Bloggaaminen

Nää elokuun illat ja blogijuhlat saaressa

Tänään on viimeinen päivä elokuuta. Ilmassa on jo selkeästi syksyn tuoksu, jossa yhdistyy rehevyys ja raikkaus. Silti tarkenee vielä vilauttaa säärtä ja kipittää paljain varpain. Nahkarotsi on kaivettu esiin, mutta villasukat viipyilevät vielä kaapissa.

Pimenevissä illoissa päivien lämpö tiivistyy paksuksi ja pehmeäksi täkiksi, johon kietoutuu mielellään. Tuntuu kuin olisi toisella puolella maapalloa, mutta silti pohjoismaalaisen luonnon ympäröimänä. Että mä tykkään tästä vuodenajasta, kun kesä ja syksy syleilevät toisiaan viettelevän viipyilevässä illan viimeisessä hitaassa, ja ei oikein tiedä, pitäisikö sähköpostien perässä toivotella mukavaa loppukesää vai kivaa alkanutta syksyä.
Pääsin viettämään yhtä elokuun iltaa Suomenlinnaan, kun vietimme Suomen Blogimedian kesäjuhlia ja kaksivuotissynttäreitä. Mä olen ollut kaksivuotiaan mukana alusta lähtien, ja voisin puuduttaa teidät fiilistelemällä, miten huikeita juttuja noihin kahteen vuoteen onkaan mahtunut. Mutta totean nyt vain, että en voisi olla onnellisempi, että Lähiömutsi ja minä saamme olla juuri tuossa porukassa, jossa tiivistyy vahva osaaminen ja intohimo. Itsenäisenä tekijänä, mutta silti ammattilaisten ja ystävien tukemana. Nevö sei nevö, tietty, mutta ainakaan nyt en voisi kuvitella tekeväni blogiani millään muulla tavalla, noin niin kuin tienestipuolta miettiessä.

Jos meidän blogisakki on upea, sitä on myös Suomenlinna. Päästiin seikkailemaan vuoteen 1790, kun porukkamme osallistui näyttelijöiden vetämälle Lasten seikkailukierrokselle Amiraali ja kadonnut luotsi, jota oli vähän muokattu sopivammaksi tällaisille skumppaa retkijuomana ryystäville aikuisille. Olipa hauska kokemus päästä syvemmälle saaren historiaan ihan konkreettisestikin, sillä kuljimme linnoituksen holveissa ja tunneleissa, joihin peruspulliaisella ei noin muuten olisi pääsyä.
Luotsin arvoituksen selvittyä siirryimme syömään kulttuurikahvila Jääkellariin, johon ihastuin viime talvena Suokin Linnoitustontun reittiä kulkiessamme. Paikka on mukavan kotoinen ja samalla rennosti fiini. Jääkellarin keitto toimi yhtä mainiosti myös sateen jälkeen elokuussa kuin silloin joulukuussa kylmässä merituulessa taivaltamisen jälkeen. Tällä kertaa keittoon toi oman säväyksensä Suomen Blogimedian oman saarelaisen, Doritin, palsallaan kasvattamat yrtit.

Loppuillaksi (ja vähän yöksikin) unohduimme Jääkellarin terassille. Mä en ole koskaan viettänyt Suomenlinnassa aikaa alkuiltaa pidemmälle, ja olikin hyvä, että asia tuli korjattua nyt. Sen verran kauniin esityksen luonto ja saari meille yhdessä pitivät. Ensin saaren ylle liehahti oranssi kaikissa sävyissään. Sitten vihreä leikitteli oranssin rinnalla näyttäen syvimmät väriskaalansa. Lopulta tuli sininen, joka peitteli kaiken alleen hellästi. Kirkontornissa majakkavalo välkkyi tasaisessa rytmissä, enkä osannut päättää, oliko se kuin saaren oma jättimäinen diskopallo vai rauhoittavan monotoninen merikarhun tuutulaulu. Hyvässä suhteessa molempia, sanoisin.
Arkikuvahaaste

Arkikuva 34/52

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan. 

Jos arjen pienet ihanat asiat pitäisi arvottaa järjestykseen, puhtaat lakanat olisivat ihan kärkikahinoissa. Rakastan pujahtaa illalla vastapestyihin lakanoihin. Ne tuntuvat erilaisilta silloin, aavistuksen karheilta kaikesta pehmeydestään huolimatta. Lakananautinto on täydellinen, jos pyykit on voinut kuivata ulkona. Rakastan raikkaan puuvillan tuoksua niin paljon, että olen jopa muinoin ostanut hajuveden, joka jäljittelee puuvillan tuoksua. Mikä sinänsä on nurinkurista, sillä hajustepesuaineilla pestyt lakanat tuntuvat tahmean likaisilta ja saavat aikaan orastavan päänsäryn.

Olen ymmärtänyt puhtaiden lakanoiden ihanuuden jo ihan lapsena. Kerran alakouluikäisenä olin juuri tullut kotiin koulusta, kun äitini ja isini kertoivat innoissaan huoneessani odottavasta yllätyksestä. Ensimmäinen kiva asia, joka mieleeni tuli, olivat puhtaat lakanat. Tämä jäi mieleeni niin hyvin, sillä eiväthän vaihdetut lakanat sentään olleet niin iso juttu, että sitä tultaisiin heti ensimmäisenä eteiseen kailottamaan. Huoneessani köllötteli kissamme, joka oli vihdoin saanut hartaasti odottamamme pennut.

Salaisissa haaveissa toivoisin voivani nukahtaa juuri vaihdettuihin lakanoihin joka ilta, mutta järjellinen ja hyvä vaihtoväli olisi viikko. Todellisuudessa meillä pestään lakanapyykkiä kahden viikon välein, ja välillä kurinalainen vaihtoväli saattaa lipsahtaa vieläkin pidemmäksi. Ihaninta lakanat on vaihtaa perjantaisin. Viikonloppuun on mukava sukeltaa perjantaisaunan jälkeen, nukahtamalla puhtaisiin lakanoihin. Sunnuntaikin on ihan oiva päivä lakanapyykille. Kroppa tuntuu valmiimmalta uuden viikon haasteisiin, kun saa ensin levätä raikkaissa lakanoissa.

Lapsien mielestä puhtaissa lakanoissa parasta on se hetki, kun lakanat vaihdetaan. Esikoinen auttaa mielellään täkkien ja tyynyjen viemisessä tuuletusparvekkeelle. Silloin unilelutkin pääsevät toviksi paistattelemaan päivää raikkaaseen ulkoilmaan. Eniten riemusäntäilyä saa aikaan kuitenkin se, että makuuhuoneessa on levällään paljon materiaalia majan rakentamiseen. Rullalle kääritty futon-patja taas muuttuu leikeissä hevoseksi, jolla ratsastaa. Vauva tietenkin painelee perässä innosta soikeana ja yrittää tehdä kaiken saman kuin siskokin, kuten pellehypyt sängynreunalta täkkikasaan.

Finlaysonin lasten Haavemuumi-pussilakanasetti saatu.
Pääkaupunkiseutu

Kaksi vauvaperhettä ja yö metsässä

Myönnän. Mä olen totaalisen täydellisen hullaantuneen hurahtanut. Telttailu, telttailu, telttailu! Mä voisin kertoa kädet innostuksesta heiluen telttailemisesta jokaiselle, joka vähänkään jaksaa kuunnella. Ja niin olen tainnut tehdäkin, sori. Täpinöinti on ollut sitä laatua, että melkein olen hankkinut kotiimme vuokralaisen ja muuttanut perheineni koko kesäksi metsään. Miten retkeilyä rakastavalla perheellä kestikin näin kauan tajuta, että päiväretkien lisäksi siellä metsässä voi ihan hyvin yöpyäkin koko sakilla!

Hurahtamisesta huolimatta yön yli kestäneitä retkiä ei ole tänä kesänä tehty kuin kaksi. Se ensimmäinen innostuksen nostattanut reissu silloin kesäkuussa ja toinen – josta postauksen kuvatkin ovat – viime kuussa. Seuraavan kerran päästään pakkaamaan makuupussit, teltta ja retkikeitin syyskuussa. Niin ja nuo kuvissakin vilahtavat Haglöfsiltä saamani retkihousut otetaan ehdottomasti myös mukaan. Olin jo vuosia sitten luopunut toivosta, että tällainen pitkäkoipinen ja pullavatsainen löytää istuvia, mukavia, käytännöllisiä ja kestäviä ulkoiluhousuja. Mutta sitten sain elämääni nämä retkipöksyt ja noin vain. Ikinä en enää luovu.
Heinäkuinen telttareissu tehtiin samalla poppoolla kuin ensimmäinenkin koko perheen telttailukokemus alkukesästä. Onni on Nuuskamuikkusen sukuinen ystäväperhe, josta löytyy samanikäiset rymyämiskaverit niin vauvalle kuin kolmevuotiaalle. Tärkein rinkkaan pakattava varuste näillä reissuilla on juurikin ollut leikki-ikäinen kaveri, jonka kanssa telmiessä metsä on muuttunut jättimäiseksi leikkipuistoksi ja seikkailuksi. Siellä ne painelivat menemään hiukset havunneulasissa, naamat multaisina ja housujen polvet reissussa ratkenneina. Metsä luo tekemiset ja leikit.

Hyväksi havaitulla linjalla jatkoimme myös paikkavalinnan kanssa, ja perustimme leirimme Nuuksioon. Sinne kun pääsee näppärästi julkisilla ja metsäläistunnelmiin pääsee jo lapsiystävällisen patikointimatkan jälkeen.

Olimme varautuneet reissua miettiessämme, että heinäkuussa vaatetta ei juuri tarvitse pakata mukaan ja teltoissakin voi tulla yöllä kuuma. No sanotaanko, että ilmastointi kyllä toimi. Mutta oikeastaan sää oli mitä mainion, kun ei ollut liian kuumakaan. Sateesta saatiin vähän lisähaastetta, ja varavaatteetkin riittivät juuri ja juuri, kun kastuneet ehtivät välillä kuivua nuotion ylle pingotetulla pyykkinarulla.
Sää ei siis ihan antanut heinäkuuta, mutta metsä sen sijaan oli kärryillä almanakan kulusta. Se tarjoili meille ruokaa suoraan leiriin katettuna. Harvemminpa saa keräillä pari pannullista kantarelleja suoraan leirinuotion ympäriltä. Puuroannokset saivat päällensä kukkuralliset mustikoita. Sekä kantarelleja että mustikoita riitti myös kotiinviemisiksi niin paljon kuin mukana tuomiimme sankoihin mahtui.

Järvikin oli enemmän samaa mieltä kalenterin kuin säätilan kanssa. Lämpimäksi sen vettä ei voi väittää, mutta kun muutaman kerran nielaisi kiljahduksen ja sieti kropan paniikkikäskyn nousta heti ylös keinolla millä hyvänsä, veden lämpötila alkoi tuntua ensin siedettävältä ja sitten reissusta nuhjuisella iholla jopa mukavalta.
Jos tämän kesän tunnelmasta saisi muutamia asioita laittaa purkkiin, tässä olisi yksi. Lapset nukkuvat teltoissa tyytyväisinä kivan päivän jäljiltä. Ympärillä on metsä, jonka ikiaikainen humina resonoi jossain syvällä sielussa. Peilityyny järvi tuntuu iholla kermaiselta mutta raikkaalta, ja aurinko laskee metsänrannan taakse luoden vedenpinnalle väreilevän sillan. Vedän käsilläni muutaman pitkän vedon, tunnen veden kuohuvan kainaloiden alta kuplivana ja käännyn vedessä selälleni. Katson taivasta, joka kaareutuu ympärilläni pohjoiseen ja etelään, itään ja länteen. Ylempää kallion päällä kuuluu nuotion rätinää ja ystävien vaimeaa keskustelua, joka välillä kohoaa nauruksi. Tiedän, että vielä huomennakaan ei ole kiire minnekään.

Jos sanakirjassa kaivataan kuvausta määritelmälle täydellistä, tästä voi vapaasti kopioida.
Helsinki

Ei oo helppoo olla kaupunkiviljelijä

Ei tässä ole kyllä mitään järkeä. Sitä on taidettu miehen kanssa puhista useampaankin otteeseen tänä kesänä kastelukannut käsissä. Kolea ja epävakainen kesä ei ole ollut kaupunkiviljelijän paras kaveri, ja välillä tehnyt mieli fillaroida tilusten sijaan Lidliin ja näyttää lapsille, että siellä se ruoka kasvaa.

Kovimmilla kasvit ja niitä hellivät viljelijät ovat olleet Kalasatamassa, ainakin jos meiltä kysytään. Me olemme siellä nyt viidettä vuotta Dodon kaupunkiviljelijöinä, ja tänä vuonna viljelmät siirrettiin edistyvän rakennustyömaan tieltä ihan Kalasataman kärkeen, Sompasaareen. Multaa onkin saanut kuopsutella salettiin kylän komeimmalla paikalla sijaitsevilla viljelmillä, mutta joka suuntaan avautuvilla maisemilla on myös kääntöpuolensa.
Kalasataman tiluksillamme on tuullut lähes koko kesän niin että niskakarvat heiluvat. Eriskummallinen kesä on luonut alueelle myös omia mikroilmastoja etenkin alkukesästä. Pyöräillessä saattoi tuntea selvästi kun yhtäkkiä ilma viileni ja parin sadan metrin päässä taas lämpeni useammalla asteella. Alkukesästä Kalasatamassa leijaili välillä sankka sumu, joka alkoi ja loppui niin yllättäen, että näytti siltä kuin se olisi piirretty vesiväreillä maisemaan.

Istuttamamme tomaatti ei tainnut kestää päivääkään, kun sen runko meni tuulessa poikki. Seuraavaksi henkensä heitti munakoiso. Tuuli repi lämpöharsot riekaleiksi. Ei aikaakaan, kun jopa kaiken kestävä kesäkurpitsa sanoi, että moro, nyt riitti. Haimme uusia taimia. Osa selvisi, suurin osa ei. Kului viikkoja, mutta mikään hengissä selvinnyt kasvi ei tuntunut uskaltavan kasvattaa yhtään uutta lehteä. Tuuli niin kylmästi, että lapset kyyristelivät tiluksilla käydessä laatikkopyörän uumenissa, eivätkä todellakaan tahtoneet osallistua viljelypuuhiin. Kylvämistämme siemenistä ei tuntunut lähtevän kasvamaan mitään. Siirsimme tuulen tuiverrettaviksi kesäkurpitsan Hanasaaren viljelmiltä, sillä siellä vihersi ja laatikoissa alkoi olla jo ahdasta.
Vaikka oli kylmää, rupuinen kasvimaamme kaipasi vettä vähintään joka toinen päivä. Tuuli puhisi mullan kuivaksi ja puski itsensä lavakauluksista rakennettuihin laatikoihin sisälle. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen kesämme kaupunkiviljelijöinä, olisimme tässä vaiheessa luultavasti heittäneet kastelukannut naulaan. Edes porkkanana toiminut Ihana Kahvila tilusten naapurissa ei tuonut lisäintoa raahautua kastelureissuille, kun sielläkin kahvikupit kaatuilivat tuulessa ja jäätelön ympärille piti kääräistä kerrros serviettejä, etteivät näpit jäätyisi.

Käännös parempaan tapahtui sinä päivänä, kun mies tomerana lähti ullakolle. Hän rymisteli siellä aikansa ja palasi muun muassa yhden katkenneen jääkiekkomailan ja remontista jääneiden lattialistojen kanssa. Sitten hän nappasi mukaan läjän nauloja sekä rullallisen roudariteippiä ja kävi vielä hakemassa rautakaupasta muovipleksiä. Niistä Herttoniemen oma MacGyver rakensi tiluksiemme ympärille tuulensuojan.
Ja niin alkoi Sompasaaren tuulitunnelissa vihertää joka päivä yhä enemmän. Vähempi kastelu piisasi, ja mullasta arkoina kurkistelleet salaatit, herneet ja pavut uskaltautuivat kurottamaan korkeammalle. Heinäkuusta lähtien olemme voineet syödä niin paljon lehtikaalia kuin vain keksimme ruokia, joihin sitä laittaa. Kaksi pientä tainta ovat kasvaneet valtaviksi ja ehtymättömiksi puskiksi, vaikka alun perin niille oli tarkoituksena antaa vain pieni osa kahdesta laatikostamme. Uutena kokeiluna istutettu lehtiselleri on pärjännyt koettelemukset ja salaa kasvanut reheväksi pikkupensaaksi, vaikka sen ilmestyessä pitikin hetki miettiä, mikä tuo edes on. Luulimme sellerin kuolleen heti ensimmäisenä.

Kylvämäämme okraa ei ole näkynyt lainkaan, kuten ei myöskään mötiäisiä houkuttelemaan kylvettyjä kesäkukkia. Hanasaaresta siirretty kurpitsa innostui kukkimaan kunnolla vasta loppukesän helteiden aikaan, mutta saattaa olla, että kurpitsoja ei siitä ehditä saamaan. Munakoisossa huomasin vasta tänään ensimmäiset kukat, joten muina vuosina Kalasatamassa menestynyt munakoiso ei arvosta korkealle tilusten uutta sijaintia. Pensaspapua sen sijaan saadaan tänäkin vuonna mukavasti ihan pakastettavaksi asti, samaten kuin raakana upean violettia purple king -papua. Herne on antanut muutaman palon verran maistiaisia joka kastelukerta kuluneen kuukauden aikana.
En olisi uskonut. Huomaamatta laatikoihin on muodostunut rehevä puutarha, joka näyttää kuin mylvivän syvän vihreää väriään, kun muualla luonto alkaa jo kellastua. Eron huomaa kunnolla vasta, kun katsoo kuvia keväältä samasta paikasta. Lapsetkin ovat innostuneet nousemaan laatikkopyörän suojista kastelemaan ja pöyhimään kasvimaata myös Kalasatamassa, kun loppukesän lämpö on lepytellyt kohmeloisia viljelijöitä. Ja viereisessä Ihana Kahvilassa ollaan luuhattu nyt elokuussa koko kesän edestä.

Aina ei oo helppoo olla kaupunkiviljelijä. Mutta kivaa se on, sitten loppujen lopuksi.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe