Lasten filosofiakahvilassa

18.9.15

Saatiin kutsu tutustumaan lasten filosofiakahvilaan. Mulla oli sellaisia pienehköjä ennakkoluuloja koko touhua kohtaan, niin kuin vain lukiossa filosofihaaveensa konseptipaperin muodossa roskikseen mytänneellä voi olla. Luulin aina olevani mainiokin pohdiskelija, kunnes sain ensimmäisestä filosofiankokeestani seiskan. Kuusitoistavuotiaan filosofin itsetunto koki sellaisen kolauksen, että en lopulta lukenut kuin pakolliset kurssit filosofiaa. Voi sitä nuoruuden ehdottomuutta ja draamaa.

Leluteekki-blogista tutun Emilian filosofiakahviloissa ei kuitenkaan olekaan tavoitteena opettaa filosofiaa. Siellä on tarkoitus kutkutella lasten aivonystyröitä ja saada heidät ajattelemaan vapaasti ja luovasti. Leikkien, tehtävien ja satujen avulla ruokitaan sitä lapsissa olevaa luontaista tapaa ajatella, pohtia ja kysyä ilman mielessä olevia rajoja, joita aikuisuudessa sinne on jo omasta tai muiden toimesta pystytetty.
Koko filosofiakahvilan aikana ei itse asiassa edes mainittu sanaa filosofia. Emilia on kyllä koulutukseltaan filosofian opettaja, ja filosofiakahvilatapaamiset perustuvat filosofiaa lapsille -menetelmään. Jokaiselle kerralle on valmiiksi mietitetty suunnitelma ja teema, mutta niiden pedagogisen puolen huomaa vain aikuinen. Lapsille se kaikki on leikkiä. Ja tiedättekö mitä? Onneksi nielin lukioaikaiset filosofiakatkeruuteni! Filosofiakahvila oli ajatuksia herättänyt kokemus, ­ja meillä molemmilla esikoisen kanssa oli kivaa.

Filosofiakahvilan virallisempi osuus aloitettiin esittelyllä, jossa jokainen sai kertoa oman sen hetkisen lempipaikkansa. Oli ihana huomata, että me olimme esikoisen kanssa tietämättämme valinneet saman lempipaikan, metsän. Sitten tutkittiin läjää kiviä. Valittiin lempparikivi ja mietittiin, minkälainen se on (iso, pieni, raskas, kevyt, kaunis, ruskea) ja miltä se tuntuu kädessä (karhea, sileä, kylmä, kova). Sen jälkeen etsittiin kivikasasta mahdollisimman samanlainen kivi ja vielä mahdollisimman erilainen. Sitten mietittiin, mikä niistä tekee samanlaiset tai erilaiset.
Emilia luki myös sadun sammakosta, joka hotki kaikki savannin vedet niin että muille eläimille ei jäänyt mitään. Satua käytiin läpi pehmoeläimien kanssa miettien muun muassa, mihin mikäkin eläin sitä vettä tarvitsisi ja miten sammakon saisi vakuutettua siitä, että sen pitäisi antaa vettä myös muiden eläimien käyttöön. Lopulta järjestettiin vielä sadusta tehdyt kuvakortit oikeaan järjestykseen muistellen, mitä missäkin vaiheessa satua tapahtui.

Nämä kaikki leikit ja tehtävät ovat sellaisia, että niitä voi tietty tehdä ihan kotonakin. Mutta kun se siinä onkin, eipä ole tullut tehdyksi. Toki kun kotona asuu kolmevuotias kyselyikäinen, tulee päivän aikana käytyä kaikenlaisia mielenkiintoisia keskusteluja esimerkiksi siitä, että tarkoittaako kuukautisen alkaminen myös sitä, että tarvitsee silmälasit tai että onko tytöksi syntynyt tyttö jo äidin vatsassa. Ja tuollaisia kivitehtävän tapaisia juttuja tulee tehtyä arjessakin. Mutta silti tuo kerta herätti mut siihen, että olisi syytä ja suorastaan pitäisi pysähtyä pohtimaan ja ihmettelemään lapsen kanssa useammin.
Oli mahtava huomata, miten kolmevuotias nauttien syventyi miettimään. Ihan kaikilla ryhmässä ei keskittyminen riittänyt – mikä tietty on täysin normaalia tuon ikäisille – mutta Minime jaksoi ainakin tällä kertaa kuunnella kiinnostuneena Emiliaa. Tärkeää juttu oli myös samanikäiset kaverit, joista etenkin Oi mutsi mutsi -blogin minimuusan Kaamoksen näkeminen pitkästä aikaa riemastutti. Lapselle taisi myös olla ihan yhtä ihanaa kuin mullekin, että saatiin tuollainen aamupäivä kahdestaan, kun voitiin vain olla, keskustella, leikkiä ja miettiä yhdessä.

Niin ja oli siellä tarjolla myös kahvia ja muita herkkuja, kuten kahvilassa kuuluukin.

Lue myös nämä

4 kommenttia

  1. Miten kolmevuotias keksii kysellä kuukautisten alkamisesta :S

    -Päikkis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on huomannut moisten olemassa olon äidillään (suihkussa ja saunassa). Luonnollinen asia, joten toki ollaan kerrottu ja vastailtu :) Asia tuntuu kiinnostavan kovasti etenkin nyt, kun kolmevuotiaan mieli askartelee poikien ja tyttöjen välisissä eroissa.

      Poista
    2. Ihanaa, kun et laske häpeän verhoa kuukautisten ylle. Minä en voinut nuorena keskustella mistään niihin liittyvästä vanhempien kanssa, koska sellainen ei yksinkertaisesti ollut tapana. Oman lapsen kanssa haluan toimia toisin.

      Poista
    3. Joo, en tahdo liittää niihin mielikuvia häpeästä tai mistään muustakaan negatiivisesta (vaikka hitokseen rasittavathan ne monesti ovat). Itselleni menkat ovat onneksi aina olleet luonteva osa elämää, keskusteluissakin :) Kiva kuulla, että sinä haluat kääntää oman lapsen kohdalla omat nuoruuden menkkahäpeilyt kuukautisiksi, jotka ovat luonnollinen osa naisen elämää.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe