Isojen päiväkotiryhmässä

23.9.15

Esikoinen palasi isikesän ja miehen vanhempainvapaan loppumisen jälkeen päiväkotiin. Se jännitti meitä kaikkia. Takana oli useamman kuukauden loma ja edessä siirtyminen pienten ryhmästä isompien puolelle uuteen ryhmään. Mua jännitti eniten se, miten lapsi pääsee menoon mukaan, kun suurin osa porukasta oli aloittanut kesälomien jälkeen jo kuukautta aikaisemmin. Esikoista taas jännitti, että kaikki vanhat tutut kaverit eivät olekaan samassa ryhmässä.

Nyt päiväkotiarkea on takana vajaa kuukausi. Päiväkotipäiviä on viikossa enintään kolme, kuten silloin aikaisemminkin. Isojen puolella saapumis- ja hakemisajankohdalla ei ole niin väliä, mikä on mukavoittanut aamuja. Tehdäänkin aamutoimet ihan rauhassa ja kävellään päiväkodille kello 9–10 välillä. Hakuaika on sitten vakiintuneempi, noin kello 16 aikoihin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut monenlaisia tunteita – sekä mulla että lapsella – mutta pääasiallisesti kaikki on mennyt paremmin kuin jännitykseltäni uskalsin toivoa.

Lapsi aloitti nyt pienryhmässä, jossa on 12 lasta, yksi hoitaja ja yksi lastentarhanopettaja. Vanhan ryhmän rikkoontuminen harmitti aluksi itseäni, sillä olin haaveillut lapsen saavan nauttia mahtavasti toimivasta ja tutusta ryhmästään mahdollisesti ihan kouluun asti. Mutta onhan noin pieni ryhmä ihan luksusta. Tilaa leikille tuntuu olevan heti paljon enemmän ja hälinää taas vähemmän. Uusi ope on mahtava; empaattinen ja ammattitaitoinen. Lisäksi ryhmään siirtyi tuttu hoitaja ja vanhoja kavereita, mikä oli etenkin esikoiselle tärkeää. Uusia kavereita on tullut nopeasti ja eri ryhmiin menneiden vanhojen kavereiden kanssa leikitään sitten pihalla.

Mä olen katsellut sitä isompien menoa haikeana. Lapsi on todellakin jo noin iso, sillä on isojen juttunsa. Kun päiväkodin pienten puolella kaikki taapersivat pihalla kuin pienet pingviinit yhdessä laumassa, nyt alkaa muodostua yhä selkeämpiä kaveriporukoita. Luonnollistahan se on, mutta silti haikeaa. Yhtäkkiä alettiin laskea, kuinka monta ja ketkä kaikki ovat kavereita. Aluksi tuntui olevan myös tärkeää vetää tyttöjen ja poikien välille eroa, mikä sekin aiheutti kipuilua kotona päiväkotipäivien jälkeen. Liekö asiasta juttelemisella vai vain alkumyllerryksen tasaantumisella syynsä, mutta nykyään leikeissä on taas enemmän sellainen kaikki yhdessä -meininki.

Leikkeihin on tullut enemmän juonta ja mielikuvista, kun pienten puolella se oli enemmän sellaista hassua täpinöintiä vailla alkua tai loppua. Sen lisäksi että he leikkivät, he myös hengailevat. Välillä notkutaan jotenkin niin pysäyttävän ison oloisina kiipeilytelineen nurkilla ja toisena hetkenä taas juostaan naamat mudassa ja räkäjojot heiluen kuralätäköissä. Ottaa oikein sydämestä nähdä niitä välähdyksiä jostain tulevasta ja sitten huoahtaa helpotuksesta, kun riemukas lapsuus vie voiton. Alan tosiaankin ymmärtää sen hokeman, että pikkulapsiaika kuluu sitten lopulta hujauksessa.

Isompien puolelle siirtyessään lapsi tuntuu kasvaneen myös taidoissaan. Koska pukemisessa autetaan vain tarvittaessa, yhtäkkiä lasta itseäänkin kiinnostaa opetella vetoketjujen lisäksi myös nauhojen ja nappien avaaminen sekä kiinnittäminen. Harjoitus tekee mestarin ja kiukuttelu kuuluu asiaan, näin mä olen yrittänyt itselleni hokea. Muutenkin vaatteisiin on alkanut liittyä enemmän merkityksiä ja ryhmään kuulumista. Päiväkotivaatteita valitaan iltaisin vaatekaapilla pohtien ja ajan kanssa. Ulkovaatteissa halutaan mieluummin takki ja housut kuin haalari, kun ennen asialla ei ollut mitään väliä.

Tänä syksynä päiväkodin portilla on välillä koettu myös hetkiä, joita ei päiväkodin aloituksen jälkeen ole nähty. Välillä lapsi ei haluaisi jäädä hoitoon. Päiväkotiin lähdetään aina vanhalla tutulla riemulla, mutta eronhetkellä iskee ikävä. Siinä on sitten nieleskelty kyyneliä puolin ja toisin. Onneksi ikävä kuulemma haihtuu yhtä nopeasti kuin se päiväkodin pihassa ilmestyykin, ja iltapäivisin saan hakea päivästä iloisen ja leikkimisestä punaposkisen lapsen. Mutta tuovathan nuo ikäväitkuiset aamut omiin päiviini sellaisen kurjan sävyn, jota ei saa ravisteltua irti ennen kuin iltapäivästä. Silloin haen lapsen, joka innoissaan selittää päivän tekemisistä ja kysyy, koska taas pääsee päiväkotiin.

Lue myös nämä

18 kommenttia

  1. Olipa kiva lukea pitkästä aikaa päiväkotikuulumisia ja erityisesti helpotti kuulla tuosta aamuikävöinnistä. Oma 3v käy päiväkotia Tanskassa ja on nyt alkanut uutena juttuna aamuisin ikävöimään ja toistelee "tulee sinua äiti ikävä" ja olen ajatellut, että se liittyy kielihommeleihin, kun muut puhuu tanskaa ympärillä. Mutta että Suomessakin saattaisi käyttäytyä vastaavasti. Huh, helpottaa! :) kiitokset postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt, että johtusiko nuo ikäväitkut meillä siitä, että nyt lapsi osaa paremmin sanoittaa tuntemuksiaan. Että nyt tuntuu tältä (ikävä) ja sitten tulee itkukin, kun sitä miettii.

      Poista
  2. Voi, meidän meidän minime:tä pari kuukautta nuorempi tyttö joutuu vielä hengailemaan pienten ryhmässä...ihan hyvin siellä menee, mutta lasta harmittaa kun parhaat kaverit siirtyivät isojen ryhmään (ja me vanhemmat taas aletaan kallistua siihen, että lapsi ois enemmän kuin valmis siihen isojen ryhmään, mutkun paikkoja ei oo vapaana, niin ei oo). Hmm. Vaikeeta tää, siis kun toisaalta lapsella on tutut mahtavat hoitajat ja ryhmä on kiva (mutkun siellä on vaippapeppuja jotka vie aikuisten aikaa ihan eri tavalla kuin melkein 4v. ipanat ja musta tuntuu että pienten ryhmän isot saa turhan vähän huomiota) ja sit taas toisaalta lapsi edelleen kaipailee isojen ryhmään siirtyneitä kavereita lähes päivittäin (eri piha, niin ei voi edes ulkoilussa harrastaa yhteisleikkejä ja sitä puutetta ei meidän satunnaiset leikkitreffailut paikkaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin päiväkodissa on jouduttu änkemään pienten puolelle paljon enemmän ryhmiä kuin tilat antavat periksi. Oikeastihan Minimenkin olisi kuulunut ikänsä puolesta siirtyä isompien puolelle jo aikaisemmin, mutta tilat taiottiin sitten pienten puolelta yhdelle "isojen pienten" ryhmälle ennen varsinaista siirtoa isojen puolelle. Säätöähän se vaati, mutta oli päiväkodista fiksu veto tehdä isommista oma ryhmänsä pienten puolelle, sillä kuten sanoit, vaippapyllyisten pikkuisten hoito (puhumattakaan varhaiskasvatuksesta) on erilaista kuin kolme-nelivuotiaiden.

      Toivottavasti teidän tilanne jotenkin ratkeaa. Ne kaverit ovat kyllä niin valtavan tärkeitä tuon ikäiselle, että on tosi kurjaa, jos eivät saa edes osittain olla samoissa leikeissä.

      Poista
  3. Varmaan on tuota juuri, että osaa sanoittaa tuntemuksiaan. Meilläkin poika 4-vuotta aloitti elokuussa päiväkodin ja kuukauden päivät oli aamut tosi vaikeita jäädä, vaikka sitten itse päivät oli menneet tosi hyvin. Se eronhetki vaan jotenkin vaikea. Mutta onneksi ihanat hoitajat, joiden syliin pystyi jättämään tuollaisen "isommankin". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaan on. Onhan se eronhetki itsellekin aina haikea, ja lapsella se tunne on tietty vielä purkahtelevampi.

      Poista
  4. Ihan silkasta mielenkiinnosta. Onko tosiaan teidän päiväkodissa ollut alle kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa 12 lasta, niin vain kaksi aikuista? Mun käsittääkseni alle kolmevuotiaiden ryhmässä pitää olla yksi aikuinen neljää lasta kohden.

    Meilläkin tyttö siirtyi nyt isojen ryhmään loman jälkeen. Ja on muutaman viikon Minimetä vanhempi. Pienten ryhmässä (meillä tuo ryhmä oli 1-3 vuotiaat) on 12 lasta ja yksi lastentarhanopettja ja kaksi lastenhoitajaa.

    Meillä onneksi uuteen ryhmään siirtyi tuttuja lapsia, myös läheinen kaveri. Ryhmässä oli myös entuudestaan tuttuja lapsia, jotka olivat olleet tytön kanssa aiemmin samassa pienten ryhmässä. Uusi ryhmä ja vanha ryhmä ovat tehneet myös yhteisiä retkiä ja vierailuja toistensa ryhmiin, ja nämä asiat selkeästi ovat helpottaneet siirtymistä. Uusi ryhmä oli jo alkuaan siis vähän tuttu sekä nyt siirtymisen jälkeen on päässyt ihan luvan kanssa myös vanhan ryhmän kanssa tekemisiin. Vanhaan ryhmään jäi tytölle tärkeä aikuinen, onneksi kuitenkin ryhmät samassa talossa lähekkäin, niin pääsee näkemään myös sisällä ja ulkona. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah joo anteeksi, kirjoitin epäselvästi. Hän siis aloitti nyt isompien porukassa, jossa on 12 lasta ja kaksi aikuista. Lisäsin tekstiin sanan nyt, niin ei tarvitse miettiä, mistä ajasta puhun :)

      Onneksi Minimenkin ryhmään tuli vanhoja tuttuja kavereita ja tuttu hoitajakin, sillä oli iso merkitys. Ja nyt kun ajattelee, ilman ryhmien sekoittamista näitä nyt syntyneitä uusia ystävyyssuhteita ei ehkä olisi tullut. Ja vanhatkin pysyvät siinä, kun pihalla saavat temmeltää kaikki keskenään.

      Poista
  5. Tosi fiksua minustakin tuo että tehdään isommista pienryhmä pienten puolelle jos isojen ryhmä täynnä. Ylipäätään päivähoito on nyt niin kiikunkaakun koko maassa niin hienoa kuulla positiivisiakin kokemuksia :)
    Se on muuten hurja miten ryhmä vaikuttaa siihen mitä osaa tai haluaa osata. Olen ollut töissä pienten puolelle jossa viel 3-4-vuotiaatkin puettiin alusta loppuun yksitellen (mikä oli minusta typerää ja lisäksi meni aikaa kun jokainen lapsi puettiin yksitellen), eskarin puolella johon nämä edellämainitusta tulevat lapset siirtyivät viskarin kautta (ja nähnyt miten kova pala se on kun apua ei saakaan enää tarjottimella vaan oletetaan jo että pitäisi osata, mutta kun edellisessä ryhmässä on palvelu pelannut niin lapsi onkin ihan kädetön) sekä sisarusryhmässä missä jo alle 2-vuotiaat yrittävät kovasti vetää sukkaa jalkaan ja pipoa päähän ja tuskailevat haalarinlahkeiden kanssa, mutta eivät tahdo apua kun ottavat isommista mallia ja jossa jokainen 3-vuotias osaa pukea ulkotakit ja haalarit itse ja apua tarvitaan vain napeissa, vetskareissa, hanskoissa ja kengissä. En ota nyt kantaa siihen onko tämä lapsen liian aikaista itsenäistämistä kun kerran halutessaan saa apua, mutta näitä kahta toimintatapaa verratessa en voi kuin kallistua sille kannalle että sisarusryhmä onlisi minusta kaikista mukavin ratkaisu lapselle. Ja tämä siis ihan vaan yleisenä pohdintana päivähoidosta ja ryhmärakenteista. Hoitajillahan se isoin rooli siinä on miten ryhmässä toimitaan ja nämä ovat varmasti olleet melkoisesti niitä ääripäitä.
    Muuten kannatan kovasti pienryhmiä. Kun lapsia on paljon samoissa tiloissa niin vaikka hoitajia olisi tuplasti vaadittu määrä ei se melutasoa ja levottomuutta miksikään muuta. Tai korkeintaan lisää kun väkeä on entistä enemmän. Ihanaa kuulla että vielä jossain on mahdollista päästä noin pieneen ryhmään, missä työrauha on varmasti parempi niin lapsilla kuin aikuisilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös sitä mieltä, että kannustaminen itsenäiseen toimintaan vaikka nyt pukemisessa on vain hyvä juttu. Vaikka kotona lapsi on itse pukenut vaatteensa jo pitkään, tulee siihen hänelle itselleenkin ihan erilainen motivaatio, kun päiväkodissa kaveritkin tekevät samaa. Ainakin näin yhden kokemuksen mukaan :)

      Poista
  6. Hei!

    Pakko kysyä että kummasta puhut mieluummin itse, lapsen HOITOpaikasta vai varhaiskasvatuksesta?

    Itse saan kuunnella joka päivä töissä Yle Puhetta ja siellä usein puhutaan päiväkodista nimenomaan varhaiskasvatuksena, ikäänkuin se olisi "esi-esikoulu".

    Itse en ole koskaan osannut ajatella niin, vaan päiväkoti on meille ensisijaisesti paikka, jonne lapsen vie jotta itse pääsee töihin. Eli hoitopaikka. Toki siellä askarrellaan jne, mutta tärkeintä on ollut turvallinen ympäristö, jossa lapsi tunnit viettää. Lapsi oli ollut päiväkodissa jo kolme vuotta, kun kuulin ekan kerran lauseen "lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen".

    Eli onko Sinusta eri asia, viekö lapsen päiväkotiin kasvatuksen takia ("valmentautumaan kouluun ja sivistymään") vai siksi, että arki sitä vaatii työnteon näkökulmasta?

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaislakerttu, kuulut selkeästi harvinaisempien vanhempien joukkoon. Monet nimittäin vaativat nykyään että lasta on opetettava ja askarteluja tulee olla joka päivä ja ohjattua leikkiä jatkuvasti ja päiväkodin tehtäviin kuuluu opettaa lapsi pukemaa, riisumaan, kuivaksi jne. niin etteä vanhempien ei tarvitse suotta vaivautua (näin vähän kärjistäen) ja nykyään tavoite päiväkodeissa on olla nimenomaan varhaiskasvatuksen paikkoja pelkkien säilytyspaikkojen lisäksi. Sehän tässä on vaarassa kun(jos suhdelukuja nostetaan ja lapsimääriä lisätään eikä paperityöt ja byrokratian vaatima aika varmasti ole vähenemässä. Ei ole enää aikaa olla kasvattajia vaan pelkästään peräänkatsojia. Ja siitä saa varmasti kuulla vanhemmilta palautetta kun kotiin vietävät konkreettiset tuotokset vähenevät..

      Poista
    2. Kuten varmasti monet pidempään blogiani seuranneet tietävätkin, minulle päiväkoti on paljon enemmänkin kuin hoitopaikka. Arvostan suuresti varhaiskasvatusta, ja itse perhepäivähoidossa olleena tahdoinkin valita lapselleni mieluummin päiväkodin, jossa on koulutetut opettajat. Monissa maissa varsinainen koulu alkaa jo varhain, ja mä arvostan suomalaista tapaa antaa lasten ollla lapsia myöhempään, mutta saada oppia leikin kautta.

      Päiväkoti on myös sosiaalista kanssakäymistä ja ryhmässä toimimisen opettelua. Vaikka vietämme meneväistä ja sosiaalista elämää, tuttavapiirimme on loputa hyvin samankaltaista kuin me itse. On hyvä, että lapsi näkee muunkinlaista tapaa elää kuin oma pieni suuri kuplamme. On tärkeää tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.

      Kaverit ovat tietty tärkeitä myös, eikä sitä kaverivajarimäärää pysty täyttämään aktiivinenkaan leikkitreffien järjestely. Tämä tietenkin on myös ihan lapsen persoonasta kiinni. Samalla lapsi saa kokea turvallisia onnistumisen tunteita, että osaa myös itse, ilman äitiä ja isää.

      Isommassa mittakaavassa päiväkoti on myös ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Siksi olenkin puhunut täällä blogissanikin esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta, vaikka muutokset siihen eivät suoraan meitä koskettasikaan. Meille päiväkoti on myös tärkeä osa turvaverkkoa, jota ei oikein muuten ole, jos sellaisena koetaan sukulaisten tuoma turva ja apu.

      Lyhyesti sanottuna päiväkoti on siis meille hoitopaikka, joka mahdollistaa perheen ja työelämän yhteensovittamisen ja tärkeä kanssatekijä lapsen kasvatuksessa.

      Poista
  7. Hei, oletteko missä vaiheessa laittamassa minihen päiväkotiin? Meillä on melkein vastaava tilanne kotona ja kiinnostaisi kuulla teidän päiväkotisuunnitelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmana on, että Minihe aloittaisi päiväkodissa ensi syksynä. Riippuu työtilanteiden muutoksista ja tietenkin lapsesta itsestäänkin. Hän kun on persoonana ja tarpeiltaan kovin erilainen kuin siskonsa.

      Poista
  8. Toisen lapsen syntymän jälkeen pohdin kuumeisesti, jatkaisiko kolme vuotta täyttävä esikoinen päiväkodissa. Päädyimme osa-aikahoitoon, ja kun kuulin, että ryhmä vaihtuu isojen ISOON ryhmään, olin ihan kauhuissani, miten pienokaiseni pärjää porukan pienimpänä. Isojen ryhmässä lapsia on 24, joita hoitaa 2 lastentarhanopettajaa, yksi täyspäiväinen ja yksi osa-aikainen lastenhoitaja. Lapsen sopeutumista uuteen ryhmään edesauttoi huomattavasti 4 kaverin siirtyminen samasta ryhmästä. Välillä itkuja on tullut, mutta ihmeesti nuo lapset sopeutuvat uusiin juttuihin ja tilanteisiin. Ihmetyttää kyllä, miten ryhmäkokoa voi tuosta vielä nostaa tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne kaverit ovat tosiaankin tärkeitä siinä vaiheessa, kun isompien puolelle siirrytään. Onneksi lapset tosiaan sopeutuvat uusiin juttuihin yllättävän nopeasti. Silti toivon, että nyt ryhmä pysyisi mahdollisimman stabiilina aina sinne esikouluun saakka.

      Ja ihan totta, miten tuosta voi vielä rymäkokoa kasvattaa. Huh. Minimen pienryhmä on tosiaankin onni.

      Poista
  9. Tätä lukiessa tuli ihan hirveä haikeus ja itku ja huoli, pieni rakas 4kk poikaseni tuhisee kainalossani tissi suussa. En ikinä ole valmis siihen, että hänestä tulee iso! Ihan kamalan sydäntäraastavaa. Imetyshormonit vai mitkä lie yleiset vanhemmuuden tunteet...

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe