Pidän kiinni lujempaa

5.9.15

Viime aikoina mä olen halannut lapsiani vielä enemmän ja vielä tiukemmin kuin yleensä. Olen pitänyt heitä lähelläni hengittäen hiekkakakuilta tuoksuvia hiuksia ja puristanut silmiä umpeen, että en taas itkisi. Olen katsonut nukkuvia lapsiani, tuntenut suunnatonta kiitollisuutta heistä ja antanut itkun tulla. Musta painava syyllisyys on istua jököttänyt rintalastan päällä vaikeuttaen hengittämistä. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän onnen, sen että olen sattunut syntymään juuri tänne? Miten voin tarpeeksi kiittää maailmaa siitä, että perheeni saa olla turvassa?

Olen miettinyt, miltä meistä tuntuisi tehdä päätös, jossa mies lähtisi matkalle, jonka lopputuloksesta ei olisi varmuutta. Vaikka hän on meistä vahvin, selviäisikö hän? Jos selviäisi, saisiko hän järjestettyä myös meidät sinne, turvaan? Vai emmekö näkisi enää koskaan, vaikka kuolema ei olisikaan se, joka meidät erottaa?

Olen ajatellut, miltä tuntuisi, jos ainoa vaihtoehto olisikin lähteä kerralla koko perhe. Ottaisiko esikoinen hänelle niin tärkeän prinsessakruunun mukaan? Miltä tuntuisi ladata puhelimensa viimeistä kertaa, tietämättä koska sillä saa seuraavan kerran yhteyden? Toisiko iltalaulu lapsille turvaa vai mahtuisiko mukaan uninallet? Mitkä vaatteet kuopukselle puettaisiin, kun määränpäästä ei ole varmuutta? Onneksi olisi ainakin äidinmaito, jolla ravita ja lohduttaa vauvaa.

Mieli on puikkelehtinut myös historiaan, kun olen miettinyt, miltä olisi tuntunut olla se vanhempi, joka lähettää lapsensa pois turvatakseen tämän elämän. Tai miltä on tuntunut niistä yli 70 tuhannesta lapsesta matkalla kohti vierasta maata, yksin, lappu kaulassaan? On hirvittävää, miten sota koskettaa aina myös lapsia.

On tuntunut hölmöltä kirjoittaa blogiin vaatteiden tahroista tai kesäkurpitsasadon riehaantumisesta. Mutta kerrankin tuntuu, että olen sanaton. Euroopan pakoiskriisi on tullut iholle, lähemmäksi minua kuin mikään kriisi aikaisemmin. Tuntuvammaksi ja todellisemmaksi. Kuvat hädästä ja viimeisistä ratkaisuista ovat saaneet voimaan pahoin. Ne ovat ottaneet kurkusta kiinni ja pakottaneet katsomaan todellisuutta, vaikka en tahtoisikaan. Samalla turvaa hakeviin ihmisiin kohdistuva viha on tullut silmille myös henkilökohtaisissa somekanavissa. Se on saanut tärisemään epätoivosta.

En edelleenkään tiedä, mitä sanoa. Mutta hiljaakaan ei voi olla. Siksi sanon vain tämän: auta. Helpointa on lahjoittaa rahaa muutamalla klikkauksella, minkä minäkin olen tehnyt. Toivoisin kuitenkin voivani tehdä myös jotain konkreettisempaa. Katja keräsi onnekseni yhteen avunantokeinot. Jos olet bloggaaja tai muuten aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, pyydä seuraajiasi osallistumaan. Tämän kampanjasivun materiaaleja voi vapaasti käyttää. Täältä löydät keräyslipas-widgetin upotettavaksi omille sivuillesi.

Lue myös nämä

21 kommenttia

  1. En mä oikein osaa muuta sanoa kuin kiitos. Kiitos, että oot just sellainen kuin olet ja kirjoitat tärkeistä asioista. Kiitos kun kerroit mun tunteista myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut osata sanoa jotain järkevää, mutta sen verran tunnemyrkyissä mennään, että nyt näin. Toivottavasti saan kuitenkin edes muutaman ihmisen vaikka lahjoittamaan rahaa, jos ei muuta.

      Poista
  2. Kiitos tästä tekstistä! <3 Samat fiilikset täälläkin. Kuvasit hyvin tuota kuristavaa tunnetta rintalastan päällä. Monet itkut on tullut itkettyä, kun ajattelee oman pojan ikäisiä taaperoita ja muitakin lapsia hädän keskellä.

    Meiltä lähti ylimääräiset hyväkuntoiset syys-/talvivaatteet vastaanottokeskukseen.

    Riikka-M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me annettiin juuri kaikki aikuisten ylimääräiset ja lasten pienet (ja kirpparilta ylijäneet) vaatteet hyväntekeväisyyteen, joten vaatteita ei ole antaa. Mutta onneksi sinulla ja muilla on ollut antaa.

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta ja linkistä lipas-widgetiin. Lisäsin sen omalle sivulleni.
    <3

    VastaaPoista
  4. Moni on jo tarjonnut kotiaan väliaikaisesksi turvapaikaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin on. Se on upea ja kouriin tuntuvan konkreettinen teko. Mä itse pohdin sitä myös. Vaikka saattaisiinkin tänne kaksioon meidän neljän lisäksemme mahtumaan muitakin, en itse vielä ollut valmis avaamaan kotimme ovia. Ainakaan vielä.

      Poista
  5. Mua kiinnostaa että kuinka paljon yksityishenkilön ajatellaan auttavan. Onko lahjoitussumma kymmenen euroa vai puolet kuukauden käyttövaroista? Itse olen sitä mieltä että vain teot auttavat, itkut eivät. Jos ihmisen hätä on pohjaton, pitäisikö lojaalisti pysäyttää oma arki auttaakseen? Ottaa palkaton virkavapaa ja majoittaa kymmenen syyrialaista. Mahdollista, jos askeettisesti ajattelee. Olisi vale väittää ettei onnistu. Se on vain halusta kiinni.

    Eilen olin lähellä tehdä sipilät ja tänään tuntui että soitto spr-varainkeruuseen oli riittävä. Joka päivä eri olo.

    Nupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en näe, että on järkevää alkaa arvottaa, minkä arvoista kenenkin antama apu on. Kukin antakoon sen mukaan, mihin tuntee kykenevänsä. Itse olen tällä hetkellä lahjoittanut ja ilmoittautunut vapaaehtoiseksi SPR:lle, mutta katsotaan, josko muuhunkin kykenen.

      Poista
  6. Kiitos tekstistäsi Hanne! Erityisesti lasten hätä koskettaa syvältä minua, 3-vuotiaan äitiä. Lahjoittamalla tuntuu, että voi tehdä edes jotain hädänalaisten auttamiseksi. Myös vaatelahjoituksia on tarkoitus tehdä, kunhan paikkakunnallemme avataan VOK.

    Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että lahjoitit ja kiitos, että olet valmis tekemään vaatelahjoituksia <3

      Poista
  7. Itse äitinä tunnen samoin kuin sinä. Ahdistaa kuvat lapsista ja heidän hädästä. Haluaisi auttaa näitä kärsiviä ja juurikin lapsia. Myönnän, että olen maahanmuuttokriittinen yleisesti. Olen itse joutunut pelkäämään kun tumma / tummat miehet ahdistelevat. En ole rasisti, ei ole mitään yleisesti maahanmuuttoa vastaan. Olen kuitenkin ennen ja vieläki joidenkin maahanmuyttajien (jotka eivät tule sodan keskeltä) vastaan. Suomessa on monta porsaanreikää kelan/sossun tuissa. Suomalaisiakin oikeasti köyhiä on PALJON (ei voi kuitenkaan verrata näihin perheisiin jotka pakenevat todellisesta kaaoksesta). Toivottavasti apu menee heille jotka sitä oikeasti tarvitsevat.. Ei niille jotka tulevat tänne helppojen tukien perässä tekemään tyhmyyksiä.

    VastaaPoista
  8. Lahjoittaminen on nykyajan anekauppaa. Ostetaan itselle parempi omatunto. Mitään takeita avun kohdistumisesta ei ole, koska järjestöillä on älyttömän raskas ja kallis toimintarakenne, minkä läpi rahat suodattuvat. Se on täysipäiväistä ja vakituista työtä monelle. Siitä voi päätellä jotain.

    Pitää olla myös pragmatisti. Emme koskaan voi ottaa kaikkia apua tarvitsevia vastaan Eurooppaan.Tai ei ole enää sitä turvallista Eurooppaa, johon hekin hakeutuvat. Hyvinvointiyhteiskuntamalli on jo nyt osoittautumassa mahdottomaksi. Huoltosuhteen heikkeneminen entisestään romahduttaa sen ennätysajassa. Mistä palveluista ja tuista Sinä olet valmis luopumaan, lapsilisistä ja subventoidusta päivähoidosta?

    Pelkkä maailmantuska ei auta. Pahimmillaan tunteet johtavat järkeä ja analyyttista lähestymistapaa. Pahinta tuhoa tulee, kun se ajatusmalli vallitsee päättävillä tasoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi en ole aiheesta aikaisemmin kirjoittanutkaan. Tunne on vielä niin vahva. Mutta hiljaakaan en voinut olla. Jos osaltani voin olla mahdollistamassa, että asenneilmapiiri muuttuu ja vaikka pari ihmistä ilmoittautuu vapaaehtoiseksi, sen teen.

      Ja kyllä, minäkin koen heti parempaa omatuntoa omasta hyvinvoinnistani, kun olen voinut lahjoittaa huonompiosaisille. Mutta tekeekö se lahjoittamisesta vähemmän arvokasta? Ei. Ja tietenkin lahjoituksestani menee osa hallintokuluihin. Hyvä niin, täysin vapaaehtoisvoimin homma tuskin pyörisi.

      Itse olen valmis luopumaan lapsilisästä ja subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, jos puhutaan, että ne lähtisivät pois vain meiltä. Mutta yhteiskunnallisella tasolla en olisi valmis heikentämään lapsiperheiden hyvinvointia ja luomaan lasten luokkayhteiskuntaa. Tästä olenkin monesti kirjoittanut.

      Poista
  9. Samanlaisia ajatuksia on risteilly omassa päässäni. Olen myös tajunnut, että pakolaisena omien erityislapsieni kanssa olisimme tuhoontuomittuja hyvin nopeasti. Olisi niin monta mutkaa, joista olisi vaikeaa ellei jopa mahdotonta selvitä. Etenkin iltaisin kaikki tuntuu vielä pahemmalta. On hiljasta ja katsoo nukkuvia lapsia. Miettii kuinka nopeasti kaikki voi muuttua. Kyllä ihmisiä pitää auttaa. Rahalahjoitus on helpoin tapa, onneksi vaihtoehtoja on ja jokainen voi valita sen omalle kohdalleen sopivimman. Kiitos hyvästä ja tärkeästä postauksesta.

    VastaaPoista
  10. Ratkaisun avaimet ovat ikävä kyllä siellä paikan päällä ei täällä Euroopassa. Loputtomiin emme voi heitä Eurooppaan ottaa. Valitettavaa on, että esim. Syyriasta lähtevät lääkärit, insinöörit yms. joita ehdottomasti tarvitaan siellä tai se maa ei nouse ikinä jaloilleen. Meillä on omat koulutetut ihmiset ja näiden esim. syyrialaisten korkeasti koulutettujen ihmisten paikka on olla rakentamassa hyvinvointia omaan maahansa. Täytyy myös muistaa että sinne ja pakolaisleireille on jäänyt ne joilla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa salakuljettajille tuhansia euroja. Kuka auttaa heitä? He oikeasti tarvitsevat apua. Tällä toiminnalla suurin voittaja on ihmissalakuljettajat -ikävä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ymmärrätkö millainen tilanne Syyriassa on - sisällissota? SISÄLLISsota? Mihin ne lääkärit siellä pakenee turvaan? Miksi koulutetulla ei ole samoja ihmisoikeuksia hakeutua turvaan? "Loputtomiin emme voi heitä Eurooppaan ottaa"...ei niitä loputtomiin olekaan. Mistä tämäkin käsitys. Ja kyllä, ihmissalakuljetus on erittäin ikävä asia ja monet jotka suojelua tarvitsevat eivät pääse pakoon, mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä että muu maailma on epäonnistunut täysin Syyrian kriisin ratkaisussa eikä muita reittejä turvaan ole. On turha jeesustella nyt kun on akuutti hätä, jeesustella voi sitten kun tilanne on rauhoittunut ja rakentaa vaikka kokonaan uuden pakolaissysteemin. Nyt on se hätä. Nyt. Ja nyt pitää auttaa. Se on helppo spekuloida toisten hengellä täältä lottovoittajien maasta.

      Poista
  11. Suomeen ei ole tullut Syyriasta kuin ehkä 3% tänä vuonna saapuneista tuhansista turvapaikanhakijoista.
    Sen sijaan nuoria miehiä Irakista ja Somaliasta, ensin hilluttuaan ympäri Eurooppaa kuten tämä Sipilääkin kusettanut Faras.
    Eli tällaisenaan tämä homma ei hyödytä todellakaan kuin ihmissalakuljettajia, maahanmuuttobisneksessä mukana olevia suomalaisia sekä näitä huijaripartalapsukaisia.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe