Kotikaupunkimatkailu

Rääppiäisretki

Vietimme lauantaina kuopuksen nimijuhlia. Palaan pienen pojan ensimmäisiin juhliin myöhemmin, mutta tässä tunnelmia marraskuun viimeiseltä päivältä. Perheellämme oli tänään yhteinen vapaapäivä, ilma oli raikkaan kuulas ja jääkaapista löytyi paljon juhlaruokaa. Päätimmekin pakata jämäruuat reppuun ja lähteä rääppiäisretkelle lähimetsään.

Esikoinen on kysellyt useasti vauvan syntymän jälkeen, milloin taas mennään retkelle. Tai ylipäätään jonnekin. Hän on tottunut siihen, että teemme ja kuljemme paljon, ja yhtäkkiä olemmekin vain jumittaneet pitkälti neliössä koti-puisto-päiväkoti-lähikauppa. Kaikilla alkaa sen seurauksena kupoli kajahdella. Vaikka retkeily on koko perheen yhteistä lempipuuhaa, retkihommista en ole osannut edes haaveilla, ja olenkin tähän mennessä luvannut esikoiselle seuraavan retkipäivän koittavan ehkä ensi kesänä.

Mutta kappas! Vauva on niin hyväuninen ja muutenkin easy going, että hänen kanssaan uskaltaa lähteä tallustelemaan metsään talvikylmälläkin luottaen siihen, ettei todennäköisesti päädy imettämään huutokarjuvaa vauvaa kannonnokalle tissit palellen. Ei ainakaan viittä kertaa, kuten esikoisen aikana olisi saletisti tapahtunut. Vauva nukkuikin makeasti kantoliinassa takkini uumenissa koko parituntisen retkemme ajan. Patikoimme taas Fastholman autiohuvilalle, sillä siellä on tietääksemme kotimme lähin tulentekopaikka. Puolitoista kilometriä kotiovelta on myös sopiva matka, jos vaikka niskapaskat tai muu vauvajännyys pääsee sitten kuitenkin yllättämään.

Ja tiedättekö, taas on todettava, että retkeily on ihmisen parasta aikaa. Aurinko valaisi kylmän keltaista valoaan juuri ja juuri metsänrannan yläpuolelta, vaikka olikin keskipäivä. Oli satumaisen hiljaista, eikä edes tuuli osunut reitillemme. Talvehtimaan jääneet joutsenet lensivät Vanhankaupunginlahden yllä kaakattaen, ja meri tuntui rapisevan hiljaa jäätä enteillen. Nuotiosta nouseva savu tuoksui huumaavalta pikkupakkasen raikastamassa ilmassa.

Kukaan ei kitissyt, rähjännyt, marissut tai huutanut. Tänään viime viikkojen epätoivoiset tunnelmat tuntuvat yhtä kaukaiselta kuin ne päivät, kun meitä oli vasta kolme. Tänään neljä on ollut yhtä kuin täydellinen onni ja pakahduttava rakkaus. Ällösöpöä, mutta onneksi elämä välillä on.
Kantaminen

Naapuriapua kantoliinasidontoihin

Tämä kierros vauvavuotta on siinä(kin) mielessä edeltäjäänsä helpompi, että elämääni on kolmessa vuodessa tullut omien mukuloitteni lisäksi paljon muitakin lapsia ja heidän vanhempiaan. Ystäväni ovat pistäneet bebejä alulle kuin jänikset, ja lisäksi esikoinen on tutustuttanut mut hiekkalaatikko- ja päiväkotikavereidensa vanhempiin. Myös blogi on välillisesti kasvattanut perheellisten tuttavieni määrää enemmän kuin heti tulisi ajatelleeksikaan. Kun ekalla kierroksella hain vanhemmuuden ihmeiden kanssa pyristellessäni tietoa ja apua kirjastosta, lehdistä ja netistä, nyt voin selata puhelimen nimiluetteloa ja soittaa.

Tällä kertaa puuttuvat vauvatavarat ovat löytyneet tuosta noin vain kyselemällä sellaisten perään Facebookissa kavereilta. Leikkitärskyseuraa löytyy niin paljon, että välillä naurattaa, kun mammalomalaiset joutuvat sopimaan treffejä almanakkaa pläräten. Suihkutissiongelmissa mua on auttanut tissikuiskaajaystäväni. Ja kun nyt viimeksi tarvitsin apua kantovälineasioissa, naapurissa asuva kantoliinaohjaaja ja Kantaen-yrityksen omistaja Anu pakkasi mummokärrynsä täyteen kantotarpeistoa ja tuli kylään. Aikas onnekas muikkeli olen!
Anun apua tarvitsin siksi, että olin siirtymässä ensimmäistä kertaa elämässäni käyttämään kudottua kantoliinaa. Vaikka esikoisen vauvavuosi meni suuritarpeisen vauvan ja kuukausien vaunulakon takia kietoutuneena kantovälineisiin, en koskaan käyttänyt kudottua liinaa. Käytimme silloin ensin pienillä vauvoilla hyväksi toteamaamme trikoista liinaa, josta siirryimme suoraan kantoreppuun. Nyt kuitenkin tahdoin ottaa kantovälinevalikoimaan mukaan myös kudotun liinan. Mitä enemmän keinoja ja vaihtoehtoja tehdä arjesta helpompaa ja kivempaa, sen parempi. Koen myös liinan mukavammaksi tässä vaiheessa, kun kannan lasta oman takkini sisällä. Kantorepun paksut olkahihnat kun saavat aikaan melkoiset Hulk-hartiat takin alle, kun liina taas on kuin päälle puettu vaate.

Siinä me sitten Anun kanssa vietimme päivää sitoen nukkeja liinaan – taattua mutsilandiakamaa! Vaikka olisin varmasti oppinut sitomaan liinan tälläkin kertaa Youtuben avustuksella, olivat kädestä pitäen saadut neuvot tarpeen. Vähän sama kuin tekisi pilatesta kotona dvd:n opastuksella, ja sen jälkeen menisi ohjaajan vetämälle pilates-tunnille. Molemmissa tapauksissa tekemisestä löytyy saletisti jotain korjattavaa ja parannettavaa. Isoin oivallus itselleni oli pienelle vauvalle liinaan tehtävä niskatuki, molton. Se tehdään yksinkertaisesti kiepauttamalla vaikka vaippaimu smokkivyön yläreunan alle. Miten näin nerokas kikka on voinut mennä itseltäni ohi tätä ennen!
Anun vierailun jälkeen Minihe on kulkenut pelkästään kudotun liinan kyydissä. Kudotulla liinalla saa aikaan ihanan tukevan vauvapaketin, eikä se ole päällä niin hiostava kuin trikoinen liina. Sitä mieltä taitaa olla myös vauvamme, joka nukahtaa kyytiin yleensä jo sidontavaiheessa. Sain Anulta testilainaan myös rengasliinan, jonka olen todennut uudenlaisessa arjessa niin näppäräksi, että sellainen on hankittava itselle pikaliinaksi. Ja kun liina-ahneus pääsi iskemään, tekisi mieleni ostaa talveksi myös joku kaunis kudottu villaliina. Niin no ja vauvakokoinen kantoreppukin olisi syytä päivittää meille pitkäselkäisille paremmin sopivaan. Onneksi kantovälineissä on niin hyvä jälleenmyyntiarvo, että saatanpa antaa liina- ja kantoreppuhimoilleni periksi.

Ja hei, Anun kantovälineosaamisesta pääsevät nauttimaan tulevasta lauantaista lähtien helpommin myös muut pääkaupunkiseutulaiset, kun Anu ja Ipanaisen Anni avaavat Hakaniemeen uuden Ipanainen-lastentarvikemyymälän. Puodin ohessa on myös kirppis, jonne minäkin olen myöhemmin viemässä meille tarpeettomaksi jäävää vauvatarpeistoa myyntiin. Myymälästä saa myös kantamiseen liittyvää vermeistöä, kuten kantovälineitä ja -vaatteita. Että siinäkin mielessä tämä vauvavuosi on taas edeltäjäänsä helpompi, kun niitä ei tarvitse tilata netistä Hoo Moilasena ilman hipelöintiä, testaamista ja ihka oikean ihmisen asiantuntemusta, kuten esikoisen aikaan.
DIY

Vauvan DIY-leikkimaton paluu

Kaivoin ullakolta esiin suuruudenhulluimman ja eniten tuskanhikeä nostattaneen kässätyöni ikinä. Siinä se on, kahdeksan kuukautta ompelua ja useita katkenneita neuloja teon aikana vaatinut leikkimatto. Ompelin sen aikoinaan Minimelle, sillä tarjolla olleet puuhamatot eivät olleet mielestäni kauniita tai edes vauvan näkökulmasta tarpeeksi jänniä.

Nyt en kyllä jaksaisi nirsoilla asian kanssa, ainakaan kun tiedän, miten hurja homma maton tekemisessä oli. Lopulta Minime saikin sen leikkeihinsä vasta, kun paikoillaan olo narunpätkiä tutkien ja räpeltäen ei enää ollut ihan se juttu. Jokaista leikkimaton käyttöminuuttia kohden kertyi varmasti ainakin yksi tunti ompelua (ja purkamista sekä kiroamista). Ei mikään kustannustehokkain projekti.

Kässämuijan sydämeni hyriseekin innoissaan, kun nyt puuhamatolla pötköttelee toinen vauva. Ja kun tämä toinen vauva vielä sattuu olemaan sellaista sorttia, joka ylipäätään suostuu lattialla pötköttelemään. Ei menekään kuin tovi, kun Minihe jo intoutuu tutkimaan mattoon kätkemiäni rapisevia, heliseviä, kiliseviä ja tööttääviä yllätyksiä. Toivoakseni eivät menneet ihan hukkaan ne yölliset tunnit ompelukoneen ääressä!
Kosmetiikka

Ekompaa joulua alekoodilla Hyvinvoinnin Tavaratalosta

Postaus sisältää *-merkittyjä affiliate-linkkejä

Sen pidemmittä lätinöittä asiaan: sain teille 15 prosentin alennukseen oikeuttavan alekoodin Hyvinvoinnin Tavarataloon*. Tuo nettipuljuhan on siitä metka, että sieltä saa kehon kunnossa pitämiseen tarkoitettuja tuotteita urheiluravinteista ja painonhallintatuotteista luomuruokaan ja luonnonkosmetiikkaan. Itse tilailen sieltä yleensä kerralla ison läjän kosmetiikkaa ihan omaan ja perheeni käyttöön, mutta hyvinhän sieltä saisi koottua joululahjapakettia myös muille läheisille.

Jos siis suosit luomua ja ekoa itsesi voitelussa niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja ehkä tahtoisit taatonkin ajattelevan vähän vihreämmin, tässä sinulle käytettäväksesi alekoodi Hyvinvoinnin Tavarataloon*. Koodilla MUTSI15 saat 15 prosentin alennuksen koko nettikaupan valikoimasta. Alennus pätee myös jo alennettuihin tuotteisiin. Koodi on voimassa 30. marraskuuta asti.

Toimin joulupukin avustajana sen verran, että poimin kaupan valikoimasta muutamia joululahjaksi tai muuten vain talviajan iloksi soveltuvia tuotteita.
Lapsi

Esikoiseni, minulla on ikävä meitä

Mulla on ikävä tytärtäni. Mulla on ikävä meitä. Mulla on valtavan ikävä meidän kahdenkeskisiä hetkiä. 

Viikonloppuna olin taas useampaan otteeseen nenälläni äitiyden pohjamudissa. Kävin kolmistaan lasten kanssa kaupungilla todetakseni (taas), että en enää ikinä lähde tämän sakin kanssa mihinkään. En enää tunnista sitä ravintolan pöydän alla kielloista huolimatta ilkikurisesti nauraen möyrivää lasta omakseni. Enkä sitä huutavaa ja rimpuilevaa lumipalloterroristia, joka monottaa talvisaappaallaan naamaan ja lopulta potkii kengät levälleen keskelle loskaista katua.

Vauvan syntyminen ei muuttanut perhedynamiikkaamme kokonaisuutena niin valtavasti kuin olin etukäteen ajatellut. Mutta minun ja tyttäreni välit se on laittanut solmuun ja koetukselle tavalla, jota en osannut odottaa. Kun olin epäonnisen kaupunkireissun jälkeen saanut lapset nukkumaan – ja selvinnyt hetkellisestä hermoromahduksesta tajuttuani, että miehellä onkin vapaaillan sijaan toinen pitkä yövuoro putkeen – selailin vanhoja postauksiani minun ja Minimen yhteisistä touhuista. Kyyneleitä nieleskellen muistelin kahdenkeskistä kesäretkeä Turkuun, matkaa Tallinaan, puutarhatouhuja tiluksilla ja kahvilaoleilua Teurastamolla. Miten ikävä mulla onkaan sitä, että meillä on ponnistelematta kivaa yhdessä.
Minime ei osoita mustasukkaisuuttaan vauvaa kohtaan, päinvastoin, mutta mun rakkauttani hän koettelee kaikin keinoin. Mieskin saa toki osansa, mutta lapsi haluaa selkeästi varmistaa, että minä olen yhä tässä ja häntä varten. Hän haluaa syliin juuri sillä hetkellä, kun olen kädet maitokakassa. Hän heittäytyy äksäksi aina kun nappi ei aukea tai haarukassa ei olekaan Muumipeikon kuvaa. Hän ei osaa enää pukea, ei syödä, ei pestä käsiään tai nukkua selkeästi tarvitsemiaan päiväunia. Hänestä on tullut täysin isintyttö, jolle äiti ei tunnu välillä kelpaavan kuin syntipukiksi kaikkiin maailmaan vääryyksiin. Joka ilta katsoessani nukkuvia lapsiani lupaan onni sydämessä väreillen, että huomenna en menetä hermojani. Ja silti seuraavanakin päivänä joudun joskus montakin kertaa pyytämään anteeksi omaa käytöstäni esikoista kohtaan. Paskamutsimorkkikset ovat jäätäviä.

Meillä on ollut iltaisin tapana jutella lapsen kanssa, mikä on ollut päivässä kivointa. Nykyään vastaus on aina päiväkoti. Silloinkin, kun hän ei ole ollut päiväkodissa. Käymme iltaisin ennen nukkumaanmenoa myös läpi, mitä huomenna tehdään, ja monesti myös kyselen, mitä hän tahtoisi silloin puuhailla. Nykyään hän vastaa yleensä tahtovansa vain päiväkotiin. Vaikka onkin mahtavaa, että hän viihtyy päiväkodissa, on tässä asetelmassa nyt jokin pielessä. Sitten kun hän sinne päiväkotiin pääsee muutamana päivänä viikossa, minä olen ainut vanhempi, jonka mukaan ei tahdota iltapäivällä lähteä, jota juostaan karkuun ja jonka nähdessään lapsi kyselee isän perään. Mikä pahinta, joskus tekisi mieleni paiskata päiväkodin portti kiinni ja sanoa, että jää sitten sinne saatana.
Minun ja lapsen suhde tarvitsee kipeästi hoitoa. Olen yrittänyt pohtia, mistä nipistäisin ihan kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa. Vauvan nukkuessa olemme leiponeet ja askarrelleet. Mutta voisiko pian lähteä vaikka kahvilaan, luistelemaan tai museoon ihan kahdestaan? Mulla on niin ikävä sitä, että meillä oli kunnolla aikaa toisillemme. Kaipaan mielettömästi sitä, että arki ei ole vain suorittamista: toppahanskojen, pipojen, kaulureiden, töppösten, villahaalareiden, kypärämyssyjen ja coretexin täyttämää pukemispalapeliä. Me tarvitsemme kahdenkeskistä aikaa. Vaikka rakastan vauvaa ja nelihenkistä perhettämme, samalla sattuu ajatus siitä, että me emme enää koskaan tyttären kanssa ole me samalla tavalla. Nyt me tarkoittaa laajempaa kokonaisuutta. Jos sen ymmärtäminen aiheuttaa itsessäni kasvukipuilua, ei ihme, että lapsi skitsoaa.

Lapsen uhma ei ole uuden elämäntilanteen äärellä oleellisesti pahentunut, vaikka niin saattaisi kuvitella. Olen edelleen sitä mieltä, että uhmailua on helpompi kestää kuin esikoisen hankalan vauvavuoden mysteereitä. Oma sietokykyni uhmaa kohtaan on vain heikentynyt, kun kokonaisuudessa on mukana myös toinen minua tarvitseva pieni ihminen. Kun vastaan räyhäämiseen räyhäämisellä, on kierre valmiina.
Riittämättömyyden tunne ei siis todellakaan ole helpottanut. Tahtoisin antaa molemmille lapsilleni enemmän kuin tällä hetkellä kykenen. Enemmän kuin ehkä enää koskaan kykenen. Välillä olen miettinyt, että isompi ikäero olisi saattanut helpottaa tilannetta, vaikka samalla seisomme edelleen tarkasti harkitun ikäeron takana. Olen kuitenkin kahden lapsen arkea eläessäni tajunnut yhä selkeämmin, että en riittäisi kolmelle lapselle. En sillä tavalla kuin haluan riittää. Eihän minusta meinaa irrota edes kahdelle. Taannoiset ajatukset kolmannesta lapsesta olenkin ymmärtänyt vain paniikiksi oman rajallisuuden tajuamisen ääressä. On kamalaa tajuta, että en enää ikinä ole raskaana, synnytä tai koe hetkiä vastasyntyneen kanssa. On pysäyttävää ymmärtää, että olen niin vanha, että en voi enää sanoa, että katsotaan sitten kolmekymppisinä asiaa uudestaan. Lapsiluku on nyt tässä, enempään minusta ei ole.

Nyt on annettava näillä kahdelle maailman tärkeimmälle se kaikki, mitä minulla on antaa. Ja toivottavasti ajan kanssa siitä tulee taas osa normaalia arkea, jolloin mietin näitä tämän ajan kipuiluja helpottuneena ja samalla haikeana hymähdellen.
Arki

Ensilumi

Ihan kuin harmaa taivas olisi vahingossa yskäissyt. Ensin maahan leijaili vain muutama valkoinen lumihiutale. Sitten niitä alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän, niin paljon, että ikkunan ääreen oli pakko pysähtyä ihailemaan. Lapsi täpinöi ja höpisi innoissaan jotain luistelemisesta ja lumiukoista. 

Pian lumi jo tarttui tahmaisena kotitalomme viereisiin puihin ja peitteli ruskean maan valkoiseen vällyyn. Tuntui kuin sinne tänne lähiön ylle olisi sytytetty pieniä aurinkoja paistamaan lumen valaistessa tienoon. Siinä se vihdoin oli, kunnon ensilumi niiden räntäroiskaisujen jälkeen!

Iltasella pakkasin vauvan kantotakkini uumeniin ja lapsen toppahaalariin. Naapurista saimme mukaan yhden pienen ja yhden isomman kaverin. Miten innoissaan lumesta voivatkaan tuollaiset muutaman vuoden ikäiset olla! Möyrimistä, kierimistä ja pyörimistä. Lunta lahkeesta pipon tupsuun. Spontaania ilohihkumista, joka tarttuu ja saa aikuisenkin mielen hykertelemään. Kiitos marraskuu, tämän käänteen hyväksyn!
Lähiöelämä

7+3 kaveria jäätelöbileissä


Tuossa eräänä tahmaisen harmaana päivänä vedimme pyöreän ruokapöytämme keskelle keittiön lattiaa, mikä on aina merkki kivasta päivästä. Se tarkoittaa sitä, että pöydän ympärille on kokoontumassa omaa perhettämme isompi sakki syömään yhdessä. Saimme pitkästä aikaa kylään Kolmistaan-blogin energisen ja iloisen jengin. Jos onni on syödä yhdessä perheen kanssa, kahden perheen kokoontuminen samaan pieneen keittiöön on tuplaonni.

Karoliina loihti pääruuaksi ison kulhollisen herkullista pastaa, joka katosi nälkäisiin suihin viimeistä spagettikiekuraa myöten. Jälkiruuasta vastasin taas minä, ja olin saanut tehtävääni apua 3 Kaverin Jäätelöltä. Ehkä tiedettäkin tuon pienen kotimaisen jäätelötehtaan, jonka tuotteita saa nykyään ympäri Suomen? Sen perusti muutama vuosi sitten kolme kaverusta Helsingin Kontulaan, eli meidän lähiöstämme muutamaa metroasemaa itäisempään lähiöön. Mikäs sen osuvampaa, lähiöjätskiä lähiöjätskibileissä!
Katoin pöytään kaikkia 3 Kaverin Jäätelön jätskimakuja ja lisäksi asettelin mukaan erilaisia lisukkeita kiivihedelmistä vohvelikekseihin ja mintunlehdistä suklaarakeisiin. Lapsista omien annoksien rakentaminen (ja lupa syödä jätskiä niin paljon, että napa naukuu) oli hauskaa, mutta jopas aikuinenkin riehaantuu jäätelökeitaalle päästyään.

Yritimme kaikki päättää omat jätskisuosikkimme, minkä takia kuppi piti täyttää monta kertaa uudestaan makumieltymysten varmistamiseksi. Liekö lähellä tuotetut kotimaiset raaka-aineet, lisäaineettomuus vai käsityönä tehty jäätelö, mutta kukaan ei osannut nimetä vain yhtä suosikkia. Mustikka & Kardemumma, Vadelma & Valkosuklaa ja Punaherukka & Kermajäätelö saivat kuitenkin erityismainintoja herkullisuudestaan.
Aikuisten makuun oli myös Vanilja terästettynä omilla lempparilisukkeilla. Lasten suuhun hävisi koko pieni purkillinen Mansikka & Vaniljaa. Taitaa olla vauvavuoden tekosia, mutta mä olin ainut, joka tykkäsi erityisesti Suklaa- sekä Kahvi-jätskeistä. 3 Kaverin Jäätelön Facebook-sivuilta vakoilin, että seuraavaksi jätskialtaisiin ilmestyy myös lakujäätelöä.

Tällaisia värikkäitä kaveriperheiden herkkukarnevaaleja pitäisi ehdottomasti järjestää useamminkin. Hus pois kaamosmasennus ja jätskiä pöytään!
Arki

Marraskuu kivaksi

Oho. Melkein rakastuin persreikäkuuhun luettuani Hesarin jutun marraskuisesta stadista. Vaikka tämä kuu on pimein, kuraisin ja väsynein kaikista kahdestatoista, onhan marraskuussa kieltämättä myös tunnelmaa. Hesarin jutun innoittamana aloin miettiä tapoja, joilla tästä kuusta saisi vähän siedettävämmän myös perhearjessa.

Tähän aikaan perinteisissä turistikohteissa on hiljaista. Nyt on oiva aika tehdä retki Suomenlinnaan, jonka ympärillä sateisina ja tuulisina päivinä meri tyrskyää mustana lennättäen kasvoille suolapisaroita. Myös kesäisiä lempipaikkoja kannattaa lähestyä marraskuussa. Vaikka uimarannalla ei voi enää uida tai ostaa kiskasta jäätelöä, on autiolla rannalla maagisen kaunista, ja pienet lapset repivät riemua jo pelkästä kivien heittelystä veteen.
Lunta odotellessa kannattaa fiilistellä tovi sitä, että lumi ei ole vielä tukkinut joka paikkaa. Pikkuteille ja jopa metsäpoluille on helppo lähteä rattaidenkin kanssa tarpomaan ja hengittämään kostean raikasta syysilmaa. Leikkipuistoissa pystyy vielä laitevenkuloida, kun keinulauta ei osu lumikinoksiin tai liukumäki ei ole lyhentynyt puolella. Nyt on myös paras aika tehdä hiekkakakkuja, kun sade pitää hiekan tasaisen märkänä.

Joulun voi ihan hyvin startata etenkin lapsiperheessä jo marraskuussa. Glögi- ja piparituunausiltamissa viihtyvät ystäväperheiden jäsenistä kaikki pienistä isoihin. Miltä maistuu glögi vaahtokarkkien kanssa (joku väitti että hyvältä) tai pipari koristeltuna kermavaahdolla? Muutenkin nyt on mukava hääriä ystävien tai ihan vain oman perheen kanssa keittiössä, kun kotona ei käydä kesäiseen tapaan vain nukkumassa. Jos jauhopeukalo on hukassa, saa tunnelmasta silti kiinni vaikka valmistorttutaikinalla.
Parveke on yleensä käytössä vain kesäisin. Mutta mitä jos kattaisikin iltakaakaot hyytävän kylmälle parvekkeelle? Kynttilöitä palamaan lyhtyihin, päälle paljon lämmintä vaatetta ja parveke pullolleen vilttejä sekä taljoja. Siellä höyryävää kaakaota juodessa on kuin retkellä, vaikka ei poistu kodistaan. Tää mun on pitänyt tehdä jo kymmenenä edellisenä talvena. Ehkä marraskuun kunniaksi vihdoin repäisen.

Koska pimeyttä ei pääse pakoon, siitä kannattaa nauttia. Keskelle olkkaria rakennetussa majassa on ihan eri tunnelma, kun sen sisällä on valaisimena majanrakennusvärkkien läpi paistavan auringon sijaan vain taskulamppu. Leikki-ikäiset rakastavat muutenkin taskulamppuja, ja niiden kanssa voi lähteä seikkailulle myös ulos. Oma kotipiha näyttää ihan erilaiselta päivänvalossa kuin taskulampun kanssa tutkien! Myös kaupungin jouluvalot ovat niin kauniita, että niitä kannattaa ihan varta vasten lähteä porukalla ihailemaan. Samalla voi poiketa kahvilassa lämmittelemässä.
Jos silti kaipaa kesän lämpöä, sitä saa tekemällä retken kasvitieteelliseen puutarhaan. Myös uimahalleissa on ikuinen kesä. Lapsille ikimuistoinen kokemus olisi varmasti käydä isin tai äidin kanssa heittämässä löylyä jossakin kaupungin yleisistä saunoista.

Marraskuussa aikuiset arvostavat sitä, että kodin nurkkien pölyt eivät näy hämärässä niin hyvin ja että minimissä oleva auringonvalo on taannut, että kuntosalin jumpissa on taas tilaa. Perheen pienimpien takuuvarma marraskuuhitti on kokeilemattakin selvä: ennen kuin välikausihaalarit on aika pestä lopullisesti talviteloille, etsitään lähiseudun kuraisin ja mutaisin paikka ja annetaan palaa. Kiehnataan mudassa kuin porsaat!

Mitkä ovat teidän keinonne tehdä marraskuusta kiva?

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe