Mistä valokuvauksessa on kyse?

7.10.15

Kävin viikonloppuna Nikonin valokuvauskoulussa. Lähdin sinne hakemaan teknistä osaamista, mutta kotiuduin mukanani ymmärrys siitä, että teknisillä osaamisella ei lopulta ole mitään väliä. Tärkeintä on se, että kuva on kuvaajansa näköinen ja näyttää sen, mitä kuvaaja tahtoo.

Antakaas, kun selitän tarkemmin. Nimittäin mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä enemmän olen innoissani.
Kuvauskoulun opettajana toimi valokuvaaja Mikko Rasila, joka oli roudannut koulutukseen kilokaupalla kirjoja, jotka esittelivät edesmenneiden ja muutaman vielä elossa olevan valokuvataiteilijan töitä. Jokainen noista valokuvaajasta on tehnyt samaa kuin kuvaavat bloggaajat nykyään: tallentaneet kuviksi itseään, lähipiiriään ja omaa elämäänsä sekä elinympäristöään. Kiiltävälehtisten kirjojen sivulle oli painettu unenpöpperöisiä lapsia, kuplivia juhlia ja ystävien suudelmia.

Vaikka siinä vaiheessa teknisestä osaamisesta ei oltu vielä puhuttu mitään, kiinnitin huomiota yhteen asiaan jokaisessa selailemassani kirjassa: monet kuvista eivät olleet tarkkoja. Lisäksi ne olivat ali- tai ylivalottuneita, vinossa ja välillä tärähtäneitä. Eli järjestään sellaisia kuvia, jotka minä poistan muistikortilta saman tien. Ja silti jokin kuvissa pysäytti. Ne tulivat lähelle. Tai paremmin sanottuna antoivat minun katsojana tulla lähelle.
Valokuvauksessa ei olekaan kyse tekniikasta. Tekniset nippelit ovat vain kuvan ominaisuuksia. Olennaisinta onnistuneessa kuvassa on tallentaa hetki sellaisena kuin kuvaaja haluaa. Mikko kertoi, että jotkut taidevalokuvaksella itsensä elättäneet aloittivat valokuvaamisen aikoinaan pokkarikameroilla ilman minkäänlaista teknistä osaamista. Nippeliosaamista tärkeämpää oli se, että heillä oli pakottava tarve kertoa kuvillaan. Tämän ymmärtäminen oli mulle amatöörikuvaajanakin avartavaa.

Mikko neuvoikin, että paras kikka valokuvauksen opiskeluun on – intohimon lisäksi – kuvata paljon ja koko ajan. Samaten hän suositteli tutkimaan muiden ottamia kuvia ja miettimään, mikä niissä kolahtaa. Kannattaa katsella myös erilaisia kuvia ja eri vuosikymmenillä otettuja kuvia, sillä trendit näkyvät myös kuvaustyyleissä. Tekee luovuudelle hyvää katsella välillä, miten kaksikymmentä tai vaikka kahdeksankymmentä vuotta sitten kuvattiin ruokaa, tapahtumia tai ihmisiä.
Parhaiden valokuvaajien tyylin tunnistaa heti. Siksi Mikko kehottikin miettimään, minkälainen se oma tyyli on – ja sitten tuulettamaan sitä. Moni kun jämähtää kuvaamaan omalla tutulla tavallaan tai valitsevien valokuvaustrendien mukaisesti. Mielenkiintoisimmat kuvat syntyvät Mikon mielestä tarkkailemalla kameran kanssa. Kuvattavat kannattaa siis harhauttaa ajattelemaan jotain muuta kuin kameraa ja näin tekemään jotain muuta kuin poseeraamaan.

Kameran edessä oleville bloggaajille Mikko antoi samanlaisen vinkin kuin kuvaajillekin: kannattaa miettiä, tahtooko jumahtaa omiin tai vallassa olevien trendien mukaisiin poseerauksiin. Kameran edessäkin voi luoda oman tunnistettavan tyylinsä. Stella – joka Eevan kanssa oli kuvauskoulua järjestämässä – antoi myös vinkin niihin tilanteisiin, kun kuvattavalla tai itsellä kameran edessä meinaa naamalle vääntyä pönötysposeeraus. Silloin kuvattavan kannattaa katsoa alas ja nostaa katseensa vasta sillä hetkellä, kun kuvaaja pyytää. Kun kuvan nappaa sillä hetkellä, ei kuvattava vielä ehdi vetää jäykkisilmettä naamalleen.
Nämä mielessä lähdin kuvailemaan Cafe Kokkon ja Roomagen tiloissa, jossa kuvauskoulu järjestettiin. Sain mallikseni ihanan ja superkuvauksellisen Nadjan, joka oman nauravaisen tyylinsä sijaan koetti tällä kertaa vakavampaa ilmettä. Ruudulle tallentui muitakin tuttuja bloggaajia, joihin koitin uutta muotokuvauskulmaa.

Ruokakuvia en ottanutkaan tavalleni ja ajalle tyypillisesti ylhäältä päin. Tarkensin henkilökuvassa kasvojen sijaan kädessä olevaan lasiin, ja kahvipöytäkuvassa skarppi kohta ei ole oman sommittelusilmäni mukaisessa kohdassa. Jätin poistamatta kuvia, jotka eivät ole tarkkoja. Ylivaltin ja alivalotin. Niin, ja otin rohkeasti itsestäni erilaisia peiliselfieitä – jos kerran kuuluisat taidevalokuvaajat voivat tehdä niin, miksipä en myös minä.

Mitä sanotte valokuvausleikin tuloksista?

Lue myös nämä

12 kommenttia

  1. Jotenkin tosi ihana kirjoitus! Tai siis, itse olen tykännyt valokuvata jo 11 vuotta, mikä on melko paljon 27 ikävuoteeni nähden. Olen kyllä tietoinen kuvaamisen teknisistä termeistä, mutta edelleenkään en tykkää olla kovinkaan tekninen valokuvaaja. En jaksa miettiä hirmuisesti valotusaikoja ja vastaavia, vaan haluan katsoa sitä ympäristöä ja yksinkertaisesti kuvata. Paikoin sitten on tuntunut siltä, että ei voi sanoa harrastavansa valokuvaamista, koska ei tee sitä tietyllä tapaa. Toinen seikka, mikä tulee valokuvan rakentamiseen, on nykyään jälkikäsittely: tavallaan kun jälkikäsittely tuntuu olevan niin merkittävässä osassa valmiin kuvan luomista, niin menettääkö ne itse valokuvaamisen tekniset ominaisuudet tärkeyttään? Miksi huolehtia kuvatessa niin paljon valotuksista, kun niitä voi säätää jälkikäteen tietokoneellakin?

    Nykyään kuvaan pääsääntöisesti lapsiani (koska voisiko olla ihanampaa ja rakkaampaa kohdetta?), mutta usein tulee mietittyä, että pitäisi kuvata laajemmin ja useammin - vaikkapa ihan vaan siksi, koska pitää siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen siitä outo kuvaava bloggaaja, että en omista minkäänlaista kuvankäsittelyohjelmaa. Tahtoisin kyllä ja halluaisin oppia senkin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi.

      Mutta joo ihan totta, vaikka mäkin kuvaan aika paljon, pitäisi kuvata vielä enemmän – ihan siksi, että tykkään siitä :)

      Poista
  2. Hei! kiva kirjoitus! hauskaa että siellä tuotiin esille tuota ajalle tyypillisiä tapoja kuvata/olla kuvissa. Ja hei, onhan sinulla jo valtavirrasta poikkeava oma tyyli, silottamattomien arkikuvien kanssa:) Olen vasta muutama viikko sitten löytänyt blogisi, ja tykkään kovasti. Semmoinen kysymys, että minkä nimisiä/keiden kuvista koottuja kirjoja kuvaaja teille esitteli?
    t. Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka mä toki olenkin ymmärtänyt tuon ajalle tyypillisen tavan kuvata ja olla kuvissa, vanhoja kuvia katselemalla se jotenkin konkretisoitui.

      Hitsi, mä yritin kysellä ennen postauksen julkaisua Mikolta niitä kuvaajia, kun en sitten tajunnut nimiä painaa mieleen. Omakuvista kyllä tunnistaisin :) Hän ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt vastata. Mapplethorpe on ainut, jonka muistan, sillä hän on myös ainut esitellyistä, jonka näyttelyssä olen käynyt.

      Ja ihanaa, että olet löytänyt tiesi tänne lähiöön!

      Poista
  3. Kiitti tästä postauksesta! Tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Ei se ole aina se tekniikka ja niin, että kaikki on kuvassa teknisesti kohdallaan. Vaan se tunnelma, joka kuvasta välittyy! Ihana synninpäästö myös tälläiselle valokuvaamista opettelevalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että herätti ajatuksia! Mun ei pitänyt tästä alunperin kirjoittaa ollekaan, mutta sitten huomasin lauantaina yöllä kirjoittavani ylös koulutuksen herättämiä mietteitä. Kiva, että ahaa-elämykset välittyvät eteenpäin :)

      Poista
  4. Itse olen huomannut, että monissa blogeissa tyylinä ovat vaaleat ja ylivalottuneet kuvat, joihin on lisätty välillä melko voimakkaastikin kontrastia ja värikylläisyyttä. Kyllähän kuvat kivoilta näyttävät, mutta niistä tulee myös hieman sisustuslehtimäinen fiilis. Elämänmakuiset kuvat ovat mielenkiintoisempia, ja usein tärähtäneet bilekuvat missä ei poseerata ovatkin niitä parhaimpia! Itsekin pitäisi muistaa välillä epätäydellisyys ja kuvata myös sitä tavallista arkea, koska kyllähän se useimmiten on mielenkiintoisinta. Tylsä se on vuosien päästä katsella kuvia, joissa on aina vaan joulu tai syntymäpäiväjuhlat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin peukutan elämänmakuisia kuvia. Vaikka tykkään katsella myös niitä seesteisiä ja ylivaloisia kuvia. Mäkin oon sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi kuvata sinne kotialbumiin myös niitä arkisia kuvia, joissa näkyy pykkikoppa, maitotölkit ja ruttuiset matot. Mä olen onnekseni valokuvaavasta suvusta, joten lapsuudesta löytyy paljon kuvia. Kaikista ihaninpia ovat ne arkisista arkisimmat kuvat <3

      Poista
  5. Iso kiitos tästä tekstistä! Itse en ole teknisesti(kään) taitava kuvaaja ja usein jään miettimään, ovatko kuvat blogiin julkaisukelpoisia. Valmiiksi kirjoitetut blogijutut saattavat siksi jäädä roikkumaan, kun tuntuu, että kuvaamiselle ei ole tarpeeksi aikaa. Tai on liian pilvinen päivä, eikä kunnon valoa. Tai jotain muuta. Tästä kirjoituksestasi rohkaistuneena ehkä seuraavan keran räpsin rohkeammin kuvat ja enempää pohtimatta olen tyytyväinen siihen, jos kuvista näkyy se, mitä haluan niistä näkyvän :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiva kuulla, että saan sen kurssilta saamani aha-elämykseni heräämään muiden mielessä näin tekstin kautta! Mikko on ihan oikeassa siinä, että valokuvaksenkin oppii parhaiten katselemalla maailmaa linssin läpi mahdollisimman paljon. Rohkeasti siis kuvaamaan vaan!

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe