Asusteet

DIY: Kreisiraitaiset rinkulahuivit lapselle ja kummitädille

Raitaa, raikkaita värejä ja sopivasti mustaa sekä valkoista, niistä on vaaterakkauteni tehty. Yleensä lahjaksikin tulee ostettua jotain itseä miellyttävää. Tai parhaimmassa tapauksessa ommeltua, kuten näiden raitahuivien kanssa kävi. Onneksi lähipiiri tykkää pitkälti samoista asioista kuin minä!

Ompelin lapselle ja hänen kummitädilleen joululahjaksi rinkulahuivit, joista ei raitaa ja väriä puutu. Keväisethän nuo ovat, joten ovat tulleet paremmin käyttöön vasta nyt ilmojen lämmetessä. Inspiraation huiveihin sain nähdessäni melko vastaavia joskus Marimekolla. Mietin, miten helppoa moiset olisi surautella itse saumurilla. Oli kuitenkin lähellä, ettei tästäkin ideasta tullut niitä, joita ei sitten lopulta kuitenkaan tee.
Töytäisy idean toteuttamiseen tuli, kun tajusin Marimekon myyvän säkeissä trikookankaiden jämäpaloja. Hintaa en nyt tarkalleen muista, mutta ei se paljon ole. Etenkään kun säkillisestä kangasta riittää huivimateriaalia useammallekin mukulalle kummitäteineen ja -setineen. Pitihän sellainen säkki sitten raahata kotiin. Ja niin laitettiin saumuri laulamaan.

Jos sinä tai joku rakkaistasi potee rinkulahuivirakkautta ilman rinkulan rinkulaa, tässä helppo ompeluohje. Huivin voi tietenkin surautella ompelukoneella, mutta nopein keino on laittaa saumuri töihin.

Trikoinen rinkulahuivi


  • Leikkaa leveydeltään 62 senttisiä paloja trikookankaasta. Pituutta palasilla voi olla kuinka paljon vain, mutta ainakin omasta mielestäni eripituiset palaset näyttävät mielenkiintoisilta. Jos käytät raidalliseta trikoota, voit tehdä kuten minä ja laittaa trikoon raitoja menemään molemmin päin, mikä rikkoo kokonaisuutta mukavasti vielä lisää.
  • Aloita ompelemalla kaksi palasta toisiinsa kiinni oikeat puolet vastakkain. Tämän jälkeen lisää aina uusi palanen työn jatkoksi, oikeat puolet vastakkain ommellen. Pistä palaa toisen perään, kunnes huivi on haluamasi pituinen. Mä tein aikuisten versiosta 3,5 metrisen pötkylän, jolloin huvi menee rinkulaksi ommeltuna kaulan ympäri 3–5 kertaa, riippuen ihan, miten tiukan paketin huivista haluaa. Lapsen huivi on vajaa 2 metriä pitkä, joten se menee rinkulana kaulan ympäri kolme kertaa, paksumman takin ja hupun kanssa kaksi.
  • Taita huivipötkylä pituussuunnassa oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkäsivu kiinni. Käännä huiviputkilo oikeinpäin. Ompele auki olevat päät kiinni toisiinsa niin pitkälti kuin kone ja kangas antaa periksi, oikeat puolet vastakkain. Huolittele loput käsin.
Raskaus

Potkuja!

Se alkoi pienistä hipaisuista. Sellaisista, joita ensimmäistä odottaessani en olisi edes huomannut ja jotka nytkin luultavasti olivat vain suoliston pörinöitä. Mutta kahden viikon ajan ne ovat olleet jo selviä. Tunnen sisälläni olevan pienen vauvan potkut! Fiilis on sama kuin vatsassani uiskentelisi kala, joka välillä kohdun seinämiin törmäillessään vetäisi hitaasti nahkeaa pyrstöään vatsani sisäseinämiä vasten. Välillä töytäisy on kovempi ja saa välittömästi kaiken huomioni. 

Kun nyt ensimmäiset varmaksi tuntemani liikkeet voi merkitä tapahtuneeksi raskausviikolla 15., ensimmäisessä raskaudessa se tapahtui vasta joskus viikkojen 18–22 välissä. Neuvolakortin mukaan viikolla 18 en ollut vielä tuntenut potkuja, mutta viikon 22 tarkastuksessa jotain pientä säpinää vatsassa oli ollut aistittavissa. Varsinaista viikkoa ei koskaan tullut merkittyä ylös. Ehkä siksi, että niin merkityksellisen asian luulisi muistavansa tai sitten siksi, että oli niin paljon muuta mietittävää. Oman pään sisällä olevat myörinät oli saatava ensin järjestykseen, sitten vasta pystyisi nauttimaan vatsassa käytävästä jalkapallo-ottelusta.

Kun esikoinen sitten syntyi, synnytyslaitoksella mulle iski kummallinen haikeus. Nimesin fiiliksen tyhjän kohdun syndroomaksi. Olin juuri päässyt sinuiksi kasvavan vatsan ja äidiksi tulemisen kanssa. Olin juuri alkanut olla varovaisen ylpeä pinkeän pyöreästä vatsastani, jossa joku rymisteli aamusta iltaan niin innolla, että mekonhelmani heiluivat. Ja sitten tuli nopeasti alkanut ja edennyt ennenaikainen synnytys. Yhtäkkiä piti oppia tuntemaan vauva, kun vasta olin oppinut tykkäämään vauvavatsastani.

Synnytyksen jälkeen vatsa oli taikinaa. Se oli edelleen iso, mutta ei pinkeä. Se roikkui. Kun siihen törkkäsi sormensa, sormi upposi löllöön. Vatsa oli eloton. Tuntui ristiriitaiselta ja tyhmältä huomata kaipaavansa vauvavatsaa. Sitä että joku eli siellä.

Nyt vatsa on taas elossa. Joka päivä yhä vahvemmin, vaikka mitä tahansa voi vielä tapahtua. Ja tällä kertaa oma pääni on järjestyksessä, siis ainakin siinä määrin, mitä se nyt ruuhkavuosien keskellä elävällä paksusti voivalla mutsilla voi olla. Nyt kun kykenen, aioin nauttia jokaisesta potkusta ja liikkeestä. Jopa niistä loppuvaiheen mojautuksista, kun pissa meinaa lirahtaa housuun ja tuntuu kuin peräsuolella olisi hikka.
Kirppislöydöt

Pihakirppishumua lähiössä

Vau! Aikamoinen kirppispäivä takana. Vaikka edellisinäkin vuosina Vanhan Herttoniemen pihakirppispäivä on vetänyt sakkia, nyt veikkaisin ennätysten paukkuneen. Ensimmäisen kahden tunnin ajan en ehtinyt muuta kuin rahastaa. Kiitos niille ihanille asiakkaille, jotka sinnikkäästi pyrkivät jostain välistä tunkemaan rahat kouraani, vaikka jengiä oli kuin muurahaiskeossa.

Kun puolenpäivän aikaan oli aikaa napata muutama kuvakin, kaikki parhaimmat herkut olivat jo menneet ja kirppispöytä näytti vaisulta. Mutta parempi tuotteet onnellisilla uusilla omistajilla käytössä kuin nättinä rekvisiittana meikäläisen kuvissa. Roudasin myyntiin niin monta kassillista, että en edes kehtaa sanoa, mutta takaisin kannoin vain kaksi korillista sitä sun tätä. Mahtavaa, mikä keveyden tunne sekä fyysisesti että henkisesti!

Nyt on nenänpää hellänä auringosta ja pää kipeänä silmien siristelystä. Olen monta ihanaa vintagemekkoa, -laukkua ja -takkia vajaampi nainen, mutta onnellinen raskaana oleva mutsi. Johan mahtuu lähiökaksioon neljännen ihmisasukkaan vermeet ja vauvatilpehöörit!

Parempia kuvia kirppishumusta täällä.
Koti

Julisteissa soivat lastenlaulut

Yhteistyössä Pikkunorsu

Yksinkertaiset oivallukset ovat yleensä niitä nerokkaimpia. Vai mitä sanotte näistä innokkaan helsinkiläisen musiikkiharrastajan luomista lastenlaulujulisteista ja -korteista? Printtien suunnittelija Outi teki alun perin ensimmäisen version Tuiki tuiki tähtönen -laulujulisteesta pojalleen ja hokasi, että ehkäpä muutkin tykkäisivät musiikin ja typografian yhdistämisestä.

Ja todellakin, ainakin minä hullaannuin näin näppärään ja kauniiseen musiikilliseen tuoteperheeseen. Tykkään siitä, että laulut todella näyttävät Outin kirjoittamina siltä, miltä ne kuulostavatkin. Hienoa on myös se, että Pikkunorsun kaikki tuotteet painetaan Suomessa, julisteet sekä kortit helsinkiläisessä Studio Uniccossa.
Elefanttimarssi-julisteen valitsin yksinkertaisesti ulkonäköä katsoen. Se näyttää kauneimmalta, mutta on biisi toki ollut myös kovassa renkutuksessa perheessämme. Jänis istui maassa -laulu oli taas ehdoton valinta toiseen korttiin. Se oli ensimmäinen laulu, jonka lapsi oppi laulamaan itsekseen. Sai tuokin kulunut ralli sydämessäni ihan uudenlaisen merkityksen sitä myötä. Toiseksi kortiksi valitsin pirteän ja vekkulin ulkonäön vuoksi Yksi pieni ankka -kortin.

Julisteen laitoin majailemaan lapsen uninurkkaan, jossa sille oli juuri sopiva kolonen. Kortit olivat ensin työpisteellä, mutta totesin sitten, että kyllä noin nätit kortit pitää kehystää. Nyt ne hauskuuttavat eteisen lipaston päällä.
Ja sitten teille kaksi herkkupalaa! Sain arpoa teille yhden vapaavalintaisen A3-kokoisen julisteen Pikkunorsulta. Jätä siis kommentti tähän postaukseen, josta käy ilmi nimimerkkisi, julistesuosikkisi ja sähköpostiosoitteesi. Arvontaan on aikaa osallistua viikon ajan, sunnuntaihin 4. päivä toukokuuta asti.

Jos et luota onnettareen, sain myös käytettäväksenne 15 prosentin aleen oikeuttavan koodin Pikkunorsun verkkokauppaan. Koodilla LAHIOMUTSI15 tämä onnistuu. Koodi on voimassa kaksi viikkoa tästä päivästä.
Raskauskierros2

5. raskausviikko

Helmikuu 2014. Menkkojen pitäisi alkaa maanantaina, mutta iltaan mennessä mitään ei vielä näy. Käyn malttamattomana ostamassa raskaustestin ja teen sen heti, vaikka aamupissaahan sille tikulle etenkin näin varhain pitäisi lorotella. Kolmen minuutin ajan mies painii lapsen kanssa sängyllä ja mä järsin kynsinauhojani ja järjestelen pöydällä olevien kirjojen kulmia suoriksi. Sitten hiivimme yhdessä vessaan. Mies kääntää tikun. Kestää muutaman sekunnin ennen kuin mä tajuan, että testiviivan vieressä on toinen haalea viiva. Tutkimme sitä miehen kanssa vuorotellen ja pohdimme, että voisiko se olla. Ei kai nyt sentäs?

Lapsi on mustasukkainen testin saamasta huomiosta ja nappaa tikun itselleen. Siinä se juoksee raskaustesti kädessä ympäri kotia, eikä suostu antamaan tikkua takaisin. Kun sanon pissanneeni siihen, lapsi lopulta luopuu aarteestaan ja katsoo mua mietteliäänä alta kulmain.

Koska viimeksi olin valemenkkojen takia pitkällä raskaana, ja testin raskaudesta kertova viiva suorastaan välkkyi ja säteili punaisenaan, käyn ostamassa vielä toisen testin aamua varten. Aamulla mies herättää minut ennen kuin lähtee seitsemäksi töihin, jotta ehdimme jännittää testiä yhdessä. Lapsikin herää. Ja niin testi-ikkunaan piirtyy taas kaksi viivaa. Nyt se toinenkin on selkeä, vaikkakaan ei ensimmäisen raskauden tapaan paksu ja kirkuvan punainen. Viime kerralla purskahdin itkuun tajutessani todella olevani raskaana, nyt suhtautumiseni on arkinen. Että onpas aikamoista, ja sitten voitaisiin pestä hampaat, että ehditään päiväkotiin.

Aamupalan jälkeen mua kuvottaa tovin. Hitto soikoon, luonko mä nämä raskausolot itselleni jo tässä vaiheessa, koska pelkään niitä niin paljon?

Testipäivänä on ensimmäinen työpäivä uudella työhuoneella. Keskittymiskyky on aluksi vähän hukassa. Tekisi vain mieli ladata puhelin täyteen erilaisia raskausappseja. Puistelen päätäni ja mietin, että en kai mä nyt taas halua lainata kirjastosta kaikkia maailman raskaus- ja vauvaopuksia, luulin jo päässeeni siitä vaiheesta ykkösen kohdalla! Kun vihdoin pääsen työhön sisälle, unohdan koko raskauden moneksi tunniksi.

Viikon kuluessa raskaus alkaa tuntua. Kuvottaa ja rintoja kiristää. Syön kuitenkin reippaasti lounaat, vaikka ruokaa ei tee yhtään mieli. Bodycombat-tunnin jälkeen olo on todella huono. Ottaa päähän, sillä kyllä mun pitäisi kevyesti jaksaa kovempiakin jumppia vielä ainakin pari kuukautta. En ala, jos joudun jo tässä vaiheessa siirtymään johonkin hemmetin raskauszumbaan.

Hajamielisyyskin hyökkää kimppuun. En ole aikaisemmin unohtanut hoitokassia kotiin lasta päiväkotiin viedessäni, mutta tällä viikolla niin käy kaksi kertaa. Kerran lähden myös töihin ilman laukkua. Onneksi avaimet ovat taskussa, kun tovin käveltyäni tajuan kantamusteni olevan liian kevyet.

Pariisin Kevään keikalla kerron siskolle, että vatsassani loikoilee viisimillinen nuijapää, jonka pikkiriikkinen sydän on jo alkanut pumpata verta. Tällä kertaa sisko ei ala itkeä, kuten Minimestä kertoessani. Nyt se kikattaa hysteerisenä. Samat fiilikset.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Kasvimaameininki

Kaupunkiviljelijän kevätsuunnitelmat

Viime päivien aurinkoiset säät ovat saaneet kaupunkiviljelijän puutarhaletkun heilumaan innokkaasti helikopterina. Pian saa taas tunkea sormet multaan sekä omalla parvekkeella että Kalasataman säkkiviljelmillä! Aikainen kevät on iloloikkien lisäksi aiheuttanut pientä panikointia. Nytkö jo, parvekehan on muutamaa kevätkukkasta lukuun ottamatta vielä täysin talvikunnossa!

Toivottavasti viikonlopun aikana saan parvekkeen puunauksen lisäksi tuuletettua ja pestyä parvekkeen paksut lampaantaljat sekä vaaleasävyiset tyynyt ullakolle. Nyt on viimeistään aika kaivaa tilalle räiskyvät siirtolapuutarhahenkiset istuinpatjat sekä tyynyt. Sitten onkin hyvä alkaa parvekeviljelypuuhiin ja tovi myöhemmin säkkiviljelmämeininkeihin, sillä suunnitelmat ovat valmiina.
Tänä vuonna suunnitelmien teossa mua ovat auttaneet kaksi arvostelukappaleena saamaani kirjaa. Kaupunkiviljely-kirjan teossa on vahvasti mukana Dodo, ja kirjassa on muuttamia minunkin ottamiani kuvia parvekkeeltamme ja säkkitiluksilta. Kirja on todella tuhti infopaketti, jopa niin tuhti, että tulee ähky. Ilmavampi taitto olisi voinut auttaa asiaa, mutta toki nostanut painokustannuksia. Kirjassa käydään läpi niksit, vinkit ja oivallukset viljelyyn parvekkeella, katoilla, pihapiireissä, siirtolapuutarhoissa ja -palsoilla sekä joutomailla. Villivihannekset ja -yrtitkin ovat saaneet oman osionsa. Lisäksi opuksessa on runsaasti neuvoja lähtien viljelyalustojen nikkaroinnista ja päätyen luonnonmukaiseen kasvinsuojeluun ja lannoitukseen.

Kaupunkiviljely-kirjasta olen selaillut hiirenkorville sen aakkostetun hyötykasviosion. Siinä käydään läpi kasvi kasvilta idätys- ja kasvatusohjeet, hyvät kasvuolosuhteet, mahdolliset ongelmat ja haasteet sekä sadonkorjuu. Todella näppärä opus kaltaiselleni kaupunkiviljelijälle, joka on tähän asti valinnut ja hoitanut kasvinsa lähinnä fiilistä seuraten.
Villiinny kaupunkiviljelijäksi -kirja keskittyy taas enemmän viljelyyn seinien sisäpuolella. Siinä esitellään tarkasti sisäviljelytekniikat ja keittiöpuutarhan herkut itse kasvatetuista versoista ja oraista yrtteihin. Tilaa on kuitenkin annettu myös parveke- ja pihaviljelylle. Mielenkiintoisinta nippelitietoa kirjassa ovat erilaisten kasvien ja yrttien käyttö kansanlääkinnässä. Esimerkiksi persiljaa käytetään luontaislääketieteessä alkoholin vieroitusoireiden hoitamiseen. Ai viinaa tekis mieli, ota tosta persiljaa!

Mitä sitten aioimme tänä vuonna kasvattaa? Mitään erityistä uutuutta ei ole tarkoitus ottaa kokeiluun. Ei siksi, että olisimme viime vuoden epäonnisista vesimelonikasvatuksista siirtyneet turhankin turvallisuushakuisiksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että mitään tämän kesän hittiuutuutta ei ole vielä ollut aistittavissa. Kertokaa toki, jos te sen jo tiedätte, mäkin tahdon kokeilla!
Parvekkeelle on tulossa pensasmustikalle kaveri. Jos olisimme saaneet kaupunkiviljely-kirjat vähän aikaisemmin viime vuonna, olisimme jo silloin tienneet mustikan tarvitsevan sutinointikaveria tuottaakseen jossain vaiheessa marjoja. Saattaa tosin olla, että mustikoita joudutaan ostamaan kaksi. Aikainen kesä yllätti kastelijat ja sitä rataa, eikä mustikan kastelua ehkä tajuttu aloittaa tarpeeksi ajoissa. Sama juttu mansikoiden kanssa. Nekään eivät luultavasti enää tokene, vaan taimet pitää hankkia uutena.

Epäilijöiden ällistykseksi parvekkeellamme parin vuoden ajan hyvin voinut raparperi joudutaan sekin korvaamaan uudella Pohjanmaan-tuliaisella. Raparperi sai viime kesänä riesakseen kirvoja, ja taistelusta huolimatta puska taipui ja kuoli varsi varrelta. Raparperin viereen otetaan viime kesänä viidakoksi villiintynyt ananaskirsikka. Täysin uutena kokeiluna kylvämme muutaman siemenen lehtikaalia ja purjoa. Ne kuulemma voisivat parvekkeella menestyä. Jos tilaa jää, retiisipussin siemenetkin voisi jonnekin kumota. Haluan myös kokeilla uudestaan valkosipulin kasvatusta. Viime vuonna tuloksena oli kaksi heinää, mutta josko nyt!
Amppeleihin laitetaan roikkumaan viime vuosien tapaan chilejä, paprikoita ja mansikkaa. Ne ostan valmiina taimina Annalan taimimyynnistä, sillä kissojen takia jätettiin idätysvaiheet muille tänäkin vuonna. Onneksemme saamme ystävältämme muutamia hänen idättämiään tomaatteja, joista kirsikkatomaatti muuttaa parvekkeelle.

Yrttihyllykköön laitetaan ainakin pinaattia, basilikaa, minttua, tilliä, korianteria ja timjamia. Harmillisesti hyllykön alimmat hyllyt on todettu liian varjoisiksi, joten nyt toivoisin voivani löytää keinon hyödyntää tuota yllä olevassa kuvassa näkyvää pientä valkoista kourua, joka jää parvekkeen lasien sisäpuolelle. Saisiko siihen jotenkin kauniisti ja lapsikestävästi kiinni istutusastioita? Toinen vaihtoehto olisi hankkia lisää amppeleita, niitä on kirpparit pullollaan, mutta emme tahtoisi muurata näkymää ulos täysin umpeen. Amppelit yhdellä reunustalla riittävät.
Kalasataman säkkiviljelmillä mennään pääasiassa vanhoilla tutuilla ja tuolla paikalla menestyviksi havaituilla kasveilla. Osa kylvetään suoraan siemeninä, osa ostetaan taimina ja osan on tilukset kanssamme jakava sisko esikasvattanut. Kalasatamassa kasvaa siis tänä kesänä munakoisoa, vihreää ja keltaista kesäkurpitsaa, ruusupapua, violettia pensaspapua, härkäpapua, sokerihernettä, avomaakurkkua ja sitä tomaattia. Tomaattia ei itse asiassa olla vielä Kalasatamassa kokeiltu kertaakaan, mutta naapuripuutarhureiden rehottavien tomaattiviljelmien vieressä ei pitäisi olla syytä huoleen. Yhdessä nurkassa kasvavat monivuotiset lipstikka ja ruohosipuli, joiden kylkeen laitetaan salaattia. Uutena annetaan vähän tilaa okralle, joka ei parvekkeella olosta tykännyt viime vuonna, ja veripeipille, joka oli viime vuonna loppuunmyyty joka paikasta.

Miltäs teidän viljelmillänne näyttää? Minne ja mitä aiotte kylvää ja istuttaa? Olisi kiva kuulla. Toisten tarinoista ja suunnitelmista saa aina inspiraatiota ja iloa omaan tekemiseen.
Raskauskierros2

4. raskausviikko

Tammikuu 2014. Väsyttää. Teen päivät mielestäni tehokkaasti töitä, mutta mistään ei meinaa tulla valmista. Vatsa on sekaisin. Ja sitten huomaan sen: rinnat ovat arat. Viime raskauskerrallahan luulin rintojen aristuksen johtuvan rankasta rintalihastreenistä. Hah. Nyt kokeneena kettuna osaan kyllä aavistaa, että ei ihan Bodypumpista johdu tämä nyt. 

Käymme katsomassa kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa, ja tanssiesityksiä katsellessa mä pidättelen liikutuksenkyyneleitä. Sitten lavalle tulevat lohikäärmeet. Ne ovat niin upeita, että alan parkua. Jukoliste, voisiko nyt tosiaankin olla niin, että olen raskaana!

Viikon lopulla alkavat menkkakipujen tuntuiset kipristelyt alavatsassa. Jaha, sieltä ne menkat taitavatkin tulla, ja olen ihan muuten vain sekaisin. Noh, ei se kuitenkaan ihan niinkään mennyt. Todellisuudessa riisinjyvän kokoiselle alkiolle muodostuu viikon aikana sydän.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Harrastukset

Potkupyörällä kesäkaduille

Lämpimät säät yllättivät perheen, eikä suunnitelmissa ollutta potkupyörän hankintaa ole vielä laitettu toteutukseen. Lapsi odottaa pyörää jo malttamattomana ja ihailee täpinöiden naapureiden menopelejä, joten olen parina iltana kaivannut nettiä löytääkseni hyvän potkupyöräkatraan. Nyt se on kasassa. Näistä neljästä pitäisi valita se turvallisin, ajomukavuudeltaan paras, päheimmän näköinen, monipuolisin, kestävin ja arvonsa säilyttävin. 

Puky on tunnettu ja suosittu saksalainen merkki. Potkupyörää on saatavilla useammassa koossa, mikä vähän hämmentää, sillä pyörän säädettävyys on silti hyvä. Satulan ja ohjaustangon korkeutta pystyy siis säätämään. Ainoa nelikosta, jossa on seisontajalka, mikä on plussaa ahtaassa yhteispyöräkellarissa säilytettäessä. Malliltaan näppärä, sillä pienimmätkin polkijat saavat helposti jalan matalan keskitangon yli. Isommat potkupyörät on saatavilla käsikäyttöisellä vannejarrulla. Pienin pyöristä painaa 3,5 kiloa, mutta isoin lähes 6 kiloa.

Strider on amerikkalainen potkupyörä ja kuulemma maailman myydyin sellainen. Vaikuttaa loppuun asti mietityltä menopeliltä, ja mä olenkin vahvasti kallellaan tämän suuntaan. Pyörä painaa alle kolme kiloa, joten aikuisen on kevyt kantaa sitä ja lapsen ajaa. Sen kokoa pystyy säätämään lapsen kasvaessa aina 125 senttisille lapsille asti. Polymeerirenkaita ei tarvitse pumpata, vaan ne ovat aina valmiina kiitoon. Tykkään myös siitä, että pyörässä on satulan alla paikat jaloille, joten kehittyessään lapsi voi vaikka opetella seisomaan pyörän päällä. Uskoisin tasapainoharjoituksia ja sirkustemppuilua rakastavan lapsen arvostavan sitä!

Nopsan virtaviivaisessa potkupyörässä miellyttää sen pelkistetty ulkonäkö. Pyörässä voi säätää penkin korkeuden lisäksi ohjaustangon korkeutta, mikä on oleellista hyvän ajoasennon säilyttämisessä lapsen kasvaessa. Isojen ilmakumipyörien voisi kuvitella rullaavan mukavasti niin asfaltilla kuin metsäpoluillakin. Iso iso plussa rapakaarista, mutta miinusta puuttuvista paikoista jaloille. Värivalikoima on nihkeä, sininen ja pinkki. Nopsa on hinnaltaan edullisin tästä nelikosta.

Tup Tupin potkupyörä viehättää ulkonäöllään sekä mua että lasta, mutta se ei taida riittää hankintaperusteeksi. Koska elo lapsen kanssa on yllättävän kuraista ja mutaista, en tahdo pilata pyöräretkiä varomalla pyörän herkkää koivumateriaalia. Satulaa saa säädettyä, mutta ohjaustankoa ei. Se on huono juttu, sillä silloin ajoasento ei pysy pystynä, mikä on lapselle se turvallisin asento ajaa. Tankoa saa käännettyä vain 23 astetta, mikä varmasti tympisi pitkän päälle seikkailunhaluista lasta. Plussaa kankaisesta korista aarteita varten.

Mitäs sanotte te? Olisiko Strider se potkupyörä? Otan vastaan kiitollisena kaikki vinkit ja suositukset! Ja hei, jos jollain on tyrkyllä käytetty potkupyörä, olen korvat höröllään! Jos potkupyöräily on ajatuksena uusi ja outo, siitä löytyy lisäinfoa esimerkiksi täältä.
Raskauskierros2

3. raskausviikko

Tammikuu 2014. Kanarialla laskemassa varpaita. Minä nukun yhtä pitkiä yöunia kuin lapsikin ja päivisin toivoisin voivani vielä jatkaa päiväunia lapsen jo herätessä pirteänä. Rankan loppuvuoden stressi alkaa purkautua, kun vihdoin on mahdollista nukkua. Hetken aikaa pohdimme miehen kanssa, voisiko tämä olla jo alkusoittoa lamaannuttavasta raskausväsymyksestä. Äh, enhän minä nyt tosissani voi olla raskaana. Ja vaikka olisinkin, ei se väsymys vielä voi alkaa. Eihän… Samalla kun lomailemme, mineistä minein minityyppi tekee työlästä matkaa munajohtimia pitkin kohtuun.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Lomailu

Pääsiäinen perinteettä

Meille pääsiäiseen ei kuulu kristillisiä perinteitä, vaan meininki on enemmän tipunkeltaista. Samalla tavalla kuin joulukin, pääsiäinen on mukava miniloma rakkaiden kanssa. Tontut vain korvautuvat pupuilla. Joulusta poiketen pääsiäiseen ei meillä kuitenkaan kuulu erityisiä perinteitä. Se vähän harmittaa.

Yrittäjäperheen lapsena olen tottunut siihen, että pääsiäisenä ollaan töissä. Lapsuudessani kylvimme kyllä rairuohon, johon laitettiin nököttämään keltaisia tipuja. Pajunkissat käytiin hakemassa pellonvierustalla kasvavista pajuista. Oksat koristelimme siskon kanssa kreppipaperilla. Puimme itsemme trulleiksi ja kahvipannut käsivarrella kuljimme maitokärrykyydillä virpomassa eli trullittamassa Pohjanmaan tapaan vasta pääsiäislauantaina. Muniakin maalattiin ainakin joinain vuosina. Meillä oli oikein sellainen munanmaalausteline.
Lapsuuteni perinteitä noudattaen mies on myös tänä pääsiäisenä tehnyt pitkiä työvuoroja. Rairuohosta en edes haaveillut, sillä kissamme olisivat pemistäneet ruohokipot pitkin pöytiä ja lattioita. Lapsen päiväkodissa kasvattamat oraat kestivät kissaperheolosuhteissa poikkeuksellisesti melkein vuorokauden. Pajunkissoja en ole uskaltanut poimia lähimetsistä, kun en oikein tiedä, missä luonnonsuojelualueen rajat menevät. Niinpä kylässä piipahtanut äitini halusi ostaa meille pajunkissoja Hakaniemen torilta, mikä tällaisesta maalaislikasta tuntui vähän nurinkuriselta. Trullituspuuhista ei edes haaveiltu, kun eihän täällä kukaan olisi ymmärtänyt paikallisesta aikataulusta jälkijunassa kulkevia noitia.

Mutta munia sentään maalattiin mekin! Yllätyksekseni muistin yli 20 vuoden tauon jälkeen, miten munista tyhjennetään sisältö mahdollisimman pienillä rei’illä. Itse yritin koristella muniin jotain pientä piiperrystä, mutta tajusin nopeasti, että lapsen ronskilla taktiikalla tulee paljon mielenkiintoisempaa jälkeä. Niinpä minäkin sotkin ensin käteni maaliin ja sen jälkeen pyörittelin kananmunaa käsissäni. Jäljestä tuli kauniin marmorinen. Paksumpi panssari syntyi, kun kaksivuotiaan inspiroimana pyörittelin munaa pöydällä, jossa oli luovassa räjähdystilassa kaikkia värejä. Komiat munat ja sotku tuli!
Miten te vietitte pääsiäistä? Olisi kiva ensi vuotta ajatellen pohtia, mitä lapsiperheellisen pääsiäisperinteitä voisi ottaa osaksi omaa lomaa. Ei kai sen mitään erityistä tarvitse olla, kunhan toivon lapselle jäävän jonkun muistijäljen lapsuuden pääsiäisistä. Vaikka puputeemainen piknik olohuoneen lattialla voisi olla osa meidän pääsiäistämme.
Mutsilandia

Saako nopeasti alkaneesta raskaudesta iloita?

Kirjoittaessani toisesta raskausviikosta, eli the sutinointiviikosta, sain olla tarkkana. Pyörittelin yhden kappaleen postausta kauemmin kuin monia pidempiä avautumisia, ja päädyin lopulta muokkaamaan alkuperäisen päiväkirjamerkintäni kokonaan uusiksi. Pyrin häivyttämään ensimmäisestä yrityskierrosta raskaaksi tulemisen jonnekin niin kauas, että sitä ei hokaisi tekstistä poimia muuta kuin hakemalla ja lankoja yhteen vetämällä. 

Mutta langat osattiin yhdistellä heti. Ja nyt kun myönnän ihan omassa postauksessaan tulleeni nopeasti raskaaksi, pelkään saavani kävijärynnäkön Vauvan keskustelupalstojen vihaisilta anonyymeiltä. Sillä tästä asiasta ei oikein saisi puhua. Se loukkaa niitä, jotka ovat toivoneet lasta vuositolkulla siinä onnistuen tai onnistumatta. Ja se aiheuttaa kinkkisiä tilanteita varmasti suuntaan ja toiseen.

Hedelmällisyydellä lesoilu on noloa, sivistymätöntä ja lyhytkatseista. Mutta se on eriasia kuin puhdas iloitseminen siitä, että raskauden onni osui omalla kohdalle nopeasti. Mä en kuitenkaan ole asiaa juhlinut ja hämmästellyt kuin sellaisten ihmisten kanssa, joiden tiedän olevan yhtä onnekkaita paskiaisia. Kun joku on kysynyt, kuinka kauan yritimme, olen ihmisestä riippuen vastaillut jotain ympäripyöreätä, vitsaillut emakkokropastani tai kertonut ihan suoraan, että ihan älyttömällä tsäkällä syöttiin napattiin heti kiinni.

Jos asiasta on kysynyt henkilö, jonka tiedän itse kärsineen lapsettomuudesta, olen kiehnannut paikoillani vaivautuneena ja yrittänyt ohittaa koko kysymyksen. Koska en tahdo loukata. En tahdo joutua siihen hölmöön tilanteeseen, johon 2. raskausviikko -postauksen kommenttiosiossakin tunnuin päätyneen. En tahdo joutua pyytämään anteeksi raskauttani, koska se ei varmaan ole sitä, mitä toinenkaan osapuoli hakee. Mutta jostain syystä itselleni tulee syyllinen olo, sellainen, että pitäisi pyytää anteeksi.

Kun aloimme toivoa toista lasta, olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että mitään ei tapahdu. Itselläni oli outo tunne siitä, että jos ensimmäinen saapui elämäämme pyytämättä, toista meille ei enää suoda. Että saisimme jyystää kymmenen vuotta tuloksetta. Tunnen muutamia pariskuntia, joille ensimmäinen on tullut yllätyksenä, mutta toinen vuosien tekemisellä. Ja niitä, joilla ensimmäistä on yritetty monta vuotta ja toinen on ilmoittanut tulostaan yllätyksenä heti sen jälkeen, kun äiti ja isä ovat ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen olleet kuplivalla juhlatuulella ihan kahdestaan.

Toisin kuitenkin kävi, ja olen raskaana. Uskon siinä yhtä paljon onneen kuin sen kaveriin tuuriin. Edellisvuoden loppupuolella olin niin stressaantunut ja väsynyt kahden työn, blogin ja perhe-elon yhdistämisestä, että en varmasti olisi edes tullut raskaaksi. Ja voi olla, että jos olisimme siirtäneet vauvantekopuuhia kuukaudella, olisimme edelleen hautomisvaiheen sijaan tekovaiheessa. Voi olla, että tuurilla tältä vuodelta vain juuri se tammikuun munasolu oli täydellinen ja valmis kypsymään ihmiseksi.

Toivoisin voivani iloita siitä pienestä ihmislapsesta sisälläni. Mutta niin, että en onnellani loukkaa ketään.
Raskauskierros2

2. raskausviikko

Tammikuu 2014. Ollaanko me nyt tosissaan ihan varmoja tästä? Vaikka onhan sitä pohdittu ja vatvottu kuukausien ajan. Lapsen kaksivuotisneuvolan jälkeen nauramme miehen kanssa, miten helppoa ja kivaa kaikki nyt on. Ainakin verrattuna siihen vauvavuoteen. Tosissaanko toivomme laittavamme kaiken taas palasiksi ja mullinmallin? No, jossain vaiheessa viikkoa, viimeistään ja luultavimmin tuliaisena Kanarialta, kohtuuni muuttaa salamatkustaja.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Kirppislöydöt

Vanhan Herttoniemen pihakirppispäivä

Viikon päästä se on täällä, Vanhan Hertsikan pihakirppispäivä! Jos vain sää sallii, ensi viikon sunnuntaina 27. huhtikuuta on taas yksi kevään leppoisimmista ja kivoimmista päivistä. Viime vuosien tapaan nytkin tapahtumaan on ilmoittautunut mukana yli 100 taloyhtiötä, joten mahdollisuudet löytää aarteita ovat suuret. 

Edellisvuosina väkeä on ollut hurjasti myös myyntivilttien ja -pöytien toisella puolella, mutta onneksi täällä lähiössä riittää tilaa taivaltaa. Jos väenpaljous alkaa ahdistaa, voi piipahtaa vaikka merenrantaan tai luonnonsuojelualueelle, joka alkaa suoraan monen talon takametsästä. Kuulemma mukaan on ilmoittautunut myös kymmeniä popup-kahviloita, joten tyhjin masuin ei täältä meidän huudeilta tarvitse lähteä.

Mekin ollaan taas fiilistelemässä lähiöelon ihanuutta ja juomassa termarikaakaota jollain viltilllä – tarkoitan siis, että myymässä tapahtumassa. Pystytetään putiikkimme jonnekin aurinkoiselle paikalle lähelle Herttoniemen metroasemaa. Koska kaksioomme muuttaa syksyllä neljäs ihmisasukas, on kaappeja pitänyt inventoida raa’alla kädellä. Myynnissä on siis esimerkiksi upeita vintagemekkoja, joita käytän kuitenkin ihan liian harvoin. Vaatteiden lisäksi meidän pisteellämme on myynnissä muun muassa kenkiä, laukkuja, kirjoja, vöitä, huiveja ja älppäreitä.

Tehkää tekin retki meidän lähiöön!
Kaupungilla

Kevättä merenrannassa ja hännän alla

Kävimme eilen ystäväni Tiian ja hänen pikkusankarinsa kanssa munajahdissa Korkeasaaressa. Samalla bongailimme tipuja ja tietenkin muita elukoita. Mä olen käynyt Korkeasaaressa viimeksi pari vuotta sitten kesällä, mutta lapsi on ehtinyt visiteerata siellä enemmän kuin minä koko elämäni aikana. Keväisessä Korkeasaaressa oli heräilevän kesän taikaa, kun eläimillä oli selkeästi kevättä rinnassa – ja etenkin hännän alla – ja ilmassa tuoksui kostea multa sekä suolainen meri.

Lupauksia lämpömittarin kesälukemista antoi myös se, että ensimmäistä kertaa mulle tuli talvitakissa ihan vähän kuuma. Joo joo, todellakin olen pitänyt talvitakkia vielä! Kaivoin kesätennaritkin ullakolta vasta viikko sitten, ja joka aamu niissä on varpaita paleltanut. No nyt heittäydyttiin porukalla niin kesätunnelmiin, että syötiin lounas ulkona. Vilun sijaan jännitystä aiheutti pöytäseurueeseemme änkevä riikinkukko, joka olisi myös tainnut tykätä kasvispihveistä.

Lasten mielestä hauskinta reissussa taisi olla päätön juoksentelu, jonka tarkoituksen ja hienouden ymmärtävät vain nuo kaksi. Myös hiekan kaivelu ja sen jemmaaminen paidan sisään tuntui olevan vallan riemukasta. Riemu repesi viimeistään merenrannassa, jossa kaksikko plunaili nilkkojaan myöten. Rantamudan kaivaminen, mädäntyneiden lehtien kuljettelu edestakaisin ja veden lotraaminen kepillä on niin paljon kivempaa, kun mukana on toinen, jonka mielestä homma on aivan yhtä parasta.

Tultiin siinä niin mutaisiksi koko sakki, että heitin reissun jälkeen pesukoneeseen lapsen vaatteiden lisäksi myös oman talvitakkini. Ja siitä suoraa sen voikin pakata talviteloille, sillä rohkeana vilukissalikkana annoin tänään kesän tulla eteiseen ja siivosin loputkin talvireleet ullakolle. Kesätäpinä!
Raskauskierros2

1. raskausviikko

Jos raskausjutut eivät napostele, älähän huolestu. Tämä ei ole muuttumassa raskausblogiksi. Ihan samalla tavalla tämä on yhden lähiössä asuvan mutsin ajatus- ja elopalasia kuin ennenkin. Ja ajatuksiin ja eloon kuuluu niin paljon muutakin kuin raskaus. Nyt on vain kertynyt neljän kuukauden ajalta ihmeteltävää sisälläni kehittyvästä miniminityypistä. 

Olen raskausviikkojen kuluessa tehnyt merkintöjä siitä, mitä mielessä, kropassa ja maailmassa ympärillä tapahtuu. Julkaisen niitä viikko kerrallaan nopeaan tahtiin, kunnes päästään näille viikolle, jossa nyt mennään. Tässä viikoista se ensimmäinen.

1. raskausviikko, tammikuun alku:

Eihän tässä tietenkään vielä paksuna olla, vaan käytössä on kuukautiskuppi. Monissa paikoissa sanotaan, että nyt kannattaisi jo kuitenkin pedata pesää lapselle ja elää terveellisesti. Näin mäkin olisin ajatellut ensimmäisen raskauden aikana, jos sitä olisi ehtinyt ajatella. Nyt fiilis on kuitenkin toinen, nyt bailataan vielä kun voi!

Viikonloppuna on Iholla 3:n karonkka, jonka tiedän olevan mahdollisesti viimeinen alkoholillinen kemukerta pitkiin pitkiin aikoihin. Pelkäänkin odottavani illalta jopa liikoja. Mutta turha huoli, kaikki menee täydellisesti! Mulla on niin kivaa, että en edes muista, koska viimeksi. Ensimmäistä kertaa mutsiksi tulemisen jälkeen valomerkki tulee ihan liian aikaisin. Vatsa naurusta kipeänä on hyvä aloittaa yritykset kasvattaa vatsaa seuraavien pitkien kuukausien ajan.

Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Raskauskierros2

Omenan kokoinen salaisuus

Tässä sitä ollaan, omenan kokoinen pieni ihmisenalku sisälläni kasvaen. Raskausviikolla 15, neljännellä raskauskuukaudella, reippaasti toisella raskauskolmanneksella. Onneksi, sillä alan olla taas enemmän itseni, enemmän ihmismäisempi ylipäätään. Helmi- ja maaliskuu olivat karseita. Mieli oli yhtä synkkä ja musta kuin Helsingin talvi. Väsymys sai pään tahmaiseksi ja lamaannutti ilon. Mikään ei kiinnostanut tai huvittanut. Jatkuva pahoinvointi ja yllättäen päälle vyöryvä oksentelu tuntuivat omassa pienessä maailmassani pahimmalta rangaistukselta, jonka itselleen voi hankkia.

Toisella kierroksella on kyllä ollut helpompaa siksi, että pääkoppa on pysynyt menossa mukana. En ole itkenyt ahdistusta ja elämän loppumista, kuten viime kerralla elämänmuutoksen kourissa myllertäessäni. Toisella kerralla on taas ollut vaikeampaa siksi, että raskautta ei ole ollut aikaa potea. Kun ensimmäistä odottaessani raahauduin töistä suoraan pimennettyyn makuuhuoneeseen kärsimään koko kuuman kesän ajan kestänyttä krapulaa, nyt kotona on odottanut tarmoa täynnä oleva kaksivuotias. En voikaan sanoa olleeni mikään huippumutsi alkuvuoden aikana. Jos normaalisti pinnani on kuiva halko, nyt se on ollut lyhyt tulitikku. Helposti syttyvä ja nopeasti loppuun palava.
Olen oksentanut työpalaverissa, kirjoittaessani blogia, kylvettäessäni Minimetä. Olen ollut kontillaan pää pytyssä ja yrjöilyn välillä lohduttanut hädissään olevaa lasta. Kaikki on hyvin, äiti on vähän kipeä, mutta se ei ole sinun syysi. On tuntunut siltä, että mies on ollut töissä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin normaalia enemmän, vaikka todellisuudessa näin ei ole ollut. Ne illat ja viikonloput kahdestaan lapsen kanssa ovat vain tuntuneet piinaavan pitkiltä. Iltatoimet ovat tuntuneet jättimäiseltä ponnistukselta ja päivällisen valmistaminen mahdottomalta tehtävältä. Olen maannut olohuoneen lattialla ja nostellut voimattomana yhdellä kädellä legoja muka innostuneena leikkien, vaikka todellisuudessa olen vain odottanut, että voitaisiin jo mennä nukkumaan.

Nyt joku varmasti riemastuu: jes, sitä vituttaa taas! Nyt loppuvat ne ällöttävän onnelliset postaukset, ja saadaan taas angstia täydellä ryöpyllä! Että toivottavasti se oikein rypee ahdistuksessa ja vitutuksessa, niin ei tarvitse lukea enää yhtään postausta, jossa käytetään vähintään kolme kertaa sanaa ihana!
Sori, näin ei tule tapahtumaan. Ei ainakaan toivottavasti. Aloin nimittäin herätä henkiin samaa tahtia luonnon kanssa. Kun havahduin ensimmäistä kertaa lintujen aamulivertelyyn ja kevätauringon lämpöön kalvakoilla poskillani, oma olokin antoi viitteitä paremmasta. Ensimmäiset kukkaset tunkivat routaisesta maasta samalla voimalla kuin ilo kohmeiseen mieleeni.

Tällä kertaa todella allekirjoitan väitteen toisen raskauskolmanneksen upeudesta. Välillä aamupala nousee edelleen kurkkuun, unentarve on ruuhkavuosien keskellä elävälle mahdoton ja supistukset piinaavat välillä jo nyt, mutta silti olo on upea. Tältäkö tuntuu, kun kaikki on normaalisti! Miten ihanaa ruoka onkaan! Miten kivaa elämä taas kokonaisuudessaan on! Miten parasta on taas olla oma aikaansaava ja innostuva itsensä!

Raskauden ajoitus ei vuodenajallisesti voisi olla parempi. Helmi- ja maaliskuun voi ihan hyvin velloa pimeydessä ja väsymyksessä, sillä sitä ne kuut normaalistikin ovat. Viimeksi alkuraskaus jätti muistoksi kesästä 2011 vain hiestä märät lakanat ja oksettavan kuuman auringonpaahteen, mutta nyt voin nauttia kesästä, kun raskauden alku on jo ohi, mutta loppuraskauden vaivat toivottavasti jättäneet vielä rauhaan.
Voin pitää pieniä kesäkolttuja, eikä kenellekään jää epäselväksi, onko kyseessä läski vai vauva. Jos viimeksi yritin sekopäisyydessäni peitellä raskautta parhaani mukaan, nyt aion kiskoa päälle tiukat paidat ja mekot. Aion alkaa kuulkaa oikein ällöttäväksi mammaksi, joka kulkee pitkin kyliä vatsaansa hipelöiden ja silitellen. Tällä kertaa aion nauttia! Sitten syksyllä onkin hyvä rakentaa kotiin taas pieni lämmin pesä, johon kömpiä vauvan ja muun perheen kanssa.

Tuskinpa homma menee tälläkään kertaa ihan putkeen, ja varaan oikeuden vittuuntua ja panikoida, kun siltä tuntuu. Mutta nyt keskityn nauttimiseen, kun siihen on mahdollisuus. Raskauteen tulee ihan eri tavalla tunnelatausta ja pieniä iloja, kun tietää kaikella todennäköisyydellä tämän olevan elämäni viimeinen raskaus. Viimeinen kerta kun sisälläni kasvaa uusi ja ihmeellinen elämä. Haluan ottaa siitä kaiken irti ja oikein rypeä mutsiusonnessa.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe