Syksyn viimeinen telttaretki

28.9.15

Sinne se meni, tämän vuoden viimeinen yöpyminen metsässä. Oli lähellä, etten köyttänyt itseäni telttanaruilla kiinni puuhun ja vaatinut lisäaikaa metsäläisyydelle. Sillä taas kävi sama ilmiö kuin aikaisimmillakin reissuilla. Hengitys tasaantui siitä hetkestä, kun otti ensimmäisen askeleen metsäpolulla. Nuotion hypnoottinen pauke ja rätinä resonoivat aivoissa tyhjentäen sieltä ne kaikki huolet, joiden murehtimiseen käyttää ihan liikaa energiaa.

Pääkopan lisäksi myös kroppa vetreentyi. Olin saanut reissua edeltävällä viikolla koneella istumisesta koko kropan niin jumiin, että pelkkä pään kääntäminen sai oksentamaan kivusta. Vaikka kannoin metsään rinkan lisäksi vauvan ja nukuin teltassa, metsä sai jumit sulamaan. En käsitä, miten se voi olla mahdollista. Metsäntaika, muuta en keksi.
Ilmojen kanssa meillä kävi valtava tsäkä. Viikkoja sitten syyskuulle suunniteltu reissu olisi voinut tarjoilla kaikkea kaatosateesta pikkupakkaseen. Mutta ilma oli syksystä raikas, ja loppukesän viimeiset lämpimät auringonsäteet siivilöityivät oksiston läpi oranssinaan. Maa tuoksui väkevän multaiselta ja järven kosteus tiivistyi hiljalleen leijailevaksi usvaksi. Villasukille tuli käyttöä, mutta silti välillä piti ottaa takki pois.

Illalla hämärä yllätti nopeasti. Lasten iltatoimien kanssa piti laittaa hösseliksi, kun aurinko laski metsänrannan taakse kuin nopeutetussa filmissä. Vaipanvaihtosuunnistus otsalampun valossa on toki mielenkiintoinen kokemus sekin. Metsässä syksyn pimeys on syvempää ja pehmeämpää kuin kaupungissa. Kuin tummaa samettia. Iltanuotiolla ei näkynyt kuin ilmassa tanssivat kipinät.
Kun pisti pötkölleen ja nosti katseensa kohti taivasta, avautui ympärille maailmankaikkeus. Tähtitaivas kaareutui leirimme ylle niin kirkkaana, että sellaista ei pääse katselemaan kaupunkilaisena kuin harvoin. Pääkaupunkiseudun ja toisen todellisuuden olemassaolon olisi voinut täysin unohtaa, elleivät Helsinki-Vantaan illan viimeiset lennot olisi välillä kaartaneet lentokoneen vatsat pullottaen ja siipien punaiset valot vilkkuen tähtitaivaan läpi.

Lue myös nämä

11 kommenttia

  1. Kuten oot kirjoittanut, minime on varmaan sellainen kaveri-ihminen. Se jotenkin näkyy näissä kuvissa että yhteishenkeä on. Mun poika 2 v. on samoja heiniä ja hänelläkin on kuvissa tuollaisia ilmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kavereiden kanssa kaikki on hauskempaa :)

      Poista
  2. Olipa outo kommentti. Siis ideana että pistin tämän merkille! Lapsipsykologiaa telttaretkikuvista!

    VastaaPoista
  3. Hei, mistä tuo teidän beben raidallinen hattu on hankittu? Haluais meille samanlaisen :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa retkeilyä...Myös meidän perhe on harrastanut telttailua vuosikaudet joskun kiertelimme Suomea ristiin rastiin.Niiltä ajoilta kun pakkasimme 5 lasta telttoineen makuupusseineen mukaan tuntuu olevan ikuisuus vaikka vasta kuusi vuotta sitten olimme viimeksi.Lopulta leipäännyimme jatkuvaan kasaamiseen ja purkamiseen ja päätimme ostaa halvan 3500e asuntoauton jolla olemme matkanneet nyt viimeiset 3 vuotta Tanskan legolandia myöten.Kun puhuit mökkihaaveista ette ole ajatelleet asuntoauton ostoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, viiden lapsen kanssa siinä onkin jo kunnon leiritunnelmaa :) Vaikka niin, olihan meilläkin lapsia nyt neljä, mutta myös neljä aikuista, hih. Asuntoautoa me ei olla mietitty. Vaikka sekin varmasti on kivaa retkeilyä sekin :)

      Poista
  5. Uskallatko paljastaa missä kävitte retkellä? Pääkaupunkiseudun retkeilymaastot on mulle vielä aika tuntemattomia ja varsinkin luvallisista nuotiopaikoista on vaikea löytää tietoa mistään. Plussaa tietysti, jos paikalle pääsee julkisilla. Partiojohtajana se leirinuotio on kyllä aika must elämys jonka tahtoo tarjota meidän pikkupartiolaisille :)

    -Tuulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin Nuuksiossa, Iso-Antiaksen rannalla. Junalla ja sitten bussilla matkassa mekin :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe