Kuralätäköitä ja kavereita Suomenlinnassa

21.9.15

Kreisin taiteilijakesän jälkeen elämään on taas palannut lauantaifiilis. Kun arkipäivät täyttyvät töistä, lauantailla on erityinen tunnelataus. Se on yleensä se viikonpäivä, jonka pyrin pitämään täysin vapaana. On hieman pakkokin, sillä miehellä on silloin yleensä töitä. Toinen tarina on sitten se, miksi en osaa heittäytyä kunnolla vapaalle kuin miehen työpäivinä. Mutta nyt juuri en tahdo pureutua siihen ongelmaan, vaan nauttia vielä viime lauantaista.

Lähdimme lasten kanssa käymään Suomenlinnassa, jossa järjestettiin Väkevä Viapori -kaupunginosatapahtuma. Me oltiin matkassa ilman aikatauluja tai varsinaisia suunnitelmia, kuten kepeään launtaifiilikseen kuuluu.

Syksy on muuttanut saaren värit tummiksi ja väkeviksi. Voisin väittää Suomenlinnan olevan juuri nyt kauneimmillaan. Taivas ripotteli pienen pieniä pisaroita, jotka tuoksuivat mereltä ja märiltä lehdiltä. Välillä aurinko paistoi niin että poukkoilevista sadepisaroista muodostui sateenkaaria ihan muutaman metrin korkeuteen maasta. Sellaisia vauvasateenkaaria.
Me hypittiin lätäköissä. Joka ikisessä vastaantulevassa – siitä piti huolen esikoinen, joka aina huolestuneena huomautti, jos minulta meinasi jäädä joku lätäkkö välistä. Tulomatkalla lautalla kumppareitamme ihmetelleet (ja kuvanneet) japanilaisturistit alkoivat ymmärtää, miksi meillä on kumiset kengät.

Paraatikentällä oli koko perheen tapahtuma. Ei mitään ihmeellistä ohjelmaa, mutta jotenkin niin lämminhenkistä ja yhteisöllistä, että haave suomenlinnalaisuudesta kutitteli taas vatsanpohjaa. Mistäs sitä tietää, jos vielä joskus! Pelattiin ulkopelejä, ajettiin kierros neppisautoilla, kuunneltiin lapsikuoron liikuttavan söpöä esitystä ja syötiin pari desiä hiekkaa. Kirppiskojussa tärppäsi, kun meille muutti maailman pörröisin villapaita odottamaan esikoisen kasvamista ja suloisen päheä pieni nahkareppu, jonka esikoinen omi heti alkuunsa.
Loppupäiväksi unohduttiin Doritin työhuoneelle, jossa hän piti avoimia ovia. Syötiin popcorneja, levitettiin hiekkaa joka nurkkaan ja kelluttiin riippukeinun syleilyssä. Jos Suomenlinna on ihana, sitä on myös Dorit. Hän on sellainen ihminen, jonka seurassa on hyvä olla. Ei tarvitse pönötellä, mutta halailla sitäkin enemmän.

Ei ihme, että kotimatkalla mantereelle hymyilytti ja olo tuntui keveältä. Kuralätäköitä ja kavereita, mitäpä sitä muuta ihminen lauantaihinsa tarvitsee.

Kuva meistä kolmesta: Dorit Salutskij. Doritin kuvat meidän vierailulta täällä

Lue myös nämä

0 kommenttia

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe