin kestovaippapussukan ohje, joka yhden perheen kokemuksella on maailman paras:

Kestovaippojen säilytyspussukka


Tarvitset:

  • Kosteuden pitävää PUL-kangasta. Jos mahdollista, tee pussukka yhdestä kappaleesta, jolloin saumoja tulee vähemmän. Kankaan koko riippuu ihan siitä, minkä kokoisen pussukan tahdot tehdä. Itse tein pussukan, johon mahtuu noin 2 päivän vaipat.
  • Kanttinauhaa tai muuta narua ripustusnauhaa varten.
  • Vetoketjun, joka on noin 5 senttiä pussukkaa lyhyempi. 
  • Klemmareita ja teippiä toimittamaan nuppineulojen virkaa.
Taita pussukka oikeat puolet vastakkain. Aseta vetoketju sen sivun keskelle, johon tahdot vetoketjun tulevan. Merkitse kankaaseen vetoketjun hammastuksen alku- ja loppukohdat. Ompele vetoketjusivun kumpaankin päähän noin 2 senttimetrin saumat, eli noin niille kohdille, joihin olet merkinnyt vetoketjun hammastuksien alkavan (kuva 1.).

Avaa vetoketju. Aseta sen toinen puolisko oikeapuoli alaspäin pussukan etupuolen saumavaralle. Hammastuksen pitää osoittaa sauman keskelle. Kiinnitä vetskari klemmareilla tai teipillä (kuva 2.). Suristele vetoketju kiinni vain saumavaraan. Jos omistat ompelukoneen vetoketjujalan, käytä sitä (kuva 3.).

Sulje vetoketju. Ompele vetoketjun toinen puoli kiinni sauman toiselle puolelle (kuva 4.).
Käännä pussukka niin, että kangas on oikeapuoli ylöspäin. Kiinnitä teipillä sauma, johon vetoketju on ommeltuna. Ompele sitten vetoketjun ympäri (kuva 5.). Aloita vaikka vetskarin pohjasta, suristele sitten toinen puoli, käännä yläpäässä ja ompele vetoketjun ”hännän” yli ja palaa vetoketjun toista puolta alkuun. Nyt pitäisi näyttää samalta kuin kuvassa 6.

Käännä pusskka taas nurinpäin ja kiinnitä ompelemattomat sivut klemmareilla. Ompele sivut kiinni reiluilla saumavaroilla, sillä saumojen tulee kestää painoa. Käännä pussukka oikeinpäin vetoketjuaukon kautta.

Ompele kanttinauha nauhaksi (kuva 7.). Taita pussukan yläkulma noin kolmen senttimetrin matkalta nauhakujaksi, kiinnitä klemmarein ja ompele (kuva 8.). Pujota nauha pussukan nauhakujaan. Ompele nauhan päät kiinni toisiinsa ja pujota ruma yhdistymiskohta piiloon nauhakujaan.

Ja kas, pussukka on valmis!
Bloggaaminen

Bloggaajan saamien tuotteiden verotus

Bloggaajat saavat välillä bloginsa kautta tuotteita, lähtien muutaman lantin sampoopulloista aina useamman sadan euron kameroihin ja jopa autoihin sekä tyyriisiin ulkomaanmatkoihin. Mä olen kirjoittamassa lähitulevaisuudessa blogini sisältöyhteistöistä ja mainonnasta sekä siitä, miten nykyään onnekseni voin tienata pienen ja välillä isommankin osan tuloistani blogini kautta. Bloggaajan saamien tuotelahjojen verotus oli kuitenkin niin mielenkiintoinen keissi, että pyhitän sille ihan oman postauksensa. 

Mä olen elänyt pitkän aikaa siinä tiedossa, että blogin kautta saadut tuotteet pitää ilmoittaa verottajalle vain, jos sen arvo ylittää tietyn rahasumman. Ja että tämä rahasumma on niin iso, että itselläni ei ole ollut mitään huolta. Mutta koska tahdon hoitaa velvollisuuteni ja veroni just eikä melkein oikein – kuten varmasti suurin osa muistakin bloggaajista – ryhdyin varmistamaan asiaa.
Netistä löytyy asiasta tietoa ja arvailua laidasta laitaan. Kukaan muukaan ei tunnu olevan asiasta ihan sata varma. Eikä ihme, sitä ei ole verottajakaan. Kun ensimmäisen kerran soitin asiasta verottajalle, minulle arveltiin, että koska blogini ympärillä on yritys, ihan jok’ikinen blogin kautta saatu tuote pitäisi merkitä yritykseni tuloiksi.

Siis esimerkiksi pressipäivillä jaettavat krääsäkassit olisivat yritykseni tuloa, samaten kuin näytteenä saamani rasvaputelot, joista kirjoitan arvioita tai huonouden takia jätän kirjoittamatta. Yritykseni tuloa olisivat tämän ensimmäisen puhelun perusteella myös ne kirjojen arvostelukappaleet, jotka olen esittelytekstin perusteella blogiini sopiviksi todennut ja täten tilannut, mutta jotka lukiessa paljastuvat niin kököiksi, että niistä ei kannata kirjoittaa. Tai ne ruuat, joita uuden ravintolan lehdistötilaisuudessa napaani vedän. Ja niin edelleen.
Tämä kaikki ihmetytti siksi, että jos taas ostan tuotteita tai palveluita ja niistä kirjoitan, voin tietenkin vähentää ne normaaliin tapaan sekä yritykseni alv-verotuksesta ja yritykseni tuloksesta, josta taas maksan veroja. Korpeamaan se taas pisti siksi, että aikakauslehdissä työskentelevänä tiedän materiakarusellin pyörivän siellä suunnalla ihan yhtä kiivaana kuin bloggaajienkin keskuudessa. Siinäkin maailmassa kuvataan ja kirjoitetaan esimerkiksi meikeistä, kirjoista, dvd-elokuvista, joista toimitukseen toimitetaan näytteet. Samaten siellä pyörii muun muassa lautapelejä ja kodinelektroniikkaa. Eikä niitä kerran plarattuja kirjoja tai kerran puristettuja meikkivoiteita palauteta, vaan hyvässä tapauksessa ne päätyvät hyötykäyttöön toimituksen sisällä tai ne lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

En kuitenkaan tiedä kenenkään toimittajan maksaneen noista työnsä kautta itselleen päätyneistä tuotteista veroa. Itsekään en ole maksanut, vaan ihan muina naisina olen saamallani Trivial Pursuit -pelillä pelaillut ja ilmaisella saippualla kroppaani jynssännyt. Ensimmäisen puhelun aikana verottajalta mulle kerrottiin, että esimerkiksi printtimediassa työnantajan pitäisi maksaa noista tuotteista vero. En tiedä, toimitaanko näin.
Tilanne ei kuitenkaan ole niin nurinkurinen kuin tuo ensimmäinen soittoni verottajalle antoi ymmärtää. Verottajalta nimittäin palattiin mun kysymykseen myöhemmin. Silloin tietävämpi henkilö osasi kertoa, että bloggaajan saamien tuotteiden verotuksesta ei ole lainsäädännössä tarkemmin ohjetta. Asiasta on kuitenkin tullut paljon kysymyksiä, joten suunnitteilla on yleisluontoinen ohje, joka julkaistaan todennäköisesti tulevan kevään aikana.

Lähtökohtana on, että jos saat palkkion tuotteena, siitä pitää ilmoittaa niin sanottu käypähinta eli verohinta verottajalle tuloina. Mainoslahja voi kuitenkin olla verovapaa, mutta ylintä arvosummaa tälle mainoslahjalle ei verottaja osannut antaa. Verottajan antamien esimerkkien valossa kuitenkin laskisin esimerkiksi pressipäivillä jaettavat goodie bagit menevän tähän kategoriaan. Suuriosa niistä kasseista nykyään kieltäytyykin, sillä ne ovat täynnä lähinnä krääsää, ja niihin sujautetut tuote-esitteet löytyvät tarvittaessa myös netistä. Verottajan mukaan myös esimerkiksi meikit ja cd-levyt ovat verovapaata ”tuloa”. Tämä sama pätee myös toimittajien saamiin tuotteisiin sekä toimituksiin lähetettäviin tuotteisiin.
Haluan nyt muistuttaa, että moni lehdissä esiteltävä tuote on ollut kuvauslainassa, eli ne palautetaan takaisin kuvausten jälkeen. Samaten on blogien laita. Etenkin muotiblogeissa osa vaatteista on vain kuvauslainassa, ihan kuten lehdissäkin. Mullakin on blogin kautta ollut testilainassa esimerkiksi ikkunapesin, jonka testin jälkeen palautin.

Koska sitä verotettavaa tuloa niistä bloggajan saamista tuotteista sitten muodostuu? Silloin, kun tuotteen voi myydä eteenpäin, vastaa verottaja. Epäselväksi tilanteen tekee, jos tuotetta on esimerkiksi kuvausta varten maalattu tai muuten tuunattu – onko se silloin vielä myyntikelpoinen? Verottaja ei osannut antaa varmaa vastausta, mutta antoi yleispäteväksi neuvoksi sen, että jos tuotetta ei enää voi myydä eteenpäin ja se on käytetty, siitä ei tarvitse maksaa veroa. Tämä antaa paljon tulkinnanvaraa.
Sen sijaan verottajalle esimerkkinä antamani tabletti-tietokone on selvästi veronalaista tuloa. Hän sanoi, että tuotteen antajan pitäisi ilmoittaa aina antaessaan tuotteen arvo, jotta sen voi sitten ilmoittaa verottajalle. Verottajalta vinkattiin kuitenkin, että tuotteesta voi maksaa nimellisen summan, ettei synny epäilyjä veronkierrosta. Ja musta kun juuri se kuulostaa epäilyttävältä!

Jos ei homma tähän mennessä ollut vielä monitulkintaista, siihen sen vie viimeistään monen edellä mainitun asian kumoava ohje. Verottajan mukaan tuotteesta ei tarvitse maksaa veroa, jos tuotteesta kirjoittaminen on vapaaehtoista eikä velvoita mihinkään. Ja näinhän se on monissa tapauksissa ainakin omalla kohdallani, paitsi tietenkin yhteistyöpostauksissa, jotka on sovittu ja joista on maksettu palkkaa.
Että onkos se saamani tabletti sitten kuitenkaan verotettavaa tuloa? Sain sen sovitun ja maksetun yhteistyöpostauksen ohessa. Mutta tabletista mun ei pitänyt kirjoittaa, päinvastoin, sillä asiakas ei ollut Samsung vaan Elisa Kirja. Sain kuitenkin Elisa Kirjalta lukulaitteen itselleni, että pystyin testata asiakkaan palveluita ja niistä kirjoittaa. Vaikka palkka olikin rahaa, laitoin postaukseen myös maininnan saamastani laitteesta, jotta kaikki olisi varmasti läpinäkyvää. Että enpä tiedä. Vaikka haluan hoitaa verohommani mallikkaasti, en tietenkään halua maksaa veroa asioista, joista ei tarvitse. Luultavasti mun pitää taas soittaa verottajalle ja varmistaa.

Miltäs kuulostaa? Entä miten te lukijoissa mahdollisesti olevat muut bloggaajat olette hoitaneet saamienne tuotteiden verotusasiat?

Kuten arvata saattaa, kuvituksena olevissa kuvissa on tuotteita, jotka olen saanut blogini kautta.
Pohjanmaa

Sunnuntainen aamupäivä mökillä

Terkkuja Pohjanmaalta! Pakkasimme lapsen kanssa keskiviikkona laukkuun villasukat, värityskirjan sekä Tikru-pehmelolelun ja päätimme, että nyt hypätään junaan, vaikka jouduinkin rinkan päällimmäiseksi pakata vielä pikkuläjän töitä. Voisin kertoa lapsen nauttineen sukulaisten seurasta ja mun yhteisistä päiväunista lapsen kanssa. Totuuden toinen puoli on kuitenkin hieman erilainen.

Mä olen tahkonnut hermot kireällä niitä vähäisiä duuneja huonosti pelittävän netin ja pätkivän puhelinyhteyden kanssa. Muutama päivä sitten yritin hädissäni saada lasta nukahtamaan päiväunille, jotta voisin soittaa sopimani työpuhelun. Lopulta seisoin soittamassa puhelua kylpyhuoneessa (talon ainut piste, jossa puhelinyhteys auttavasti toimii) jaloissani itkevä lapsi, joka pikatorkkujen jälkeen heräsi huutamaan väsyä ja äitiä kesken puheluni.

Lisäksi kaikkien lomasääntöjen mukaisesti sairaustuin tietenkin nuhakuumeeseen, joka nyt onneksi alkaa jo helpottaa. Mutta niinä hetkinä, kun pelkkä pään nostaminen tyynystä on tuntunut mahdottomalta, mutta hoidettavana on silti ollut sekä lapsi että työt, olen ikävöinyt suunnattomasti päiväkotia.

Noh, kaiken rään ja hermoilun arvoista oli viimeistään tämä päivä mökillä. Viikonlopuksi pikavisiitille ehtinyt mies oli hiipinyt aamulla lapsen herättyä alakertaan, ja mä sain jatkaa vinttihuoneessa uniani. Oli uskomatonta herätä vasta kahdeksan jälkeen, kun aurinkokin oli jo noussut. Yöllä oli satanut lunta, joka narskui puhtaana kenkien alla, kun huristelimme pulkalla pihamaalla. Mies pyöritteli pihaa vartioimaan perunanenäisen lumiukon, jolle mä laitoin havuja irokeesiksi ja lapsi kiviä takinnapeiksi.

Edellisillan löylyjen jäljiltä savusauna lämpeni yhdellä pesällisellä, samaten kuin palju. Edes skumppalasilliset lentoasemalla kello 7 eivät saa yhtä rentoon lomatunnelmaan kuin mustassa savusaunassa kylpeminen kevättalven auringon siivilöidessä pienestä ikkunasta pitkiä säteitään. Pipot ja tonttulakit lämmittivät paljussa pulikoivien päitä, kun yhtäkkiä taivaalta alkoi sataa räntää. Saunapuhtaina oli hyvä könytä taas mökin vintille. Kun päiväunen tahmea pehmeys alkoi vajota päälleni, netti- ja puhelinyhteydet tuntuivat pieniltä ja kaukaisilta murheilta.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe