Lastentarvikkeet

Enemmän kuin uimarengas

Mitkä uimasäät! En muista, koska olisin käynyt näin paljon uimassa luonnonvesissä. Siis ihan uimassa, eikä vain kastautumassa kiljuen ja hampaat kalisten. Minime on selkeästi merenneitojen sukua, sillä hän voisi elää vedessä. Oli kyseessä sitten meri, järvi, maauimala tai vedellä täytetty pesusoikko, johon juuri ja juuri mahtuu istumaan.

Tänä kesänä olenkin monet kerrat kiitellyt lapselle vauvavuoden aikana hankkimaamme uimarengasta – ja kertonut siitä kanssavanhemmille, jotka ovat uimareissuilla vempeleestä kiinnostuneena kyselleet. Kirjoitin Swimtrainer-uimarenkaasta jo puolitoista vuotta sitten, kun vietimme perheen kanssa kuukauden Thaimaassa. Rengas oli kätevä vauvan kanssa, kun ei koko ajan tarvinnut kannatella vedestä liukasta ja riemusta sätkivää lasta. Mutta nyt parivuotiaan vesipedon kanssa se on vielä näppärämpi!

Tänä kesänä rengas on ollut oikeasti niissä toimissa, joihin se on tarkoitettukin: uimaharjoituksissa. Lapsi painelee renkaan kanssa menemään sellaista vauhtia, että valasruhoni ei noin vain sulavasti uiskentele perässä. Uimarenkaan nerokas ”vatsapatja” pitää huolen siitä, lapsi pysyy hyvässä uintiasennossa. Samainen vatsapatja sekä valjaat taas turvaavat, ettei lapsi luiskahda renkaan yli tai ali. Kerran Kumpulan maauimalassa polskiessamme lapsi tosin onnistui jotenkin kiepsahtamaan nurin renkaan kanssa. Onneksi merenneidot eivät pienistä säikähdä (toisin kuin valaat).

Me hankittiin tämä meidän rengas aikoinaan Vaasan Babystyle-liikkeestä. Netissä niitä näyttäisi olevan myynnissä esimerkiksi täällä. Tämän meidän pienemmän Swimtrainer-mallin pitäisi pelittää aina nelivuotiaaksi asti. Linnunmaidon lämpöinen ja meriveden tuoksuinen suositus! Ilman tätä uimarengasta me vanhemmat tuskin jaksaisimme polskia vedessä siinä määrin, mikä merenneitojen vähimmäisvaatimuksena on.
Kotimaanmatkailu

Sinne nalleperheen naapuriin

Kävimme taannoisen Pohjanmaan-reissun yhteydessä perheen kanssa Ähtärin eläinpuistossa. Mulla on eläinpuistoista noin yleensä kaksijakoiset fiilikset, mutta Ähtäri osaa jollain tavalla olla sympaattinen. Se on rakennettu keskelle metsää, ja puistossa kävellessään tuntuu kuin olisi oikeasti eräjormailemassa. Havupuu tuoksuu ja hongat humisevat.

Puiston asukkaat ovat havumetsävyöhykkeeltä tuttuja tyyppejä. Me päästiinkin ihastelemaan muun maussa ilveksiä, susia ja hirviä. Vekkuleimpia olivat puiston vetonaulat: karhut. Ne pulahtivat uimaan, telmivät ja kiipeilivät. Tuntui, että niillä oli ihan oikeasti hauskaa. Muutenkin eläimet vaikuttivat ainakin vähän onnellisimmilta Ähtärissä kuin muissa vierailemissani eläintarhoissa. Aitaukset olivat isoja, ja naapuriin oli jätetty hajurakoa. Vain häkkiin ahdettujen pöllöjen kohdalla alkoi ahdistaa.

Meidän retkiseurueen muonituksesta vastasi Ähtärin lähipaikkakuntien kuppilat, mutta jos olisi vain ollut mahdollista, mukaan olisi kannattanut ottaa eväät. Puistossa oli useita rauhallisia eväspaikkoja ja laavuja, joissa eväitä popsiessaan olisi metsäläistunnelmaan päässyt sisään vielä paremmin. Käivärän paistoonkin puiston reittien varrella oli useampi kaasugrilli sekä nuotiokatoksia.

Lapselle retki Ähtäriin oli selvästi elämyksellinen juttu. On jännää, mitkä asiat lapsille jäävät mieleen. Meidän minityyppimme vaikutuksen tekivät etenkin karhut, ja nalleista on tarinoitu paljon reissun jälkeen. Vielä siistimpää taisi kuitenkin olla se, että kaikilla meillä kolmella oli samanlaiset pinkit Ähtäri-rannekkeet. Sitä on muisteltu hartaudella monet kerrat. Tiimirannekkeet, onhan se nyt siistiä!
Raskauskierros2

29. raskausviikko

Nautin kesästä ja raskaudesta niin täysin sydämin, että välillä on pakko ottaa muutama iloloikka. Miten upeaa saada olla tässä ja nyt, juuri minuna, kohtu täynnä elämää. Helle saa lämpöä rakastavan kehräämään, ja kotona käydään vain nukkumassa liian lyhyitä yöunia ja tekemässä pakolliset työt. Loppuviikon saamme nauttia harvinaisesta koko perheen yhteisestä viikonloppuvapaasta. Blogi on retuperällä, pahoittelut siitä.

Olo on parempi kuin missään vaiheessa kumpaakaan raskauttani. Jos ei tarvitsisi pukea vain venyvää trikoota ja sheivata sokkona, voisin vahingossa unohtaa olevani raskaana. Jalkojen pienen turvotuksenkin unohtaa, kun räpylät voi työntää varvassandaaleihin.

Hyvästä olosta huolimatta tällä viikolla fillaroin Kätilöopistolle tarkastukseen. Terkkarin kirjoittama lähete menee läpi, mikä tuntuu pöljältä. Silloin en saa aikaa, kun voin todella huonosti ja olen varma siitä, että lapsi syntyy just ja nyt. Mutta nyt kun voin hyvin, tarkastus järjestyy, koska se aikaisemman ennenaikaisen synnytyksen takia kuuluu rutiiniin.

Tarkistus on perinpohjainen. Käsikopelolla kohdunkaulaa olisi lääkärin mukaan jäljellä enää kaksi senttiä, mikä olisi huolestuttavaa. Ultra kuitenkin paljastaa totuudeksi 3,5 senttiä. Lyhentymistä edelliskäynnin viidestä sentistä on tapahtunut, ja lisäksi kohdunsuu on pehmentynyt hiukan. Nämä molemmat asiat ovat kuulemma kuitenkin normaaleja, kun kyseessä ei ole ensimmäinen raskaus. Kohdunsuu on lisäksi tiukasti kiinni, joten kaiken pitäisi olla hyvin.

Lääkäri tekee varmuudeksi myös kaksi kohdunsuulta otettavaa testiä, joista en ole aikaisemmin kuullutkaan. Toinen mittaa emättimeen mahdollisesti tihkuvaa lapsivettä, toinen ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Molemmat testeistä ovat negatiivisia. Ennenaikaista synnytystä mittaavan testin antama negatiivinen tulos on kuulemma melko luotettava, mutta kuitenkin vain ennuste. Mulla on silti päivä päivältä varmempi olo, että testitulos saattaa pitää paikkansa.

Lääkäri tarkistaa ultralla myös lapsen kasvun. Reisiluu on pitkä, joten tiedossa on pitkäkoipinen lapsi. Mitäs muutakaan, kun vanhempina on kaksi ehtaa hongankolistajaa. Painoa vauvalla on pari voipakettia ja vähän päälle, 1 kilo ja 200 grammaa. Tästä alkavatkin massaviikot, kun lapsi kuukaudessa jopa tuplaa painonsa. Tarkistuksen jälkeen fiilis on hyvä ja turvallinen. Henkilökunnalla tuntui olevan oikeasti aikaa keskittyä raskauteeni ja vastata hölmöihin kysymyksiini.

Iltauinnilla katselen viltillä istuen, miten mies ja lapsi kirmaavat vedessä. Aurinko laskee, mutta ilma on vielä kesästä lämmin. Olen niin onnellinen, että ottaa ihan kipeää. Ihanaa, että saan olla osa tätä perhettä, joka on pian vielä täydempi. Lapsi on oppinut kesän aikana hurjasti uusia asioita. Tunnen yhä lujempaa varmuutta siitä, että sisaruksen syntyminen juuri nyt on hyvä.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Arki

Mitä jääkaapin ovesi kertoo sinusta?

Sanotaan, että kirjahylly kertoo kodissa asuvista ihmisistä. Meillä on kirjoille tilaa niin vähän, että niteiden kierto on liian vauhdikasta kirjahyllyn omistajien persoonallisuuden määrittelyyn. Mutta jääkaapin ovi onkin toinen juttu!

Jokainen joka tuntee minut tai on lukenut blogiani muutamaa lausetta pidemmälle, voi aavistaa, että meidän jääkaapin ovemme ei ole niitä, joihin ei sallita lippulappusten kiinnittelyä. Välillä ovi on niin vuorattu muistoilla ja muistettavilla asioilla, että mikään magneetti ei enää pidä. Nyt oveen kertynyttä ryönää piti kuitenkin vähän siivota, että sain tilaa kuville.
Sain tovi sitten testata Canonin uutta Selphy-tulostinta, jolla pystyi printata myös Instagram-kuvista tarroja. Kuvatarrat ovat sellaisia, jotka saa ainakin tuoreena irrotettua ja siirrettyä jääkaapin ovesta muualle. Toivottavasti eivät jämähdä kiinni, tai joudutaan sitten joskus muuttopuuhissa roudaamaan koko jääkaappi mukanamme, heh. Elsalla oli tontillaan vastikään hauskoja Intragram-magneetteja, jotka ainakin saa muuton yhteydessä ilman tärpättiä mukaansa.

Kävin samassa jääkaappi-inspiraatiohötäkässä hakemassa Granitista magneettinipsuja, joihin saa näppärästi esille lapsen piirustukset ja lehdistä repimäni reseptit, jotka odottavat testausta. Korvasin myös lehden kulmista revitys kauppalappuset ihan ehdalla kauppalappurullalla.
Mitä jääkaapin ovemme sitten kertoo meistä? Piirustusten ja kuvien perusteella olemme lapsiperhe. Ultrakuvat kielivät tulevasta perheenlisäyksestä. Tarrat ja kortit antavat osviittaa vaatemerkeistä, joita suosimme. Reseptiläjä kertoo rakkaudestamme ruokaan, mutta toisaalta siitä, että sen kokkailuun kotikeittiössä ei aina ole niin paljoa aikaa kuin reseptien kerääjä kuvittelee. Kuvista voi päätellä meidän tykkäävän ainakin ravintoloissa luuhailusta, retkeilystä, ystävistä ja sporttailusta. Kauppalistan mukaan meiltä ovat porkkana, näkkileipä ja vessapaperi loppumaisillaan. Viiltävä syväanalyysi, etten sanoisi.

Mitä teidän jääkaapin ovenne kertovat teistä? Jos pää on heinäkuun helteistä pehmeänä kuten itselläni, tämän voi halutessaan ottaa postaushaasteena.
Materiahaaveet

Mummopyörästä kuoriutui perhepyörä

Yhteistyössä Papa’s Bike

Punainen mummopyörä ja minä olemme kulkeneet yhdessä lähes koko aikuisikäni, siitä lähtien kun löysin sen nokkosten peittämänä mieheni vanhempien mökiltä, liiterin takaa. Sille on tehty pientä remppaa yhteisien vuosiemme aikana, mutta nyt oli aika laittaa kiituri kunnolla kuntoon ja tehdä siitä samalla nykyelämäntilanteeseeni sopiva polkupyörä.

Laatikkopyörämme nimittäin löysi uudet omistajat Tampereelta, jossa oltiin valmiina ottamaan vastaan sähköttömän fillarin tarjoama perslihashaaste. Surku tuli etenkin pyörää rakastaneen lapsen puolesta, vaikka itse en ole laatikkoa kyennyt nyt raskauden aikana ajamaan lainkaan. Uuden ja ehdottomasti sähköavusteisen laatikkopyörän hankinta on mielessä, mutta siirrämme sen pohdintaa ainakin ensi kevääseen.
Haasteen rämisevän mummopyörän ehostamisesta turvalliseksi perhepyöräksi otti vastaan maaliskuussa Helsingin Lauttasaareen avattu Papa’s Bike. Se on kaupunki- ja perhepyöräilyyn erikoistunut pikkuinen pyöräliike, jonka tuotevalikoima ja meininki iskee muhun. Perheyrityksen toiminnassa on Papan lisäksi mukana muun muassa hänen neljä pyöräilyä intohimoisesti harrastavaa tytärtään. Ja kolmaskin sukupolvi on hyvin menossa mukana, siellä suvun taaperoikäinen ruuvasi hänkin tärkeänä mutteria molemmilla kerroilla liikkeessä käydessämme.

Papa’s Biken valikoimissa on paljon perhepyöräilyä helpottavia välineitä, jotka muistan niiltä ajoilta, kun asuin Hollannissa. Esimerkiksi pyörän eteen asennettava istuin, eli syli-istuin, on kiinnostanut. Sillä kun voi kuljettaa jo juuri istumaan oppinutta lasta aina siihen asti, kun naperolla on painoa 15 kiloa. Koeajolla juuri ja juuri istuimeen vielä mahtunut Minime hälvensi pelkoni siitä, että lapsi ei tykkää olla etummaisena, ikään kuin puskurissa kiinni. Jos Minimeltä kysyttäisiin, hän olisi leveän hymyn perusteella valinnut tämän tavan kulkemiseen mieleisimmäksi. Hänelle sitä on enää turha hankkia, mutta ehkä sitten aikanaan vauvalle.
Nyt me valittiin lapselle taakse asennettava maxi-istuin hollantilaiselta Yeppiltä. Mä olen jostain syystä arastellut lapsen kuljettamista takana, sillä ratkaisu on tuntunut kiikkerältä. Olemme kuitenkin päässeet vanhempieni luona kruisailemaan sisaruksieni vanhalla istuimella, ja sekä minä että lapsi olemme nauttineet. Yeppin tukeva istuin kiinnitetään pyörään asennettavaan adapteriin. Sekä mieheni pyörässä että mummiskassani on nyt adapteri, joten istuinta voi vaihdella kätevästi niiden välillä. Todella iso ja olennainen plussa moniin muihin istuimiin verrattuna!

Isompien lapsien kuljettamiseen Papa’s Biken valikoimasta löytyy muun muassa junior-istuin, joka on parempi vaihtoehto kuin pelkällä tarakalla kuljettaminen. Siinä on pehmuste, pieni selkänoja sekä jalkatapit. Näitä on saatavana myös tuplina, jolloin kyytiin mahtuu kaksi isompaan lasta. Toinen junior-vaihtoehto on pyörän vaakaputkeen kiinnitettävä satulaistuin, jossa on siinäkin paikkansa lapsen jaloille.
Kauppakassien kuljettamiseen Papa’s Biken valikoimissa on värikkäitä satulalaukkuja, isoja koreja sekä runkokiinnitteisiä etutelineitä. Hankimme miehen kanssa luultavasi molempien fillareihin etutelineet, sillä lapsen ollessa istuimessa, ei reppua voi pitää selässä. Oman pienen pyöräkorini kanssa tila on tullut vastaan, jos mukana on perustarpeiston lisäksi esimerkiksi uimakamat.

Pyöriä Papa myy sillä ajatuksella, että niillä on joku kytkös Suomeen. Valikoimissa onkin esimerkiksi Pelagoa, Helkamaa ja Jopoa. Ja miten staileja pyöriä Suomessa tehdään ja suunnitellaan! Mies osti Papalta itselleen uuden Avainlippu-merkityn Helkama kaupunkipyörän.
Myöhemmin myyntiin on tulossa myös Hollantilaisia pyöriä, kuten mahdollisesti kuvissakin näkyvää pitkäperäistä perhejuhtaa. Hollantilaiset fillarit sopivat perhepyöräilyyn, sillä ne ovat kookkaita, ja esimerkiksi kahden lapsen kuljettaminen niillä on varmasti kätevää. Mulla oli itselläni Hollannissa perinteinen musta katujyrä, jolla oli mahtava ajaa. Yritin saada fillaria mukaani palatessani Suomeen, mutta se oli palasiksi laitettunakin niin kookas, että postin tai vastaavan kuljetusjärjestelyn sijaan olisin kuulemma joutunut vuokraamaan sille oman laivakontin. Enpä sitten jaksanut selvittää asiaa lisää, mutta tarina kertonee, että hollantilaiset pyörät ovat kookkaita kavereita.

No mitä sille mun mummopyörälle sitten lopulta tehtiin, lastenistuimen asentamisen lisäksi? Sen käyrät vanteet suoristettiin ja sisä- sekä ulkokumit vaihdettiin uusiin. Samaten keskiölaakerit vaihdettiin uusiin, ja ohjainlaakerit puhdistettiin sekä rasvattiin. Rikkinäisen lokasuojan ja tavaratelineen tilalle Papa oli käynyt hakemassa Kierrätyskeskuksesta samaa aikakautta edustavat. Uusi seisontatukikin oli pitänyt vaihtaa, samaten kuin ketjut. Huh. Sanottaisiinko siis, että pyörä on melkoisesti perheturvallisempi ajaa nyt kunnon remontin jälkeen.
Mummopyörästä kuoriutunut perhepyörä on ollut mulla nyt käytössä pari päivää, ja poljettuja kilometrejä on kertynyt yli 50. Kumpulan maauimalaan pulikoimaan, Sörnäisiin falafelille, Lauttasaareen jätskille, Mustikkamaalle iltauinnille, toiselle puolelle kylää kaveria moikkaamaan, Viikin hiekkateitä kaahailemaan. Mikä vapaus (ja rusketusrajat)! Onnistuneen pyöräilypäivän tunnistaa siitä, että hampaiden väleihin on juuttunut ainakin pari pikku ötökkää. Suuta kun ei pysty hymyltään pitämään kiinni kesäisiä katuja viilettäessään.
Duuni

Iholla – joka hetkestä jää jälki

Iholla-sarjan kolmannen tuotantokauden traileri on vihdoin julkaistu! Vaikka olen nähnyt sen useita kertoja tuotannon loppuvaiheessa, miehet tekivät sen taas. Katsoin traileria iho kananlihalla, ja vähän piti parkuakin. 

Ovat he vain niin upeita ja rohkeita. Ja tulevat antamaan ajattelemisen aihetta niin miehille kuin naisille. Olen valtavan ylpeä, että olen saanut olla tekemässä tätä ohjelmaa – jestas, mikä kausi tulossa! Ensimmäinen päivä syyskuuta se alkaa, AVA-kanavalla.
Päiväkoti

Vauva syntyy – jatkaako esikoinen päiväkodissa?

Kyllä, meillä esikoinen jatkaa taas pitkän kesäloman jälkeen päiväkodissa. Hoitoaika tulee vauvan syntymän jälkeen olemaan sama kuin tähänkin mennessä, 3 päivää viikossa. Tunteja kuluneen päiväkotivuoden aikana on kertynyt meidän vanhempien työvuoroista riippuen 5–8 tuntia päivässä. Sama tuntimäärä tulee luultavasti pysymään myös lapsen sisaruksen synnyttyä.

Miten me sitten päädyimme tähän ratkaisuun? Siksi, että se kohdallamme oli niin selvä. Plussia päivähoidossa jatkamiseen kertyi läjä, mutta selkeitä miinuksia ei lainkaan. Tässä meidän plussat satunnaisessa järjestyksessä:

Rutiinit. Pyrimme pitämään elon mahdollisimman normaalina vauvan tulosta huolimatta. Hah, melkoinen savotta. Mutta päiväkodin jatkuminen on yksi näistä normaaleista asioista. Lapsi on nyt kesäloman aikana kysellyt päiväkodin perään harva se päivä. Alkuun monta kertaa päivässä ja nyt taas kiihtyvään tahtiin.

Jos lapsi ei olisi ollut päiväkodissa aikaisemmin, tilanne olisi luultavasti päätöksen suhteen eri. Tai sitten ei, nämä ovat niin tapauskohtaisia ratkaisuja.
Lapsen kuunteleminen. Lapsi todella tykkää päiväkodissa käymisestä. Kun kuulen päiväkodista kauhutarinoita, en tiedä, mitä tai ketä kiittää meidän onnestamme. Hoitajia, päiväkodin kuraliukumäkeä, kavereita, lapsen luonnetta, lyhyttä päiväkotiviikkoa vai vain puhdasta sattumaa.

Oli miten oli, lapsi ei ole jäätävän päiväkodin aloituksen jälkeen ollut kertaakaan sitä mieltä, ettei tahtoisi päiväkotiin. Päinvastoin. En ehdi aamuisin kuin muistuttaa, että tänään on päiväkotipäivä, kun hän on jo hakemassa innoissaan kenkiä eteisestä. Täpinää pitää vähän välillä toppuutella, sillä ennen päiväkotiin lähtemistä olisi esimerkiksi hyvä vaihtaa yöpuku pois päältä. Lapsi haluaa käydä päiväkodissa, ja sen me hänelle ilomielin suomme.

Lapsen kaverisuhteiden ylläpitäminen. Kesäloman aikana lapsella on ollut päiväkodin kaverilaumaa ikävä. Vaikka ystävillämme on onneksi samanikäisiä lapsia, se ei tunnu riittävän. Niinpä lapsi ottaa kaverivajeessaan kontaktia ikäisiinsä vaikka reteästi kauppajonossa. Nyt leikitään, oli tilanne tai paikka mikä tahansa!

En uskoisi, jos en itse näkisi, mutta kaksivuotiaatkin muodostavat jo kaverisuhteita. Lapsemme on sosiaalinen tapaus, joka saa päiväkodistakin kiitosta siitä, että leikit sujuvat kaikkien kanssa. Onkin jännä huomata, että silti hänellä on selkeästi ne muutamat omat parhaat kaverit, joiden kanssa bondataan kaikista parhaiten.

Kesälomalla lapsi onkin kysellyt etenkin näiden tiettyjen kaverien perään. On kiva tietää, että hän näkee heidät taas syksyllä. Mistäs tietää, jos lapselle muodostuu jonkun tai joidenkin päiväkotikaverien kanssa koko elämän kestävä ystävyyssuhde.
Lapsen perustarpeiden tyydyttäminen. Jos subjektiivista päivähoito-oikeutta ei olisi, emme ehkä olisi uskaltaneet lähteä kakkoskierrokselle. Tai ainakin olisimme hemmetisti enemmän peloissamme siitä, miten kaikki tulee järjestymään.

Esikoinen oli suuritarpeinen vauva, ja vauvavuosi oli kuluttava. Eikä ennenaikaisena syntyminen yhtään helpottanut asiaa. Välillä olin varma, että en vain jaksa, välillä että olen tulossa hulluksi. Repaleiset päivät saivat mieleen kapuamaan mustia ajatuksia. Lapsi oli rinnalla koko ajan, ja paniikkihuuto alkoi heti, jos ei saanut olla äidin tai isän iholla. Vatsakipuja ja itkua, jonka vasta jälkikäteen tajusin täyttävän koliikin merkit. En ehtinyt syödä kunnolla, en käydä suihkussa tai nukkua. Jos toinen vauvavuosi tulee olemaan edes vähääkään samanlainen, esikoinen jäisi siinä hötäkässä täysin heitteille.

On lohduttavaa tietää, että tuli vauvavuodesta minkälainen tahansa, päiväkoti auttaa kolmena päivänä viikossa. Ainakin silloin lapsi saa ruuaksi jotain muutakin kuin uunivoileipiä tai pinaattilättyjä ja pääsee ulos leikkimään, vaikka itse olisin talviaikaan pakotettu kökkimään sisällä vauva rinnoissa kiinni roikkuen. Ja jos yöt tulevat olemaan hulinaa, saa lapsi ainakin nukkua päiväunensa kunnolla.
Äidin jaksaminen. Vaikka vauvavuosi olisi edeltäjäänsä helpompi, vauva-ajassa on silti haasteensa. Mä en ole mikään superäiti, ja väsymys muuttaa minut suohirviöksi. Tulen olemaan miehen pitkien työvuorojen takia monet illat ja yöt yksin vastuussa lapsista. Samaten kuin suurimman osan viikonlopuista. Mahdollisuus nukkua päiväunet vauvan kanssa samaan aikaan muutaman kerran viikkoon saattaa olla se oljenkorsi, joka pitää minut järjissäni yövalvomisten keskellä.

Hoitajaverkoston puuttuminen. Meillä ei edelleenkään ole olemassa helposti nakitettavaa hoitajaverkostoa. Esimerkiksi isovanhemmilta emme hoitoapua saa. Ystäviä on kyllä, mutta heilläkin on tietenkin omat menonsa ja lapsensa. Kun joskus hoitoapua pyytää, pitää miettiä tarkasti, onko tämä nyt se juttu, johon haluamme hoitomahdollisuuden varmasti käyttää. Päiväkoti pystyy onneksemme paikkaamaan tätä vajetta. Se on tärkeä ja vahva palanen turvaverkkoamme.

Äidin työminän ja osaamisen ylläpitäminen sekä kehittäminen. Vaikka jään äitiysvapaalle, yritykseni jatkaa toimintaansa. Media-alalla täysi heittäytyminen mammailuun ei ole mahdollista, vaan osaamista täytyy pitää yllä äitiysvapaallakin. Muuten työmaailmaan palaaminen on hankalaa, jos ei mahdotontakin. En halua äitiyden aiheuttavan itselleni kuoppaa, josta en enää pääse ylös. Tahdon Kelan tarjoaman vapaan jälkeen taas itse tienata elantoni, enkä elää työttömyyskassan ja yhteiskunnan tuilla.
Media-ala on siitä kinkkinen ja samalla niin ihana, että itseään on pakko kehittää koko ajan. Täytyy löytää uusia väyliä työllistyä ja toteuttaa itseään niin, että siitä joku ehkä jossain vaiheessa jotain maksaakin. Viime äitiysvapaalla loin Lähiömutsin. Nyt mielessä on pari muuta suunnitelmaa, joista saisi voita leivänkäntyn päälle vasta niiden onnistuessa. Sellaisille projekteille ei valitettavasti ole ollut mahdollisuuksia antaa aikaansa tätä ennen.

Voitteko kuvitella, että vaikka pelkään pahinta, toivon myös hulluna, että tällä kertaa olisi aikaa tehdä muutakin kuin koomailla äitinä. Hah!

Varhaiskasvatuksen merkitys. Varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus. Päiväkoti ei ole vain säilöntäpaikka. Siellä opitaan. Vaikka koenkin olevani ihan ookoo mutsi, en yksin tai mieheni kanssa pysty antamaan lapselle sitä kaikkea ymmärrystä maailmasta, minkä hän tarvitsee ja ansaitsee. Otankin kiitollisena vastaan kaiken avun, jolla lapsesta kasvaa täyspäinen ja toisia kunnioittava aikuinen.
Raskauskierros2

28. raskausviikko

Viikot kuluvat niin etten mukana meinaa pysyä. Yritän välillä tunkea ruhoani ahtaista väleistä, kun en vain muista, että edessäni oleva uloke alkaa olla jo melkoisen mehevä pallo. Kolmas eli viimeinen raskauskolmannes on alkanut huomaamatta. Vaikka välillä on tuntunut, että vauva tulee ulos minä hetkenä hyvänsä, nyt loppusuora alkaa virallisestikin häämöttää horisontissa.

Äitiysvapaan alku on sekin jo ihan nurkan takana, vajaan kuukauden päässä. Käsittämätön ajatus. Käyn viimeisellä haastattelukeikalla ennen vapaille jäämistä. Enää on vain kirjoittamista ja kuvausjärjestelyjä hoidettavana. Jos jossain vaiheessa nyyhkin töiden perään ja tunsin surua juttupaikoista luopumisesta, nyt ei enää haittaa. Kesähelteet ovat tehneet tehtävänsä, ja voisin heittäytyä täyteen lomamoodiin vaikka heti.

Raskausvaivoista lempparini, pesänrakennusvietti, on iskenyt päälle. Vietti saa tyytyä vielä jylläämään vain ajatuksissani, sillä teoille on aikaa vasta tovin kuluttua. Uusia pyyhkeitä ja tyynyliinoja sentään oli pakko saada, kun vierailemme Pohjanmaan reissullamme Vesan kyläkaupassa.

Kasvava kohtu lyttää keuhkojani kasaan, ja se tuntuu. Välillä tekisi mieleni läähättää kuin koira. Ajatus hikiliikunnasta tuntuu niin kaukaiselta, että laitan salikortin tällä viikolla jäähylle. Kuukauden ajan sitä tulikin turhaan maksettua, kun haaveissa vielä siinteli paluu salille ennen maratonharjoittelun loppurutistusta. Hyötyliikuntaa kertyy kuitenkin mukavasti. Pitkiä kävelyretkiä, uimista, pyöräilyä ja reisilihastreeniä mansikkamaalla kyykkien.

Olo on sekä kropassa että päässä hyvä. Parempi kuin aikoihin. Miten kiitollinen olenkaan, että saan kokea raskaudeniloa vielä tässä vaiheessa paksuuntumista. Etenkin kun kuukausi sitten olin vuoroin kauhuissani ennenaikaisesta synnytyksestä ja vuoroin voin muuten vain huonosti. Aurinko lämmittää venyvää vatsanahkaa, ja pulahtaessani uimaan, vauva tuntuu harjoittelevan vesikuperkeikkoja omassa minialtaassaan.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Hyvinvointi

Hammaslääkärin vinkit terveempään purukalustoon


Hammaslääkärin tuolissa maatessa tulee aina vähän epämiellyttävä olo siinä vaiheessa, kun lääkäri alkaa käydä läpi purukalustoa puhuen samalla koodikieltä: numerosarjoja ja pahaenteisiä tuomioita. Kamalinta on kuunnella suu täynnä sormia, miten monessa hampaassani on reiän alkuja. Kävin hiljan Kokonaishammashoidonklinikalla perusteellisessa suuntutkimuksessa, joka kuuluu Xylitol Jenkki -yhteistyöhön. Vaikka alun kartoituksen jälkeen tuli olo, että koko suuni on mädäntymässä, syytä huoleen ei onneksi ollut. Ainuttakaan reikää ei löytynyt, mitä nyt ne samaiset reiänalut pelottelevat siellä vuodesta toiseen.

Sain itse asiassa kuulla kehuja hampaideni kunnosta. Lääkäri ja hoitaja oikein hämmästelivät, miten hammaskiveäkään ei ollut juuri kertynyt poistettavaksi, vaikka edellisestä suuhygienistikäynnistä oli kulunut jo lähes vuosi. Se on vähän nurinkurista, sillä kehuja en ansaitsisi. Käytän hammaslankaa edelleen ihan liian harvoin, eikä lankarullaa tule kaivettua kaapista yhtään useammin, kun kuulee asioiden olevan näilläkin kotihoitotoimenpiteillä – säännöllisellä harjauksella, hyvällä ruokarytmillä ja purkan jauhamisella – kunnossa.
Kun pääsimme pureskelemaan hammasasioita tarkemmin, sain kuitenkin myös parannusehdotuksia ja hampaiden hoitoa helpottavia kikkoja. Hyödyllisin jippo liittyy hampaidenvälien putsaukseen, joka itselläni on niinä harvoinakin kertoina tuskaista ahtaiden hammasvälien kanssa. Hammaslääkäri neuvoi sitomaan hammaslangasta halkaisijaltaan noin viisi senttisen ympyrän sen sijaan, että kiristäisin langan kahden sormen väliin. Ympyrällä on totta vie helpompi työskennellä ja saada langat ahtaisiin väleihin ilman verta valuvia ikeniä.

Sain myös testiin kumisia harjatikkuja, jotka hämmästyksekseni sujahtivat kivuitta takahampaiden väleihin. Siis sinne, jonne hammaslangalla ja nakkisormilla tuntuu olevan mahdoton päästä! Ei ole tullut mieleenkään aikaisemmin kokeilla noita, kun ohuempi lankakin on tehnyt tiukkaa. Mutta kappas, yhdistelmä etuhampaille hammaslankalassoa ja takakalustolle harjatikkuja todella toimii ja tuntuu jopa melkein miellyttävälle.
Varsinaisessa hampaiden harjaamisessa sain kehotuksen käyttää hellempiä otteita. Ikenistäni kun kuulemma paikoittain näkyy, että jynssään hampaita kuin räsymattoja mattopyykillä. Mua myös muistutettiin siitä, että pyöreäpäisellä sähköhammasharjalla ei saisi varsinaisesti harjata, ainoastaan liikutella harjaa hitaasti eri puolilla hammaskalustoa. Pystyykö joku oikeasti tekemään niin? Itselleni kunnon puunaaminen on niin syvällä selkäytimessä, että muunlainen toiminta ei onnistu. Hammaslääkäri vinkkasikin, että sähköhammasharjoihin on saatavilla pitkulaisia vaihtoharjoja, joiden kanssa saa kaltaiseni jynssääjä harjata sen sijaan että pitäisi tyytyä vain harjan siirtelyyn hampaalta toiselle.

Kolmas hammaslääkäriltä saamani suositus liittyy ruokatapoihini. Jutustellessamme kävi ilmi, että juon paljon kotikäyttöisellä hiilihapotuskoneella tehtyä soodavettä. Samaten kuin lapsikin. Enpä ole tajunnut, että siinä tavassa voisi olla mitään pahaa. Enemmänkin olen ajatellut, että hyvä kun tulee juoduksi paljon vettä, kun se hiilihapoilla on parempaa ja maistuvampaa. Mutta johan nyt. Kun veden hiilihapottaa, siitä tulee tietenkin hapanta, mikä taas kuluttaa hammaskiillettä. Shiiiiit! Mä olen nyt kesäkuumilla taistellut tämän asian kanssa ja tullut tulokseen, että ruuan kanssa saan edelleen soodaveteni juoda. Happohyökkäys on silloin päällä joka tapauksessa, ja vedän aterian päätteeksi purkat pysäyttämään hammaspeikkojen kemut. Mutta janojuomana mun pitää pyrkiä hörppimään vettä ihan ilman kuplia. Välillä olen retkahtanut poreilevampaan veteen, myönnetään.
Lapsista puhuttaessa hammaslääkäri muistutti tapojen periytymisestä, mistä kirjoitinkin jo aikaisemmin. Tuli myös mieleen, että voisi olla aika hankkia lapselle oma sähköhammasharjansa. Lisäksi vatvon edelleen sen kanssa, uskaltaisinko alkaa antaa lapselle purkkaa ksylitolpastillien sijaan. Ksylitoliahan pitäisi jauhaa suussa viitisen minuuttia, jotta ksylitoli ehtii tehdä taikatemppunsa. Pastilli ehtii pyöriä suussa parhaimmillaan puolisen minuuttia. Katsotaan, katsotaan. Jospa oma lapsi olisi purkkatouhuissa fiksumpi kuin äitinsä kakarana oli, enkä joutuisi leikkaamaan useaan kertaan keittiösaksilla purkkaa ja samalla nipullista hiuksia pois lapsen päästä.
Kotimaanmatkailu

Helteinen päiväretki Pietarsaareen

Hälsingar från Jakobstad! Pakkauduimme tänään lapsen ja siskon kanssa autoon ja ajoimme ikkunat reteästi avoinna Pietarsaareen. Hiukset hulmusivat, hiki virtasi, radio haki rätisten taajuutta ja ilmassa oli lapsuusaikojen automatkojen tunnelmaa. 

Jeppis, kuten paikalliset kotikaupunkiaan kuulemma kutsuvat, oli koko kolmikolle uusi tuttavuus. Sivistimme itseämme netissä ennen retkeä ja opimme muun muassa, että Pietarsaaressa on vanha satama, Suomen suurin yhtenäinen puutalokaupunginosa ja viikonloppuisin keskustan kadut täyttävä kortteliralli, johon etenkin maalaiskuntien nuoret kokoontuvat menopeleineen. Vähän kuin siis Pohjanmaan oma Hanko – paskaralleineen ehdalla pohjalaistwistillä. Kyllä!

Kaupunki oli helteisenä heinäkuun lauantaina kuitenkin hiljainen. Monet paikat olivat kesälomilla, ja paikallisetkin taisivat olla lomatunnelmoimassa jossakin muualla tai valmistautumassa ensi viikolla alkavaan kesätapahtumaan, Jaakon päiviin. Kävelimme autioita puutalokorttelikatuja, ja ainut ääni oli taivaanrannassa mustana mylvivän ukkosen jyrinä.

Itselläni on oppimista siinä, että joskus lorvailu ilman mitään sen järkevämpää tekemistä on hyvästä. Kun päivän ainoat merkittävät tapahtumat ovat Koulupuiston lammikossa uiskentelevien karppien pällistely sekä jäätelöt raatihuoneen edustalla, helteinen lomalauantai lienee ollut onnistunut.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe